Nuorena vanhempanne menettäneet, milloin alkoi tuntua että olette samalla tasolla muiden ikäistenne kanssa?

'Siis mitä? En koskaan saanut penniäkään varakkaalta isältäni, enkä myöskään sossusta.'

Useimmat on saattaneet saada esimerkiksi jonkinlaista viikkorahaa, kun olivat vaikkapa teinejä. Muodossa tai toisessa. Vaatteita on saatettu ostaa. Koulukirjoja hankkia jne.

Vierailija kirjoitti:

'Siis mitä? En koskaan saanut penniäkään varakkaalta isältäni, enkä myöskään sossusta.'

Useimmat on saattaneet saada esimerkiksi jonkinlaista viikkorahaa, kun olivat vaikkapa teinejä. Muodossa tai toisessa. Vaatteita on saatettu ostaa. Koulukirjoja hankkia jne.

Siis mistä ihmeestä nyt vedät tähän jotkut teininä saadut viikkorahat. Tai vaatteet? Niin, vanhemmat tai muut huoltajat yleensä hankkivat lapsilleen vaatteita, koulukirjoja ja muuta sellaista mitä lapset tarvitsee. Kyllä niitä ihan samoja asioita hankitaan myös yhteiskunnan huomassa eläville lapsille.

Minulla kuoli isä yllättäen kun olin 16v,en halunnut olla äidille vaivaksi ( muitakin sisaruksia) joten itsenäistyin omasta tahdosta huomattavasti aikaisemmin, kuin ystäväni.Vaikea selittää niille jotka ei vastaavassa tilanteessa ole ollut,mutta kyllä se on rankkaa jopa kasvattavaa menettää vanhempi nuorena ( toinen tukipilari poistuu elämästä lopullisesti  ja ainakin minun kohdalla tarkoitti myös taloudellisen avun vähyyttä opiskelu-aikana yms).

Vierailija kirjoitti:

Minulla kuoli isä yllättäen kun olin 16v,en halunnut olla äidille vaivaksi ( muitakin sisaruksia) joten itsenäistyin omasta tahdosta huomattavasti aikaisemmin, kuin ystäväni.Vaikea selittää niille jotka ei vastaavassa tilanteessa ole ollut,mutta kyllä se on rankkaa jopa kasvattavaa menettää vanhempi nuorena ( toinen tukipilari poistuu elämästä lopullisesti  ja ainakin minun kohdalla tarkoitti myös taloudellisen avun vähyyttä opiskelu-aikana yms).

Tämähän riippuu ihan vanhemmasta. Itse en huomannut mitään eroa, meillä meni taloudellisesti ehkä jopa paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina tulee joku selittämään, että ei mitään eroa onko etäinen vanhempi vai kuollut.

Mielestäni lapsellista vertailla noin, sitä paitsi tässä ei kysytty etäisistä vanhemmista, ne keskustelut on sitten erikseen

Vanhempien menettäminen liian aikaisin ei ole mikään "yksittäinen tapahtuma" vaan asia joka vaikuttaa hyvin laajasti nuoren koko elämään ja tulevaisuuteen.

Mitä eroa siinä on että vanhempi ei ole mukana elämässä kuin että vanhempi olisi kuollut?

Paitsi että kuollut vanhempi on voinut olla hyvä ja turvallinen vanhempi. Jotkut vanhemmat voi olla elossa mutta lapset ei välttämättä ole koskaan nähneetkään heitä.

Niin, ei siinäkään ole mitäön eroa onko lapsetin va onko sun lapsi kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina tulee joku selittämään, että ei mitään eroa onko etäinen vanhempi vai kuollut.

Mielestäni lapsellista vertailla noin, sitä paitsi tässä ei kysytty etäisistä vanhemmista, ne keskustelut on sitten erikseen

Vanhempien menettäminen liian aikaisin ei ole mikään "yksittäinen tapahtuma" vaan asia joka vaikuttaa hyvin laajasti nuoren koko elämään ja tulevaisuuteen.

Menetin vanhempani kaksikymppisenä ja voin todella sanoa, että se on vaikuttanut koko elämääni. Nuorena aikuisena kaikesta piti selviytyä itse, ei ollut ketään jolta kysyä apua. Kun omat lapseni olivat pieniä, ei minulla ollut tukiverkkoa ja lapsillani ei ollut minun puoleisia isovanhempia, toki isän puoleiset kaukaiset isovanhemmat olivat. Joten vanhempieni menetys on vaikuttanut myös lasteni elämään. Lapseni jäivät paljosta vaille. 

Jännä että mulla on täysin sama tilanne vaikka vanhempani ovat hengissä. Olen myös kateellinen ihmisille joilla on läsnäolevat vanhemmat jotka pystyy ja joita kiinnostaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt ihan ymmärrä, mitä lisää elämänkokemusta vanhempien menettäminen nuorena muka toisi? Eihän on vain yksi elämään vaikuttava asia. Ei elämänkokemusta voi mitata pelkästään yksittäisen tapahtuman kautta.

Onhan se aika iso asia, ettei olekaan ketään turvana.

No ei elossa olo välttämättä tarkoita, että on turvana 

Vierailija kirjoitti:

Aina tulee joku selittämään, että ei mitään eroa onko etäinen vanhempi vai kuollut.

Mielestäni lapsellista vertailla noin, sitä paitsi tässä ei kysytty etäisistä vanhemmista, ne keskustelut on sitten erikseen

Vanhempien menettäminen liian aikaisin ei ole mikään "yksittäinen tapahtuma" vaan asia joka vaikuttaa hyvin laajasti nuoren koko elämään ja tulevaisuuteen.

No 20 on aikuinen. Eri sua, jos lapsena on menettänyt. Ja joo, mulla on kuilu niihin, jotka ei oo 20 vuotiaana tuntuneet itseään aikuisiksi ja eläneet itsenäistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Usko tai älä mutta et ole yhtään sen kokeneempi kuin muutkaan. Toki voit uskotella niin itsellesi, mutta mitä järkeä?

Täällä vaan jaksetaan jankata tätä ettei vanhemman kuolemalla ole mitään merkitystä ihmisen elämänkokemuksen kannalta, miksi näin? Kuulostaa vähän tunnekylmältä lähestymiseltä. Itselle ainakin vanhemman kuolema oli omaan elämänkokemukseen vaikuttava asia, ja itseasiassa tuolloin ajattelin etten aiemmin ollut ymmärtänyt yhtä syvällisesti kuoleman kokemusta muiden ihmisten elämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina tulee joku selittämään, että ei mitään eroa onko etäinen vanhempi vai kuollut.

Mielestäni lapsellista vertailla noin, sitä paitsi tässä ei kysytty etäisistä vanhemmista, ne keskustelut on sitten erikseen

Vanhempien menettäminen liian aikaisin ei ole mikään "yksittäinen tapahtuma" vaan asia joka vaikuttaa hyvin laajasti nuoren koko elämään ja tulevaisuuteen.

Mitä eroa siinä on että vanhempi ei ole mukana elämässä kuin että vanhempi olisi kuollut?

Paitsi että kuollut vanhempi on voinut olla hyvä ja turvallinen vanhempi. Jotkut vanhemmat voi olla elossa mutta lapset ei välttämättä ole koskaan nähneetkään heitä.

Niin, ei siinäkään ole mitäön eroa onko lapsetin va onko sun lapsi kuollut.

No johan oli vertaus.

Eihän nuo ole millään tavalla verrattavia asioita. Useilla vanhempansa muutenkin kuin kuoleman kautta menettäneillä on kuitenkin ollut se vanhempi jossain muodossa. Vähän sama kuin sanoisi ihmiselle jolta on kuollut lapsi ennen syntymää, vastasyntyneenä tai pienenä, että mitä itket, eihän sulla lasta koskaan ollutkaan, vasta ison lapsen kuolema on menetys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usko tai älä mutta et ole yhtään sen kokeneempi kuin muutkaan. Toki voit uskotella niin itsellesi, mutta mitä järkeä?

Täällä vaan jaksetaan jankata tätä ettei vanhemman kuolemalla ole mitään merkitystä ihmisen elämänkokemuksen kannalta, miksi näin? Kuulostaa vähän tunnekylmältä lähestymiseltä. Itselle ainakin vanhemman kuolema oli omaan elämänkokemukseen vaikuttava asia, ja itseasiassa tuolloin ajattelin etten aiemmin ollut ymmärtänyt yhtä syvällisesti kuoleman kokemusta muiden ihmisten elämässä. 

Totta kai vanhemman kuolema on elämänkokemus. Siinä missä moni muukin asia. Mutta ei se vanhemman kuolema itsessään tee kenestäkään yleisesti muita ihmisiä enemmän elämänkokemusta omaavaa ihmistä.

Minun hyvältä ystävältäni kuoli toinen vanhempi hänen ollessaan vähän yli parikymppinen, sen jälkeen en muistaakseni ole enää kokenut poikkeavani kovin paljoa massasta tuossa suhteessa. Nyt olen melkein nelikymppinen ja edelleen valtaosa kavereiden vanhemmista porskuttaa. Muistisairausdiagnooseja ynnämuuta vakavaa alkaa jo kuitenkin olla, ja kyllähän heitä harvakseltaan kuoleekin. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan ymmärrä aloitusta? Kaikilla meillä on vaikeita kokemuksia. Oma lapsuudenperhe oli dysfunktionaalinen, sitten koin lähisuhdeväkivaltaa ja eron jälkeen vainoa. Keski-iässä sairastin syövän. En toivo, että löytyisi ihmisiä, jotka ovat mun kanssa "samalla viivalla", ihan liikaa on ollut yhdelle ihmiselle.

Viesti on täysin ristiriitainen. Ensin "kaikilla on ollut vaikeita kokemuksia" ja sitten ei toivo vaikeuksiaan kenellekään toiselle.

Ja toinen juttu on vertaistuki. Jos ap haluaa vertaistukea, hän haluaa keskustella toisten sellaisten kanssa, jotka ovat kokeneet ja haluavat keskustella. Hän ei halua keskustella alkoholismista, syövästä tai väkivaltaisista vanhemmista. Niillä on kaikilla omat vertaisryhmänsä eikä se ole keneltäkään pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina tulee joku selittämään, että ei mitään eroa onko etäinen vanhempi vai kuollut.

Mielestäni lapsellista vertailla noin, sitä paitsi tässä ei kysytty etäisistä vanhemmista, ne keskustelut on sitten erikseen

Vanhempien menettäminen liian aikaisin ei ole mikään "yksittäinen tapahtuma" vaan asia joka vaikuttaa hyvin laajasti nuoren koko elämään ja tulevaisuuteen.

No 20 on aikuinen. Eri sua, jos lapsena on menettänyt. Ja joo, mulla on kuilu niihin, jotka ei oo 20 vuotiaana tuntuneet itseään aikuisiksi ja eläneet itsenäistä elämää.

Missä sitten tarkalleen menee raja? 18v synttäripäivässä?

Biologinen isä kuoli minulle sinä päivänä kun tappoi äitipuoleni ja pikkusisarukseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan ymmärrä aloitusta? Kaikilla meillä on vaikeita kokemuksia. Oma lapsuudenperhe oli dysfunktionaalinen, sitten koin lähisuhdeväkivaltaa ja eron jälkeen vainoa. Keski-iässä sairastin syövän. En toivo, että löytyisi ihmisiä, jotka ovat mun kanssa "samalla viivalla", ihan liikaa on ollut yhdelle ihmiselle.

Viesti on täysin ristiriitainen. Ensin "kaikilla on ollut vaikeita kokemuksia" ja sitten ei toivo vaikeuksiaan kenellekään toiselle.

Ja toinen juttu on vertaistuki. Jos ap haluaa vertaistukea, hän haluaa keskustella toisten sellaisten kanssa, jotka ovat kokeneet ja haluavat keskustella. Hän ei halua keskustella alkoholismista, syövästä tai väkivaltaisista vanhemmista. Niillä on kaikilla omat vertaisryhmänsä eikä se ole keneltäkään pois.

Yritä nyt ymmärtää, että vanhemman voi menettää muillakin tavoilla kuin kuoleman kautta.

Vierailija kirjoitti:

'Siis mitä? En koskaan saanut penniäkään varakkaalta isältäni, enkä myöskään sossusta.'

Useimmat on saattaneet saada esimerkiksi jonkinlaista viikkorahaa, kun olivat vaikkapa teinejä. Muodossa tai toisessa. Vaatteita on saatettu ostaa. Koulukirjoja hankkia jne.

 

Sijaishuollossa tai laitoksessakin asuvat orvot lapset saa vaatteita ja koulukirjoja, usein jopa viikkorahaa.

Minäkään en usko, että oman lapsen saaminen olisi automaattisesti korjaava kokemus omaan lapsuuteen.

Pelkästään kuolemaan liittyvästä byrokratiasta selviäminen, asunnon tyhjentäminen jne. erottavat vanhemman kuoleman etäisistä vanhemmista. Itse tuon prosessin läpikäyneenä koen sen kasvattaneen henkisesti. Teen päätöksiä nykyään paljon harkitummin, ja samalla uskallan luottaa enemmän itseeni, kun muihin ei voi enää tukeutua. Olen huomannut selviäväni verosotkuja myöden kaikesta. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 56v ja edelleen monilla ikäisilläni on vanhemmat elossa.

Juu, niin on. Olen 80- ja 88-vuotiaiden 55-vuotias lapsi. Nykyisin heillä asuu myös alzheimer, joka on hiljaa hiipimällä liittynyt seuraan ja kiristää otettaan jatkuvasti koko perheyhteisöstä.