Puoliso kokee että puutun liikaa hänen asioihin

Kyllä mä neuvon miestäni paljon eri asioissa, jopa työjutuissa. Ihan hänen toiveestaan. Olen parempi ihmisten kanssa, hän useinkin haluaa neuvoa miten joku tietty asia kannattaisi hoitaa. Joskus mies kypsähtää että kyllä hän tekee kuten itse haluaa ja tottakai kuuluukin tehdä, silloin vaan muistutan että itsepä pyydät neuvoa 😂 Ja kun usein pyytää niin joskus neuvon pyytämättäkin. Ihan muissakin kuin ihmissuhdeasioissa. Usein hän ei ole tullut ajatelleeksi että jonkun homman voisi näinkin tehdä.

Se minkä minä muistan ja sinä ehkä et, on se että pitää huomata ne tilanteet joissa toisen pitää vaan antaa tehdä kuten haluaa. Voi ehdottaa että tällainenkin tapa olisi, mutta jos mies ei siihen halua tarttua, se siitä. Älä jatka aiheesta enää, älä ihmettele enää, asia on loppuun käsitelty. Ja sillä hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tosissasi sinun kannattaisi elää ihan ikiomaa elämääsi.

Totta sekin, että kannattaa hetki miettiä yhteiselämän jatkoa. Jos sinusta tuntuu kaiken aikaa siltä, että mies toimii jollakin tavalla väärin ja tarvitsee sinun neuvojasi, ehkä kannattaisi yrittää löytää sellainen kumppani, joka ei olisi niin avuton.

Kuvauksen ja annetun esimerkin mukaan mies ei vaikuta avuttomalta ja väärin tekevältä. Onko avutonta tai väärin tehty se, jos mies oma-aloitteisesti leipoo leipää ilmeisen onnistuneesti omalla reseptillään ja aloittaja tulee siihen pyytämättä kommentoimaan ja neuvomaan, että olisi parempi laittaa mantelijauhoja?

Jos ja kun kyse on siitä, että henkilö vain _kokee ja ajattelee_ , että toisen tapa on väärä ja toinen on avuton (vaikka ulkopuolisen silmin ei näin olisi), uudeksi kumppaniksi kannattaa ennemminkin etsiä sellainen, joka viis veisa

En ole ap, mutta tässä sivusta tuntuu ihan järjettömältä ylitulkitsemiselta, että tuollainen mantelijauhon ehdottaminen tarkoittaa että ajattelee toisen olevan väärässä ja avuton.

Itse voin hyvinkin kuvitella, että äitini olisi ehdottanut, että kokeilehan sämpylöihin mantelijauhoa. Äitini oli juuri tällainen tyyppi, joka tykkäsi ehdottaa mielestään hyviä ratkaisuja. Yleensä sanoin vain, että kiitos vinkistä, mutta ei tällä kertaa.

Olisin toki voinut viskata sämpylät seinään ja huutaa, että en IKINÄ leivo enää MITÄÄN, koska AINA yrität PUUTTUA MUN ASIOIHIN.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinun esimerkiksi pitää tietää miksi puoliso tekee asian x?

Ei ihme, että eroja on niin paljon, suurinosa kommentoijista ei kykene näkemaan nokkaansa pidemmälle. Miksi olla parisuhteessa, jos toimii kuten sinkkuna? Ei tuollaisissa suhteissa ainakaan ole kyse rakkaudesta  Eikö teitä oikeasti kiinnosta mitä rakas puoliso tekee? Onko hän ihan yhdentekevä "tehkööt mitä tahtoo" , ei kiinnosta. Hän päättää lähteä viikoksi etelään uuden naistuttavuuden kanssa, no mitä se minulle kuuluu, ei sitä tarvitse sellittää ja se on ok. koska on väärin kysyä miksi hän sinne lähtee. Eikö teitä kiinnosta tutustua puolisoonne syvällisemmin? Kysymällä "miksi teet asian x"  saa ymmärrystä puolison ajatuksista ja mahdollisista ongelmista, oppii tuntemaan hänet paremmin. Kertomalla, vaikka omiin kokemuksiin pohjautuvista tiedoista ja taidoista toiselle, jos hän meinaa tehdä asiat päin peetä tai ei ole koskaan ennen tehnyt, niin se on teidän mielestä kontrollointia? Jos olet itse tehnyt joskus asian x ja siitä on seurannut vaikka vesivahinko, teidän mielestänne on ok. antaa toisen tehdä sama virhe?! Edes apinat eivät ole tuollaisia typeryksiä, he oppivat matkilla ja lajitovereitaan seuraamalla.

En halua uutta puolisoa vaan olla hyvä puoliso ja onnellinen nykyisessä avioliitossa. 

vaikka nyt tuntuu että oon ihan paska ihminen enkä halua puhua enää koskaan kenellekään, kyllä se tästä.

vaikea nyt päättää mitä teen ystävyyssuhteiden kanssa. Pitää miettiä sitä sitten kun olen prosessoinut asiaa enemmän. Siis että en voi nyt alkaa yhtäkkiä suorittamaan jotain uudenlaista ystävyyttä kertaheitolla kaikille ystävilleni. Niitten suhteen tuntuu paremmalta luovuttaa. Hävettää tosi paljon. Etenkin se että en ole tajunnut että kyllähän se jotain tarkoittaa kun viimeisen 5 vuoden aikana ihmiset joita luulen ystävikseni on ehdottanut tapaamista / kutsunut kylään tms ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään . Yksi ystävä on joka ehdotti ennen useammin mutta ei hänkään enää. Ja olen ihmetellyt miksi yksi ystävä ketä näen eniten on vaikuttanut siltä että hän on jotenkin vaivaantunut seurassani eikä puhu paljon , kerro mitään asioitaan enää.. eikä edes naura tai hymyile paljon. Ja hänellä menee aina tosi pitkään että vastaa ja kysyn kai niin monta kertaa tavataanko ja mulle käy kaikki ajat että hän ei kehtaa olla tapaamatta . Vuosien mittaan jo lapsesta lähtien minulle on niin moni ihminen sanonut samaa mitä mieheni sanoo. Enkä ole kuunnellut, tai ymmärtänyt miten rasittavaa se on. Töissä pomonikin on antanut palautetta miten puhuin työkaverille, siitäkin ajattelin että ne ei vaan ymmärtänyt tai on jokin muu syy miksi pomo antoi minulle palautetta. En siis ole pystynyt näkemään että se on vaan yksinkertaisesti väärin päsmäröidä koko ajan ja jos joku sanoo menevänsä Italiaan lomalle, minä sanon minne siellä kannattaa mennä ja minne ei missään nimessä , miten paljon se tuottaa hiilidioksipäästöjä ja miten italialaiset vihaa turisteja jne.. 

Kiitos kaikille keskustelusta. Yritän nyt ensisijaisesti pelastaa parisuhteeni ja ehkä ne ystävyyssuhteet säilyy ja korjaantuu joskus mutta niistä stressaamiseen ei juuri nyt riitä kapasiteettia. Lopetan kyllä heti tuon tyylini puhua ja opettelen olemaan hiljaa tai sanomaan vaan kiva juttu, hieno asia tms. Tai kysymään jotain geneeristä jos pitää osoittaa että minua kiinnostaa mistä toinen puhuu . Tai voinhan sanoa vaikka että kiva juttu, kertoisitko lisää . 

 

Ap 

 

Aha ja ok on myös hyviä vastauksia! Valehtelemaan ei tarvitse alkaa.

Eikö teitä oikeasti kiinnosta mitä rakas puoliso tekee? Onko hän ihan yhdentekevä "tehkööt mitä tahtoo" , ei kiinnosta.

Myönnän, että jos mies leipoo keittiössä, mua ei kiinnosta, mitä jauhoja laittaa, ei kiinnosta, millä asemalla työmatkalla tankkaa, ei kiinnosta, jos on ostanut jonkun harrastuskortin. Hän on aikuinen  ihminen ja meidän puheenaiheet liikkuu aivan muualla kuin jossain arkisissa asioissa, jotka kumpikin hoitaa tahollaan kuten parhaaksi näkee. 

Ap, tosi hienoa, että haluat kehittää teidän kommunikaatiota, olen varma, että tuosta seuraa paljon hyvää useallakin rintamalla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinun esimerkiksi pitää tietää miksi puoliso tekee asian x?

 

Ei ihme, että eroja on niin paljon, suurinosa kommentoijista ei kykene näkemaan nokkaansa pidemmälle. Miksi olla parisuhteessa, jos toimii kuten sinkkuna? Ei tuollaisissa suhteissa ainakaan ole kyse rakkaudesta  Eikö teitä oikeasti kiinnosta mitä rakas puoliso tekee? Onko hän ihan yhdentekevä "tehkööt mitä tahtoo" , ei kiinnosta. Hän päättää lähteä viikoksi etelään uuden naistuttavuuden kanssa, no mitä se minulle kuuluu, ei sitä tarvitse sellittää ja se on ok. koska on väärin kysyä miksi hän sinne lähtee. Eikö teitä kiinnosta tutustua puolisoonne syvällisemmin? Kysymällä "miksi teet asian x"  saa ymmärrystä puolison ajatuksista ja mahdollisista ongelmista, oppii tuntemaan hänet paremmin. Kertomalla, vaikka omiin kokemuksiin pohjautuvista tiedoista ja taidoista toiselle, jos hän meinaa tehdä asiat päin peetä tai ei ole koskaan ennen tehnyt, niin se on teidän mielestä kontrollointia? Jos olet itse tehnyt joskus asian x ja siitä on seurannut vaikka vesivahinko, teidän mielestänne on ok. antaa toisen tehdä sama virhe?! Edes apinat eivät ole tuollaisia typeryksiä, he oppivat matkilla ja lajitovereitaan seuraamalla.

Minun puolisollani ne kysymykset on täysin typeriä, tyyliin miksi minulla oli peiliin katsoessani tietty ilme naamalla, miksi otin pari askelta varpaillani, miksi minä olen hankkinut punaisen auton jne. Hänellä on tapana tarkkailla ympäristöään ja kyseenalaistaa ihan kaikki. En jaksa kuunnella enkä vastailla noin typeriin kysymyksiin.

Kaikenlaisia avioliittoja sitä onkin. Itse en tuollaiseen suhteeseen alkaisi koskaan.

Ap sinussa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Olet ihanasti kiinnostunut miehesi asioista. Miehesi ilmeisesti toivoisi että teistä tulisi yksi monista puhumattomista pariskunnista, jotka suurinpiirtein elävät kuin kämppikset. Mkehelläsi on joku ongelma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että minun täytyy vaan omaksua erilainen keskustelutyyli. Kun riidat vähenee, me molemmat olemme parisuhteessa onnellisia. 

 

ja minun tosiaan pitää antaa mieheni tehdä kaikki älyttömämmätkin ideansa mitä hän haluaa ja purra vaan kieltä ja antaa olla. 

 

ap

Kontrollifriikki

Osaakohan olla yhtään sekunttia hiljaa? 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat vähän minun puolisolta. Hän vahtaa jokaista ilmettä ja elettäni ja kyselee, miksi olen tehnyt näin ja eikö kannattaisi tehdä noin ja miksimiksimiksi. Ihan niinkuin kyselyikäinen utelias lapsi. Keskity ihan vain omaan elämääsi ja olemiseesi.

Mä olen tuollainen kyselijä. Olen tutkijaluonne ja haluan ymmärtää, miksi asiat tapahtuvat niinkuin tapahtuvat. Ei sitä ominaisuutta saa pois läheisessä suhteessa minusta. En kysele kaikilta ihmisiltä heidän tarkoituksiaan ja tavoitteitaan. Mutta jos haluan elää kanssasi, haluan tuntea sinut ja ymmärtää, miten toimit elämässäsi ja mikä on sinulle tärkeää ja mihin et halua haaskata aikaasi. Sitten kun tiedän nämä asiat, kyseleminen harvinaistuu, koska ymmärrän sinut puolesta sanasta ja osaan ennakoida, mitä suunnittelet ja miten tärkeää se sinulle on. 

Luin viestisi ja ylläolevan vastaukseni miehelleni ääneen. Hän meni hiljaiseksi, hyvällä tavalla. Taisi olla hänelle uusi näkökulma. Ja hänelle todella kirkastui, että kyselyikäni on mennyt ohi. Ilman kyselyjäni emme olisi yhdessä olleet enää aikoihin, koska hänen ratkaisunsa usein olivat hyvin vaikeasti ymmärrettävissä ennen kuin aloin luottaa siihen, että hänellä on siihen syynsä, joista minä en ollut tiennyt mitään. Jos olisin tiennyt hänen hankkeistaan x ja y, olisin ymmärtänyt miksi hän nyt tekee z vaikka sen tekeminen ei vaikuta optimaaliselta tilanteessa, jossa olisi otettava huomioon å ja ä. Emme kumpikaan pitäneet toistemme toimintaa järkevänä ennen tätä selitysten hakua, ja jos en olisi kysellyt, hän taas ei olisi koskaan ymmärtänyt kysyä minun motiivejani ja ajatuskulkujani. Yleensä ihmisellä on joku logiikka toiminnassaan, vaikka se näyttäisi miten hullulta ulospäin. 

Mun työkaveri on ihan samanlainen kun ap. Aina puuttumassa ja neuvomassa ja tietämässä kaiken paremmin. On välillä jopa väittänyt tietävänsä jonkin asiani jonka itse tiedän paremmin ja tiedän että hän on väärässä. Silti on pitänyt väittää vastaan :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinun esimerkiksi pitää tietää miksi puoliso tekee asian x?

 

Ei ihme, että eroja on niin paljon, suurinosa kommentoijista ei kykene näkemaan nokkaansa pidemmälle. Miksi olla parisuhteessa, jos toimii kuten sinkkuna? Ei tuollaisissa suhteissa ainakaan ole kyse rakkaudesta  Eikö teitä oikeasti kiinnosta mitä rakas puoliso tekee? Onko hän ihan yhdentekevä "tehkööt mitä tahtoo" , ei kiinnosta. Hän päättää lähteä viikoksi etelään uuden naistuttavuuden kanssa, no mitä se minulle kuuluu, ei sitä tarvitse sellittää ja se on ok. koska on väärin kysyä miksi hän sinne lähtee. Eikö teitä kiinnosta tutustua puolisoonne syvällisemmin? Kysymällä "miksi teet asian x"  saa ymmärrystä puolison ajatuksista ja mahdollisista ongelmista, oppii tuntemaan hänet paremmin. Kertomalla, vaikka omiin kokemuksiin

"Minun puolisollani ne kysymykset on täysin typeriä, tyyliin miksi minulla oli peiliin katsoessani tietty ilme naamalla, miksi otin pari askelta varpaillani, miksi minä olen hankkinut punaisen auton jne. Hänellä on tapana tarkkailla ympäristöään ja kyseenalaistaa ihan kaikki. En jaksa kuunnella enkä vastailla noin typeriin kysymyksiin."

Hassua, minusta olisi paljon helpompi suhtautua tuollaiseen "kyselyikäiseen" vähän hölmöine kysymyksineen kuin sellaiseen, joka kysyy ehkä tärkeitäkin kysymyksiä mutta ikävällä sävyllä. Joku silmät pyöreinä ihmettelee miksi autoni on punainen tai miksi nousin varpailleni vs. "oletko huomannut miten ruma kävelytyyli sinulla on?" tai "mihin sinä autoa edes tarvitset, kun tuskin saat ikinä enää töitäkään?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopetin puuttumisen.

Kun seurauksia alkoi ropista, kerroin, että varoitin häntä mutta valitsi olla kuuntelematta ja nyt niittää mitä kylvää. Ei voinut kieltää totuutta, mutta halveksii, että olen ollut oikeassa.

Nykyään älyttömyyksissä on näytän sulle piirre, johon totean siitä vaan, mutta älä sitten itke mulle, kun valinnoilla on seurauksensa. Kun sitten itkee, en huomioi mitenkään, koska valinnoilla on seurauksensa ja elämä on. 

Tässä taas esimerkki parisuhteesta, jonka olemassaolon syytä on kuolevaisen ihmisen mahdoton ymmärtää. :D

Siis miksi ihmeessä tuhlata ainoa elämänsä yhteiselossa sellaisen ihmisen kanssa, josta ajattelee tuolla tavalla?!

Hyvä kysymys, jota mietin usein.

Useimmiten päädyn siihen, että ajatukseni ovat vain ajatuksiani ja alttiita muutoksille.

Toinen on myös ottanut opikseen seurauksista ja lopettanut tietyt älyttömyydet, joten toivo elää, vaikka kärsivällisyyteni on koetuksella.

Mitä tulee toisen halveksuntaan en tiedä, suhtaisinko itsekään sen paremmin, jos joku latelisi epämukavia totuuksia minulle. Meissä on toki se ero, että minulla syyttävä sormi osoittaa aina ensimmäisenä itseeni muun sijaan. 

Ilman kyselyjäni emme olisi yhdessä olleet enää aikoihin, koska hänen ratkaisunsa usein olivat hyvin vaikeasti ymmärrettävissä ennen kuin aloin luottaa siihen, että hänellä on siihen syynsä, joista minä en ollut tiennyt mitään. 

Siis ihmisellä pitää olla jokin määriteltävä syy nousta varpailleen ja selostaa se sinulle, ennen kuin voit luottaa siihen, että hänellä oli syynsä nousta varpailleen?

Jos normielämän syyt, kuten leipoa leipää ilman maissijauhoja vai mitä ne edes oli ovat vaikeasti ymmärrettävissä puolisolle ilman tinkaamista ja kyselyä, ihminen ei ehkä ole ihan sopiva parisuhteeseen ylipäätään. Sanoisin, että enemmän näille kaiken tinkaajille sinkkuelämä sopii, siinä voi tehdä kaikki asiat just niin kuin itse haluaa, eikä tarvitse ihmetellä, miksi toinen tekee kuten haluaa.

En todellakaan tiedä miehestäni kaikkea (tosin en kyllä kyttää ilmeitä peilissä), eikä minua edes kiinnosta. Hän varmaan tekee päivittäin päätöksiä, joiden syistä en tiedä mitään. Eivät ne edes kiinnosta. Silti luotan ihan satasella, että hänellä on niihin syynsä.

Itse taas jättäisin ihmisen, joka olisi kuin kolmivuotias ja kyselee turhanpäiväisiä asioita koko ajan. En todellakaan näkisi hänessä mitään tutkijaluonnetta, vaan rasittavan infantiilin.

Vierailija kirjoitti:

Ap sinussa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Olet ihanasti kiinnostunut miehesi asioista. Miehesi ilmeisesti toivoisi että teistä tulisi yksi monista puhumattomista pariskunnista, jotka suurinpiirtein elävät kuin kämppikset. Mkehelläsi on joku ongelma. 

Minä luulen että kyllä hän puhua haluaa mutta ei halua että minä puhun niin että hänestä tuntuu että kokoajan neuvon tai kyseenalaistan kaikkea. 

 

siis joku sanoi tosi hyvin, että kun minä laitan mantelijauhetta leipään, kerronko sen miehelleni? En. Minä leivon mitä leipää haluan eikä mies ikinä tule neuvomaan ja kyselemään mitään. Sen sijaan kun hän leipoo tai kokkaa minä olen kokoajan puuttumassa ja se että seison vieressä keskustelemassa hänen reseptivalinnoistaan ja ääneen ihmettelemässä ai laitatko kermaa maidon sijaan, noin paljon öljyä, jne. Ei varmasti tunnu kivalta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sinussa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Olet ihanasti kiinnostunut miehesi asioista. Miehesi ilmeisesti toivoisi että teistä tulisi yksi monista puhumattomista pariskunnista, jotka suurinpiirtein elävät kuin kämppikset. Mkehelläsi on joku ongelma. 

Minä luulen että kyllä hän puhua haluaa mutta ei halua että minä puhun niin että hänestä tuntuu että kokoajan neuvon tai kyseenalaistan kaikkea. 

 

siis joku sanoi tosi hyvin, että kun minä laitan mantelijauhetta leipään, kerronko sen miehelleni? En. Minä leivon mitä leipää haluan eikä mies ikinä tule neuvomaan ja kyselemään mitään. Sen sijaan kun hän leipoo tai kokkaa minä olen kokoajan puuttumassa ja se että seison vieressä keskustelemassa hänen reseptivalinnoistaan ja ääneen ihmettelemässä ai laitatko kermaa maidon sijaan, noin paljon öljyä, jne. Ei varmasti tunnu kivalta. 

 

Anteeksi nyt mutta kuulostaa todella ahdistavalta ja piinaavalta tuo käyttäytymisesi.  

Vierailija kirjoitti:

Ilman kyselyjäni emme olisi yhdessä olleet enää aikoihin, koska hänen ratkaisunsa usein olivat hyvin vaikeasti ymmärrettävissä ennen kuin aloin luottaa siihen, että hänellä on siihen syynsä, joista minä en ollut tiennyt mitään. 

Siis ihmisellä pitää olla jokin määriteltävä syy nousta varpailleen ja selostaa se sinulle, ennen kuin voit luottaa siihen, että hänellä oli syynsä nousta varpailleen?

Jos normielämän syyt, kuten leipoa leipää ilman maissijauhoja vai mitä ne edes oli ovat vaikeasti ymmärrettävissä puolisolle ilman tinkaamista ja kyselyä, ihminen ei ehkä ole ihan sopiva parisuhteeseen ylipäätään. Sanoisin, että enemmän näille kaiken tinkaajille sinkkuelämä sopii, siinä voi tehdä kaikki asiat just niin kuin itse haluaa, eikä tarvitse ihmetellä, miksi toinen tekee kuten haluaa.

En todellakaan tiedä miehestäni kaikkea (tosin en kyllä kyttää ilmeitä peilissä), eikä minua edes kiin

Älä jää minuun liikaa jumiin, en pysty avaamaan asioita kauhean paljon ja täyttämään ketjua sillä, mutta voit itse yrittää luottaa siihen, että muut ihmiset eivät välttämättä ole parisuhdekelvottomia, vaikka he eivät ole sinulle sopivia. Meitä on ihan oikeasti moneen junaan, ja sanonpahan vielä uudelleen, että paljon isompi ihmisjoukko tulisi toimeen keskenään vaikka ja miten hyvin, jos oltaisiin valmiita hyväksymään se, että ihminen voi olla hyvinkin vääräntyyppinen ja silti on löydettävissä rauhanomainen ja hyväksyvä rinnakkainelo, jos niin halutaan. 

Sen verran avaan, että mieheni on sitä vastakkaista paimenkoiratyyppiä kuin ap, joka kyttää ja päivystää kyselemässä niinkuin minä pahimmillani. Mies taas pahimmillaan ampaisee jonnekin sanomatta mitään, ja tämä rikkoi arkemme täysin. En koskaan voinut tietää, lähtikö hän minuutiksi vai puoleksi päiväksi, ja aloin hermoilla kun olisi pitänyt levätä. Kumpikin meistä osaa olla todella rasittavaa seuraa ja toisaalta, olemme omissa ammateissamme saaneet paljon aikaan. Kaikki meistä eivät ole mietoja luonteita, ja silti voimme olla aivan rakastettaviakin, kunhan meidät ymmärretään oikein ja itse joudumme näkemään riittävästi vaivaa tullaksemme toisille ymmärrettäviksi. Ihmissuhteita ei ole pakko vetää minimalismin kautta, niissä voidaan myös elää runsaasti ja vuolaasti. Älkää koko ajan markkinoiko eroamista yleislääkkeenä kaikkeen. Se on nihilismiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sinussa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Olet ihanasti kiinnostunut miehesi asioista. Miehesi ilmeisesti toivoisi että teistä tulisi yksi monista puhumattomista pariskunnista, jotka suurinpiirtein elävät kuin kämppikset. Mkehelläsi on joku ongelma. 

Minä luulen että kyllä hän puhua haluaa mutta ei halua että minä puhun niin että hänestä tuntuu että kokoajan neuvon tai kyseenalaistan kaikkea. 

 

siis joku sanoi tosi hyvin, että kun minä laitan mantelijauhetta leipään, kerronko sen miehelleni? En. Minä leivon mitä leipää haluan eikä mies ikinä tule neuvomaan ja kyselemään mitään. Sen sijaan kun hän leipoo tai kokkaa minä olen kokoajan puuttumassa ja se että seison vieressä keskustelemassa hänen reseptivalinnoistaan ja ääneen ihmettelemässä ai laitatko kermaa maidon sijaan, noin pal

Ymmärrän.. ahdistaa tosi paljon nyt täälläkin mutta kyllä tästä selvitään. Ihminen voi muuttaa käytöstään, uskon niin. Täytyy uskoa ja haluta muuttua. Hetki menee että ymmärtää tämän kaiken.  Ap

Vierailija kirjoitti:

On kyllä omituisin ketju vähään aikaan, aloittaja ei anna selkeää tilannekuvaa, ja kaikki arvuuttelevat Apn kamalaksi eukoksi :D

Meillä mies on selvästi masentunut, ja kokee kaiken epäilevänä, puuttumisena, ahdistavana. Mistä hemmetistä sitä voi enää keskustella, kun mitään ei saa kysellä, muttei mies mitään kerrokaan? 

Jos tämä alkaisi tehdä leipää (mitään oma-aloitteisuutta ei enää ole, eli ei pelkoa tästä) ja menisin kysymään että kiva, millaista? Niin aijai kun arvostelen.

Omasta mielestäni tuo, että kysyy, millaista leipää toinen tekee, ei tuntuisi arvostelulta. Sen sijaan erilaiset ehdotukset kuten mikset laita siihen terveellistä parsakaalia, porkkanaa, sipulia yms. tuntuisi kyllä vähän ärsyttävältä ja voisin kysyä, että miksi laittaisin ja kumpi tässä nyt leipoo.

Mutta niin me ihmiset olemme erilaisia. Parisuhteessahan sitä sitten oppii toisensa tuntemaan.

Joku varmaan kommentoi tähänkin, ettei tässä keskustelussa oke kyse mistään sellaisesta ja että kommenttini on epäsopiva.