Puoliso kokee että puutun liikaa hänen asioihin

Lainaus: Minusta on outoa tämä, että miehet voivat kyllä muuttaa käytöstään ja heidän pitää, mutta kun ap on omasta halustaan ja oivalluksiensa vuoksi tekemässä samaa, sanotaankin, että ei ihmeessä pidä mennä muuttamaan itseään ja miellyttämään.

Huomasitko edes, etten vastannut tuota ap:lle vaan sille naiselle joka pidättelee itkua kun mies on neuvomassa. Minusta on hienoa, että yrittää muuttua ja saada parisuhteensa paremmaksi. Exäni ei halunnut muuttua ja lähes 20v jälkeen olin niin täynnä neuvomista, että mitta tuli täyteen. Asiaan vaikutti myös se, että minulla on kaksi tytärtä. He olivat eron aikaa alakoulussa. Tajusin, että parisuhde heidän isänsä kanssa ei todellakaan ole se malli jonka haluan tyttärilleni antaa. He ansaitsevat parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kas kun miehesi ei ole huomannut tuota piirrettä sinusta jo seurusteluvaiheessa. Omista tavoista on meinaan todella vaikea oppia pois. Mun mies on sellainen, että se ei kestä ollenkaan neuvomista, ja tästä syystä se tekee miellään monia pihatöitä itsekseen. Työssäkin on itsenäisessä asiantuntijatehtävässä. Naapurin mies joutuu kaikessa kuuntelemaan puolisonsa neuvomista (pihalla tulee ohjeita siihen malliin, että kuuluu meille) ja mun mies sanoi, et toi eukko olis jo saanut tässä huushollissa lapiosta takaraivoon. Toiset miehet on ihan tyytyväisiä, kun ei tarvi itse ajatella mitään ja toinen kertoo selvät sävelet.

Päsmäröintiähän sekin on että mielessään neuvoo naapuria että eukolle pitäisi antaa lapiosta. Miehen kannattasi jättää naapurin päätettäväksi miten he toimivat. Naapuri ei ole miehesi. Vai haluaisiko miehesi ollakin naapurin isäntä.

Mikä siin

No niinhän tuo jolle vastasit kommenttinsa lopussa kirjoitti, että toiset ottavat ihan tyytyväisinä neuvoja vastaan ja toiset eivät. (Ja naapurin mies ehkä ottaa tai sitten vain on pitkäpinnainen.) Ja kommentoijan mies ei suinkaan mennyt naapurille tuota lapiokommenttia sanomaan, vaan ihan omalle vaimolleen kommentoi, ettei naapurin tyylinen akka sopisi hänelle ollenkaan eli onneksi ei ole tullut sellaista vahingossa valituksi. Väitätkö, että itse et ole koskaan mistään asiasta miettinyt tai todennut, että minä en kyllä jaksaisi tuollaista ja onneksi ei tarvitsekaan?

Vierailija kirjoitti:

Jos toisten tulkitseminen on haastavaa, hyvänä nyrkkisääntönä voit jatkossa pitää aina sitä, että neuvo vasta sitten kun sitä erikseen pyydetään. Jos sattuisi tilanne, missä olet vaikka ekspertti ja toinen ei sitä tiedä, voit kysyä että hei saanko neuvoa yhden näppärän asian tähän liittyen sulle? Sitten toinen voi siinä sanoa että ei kiitos, homma hallinnassa, jos hänestä siltä tuntuu

 

- kiitos tästä vinkistä. 

entäs jos joku kertoo jostain häntä vaivaavasta asiasta tai murheesta, tai jos ihmisellä on jokin ongelma? Miten osoitatte että kuuntelette ja välitätte? Jos toinen ei kysy neuvoa. Jos on vaan hiljaa, voiko siitä tulla olo että kuuntelija ei välitä. Onko ihan tökeröä kysyä, kaipaatko kuuntelijaa vai neuvoja? Ap

Kuuntelemista ja välittämistä voi osoittaa ihan empatialla. Myötätuntoisella ilmeellä ja toteamalla asiaan esim. jotain "voi ei", "sulla on kyllä raskasta", "voi miten ikävää", mikä nyt asiaan sopii ja halatakin voi. Se on parempi kuin olla kokonaan hiljaa tai ilmeettömänä, koska silloin kertoja ei välttämättä tiedä oletko ns. hänen puolellaan vai mietitkö, että mitä tuo tuossa taas valittaa.

Sitä taas ehkä kannattaa välttää, että sanoo "tiedän/voin kuvitella miltä sinusta tuntuu", jos et ole ihan samaa asiaa kokenut, koska se voi muuten herättää kertojassa ärtymyksen "no et sinä sitä voi sitä tietää, kun ei sinulle ole samaa tapahtunut".

Eikä myöskään yleensä ole hyvä alkaa kertoa siinä tilanteessa jotain omaa (vastaavaa tai ei-vastaavaa murhettaan), koska se voi kertojasta tuntua, että vähättelet tai sivuutat hänen ongelmansa ja pistät itse paremmaksi.

Sanotaan, että ystävien murheiden kuunteleminen on usein naisten tapa tukea toisiaan ja miehet sitten näkevät "murheen" helposti ongelmana, jota he ryhtyvät ratkomaan. Sinulla on siis ilmeisesti enemmän miehinen tapa lähestyä näitä asioita.

Kuvailemasi käytös liittyy monesti autismiin tai adhdeen

Mua kyllä kiinnostaisi se, että onko ne miehen ideat oikeesti hyviä vai ei. Jos mun mies esim. pohtii että ostaisiko hän uuden lautapelin, joka maksaa 75 euroa, niin siihen mä en koe mitään tarvetta kommentoida muuta kuin että kuulostaa hyvältä idealta, kerro lisää siitä pelistä. Mutta sitten jos mies pohtii että ostaisiko hän veneen joka maksaa 4000 euroa, niin siihen mulla kyllä ois aika montakin kysymystä, koska toi olisi aika iso hankinta ja meillä on raha-asiat mietitty silleen, että isot hankinnat neuvotellaan yhdessä (koska meillä ei oo mitkään isot tulot ja pitää varmistaa, että molemmilla on puskuria jos tulee joku katastrofi).