Anni Kytömäki: "Ajatus siitä, että antaisin kehoni lapsen käyttöön, tuntui tosi vieraalta"
"Häntä ärsyttää, että niin ilmeinen syy on jäänyt keskustelun ulkopuolelle, kun mietitään, miksi naiset eivät halua synnyttää ja perustaa perheitä."
Ajatus raskaudesta ja synnytyksestä on aina tuntunut hänestä kammottavalta. Silloinhan hän ei enää pystyisi luottamaan kehoonsa, joka on aina ollut vahva ja kykenevä. Hänelle on jäänyt mieleen, miten lukion biologiankirjassa kerrottiin sikiön ottavan kalsiumin äidistä, jos ei muuten saa sitä riittävästi"
Olen itse aloittanut keskusteluja täällä samasta aiheesta. On erikoista miten syntyvyyskeskusteluissa unohdetaan tämä puoli. Raskaus kestää sen 9 kk, sen jälkeen "hyvän äidin" pitäisi imettää vähintään vuosi. Se on pitkä aika. Kehosi ei ole sinun vaan jonkun toisen.
Raskaana ja imettäessä nainen on kuin loisen elatusalusta, raadollisesti sanottuna. Ja synnyttäessä "loinen" kuoriutuu ulos varsin brutaalilla tavalla. Keho on runneltu ja äiti vuotaa jälkikäteen verta monta viikkoa.
Minulla on kaksi lasta ja tietenkin rakastan heitä mutta kyllä silti olen sitä mieltä että tapa jolla lapset biologisesti hankitaan on todella rujo ja vaatii naisen keholta kohtuuttoman paljon.
Kommentit (508)
Tämä on just tätä päivää. Aivan joka ikisellä kulmalla koitetaan tuoda esiin, miten lapset ja perhe ovat kamalin asia maailmassa. Kamalaa olla äiti, perheellinen, ylipäätään nainen on suorastaan järkyttävää ja likaista olla. Se on se, mitä media ja taustalla häärivät haluavat, jotta meitä olisi helpompi hallita. Hyvää perusteellista työthän siellä tekevät :)
Oikeasti se on niin kaunista ja ihmeellistä mitä ihmiselämä voi saada aikaan. Se, että sinusta ja toisesta osasta syntyy jotain kokonaan uutta, on tämän luomakunnan perimmäinen tarkoitus. Se ei tarkoita, että sinulla ei voisi olla muutakin tärkeää tehtävää tässä maailmassa, ei todellakaan, meillä jokaisella on oma ainulaatuinen tärkeä tehtävämme.
Uusmarxilaista nihilismiä, joka johtaa mielenterveysongelmiin.
Vierailija kirjoitti:

Se, että lisääntyminen olisi luomakunnan perimmäinen tarkoitus voi olla totta, mutta lisääntyminen ei välttämättä ole yksilön kannalta paras ratkaisu. Syyt voi olla kiinni fysiikasta, henkisistä ongelmista, tai siitä ettei vaan kiinnosta.
Syyllistäminen on siksi typerää. Ja maailmassa on paljon miehiä JA naisia, jotka katuvat lasten hankkimista. Se ei ole mikään autuaaksi tekevä asia
Vierailija kirjoitti:
Näin sitä vieraannutaan luonnosta, vaikka päinvastoin koitetaan olla vahvasti osa sitä. Pieni ristiriita, kokea et maailman yksi luonnollisimmista asioita kuten lisääntyminen tuntuu vieraalta.
Ei kaikki halua porsia, masturboida, harrastaa seksiä, uida jne
Paljon myös näitä jotka eivät suunnitelleet vanhemmuutta, elämä jotenkin yllätti ja heistä tulikin iloisia vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin sitä vieraannutaan luonnosta, vaikka päinvastoin koitetaan olla vahvasti osa sitä. Pieni ristiriita, kokea et maailman yksi luonnollisimmista asioita kuten lisääntyminen tuntuu vieraalta.
Lisääntymisvietin puuttuminen on hyvä asia
Voi olla hyvä tai paha, mutta ei luonnonmukaista. Lajien kuuluu lisääntyä.
Vierailija kirjoitti:
Uusmarxilaista nihilismiä, joka johtaa mielenterveysongelmiin.
Ja päinvastoinkin, lisääntymishaluttomuus on merkki mt-ongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin sitä vieraannutaan luonnosta, vaikka päinvastoin koitetaan olla vahvasti osa sitä. Pieni ristiriita, kokea et maailman yksi luonnollisimmista asioita kuten lisääntyminen tuntuu vieraalta.
Ei kaikki halua porsia, masturboida, harrastaa seksiä, uida jne
Nyt sä sekoitat asioita. Haluaminen on yksi asia, ja ristiriitaiset väitteet toinen.
"silti olen sitä mieltä että tapa jolla lapset biologisesti hankitaan on todella rujo ja vaatii naisen keholta kohtuuttoman paljon"
Mihin voimme valittaa tästä järjestelystä?
Tässä taas päästään siihen että jos naisia arvostettaisiin terveydenhuollossa enemmän niin ei olisi tälläistä kammoja. Mulla raskaudet helppoja mutta synnytyskokemukset vaihtelevia. Naisten kohtelu ala-arvoista. Osastolla synnytyksen jälkeen hirveää, ei saa nukkua/syödä/lepoa/lääkettä, ei mitään tukea. Asenne on että mitäs läksit. Ihmekkään että tälläinen asenne leviää, raskaus/synnytys ja äitiys olisi jotenkin kauheaa.
Naisen keho on luotu sitä varten. Raskaus, synnytys ja imetys ovat huikeita kokemuksia. En muuten ole ikinä kuullutkaan että hyvän äidin tulisi imettää vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas päästään siihen että jos naisia arvostettaisiin terveydenhuollossa enemmän niin ei olisi tälläistä kammoja. Mulla raskaudet helppoja mutta synnytyskokemukset vaihtelevia. Naisten kohtelu ala-arvoista. Osastolla synnytyksen jälkeen hirveää, ei saa nukkua/syödä/lepoa/lääkettä, ei mitään tukea. Asenne on että mitäs läksit. Ihmekkään että tälläinen asenne leviää, raskaus/synnytys ja äitiys olisi jotenkin kauheaa.
Yksi pieni asia: minkä jumalantähden siellä osastolla pitää hoitajien metelöidä keskellä yötä? Kovaan ääneen puhutaan hereillä oleville äideille ym. Muutenkin nukkuminen vaikeaa. Tai pakotetaan ottamaan vauva viereen siinä kapealla sängyllä vaikka olisi juuri imettänyt ja vauva nukkuisi tyytyväisenä omassa sängyssään. Se univelka alkoi olla aika helvetillistä -hoitajien vuoksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annille oma pillu on elämässä tärkein. HUOH!
Nyt en saa ajatuksesta ihan kiinni. Miten pillu liittyy asiaan muuten kuin että lasta tehdessä sitä pitää käyttää? (synnyttää taas voi muutakin kautta)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anni on kirjoittanut fiktiivisen kertomuksen asiasta, josta hän ei tiedä mitään. Äitiydestä nimittäin ei voi tietää yhtään mitään, jos ei itse ole äiti. Äitiyteen liittyy niin suuria hormonaalisia ja emotionaalisia muutoksia, että sen käsittäminen ihmiseltä, joka on "aina tiennyt, ettei halua lapsia", on mahdotonta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirjailija saa kuvitella mitä tahansa ja kirjoittaa mistä tahansa. Mutta tämä teema vain sattuu liittymään tähän lapsi- ja äitivastaisuuteen, jota tuutataan nyt meille nyt ihan täysillä. Se on erittäin rasittavaa ja olen siihen lopen kyllästynyt. Soisin, että tämä velamuoti jo menisi ohi.
Velamuoti ei tule menemään ohi. Naiset etenevissä määrin ymmärtävät, että lisääntyminen ei ole kannattavaa / fiksua. Lapsivastaisuus johtuu siitä, että te lisääntyneet ette v tt u osaa kasvattaa niitä pershedelmiänne!!
Jaa ja sinutko on osattu kasvattaa? Ei siltä kuulosta.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas päästään siihen että jos naisia arvostettaisiin terveydenhuollossa enemmän niin ei olisi tälläistä kammoja. Mulla raskaudet helppoja mutta synnytyskokemukset vaihtelevia. Naisten kohtelu ala-arvoista. Osastolla synnytyksen jälkeen hirveää, ei saa nukkua/syödä/lepoa/lääkettä, ei mitään tukea. Asenne on että mitäs läksit. Ihmekkään että tälläinen asenne leviää, raskaus/synnytys ja äitiys olisi jotenkin kauheaa.
Ei kauheaa, muttei siitä nyt jalustalle tarvitse nostaa. Raskaus, synnytys eivät ole sairauksia.
Vierailija kirjoitti:
Raskaus, synnytys ja imetys ovat huikeita kokemuksia. En muuten ole ikinä kuullutkaan että hyvän äidin tulisi imettää vuosi.
Elämäni inhottavimmat kokemukset nuo kaksi ekaa, imetys ei niin paha vaikka epämukavaa olikin. Kaikkialla synnäriltä alkaen painostetaan: täysimetystä 6 kk, osittaista vuoden ikään.
Puhumattakaan miten kauan ne lapset loisii sun lompakolla....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas päästään siihen että jos naisia arvostettaisiin terveydenhuollossa enemmän niin ei olisi tälläistä kammoja. Mulla raskaudet helppoja mutta synnytyskokemukset vaihtelevia. Naisten kohtelu ala-arvoista. Osastolla synnytyksen jälkeen hirveää, ei saa nukkua/syödä/lepoa/lääkettä, ei mitään tukea. Asenne on että mitäs läksit. Ihmekkään että tälläinen asenne leviää, raskaus/synnytys ja äitiys olisi jotenkin kauheaa.
Ei kauheaa, muttei siitä nyt jalustalle tarvitse nostaa. Raskaus, synnytys eivät ole sairauksia.
Hyvin monelle ne aiheuttaa silti sairauksia: raskausdiabetes, - hepatoosi, - toksemia. On paljon sairauksia joita vain raskaus voi aiheuttaa. Vähättely on typerää. Synnytysvammoista en nyt viitsi aloittaa edes.
Tunsin oloni parhaimmaksi naisena raskaana ollessani, ensimmäistä kertaa todella hyväksyin vartaloni. Imetys onnistui ja oli merkityksellistä, hellää. Kaiken kaikkiaan äitiys on tehnyt minusta paremman ihmisen.
Tavallaan hienoa että nämä usein meritoituneet tyypit astuvat reippaasti esiin ja kertovat oman arvojärjestyksensä. Osaa lukea heidän tuotoksiaankin tarkemmalla silmällä. Minunhan ei ole mikään pakko ajatella samoin kuin he.