En saa kavereilta tukea

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta alkaa tuntua, että ap:n ystävät eivät ole tympääntyneet ap:m kiukutteluun vaan avuttomuuteen ja vastuuttomuuteen. Ehkä myös jankkaamiseen.

Juu. On hyvä muistaa, että ihmiset yleisemmin haluavat auttaa, että se johtaa sitten siihen ongelman poistumiseen. Mutta jos joka viikko valitetaan samasta ongelmasta ilman muutosta, niin ei sitä kauaa jaksa kuunnella.

Vastaavasti itse en tykkää siitä, että jauhetaan paskaa muista ihmisistä. Itse en lähde siihen mukaan. Voisikohan olla ehkä sama ongelma näiden ystävien suhteen, eli eivät halua lähteä mukaan paskanjauhantaan muista ihmisistä ja siksi AP kokee, ettei häntä tueta? 

Olen itse se joka lohduttaa ja kannustaa yleensä. Olen myös iloinen muiden iloista. En avaudu usein, mutta usein tulee olo että se ihan turhaa, kun en saasitä pientä validaatiota, mitä yritän antaa muille.

AP

Vierailija kirjoitti:

Toi sun mielestä söpö äkkiä keksitty tarina exän entisestä naisystävästä on todellinen esimerkki. Olen ensi kertaa elämässäni sen äärellä, että ymmärrän tämän käytöksen...

Tuo sun lapsellinen tarve yrittää provosoida on oikeasti tosi läpinäkyvää. Et taida ymmärtää, ettet ole kovinkaan hyvä valehtelemaan vakuuttavasti. 

Tämä on nyt viimeinen kerta kun sinulle vastaan. Luulin, että aioit itse lopettaa vastailut, mutta minä nyt teen senkin puolestasi. Mielelläni olen erimieltä ihmisten kanssa ja keskustelen sitten miksi ollaan eri mieltä, mutta se että ollaan riidanhaluisia on ihan eri juttu, enkä jaksa sellaisten ihmisten kanssa kauaa keskustella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi sun mielestä söpö äkkiä keksitty tarina exän entisestä naisystävästä on todellinen esimerkki. Olen ensi kertaa elämässäni sen äärellä, että ymmärrän tämän käytöksen...

Tuo sun lapsellinen tarve yrittää provosoida on oikeasti tosi läpinäkyvää. Et taida ymmärtää, ettet ole kovinkaan hyvä valehtelemaan vakuuttavasti. 

Tämä on nyt viimeinen kerta kun sinulle vastaan. Luulin, että aioit itse lopettaa vastailut, mutta minä nyt teen senkin puolestasi. Mielelläni olen erimieltä ihmisten kanssa ja keskustelen sitten miksi ollaan eri mieltä, mutta se että ollaan riidanhaluisia on ihan eri juttu, enkä jaksa sellaisten ihmisten kanssa kauaa keskustella. 

 

Se on jännä, se hetki kun olen rehellinen, syytetään vielä valehtelijaksi. (EX-esimerkki).

Myös sinun kanssasi on todella hankala keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta alkaa tuntua, että ap:n ystävät eivät ole tympääntyneet ap:m kiukutteluun vaan avuttomuuteen ja vastuuttomuuteen. Ehkä myös jankkaamiseen.

Juu. On hyvä muistaa, että ihmiset yleisemmin haluavat auttaa, että se johtaa sitten siihen ongelman poistumiseen. Mutta jos joka viikko valitetaan samasta ongelmasta ilman muutosta, niin ei sitä kauaa jaksa kuunnella.

Vastaavasti itse en tykkää siitä, että jauhetaan paskaa muista ihmisistä. Itse en lähde siihen mukaan. Voisikohan olla ehkä sama ongelma näiden ystävien suhteen, eli eivät halua lähteä mukaan paskanjauhantaan muista ihmisistä ja siksi AP kokee, ettei häntä tueta? 

Olen itse se joka lohduttaa ja kannustaa yleensä. Olen myös iloinen muiden iloista. En avaudu usein, mutta usein tulee olo että se ihan turhaa, kun en saasitä pientä

Voi hyvinkin olla, etteivät ystäväsi edes tiedä sinun tarvitsevan tuollaista. 

Mielestäni ehkä Suomessa on vähän liikaa sellaiset oletukset, että usein vain muiden pitäisi tietää ja osata. Kannattaa sen sijaan pyrkiä kommunikoimaan mahdollisimman paljon sitä mitä itse tarvitsee. Silloin myös muut tietävät mitä sinä tarvitset ja milloinkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi sun mielestä söpö äkkiä keksitty tarina exän entisestä naisystävästä on todellinen esimerkki. Olen ensi kertaa elämässäni sen äärellä, että ymmärrän tämän käytöksen...

Tuo sun lapsellinen tarve yrittää provosoida on oikeasti tosi läpinäkyvää. Et taida ymmärtää, ettet ole kovinkaan hyvä valehtelemaan vakuuttavasti. 

Tämä on nyt viimeinen kerta kun sinulle vastaan. Luulin, että aioit itse lopettaa vastailut, mutta minä nyt teen senkin puolestasi. Mielelläni olen erimieltä ihmisten kanssa ja keskustelen sitten miksi ollaan eri mieltä, mutta se että ollaan riidanhaluisia on ihan eri juttu, enkä jaksa sellaisten ihmisten kanssa kauaa keskustella. 

Sitä paitsi miksi provosoiduit? Koska totuus sattuu? 

"Olen itse se joka lohduttaa ja kannustaa yleensä. Olen myös iloinen muiden iloista. En avaudu usein, mutta usein tulee olo että se ihan turhaa, kun en saasitä pientä validaatiota, mitä yritän antaa muille.

AP"

Joku kirjoitti aiemmin ketjussa antajista ja ottajista. Minusta se oli oikein hyvä kommentti. Mä ymmärrän hyvin, mitä aloituksessasi tarkoitit. Olen vähän samanlainen kuin sinä, mutta mulla on onneksi kaksi ystävää, jotka eivät peräänny, jos mä kerron, että joku asia v**uttaa mua. Heidän empatiansa ja ymmärryksensä ei kuitenkaan ole sitä, että sanoisivat jotain lohduttavaksi tarkoitettuja  sanoja tms, koska todennäköisesti mua ottaisi silloin vieläkin enemmän pattiin. Riippuen tietysti asiasta, mutta he saattavat sanoa esim "onhan toi tilanne nyt ihan pe**eestä". Mulle tästä tulee se tuki, mitä ystäviltäni toivonkin.  Että se mun ärsyyntyminen sellaisessa tilanteessa on ihan oikeutettua. En oleta heidän ratkaisevan mun ongelmiani (se mun pitää tehdä itse) enkä edes ehdottavan ratkaisukeinoja (paitsi jos heillä on omakohtaista kokemusta ko ongelmasta ja sen ratkaisusta). 

Mä vähän luulen, että jos asioita ilmaisee tavalla, joka on sulle ja mulle tyypillistä, toinen osapuoli ei osaa sanoa siihen yhtään mitään. Mikään "itke vaan, kyllä se vielä paremmaksi muuttuu" -kommentti ei vaan sovi siihen tilanteeseen, kun toista v**tuttaa niin, että sinistä savua tulee korvista. Jos toisella ei ole esittää mitään ratkaisukeinojakaan, niin ei keksi sitten yhtään mitään sanottavaa. 

Mitä tulee konkreettiseen apuun, niin sitä tosiaan kannattaa ihan suoraan pyytää. On sitten toinen juttu, onko toisella mahdollista auttaa toivotulla tavalla. On ihmisiä, jotka osaavat tarjota apuaan ilman pyytämistäkin, mutta kaikki eivät ole sellaisia. Ja kuten ketjussa jo useamman kerran on kerrottu, ärsyyntynyt ihminen voi olla jossain määrin pelottavakin. Jopa siinä mielessä pelottava, ettei sille edes uskalla tarjota apua, koska sehän saattaa ärsyyntyä siitä vieläkin enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta alkaa tuntua, että ap:n ystävät eivät ole tympääntyneet ap:m kiukutteluun vaan avuttomuuteen ja vastuuttomuuteen. Ehkä myös jankkaamiseen.

Juu. On hyvä muistaa, että ihmiset yleisemmin haluavat auttaa, että se johtaa sitten siihen ongelman poistumiseen. Mutta jos joka viikko valitetaan samasta ongelmasta ilman muutosta, niin ei sitä kauaa jaksa kuunnella.

Vastaavasti itse en tykkää siitä, että jauhetaan paskaa muista ihmisistä. Itse en lähde siihen mukaan. Voisikohan olla ehkä sama ongelma näiden ystävien suhteen, eli eivät halua lähteä mukaan paskanjauhantaan muista ihmisistä ja siksi AP kokee, ettei häntä tueta? 

Olen itse se joka lohduttaa ja kannustaa yleensä. Olen myös iloinen muiden iloista. En avaudu usein, mutta usein tulee olo että se ihan turhaa, kun en saasitä pientä

Ehkä sinulla on se lohduttajan rooli ja kaverisi käyttävät sitä (mahdollisesti tiedostamattaan) hyväksi. Kokeile ilmaista ärtymyksesi sillä nyt itkettää, olen ihan hajalla -muodossa. Voihan olla, että kyseessä ei ole vika kommunikaatiotavassasi, vaan siinä, ettei sua vain ymmärretä. 

Jos taas tuo auttaa, niin sitten olet ärtyneenä liian pelottava ainakin kavereidesi mielestä, ja pystyt sitä helposti ainakin kirjallisessa ilmaisussa muuttamaan.

Minäkin tunnistan. Ja tunnustan sen, että heikkoutta ei näytetä. Syy on ehkä koti ja kasvatus tunnekylmässä ympäristössä, jossa heikkoutta paha mieli mukaan lukien ollut sopivaa ilmaista. Oli sotilaallinen kuri. Olen nainen. Hyökkäys on omaksuttu paras puolustus. Psyyke vetää automaationa defenssin päälle, vaikka syy olisi fyysinen. Kipu tekee lyhytpinnaiseksi ja ärtyneeksi. Kova kipu. Ei sitä ole omaehtoiset "kotiläksyt" muuttaneet vuosikymmenissä. Sairaalassa liian usein osastohoidossa ollessa kroonistuneen tulehdustilan takia, jossa kivut hirveät, on olleet sitä "opetusmateriaalia", joka ei poista lapsena opittua. Se saa potilaanakin "metsän vastaamaan", kun lääkäri on ylimielinen, oman mielipiteen ohittava, ja ilkeästi käyttäytyvää nöyryyttäjätyyppiä. Ja voidaan laskea "omaksi viaksi" se, että lääkärin veetuiluun vastaaminen johtaa yleensä alempanakin ketjussa olevien taholta ei niin hyvään potilaskokemukseen. Ja itselläni edelleen laskevaan luottamukseen lääkäreitä kohtaan, jonka aiheuttaa pari vakituista, mutta vaihtomahdotonta mätää l-omenaa korissa.

Niin, olo on kuin "pavlovin koiralla", joka ei voi tahdosta riippumattomien hermostojen reflektiivisiä toimintoja muuttaa heti halutessaan. En edelleenkään kestä keski-ikäisenä myötätuntoa keneltäkään. Se saa minut itkemään, mitä en halua. Vain erittäin läheisten ihmisten toivon niin toimivan. He ovat ainoat, joille kiukuttelen. Muita voin sanallisesti kritisoida tai kyseenalaistaa asioita, joissa mielestäni on ehdottomia ja väärässä, mutta en tee sitä kiukuttelemalla, vaan viileästi, joskin selkeästi havaittavan "takakireästi".

Onko kellään konkreettisia esimerkkejä miten muuttaa käytöstään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta alkaa tuntua, että ap:n ystävät eivät ole tympääntyneet ap:m kiukutteluun vaan avuttomuuteen ja vastuuttomuuteen. Ehkä myös jankkaamiseen.

Juu. On hyvä muistaa, että ihmiset yleisemmin haluavat auttaa, että se johtaa sitten siihen ongelman poistumiseen. Mutta jos joka viikko valitetaan samasta ongelmasta ilman muutosta, niin ei sitä kauaa jaksa kuunnella.

Vastaavasti itse en tykkää siitä, että jauhetaan paskaa muista ihmisistä. Itse en lähde siihen mukaan. Voisikohan olla ehkä sama ongelma näiden ystävien suhteen, eli eivät halua lähteä mukaan paskanjauhantaan muista ihmisistä ja siksi AP kokee, ettei häntä tueta? 

En nyt puhu asioiden vatvomisesta, mutta tästä tuli mieleen ihan konkreettinen tuki ja apu. 

Lainaus "On hyvä muistaa, että ihmiset yleisemmin haluavat auttaa, että se johtaa sitten siihen ongelman poistumiseen."

On ihminen, jolla on melko hyvät turvaverkot ja hän joutuu työkykyisenä sairaalaan kuvantamisiin. Ystävä käyttää kolme tuntia siihen, että vie tämän autolla paikalle ajoissa ja tuo takaisin. 

On ihminen, jolla ei ole turvaverkkoja ja joka on hädin tuskin työkykyinen tai ei enää ole. Hänen asioidensa tolalleen saattaminen erilaisine tehtävineen veisi noin 150 tuntia terveeltä ihmiseltä, häneltä x kertaa enemmän. Ystävä ei auta häntä kolmea tuntia, "koska ongelma on ja pysyy". Sillä kuitenkin olisi ihan valtava merkitys tälle ihmiselle, että joku olisi edes hetken hänen vierellään tuossa asiassa ja avun saaja on kyllä kiitollinen, vaikke kokonaisuus tule lähellekään valmiiksi.