Anni Kytömäki: "Ajatus siitä, että antaisin kehoni lapsen käyttöön, tuntui tosi vieraalta"
"Häntä ärsyttää, että niin ilmeinen syy on jäänyt keskustelun ulkopuolelle, kun mietitään, miksi naiset eivät halua synnyttää ja perustaa perheitä."
Ajatus raskaudesta ja synnytyksestä on aina tuntunut hänestä kammottavalta. Silloinhan hän ei enää pystyisi luottamaan kehoonsa, joka on aina ollut vahva ja kykenevä. Hänelle on jäänyt mieleen, miten lukion biologiankirjassa kerrottiin sikiön ottavan kalsiumin äidistä, jos ei muuten saa sitä riittävästi"
Olen itse aloittanut keskusteluja täällä samasta aiheesta. On erikoista miten syntyvyyskeskusteluissa unohdetaan tämä puoli. Raskaus kestää sen 9 kk, sen jälkeen "hyvän äidin" pitäisi imettää vähintään vuosi. Se on pitkä aika. Kehosi ei ole sinun vaan jonkun toisen.
Raskaana ja imettäessä nainen on kuin loisen elatusalusta, raadollisesti sanottuna. Ja synnyttäessä "loinen" kuoriutuu ulos varsin brutaalilla tavalla. Keho on runneltu ja äiti vuotaa jälkikäteen verta monta viikkoa.
Minulla on kaksi lasta ja tietenkin rakastan heitä mutta kyllä silti olen sitä mieltä että tapa jolla lapset biologisesti hankitaan on todella rujo ja vaatii naisen keholta kohtuuttoman paljon.
Kommentit (508)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on syy, miksi en hanki lapsia, joista kuitenkin pidän. Eli en halua tärvellä kehoani.
Minulla on kolme lasta. Kehoni ei kyllä millään tavalla tärveltynyt. Päinvastoin. Tunenn kehoni paremmin. Ja arvostan kehoani enemmän. Ei myöskään raskausarpia, eikä mitään muutakaan raskauksista jäänyttä.
Toki synnytys oli hurja kokemus, kahteen sain epoduraalin kolmas meni luonnollisesti ilman lääkkeitä. Aivan mielettömiä hienoja asioita joihin kehomme on täydellisesti luotu/kehittynyt. Kyse on täysin luonnollisista prosesseista joista yleensä keho palautuu ehtaa ehommaksi. Toki terveelliset elämäntavat auttavat.
Koen olevani vahvempi naisena kuin ennen lasten saamista. Se että laittaa jonkun toisen tarpeet edelle ja ottaa vastuuta, on kasvattavaa. Lapseni ovat jo isoja, äitien tehtävä on vahvistaa heidän siipiään ja
10 alapeukkua, miksi? Ettei vain naisvihaa. Kun joku kertoo omista positiivisista kokemuksistaan, niin väärin koettu, alapeukku!
Vain surkeutta saa mainostaa täällä, vähän sairasta sekin.
Ei Suomi-neitojen tarvitse synnyttää. Kehitysmaista saadaan tänne helposti synnyttäjiä, jotka estävät väestöromahduksen.
Näin sitä vieraannutaan luonnosta, vaikka päinvastoin koitetaan olla vahvasti osa sitä. Pieni ristiriita, kokea et maailman yksi luonnollisimmista asioita kuten lisääntyminen tuntuu vieraalta.
Vierailija kirjoitti:
Syntyvyyteen voi vaikuttaa sekin että 60-70-luvulla syntyneet äidit kertovat rehelllisemmin mitä ovat kokeneet.
Oma äitini (40-luvulla syntynyt) ei ole ikinä kertonut edes sitä että yksi raskaus päättyi kohtukuolemaan. Sattumalla sen neuvolapaperista näin. Ei ole myöskään kertonut että häntä kursittiin monta tuntia leikkassalissa kasaan imukuppisynnytyksen jäljiltä. Lapsena ihmettelin miksi aina joka paikassa äidin piti aluksi selvittää missä on lähin vessa.
Itsekin käynyt läpi imukuppisynnytyksen ja repesin pahasti ja vehkeitä kursittiin kasaan tuntikaupalla, mutta ei mulle siitä jäänyt mitään pitenpiaikaisia vaivoja. Pissa ei ole koskaan karkaillut eikä muutenkaan ole vessaa tarvinnut etsiä erityisen kiivaasti. Toki meitä on jokalähtöön, mutta ei suurimmalle osalle jää mitään vaivoja noista imukuppisynnytyksistä ja suuristakaan repeämisistä. Luonto korjaa niitä kummasti. Itsellä 4 lasta ja kun viimeksi kävin papakokeessa terveydenhoitaja ihmetteli, että olenko synnyttänyt ne kaikki alakautta. Sanoi, että värkit (en muista mitä sanaa käytti :D ) näytää siltä, kuin niistä ei olisi synnytetty ensimmäistäkään.
Jos ei halua omia geenejään jakaa eteenpäin, se lienee jokaisen oma asia. Synnyttämättämyys syystä tai toisesta on myös oma asia. Jos haluaa syynsä näihin kertoa Hesarissa tai muualla julkisesti, antaa ainakin epäsuorasti luvan niistä myös julkisesti keskustella. Syntyvyyden suhteen olisi toivottavaa saada käyrää muuttumaan, ainakin mikäli nykyiset työelämänsä aloittavat haluavat joskus myös työuransa eläkkeeseen päättää. Pitäisikö alkaa perustaa vuokrakohtupalvelu heille, jotka jättävät synnyttämättä lapsensa pelkästään siksi, etteivät halua lapsen loisivaa sisällään tai jotka eivät halua alapääsynnytyksen mahdollisesti aiheuttamaa inkontinenssia tai tärvellä muuten lihaksikkaaksi treenattua vartaloaan. Sitten vielä heille keisarinleikkausseteli haluamallensa kirurgille vapaavalintaiselle synnytyspäivälle, jotka haluavat lapsen ja raskauden, mutta eivät halua alateitse synnyttää. Olisiko näissä jo riittäviä vaihtoehtoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riskilläkin siinä mennään. Että raskaus sujuu hyvin, että synnytys onnistuu eikä tule komplikaatioita, että lapsi on terve jne. Riskien ottaminen on vapaaehtoista. Voi onnistaa tosi hyvin kaikkinensa, tai voi jäädä mustapekka käteen. Itselläni kaikki sujui mainiosti, lapset jo fiksuja aikuisia, erittäin antoisa ja rikastuttava matka kaikkinensa. Olen huojentunut.
Niin. Koko prosessissa ties kuinka monta kohtaa jossa mennä pieleen. Ehkä raskaus on täydellinen ja synnytyskin, lapsi terve ja mies osallistuva. Sitten se jälkikasvu syrjäytyykin täysin heti aikuistuttuaan. Loppuiän murhe vanhemmilleen.
Miksi ajatella noin pitkälle? Hyödyttääkö tuollainen muuta kuin että eipä oikeastaan sitten kannata tehdä juuri mitään, mikä vaatii ponnistelua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ehkä jotenkin outo kun en tajua miksi lasten hankkimista tai hankkimatta jättämistä pitäisi perustella kenellekään. Jotenkin kyse niin intiimistä ja henkilökohtaisesta asiasta kaiken kaikkiaan. Joko annetaan mahdollisuus lapsen tulla, tai annetaan mahdollisuus mutta jostain syystä ei tule tai ei ollenkaan anneta mahdollisuutta. Mielestäni sellainen asia jota ei miltään kantilta tarvitse kenellekään perustella tai selitellä.
Jos yhteiskunnalliseen ongelmaan halutaan puuttua niin kyllähän siihen kannattaa syitä löytää. Jos sitä taakkaa, jota raskaus, synnytys ja vauva-aika tuo naiselle, voisi mitenkään keventää tai suoda naiselle enemmän valinnan mahdollisuuksia, saattaisi syntyvyyskin lähteä nousemasn. Jos esimerkiksi alatiesynnytys ja siihen painostaminen on naiselle kynnyskysymys lapsen hankinnalle, kannattaisi
Ei ainakaan voi sanoa etteikö lapsettomuuden esittelyä olisi ollut varsin kiitettävästi viime vuosina. Tyyliin "absoluuttisen vapaa valinta eikä vaikuta yhtään mihinkään, paitsi maapallo kiittää". Ei tämä neutraali viesti ole.
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomi-neitojen tarvitse synnyttää. Kehitysmaista saadaan tänne helposti synnyttäjiä, jotka estävät väestöromahduksen.
Tuollainen ajatus tulee kyllä helposti mieleen. Tehköön nuo tuon(kin) paskahomman jotta meidän ei tarvitse 🙄
Annille oma pillu on elämässä tärkein. HUOH!
Vierailija kirjoitti:
Näin sitä vieraannutaan luonnosta, vaikka päinvastoin koitetaan olla vahvasti osa sitä. Pieni ristiriita, kokea et maailman yksi luonnollisimmista asioita kuten lisääntyminen tuntuu vieraalta.
AK ei tiedä että raskaus kestää 9 kk😳
Uhriutumisen mestari tämä Anni, niin omissa kirjoissaan kuin haastatteluissa.
Aika mielenkiintoinen ajatus, että lapsi on kuin loiseläin, joka imee ravinteita itseensä kantajastaan.
Sitä alkaa katsoa Alien-leffoja eri näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Näin sitä vieraannutaan luonnosta, vaikka päinvastoin koitetaan olla vahvasti osa sitä. Pieni ristiriita, kokea et maailman yksi luonnollisimmista asioita kuten lisääntyminen tuntuu vieraalta.
Lisääntymisvietin puuttuminen on hyvä asia
Vierailija kirjoitti:
Tämä ajattelumalli on sairas itsekkyyden huipentuma. Jos ajattelee näin niin parempikin ettei tee lapsia. Se että kannat lasta 9kk ja imetät vuoden ei ole mitään sen rinnalla millaista uhreutumista lapsi vaatii sinulta seuraavat 18 vuotta. Itse olen onnellinen ja ylpeä siitä että oma kehoni on lapseni pystynyt kantamaan ja ruokkimaan. En voi keksiä sille mitään tärkeämpää tehtävää.
Minäpä tiedän! Esimerkiksi työnteko, matkustelu ja urheileminen.
Äiditkin ovat yksilöitä. Raskaus tai synnytys ei poista yksilöllisiä ominaisuuksia mitenkään. Jokainen toimii omalla tavallaan. Kaikki eivät esimerkiksi alatiesynnytä tai imetä lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Anni on kirjoittanut fiktiivisen kertomuksen asiasta, josta hän ei tiedä mitään. Äitiydestä nimittäin ei voi tietää yhtään mitään, jos ei itse ole äiti. Äitiyteen liittyy niin suuria hormonaalisia ja emotionaalisia muutoksia, että sen käsittäminen ihmiseltä, joka on "aina tiennyt, ettei halua lapsia", on mahdotonta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirjailija saa kuvitella mitä tahansa ja kirjoittaa mistä tahansa. Mutta tämä teema vain sattuu liittymään tähän lapsi- ja äitivastaisuuteen, jota tuutataan nyt meille nyt ihan täysillä. Se on erittäin rasittavaa ja olen siihen lopen kyllästynyt. Soisin, että tämä velamuoti jo menisi ohi.
Velamuoti ei tule menemään ohi. Naiset etenevissä määrin ymmärtävät, että lisääntyminen ei ole kannattavaa / fiksua. Lapsivastaisuus johtuu siitä, että te lisääntyneet ette v tt u osaa kasvattaa niitä pershedelmiänne!!!
Tämä ketju on karmiva. Tästä selviää hyvinkin syy, miksi suomalaiset kuuluvat sukupuuttoon. Täytyy sanoa, ettei omaan mieleen ole tullut mitään teemaan viittaavaa. Kyse on maailman luonnollisimmasta asiasta, lisääntymisestä!
Valtaosa synnytyksistä menee ilman poikkeamia. Esikoisen osalta näin ei ollut, mutta ei siitä mitään traumoja jäänyt, enkä vatkaa asiaa jatkuvasti mielessäni. Ehkä useimpien kannattaisi vähän löysätä pipoa ja suhtautua asioihin rennommin. Näinkin perustavaalaatua olevan asian - siis lisääntymisen - ylianalysoiminen ja demonisoiminen oikeasti johtaa meidän sukupuuttoon.
"Minulla on kaksi lasta ja tietenkin rakastan heitä mutta kyllä silti olen sitä mieltä että tapa jolla lapset biologisesti hankitaan on todella rujo ja vaatii naisen keholta kohtuuttoman paljon. "
Kai se on nyt kirjallinen valitus tehtävä evoluutiolle tai viimekädessä luonnonvakioille tästä epäkohdasta.
Vierailija kirjoitti:
"Minulla on kaksi lasta ja tietenkin rakastan heitä mutta kyllä silti olen sitä mieltä että tapa jolla lapset biologisesti hankitaan on todella rujo ja vaatii naisen keholta kohtuuttoman paljon. "
Kai se on nyt kirjallinen valitus tehtävä evoluutiolle tai viimekädessä luonnonvakioille tästä epäkohdasta.
Onko miehet jotenkin tyytyväisiä siihen, että heille tulee helposti tyrä tai eturauhassyöpä? Kai sitä saa olla tyytymätön evoluution ratkaisuihin?
Meillä on selvästi ollut opetus pidempään jo retuperällä, jos lukioikäiselle tuollainen asia on tullut jonkinlaisena yllätyksenä.