Nuorena vanhempanne menettäneet, milloin alkoi tuntua että olette samalla tasolla muiden ikäistenne kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä eroa siinä on että vanhempi ei ole mukana elämässä kuin että vanhempi olisi kuollut?

 

-Ai mitä eroa??? Onhan menetys iso muutos, ja trauma. Se mitä ei ole koskaan ollut, sitä ei samalla lailla kaipaa kun kuollutta.

 

Täällä 96 pros ihmisistä menettää vanhemmat vasta vanhoina, ja nyt peukuttavat näitä "ei se ole isompi trauma menettää liian aikaisin läheisiä vanhempia" tyyppejä. Koska eivät ymmärrä sitä mitä itsellä ei ole tapahtunut.

Hyvät vanhempansa lapsena tai nuorena menettäneet täällä eivät näytä ymmärtävän, että kaikilla ei ole ollut samanlaisia vanhe

Niin, se on sinun kokemuksesi. Itse taas en keksi yhtään suojaavaa tekijää, jos vertaan aikuisuuteen. Toisaalta taas sisarille se oli siinä mielessä helpompi, etteivät he edes muista vanhempaansa. Jos on vaikka eroperhe ja lapsi asuu äidin kanssa ja menettää isän, on taas tilanne eri.

Suojaavia tekijöitä voi olla esimerkiksi nuori ikä, hyvä koettu perusturvallisuus ja muuten hyvät olosuhteet siellä kotona. Yksi suojaava tekijä lapsen kohdalla on myös se, että lapsi ei koskaan jää täysin yksin ilman huoltajaa, vaan aina jää se toinen vanhempi, joku muu huoltaja, yleensä joku sukulainen, esimerkiksi isovanhempi, tai ihan viime kädessä lapsesta ottaa kopin sosiaaliviranomaiset. Vanhempansa menettäneen lapsen asema on siis aina tietyllä tavalla turvatumpi kuin aikuisen.

Ja siis totta kai riippuu myös lapsesta itsestään minkälainen lapsi on ja miten reagoi vabhemman kuolemaan. Joillekin lapsille vanhemman menettäminen on paljon vaikeampaa jos on esimerkiksi arempi lapsi tai enemmän vaikeuksia sopeutumisessa.

No jotkut katkeroituvat iäksi, toiset eivät. Jännä homma.

Eipä se elämä vanhempien kanssakaan aina onnellista ja helppoa ole.

Millä logiikalla ajattelit olevasi kokeneempi?

Lainaus ei toimi, mutta numerolle 201. Niin kuin sanoin, en keksi omasta elämästä yhtään suojaavaa tekijää. On erittäin sinisilmäistä kuvitella, että aina joku auttaa. Ei auttanut 1990-luvulla vaan lastensuojelu oli tuolloin vitsi. Ja minulla on tästä mustaa valkoisella. Kun ei toinenkaan vanhempi ollut käytännössä huolehtimassa, muutin omilleni hyvin hyvin nuorena. Ei sossu auttanut edes taloudellisesti. Toivottavasti nykypäivänä asiat on toisin.

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi, mutta numerolle 201. Niin kuin sanoin, en keksi omasta elämästä yhtään suojaavaa tekijää. On erittäin sinisilmäistä kuvitella, että aina joku auttaa. Ei auttanut 1990-luvulla vaan lastensuojelu oli tuolloin vitsi. Ja minulla on tästä mustaa valkoisella. Kun ei toinenkaan vanhempi ollut käytännössä huolehtimassa, muutin omilleni hyvin hyvin nuorena. Ei sossu auttanut edes taloudellisesti. Toivottavasti nykypäivänä asiat on toisin.

Ikävää, mutta kai tiedät, että tuota sinun kokemustasi ei voi yleistää. 90-luvulla oli kyllä lastensuojelu ihan olemassa, mutta valitettavan eivät tietenkään voineet olla ihan kaikesta tietoisia.

Luulet vaan että muilla on helpompaa kuin sinulla.

Vierailija kirjoitti:

Eipä se elämä vanhempien kanssakaan aina onnellista ja helppoa ole.

Niinpä, tuntuu että tässä vaan eletään siinä lapsellisessa mielikuvassa että minkälaista elämä olisi vanhempien kanssa.

Kaveri jäi lapsena orvoksi ja se kiukuttelee siitä vielä kolmekymppisenäkin vaikka on saanut erittäin etuoikeutetun elämän. Jotain ongelmia sosiaaliviranomaisten kanssa niillä kai oli, mutta muuten on viettänyt erittäin suojattua ja paapottua elämää.

Kuulostat hyvin kateelliselta

Vierailija kirjoitti:

No jotkut katkeroituvat iäksi, toiset eivät. Jännä homma.

Katse peiliin

Jotenkin huvittavaa miten pikkiriikkisestä näkökulmasta katselet kaverien elämää ja sitten luulet tietäväsi niistä jotain.

Te olette samassa elämänvaiheessa, mitä ihmettä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi, mutta numerolle 201. Niin kuin sanoin, en keksi omasta elämästä yhtään suojaavaa tekijää. On erittäin sinisilmäistä kuvitella, että aina joku auttaa. Ei auttanut 1990-luvulla vaan lastensuojelu oli tuolloin vitsi. Ja minulla on tästä mustaa valkoisella. Kun ei toinenkaan vanhempi ollut käytännössä huolehtimassa, muutin omilleni hyvin hyvin nuorena. Ei sossu auttanut edes taloudellisesti. Toivottavasti nykypäivänä asiat on toisin.

Ikävää, mutta kai tiedät, että tuota sinun kokemustasi ei voi yleistää. 90-luvulla oli kyllä lastensuojelu ihan olemassa, mutta valitettavan eivät tietenkään voineet olla ihan kaikesta tietoisia.

 

Jos lukisit sen ajatuksella niin puhun nimenomaan omasta kokemuksestani. Ja kuten sanoin, minulla on mustaa valkoisella hyvin monta sivua. Tiedän kyllä oman tilanteeni varsin hyvin. En suinkaan ole ainoa sen ajan "lastensuojelun" asiakas. Lakikin oli eri siihen aikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kaveri jäi lapsena orvoksi ja se kiukuttelee siitä vielä kolmekymppisenäkin vaikka on saanut erittäin etuoikeutetun elämän. Jotain ongelmia sosiaaliviranomaisten kanssa niillä kai oli, mutta muuten on viettänyt erittäin suojattua ja paapottua elämää.

Ihan mielenkiinnosta, miten voi elää erittäin etuoikeutettua, suojattua ja paapottua elämää, jos on jäänyt jo lapsena orvoksi? Vai meinaatko, että esimerkiksi hyvä taloudellinen tilanne on antanut tuossa erittäin etuoikeutetun elämän? Rehellisesti sanottuna, kuulostat aika katkeralta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi, mutta numerolle 201. Niin kuin sanoin, en keksi omasta elämästä yhtään suojaavaa tekijää. On erittäin sinisilmäistä kuvitella, että aina joku auttaa. Ei auttanut 1990-luvulla vaan lastensuojelu oli tuolloin vitsi. Ja minulla on tästä mustaa valkoisella. Kun ei toinenkaan vanhempi ollut käytännössä huolehtimassa, muutin omilleni hyvin hyvin nuorena. Ei sossu auttanut edes taloudellisesti. Toivottavasti nykypäivänä asiat on toisin.

Ikävää, mutta kai tiedät, että tuota sinun kokemustasi ei voi yleistää. 90-luvulla oli kyllä lastensuojelu ihan olemassa, mutta valitettavan eivät tietenkään voineet olla ihan kaikesta tietoisia.

 

Jos lukisit sen ajatuksella niin puhun nimenomaan omasta kokemuksestani. Ja kuten sanoin, minulla on mustaa valkoisella hyvin monta sivua. Tiedän

Olet sentään edes ollut lastensuojelun asiakas? Monilla muilla ei ollut sitäkään etuoikeutta 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri jäi lapsena orvoksi ja se kiukuttelee siitä vielä kolmekymppisenäkin vaikka on saanut erittäin etuoikeutetun elämän. Jotain ongelmia sosiaaliviranomaisten kanssa niillä kai oli, mutta muuten on viettänyt erittäin suojattua ja paapottua elämää.

 

Ihan mielenkiinnosta, miten voi elää erittäin etuoikeutettua, suojattua ja paapottua elämää, jos on jäänyt jo lapsena orvoksi? Vai meinaatko, että esimerkiksi hyvä taloudellinen tilanne on antanut tuossa erittäin etuoikeutetun elämän? Rehellisesti sanottuna, kuulostat aika katkeralta. 

Varmaan ihan samalla tavalla kuin sitä voi elää kenen tahansa huoltajien kanssa. Katkeralta kuulostaa orvoksi jäämistään vielä aikuisenakin kiukuttelee ihminen, joka ei edes ymmärrä olleensa etuoikeutettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi, mutta numerolle 201. Niin kuin sanoin, en keksi omasta elämästä yhtään suojaavaa tekijää. On erittäin sinisilmäistä kuvitella, että aina joku auttaa. Ei auttanut 1990-luvulla vaan lastensuojelu oli tuolloin vitsi. Ja minulla on tästä mustaa valkoisella. Kun ei toinenkaan vanhempi ollut käytännössä huolehtimassa, muutin omilleni hyvin hyvin nuorena. Ei sossu auttanut edes taloudellisesti. Toivottavasti nykypäivänä asiat on toisin.

Ikävää, mutta kai tiedät, että tuota sinun kokemustasi ei voi yleistää. 90-luvulla oli kyllä lastensuojelu ihan olemassa, mutta valitettavan eivät tietenkään voineet olla ihan kaikesta tietoisia.

 

Jos lukisit sen ajatuksella niin puhun nimenomaan omasta kokemuksestani. Ja kuten sanoin, minul

Kuten sanoin, "lastensuojelun". Siitä ei ollut käytännössä mitään hyötyä, koska mihinkään ei puututtu. Jos kertoisin, et uskoisi kuitenkaan, joten annan sinun elää omassa kuplassasi. 

Kannattaisi ap varmaan mennä elämässä eteenpäin ja lopettaa typerä ja turha vertailu ystävien tilanteisiin. Sinulle heidän tilanne voi näyttää kivalta ja helpolta mutta todellisuus voi olla toinen.