Lue keskustelun säännöt.
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Voi olla pelkästään sukupolvien välinen kuilu, että nykyään halutaan irtautua kotinurkista totaalisesti ilman mitään mukana. Me muutettiin 90-luvulla miehen kanssa yhteen ja meillä oli kaikki jonkun vanhaa. Tosin miehen äiti oli taitava käsistään ja ompeli meille verhot vanhoista kankaista ja päällysti sohvan. Oli säästänyt vanhoja huonekaluja ja jotain ostettiin myös kierrätyskeskuksesta. Mun mielestä meillä oli tosi viihtyisä asunto ja myöhemmin kun olen ajatellut asiaa, niin siinä asunnossa olen ollut kaikkein onnellisin - vuokralla vanhojen huonekalujen keskellä. Myöhemmin muutettiin omaan ja on ollut varaa ostaa huonekaluja uutena. Eivät ole tuoneet elämään mitään lisäarvoa.
Älä loukkaannu. Anna lasten tehdä kotinsa omalla tyylillään. Säästä omissa nurkissa mitä haluat ja anna loput kiertoon. On mahdollista, että tulevat toisiin ajatuksiin jossain vaiheessa tai sitten ei. Mua harmittaa jotkut asiat, joita olen hävittänyt, mutta ei enää voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun isovanhemmilla oli ihania astioita yms, mutta mun äidille ei koskaan ole kelvannut kenenkään "romut". Ne on siis mulla niiltä osin kuin olen muutoissa jaksanut raahata mukana (ysäriltä saakka) Vuoden päästä kun nuorinkin lähtee pesästä muutan pienempään asuntoon, sitten on pakko joko luopua tai toivoa että opiskelijalapsille kelpaa.
Öö, miksi sun on pakko antaa ne opiskelijalapsille kun muutat pienempään asuntoon? Asuuko ne opiskelijat itseäsi tilavammin sitten?
Jos ne astiastot eivät ole konepestäviä, niin laita kiertoon. Ei kukaan halua niitä nykypäivänä käsin pestä. Jos ne voi pestä tiskikoneessa, niin ne voivat ruveta kiinnostamaan myöhemmin, kun tarvitsee enemmän astioita kerralla käyttöön. Tosin silloinkin voi käydä niin, että lainaavat niitä sinulta. Ristiäiset kotona oli ensimmäinen tilanne, milloin tuli tosissaan mietittyä, että miten astioita löytyy kaikille. Ristiäiset kotona oli ensimmäinen tilanne, milloin tuli tosissaan mietittyä, että miten astioita löytyy kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä voisin ottaa vastaan kaiken vanhan ylimääräisen, astiat, tekstiilit, tavarat jos vaan olisivat tuoksuttomia ja ei tuholaisia. Rakastan kaikkea vanhaa, niillä on historiaa ja tarinaa. Paljon Suomessa tehtyä eikä mitään kiinalaista myrkkypskaa.
Epäilen. Jos sulle vaikka tarjotaan n. 30 kpl vanhaa mattoa joilla paljon tunnearvoa antajalleen, niin tosiaanko ottaisit ne kaikki ilolla vastaan?
Jokainen haluaa rusinat pullasta. Aapinen kiinnostaa, muut koulukirjat ei. Eka potkupuku ja kengät kelpaa, mutta tuskin peruskoulun haalistunut Seppälän takki. Arabian kannu voi olla kiva, piippuleimalla vielä, mutta kokonainen melkein ehjä Kerman savi voi olla jo kauhistus. Brion junarata varmaan on hieno, mutta kuka haluaa muovisen 1 metrin pitkän vesipyssyn tai entäs vanha palapeli, jossa on tai ei ole kaikki palat. Kelpaako kasa Aku Ankkoja 1980-luvulta asti, siisteissä pinoissa. Vie ehk
Jos on vanhoja Aku Ankkoja, ne kannattaa viedä divariin. Niille löytyy keräilijät.
Miksi ei voi vain uskoa että nuori haluaa elää omaa elämää, sisustaa asuntonsa itse ja aloittaa kaiken omalla tavallaan? Roinan tunkemisessa ja tuputtamisessa on aika vahva kontrolloinnin maku, miksi, sitä en osaa selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
'Ehdottomasti kannattaa säästää. Nyt esimerkiksi 80-90-lukujen lelut on tosi kerättyjä ja maksavat hyviä hintoja niistä.'
Kokeilepa myydä muutama. Miten kävi? Menikö kaupaksi helposti? Vai ei ollenkaan?
Ihmisillä itsellään on tavaroihin tunnearvo. Mut ei toiset siitä maksa.
Vierailija kirjoitti:
Romuista sentään pääsee eroon, mutta ajatelkaa niitä onnettomia, jotka perivät vanhoja omakotitaloja syrjäseuduilta.
Kulut ja verot juoksee, mutta myytyä et saa millään. Ainoa toivo, että palokunta polttaa harjoituksena.
On ihmisoikeusrikos, ettei tätä asiaa saada kuntoon ja vieläpä takautuvasti. Noista ei saa velkaantua yhteiskunnan perimien kustannusten vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisen aarre on toisen romu. Toisaalta toisen romu voi olla jonkun aarre.
Lasten mieli voi muuttua. Juuri kotoa muuttanutta ei voisi nuo tavarat vähemmän kiinnostaa mutta keski-ikäisenä kyllä.
Arvo- ja tunnetavarat kannattaa siis säästää mutta kaikki geneerinen käyttötavara laittaa kiertoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli vielä mieleen lasten tavaroista, niin omat lapseni ovat syntyneet 1986 ja 1991. Siihen aikaan oli ihan tavallista, että lasten vaatteita, leluja ja muita tarvikkeita kierrätettiin sukulaisten ja ystävien kesken. Kun oma lapsi ei enää jotain tarvinnut (esim pinnaäsänkyä, babysitteriä jne) tai kasvoi ulos vaatteistaan, harrastusvälineistään, polkypyöristään jne , aina ensin kyseltiin tutuilta, tartteeko joku. Jos näissä tavaroissa oli jotain sellaisia, jotka ehdottomasti halusi takaisin, se kerrottiin tavaroiden saajalle ja hän sitten palautti - eikä laittanut eteenpäin jollekin seuraavalle -, kun oma lapsi ei enää tarvinnut. Jos kaiken olisi säästänyt mahdollisille tuleville lapsenlapsilleen, niin mikään tila normaalissa perheasunnossa ei olisi riittänyt tavaroiden säilyttämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Toisen aarre on toisen romu. Toisaalta toisen romu voi olla jonkun aarre.
Ja aika usein toisen romu on ihan vaan romu.
Olen kohta 50- vuotias ja muutettiin miehen kanssa kompaktiin pikkutaloon kun nuorinkin lensi pesästä. Karsin reippaasti tavaraa muutossa, luonnollisesti, enkä ota kotiini enää mitään ylimääräistä; haluan pitää paikat siistinä, ilmavana ja helposti siivottavana.
Ja kyllä, tavaraa on tarjolla tämän ikäisille koko ajan, isovanhemmat alkavat olla jo edesmenneitä, omat vanhemmat vanhenevat, on isoja omakotitaloja, maatiloja ja mökkejä joista luovutaan, ja joka paikassa ihan määrätön määrä tavaraa. Autan mielellään siivoamisessa ja kierrättämisessä, mutta olen tehnyt selväksi että oma kotini ei ole kierrätyskeskus tai varasto. Onneksi meidän suvussa tätä kunnioitetaan eikä kukaan loukkaannu siitä, ettei toinen halua täyttää kaappejaan tavaroilla, joille ei ole mitään käyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ostaa mökin, niin sinne ottaa ihan mielellään suvun vanhaa iittalaa ja kermansavea. Mutta kotiin oikein ei. Monella nuorella vaan ei ole omaa mökkiä nykyään.
Ei saat****. Tuo on kanssa ihan outo perinne että mökki on rikkinäisen, vanhan ja epämieluisan kaatopaikka.
Pahimmilla hamstereilla patjat vuoden 1963 homepilkkuista superlonia, aterimet rikkinäisiä kasarilta ja imurikin on mummovainaan Nilfisk joka ei ime eikä putsaa.
Kasarin Savoniat ja Careliat on ihan hyviä käytännöllisiä ja ovat pysyneet kyllä ehjänä.
Vierailija kirjoitti:
Lasten mieli voi muuttua. Juuri kotoa muuttanutta ei voisi nuo tavarat vähemmän kiinnostaa mutta keski-ikäisenä kyllä.
Arvo- ja tunnetavarat kannattaa siis säästää mutta kaikki geneerinen käyttötavara laittaa kiertoon.
Ei ja ei.
Oman ja lähipiirin kokemuksen mukaan nykyiset keski- ikäiset eivät ole ollenkaan niin tavaran perään kuin heitä edellinen sukupolvi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Jos on vanhoja Aku Ankkoja, ne kannattaa viedä divariin. Niille löytyy keräilijät."
Nimenomaan vanhoja. Täällä eivät huoli taskukirjoja ollenkaan eivätkä lehtiä elleivät ole ennen 70-lukua ilmestyneitä. Kirpparit täynnä näitä ja pöytävuokrat 30-40 euroa viikkossa, joten Akuilla jäät taatusti tappiolle. Jos rahallista hyötyä näillä uudemmilla tavoittelee, niin kannattaa käyttää takan tai saunan sytykkeenä, kun pörssisähkö on nousussa.
Vierailija kirjoitti:
Jos ne astiastot eivät ole konepestäviä, niin laita kiertoon. Ei kukaan halua niitä nykypäivänä käsin pestä. Jos ne voi pestä tiskikoneessa, niin ne voivat ruveta kiinnostamaan myöhemmin, kun tarvitsee enemmän astioita kerralla käyttöön. Tosin silloinkin voi käydä niin, että lainaavat niitä sinulta. Ristiäiset kotona oli ensimmäinen tilanne, milloin tuli tosissaan mietittyä, että miten astioita löytyy kaikille. Ristiäiset kotona oli ensimmäinen tilanne, milloin tuli tosissaan mietittyä, että miten astioita löytyy kaikille.
Eikö nykyään uusavuttomat osaa käsin tiskata muutamaa lautasta tai kristallilaseja? Aika ankeaa on jos vaan tyyliin perus arkiset iittalan astiat kelpaa käyttöön oli arki tai juhlapäivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ne astiastot eivät ole konepestäviä, niin laita kiertoon. Ei kukaan halua niitä nykypäivänä käsin pestä. Jos ne voi pestä tiskikoneessa, niin ne voivat ruveta kiinnostamaan myöhemmin, kun tarvitsee enemmän astioita kerralla käyttöön. Tosin silloinkin voi käydä niin, että lainaavat niitä sinulta. Ristiäiset kotona oli ensimmäinen tilanne, milloin tuli tosissaan mietittyä, että miten astioita löytyy kaikille. Ristiäiset kotona oli ensimmäinen tilanne, milloin tuli tosissaan mietittyä, että miten astioita löytyy kaikille.
Eikö nykyään uusavuttomat osaa käsin tiskata muutamaa lautasta tai kristallilaseja? Aika ankeaa on jos vaan tyyliin perus arkiset iittalan astiat kelpaa käyttöön oli arki tai juhlapäivä.
En todellakaan käytä mitään astioita, mitä ei voi pestä koneessa.
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Pöytähopeat ovat kyllä yksi vaiva. Niitä ei voi käyttää kun liukenee haitallisia aineita, vievät tilaa ja ovat arvottomia koska kukaan ei halua. Näistä itse olisin kiinnostunut lähinnä iittalasta valikoiduin osin. Kerman savi, kristallilasit yms. on kyllä aika mennyt maailmaa. Pitää ymmärtää että omst aarteet eivät ole toisten aarteita.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on muutama taulu ja mun korut, muuta ei ole tyrkyllä lapsille tavarana. Taulutkin voi myydä jos ei halua laittaa seinälle, niillä on sentään myyntiarvoa. Timanttisormuksista osa on annettu jo kun täyttivät 18
Tuskin muuta haluavat tai ainakaan tarvitsevat!
Oletko varma taulujen myyntiarvosta? Ns. nimetkäätkään taiteilijat, siis heidän taulunsa, eivät nyt ole arvossaan, eivät liiku.
Itsekin luulin, että perimäni taulut, ns. arvotaulut, olisivat jonkin arvoisia, mutta en loppujen lopuksi saanut niistä paljon mitään. Nimekkäitä taiteilijoita, mutta osa tauluista oli pahoin ravistunut vanhuksen liian lämpimässä asunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Jokainen haluaa sisustaa omalla tyylillään. Myy ne vanhan tavaran kauppiaalle. Lapset mielellään ottavat ne rahat kyllä vastaan 🤭
Mun isovanhemmilla oli ihania astioita yms, mutta mun äidille ei koskaan ole kelvannut kenenkään "romut". Ne on siis mulla niiltä osin kuin olen muutoissa jaksanut raahata mukana (ysäriltä saakka) Vuoden päästä kun nuorinkin lähtee pesästä muutan pienempään asuntoon, sitten on pakko joko luopua tai toivoa että opiskelijalapsille kelpaa.