Puoliso kokee että puutun liikaa hänen asioihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä omituisin ketju vähään aikaan, aloittaja ei anna selkeää tilannekuvaa, ja kaikki arvuuttelevat Apn kamalaksi eukoksi :D

Meillä mies on selvästi masentunut, ja kokee kaiken epäilevänä, puuttumisena, ahdistavana. Mistä hemmetistä sitä voi enää keskustella, kun mitään ei saa kysellä, muttei mies mitään kerrokaan? 

Jos tämä alkaisi tehdä leipää (mitään oma-aloitteisuutta ei enää ole, eli ei pelkoa tästä) ja menisin kysymään että kiva, millaista? Niin aijai kun arvostelen.

Omasta mielestäni tuo, että kysyy, millaista leipää toinen tekee, ei tuntuisi arvostelulta. Sen sijaan erilaiset ehdotukset kuten mikset laita siihen terveellistä parsakaalia, porkkanaa, sipulia yms. tuntuisi kyllä vähän ärsyttävältä ja voisin kysyä, että miksi laittaisin ja kumpi tässä nyt leipoo.

Mutta niin me ihmiset olemme erilaisia. Parisuhteess

Ehkä kommentoija tahtoisi itse siihen leipään sitä parsakaali tms. Jos leipoja ei itse leivo leipää vain itselleen, niin miksi hän ei kuuntelisi puolisoaan ja haluaisi leipoa hänelle sellaista leipää josta puoliso pitää, jos itsellä ei ole mitään parsakaalia tms. vastaan?  Miksi on niin vaikea ottaa huomioon toisen tunteet ja ajatukset? Mikä teitä siinä niin triggeröi?

Hävettää ja ahdistaa ihan helvetisti.. miehen kanssa en ole vielä voinut puhua mutta lähetin hänelle viestin missä pyysin anteeksi ja että lupaan muuttaa toimintaani, ja että ymmärrän miten ahdistavaa se on ja miten se todella tuntuu niinkuin en luottaisi hänen arvostelukykyyn ja päätöksentekoon ollenkaan ja että aion tosissani käsitellä tätä asiaa itseni kanssa miksi olen tällainen. 

Eniten hävettää mennä töihin.. tulee mieleen kaikkia ääliömäisiä keskusteluita ja tilanteita joissa olen tavallaan aistinut että on jotain mitä en tajua.. täytyy nyt vaan jaksaa uskoa siihen että asiat järjestyy. Aion hankkia päiväkirjan mitä joku ehdotti ja kirjoitan sinne kaikki ajatukseni ja ehkä sekin ajan kanssa vähenee. Mä olen vuosikausia ajatellut, että muissa on vika. Olen mukana myös harrastustoiminnassa parissa ryhmässä ja sielläkin minulla on ollut vaikeuksia ihmisten kanssa. Sielläkin olen ajatellut, että muissa ihmisissä on jotain vikaa, ei minussa. Ja siellä on ollut niitä samanlaisia hetkiä että ihan kuin olisi jotain mitä en tajua. Ja toisesta harrastuksesta pari ihmistä on jäänyt käytännössä pois kenen kanssa ennen tiiviimmin harrastettiin, ja yhteisessä whatsapp ryhmässä nämä ihmiset ei yleensä vastaa mun viesteihin enää.  Oon ihan järkyttynyt nyt tästä kaikesta .  

 

pystyykö yli 30-vuotias ihminen oppimaan vielä täysin uudenlaisen sosiaalisen tavan miten olla ihmisten kanssa ? 

ap

mitä joku ehdotti ja kirjoitan sinne kaikki ajatukseni ja ehkä sekin ajan kanssa vähenee. Mä olen vuosikausia ajatellut, että muissa on vika. Olen mukana myös harrastustoiminnassa parissa ryhmässä ja sielläkin minulla on ollut vaikeuksia ihmisten kanssa. Sielläkin olen ajatellut, että muissa ihmisissä on jotain vikaa, ei minussa. Ja siellä on ollut niitä samanlaisia hetkiä että ihan kuin olisi jotain mitä en tajua. Ja toisesta harrastuksesta pari ihmistä on jäänyt käytännössä pois kenen kanssa ennen tiiviimmin harrastettiin, ja yhteisessä whatsapp ryhmässä nämä ihmiset ei yleensä vastaa mun viesteihin enää.  Oon ihan järkyttynyt nyt tästä kaikesta .  



 

pystyykö yli 30-vuotias ihminen oppimaan vielä täysin uudenlaisen sosiaalisen tavan miten olla ihmisten kanssa ? 



ap



Ap. sinun ei tarvitse muuttaa itseäsi muiden ihmisten takia ainoastaan itsesi takia, jos sitä itse todella haluat.  Sinä et yritä muuttaa puolisoasi vaan hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on. Miksi hän ei tee samoin sinun kohdallasi ja yritä ymmärtää myös sinun tunteitasi? Jos ihmiset rakastavat toisiaan silloin hyväksytään toinen sellaisena kuin hän on.  Yksikään pari ei ole identtisesti toisilleen luodut, vaan jokaisessa suhteessa on haasteensa.

Ap, sä käyt nyt kovemman kautta läpi sitä, mitä nimitetään kasvamiseksi. Ikä tekee useimmille meistä lähinnä hyvää. Tulee elämänkokemusta. Eihän sitä alle kolmikymppisenä ihminen ole vielä valmis muuttamaan omaa automatiikkaansa, koska se on kehittynyt suojaksi lapsuuden haasteisiin. Olet onnekas, kun sinulla on tilaisuus korjata asioita kun et ole vielä eronnut. 

Olet pariin otteeseen nostanut esiin häpeän, ja kuinka koet sitä suhteessa ympäristöön. Kehottaisin miettimään, paljonko tähänastinen käytösmallisi on ollut nimenomaan häpeäntorjuntaa yliampuvin keinoin. On nimittäin ihan ymmärrettävää, että hävettää tuossa tilanteessa, mutta jos häpeä saa sinut raiteiltasi ja heittämään kaiken toivon, siinä on yliviritetty sävy. Ei tarvitse kommentoida tässä, mutta jos tiedostat minkälaiset asiat ovat aiheuttaneet sinussa häpeää lapsena, niin voit ehkä alkaa antaa itsellesi anteeksi sitä, että olet mikä olet. 

Vierailija kirjoitti:

mitä joku ehdotti ja kirjoitan sinne kaikki ajatukseni ja ehkä sekin ajan kanssa vähenee. Mä olen vuosikausia ajatellut, että muissa on vika. Olen mukana myös harrastustoiminnassa parissa ryhmässä ja sielläkin minulla on ollut vaikeuksia ihmisten kanssa. Sielläkin olen ajatellut, että muissa ihmisissä on jotain vikaa, ei minussa. Ja siellä on ollut niitä samanlaisia hetkiä että ihan kuin olisi jotain mitä en tajua. Ja toisesta harrastuksesta pari ihmistä on jäänyt käytännössä pois kenen kanssa ennen tiiviimmin harrastettiin, ja yhteisessä whatsapp ryhmässä nämä ihmiset ei yleensä vastaa mun viesteihin enää.  Oon ihan järkyttynyt nyt tästä kaikesta .  



 

pystyykö yli 30-vuotias ihminen oppimaan vielä täysin uudenlaisen sosiaalisen tavan miten olla ihmisten kanssa ? 



ap



Ap. sinun ei tarvitse muuttaa itseäsi muiden ihmisten takia ainoastaan itsesi takia, jos sitä itse tode

Tässä ketjussa on tullut esiin, että 9/10 ihmisestä pitää toimintaani vääränä. Miksi mun mieheni pitäisi kestää sellaista.. ja pelkään että hän ei kestä. Kun hän kuuluu tuohon 9/10 jotka ei pidä sitä terveenä ja normaalina. Voiko sellaista ihmistä ollakaan joka vuosikymmeniä sellaista jaksaisi ?

lisäksi on harmi se, että mulla ei ole ystäviä jotka haluaa viettää aikaa kanssani. On muutamia vanhoja opiskelukavereita kenen kans tavataan joka vuosi. Kärsin siis itsekin mielestäni tästä tilanteesta kun joudun ihmettelemään, miksi ystäviä katoaa tai miksi mä syön aina lounasta yksin jne. 

 

tuntuu, että mun on pakko muuttua. Kyllähän mun mies on vuosia tätä jo sietänyt.. miten pitkään jaksaa vielä . Mies sanoo että hänen itsetunto heikkenee ja on sanonut jo pitkään että vien ilon hänen elämästä . Ap

Ap, älä mene solmuun häpeäsi ympärille. On miehesi asia, laittaako hän leipään mantelijauhoa, ja on hänen asiansa, haluaako hän jatkaa kanssasi vai ei. Luota häneen tässäkin, anna hänen olla oma yksilönsä ja anna hänen johdattaa sinua uuteen suuntaan, halusi hän sitten jatkaa sinne kanssasi tai ei. Älä häslää niin paljon nytkään.

Vaikka kymmenen kymmenestä olisi sitä mieltä,  että toimit väärin ja olet ikävä tyyppi, niin ei sen tarvitse olla täysin totta. Ihmiset kunnioittavat sitä, jos joku kykenee korjaamaan kurssiaan ja oppimaan virheistään. Sitä arvostetaan. Arvosta sinäkin. Minusta vaikuttaa siltä, että sekä sinä että miehesi olette kehityskelpoisia ihmisiä. Hän osaa sanoa suoraan miten kokee suhteenne, ja sinulla on kyky havaita erinäisiä sosiaalisia epämukavuustilanteita, vaikka olet ollut sokea omalle toiminnallesi ja sen seurauksille. Ette kumpikaan ole täysin puupäisiä, mitä muuta ikinä olettekin. Se on jo ihan hyvä lähtökohta paremmalle loppuelämälle. 

Ap. sinun ei tarvitse muuttaa itseäsi muiden ihmisten takia ainoastaan itsesi takia, jos sitä itse tode

Tässä ketjussa on tullut esiin, että 9/10 ihmisestä pitää toimintaani vääränä. Miksi mun mieheni pitäisi kestää sellaista.. ja pelkään että hän ei kestä. Kun hän kuuluu tuohon 9/10 jotka ei pidä sitä terveenä ja normaalina. Voiko sellaista ihmistä ollakaan joka vuosikymmeniä sellaista jaksaisi ?

lisäksi on harmi se, että mulla ei ole ystäviä jotka haluaa viettää aikaa kanssani. On muutamia vanhoja opiskelukavereita kenen kans tavataan joka vuosi. Kärsin siis itsekin mielestäni tästä tilanteesta kun joudun ihmettelemään, miksi ystäviä katoaa tai miksi mä syön aina lounasta yksin jne. 



 

tuntuu, että mun on pakko muuttua. Kyllähän mun mies on vuosia tätä jo sietänyt.. miten pitkään jaksaa vielä . Mies sanoo että hänen itsetunto heikkenee ja on sanonut jo pitkään että vien ilon hänen elämästä . Ap





Ap. lähetän sinulle täältä ihan ensimmäiseksi halauksen. <3 Sinussa ei ole mitään "vikaa" , sinä olet sinä. Ihmiset ovat erilaisia. Aina ei ole helppoa löytää samanhenkisiä ihmisiä elämäänsä. Se ei tarkoita, että sinussa olisi jotain vikaa. Ihmiset ovat usein niin itseensä käpertyneitä, etteivät huomio toisen erilaisuutta ja yrittävät pakottavaa hänet omaan sopivaan muottiinsa niinkuin tästäkin ketjusta huomaa, sen sijaan, että yrittäisivät ymmärtää, he tuomitsevat.  Erilaisuus on rikkaus ja jokaiselta ihmiseltä voi oppia jotain ja näin lisätä sen omaan elämänkokemukseensa. Ihmiset jotka tässäkin ketjussa tuomitsevat käytöksesi, eivät itse näe itsessään mitään vikaa, koska he ovat omaksuneet tyylin elää niiden normien mukaan , jonka valtaosan ihmisistä on luoneet ja katsoneet hyväksytyksi. Sinä olet oma persoona, ole ylpeä itsestäsi ja siitä kuka olet, jos ihmiset eivät hyväksy sinua sellaisena kuin olet, elät väärien ihmisten parissa.

Ap, ei sinun kannata nyt liikaa alkaa itseäsi ruoskimaankaan. Kaikista tärkein kysymys tässä kaikessa on, ilkeiletkö sinä muille vai et? Jos et lauo niitä kommenttejasi ja neuvojasi ikävällä tavalla, ilkeillen, v*ttuillen ja lytäten, niin olet jo aika paljon edellä monia muita ihmisiä, joiden "neuvoissakin" on jotain mieltä pahoittavaa pohjalla.

Toinen mikä kannattaa muistaa on, että jos sinä olet jo yli kolmekymppinen ihminen ja olet aina ollut samanlainen kommunikaatiotyyliltäsi, tuskin pystyt itseäsi kokonaan muuttamaan toisenlaiseksi. Kannattaa toki kuunnella muita ja hillitä sitä omaa kommenttiraitaa, muttei ihmissuhteesi muutu paremmaksi kyllä silläkään, että muutat itsesi puheliaasta huomauttelijasta tuppisuuksi joka varoo sanomasta enää mitään.

Kysyisin vielä, milloin tämä alkoi miestäsi ärsyttää? Olette naimisissa, joten todennäköisesti olette ollut kauankin jo yhdessä? Jos olet aina ollut samanlainen eikä puhetyylisi ärsyttänyt miestä alkuaikoina, suhteessanne voi olla jotain muutakin vialla, ja tapasi kommentoida on vain kätevä syntipukki isommille ongelmille.

Vierailija kirjoitti:

Ap, älä mene solmuun häpeäsi ympärille. On miehesi asia, laittaako hän leipään mantelijauhoa, ja on hänen asiansa, haluaako hän jatkaa kanssasi vai ei. Luota häneen tässäkin, anna hänen olla oma yksilönsä ja anna hänen johdattaa sinua uuteen suuntaan, halusi hän sitten jatkaa sinne kanssasi tai ei. Älä häslää niin paljon nytkään.

Vaikka kymmenen kymmenestä olisi sitä mieltä,  että toimit väärin ja olet ikävä tyyppi, niin ei sen tarvitse olla täysin totta. Ihmiset kunnioittavat sitä, jos joku kykenee korjaamaan kurssiaan ja oppimaan virheistään. Sitä arvostetaan. Arvosta sinäkin. Minusta vaikuttaa siltä, että sekä sinä että miehesi olette kehityskelpoisia ihmisiä. Hän osaa sanoa suoraan miten kokee suhteenne, ja sinulla on kyky havaita erinäisiä sosiaalisia epämukavuustilanteita, vaikka olet ollut sokea omalle toiminnallesi ja sen seurauksille. Ette kumpikaan ole täysin puupäisiä, mitä muuta ikinä olettekin. Se on j

Kiitos !<3 ap 

Vierailija kirjoitti:

Hävettää ja ahdistaa ihan helvetisti.. miehen kanssa en ole vielä voinut puhua mutta lähetin hänelle viestin missä pyysin anteeksi ja että lupaan muuttaa toimintaani, ja että ymmärrän miten ahdistavaa se on ja miten se todella tuntuu niinkuin en luottaisi hänen arvostelukykyyn ja päätöksentekoon ollenkaan ja että aion tosissani käsitellä tätä asiaa itseni kanssa miksi olen tällainen. 

 

Eniten hävettää mennä töihin.. tulee mieleen kaikkia ääliömäisiä keskusteluita ja tilanteita joissa olen tavallaan aistinut että on jotain mitä en tajua.. täytyy nyt vaan jaksaa uskoa siihen että asiat järjestyy. Aion hankkia päiväkirjan mitä joku ehdotti ja kirjoitan sinne kaikki ajatukseni ja ehkä sekin ajan kanssa vähenee. Mä olen vuosikausia ajatellut, että muissa on vika. Olen mukana myös harrastustoiminnassa parissa ryhmässä ja sielläkin minulla on ollut vaikeuksia ihmisten kanssa. Sielläkin olen ajatellut, että muis

En mä usko että sussa on ap mitään vikaa. Jotkut vaan on niin surkealla itsetunnolla varustettuja, että ne vetää herneen nenään kaikesta. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei sinun kannata nyt liikaa alkaa itseäsi ruoskimaankaan. Kaikista tärkein kysymys tässä kaikessa on, ilkeiletkö sinä muille vai et? Jos et lauo niitä kommenttejasi ja neuvojasi ikävällä tavalla, ilkeillen, v*ttuillen ja lytäten, niin olet jo aika paljon edellä monia muita ihmisiä, joiden "neuvoissakin" on jotain mieltä pahoittavaa pohjalla.

Toinen mikä kannattaa muistaa on, että jos sinä olet jo yli kolmekymppinen ihminen ja olet aina ollut samanlainen kommunikaatiotyyliltäsi, tuskin pystyt itseäsi kokonaan muuttamaan toisenlaiseksi. Kannattaa toki kuunnella muita ja hillitä sitä omaa kommenttiraitaa, muttei ihmissuhteesi muutu paremmaksi kyllä silläkään, että muutat itsesi puheliaasta huomauttelijasta tuppisuuksi joka varoo sanomasta enää mitään.

Kysyisin vielä, milloin tämä alkoi miestäsi ärsyttää? Olette naimisissa, joten todennäköisesti olette ollut kauankin jo yhdessä? Jos olet aina ollut samanlainen eikä puhetyy

Ollaan oltu yhdessä 6 vuotta ja hän on sanonut tästä samasta asiasta ainakin 3 vuotta. Ja nyt viimeisen vuoden ajan ajauduimme nykyään riitelemään asti tästä kokoajan.  

esim nyt mies tuli kotiin ja oli ostanut 2 pulloa ketsuppia. Meinasin kysyä miksi olet ostanut 2 pulloa kun edellistäkin vielä on. Mutta! En kysynyt. Pysähdyin ja ajattelin, että ne on varmaan olleet tarjouksessa. Enkä sanonut mitään siihen liittyen, mitä hän on ostanut. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei sinun kannata nyt liikaa alkaa itseäsi ruoskimaankaan. Kaikista tärkein kysymys tässä kaikessa on, ilkeiletkö sinä muille vai et? Jos et lauo niitä kommenttejasi ja neuvojasi ikävällä tavalla, ilkeillen, v*ttuillen ja lytäten, niin olet jo aika paljon edellä monia muita ihmisiä, joiden "neuvoissakin" on jotain mieltä pahoittavaa pohjalla.

Toinen mikä kannattaa muistaa on, että jos sinä olet jo yli kolmekymppinen ihminen ja olet aina ollut samanlainen kommunikaatiotyyliltäsi, tuskin pystyt itseäsi kokonaan muuttamaan toisenlaiseksi. Kannattaa toki kuunnella muita ja hillitä sitä omaa kommenttiraitaa, muttei ihmissuhteesi muutu paremmaksi kyllä silläkään, että muutat itsesi puheliaasta huomauttelijasta tuppisuuksi joka varoo sanomasta enää mitään.

Kysyisin vielä, milloin tämä alkoi miestäsi ärsyttää? Olette naimisissa, joten todennäköisesti olette ollut kauankin jo yhd

"esim nyt mies tuli kotiin ja oli ostanut 2 pulloa ketsuppia. Meinasin kysyä miksi olet ostanut 2 pulloa kun edellistäkin vielä on. Mutta! En kysynyt. Pysähdyin ja ajattelin, että ne on varmaan olleet tarjouksessa. Enkä sanonut mitään siihen liittyen, mitä hän on ostanut."

Hmm. No ehkä minäkin olen sitten jotenkin hyvin ärsyttävä ja ikävä ihminen, mutta minusta olisi ihan normaalia kysyä, miksi ostit 2 pulloa. Ja siihen voi vaikka sitten vastata, että ne oli tarjouksessa. Minusta tuollaisesta saa riidan aikaiseksi vain, jos hakemalla hakee syitä loukkaantua.

Minulla tapahtui reilu parikymppisenä vähän vastaava herääminen siihen, millaisia puutteita sosiaalisissa taidoissani oli. En ollut ap:n kaltainen besserwisser, vaan päällepuhuja ja huono kuuntelija, joka rakasti omaa ääntään. 

Ymmärrän ap sun järkytystä jonkin verran. On ihan kamalaa tajuta että ei olekaan niin mukava tyyppi kuin on luullut olevansa. Yhtäkkiä loksahti kohdilleen, että miksi mun on niin vaikea ystävystyä ihmisten kanssa.

Lohdutuksena: pystyt kyllä opettelmaan uusia tapoja toimia. Aikaa se vie. Täytyy kärsivällisesti tunnistaa ja taistella sitä impulssia vastaan, joka on oma ensireaktio (ap:n tapauksessa ilmeisesti neuvominen, päsmäröinti, kyseenalaistaminen jne) ja kehittää siihen vaihtoehtoinen tapa reagoida. Se voi olla myös, että kuuntelee lisää.

^ Pointti onkin siinä että puoliso kyseenalaistaa ihan kaiken. Ei kyse ole niistä kahdesta ketsuppipullosta vaan siitä että ihan jokaikistä ratkaisua pitää kritisoida ja kyseenalaistaa. Sitä kun kuuntelee vuosia, kuten aloittajan mies on tehnyt, niin kärsivällisinkin hermostuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei sinun kannata nyt liikaa alkaa itseäsi ruoskimaankaan. Kaikista tärkein kysymys tässä kaikessa on, ilkeiletkö sinä muille vai et? Jos et lauo niitä kommenttejasi ja neuvojasi ikävällä tavalla, ilkeillen, v*ttuillen ja lytäten, niin olet jo aika paljon edellä monia muita ihmisiä, joiden "neuvoissakin" on jotain mieltä pahoittavaa pohjalla.

Toinen mikä kannattaa muistaa on, että jos sinä olet jo yli kolmekymppinen ihminen ja olet aina ollut samanlainen kommunikaatiotyyliltäsi, tuskin pystyt itseäsi kokonaan muuttamaan toisenlaiseksi. Kannattaa toki kuunnella muita ja hillitä sitä omaa kommenttiraitaa, muttei ihmissuhteesi muutu paremmaksi kyllä silläkään, että muutat itsesi puheliaasta huomauttelijasta tuppisuuksi joka varoo sanomasta enää mitään.

Kysyisin vielä, milloin tämä alkoi miestäsi ärsyttää? Olette naimisissa, joten todennäköisesti olette ollut kauankin jo yhd

Koen itseni normaaliksi ihmiseksi, jolla on normaali itsetunto, ja jos puolisoni kysyisi tuollaista niin vastaisin vaan totuudenmukaisesti ottamatta mitään dramaattista tunnereaktiota mukaan siihen tilanteeseen. Totta helvetissä voi kysyä toiselta, että miksi täällä on tuplamäärä jotain tuotetta. Kysymys esitetään siksi, että kiinnostaa tietää miksi on näin. Ei siksi, että se olisi jotain arvostelua. Miehet on ihmeen herkkähipiäisiä neitejä, kun jaksavat tuollaisestakin vetää jotain kiukkupuuskia. Ap ota ero siitä typerästä ukosta. Sinä saat vain pahan mielen sen pahanilmanlinnun kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla tapahtui reilu parikymppisenä vähän vastaava herääminen siihen, millaisia puutteita sosiaalisissa taidoissani oli. En ollut ap:n kaltainen besserwisser, vaan päällepuhuja ja huono kuuntelija, joka rakasti omaa ääntään. 

Ymmärrän ap sun järkytystä jonkin verran. On ihan kamalaa tajuta että ei olekaan niin mukava tyyppi kuin on luullut olevansa. Yhtäkkiä loksahti kohdilleen, että miksi mun on niin vaikea ystävystyä ihmisten kanssa.

Lohdutuksena: pystyt kyllä opettelmaan uusia tapoja toimia. Aikaa se vie. Täytyy kärsivällisesti tunnistaa ja taistella sitä impulssia vastaan, joka on oma ensireaktio (ap:n tapauksessa ilmeisesti neuvominen, päsmäröinti, kyseenalaistaminen jne) ja kehittää siihen vaihtoehtoinen tapa reagoida. Se voi olla myös, että kuuntelee lisää.

Kiitos tästä!! <3 ap 

Ap miehesi on ihan tollo. Eroa siitä ennenkuin menetät mielenterveytesi. Sellainen ei ole terve parisuhde, jossa toinen koko ajan epäilee puolisoaan jostain piilotetuista vihan tunteista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hävettää ja ahdistaa ihan helvetisti.. miehen kanssa en ole vielä voinut puhua mutta lähetin hänelle viestin missä pyysin anteeksi ja että lupaan muuttaa toimintaani, ja että ymmärrän miten ahdistavaa se on ja miten se todella tuntuu niinkuin en luottaisi hänen arvostelukykyyn ja päätöksentekoon ollenkaan ja että aion tosissani käsitellä tätä asiaa itseni kanssa miksi olen tällainen. 

 

Eniten hävettää mennä töihin.. tulee mieleen kaikkia ääliömäisiä keskusteluita ja tilanteita joissa olen tavallaan aistinut että on jotain mitä en tajua.. täytyy nyt vaan jaksaa uskoa siihen että asiat järjestyy. Aion hankkia päiväkirjan mitä joku ehdotti ja kirjoitan sinne kaikki ajatukseni ja ehkä sekin ajan kanssa vähenee. Mä olen vuosikausia ajatellut, että muissa on vika. Olen mukana myös harrastustoiminnassa parissa ryhmässä ja sielläkin minulla on ollut vaikeuksia ih

 

Kyllä nyt jotakin vikaa on, jos noin moni karttaa ap.n seuraa. 

Ap tässä sulle esimerkki tosta ketsuppijutusta.

Jos sanoisit miehellesi, että "v...." ootko ihan id....i kun ostit kaksi pulloa ketsuppia, yksikin olisi riittänyt" - Sinä olisit ilkeä ja arvosteleva.

Jos kysyt "miksi ostit kaksi pulloa ketsuppia" - Kysyt vaan neutraalin kysymyksen ilman mitään tuomitsemista.

Miehelläsi on joku mielenterveysongelma, eikä hän rakasta sinua (mieti tätä ihan oikeasti, ei rakasta ihmistä syyllistetä kuten miehesi syyllistää sinua!), kun haastaa kaikesta riitaa. 

Vierailija kirjoitti:

^ Pointti onkin siinä että puoliso kyseenalaistaa ihan kaiken. Ei kyse ole niistä kahdesta ketsuppipullosta vaan siitä että ihan jokaikistä ratkaisua pitää kritisoida ja kyseenalaistaa. Sitä kun kuuntelee vuosia, kuten aloittajan mies on tehnyt, niin kärsivällisinkin hermostuu. 

Kerro mitä kyseenalaistamista on kysyä asioista toiselta? Koetko, että sinut kyseenalaistetaan, jos sinulta kysytään miksi toit kaksi pulloa ketsuppia?  Onko sinusta normaalia tuoda kaupasta kaksi ketsuppipulloa, vaikka entistäkin on vielä jäljellä? Sinulla on ajatus toiminnastasi kirkkaana mielessäsi, toisella ei ole, kukaan ei voi tietää ajatustasi asian taustalla, ellei sitä kysy ja sinä sen kerrot. Miksi sinä ja kaltaisesi oletatte muiden ihmisten olevan kykeneviä lukemaan ajatuksesi? Ongelma on teissä itsessänne ei kysyjässä.