Lue keskustelun säännöt.
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
No just. Täyttä krääsää, ja josta muitten pitäisi olla riemuissaan ja ihastuksissaan. Juuri sellaista turhaa, jolla ei lopultakaan ole mitään arvoa.
Ymmärrän, etteivät kaikki pidä mainituista merkeistä. Ymmärrän senkin ettei tarvita vanhoja pöytäliinoja tai kristallia. Sitä en ymmärrä, ettei haluta yhtään mitään muistoa omasta suvusta. Minusta on arvostettavaa sinänsä, että joku on 100 tai 200 vuotta sitten valmistanut jotakin omin käsin ja että tavara on säilytetty kaikki nämä vuodet. Tällaisista esineitä itseni on vaikea luopua.
Siinäkin mielessä vanhan arvostuksen puute on outoa nykynuorisol
Ap kertoo tavaran olevan astiastoja, Marimekkoa ja Kermansavea. Ei niitä ole kukaan sukulainen omin käsin tehnyt.
Jos sinulla on itsellesi tärkeitä esineitä, miksi sinun edes pitäisi niistä luopua? Pidät vain itselläsi niin ongelma on ratkaistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Eli rurhanpäiväistä krääsää ja kaappien täytettä. Ei kukaan noita enää esille laita tai käytä.
Ovatko hopeiset aterimet krääsää?
Miksi haluat luopua niistä aterimista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi jonkun (esim aikuisen lapsen) pitäisi kiinnostua muiden (esim vanhempiensa) hamstraamista romppeista? Sellaisista, joista eivät edes pidä. Osaatko ap kertoa syyn miksi heidän pitäisi kiinnostua niistä?
En ole ap, mutta osaan
Aloittajan sukupolvi on sitä, joka omilleen muuttaessaan ilomielin otti vastaan eripariset vanhat huonekalut ja astiat. Siihen aikaan tavarat oli tehty kestämään. Huonekalut olivat aitoa tavaraa eivätkä mitään halpatuövoimalla tuotettua ja kahden vuoden päästä hajoavaa. Ei ollut mitään Ikeaa, saati nettikauppoja, joista noin vainolisi voinut tilailla jotakin. Heidät oli kasvatettu säästämään ja velaksi eläminen ei ollut suotavaa. Tästä syystä harva otti opintolainaa, ja jos sitä ei ottanut, ei ollut oikeutettu toimeentulotukeen. Oli vain tultava toimeen opintotuella ja asumislis
Kerro miksi pitäisi kiinnostua? Vastasinkin vain siihen, miksi aloittaja itse on kiinnostunut eikä ymmärrä miksi hänen lapsensa eivät ole kiinnostuneita.
Ympäristön kannalta on tietysti aina huonompi mitä enemmän uutta tavaraa tuotetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi jonkun (esim aikuisen lapsen) pitäisi kiinnostua muiden (esim vanhempiensa) hamstraamista romppeista? Sellaisista, joista eivät edes pidä. Osaatko ap kertoa syyn miksi heidän pitäisi kiinnostua niistä?
En ole ap, mutta osaan
Aloittajan sukupolvi on sitä, joka omilleen muuttaessaan ilomielin otti vastaan eripariset vanhat huonekalut ja astiat. Siihen aikaan tavarat oli tehty kestämään. Huonekalut olivat aitoa tavaraa eivätkä mitään halpatuövoimalla tuotettua ja kahden vuoden päästä hajoavaa. Ei ollut mitään Ikeaa, saati nettikauppoja, joista noin vainolisi voinut tilailla jotakin. Heidät oli kasvatettu säästämään ja velaksi eläminen ei ollut suotavaa. Tästä syystä harva otti opintolainaa, ja jos sitä ei ottanut, ei ollut oikeutettu toimeentulotukeen
Ymäpäristön kannalta on kestämätöntä hamstrata tarpeetonta tavaraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi jonkun (esim aikuisen lapsen) pitäisi kiinnostua muiden (esim vanhempiensa) hamstraamista romppeista? Sellaisista, joista eivät edes pidä. Osaatko ap kertoa syyn miksi heidän pitäisi kiinnostua niistä?
En ole ap, mutta osaan
Aloittajan sukupolvi on sitä, joka omilleen muuttaessaan ilomielin otti vastaan eripariset vanhat huonekalut ja astiat. Siihen aikaan tavarat oli tehty kestämään. Huonekalut olivat aitoa tavaraa eivätkä mitään halpatuövoimalla tuotettua ja kahden vuoden päästä hajoavaa. Ei ollut mitään Ikeaa, saati nettikauppoja, joista noin vainolisi voinut tilailla jotakin. Heidät oli kasvatettu säästämään ja velaksi eläminen ei ollut suotavaa. Tästä syystä harva otti opintolainaa, ja jos sitä ei ottanut, ei ollut oikeutettu toimeentulotukeen. Oli vain tultava toimeen opintotuella ja asumislisällä.
Kyllä me otettiin ne vanhat huonekalut ja muut vastaan ihan siksi, että alkoi olla lama, me nykyiset viisikymppiset oltiin nuoria 90- luvun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ne astiastot eivät ole konepestäviä, niin laita kiertoon. Ei kukaan halua niitä nykypäivänä käsin pestä. Jos ne voi pestä tiskikoneessa, niin ne voivat ruveta kiinnostamaan myöhemmin, kun tarvitsee enemmän astioita kerralla käyttöön. Tosin silloinkin voi käydä niin, että lainaavat niitä sinulta. Ristiäiset kotona oli ensimmäinen tilanne, milloin tuli tosissaan mietittyä, että miten astioita löytyy kaikille. Ristiäiset kotona oli ensimmäinen tilanne, milloin tuli tosissaan mietittyä, että miten astioita löytyy kaikille.
Eikö nykyään uusavuttomat osaa käsin tiskata muutamaa lautasta tai kristallilaseja? Aika ankeaa on jos vaan tyyliin perus arkiset iittalan astiat kelpaa käyttöön oli arki tai juhlapäivä.
Nykynuori vie iittalat ja saadut arvotavaransa ilmaiseksi kierrätykseen, kun lähtee pariksi kuukaudeksi vaihtoon ja ostaa opintolainalla uudet "kertakäyttöiset" tai käytetyt ihqu-ikeakamat seuraavaan asuntoon. En halua näitä, ei mulla o mitään paikkaa minne varastoin/laitan... Sitten ihmetellään perseaukisena kun kymmenenkään kädestä suuhun eletyn vuoden perästä ei ole jäänyt mitään säästöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Eli rurhanpäiväistä krääsää ja kaappien täytettä. Ei kukaan noita enää esille laita tai käytä.
Ovatko hopeiset aterimet krääsää?
Ei niillä mitään kyllä teekään. Niitä ei saa pestä koneessa ja aina saisi kiillottaa, jotta olisivat kauniita. Yleensä vielä niihin on merkattu nimikirjaimet eli myyminen todella vaikeaa. Harvalla hopeita on niin paljon, että isoissa juhlissa riittää kaikille. Eivät näytä kovin kauniilta edes vitriinissä, koska ovat pieniä esineitä. Tori näyttää olevan täynnä ylihinnoiteltua hopeaa, jota kukaan ei osta. Arvo on lähinnä sitä, mitä painavat ja siitä sitten laskee hopean hinnan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Eli rurhanpäiväistä krääsää ja kaappien täytettä. Ei kukaan noita enää esille laita tai käytä.
Ovatko hopeiset aterimet krääsää?
Kyllä on jos niitä ei ikinä käytä. Myin omani pois paikalliseen vanhaintavaraliikkeeseen. Ei niistä paljoa saanut mutta parasta on se että eivät enää seiso kaapintäytteenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
No just. Täyttä krääsää, ja josta muitten pitäisi olla riemuissaan ja ihastuksissaan. Juuri sellaista turhaa, jolla ei lopultakaan ole mitään arvoa.
Ymmärrän, etteivät kaikki pidä mainituista merkeistä. Ymmärrän senkin ettei tarvita vanhoja pöytäliinoja tai kristallia. Sitä en ymmärrä, ettei haluta yhtään mitään muistoa omasta suvusta. Minusta on arvostettavaa sinänsä, että joku on 100 tai 200 vuotta sitten valmistanut jotakin omin käsin ja että tavara on säilytetty kaikki nämä vuodet. Tällaisista esineitä itseni on vaikea luopua.
Siinäkin mielessä vanhan arvostuksen puute on outoa nykynuorisol
Mun vanhempani kysyivät jo neljännesvuosisata sitten, onko heillä jotain sellaista esinettä, jonka minä tai siskoni haluttaisiin heidän kuolemansa jälkeen. Mulla oli yksi isäni nuorena maalaama taulu ja siskollani isoisän (oli aikoinaan seppä) takoma kynttilänjalka. Me saatiin ne samantien. Se taulu on mulla olohuoneen seinällä ja kynttilänjalka on siskollani olohuoneen pöydällä. Yksi esine riittää, ei niitä tarvittse olla kymmeniä tai satoja. Siskoni edemenneen miehen suvussa oli yksi keinutuoli, joka oli kulkenut sukupolvelta otiselle. Sellainen vanhanaikainen, joissa pitkät jalakset. Se oli sitten aikanaan mun siskollani, mutta kun vie ihan älyttömästi tila, niin mä tein vähän remppaa ja se sopi mulle makkariin, kunhan sain luvan maalata sen mustaksi. Siskoni lapsilla ei ole ollut sen kokoisia asuntoja, että niin paljon tilaa vievä huonekalu mahtuisi sinne. Nyt, kun olen itse alkanut muuttaa kotiani helpommin siivottavaksi ja käytännöllisemmäksi, kysyin siskoltani, että ottaako sen keinutuolin nyt 15 vuoden jälkeen takaisin vai voinko sahata ne jalakset pois, jolloin tuoli mahtuisi edelleen mulle. Siskoni poika halusi kuitenkin säilyttää sen entisellään - minkä hyvin ymmärränkin - joten nyt se on sitten tientukkeena mun siskoni kotona. Hänen pojallaan kun ei edelleenkään ole tilaa sille. Ja kohta 70v siskoni tuskailee sen keinutuolin kanssa, mutta hän ei itseasiassa voi sitä edes hävittää, koska ei se ole hänen vaan hänen miehensä suvun eli tällä hetkellä siskoni pojan. Ei siis tarvitse olla kuin yksi ainoa keinutuoli, niin sekin voi aiheuttaa jo päänsärkyä. Puhumattakaan sitten siitä, että niitä säilytykseen tuotuja tavaroita olisi enemmän. On ihan eri asia säilyttää jotain sellaista, mille on itsellä käyttöä, kuin jotain sellaista, jolle käyttöä ei ole vaan joka vie vaan tilaa.
Hamsterivanhempien milleniaalilapsena olen omien lasteni kanssa ottanut sellaisen asenteen, etten juurikaan säilytä heille tavaraa. Vauvakirjat on kauniisti täytettynä, samoin valokuvista olen tehnyt muutamia albumeja. Pari tärkeintä lelua ja ehkä yksi vaate per lapsi on jemmassa, samoin jotain piirroksia jne. Kaikki muistot mahtuu helposti pieneen laatikkoon. Näitäkään en kotoa muuttavalle tarjoaisi heti mukaan, ei siellä opiskelijakämpässä ole tilaa ja yleensä omat lapsuusmuistot kiinnostaa vasta vanhemmiten.
Muiden kuin muistoesineiden kanssa olen ollut vielä tiukempi, eli en ole hamstrannut mitään kaapin pohjalle sillä ajatuksella, että lapset ottaisivat mukaansa. Toki saavat viedä mitä haluavat aikanaan, selviämme isänsä kanssa takuulla vähemmillä kupeilla, lautasilla ja muulla romulla ihan hyvin. Ei voi kuitenkaan olettaa, että lapsille kelpaa tai että ensimmäiseen asuntoon sopisi tai mahtuisi äipän jemmailemat romut, oli kuinka arvokasta tahansa.
Meidän talossa on sekä mieheni että omien vanhempieni varastosta saatuja (itse valittuja!) huonekaluja, joista olemme toki kiitollisia. Silti ahdistaa aika, kun joudumme mummolat tyhjentämään, molempien iäkkäät vanhemmat ovat tosiaan hamstranneet perintökamoja ja muita aarteita parinsadan neliön edestä. Surullinen tosiasia on, että sieltä tulee lähtemään myös arvokasta ja tunnearvoltaan tärkeää kaatikselle, sillä kenelläkään ei ole mahdollisuuta käyttää vuotta täyteen ahdetun omakotitalon ja autotallin tarkkaan lajitteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suvun vanhat esineet pitäisi kyllä säästää.
Voisivatko he myöhemmin kiinnostua.
Miksi suvun vanhat esineet pitäisi säästää?
Koska juureton ihminen ei ole mistään kotoisin ja jos et tunne historiaasi, käsität elämässäsi monia tärkeitä asioita liian myöhään.
Siis tarkoittaako sinusta että on juureton tai ei tunne omaa sukuhistoriaansa jos ei omista ainuttakaan vanhaa suvun esinettä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ne astiastot eivät ole konepestäviä, niin laita kiertoon. Ei kukaan halua niitä nykypäivänä käsin pestä. Jos ne voi pestä tiskikoneessa, niin ne voivat ruveta kiinnostamaan myöhemmin, kun tarvitsee enemmän astioita kerralla käyttöön. Tosin silloinkin voi käydä niin, että lainaavat niitä sinulta. Ristiäiset kotona oli ensimmäinen tilanne, milloin tuli tosissaan mietittyä, että miten astioita löytyy kaikille. Ristiäiset kotona oli ensimmäinen tilanne, milloin tuli tosissaan mietittyä, että miten astioita löytyy kaikille.
Eikö nykyään uusavuttomat osaa käsin tiskata muutamaa lautasta tai kristallilaseja? Aika ankeaa on jos vaan tyyliin perus arkiset iittalan astiat kelpaa käyttöön oli arki tai juhlapäivä.
Nykynuori vie iittalat ja saadut arvotavaransa ilmaiseksi kierrätykseen, kun
Mitähän sekoilet? Nykynuoret ei osta mitään kallista ja valitsevat itse, mitä mukaansa haluavat kotoa. Ei omat lapseni ole kertaakaan ostaneet uusia astioita opiskeluaikana. Kaiken ovat saaneet ja hankkineet oman maun mukaan kotoa ja netin kierrätyspaikoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni sai kummiltaan kastelahjaksi kuusi hopealusikkaa. Niitä ei ole ikinä käytetty eikä putsattu. Onhan ne aika surullisen näköisiä, ehkä lapsi ottaa ne viisikymppisilleen käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ne astiastot eivät ole konepestäviä, niin laita kiertoon. Ei kukaan halua niitä nykypäivänä käsin pestä. Jos ne voi pestä tiskikoneessa, niin ne voivat ruveta kiinnostamaan myöhemmin, kun tarvitsee enemmän astioita kerralla käyttöön. Tosin silloinkin voi käydä niin, että lainaavat niitä sinulta. Ristiäiset kotona oli ensimmäinen tilanne, milloin tuli tosissaan mietittyä, että miten astioita löytyy kaikille. Ristiäiset kotona oli ensimmäinen tilanne, milloin tuli tosissaan mietittyä, että miten astioita löytyy kaikille.
Eikö nykyään uusavuttomat osaa käsin tiskata muutamaa lautasta tai kristallilaseja? Aika ankeaa on jos vaan tyyliin perus arkiset iittalan astiat kelpaa käyttöön oli arki tai juhlapäivä.
Nykynuori vie iittalat ja saadut arvotavaransa ilmaiseksi kierrätykseen, kun
Nuoren vanhempi voisi hakea nuoren tavarat omaan kotiinsa säilytykseen, kun nuori menee ulkomaille vaihtoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Eli rurhanpäiväistä krääsää ja kaappien täytettä. Ei kukaan noita enää esille laita tai käytä.
Ovatko hopeiset aterimet krääsää?
Ei niillä mitään kyllä teekään. Niitä ei saa pestä koneessa ja aina saisi kiillottaa, jotta olisivat kauniita. Yleensä vielä niihin on merkattu nimikirjaimet eli myyminen todella vaikeaa. Harvalla hopeita on niin paljon, että isoissa juhlissa riittää kaikille. Eivät näytä kovin kauniilta edes vitriinissä, koska ovat pieniä esineitä. Tori näyttää olevan täynnä ylihinnoiteltua h
Hopeiset lusikat sun muut voi vallan mainiosti pestä koneessa, eikä niitä tarvitse edes kiillottaa ellei välttämättä halua. Itse en pidä hopeaesineistä kiiltävinä, mutta kukin tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Siitä vaan sitten Kallion panoluukun kaapit täyteen kristallilaseja, pöytähopeaa ynnä muuta tarpeellista ja käytännöllistä.
Kai jokaisella lapsella on jo vähintään seitsemän kakkulapiota? Ihminen ei selviä ilman kakkulapioita!
Serviisit, soppaskooleileen kaikkineen, ovat aivan välttämättömiä, ilman niitä ei syömisestä tule kuin porua. Surkeaa, kun ihmiset eivät ymmärrä, että mitä suurempi astiasto ( siellä kaapin hyllyillä) sen onnellisempaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on tätä että lapset on tyhmiäkusipäitä.
Katsos kun me nuoret ei enää hypitä narsiti-boomereiden pillin mukaan. Hajoa siihen.
Vierailija kirjoitti:
20-vuotiaat ovat ihan liian nuoria ottamaan mitään tuollaista tavaraa, en itsekkään olisi ottanut pieneen opiskelija-asuntoon. Nyt lähempänä kolmeakymppiä tavarat kyllä kelpaavat, ovat freesejä eikä sitä samaa massatuotantopaskaa, jota nykyään kaikkialla myydään. Joistain vanhoista arabian ja suomalaisten lasitalojen astioista ollut sisarusten kanssa ihan kiistaa, että kuka saa. Tiedän monia kavereita, jotka haaveilevat esim. myrna kupeista vaikka itseäni ne eivät innosta. Luovu kaikesta krääsästä ja säilytä järkevät tavarat vielä 10 vuotta, jos silloin ei kelpaa niin sitten myyntiin.
Kerrohan Myrna-kupeista haaveileville, että niitä on kirpparit ja muut myyntipaikat pullollaan, koska kukaan ei halua ostaa niitä ja monet haluavat omistaan eroon. Hintakaan ei päätä huimaa.
20-vuotiaat ovat ihan liian nuoria ottamaan mitään tuollaista tavaraa, en itsekkään olisi ottanut pieneen opiskelija-asuntoon. Nyt lähempänä kolmeakymppiä tavarat kyllä kelpaavat, ovat freesejä eikä sitä samaa massatuotantopaskaa, jota nykyään kaikkialla myydään. Joistain vanhoista arabian ja suomalaisten lasitalojen astioista ollut sisarusten kanssa ihan kiistaa, että kuka saa. Tiedän monia kavereita, jotka haaveilevat esim. myrna kupeista vaikka itseäni ne eivät innosta. Luovu kaikesta krääsästä ja säilytä järkevät tavarat vielä 10 vuotta, jos silloin ei kelpaa niin sitten myyntiin.