Lue keskustelun säännöt.
Mies, alkaisitko parisuhteeseen jos naisella on taakkaanan paljon surua?
09.09.2024 |
Kysymys otsikossa.
Olen elänyt kovan elämän ja ikäisekseni (alle 30v) kokenut uskoakseni tavallista enemmän menetyksiä, ja muitakin vastoinkäymisiä.
Kaiken tämän johdosta kannan mukanani valtavan paljon surua.
Asiantuntijoiden mukaan ei ole niin, että surulliset asiat "surraan pois". Vaan niin, että surun kanssa opetellaan elämään.
Näin juuri koen itse.
Suru on kuin iso koira, joka kulkee mukanani mihin ikinä menenkin. Joskus se vain on siinä vaiti, joskus pitää itsestään enemmän ääntä.
Toivoisin saavani parisuhteen. Mutta en oikein uskalla avata sisimpääni kenellekään miehelle. Pelkään, että kun näkevät sen koiran, niin ajattelevat, etteivät sitä halua elämäänsä. Ottaa sitä puoleksi itselleen.
Uskon, että jos saisin hyvän parisuhteen, niin suru asettuisi enemmän taka-alalle. Mielen etualalle tulisi iloisempia, onnellisia asioita. Silloin varmaan olisin mukavampaa, keveämpää seuraa kumppanillenikin.
Kommentit (271)
Vierailija kirjoitti:
Joku hajallaan oleva ihminen voisi halutakin AP:n kaltaisen ihmisen elämäänsä joka "ymmärtää".
Eihän AP ymmärrä ketään. Hän haluaa toisen ymmärtävän ja kannattelevan häntä. Ei hänestä ole toista kannattelemaan.
Jonkun pitää tehdä AP onnelliseksi, sitten hänen surunsa helpottaisi. Näin hän itse sanoi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku hajallaan oleva ihminen voisi halutakin AP:n kaltaisen ihmisen elämäänsä joka "ymmärtää".
Eihän AP ymmärrä ketään. Hän haluaa toisen ymmärtävän ja kannattelevan häntä. Ei hänestä ole toista kannattelemaan.
Jonkun pitää tehdä AP onnelliseksi, sitten hänen surunsa helpottaisi. Näin hän itse sanoi
Hän ei ottanut mitenkään kantaa suhteeseen kokonaisuutena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillakin meistä on elämässä pysyviä, jatkuvia surua aiheuttavia asioita, ei siis vain yksittäisiä traumatisoivia tai surullisia tapahtumia. Jos on vaikka trauma väkivaltakokemuksesta tms. yksittäisestä tapahtumasta, tai surua läheisten menettämisestä ym., niin tällaisten aiheuttamaa mahdollista traumaa ja surua voidaankin varmasti eri lailla hoitaa, asian voi saada käsiteltyä. Eri asia noiden pysyvien ja jatkuvien asioiden kanssa. Sellaisten kanssa eläväkö ei saisi koskaan aloittaa parisuhdetta?
MIkä on pysyvää surua aiheuttava asia?
Tätä minäkin kysyn. En keksi ainuttakaan asiaa, joka aiheuttaisi pysyvää surua.
Tähän tuli jo yksi vastaus:
"No yleensä johonkin läheiseen ihmiseen liittyvä. Esim. perheenjäsenen kuten vaikka oman lapsen vakava mielenterveys- ja/tai päihdeongelma tai muu vakava sairaus."
Varmasti muitakin asioita voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillakin meistä on elämässä pysyviä, jatkuvia surua aiheuttavia asioita, ei siis vain yksittäisiä traumatisoivia tai surullisia tapahtumia. Jos on vaikka trauma väkivaltakokemuksesta tms. yksittäisestä tapahtumasta, tai surua läheisten menettämisestä ym., niin tällaisten aiheuttamaa mahdollista traumaa ja surua voidaankin varmasti eri lailla hoitaa, asian voi saada käsiteltyä. Eri asia noiden pysyvien ja jatkuvien asioiden kanssa. Sellaisten kanssa eläväkö ei saisi koskaan aloittaa parisuhdetta?
MIkä on pysyvää surua aiheuttava asia?
No yleensä johonkin läheiseen ihmiseen liittyvä. Esim. perheenjäsenen kuten vaikka oman lapsen vakava mielenterveys- ja/tai päihdeongelma tai muu vakava sairaus.
Minulla on tuollaisia asioita, sekä vanhempaan, että omaan lapseen liittyviä. Mutten minä silti koe, kuten AP, että minulla on surua. En minä käytä käsitettä suru.
Ja nuo asiat eivät määritä minua. Kun ongelmat olivat suurimmillaan, ne kyllä kuormittivat minua valtavasti. Puhuin asioista muiden läheisten kanssa. En minä osaa ajatellakaan, että esimerkiksi tuollainen asia veisi kaiken ilon elämästä tai vaikuttaisi parisuhteeseen, muuta, kuin ajankäytöllisesti.
Tunnen monia muitakin, joilla on esimerkin kaltaisia kokemuksia, ja he ovat ihan normaaleja, tasapainoisia ihmisiä, eivät, kuten AP kuvailee.
No, suruakin voi olla monella tavalla. Jonkun kohdalla se voi olla sellaista, että ei edes ajattele koko asiaa, ellei se jostain syystä tule mieleen. Jollakin suru voi olla mielessä koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen se kova elämä on sitten ollut ja mistä se suru on peräisin?
Vaikka elämässä tapahtuisi mitä, ei siitä automaattisesti seuraa että joutuisi vatspin tahtoaan kantamaan loppuelämänsä mukanaan jotain surutaakkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suru ei ole kylkeen liimattu kumppani, joka ei koskaan katoa.
Jos on, silloin on oma surutyö jätetty tekemättä.
Suru oikeasti kyllä työstetään pois, kukin tavallaan. Jos se jää ikuiseksi kumppaniksi, palvelee suru silloin jotain ihan muita tarpeita.
LeskiN55Surutyön tekeminen vaatii kai sitä, että se surua aiheuttava asia ei ole jatkuvasti päällä. Menneistä tapahtumista surutyön tekeminen lienee eri asia kuin jatkuvasti tapahtuvan.
Sekin on vähän että miten sen ottaa. Jos vaikka läheinen ihminen on kuollut ja pysyy aina kuolleena, onko se kerran tapahtunut vai jatkuvasti tapahtuva asia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Hyväksyisitkö sinä naisena että mies purkaisi pahaa oloaan sinuun ja velvoittaa sinut kantamaan osan vastuusta miehen ongelmista?"
Minä naisena kuuntelen, tuen ja autan, jos miehellä on paha olo.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suru ei ole kylkeen liimattu kumppani, joka ei koskaan katoa.
Jos on, silloin on oma surutyö jätetty tekemättä.
Suru oikeasti kyllä työstetään pois, kukin tavallaan. Jos se jää ikuiseksi kumppaniksi, palvelee suru silloin jotain ihan muita tarpeita.
LeskiN55Surutyön tekeminen vaatii kai sitä, että se surua aiheuttava asia ei ole jatkuvasti päällä. Menneistä tapahtumista surutyön tekeminen lienee eri asia kuin jatkuvasti tapahtuvan.
Sekin on vähän että miten sen ottaa. Jos vaikka läheinen ihminen on kuollut ja pysyy aina kuolleena, onko se kerran tapahtunut vai jatkuvasti tapahtuva asia?
No kyllä se on juuri niitä kerran tapahtuneita asioita. Ei se läheinen enää uudestaan kuole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa enemmän krooniselta masennukselta, kuin surulta.
Vierailija kirjoitti:
Millainen se kova elämä on sitten ollut ja mistä se suru on peräisin?
Vaikka elämässä tapahtuisi mitä, ei siitä automaattisesti seuraa että joutuisi vatspin tahtoaan kantamaan loppuelämänsä mukanaan jotain surutaakkaa.
Tutustu termiin cosmic loneliness.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillakin meistä on elämässä pysyviä, jatkuvia surua aiheuttavia asioita, ei siis vain yksittäisiä traumatisoivia tai surullisia tapahtumia. Jos on vaikka trauma väkivaltakokemuksesta tms. yksittäisestä tapahtumasta, tai surua läheisten menettämisestä ym., niin tällaisten aiheuttamaa mahdollista traumaa ja surua voidaankin varmasti eri lailla hoitaa, asian voi saada käsiteltyä. Eri asia noiden pysyvien ja jatkuvien asioiden kanssa. Sellaisten kanssa eläväkö ei saisi koskaan aloittaa parisuhdetta?
MIkä on pysyvää surua aiheuttava asia?
No yleensä johonkin läheiseen ihmiseen liittyvä. Esim. perheenjäsenen kuten vaikka oman lapsen vakava mielenterveys- ja/tai päihdeongelma tai muu vakava sairaus.
Minulla on tuollaisia asioita, sekä vanhempaan, että omaan lapseen liittyviä. Mutten minä silti koe, kuten AP, että minulla on surua. En minä käytä käsitettä suru.
Ja nuo asiat eivät määritä minua. Kun ongelmat olivat suurimmillaan, ne kyllä kuormittivat minua valtavasti. Puhuin asioista muiden läheisten kanssa. En minä osaa ajatellakaan, että esimerkiksi tuollainen asia veisi kaiken ilon elämästä tai vaikuttaisi parisuhteeseen, muuta, kuin ajankäytöllisesti.
Tunnen monia muitakin, joilla on esimerkin kaltaisia kokemuksia, ja he ovat ihan normaaleja, tasapainoisia ihmisiä, eivät, kuten AP kuvailee.
Niinpä. Itsekin koen pikemmin stressiä, kuormitusta ja uupumusta kuin surua.
Vierailija kirjoitti:
Millainen se kova elämä on sitten ollut ja mistä se suru on peräisin?
Vaikka elämässä tapahtuisi mitä, ei siitä automaattisesti seuraa että joutuisi vatspin tahtoaan kantamaan loppuelämänsä mukanaan jotain surutaakkaa.
MItä sillä on väliä, koska ihmiset reagoivat asioihin eri tavoin? Ap on reagoinut surulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan!!! En halua elää niin sanotusti munakuorilla kävellen että jaksaisin miettiä koko aikaa että voinko sanoa tämän ääneen vai triggeröidytäänkö tästä jonka jälkeen alkaa uhriutuminen ja parkuminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suru ei ole kylkeen liimattu kumppani, joka ei koskaan katoa.
Jos on, silloin on oma surutyö jätetty tekemättä.
Suru oikeasti kyllä työstetään pois, kukin tavallaan. Jos se jää ikuiseksi kumppaniksi, palvelee suru silloin jotain ihan muita tarpeita.
LeskiN55Surutyön tekeminen vaatii kai sitä, että se surua aiheuttava asia ei ole jatkuvasti päällä. Menneistä tapahtumista surutyön tekeminen lienee eri asia kuin jatkuvasti tapahtuvan.
Sekin on vähän että miten sen ottaa. Jos vaikka läheinen ihminen on kuollut ja pysyy aina kuolleena, onko se kerran tapahtunut vai jatkuvasti tapahtuva asia?
Kyllä se on ihan kertatapahtuma. Toki saattohoidossa oleminen tai pitkä sairastaminen (syöpä, alzheimer tms.) tekee kuoleman lähestymisestä jatkuvasti päällä olevan asian, mutta silloinkin yleensä läheiset pysyvät toimintakykyisinä.
Sen kuoleman aiheuttamat asiat voivat sitten olla jatkuvasti ongelmia/ surua aiheuttavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä.
Valtaosa miehistä pakenee jo siitä, että neutraalisti toteaa kokeneensa jonkin tavallisesti näin nuoren ihmisen elämänkulkuun liittymättömän asian. Vaikkapa sisaruksen kuoleman tai oman vakavamman sairastumisen. Saati sitten jos ohimennen mainitsee, että tällaisia kokemuksia on useita.
Pieni osa miehistä ymmärtää, että surun kanssa elävä voi olla upea ihminen, jolla kenties on enemmän perspektiiviä ja muutenkin annettavaa kuin sellaisella, jonka elämä on ollut aivan tavallista.
Ensimmäiseen joukkoon ei kannata hukata aikaa. He ovat lapsellisia. Se, että ei siedä kumppanissa muuta kuin naminamia, on silkkaa kehittymättömyyttä.
Toisia on.
No tämä, juuri tämä. Ymmärrän todella hyvin, että ihmisellä voi olla juurikin vaikeus avata sisintään miehille, koska siellä taustalla vaanivat nämä realiteetit. On niin paljon sellaisia
Se on ihan täysin eriasiat olla välillä surullinen kun jatkuvasti surullinen.
Eihän naisetkaan kestä sitä jos mies on kipeä tai mies valittaa jostain vaan ihan jokainen nainen alkaa valittamaanja nalkuttamaan miehelle jos mies on kipeä tai surullinen. Naiset ei koskaan suotu tukemaan miestä mutta joka nainen vaatii että miehen pitää tukea naista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä.
Valtaosa miehistä pakenee jo siitä, että neutraalisti toteaa kokeneensa jonkin tavallisesti näin nuoren ihmisen elämänkulkuun liittymättömän asian. Vaikkapa sisaruksen kuoleman tai oman vakavamman sairastumisen. Saati sitten jos ohimennen mainitsee, että tällaisia kokemuksia on useita.
Pieni osa miehistä ymmärtää, että surun kanssa elävä voi olla upea ihminen, jolla kenties on enemmän perspektiiviä ja muutenkin annettavaa kuin sellaisella, jonka elämä on ollut aivan tavallista.
Ensimmäiseen joukkoon ei kannata hukata aikaa. He ovat lapsellisia. Se, että ei siedä kumppanissa muuta kuin naminamia, on silkkaa kehittymättömyyttä.
Toisia on.
No tämä, juuri tämä. Ymmärrän todella hyvin, että ihmisellä voi olla juurikin vaikeus avata sisintään miehille, koska siellä taustalla v
Se on ihan täysin eriasiat olla välillä surullinen kun jatkuvasti surullinen.
Eihän naisetkaan kestä sitä jos mies on kipeä tai mies valittaa jostain vaan ihan jokainen nainen alkaa valittamaanja nalkuttamaan miehelle jos mies on kipeä tai surullinen. Naiset ei koskaan suotu tukemaan miestä mutta joka nainen vaatii että miehen pitää tukea naista
Kurkkaapas pihalle sieltä tynnyristä. Täällä on meneillään syysilta.
Alkaisin.
Mutta SURU on japania ja tarkoittaa 'tehdä' jos se on hiraganalla kirjoitettu, kanji-merkillä kirjoitettuna se tarkoittaa 'hieroa' ja taipuu eri tavalla kuin tehdä-verbi.Toisella kanji-merkillä voi kirjoittaa 'printata' ja kolmannella merkillä vielä 'ajaa' (parta)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillakin meistä on elämässä pysyviä, jatkuvia surua aiheuttavia asioita, ei siis vain yksittäisiä traumatisoivia tai surullisia tapahtumia. Jos on vaikka trauma väkivaltakokemuksesta tms. yksittäisestä tapahtumasta, tai surua läheisten menettämisestä ym., niin tällaisten aiheuttamaa mahdollista traumaa ja surua voidaankin varmasti eri lailla hoitaa, asian voi saada käsiteltyä. Eri asia noiden pysyvien ja jatkuvien asioiden kanssa. Sellaisten kanssa eläväkö ei saisi koskaan aloittaa parisuhdetta?
MIkä on pysyvää surua aiheuttava asia?
No yleensä johonkin läheiseen ihmiseen liittyvä. Esim. perheenjäsenen kuten vaikka oman lapsen vakava mielenterveys- ja/tai päihdeongelma tai muu vakava sairaus.
Minulla on tuollaisia asioita, sekä vanhempaan, että omaan lapseen liittyviä. Mutten minä silti koe, kuten AP, että minulla on surua. En minä käytä käsitettä suru. Ja nuo asiat eivät määritä minua. Kun ongelmat olivat suurimmillaan, ne kyllä kuormittivat minua valtavasti. Puhuin asioista muiden läheisten kanssa. En minä osaa ajatellakaan, että esimerkiksi tuollainen asia veisi kaiken ilon elämästä tai vaikuttaisi parisuhteeseen, muuta, kuin ajankäytöllisesti. Tunnen monia muitakin, joilla on esimerkin kaltaisia kokemuksia, ja he ovat ihan normaaleja, tasapainoisia ihmisiä, eivät, kuten AP kuvailee.
Tuossa oli aika ylimalkaisesti ilmaistu nuo asiat. Niihin voi liittyä aika paljon enemmän. En esim. omista asioistani voi tunnistettavuuden vuoksi kertoa mitään yksityiskohtia, mutta kyllä esim. terapeutti on nimenomaan sanonut, että kyllä mä joudun kantamaan näitä asioita mukanani loppuelämäni, eikä tätä tosiaan voi hoitaa pois, voi vain oppia elämään tämän kanssa ja oppia jotenkin löytämään paikka näille asioille jne.
Toki eri ihmiset reagoi eri lailla. Mun mielestä on kuitenkin aika luonnollista tuntea surua lähimmäisen kärsimyksestä, jatkuvasta hengenvaarasta, ihmisten kuolemista jne. Eihän se ole pelkästään kuormittavaa, on se myös surullista. Varsinkin jos on kovin empaattinen ihminen, eli sen noista asioista itselle seuraavan kärsimyksen ja vaaran lisäksi suree sitä toisen ihmisen kärsimystä.
Ainakaan psykiatrit, psykologit ja terapeutit ei pidä mitenkään sairaana sitä, että joista tällaisista asioista voi kantaa surua mukanaan.
>>Hyväksyisitkö sinä naisena että mies purkaisi pahaa oloaan sinuun ja velvoittaa sinut kantamaan osan vastuusta miehen ongelmista?>>
Jaa että purkaisi? Tarkoitat varmaan kiukunpurkauksia, raivokohtauksia ja muuta vastaavaa aggressiivista käytöstä, sellaista en hyväksy, en mieheltä enkä naiselta. Muutoin saa olla ajoittain vaisu, väsynyt, jännittää jotain, olla kipeänä tai muuta ihmisyyteen kuuluvaa. Miehen ei tarvitse olla koko ajan vain minun tarpeitani varten ja elää vain minun elämääni, hänhän on erillinen, kokonainen ihminen.
Noin muutoin kaikilla on jotain ongelmia, aivan kaikilla, ja jotkin eivät ole minun näkökulmastani pahoja tai ongelmia ollenkaan. Minä ihan mielelläni autan sellaisissa, joissa pystyn, ei tähän tarvitse erikseen velvoittaa. Tässä on kyse yhteensopivuudesta. - Myös sinulla on vapaus valita itse.