Puoliso kokee että puutun liikaa hänen asioihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että minun täytyy vaan omaksua erilainen keskustelutyyli. Kun riidat vähenee, me molemmat olemme parisuhteessa onnellisia. 

 

ja minun tosiaan pitää antaa mieheni tehdä kaikki älyttömämmätkin ideansa mitä hän haluaa ja purra vaan kieltä ja antaa olla. 

 

ap

Millaisia ne miehen älyttömät ideat ovat? Kerro esimerkki. Kerro esimerkkejä myös niistä neuvoistasi ja kehotuksistasi. Saadaan perspektiiviä siitä, että kumpi kuulostaa olevan oikeammassa 

Esim. Mies alkoi leipomaan leipää ja minä sanoin että laita sinne mantelijauhetta jotta se on terveellisempää. Ap

Olisin vastannut tuohon, etten ole ikinä ennen kuullut ke

Niin tuo ei ollut sinulle osoitettu kysymys eikä kysytty täältä miksi laitetaan vaan kommentti siitä, miten itse olisi reagoinut ja siitä olisi voinut syntyä keskustelu osapuolien kesken. Ei tarvita sinun besserwisseröintiäsi, että hei kyllä mä tiedän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä ihmetyttää, mikä vika puolisosi päässä on, kun hän sietää sinua pidempään kuin minuutin?

Tämä on se minun pahin pelko.. ja hyvä kysymys . Pelkään että todellisuudessa olen oikeasti ikävä ihminen. Ja että mies ei ole onnellinen. Ap

Pelkäät? Ei tästä ole mitään epäselvyyttä, jos kertomasi pitää lähellekään paikkansa. Olet ihan täydellä varmuudella todella ikävä ihminen, ja kukaan ei voi olla onnellinen kanssasi.

Siis ongelma on se, että sinä et kunnioita etkä arvosta puolisoasi. Et pidä häntä täytenä ihmisenä. Sinä tulet kiistämään tämän, ja varmasti väität puolisollesikin, että rakastat ja arvostat häntä, mutta kaikki se on valetta. Sinä väheksyt häntä ja pidät häntä typeryksenä, joka ei kykene päättämään edes puhtaasti omaan elämänpiiriinsä kuuluvista asioista ilman sinun holhoustasi.

Nämä tosiseikat eivät muutu siitä, että vakuuttelet tarkoittavasi hyvää ja toimivasi vain ajattelemattomasti ja vetoat persoonallisuudenpiirteisiisi ja "keskustelutyyliisi" jne. jne. Et toimisi noin, jos uskoisit, että puolisosi kykenee elämään omaa elämäänsä ilman ulkopuolista managerointia, kuten sinä itse kykenet ja kuten uskot sellaisten ihmisten, joita oikeasti arvostat ja joiden elämää et yritä päsmäröidä, kykenevän.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vaikeaa olla suhteessa tuollaisen ikiteinin kanssa, joka ei kykene keskustelemaan asioista. Pitäisi voida, ainakin sellaisista, joihin käytetään yhteisiä rahoja.

Minua aikanaan ärsytti, että minulta kysymättä sovittiin joku asia, joita varten minun silti piti liikuttaa evääni vaikka en olisi ollut kiinnostunut koko asiasta. Kyllä keskustelua pitää käydä ainakin sellaisista asioista, jotka liittyvät molempiin.

Myös aloittaja on se, joka ei osaa keskustella, vain neuvoa, päsmäröidä ja osata aina "paremmin". Niin kyllä siinä varmaan syntyy sitten se teini ja äiti -asetelma. Jos "äiti" ei anna "teinin" koskaan tehdä mitään itse ja oppia siinä tehdessään, vaan aina on tietämässä paremmin ja tekemässä perästä, kun ei teinin tekemä kelpaa. Sillä sitten tulee niitä passiivisia ja avuttomia teinejä.

Aloittajan mies haluaisi olla aikuinen, päättää ja tehdä itsenäisesti ja varmasti sitä kautta keskustelunhalu ja -taito löytyisi, mutta kun aloittaja ottaa äidin roolin ja kohtelee toista kuin teiniä niin...

Ihan niin kuin kaikkeen nokkansa pistävät äidit ja anopit, joille sanotaan, että lopeta, en tarvitse neuvojasi ja jotka sitten ihmetellen ja marttyyrinä itkevät kun "minähän tarkoitan vain hyvää".

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vaikeaa olla suhteessa tuollaisen ikiteinin kanssa, joka ei kykene keskustelemaan asioista. Pitäisi voida, ainakin sellaisista, joihin käytetään yhteisiä rahoja.

Minua aikanaan ärsytti, että minulta kysymättä sovittiin joku asia, joita varten minun silti piti liikuttaa evääni vaikka en olisi ollut kiinnostunut koko asiasta. Kyllä keskustelua pitää käydä ainakin sellaisista asioista, jotka liittyvät molempiin.

Joo on se kyllä, kun ihan leipää leipoo ja vielä ilman mantelijauhoja! Eikä edes keskustele asiasta etukäteen!

On kyllä omituisin ketju vähään aikaan, aloittaja ei anna selkeää tilannekuvaa, ja kaikki arvuuttelevat Apn kamalaksi eukoksi :D

Meillä mies on selvästi masentunut, ja kokee kaiken epäilevänä, puuttumisena, ahdistavana. Mistä hemmetistä sitä voi enää keskustella, kun mitään ei saa kysellä, muttei mies mitään kerrokaan? 

Jos tämä alkaisi tehdä leipää (mitään oma-aloitteisuutta ei enää ole, eli ei pelkoa tästä) ja menisin kysymään että kiva, millaista? Niin aijai kun arvostelen.

Meillä muuten sama, mutta mies on se vastarannan kiiski ja mulla menee hermot. Välillä tuntuu että mitä tahansa haluan tehdä niin se keksii kaikki maailman syyt miksi sitä ei voisi tehdä tai miksi se on liian hankalaa. En sitten kovin paljon enää juttele suunnitelmistani, kun aina tulee hirveä riita ja siitä tietysti huonot fiilikset pitkäksi aikaa.

On myös näitä joilla riittää hyviä neuvoja myös muille, usein kyllä vaan selän takana. Tämmönen jokatieteentohtori, näitähän riittää.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä omituisin ketju vähään aikaan, aloittaja ei anna selkeää tilannekuvaa, ja kaikki arvuuttelevat Apn kamalaksi eukoksi :D

Meillä mies on selvästi masentunut, ja kokee kaiken epäilevänä, puuttumisena, ahdistavana. Mistä hemmetistä sitä voi enää keskustella, kun mitään ei saa kysellä, muttei mies mitään kerrokaan? 

Jos tämä alkaisi tehdä leipää (mitään oma-aloitteisuutta ei enää ole, eli ei pelkoa tästä) ja menisin kysymään että kiva, millaista? Niin aijai kun arvostelen.

No jos kerran tiedät, miten hän asian kokisi, niin miksi ihmeessä sitten menisit kyselemään? Ihan vaan vittuillaksesi, koska olet omasta mielestäsi oikeassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vaikeaa olla suhteessa tuollaisen ikiteinin kanssa, joka ei kykene keskustelemaan asioista. Pitäisi voida, ainakin sellaisista, joihin käytetään yhteisiä rahoja.

Minua aikanaan ärsytti, että minulta kysymättä sovittiin joku asia, joita varten minun silti piti liikuttaa evääni vaikka en olisi ollut kiinnostunut koko asiasta. Kyllä keskustelua pitää käydä ainakin sellaisista asioista, jotka liittyvät molempiin.

Joo on se kyllä, kun ihan leipää leipoo ja vielä ilman mantelijauhoja! Eikä edes keskustele asiasta etukäteen!

Tässä jäi avoimeksi myös vielä se, että kun aloittaja on leiponut leipää sillä mantelijauholla, onko hän keskustellut asiasta miehensä kanssa etukäteen vai ihanko kysymättä laittaa.

Se neuvojen antaminen on osittain tapa pyrkiä kontrolloimaan ja kokemaan, että oma tapa tai menetelmä olisi toista parempi.

Kannattaa oppia, että neuvoja ei jakele paitsi jos toinen kysyy. 

Jos alat heti jakelemaan neuvojasi ja tapojasi tehdä asioita, niin siitä tulee nopeasti olo sille toiselle, että hän on huono ja hänen tapansa vääränlaisia.

Mitä sitten vaikka henkilön omassa tavassa menisikin vähän pidempään? 

Antakaa toisten tehdä. Ja oppia virheistään. 

Vierailija kirjoitti:

Luulen että minun täytyy vaan omaksua erilainen keskustelutyyli. Kun riidat vähenee, me molemmat olemme parisuhteessa onnellisia. 

 

ja minun tosiaan pitää antaa mieheni tehdä kaikki älyttömämmätkin ideansa mitä hän haluaa ja purra vaan kieltä ja antaa olla. 

 

ap

Minun mielestäni sinä toimit oikein. Olen itse samanlainen. Toinen näkökulma asioihin on aina hyvästä, siten päätyy parempaan lopputulokseen. Tarkoituksesi ei varmaankaan ole määräillä ja olettaa, että näin pitää tehdä ja toimia vaan kertoa oma näkökulmasi ja yrittää saada miehesi myös näkemään toisenlainen vaihtoehto, joista hänen ajatuksensa yhdistettynä sinun näkemykseesi tulisi yhdessä toimiva kokonaisuus. Miehesi käytös kertoo siitä, että hän on itsekäs eikä arvosta sinua. Jos ihminen aina tekee niinkuin itse haluaa kuuntelematta toista osapuolta, hän ei elä ajatuksissaan parisuhteessa vaan poikamies elämää.

"ja minun tosiaan pitää antaa mieheni tehdä kaikki älyttömämmätkin ideansa mitä hän haluaa ja purra vaan kieltä ja antaa olla. "

Jos niitä älyttömiä ideoita tapahtuu useaan kertaan viikossa ja jatkuvasti tuskin te olette onnellisia parisuhteessa vaikka et puhuisi mitään.

On oikeastaan kaksi vaihtoehtoa eroatte ja etsit puolison jolla ei niitä sinun mielestäsi älyttömiä ideoita ole. Tai sitten jatkatte kumppanin kanssa mutta opettelet ymmärtämään että kaikki toisten ideat ei ole älyttömiä vaikka ne omistasi eroavatkin.

Vain itseään voi muuttaa. Jos sä muutat itseäsi voi toki olla että myös se toinen joutuu muuttamaan itseään.

Arvostus on parisuhteen edellytys jos sitä ei ole ei suhdetta kannata jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä omituisin ketju vähään aikaan, aloittaja ei anna selkeää tilannekuvaa, ja kaikki arvuuttelevat Apn kamalaksi eukoksi :D

Meillä mies on selvästi masentunut, ja kokee kaiken epäilevänä, puuttumisena, ahdistavana. Mistä hemmetistä sitä voi enää keskustella, kun mitään ei saa kysellä, muttei mies mitään kerrokaan? 

Jos tämä alkaisi tehdä leipää (mitään oma-aloitteisuutta ei enää ole, eli ei pelkoa tästä) ja menisin kysymään että kiva, millaista? Niin aijai kun arvostelen.

No jos kerran tiedät, miten hän asian kokisi, niin miksi ihmeessä sitten menisit kyselemään? Ihan vaan vittuillaksesi, koska olet omasta mielestäsi oikeassa?

Niin miksi tässä kohdin ei riitä vain tuo "kiva"? Entäpä jos siirtäisit tuon kyselyn (jos uteliaisuus yhä vaivaa) myöhemmäksi? "Nam, onpa hyvää leipää! Mitä tähän laitoit?" Siinä olisi jo ihan eri sävy.

Vierailija kirjoitti:

On todella raskasta, jos ihminen jakelee neuvoja ja mielipiteitään jatkuvasti, kun niitä ei ole pyydetty.

Jos toinen kertoo innoissaan vaikka uudesta harrastuksesta niin eikö siihen voisi suhtautua asenteella "kuulostaapa kivalta ja mielenkiintoiselta, kerro lisää"! Miksi sinun pitäisi päästä neuvomaan häntä siinä miten asian toteuttaa? Eihän se edes ole mitään keskustelua, jos kumppani alkaa innoissaan kertoa jostain ideasta ja kuulija alkaakin heti neuvoa miten asia tulisi suorittaa ja pahimmillaan vielä lyttää idean. "Ei tuo ehkä ole järkevää". Jos tyylisi on holhoava ja lannistava niin en yhtään ihmettele miehesi reaktiota.

Olet niin oikeassa. Pakko minun on muuttaa käytöstäni ja kommunikointityyliäni. Olen ollut tälle sokea ja luullut että riitoja vaan tulee mutta nyt kun näen aina sen saman kaavan pakko se on myöntää että vika on minussa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Miehen kannattaisi ottaa sama tyyli.

Kerrot innoissasi, että aloitat uuden liikuntaharrastuksen ja mies ihmettelee, että miksi, kun kuntosalikortti on käyttämättä etkä käy ryhmäliikunnassakaan, vaikka maksoi 6 kk maksun ja pitääkö tätä varten ostaa uusia vaatteita ja mietitkö, mitä kaikki tuo maksaa ja mahtuuko ne asut enää edes  vaatekomeroon, seuraavaksiko pitää hankkia lisää komerotilaa tai peräti uusi asunto jne.

Ääk.. hyvä esimerkki. Olen juuri tuollainen :/ ap 

Ex mies on samanlainen, siksi onkin ex. Kun jatkuvasti huomautellaan jostain, alkaa ärsyttää ne ihan pienet tai hyvätkin neuvot. Yleensä kun niillä neuvoilla ei ollut oikeastaan mitään virkaa, hänen tapansa oli vain erilainen. Tai sitten holhoavaa, kun kysyi vaikka miten on päivä mennyt ja vastaan että ihan ok, imuroin tänään. Niin siihen sanotaan vain että muistitko imuroida myös sohvan. Vaikka se on ihan itsestäänselvyys minullekin. 

En siis enää sanonut mitään siitä mitä olin tehnyt tai tehnyt juuri mitään silloin kun mies oli kotona. Ja siitä se toki päätteli että en enää tehnyt mitään. No hänen pyykit jätin pesemättä, kun sitäkään en osannut hänen tavallaan tehdä. Olin siis kotona lasten kanssa, joten tein vähän enemmän kotona, tosin oletin että hän aikuisena ihmisenä osaa myös omat jälkensä siivota. Erosta on jo jokunen vuosi ja edelleen en halua ketään miestä tähän asumaan. Ja lapsetkin viihtyy paremmin täällä. 

Vierailija kirjoitti:

Siis ongelma on se, että sinä et kunnioita etkä arvosta puolisoasi. Et pidä häntä täytenä ihmisenä. Sinä tulet kiistämään tämän, ja varmasti väität puolisollesikin, että rakastat ja arvostat häntä, mutta kaikki se on valetta. Sinä väheksyt häntä ja pidät häntä typeryksenä, joka ei kykene päättämään edes puhtaasti omaan elämänpiiriinsä kuuluvista asioista ilman sinun holhoustasi.

Nämä tosiseikat eivät muutu siitä, että vakuuttelet tarkoittavasi hyvää ja toimivasi vain ajattelemattomasti ja vetoat persoonallisuudenpiirteisiisi ja "keskustelutyyliisi" jne. jne. Et toimisi noin, jos uskoisit, että puolisosi kykenee elämään omaa elämäänsä ilman ulkopuolista managerointia, kuten sinä itse kykenet ja kuten uskot sellaisten ihmisten, joita oikeasti arvostat ja joiden elämää et yritä päsmäröidä, kykenevän.

Aika rankkaa tekstiä tulee tässä ketjussa.. mutta kuitenkin kommenteissa on totuus. Jotainhan se tarkoittaa miksi on tarve neuvoa ja puuttua. Olen itseäni kohtaan aika vaativa ihminen. Johtuuko tämä sitten siitä. Joka tapauksessa alku muutokseen on se että alan toimia käytännössä eri tavalla ja lopetan kommentoinnin ja puuttumisen.  Kyllä ne mun ajatukset seuraa sitten mukana ja uskon vakaasti että pakko minun on pystyä muuttumaan. En vaan voi heittää pyyhettä kehään tässä vaiheessa elämää. Kyllä jokainen pystyy muuttumaan jos tahtoa on. Ja olen varmaan itsekin onnellisempi myöhemmin kun parisuhde on onnellinen . Toivottavasti en vaan tee muutosta liian myöhään ja mies voi nähdä minut vielä eri valossa. Ap

Kannattaa olla vaan ilahtunut kun mies tekee leipää ja sanoa onpa kiva. Ja tehdä itse sitä mantelijauholeipää jos haluaa terveellistä leipää. Kyllä se siitä :)

Vierailija kirjoitti:

"ja minun tosiaan pitää antaa mieheni tehdä kaikki älyttömämmätkin ideansa mitä hän haluaa ja purra vaan kieltä ja antaa olla. "

Jos niitä älyttömiä ideoita tapahtuu useaan kertaan viikossa ja jatkuvasti tuskin te olette onnellisia parisuhteessa vaikka et puhuisi mitään.

On oikeastaan kaksi vaihtoehtoa eroatte ja etsit puolison jolla ei niitä sinun mielestäsi älyttömiä ideoita ole. Tai sitten jatkatte kumppanin kanssa mutta opettelet ymmärtämään että kaikki toisten ideat ei ole älyttömiä vaikka ne omistasi eroavatkin.

Vain itseään voi muuttaa. Jos sä muutat itseäsi voi toki olla että myös se toinen joutuu muuttamaan itseään.

Arvostus on parisuhteen edellytys jos sitä ei ole ei suhdetta kannata jatkaa.

Ja onko mies sellainen, että ei itse opi älyttömistä ideoistaan vain toistaa samat tai eri älyttömyydet uudelleen? Olisiko se parempi keino todellakin purra kieleensä ja antaa hänen oppia kantapään kautta (tai sitten osoittaa, että arvostelija ja neuvoja oli väärässä, ehkä idea ei niin älytön olekaan), sellaisissa tapauksissa, kun toteutuksesta ei sinänsä aiheudu mitään suurta tai peruuttamatonta vahinkoa tai suuria taloudellisia menetyksiä. Mies saisi ihan itse todeta asian älyttömäksi ja AINAISEN ARVOSTELIJAN TULEE MYÖS SEN JÄLKEEN MUISTAA JÄTTÄÄ SANOMATTA SE, MIKÄ ON JO TULOSSA SUUSTA ELI "MITÄ MINÄ SANOIN"!!!  - tai hän on sitten taas siinä samassa vanhassa arvostelijan ja oikeassa olijan roolissaan.

Lopetin puuttumisen.

Kun seurauksia alkoi ropista, kerroin, että varoitin häntä mutta valitsi olla kuuntelematta ja nyt niittää mitä kylvää. Ei voinut kieltää totuutta, mutta halveksii, että olen ollut oikeassa.

Nykyään älyttömyyksissä on näytän sulle piirre, johon totean siitä vaan, mutta älä sitten itke mulle, kun valinnoilla on seurauksensa. Kun sitten itkee, en huomioi mitenkään, koska valinnoilla on seurauksensa ja elämä on.