Mies, alkaisitko parisuhteeseen jos naisella on taakkaanan paljon surua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa yksikään on iloinen auringonsäde alituiseen.

Jokaisella on huonoja hetkiä, huonoja päiviä, mutta ei normaaliin elämään kuulu alakuloisuus tai surullisuus jaksot. Siis ilman syytä. Sellainen suru, tai huoli että läheinen kuolee tai sairastuu tai on vaikka rahahuolia on normaalia, mutta tuollainen nimeämätön suru joka kulkee mukana ja jota pitää vatvoa toisen kanssa, se ei ole normaalia eikä tervettä. 

Kyse on mielenterveyden ongelmasta. 

Eihän tässä ole puhuttu mistään nimeämättömästä surusta. Nimenomaanhan ap sanoi kokeneensa rankkoja asioita, ja siksi se suru. 

Länsimaisen kermaperseen ylellisyysporua.

Ikäviä tapahtuu, ihmisiä kidutetaan,  tapetaan, kuolee syöpiin jne.&nbsp

Juuri noita hän on saattanut kokea :) Eivät kaikki elä pumpulissa ja turvassa muiden pahuudelta. Syöpä ja muut sairaudet voivat viedä jo vauvalta perheen.

Hallitse tunteesi äläkä anna tunteidesi hallita sinua niin voit joskus saada pääkoppasi kuntoon

Surun murtama nainen etsii kadonnutta aikaa

kulkee tunnelia, jonka päästä valo pilkottaa

rotat lepakot ja peikot pyörii ympärillänsä

hän on samanlainen niin kuin minä

surun murtama

olkapäänsä takaa kuulee äänen hiljaisen

joka kutsuu häntä mukaan kohti surunmurtajaa

surun murtama mies meloo vastavirtaan

vaikka tähdet näyttäisivät tietä kohti aavaa ulappaa

aa-aa-aa, niin kaunis oli maa

ennen ilon kyyneleitten yllättävää kuolemaa

aa-aa-aa, niin julma nyt on maa

piikkikorkokengän ääni tunnelissa kajahtaa

surun murtama nainen etsii kadonnutta aikaa

kulkee tunnelia, jonka päästä valo pilkottaa

rotat lepakot ja peikot pyörii ympärillänsä

hän on samanlainen niin kuin minä

surun murtama

Ismo Alanko 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä akuankkapilvi-ihminen saattoi silloisen seurustelukumppaninsa terapia- ja lääkityskuntoon kun tämä halusi erota seurustelusuhteesta. Kumppani valvoi (ilman unilääkkeitä) öitä miettien, että jos hän katkaisee lopullisesti seurustelusuhteen tapahtuu jotain kamalaa. Joku kuolee. Töissä ei pystynyt olemaan kaikkina päivinä uupumuksen ja unilääkepöhnän vuoksi. Ahdistus vaati betasalpaajia joita akuankkapilven alla eläjä mieluummin jakeli kumppanilleen kuin olisi suostunut eroon ilman itsemurhauhkailuja ja pitkiä öisiä painostavia sähköposteja. Pitkäaikaissairauden oireet pahenivat stressistä ja paino tippui. Pilvenaluseläjällä oli elämässää

 

205 jatkaa. Itseasiassa en ehkä tarjoaisi sille sen lohikäärmeen baby-daddylle niinkään  konkreettisia neuvoja vaan ottaisin poskista kiinni, tuijottaisin suoraan silmiin ja lausuisin niin monta kertaa kunnes uppoaa kaaliin:

"vain koska nainen x sanoo että sinun pitää tehdä asia z tai y koska hän on niin paljon elämässään kärsinyt, ei tee siitä taivahan tosiasiaa ja totuutta. Vaikka hän sanookin sen niin uskottavasti, että luultavasti itsekin uskoo siihen 100%. Sitten hän sanoo, että sinä olet huono ja epäonnistunut ihmisenä ja kaikki muutkin ajattelevat näin ja hän kärsii ja luultavasti tappaa itsensä koska sinä olet niin kylmä narsisti ja hän kertoo kaikille, työkavereillesi, tutuille, kaikille kuinka hirveä ihminen sinä olet ja kaikki tulevat sinua sen vuoksi vihaamaan..No, sekään ei ole taivahan tosi vaikka hän senkin sanoo todella vakuuttavasti. Sitten hän ehkä kirjoittaa sulle kirjeen hänen kärsimyksestään ja jeesuksesta joka silittää poskea ja noutaa hänet pois tästä tuskasta, ehkä lainaa jotain runoa ilman lähdeviittausta tyyliin 'ei tulta tuskaa polttavampaa..', eikä se silti tarkoita että sinun pitää tehdä asia z tai y, koska hän on niin paljon elämässään kärsinyt".

Tuo kaikki kun seuraa niitä tutustumisvaiheen kuukausia kun saat kuulla uudelleen ja uudelleen kuinka paljon parempi olet kuin kukaan muu ihminen maan päällä ja kuinka hän on onnekas kun on sinut löytänyt, niin kyllä, se vaikuttaa ihmiseen. Ihmeellinen selkeys avautuu kun tuollaiseen ihmiseen saa viimein etäisyyttä.

Jenni Vartiainen/ Suru on kunniavieras

Surua kyynelin kastella täytyy

Jotta se puhkeais kukkaan

Helli ja hoivaa varoen vaali

Ettei se menisi hukkaan

Pois älä oveltas käännytä koskaan

Suru jos koputtaa milloin

Pyydä se sisälle syötä ja juota

Tarjoa yösija silloin

Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt

Hajoaa se maahan multaan

Näät sen silti kukkana aina

Muistot on kalleinta kultaa

Eikä sun vieraasi asumaan jäänyt

Lähti se muualle matkaan

Vielä se tulee mennäkseen jälleen

Lähemmäs kuin aavistatkaan

Se mitä kunniavieraasi kertoo

Kätke se sydämees tarkoin

Ei niitä oppeja kirjoista löydä

Ei ostaa voi miljoonin markoin

Itkuja varten on ihmisen silmät

Vierikää kyyneleet

Tuleehan tuolta se toinen päivä

Kun on kepeät askeleet

Kyllä.

Valtaosa miehistä pakenee jo siitä, että neutraalisti toteaa kokeneensa jonkin tavallisesti näin nuoren ihmisen elämänkulkuun liittymättömän asian. Vaikkapa sisaruksen kuoleman tai oman vakavamman sairastumisen. Saati sitten jos ohimennen mainitsee, että tällaisia kokemuksia on useita.

Pieni osa miehistä ymmärtää, että surun kanssa elävä voi olla upea ihminen, jolla kenties on enemmän perspektiiviä ja muutenkin annettavaa kuin sellaisella, jonka elämä on ollut aivan tavallista.

Ensimmäiseen joukkoon ei kannata hukata aikaa. He ovat lapsellisia. Se, että ei siedä kumppanissa muuta kuin naminamia, on silkkaa kehittymättömyyttä.

Toisia on.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

Valtaosa miehistä pakenee jo siitä, että neutraalisti toteaa kokeneensa jonkin tavallisesti näin nuoren ihmisen elämänkulkuun liittymättömän asian. Vaikkapa sisaruksen kuoleman tai oman vakavamman sairastumisen. Saati sitten jos ohimennen mainitsee, että tällaisia kokemuksia on useita.

Pieni osa miehistä ymmärtää, että surun kanssa elävä voi olla upea ihminen, jolla kenties on enemmän perspektiiviä ja muutenkin annettavaa kuin sellaisella, jonka elämä on ollut aivan tavallista.

Ensimmäiseen joukkoon ei kannata hukata aikaa. He ovat lapsellisia. Se, että ei siedä kumppanissa muuta kuin naminamia, on silkkaa kehittymättömyyttä.

Toisia on.

No tämä, juuri tämä. Ymmärrän todella hyvin, että ihmisellä voi olla juurikin vaikeus avata sisintään miehille, koska siellä taustalla vaanivat nämä realiteetit. On niin paljon sellaisia, joiden seurassa ei saa olla koskaan kipeänä, ei stressaantunut töistä, ei allapäin läheisen sairaudesta tai kuolemasta, vain iloinen ja palvelualtis väsymätön tsemppari, joka ei tarvitse mitään. Vain hyviä viboja, ei draamaa, olethan iloinen ja huoleton.

Toisaalta juuri tässä vastoinkäyminen, sairaus tai kremppa tai jokin vastaava asia voi olla korvaamaton apuri, kun tutustuu ihmisiin ja etsii seuraa. Se ajaa heti kättelyssä pois ne väärät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin meistä on elämässä pysyviä, jatkuvia surua aiheuttavia asioita, ei siis vain yksittäisiä traumatisoivia tai surullisia tapahtumia. Jos on vaikka trauma väkivaltakokemuksesta tms. yksittäisestä tapahtumasta, tai surua läheisten menettämisestä ym., niin tällaisten aiheuttamaa mahdollista traumaa ja surua voidaankin varmasti eri lailla hoitaa, asian voi saada käsiteltyä. Eri asia noiden pysyvien ja jatkuvien asioiden kanssa. Sellaisten kanssa eläväkö ei saisi koskaan aloittaa parisuhdetta? 

MIkä on pysyvää surua aiheuttava asia?

 

No yleensä johonkin läheiseen ihmiseen liittyvä. Esim. perheenjäsenen kuten vaikka oman lapsen vakava mielenterveys- ja/tai päihdeongelma tai muu vakava sairaus. 

Pinnallisuus on muotia, kuvitellaan olevamme kuolemattomia teräsihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

Valtaosa miehistä pakenee jo siitä, että neutraalisti toteaa kokeneensa jonkin tavallisesti näin nuoren ihmisen elämänkulkuun liittymättömän asian. Vaikkapa sisaruksen kuoleman tai oman vakavamman sairastumisen. Saati sitten jos ohimennen mainitsee, että tällaisia kokemuksia on useita.

Pieni osa miehistä ymmärtää, että surun kanssa elävä voi olla upea ihminen, jolla kenties on enemmän perspektiiviä ja muutenkin annettavaa kuin sellaisella, jonka elämä on ollut aivan tavallista.

Ensimmäiseen joukkoon ei kannata hukata aikaa. He ovat lapsellisia. Se, että ei siedä kumppanissa muuta kuin naminamia, on silkkaa kehittymättömyyttä.

Toisia on.

No tämä, juuri tämä. Ymmärrän todella hyvin, että ihmisellä voi olla juurikin vaikeus avata sisintään miehille, koska siellä taustalla vaanivat nämä realiteetit. On niin paljon sellaisia

Hyväksyisitkö sinä naisena että mies purkaisi pahaa oloaan sinuun ja velvoittaa sinut kantamaan osan vastuusta miehen ongelmista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin meistä on elämässä pysyviä, jatkuvia surua aiheuttavia asioita, ei siis vain yksittäisiä traumatisoivia tai surullisia tapahtumia. Jos on vaikka trauma väkivaltakokemuksesta tms. yksittäisestä tapahtumasta, tai surua läheisten menettämisestä ym., niin tällaisten aiheuttamaa mahdollista traumaa ja surua voidaankin varmasti eri lailla hoitaa, asian voi saada käsiteltyä. Eri asia noiden pysyvien ja jatkuvien asioiden kanssa. Sellaisten kanssa eläväkö ei saisi koskaan aloittaa parisuhdetta? 

MIkä on pysyvää surua aiheuttava asia?

Kliininen depressio. Siihen on hyviä hoitoja olemassa. Ellei lääke auta, voi pyrkiä sähköhoitoon. Liikunta auttaa myös.

 

No mä en todellakaan puhunut mistään depressiosta, vaan konkreettisista asioista, jotka aiheuttaa jatkuvasti huolta, murhetta, vaaraa, pelkoa ja surua.

Mä en ole masentunut, ollenkaan. Se on ihan eri asia. 

Parisuhde on jakamista. Myötä- ja vastoinkäymisissä.

Vierailija kirjoitti:

Suru ei ole kylkeen liimattu kumppani, joka ei koskaan katoa.

Jos on, silloin on oma surutyö jätetty tekemättä.

Suru oikeasti kyllä työstetään pois, kukin tavallaan. Jos se jää ikuiseksi kumppaniksi, palvelee suru silloin jotain ihan muita tarpeita.



LeskiN55

Surutyön tekeminen vaatii kai sitä, että se surua aiheuttava asia ei ole jatkuvasti päällä. Menneistä tapahtumista surutyön tekeminen lienee eri asia kuin jatkuvasti tapahtuvan. 

Miten tämä eroaa kysymyksestä: alkaisitko parisuhteeseen jos henkilöllä on syöpä tai Alzheimer?

Ja miten se puolestaan eroaa kysymyksestä: alkaisitko parisuhteeseen jos henkilöllä on anorexia tai alkoholismi?

Jopas on viestit. Ymmärrättekö väärin vai vittuiletteko ap.:lle?

Elämä on rosoista, ei tää oo mikään elokuva, jossa kaikki vaan hymyilee ja happy end sitten vain. Ne ei tajua, jotka on eläny Hannu Hanhen elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai jaa, et niinku parisuhde on vaan terveille ja tasapainoisille? Tulee mieleen eräs saksalainen Adolf...

Jos haluat epäterveen suhteen mikä pilaa mielenterveyttäsi enemmän niin onnea vaan matkaan.

Mistäs tiedät vaikka kaverisi sairastuis vakavasti?

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen mielikuva tuntuu monella olevan jostain valmiista, ehjästä ihmisestä. Eihän elämä koskaan pysähdy paikoilleen, eikä me olla koskaan valmiita. Uusia suruja ja murheita ja tragedioita voi tulla milloin tahansa. Monet surut on ikuisia, ja jättää jälkensä ihmisen persoonaan. Eikä yksikään psykiatri, psykologi tai terapeutti esitä surua parannettavana sairautena. Mielenterveys ei todellakaan ole sitä, että jonkun suuren tragedian aiheuttama suru hoidetaan pois, ja sitten se ei enää vaikuta ihmiseen mitenkään. 

No mutku pitää olla positiivinen! Smile! Niinku iloinen.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella tuntemallani ihmisellä on kannettavanaan jonkinlainen taakka, toisilla suuri ja raskas, joillain melkein huomaamaton. Myös monet äärimmäisen raskaita kokemuksia ja surua kokeneet (ja kokevat) ystäväni ovat löytäneet kumppanin, joka hyväksyy ja ymmärtää sen, että menneisyyden lasti kulkee jollain lailla mukana. 

Menetys ja suru voivat astua myös parisuhteessa jo olevan elämään, kuten minullakin, eikä mieheni ole kavahtanut sitä, että jollain lailla tämä on muuttanut minua pysyvästi. Joskus lapsuusajan traumatkin nousevat esiin vasta viisikymppisellä. Kukaan ei ole näille asioille immuuni, eikä ihmissuhteen muodostamista tarvitse lykätä tulevaisuuteen, jossa ehkä aika ja terapia ovat keventäneet oloa. 

Sinun ei ap myöskään tarvitse ajatella niin, että roolisi ja velvollisuutesi parisuhteessa olisi tuoda vain iloa ja keveyttä toisen elämään. Hyvä parisuhde parantaa molempien elämää, tavalla tai toisella, vaik

Hyvin sanottu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin meistä on elämässä pysyviä, jatkuvia surua aiheuttavia asioita, ei siis vain yksittäisiä traumatisoivia tai surullisia tapahtumia. Jos on vaikka trauma väkivaltakokemuksesta tms. yksittäisestä tapahtumasta, tai surua läheisten menettämisestä ym., niin tällaisten aiheuttamaa mahdollista traumaa ja surua voidaankin varmasti eri lailla hoitaa, asian voi saada käsiteltyä. Eri asia noiden pysyvien ja jatkuvien asioiden kanssa. Sellaisten kanssa eläväkö ei saisi koskaan aloittaa parisuhdetta? 

MIkä on pysyvää surua aiheuttava asia?

 

Tätä minäkin kysyn. En keksi ainuttakaan asiaa, joka aiheuttaisi pysyvää surua.