Puoliso kokee että puutun liikaa hänen asioihin

Vierailija kirjoitti:

Lopetin puuttumisen.

Kun seurauksia alkoi ropista, kerroin, että varoitin häntä mutta valitsi olla kuuntelematta ja nyt niittää mitä kylvää. Ei voinut kieltää totuutta, mutta halveksii, että olen ollut oikeassa.

Nykyään älyttömyyksissä on näytän sulle piirre, johon totean siitä vaan, mutta älä sitten itke mulle, kun valinnoilla on seurauksensa. Kun sitten itkee, en huomioi mitenkään, koska valinnoilla on seurauksensa ja elämä on. 

Olipa sekava avautuminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ongelma on se, että sinä et kunnioita etkä arvosta puolisoasi. Et pidä häntä täytenä ihmisenä. Sinä tulet kiistämään tämän, ja varmasti väität puolisollesikin, että rakastat ja arvostat häntä, mutta kaikki se on valetta. Sinä väheksyt häntä ja pidät häntä typeryksenä, joka ei kykene päättämään edes puhtaasti omaan elämänpiiriinsä kuuluvista asioista ilman sinun holhoustasi.

Nämä tosiseikat eivät muutu siitä, että vakuuttelet tarkoittavasi hyvää ja toimivasi vain ajattelemattomasti ja vetoat persoonallisuudenpiirteisiisi ja "keskustelutyyliisi" jne. jne. Et toimisi noin, jos uskoisit, että puolisosi kykenee elämään omaa elämäänsä ilman ulkopuolista managerointia, kuten sinä itse kykenet ja kuten uskot sellaisten ihmisten, joita oikeasti arvostat ja joiden elämää et yritä päsmäröidä, kykenevän.

Aika rankkaa tekstiä tulee tässä ketjussa.. mutta kuitenkin kommenteissa on totuus. Jotainhan se tarkoittaa miksi on tarve neuvoa ja puuttua. Olen itseäni kohtaan aika vaativa ihminen. Johtuuko tämä sitten siitä. Joka tapauksessa alku muutokseen on se että alan toimia käytännössä eri tavalla ja lopetan kommentoinnin ja puuttumisen.  Kyllä ne mun ajatukset seuraa sitten mukana ja uskon vakaasti että pakko minun on pystyä muuttumaan. En vaan voi heittää pyyhettä kehään tässä vaiheessa elämää. Kyllä jokainen pystyy muuttumaan jos tahtoa on. Ja olen varmaan itsekin onnellisempi myöhemmin kun parisuhde on onnellinen . Toivottavasti en vaan tee muutosta liian myöhään ja mies voi nähdä minut vielä eri valossa. Ap

Oleellista on, että kerrot tämän kaiken hänelle. Et vain yritä itseksesi muuttua ja sitten vaativa puolesi puhisee, vaan kerrot haluavasi muuttua pyydät toiselta apua prosessiin. Pahoittelet asioita. Ja sitten ehkä löydätte yhteisen sävelen, jossa sinä saat edelleen nykyistä huomattavasti harvemmin kysellä ja ottaa kantaa, ja toinen kertoo jos se oli turhaa tai sitten vastaa iloisesti, koska et tallo hänen varpaitaan. 

Ihmiset naukuvat eroamisen perään, vaikka on selvää että kaikille ei sitä täydellisen yhteensopivaa partneria yhden eliniän aikana löydy, tai sitten jokaisen pitäisi testata ainakin sata erilaista ja sitten meni kuitenkin väärin. Mutta me olemme kaikki oppivia olentoja, jotka kykenemme korjaamaan omaa käytöstämme ja avaamaan sitä toiselle niin, että kummankaan ei tarvitse tuntea itseään uhatuksi. Sillä pelkohan tuossakin on takana, miksi ap on niin vaativa ja toinen niin ärtyvä. Onnellisessa tapauksessa molemmat oppivat joustavammiksi ja rennommiksi ihmisiksi. Ei sitä tapahdu, jos pariudutaan sellaisen kanssa, joka ei koskaan haasta omia kipukohtiani lainkaan. 

Mä olen samanlainen ihminen myös ystävilleni ja työelämässä. Kuinkahan moni ihminen ei oikeasti voi sietää minua. Oon huono lukemaan sanattomia vihjeitä jne.. joten en varmaan vaan tajua, miten rasittava olen. Oon kyllä ihmetellyt joitain asioita, esim miksi mun synttäreille ei tullut edes mun omat sisarukset ja miten itseasiassa hyvin harvoin mun kaverit tai ystävät ehdottaa tapaamista minun kanssa ja joistakin ystävistä pohdin että jännä kun heillä menee aina niin pitkään vastata viesteihini jne. Töissä mua ei pyydetä mukaan esim.lounaalle porukalla. Lähin työkaveri pyytää mutta muut menee monesti porukalla lounaalle ja minua ei pyydetä. Tällaisia asioita olen pohtinut nyt parin vuoden ajan mutta olen luullut että olen itse vain epävarma. Mutta kyllähän tämä piirre vaikuttaa varmaan negatiivisesti myös muihin ihmissuhteisiin. 

 

Aika sanattomaksi vetää tässä nyt näin. Ystävyys-ja kaverisuhteita voi olla vaikea pelastaa. Tavallaan jos se kuva minusta ihmisenä on jo muodostunut niin miten sitä voisi enää muuttaa. Voin yrittää toki mutta ihmisillä ei varmaan ole sellainen tunne minun tapaamisesta että sitä odottaa, jos mun käytös aina vaan ottaa päähän. 

 

ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopetin puuttumisen.

Kun seurauksia alkoi ropista, kerroin, että varoitin häntä mutta valitsi olla kuuntelematta ja nyt niittää mitä kylvää. Ei voinut kieltää totuutta, mutta halveksii, että olen ollut oikeassa.

Nykyään älyttömyyksissä on näytän sulle piirre, johon totean siitä vaan, mutta älä sitten itke mulle, kun valinnoilla on seurauksensa. Kun sitten itkee, en huomioi mitenkään, koska valinnoilla on seurauksensa ja elämä on. 

Olipa sekava avautuminen

Eikä ollut. Hän tiivisti siinä katkeroituvat tuntemukset, kun itse tulee vastaan ja toinen ei. Ei se toimi, vaikka itse olisi ollut enemmän väärässä. Molemmat katkeroituvat lopulta. Ihmiset, olkaa tasapuolisia. Molempien pitää saada tuntea olevansa tärkeitä ja arvokkaita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ongelma on se, että sinä et kunnioita etkä arvosta puolisoasi. Et pidä häntä täytenä ihmisenä. Sinä tulet kiistämään tämän, ja varmasti väität puolisollesikin, että rakastat ja arvostat häntä, mutta kaikki se on valetta. Sinä väheksyt häntä ja pidät häntä typeryksenä, joka ei kykene päättämään edes puhtaasti omaan elämänpiiriinsä kuuluvista asioista ilman sinun holhoustasi.

Nämä tosiseikat eivät muutu siitä, että vakuuttelet tarkoittavasi hyvää ja toimivasi vain ajattelemattomasti ja vetoat persoonallisuudenpiirteisiisi ja "keskustelutyyliisi" jne. jne. Et toimisi noin, jos uskoisit, että puolisosi kykenee elämään omaa elämäänsä ilman ulkopuolista managerointia, kuten sinä itse kykenet ja kuten uskot sellaisten ihmisten, joita oikeasti arvostat ja joiden elämää et yritä päsmäröidä, kykenevän.

kiitos. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä olen samanlainen ihminen myös ystävilleni ja työelämässä. Kuinkahan moni ihminen ei oikeasti voi sietää minua. Oon huono lukemaan sanattomia vihjeitä jne.. joten en varmaan vaan tajua, miten rasittava olen. Oon kyllä ihmetellyt joitain asioita, esim miksi mun synttäreille ei tullut edes mun omat sisarukset ja miten itseasiassa hyvin harvoin mun kaverit tai ystävät ehdottaa tapaamista minun kanssa ja joistakin ystävistä pohdin että jännä kun heillä menee aina niin pitkään vastata viesteihini jne. Töissä mua ei pyydetä mukaan esim.lounaalle porukalla. Lähin työkaveri pyytää mutta muut menee monesti porukalla lounaalle ja minua ei pyydetä. Tällaisia asioita olen pohtinut nyt parin vuoden ajan mutta olen luullut että olen itse vain epävarma. Mutta kyllähän tämä piirre vaikuttaa varmaan negatiivisesti myös muihin ihmissuhteisiin. 

 

Aika sanattomaksi vetää tässä nyt näin. Ystävyys-ja kaverisuhteita voi olla vaikea pelastaa. Tavallaan jos se kuva minusta ihmisenä on jo muodostunut niin miten sitä voisi enää muuttaa. Voin yrittää toki mutta ihmisillä ei varmaan ole sellainen tunne minun tapaamisesta että sitä odottaa, jos mun käytös aina vaan ottaa päähän. 



 

ap 

Luovu pelosta. Sulla on puoliso, joka on ainakin joskus nähnyt sussa jotain. Liittoudu hänen kanssaan ja käykää pitkä keskustelu siitä, miten muut sinut näkevät. Sitten hattu kouraan ja anteeksipyyntökierrokselle. Useimmat ihmiset eivät ole heltymättömiä, jos heille annetaan aihetta muuhun. Jos he kokevat, että jatkossa sinua voi ojentaa kun ylität rajasi, se auttaa myös heitä. 

Hoida ne ahdistukset ja pelot, jotka tekevät sinusta hullun paimenkoiran. Kehitä itsellesi tekemistä, jossa terhakkuutesi pääsee hyötykäyttöön, ja lopun aikaa olet rennompi versio itsestäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ongelma on se, että sinä et kunnioita etkä arvosta puolisoasi. Et pidä häntä täytenä ihmisenä. Sinä tulet kiistämään tämän, ja varmasti väität puolisollesikin, että rakastat ja arvostat häntä, mutta kaikki se on valetta. Sinä väheksyt häntä ja pidät häntä typeryksenä, joka ei kykene päättämään edes puhtaasti omaan elämänpiiriinsä kuuluvista asioista ilman sinun holhoustasi.

Nämä tosiseikat eivät muutu siitä, että vakuuttelet tarkoittavasi hyvää ja toimivasi vain ajattelemattomasti ja vetoat persoonallisuudenpiirteisiisi ja "keskustelutyyliisi" jne. jne. Et toimisi noin, jos uskoisit, että puolisosi kykenee elämään omaa elämäänsä ilman ulkopuolista managerointia, kuten sinä itse kykenet ja kuten uskot sellaisten ihmisten, joita oikeasti arvostat ja joiden elämää et yritä päsmäröidä, kykenevän.

Aika rankkaa tekstiä tulee tässä ketj

Hyväksyminen ja arvostus lähtee aina itsestä. Jos et hyväksy tai arvosta itseäsi et tee sitä muidenkaan kohdalla. Tottakai sä saat olla vaativa mutta ok aika turha ajatella että vaadit muita olemaan kuin sinä. Jos vaadit itseltäsi paljon ei se edellytä että vaadit myös muilta paljon. Jos vaadit suhteelta paljon ja sitä että puolison pitää toimia kuten sinä mahdollisuuksia on hyvin hyvin paljon vähemmän kuin jos hyväksyt sen että puoliso ei laita sämpylöihin mantelijauhoja vaikka sinä laitatkin.

Ap voi myös olla että miehesi on jossain asioissa yksinkertaisempi kuin sinä eikä osaa katsoa asioita eri kantilta, eli voi hyvinkin olla että sinun kommentit ja kyselyt voi olla hyvin "oikeutettujakin". Se ei kuitenkaan poista sitä tosi asiaa, että toinen voi kokea sen hyvinkin ärsyttävänä. Enemmän itse mietin sitä, että sovitteko te edes yhteen.

Itse en jaksaisi / pystyisi olla suhteessa ihmisen kanssa jonka kanssa pitää varoa koko ajan että mitä saa sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todella raskasta, jos ihminen jakelee neuvoja ja mielipiteitään jatkuvasti, kun niitä ei ole pyydetty.

Jos toinen kertoo innoissaan vaikka uudesta harrastuksesta niin eikö siihen voisi suhtautua asenteella "kuulostaapa kivalta ja mielenkiintoiselta, kerro lisää"! Miksi sinun pitäisi päästä neuvomaan häntä siinä miten asian toteuttaa? Eihän se edes ole mitään keskustelua, jos kumppani alkaa innoissaan kertoa jostain ideasta ja kuulija alkaakin heti neuvoa miten asia tulisi suorittaa ja pahimmillaan vielä lyttää idean. "Ei tuo ehkä ole järkevää". Jos tyylisi on holhoava ja lannistava niin en yhtään ihmettele miehesi reaktiota.

Olet niin oikeassa. Pakko minun on muuttaa käytöstäni ja kommunikointityyliäni. Olen ollut tälle sokea ja luullut että riitoja vaan tulee mutta nyt kun näen aina sen saman kaavan pakko se on myöntää että vika on minussa. Ap

Hienoa. Ja sano tämä yllä kirjoittamasi ääneen myös miehelle. Ja se, että alat tästä lähtien opetetella uutta kommunikointitapaa, mutta että et heti varmasti osaa sitä täydellisesti, joten pyydät ymmärrystä, jos välillä meinaa lipsahtaa vanhaa tyyliä. Sitten tiedostat sen myös itse, että nyt meinasi mennä vikaan ja teet korjausliikkeen, etkä totea, että tällainen vain olen.

Aluksi voit ihan opetella vain kuuntelemaan miestä positiivisella asenteella ilman, että sanot siihen erityisesti mitään jos et tiedä mikä olisi oikea tapa asetella sanat ja mitä sopii kysyä.

Vierailija kirjoitti:

Lopetin puuttumisen.

Kun seurauksia alkoi ropista, kerroin, että varoitin häntä mutta valitsi olla kuuntelematta ja nyt niittää mitä kylvää. Ei voinut kieltää totuutta, mutta halveksii, että olen ollut oikeassa.

Nykyään älyttömyyksissä on näytän sulle piirre, johon totean siitä vaan, mutta älä sitten itke mulle, kun valinnoilla on seurauksensa. Kun sitten itkee, en huomioi mitenkään, koska valinnoilla on seurauksensa ja elämä on. 

Tässä taas esimerkki parisuhteesta, jonka olemassaolon syytä on kuolevaisen ihmisen mahdoton ymmärtää. :D

Siis miksi ihmeessä tuhlata ainoa elämänsä yhteiselossa sellaisen ihmisen kanssa, josta ajattelee tuolla tavalla?!

Vierailija kirjoitti:

Ap voi myös olla että miehesi on jossain asioissa yksinkertaisempi kuin sinä eikä osaa katsoa asioita eri kantilta, eli voi hyvinkin olla että sinun kommentit ja kyselyt voi olla hyvin "oikeutettujakin". Se ei kuitenkaan poista sitä tosi asiaa, että toinen voi kokea sen hyvinkin ärsyttävänä. Enemmän itse mietin sitä, että sovitteko te edes yhteen.

Itse en jaksaisi / pystyisi olla suhteessa ihmisen kanssa jonka kanssa pitää varoa koko ajan että mitä saa sanoa.

Olen samaa mieltä, etenkin tuosta viimeisestä lauseesta. Ymmärrän kyllä että on monien mielestä ärsyttävää, jos toinen koko ajan huomauttelee asioista. Toisaalta joillakin vain on sellainen tyyli kommunikoida, että kaikki mieleen juolahtava möläytetään ääneen, ja jossain vaiheessa se täytyy vaan hyvällä tahdolla hyväksyä osaksi toisen persoonallisuutta - tai sitten olla hyväksymättä. Minun mielestäni on suuri ero siinä, onko se möläyttely ilkeilyä ja lyttäämistä tai just jotain "mitä jos kokeilisit mantelijauhoa". Lähinnä ihmetyttää, miksi kukaan edes olisi parisuhteessa sellaisen kanssa, jonka sanomiset tulkitsee aina pahimman kaavan kautta. Siis tyyliin "se ehdotti mantelijauhoa, mikä oikeasti tarkoittaa, että se halveksii minua ihmisenä". Kyllä kai se toisen kommunikointityyli on tullut tutuksi jo alussa.

Hienoa että ap on huomannut omassa käytöksessään korjattavaa. Jatkuva kyseenalaistaminen ja neuvominen on uskomattoman uuvuttavaa neuvonnan kohteelle. 

Tosiasiahan kertomasi perusteella on se, että kaikki mitä miehesi tekee on jollain tavoin väärin, tyhmää ja puutteellista. Ja että sinun tapasi on parempi tapa.

En yhtään ihmettele että miehesi on tuskaantunut, suhteessa on tärkeää kannustaa toinen toistaan ja suhtautua lähtökohtaisesti myönteisesti toisen puuhiin. Mies leipoo koska se tuottaa hänelle iloa, älä sinä ala kyseenalaistamaan reseptiä ja neuvomaan. Sano että ihanaa, ja kirjoita vaikka päiväkirjaan miten kamalalta tuntui purra hammasta kun olisit halunnut puuttua miehen jauhovalintoihin. Huomaatko miten älyttömästä asiasta on kyse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ongelma on se, että sinä et kunnioita etkä arvosta puolisoasi. Et pidä häntä täytenä ihmisenä. Sinä tulet kiistämään tämän, ja varmasti väität puolisollesikin, että rakastat ja arvostat häntä, mutta kaikki se on valetta. Sinä väheksyt häntä ja pidät häntä typeryksenä, joka ei kykene päättämään edes puhtaasti omaan elämänpiiriinsä kuuluvista asioista ilman sinun holhoustasi.

Nämä tosiseikat eivät muutu siitä, että vakuuttelet tarkoittavasi hyvää ja toimivasi vain ajattelemattomasti ja vetoat persoonallisuudenpiirteisiisi ja "keskustelutyyliisi" jne. jne. Et toimisi noin, jos uskoisit, että puolisosi kykenee elämään omaa elämäänsä ilman ulkopuolista managerointia, kuten sinä itse kykenet ja kuten uskot sellaisten ihmisten, joita oikeasti arvostat ja joiden elämää et yritä päsmäröidä, kykenevän.

Aika rankkaa tekstiä tulee tässä ketj

Ihan hyvältähän tämä nyt näyttää, kun pystyt näkemään ja myöntämään virheesi. On paljon ihmisiä, jotka eivät kykene tai halua tehdä sitä koskaan vaan syyttävät loppuun asti muita ihmisiä tai olosuhteita. Toivotaan siis, ettei ole tuossa suhteessasi vielä myöhäistä, mutta vaikka lopulta kävisi niin, että olisikin, ei muutoksesi turhaa ole, koska silloin et vie samoja ongelmia mukanasi enää seuraavaan mahdolliseen suhteeseesi ja ihmettele miksi menee taas pieleen.

Ihan tosissasi sinun kannattaisi elää ihan ikiomaa elämääsi.

Totta sekin, että kannattaa hetki miettiä yhteiselämän jatkoa. Jos sinusta tuntuu kaiken aikaa siltä, että mies toimii jollakin tavalla väärin ja tarvitsee sinun neuvojasi, ehkä kannattaisi yrittää löytää sellainen kumppani, joka ei olisi niin avuton.

Kuulostat vähän minun puolisolta. Hän vahtaa jokaista ilmettä ja elettäni ja kyselee, miksi olen tehnyt näin ja eikö kannattaisi tehdä noin ja miksimiksimiksi. Ihan niinkuin kyselyikäinen utelias lapsi. Keskity ihan vain omaan elämääsi ja olemiseesi.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen samanlainen ihminen myös ystävilleni ja työelämässä. Kuinkahan moni ihminen ei oikeasti voi sietää minua. Oon huono lukemaan sanattomia vihjeitä jne.. joten en varmaan vaan tajua, miten rasittava olen. Oon kyllä ihmetellyt joitain asioita, esim miksi mun synttäreille ei tullut edes mun omat sisarukset ja miten itseasiassa hyvin harvoin mun kaverit tai ystävät ehdottaa tapaamista minun kanssa ja joistakin ystävistä pohdin että jännä kun heillä menee aina niin pitkään vastata viesteihini jne. Töissä mua ei pyydetä mukaan esim.lounaalle porukalla. Lähin työkaveri pyytää mutta muut menee monesti porukalla lounaalle ja minua ei pyydetä. Tällaisia asioita olen pohtinut nyt parin vuoden ajan mutta olen luullut että olen itse vain epävarma. Mutta kyllähän tämä piirre vaikuttaa varmaan negatiivisesti myös muihin ihmissuhteisiin. 

 

Aika sanattomaksi vetää tässä nyt näin. Ystävyys-ja kaverisuhteita voi olla vaikea

Siitä voisi lähteä, että tiedostaa, että ehkä ihmisillä on tarkoituksella kaksi korvaa ja vain yksi suu.

Kannattaa muistaa sekin, että jotkut kontrolloivat ja manipuloivat myös sillä tavalla, että toinen saa jatkuvasti varoa sanojaan ja pyytää anteeksi.

Ei me tämän ketjun perusteella oikeasti tiedetä, millainen vuorovaikutus ap:llä ja tämän miehellä on. Ap voi olla hirviömäinen nalkuttaja, tai sitten ap:n mies voi olla sellainen, jonka kanssa saa varoa sanomisiaan.

Kuulostat exältäni. Tuo on yksi syistä miksi hän on ex. Tunnistan ertyisesti tuon, että puuttumisella menee ilo asioista.

Sanotaan, että parisuhteessa voi olla oikeassa tai onnellinen. Ei molempia.

Kysyit: kun puoliso kertoo tekevänsä asian X minä sanon vaan kiva juttu, enkä tuo esille mitä mieltä olen asiasta ? Niin, sanot juuri niin:  kiva juttu. Välillä voi pitää mölyt mahassaan.

Mun mies joskus ahdistuu, kun en sano mitä hänen  pitäisi olla, tehdä, pukea, näyttää. Äitinsä on kontrollifriikki ja eksänsä kanssa. Joskus hän jurputti, kun oli tärkeä työtapaaminen tulossa ja minä en ollut ajoissa käskenyt häntä parturiin 😂. Samoin hän joskus ärsyyntti, kun hänellä ei ollut ehjiä sukkia yhtään. On aina ennen tämmöiset pikkujutut hoitunut ihan itsestään vaatekaappiin. 🙄

Nykyään hän saa olla, touhuta omiaan, tehdä asioita jotka ennen on ollut "kiellettyjä". Se on ihan ok, mutta joskus kun hän oikein innostuu, saattaa selittää niistä ummet ja lammet, ja minä en sit ole kaikesta niin kiinnostunut. Ja joskus, kun minä teen juttuja jotka häben normiinsa on outoja, niistä on tullut kritiikkiä. Siihen oo n vaan sanonut, että eiköhän me molemmat olla onnellisimpia kun saadaan olla omia itsejämme ja tehdä mitä halutaan, käyttää omat rahamme mihin halutaan, olettaen tietysti että yhteinen talous on balanssissa ja arki sujuu. 

Joka tapauksessa, meillä on hyvä ja aikuinen parisuhde. Minulla oli ennen juoppo puoliso ja oli yhteiset rahat ja hänen rahat. Ts. minä vastasin arjesta ja hän itsekkäästi vaan omista asioistaan. Mies oli tottunut siihen, että joku muu päätti kaikesta tai riita. Nykyään ollaan kanhden aikuisen onnrllisessa suhteessa, vapaina yksilöinä yhdessä, rakkaudesta. Mutta siinä oli hetken opettelemista, miten siinä ollaan. 😊

Vierailija kirjoitti:

Ihan tosissasi sinun kannattaisi elää ihan ikiomaa elämääsi.

Totta sekin, että kannattaa hetki miettiä yhteiselämän jatkoa. Jos sinusta tuntuu kaiken aikaa siltä, että mies toimii jollakin tavalla väärin ja tarvitsee sinun neuvojasi, ehkä kannattaisi yrittää löytää sellainen kumppani, joka ei olisi niin avuton.

Kuvauksen ja annetun esimerkin mukaan mies ei vaikuta avuttomalta ja väärin tekevältä. Onko avutonta tai väärin tehty se, jos mies oma-aloitteisesti leipoo leipää ilmeisen onnistuneesti omalla reseptillään ja aloittaja tulee siihen pyytämättä kommentoimaan ja neuvomaan, että olisi parempi laittaa mantelijauhoja?

Jos ja kun kyse on siitä, että henkilö vain _kokee ja ajattelee_ , että toisen tapa on väärä ja toinen on avuton (vaikka ulkopuolisen silmin ei näin olisi), uudeksi kumppaniksi kannattaa ennemminkin etsiä sellainen, joka viis veisaa siitä mitä tämä "neuvoja" sanoo tai jotenkin mystisesti tekee kaiken juuri samoin kuin tämä.