Mitä pettäjä tuntee kun jää kiinni sivusuhteesta eikä olisi halunnut erota puolisostaan/rikkoa kotia?

Vierailija kirjoitti:

En vaan ymmärrä, että parisuhteessa oleva ihminen ei voi kumppanilleen kertoa menoistaan ja niiden aikatauluista. Ei se ole mitään kyttäämistä.

Olen ollut naimisissa 24 vuotta ja kyllä me molemmat kerromme toiselle minne menemme ja koska tulemme ja sen kenen kanssa ollaan menossa. Jos toinen ei ole kotona, jätetään ainakin lappu keittiön pöydälle. 



Miksi ihminen ylipäänsä on parisuhteessa ja haluaa saman menemisen vapauden kuin yksin asuessaan?  Jos tämä on tärkeintä, niin sitten varmaan kannattaa pysyä sinkkuna.

Ikään kuin toinen olisi olemassa vain kotitaloustöitä ja seksiä varten niinä valittuina hetkinä kun menokenkäinen suvaitsee saapua kotiin. Mitään odotuksia yhteisestä elämästä ei saa esittää.

Ei se meilläkään ollut tuollaista ennen kuin toinen oli jo henkisesti (ja varmaan myös fyysisesti) muualla. Varmasti jokin erillistymis- ja irrottautumisvaihe meidän suhteesta ja musta kera kovan syyllisyyden. Ja oletettavasti kaikki mussa tuossa vaiheessa vaan otti päähän.

Minulle kävin sama kuin ap:lle. Luulin että tällaista tapahtuu vain elokuvissa ja vieläkin on vaikea tajuta mitä on tapahtunut 4 vuotta sitten. Olin ex-miehen kanssa yhdessä 23 vuotta. Kolme lasta ja olimme tavallinen perhe. Oli työtä, terveyttä, vaurautta, iso talo, monta autoa ja moottoripyörää, mökki. Kaikki sujui kuin rasvattu, oli matkoja ja sitä seks*ä monta kertaa viikossa. 

 

Jälkikäteen ajateltuna mies oli hyvin itsekäs ja tietysti yritysjohtaja. Hän päätti asiat kotona. Millainen talo ja autot ostetaan, mihin matkustetaan, mitä syödään. Minä tein 100% kotityöt ja hoidin lapset, mutta se sopi minulle. Tein jopa polttopuut ja kodin pienet remontit. Tykkäsin olla lasten kanssa ja annoin miehelle vapauden tehdä työtä. 

 

mies muuttui 45 v todella kiukkuiseksi, toki hän oli aina ollut äkkipikainen ja hiukan kärttyisä. Mutta nyt alkoi raivoaminen pienistä asioista ja minun ulkonäön ja luonteen haukkuminen. Kaikki mitä tein tai sanoin oli muka väärin ja olin kuulemma tyhmä ihminen. Mies oli jäänyt 8 vuotta aiemmin kiinni yhden yön suhteesta mutta avioliittomme loppui kun sain tietää hänen todella pitkästä salasuhteesta työkaveriin joka oli kahden lapsen yh. Kun sain selville niin mies hakkasi minut (kyllä!) raivoissaan ja syytti että tämä avioliiton loppuminen on minun syytä. Tämä siksi että hänen ei olisi tarvinnut pettää jos olisin ollut kauniimpi, seksikkäämpi ja intohimoisempi. 

 

Mies uhkasi tehdä minulle kammottavia asioita jos en luovu puolikkaasta osuudesta talooni ja muuta pois. Muutin pois ja uusi nainen lapsineen muutti vanhaan taloomme viikko sen jälkeen kun olin muuttanut.

Lapsemme olivat tuolloin 15-20 v ja näkivät koko tilanteen ja minun ei tarvinnut kertoa mitä heidän isänsä on tehnyt.

kaksi vanhinta lasta ei ole tekemisissä isänsä kanssa, nuorin on. En ole nähnyt exää eron jälkeen ja hänellä on lähestymiskielto. 

 

En ole edes harkinnut uutta suhdetta , en tiedä voinko enää luottaa yhteenkään mieheen. Ex on edelleen uuden naisen kanssa ja isäpuolena vieraan miehen lapsille kodissaan. Tämä on outoa koska hän ei hoitanut meidän lapsia heidän ollessaan nuoria.  

 

En olisi ikinä uskonut että näin voi käydä. Minä haaveilin lapsenlapsista, mummolasta ja yhteisistä eläkepäivistä. Se kaikki vietiin. Nyt tuntuu että vain kulutan aikaa ilman mitään tulevaisuuden haaveita tai näkymiä. Elämällä ei ole enää merkitystä. Lapset toki on mutta hekin ovat aloittaneet oman itsenäisen elämän. 

 

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävin sama kuin ap:lle. Luulin että tällaista tapahtuu vain elokuvissa ja vieläkin on vaikea tajuta mitä on tapahtunut 4 vuotta sitten. Olin ex-miehen kanssa yhdessä 23 vuotta. Kolme lasta ja olimme tavallinen perhe. Oli työtä, terveyttä, vaurautta, iso talo, monta autoa ja moottoripyörää, mökki. Kaikki sujui kuin rasvattu, oli matkoja ja sitä seks*ä monta kertaa viikossa. 

 

Jälkikäteen ajateltuna mies oli hyvin itsekäs ja tietysti yritysjohtaja. Hän päätti asiat kotona. Millainen talo ja autot ostetaan, mihin matkustetaan, mitä syödään. Minä tein 100% kotityöt ja hoidin lapset, mutta se sopi minulle. Tein jopa polttopuut ja kodin pienet remontit. Tykkäsin olla lasten kanssa ja annoin miehelle vapauden tehdä työtä. 

 

mies muuttui 45 v todella kiukkuiseksi, toki hän oli aina ollut äkkipikainen ja hiukan kärttyisä. Mutta nyt alkoi raivoaminen pienistä asioista ja minun ulkonäön ja luo

Olen pahoillani puolestasi, mitä olet joutunut kokemaan.

Meitä on niin paljon. Minut jätti mies 28 yhteisen vuoden jälkeen. Salasuhde kun rakastui työkaveriinsa, joka on viiden lapsen yksinhuoltaja (kolme eri isää lapsilla). Siellä nyt sitten asuu ja leikkii isäpuolta. Oma lapsi unohtui alkuun kokonaan, onneksi nyt ovat taas tekemisissä.

Silti selvisin vähemmällä kuin sinä, eli ei väkivaltaa tms. Kyllä siinä 49 vuotiaalla naisella meni elämä ensin murusiksi ja kaikki tulevaisuuden suunnitelmat uusiksi.

Kaikkea hyvää Sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävin sama kuin ap:lle. Luulin että tällaista tapahtuu vain elokuvissa ja vieläkin on vaikea tajuta mitä on tapahtunut 4 vuotta sitten. Olin ex-miehen kanssa yhdessä 23 vuotta. Kolme lasta ja olimme tavallinen perhe. Oli työtä, terveyttä, vaurautta, iso talo, monta autoa ja moottoripyörää, mökki. Kaikki sujui kuin rasvattu, oli matkoja ja sitä seks*ä monta kertaa viikossa. 

 

Jälkikäteen ajateltuna mies oli hyvin itsekäs ja tietysti yritysjohtaja. Hän päätti asiat kotona. Millainen talo ja autot ostetaan, mihin matkustetaan, mitä syödään. Minä tein 100% kotityöt ja hoidin lapset, mutta se sopi minulle. Tein jopa polttopuut ja kodin pienet remontit. Tykkäsin olla lasten kanssa ja annoin miehelle vapauden tehdä työtä. 

 

mies muuttui 45 v todella kiukkuiseksi, toki hän oli aina ollut äkkipikainen ja hiukan kärttyisä. Mutta nyt alkoi raivoaminen pienistä asioista ja minun ulkonäön ja luo

Hyi helvetti, mikä äijä. Sä voit kyllä ihan itse järjestää ihanan mummolan, ei siinä mitään kusipääukkoa tarvita  Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävin sama kuin ap:lle. Luulin että tällaista tapahtuu vain elokuvissa ja vieläkin on vaikea tajuta mitä on tapahtunut 4 vuotta sitten. Olin ex-miehen kanssa yhdessä 23 vuotta. Kolme lasta ja olimme tavallinen perhe. Oli työtä, terveyttä, vaurautta, iso talo, monta autoa ja moottoripyörää, mökki. Kaikki sujui kuin rasvattu, oli matkoja ja sitä seks*ä monta kertaa viikossa. 

 

Jälkikäteen ajateltuna mies oli hyvin itsekäs ja tietysti yritysjohtaja. Hän päätti asiat kotona. Millainen talo ja autot ostetaan, mihin matkustetaan, mitä syödään. Minä tein 100% kotityöt ja hoidin lapset, mutta se sopi minulle. Tein jopa polttopuut ja kodin pienet remontit. Tykkäsin olla lasten kanssa ja annoin miehelle vapauden tehdä työtä. 

 

mies muuttui 45 v todella kiukkuiseksi, toki hän oli aina ollut äkkipikainen ja hiukan kärttyisä. Mutta nyt alkoi raivoaminen pienistä asioista ja minun ulkonäön ja luo

Aivan kamalia tarinoita. Paljon tsemppiä sinulle.

nainen 44v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävin sama kuin ap:lle. Luulin että tällaista tapahtuu vain elokuvissa ja vieläkin on vaikea tajuta mitä on tapahtunut 4 vuotta sitten. Olin ex-miehen kanssa yhdessä 23 vuotta. Kolme lasta ja olimme tavallinen perhe. Oli työtä, terveyttä, vaurautta, iso talo, monta autoa ja moottoripyörää, mökki. Kaikki sujui kuin rasvattu, oli matkoja ja sitä seks*ä monta kertaa viikossa. 

 

Jälkikäteen ajateltuna mies oli hyvin itsekäs ja tietysti yritysjohtaja. Hän päätti asiat kotona. Millainen talo ja autot ostetaan, mihin matkustetaan, mitä syödään. Minä tein 100% kotityöt ja hoidin lapset, mutta se sopi minulle. Tein jopa polttopuut ja kodin pienet remontit. Tykkäsin olla lasten kanssa ja annoin miehelle vapauden tehdä työtä. 

 

mies muuttui 45 v todella kiukkuiseksi, toki hän oli aina ollut äkkipikainen ja hiukan kärttyisä. Mutta nyt alkoi raivo

 

Paljon tsemppiä sinulle. Ihan kamalia juttuja 

 

nainen 44v

Vierailija kirjoitti:

En vaan ymmärrä, että parisuhteessa oleva ihminen ei voi kumppanilleen kertoa menoistaan ja niiden aikatauluista. Ei se ole mitään kyttäämistä.

Olen ollut naimisissa 24 vuotta ja kyllä me molemmat kerromme toiselle minne menemme ja koska tulemme ja sen kenen kanssa ollaan menossa. Jos toinen ei ole kotona, jätetään ainakin lappu keittiön pöydälle. 



Miksi ihminen ylipäänsä on parisuhteessa ja haluaa saman menemisen vapauden kuin yksin asuessaan?  Jos tämä on tärkeintä, niin sitten varmaan kannattaa pysyä sinkkuna.

Ikään kuin toinen olisi olemassa vain kotitaloustöitä ja seksiä varten niinä valittuina hetkinä kun menokenkäinen suvaitsee saapua kotiin. Mitään odotuksia yhteisestä elämästä ei saa esittää.

No mutta tuo on taas ihan eri asia. Jos yhdessä asutaan, niin totta kai pitää tietää, milloin ihmiset tulevat kotiin, ketkä syövät kotona ja ketkä muualla, ja mitä suunnitelmia tai sovittuja menoja on viikonloppuna. Koskee aikuisia ja lapsia, myös teinejä ja vielä kotona asuvia nuoria aikuisia. 

Mutta siis eihän se nyt niin ole, että jos et tiedä, missä joku on, se on saletisti jonkun muun sängyssä.

Vierailija kirjoitti:

Just toi "älä tivaa" oli ehkä se suurin merkki. Kun kysyin, että mistä olet tulossa tai minne menossa, niin saattoi huudahtaa, että hänen oma asiansa, ei hän ole mikään vanki, älä ahdistele, miksi kyselet. Saattoi tulla kotiin, jolloin ehdin tyyliin sanoa moi, ja hän jo huusi että taas täällä tentataan ja riidellään ja ovi kävi. Sai siis ihan itsekseen mukamas riidan aikaiseksi ilman, että ehdin sanoa sanaa kahta enempää, ja hän kääntyi jo ovesta ulos, kun olin "niin mahdoton".

Myöhemmin eron jälkeen sanoi, että ehkei mitään eroa olisi tullut, jos olisin vaan antanut hänen olla rauhassa. Eli mennä menojaan kyselemättä.

Tämä on täydellinen esimerkki siitä, että aina ei tarvita kahta riitaan. Tai edes siihen eroon. Ei se todellakaan aina mene niin, että on jättäjän tarina ja jätetyn tarina ja totuus mukamas jossain puolivälissä. 

Mun exää harmitti, kun en suostunut ottamaan puolta vastuuta meidän erosta. 

Vierailija kirjoitti:

En vaan ymmärrä, että parisuhteessa oleva ihminen ei voi kumppanilleen kertoa menoistaan ja niiden aikatauluista. Ei se ole mitään kyttäämistä.

Silloin ei voi jos on jotain salattavaa niissä. Tai on aina hankala keksiä valheita.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävin sama kuin ap:lle. Luulin että tällaista tapahtuu vain elokuvissa ja vieläkin on vaikea tajuta mitä on tapahtunut 4 vuotta sitten. Olin ex-miehen kanssa yhdessä 23 vuotta. Kolme lasta ja olimme tavallinen perhe. Oli työtä, terveyttä, vaurautta, iso talo, monta autoa ja moottoripyörää, mökki. Kaikki sujui kuin rasvattu, oli matkoja ja sitä seks*ä monta kertaa viikossa. 



Jälkikäteen ajateltuna mies oli hyvin itsekäs ja tietysti yritysjohtaja. Hän päätti asiat kotona. Millainen talo ja autot ostetaan, mihin matkustetaan, mitä syödään. Minä tein 100% kotityöt ja hoidin lapset, mutta se sopi minulle. Tein jopa polttopuut ja kodin pienet remontit. Tykkäsin olla lasten kanssa ja annoin miehelle vapauden tehdä työtä. 



Mies muuttui 45 v todella kiukkuiseksi, toki hän oli aina ollut äkkipikainen ja hiukan kärttyisä. Mutta nyt alkoi raivoaminen pienistä asioista ja minun ulkonäön ja luonteen haukkuminen. Kaikki mitä tein tai sanoin oli muka väärin ja olin kuulemma tyhmä ihminen. Mies oli jäänyt 8 vuotta aiemmin kiinni yhden yön suhteesta mutta avioliittomme loppui kun sain tietää hänen todella pitkästä salasuhteesta työkaveriin joka oli kahden lapsen yh. Kun sain selville niin mies hakkasi minut (kyllä!) raivoissaan ja syytti että tämä avioliiton loppuminen on minun syytä. Tämä siksi että hänen ei olisi tarvinnut pettää jos olisin ollut kauniimpi, seksikkäämpi ja intohimoisempi. 



Mies uhkasi tehdä minulle kammottavia asioita jos en luovu puolikkaasta osuudesta talooni ja muuta pois. Muutin pois ja uusi nainen lapsineen muutti vanhaan taloomme viikko sen jälkeen kun olin muuttanut.

Lapsemme olivat tuolloin 15-20 v ja näkivät koko tilanteen ja minun ei tarvinnut kertoa mitä heidän isänsä on tehnyt.

kaksi vanhinta lasta ei ole tekemisissä isänsä kanssa, nuorin on. En ole nähnyt exää eron jälkeen ja hänellä on lähestymiskielto. 



En ole edes harkinnut uutta suhdetta , en tiedä voinko enää luottaa yhteenkään mieheen. Ex on edelleen uuden naisen kanssa ja isäpuolena vieraan miehen lapsille kodissaan. Tämä on outoa koska hän ei hoitanut meidän lapsia heidän ollessaan nuoria.  



En olisi ikinä uskonut että näin voi käydä. Minä haaveilin lapsenlapsista, mummolasta ja yhteisistä eläkepäivistä. Se kaikki vietiin. Nyt tuntuu että vain kulutan aikaa ilman mitään tulevaisuuden haaveita tai näkymiä. Elämällä ei ole enää merkitystä. Lapset toki on mutta hekin ovat aloittaneet oman itsenäisen elämän. 

Olen niin pahoillani, nämä ovat niin raakoja juttuja. Toiset selviävät nopeampaa, sitten on meitä joilla kestää hieman pidempään. Ja nimenomaan tuntuu että meille perheelle ja avioliitolle omistautuneille tämä on pahempi paikka. Luonnollista kylläkin. Meillä mies muuttui kärttyisämmäksi hieman alle viisikymppisenä. Onneksi ei kuitenkaan koskaan ole ulkonäköäni haukkunut, päinvastoin, koko ajan sanonut ettei minussa ole mitään vikaa, asiat nyt vain kulkivat siihen suuntaan kuin kulkivat. Välillä muhun iskee kova koti-ikävä ja ikävä aikaan ennen kaikkea tätä mitä nyt tapahtuu. Välillä myös toivottomuus tulevasta ottaa vallan. Mies ei edelleenkään suostu puhumaan kanssani mistään mikä vähääkään liittyy tunteisiin tai noihin tapahtumiin. Tuskin koskaan suostuukaan. Tuo pahoinpitelyjuttu oli kyllä teidän kohdalla ihan next level -tapahtuma, ihan järkyttävää. Meillä mies ei sinänsä käynyt kiinni, mutta tönimistä hänkin harjoitti jonkin verran. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi, mitä olet joutunut kokemaan.

Meitä on niin paljon. Minut jätti mies 28 yhteisen vuoden jälkeen. Salasuhde kun rakastui työkaveriinsa, joka on viiden lapsen yksinhuoltaja (kolme eri isää lapsilla). Siellä nyt sitten asuu ja leikkii isäpuolta. Oma lapsi unohtui alkuun kokonaan, onneksi nyt ovat taas tekemisissä.

Silti selvisin vähemmällä kuin sinä, eli ei väkivaltaa tms. Kyllä siinä 49 vuotiaalla naisella meni elämä ensin murusiksi ja kaikki tulevaisuuden suunnitelmat uusiksi.

Kaikkea hyvää Sinulle.

Meitä on todella paljon, meitä on aivan liikaa. Ja kaikki järjestään pitkässä liitossa olleita keski-ikäisiä naisia. Mä olen monesti kysellyt että miksi juuri mulle täytyi näin tapahtua...? Mutta näköjään on tapahtunut monelle muullekin. Mä en ole aivan varma mikä miehen ja kakkosen tilanne mahtaa nyt olla. 

Olen pahoillani.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan kamalia tarinoita. Paljon tsemppiä sinulle.

nainen 44v

Tuntuu olevan, järkyttävän paljon. Miten joku voi aiheuttaa omalle puolisolleen sellaista tuskaa? Puolisolle joka kuitenkin kerran oli maailman rakkain ihminen ja jonka kanssa jaettiin elämästä vuosikymmeniä parhaassa/pahimmassa tapauksessa. Mä en käsitä. No, miestä vie joku muu kuin järki. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävin sama kuin ap:lle. Luulin että tällaista tapahtuu vain elokuvissa ja vieläkin on vaikea tajuta mitä on tapahtunut 4 vuotta sitten. Olin ex-miehen kanssa yhdessä 23 vuotta. Kolme lasta ja olimme tavallinen perhe. Oli työtä, terveyttä, vaurautta, iso talo, monta autoa ja moottoripyörää, mökki. Kaikki sujui kuin rasvattu, oli matkoja ja sitä seks*ä monta kertaa viikossa. 



Jälkikäteen ajateltuna mies oli hyvin itsekäs ja tietysti yritysjohtaja. Hän päätti asiat kotona. Millainen talo ja autot ostetaan, mihin matkustetaan, mitä syödään. Minä tein 100% kotityöt ja hoidin lapset, mutta se sopi minulle. Tein jopa polttopuut ja kodin pienet remontit. Tykkäsin olla lasten kanssa ja annoin miehelle vapauden tehdä työtä. 



Mies muuttui 45 v todella kiukkuiseksi, toki hän oli aina ollut äkkipikainen ja hiukan kärttyisä. Mutta nyt alkoi raivoaminen pienistä a

Ap, älä vähättele exäsi väkivaltaa! Töniminen on myös fyysistä väkivaltaa, hän ylitti koskemattomuutesi joka kerta töniessään. Tutkimusten mukaan parisuhdeväkivalta pahenee ajan myötä ja sinä todennäköisesti väistit suuremman väkivallan. Minä tosiaan jouduin kokemaan sitä pahemmalla tavalla. Kun lastesi isä ja puolivuosisatainen kumppani paiskaa maahan ja kuristaa, jotain kuolee sisältä lopullisesti. Vaikka exälläni on lähestymiskielto, ei se poista kokemuksiani.

Ajattele ap että säästyit pahemmalta. Olit siinä mielessä onnekas.

Suosittelen katkaisemaan välit exään jos lapsen e ovat jo aikuisia. Yhteydenpito avaa haavoja. Minä olen blokannut exän joka paikassa; puhelimessa, somessa jne

Oletteko te muut kaiken tällaisen kuran kokeneet naiset pystyneet enää rakastumaan, rakastamaan, luottamaan? Mulla aika vahvana sellainen tunne että en enää pystyisi noista mihinkään. Rakastuin, rakastin ja luotin puolisooni ja sitten hän täysin sumeilematta rikkoi kaiken sen pieniksi palasiksi ja niitä sirpaleita nyt sitten tässä keräillään. Kivoja miehiä on mua lähestynyt, mutta kun en tunne yhtään mitään. Miten teillä muilla?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te muut kaiken tällaisen kuran kokeneet naiset pystyneet enää rakastumaan, rakastamaan, luottamaan? Mulla aika vahvana sellainen tunne että en enää pystyisi noista mihinkään. Rakastuin, rakastin ja luotin puolisooni ja sitten hän täysin sumeilematta rikkoi kaiken sen pieniksi palasiksi ja niitä sirpaleita nyt sitten tässä keräillään. Kivoja miehiä on mua lähestynyt, mutta kun en tunne yhtään mitään. Miten teillä muilla?

Ap

Ajan saatossa olen kyllä pystynyt suhteisiin, mutta sellainen perusluottamus ihmiseen on pysyvästi rikottu. Asenne on kyynisen huvittunut, ja tunnistan kyllä nykyisin hyvin viileän pihjavireen tunteissani jos joku sanoo jotakin rakastamisesta ja tulevaisuudesta; tänään tätä ja huomenna toista. Tuuli vie ihmisen aivoituksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, älä vähättele exäsi väkivaltaa! Töniminen on myös fyysistä väkivaltaa, hän ylitti koskemattomuutesi joka kerta töniessään. Tutkimusten mukaan parisuhdeväkivalta pahenee ajan myötä ja sinä todennäköisesti väistit suuremman väkivallan. Minä tosiaan jouduin kokemaan sitä pahemmalla tavalla. Kun lastesi isä ja puolivuosisatainen kumppani paiskaa maahan ja kuristaa, jotain kuolee sisältä lopullisesti. Vaikka exälläni on lähestymiskielto, ei se poista kokemuksiani.

Ajattele ap että säästyit pahemmalta. Olit siinä mielessä onnekas.

Suosittelen katkaisemaan välit exään jos lapsen e ovat jo aikuisia. Yhteydenpito avaa haavoja. Minä olen blokannut exän joka paikassa; puhelimessa, somessa jne

En vähättele, mutta kerron miten se töniminen tapahtui. Olin jo lähtöpäätökseni tehnyt ja meillä oli se kauhea riitelyvaihe meneillään kun kumpikin oli tunteistaan sekaisin eikä mies puhunut mulle mistään mitään. Kerran mies oli lähdössä kakkosen kanssa jonnekin viikonloppuretkelle ja minä jäin kotiimme tuskissani ihmettelemään, oli kuin puukkoa kierrettäisiin jo muutenkin rikkinäisessä sydämessä. Kuljin hänen perässään ja haukuin häntä ja huusin ja *uorittelin kakkosta. Mies menetti hermonsa ja meni autotalliin. Seurasin perässä ja hän menetti loputkin hermoistaan ja tönäisi mut ulos sieltä tallista huutaen että "nyt hiljaa, mene ulos täältä!!!!" 

Lapset ovat aikuisia, heitä on kaksi. Mulla taas on tunne että en tahtoisi olla täysin pitämättä yhteyttä ihmiseen jonka kanssa jaoin 25 yhteistä vuotta ja niin paljon niihin mahtui hyvää elämää. Oon varmasti jollain tapaa vajaa kun luen teidän muiden tapoja irtautua. No, ehkä se vaatisi sen täydellisen blokkaamisen että voisi paremmin eheytyä. Mutta on toki välttämättömiä käytännön juttuja ja sitten mä kuollakseni tahdon kuulla koiran kuulumisia, oli kova paikka jättää sekin meidän vanhaan kotiin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te muut kaiken tällaisen kuran kokeneet naiset pystyneet enää rakastumaan, rakastamaan, luottamaan? Mulla aika vahvana sellainen tunne että en enää pystyisi noista mihinkään. Rakastuin, rakastin ja luotin puolisooni ja sitten hän täysin sumeilematta rikkoi kaiken sen pieniksi palasiksi ja niitä sirpaleita nyt sitten tässä keräillään. Kivoja miehiä on mua lähestynyt, mutta kun en tunne yhtään mitään. Miten teillä muilla?

Ap

Ajan saatossa olen kyllä pystynyt suhteisiin, mutta sellainen perusluottamus ihmiseen on pysyvästi rikottu. Asenne on kyynisen huvittunut, ja tunnistan kyllä nykyisin hyvin viileän pihjavireen tunteissani jos joku sanoo jotakin rakastamisesta ja tulevaisuudesta; tänään tätä ja huomenna toista. Tuuli vie ihmisen aivoituksia.

Tää on kyllä hirvittävää. Mä annoin ihan koko sydämeni sille omalle puolisolleni ja ajattelin että vietän hänen kanssaan koko loppuelämäni. Helkkarin hankala opetella muuta mallia elämälle, mutta ajan kanssa. Täytyy osata olla itselleen armollinen. Tunteet seilaavat.

Ap

Ei avioliitto ole vain hyviä aikoja varten. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävin sama kuin ap:lle. Luulin että tällaista tapahtuu vain elokuvissa ja vieläkin on vaikea tajuta mitä on tapahtunut 4 vuotta sitten. Olin ex-miehen kanssa yhdessä 23 vuotta. Kolme lasta ja olimme tavallinen perhe. Oli työtä, terveyttä, vaurautta, iso talo, monta autoa ja moottoripyörää, mökki. Kaikki sujui kuin rasvattu, oli matkoja ja sitä seks*ä monta kertaa viikossa. 

 

Jälkikäteen ajateltuna mies oli hyvin itsekäs ja tietysti yritysjohtaja. Hän päätti asiat kotona. Millainen talo ja autot ostetaan, mihin matkustetaan, mitä syödään. Minä tein 100% kotityöt ja hoidin lapset, mutta se sopi minulle. Tein jopa polttopuut ja kodin pienet remontit. Tykkäsin olla lasten kanssa ja annoin miehelle vapauden tehdä työtä. 

 

mies muuttui 45 v todella kiukkuiseksi, toki hän oli aina ollut äkkipikainen ja hiukan kärttyisä. Mutta nyt alkoi raivoaminen pienistä asioista ja minun ulkonäön ja luo

Aika parantaa haavoja vähän. <3 Nyt on aika alkaa etsimään itseäsi, jonka hukkasit avioliiton aikana. Harrasta, matkustele, opiskele, etsi uusia ystäviä, ota rauhallisesti ja nauti siitä turvasta ja riippumattomuudesta, joka sinulla on itsenäisenä ihmisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävin sama kuin ap:lle. Luulin että tällaista tapahtuu vain elokuvissa ja vieläkin on vaikea tajuta mitä on tapahtunut 4 vuotta sitten. Olin ex-miehen kanssa yhdessä 23 vuotta. Kolme lasta ja olimme tavallinen perhe. Oli työtä, terveyttä, vaurautta, iso talo, monta autoa ja moottoripyörää, mökki. Kaikki sujui kuin rasvattu, oli matkoja ja sitä seks*ä monta kertaa viikossa. 



Jälkikäteen ajateltuna mies oli hyvin itsekäs ja tietysti yritysjohtaja. Hän päätti asiat kotona. Millainen talo ja autot ostetaan, mihin matkustetaan, mitä syödään. Minä tein 100% kotityöt ja hoidin lapset, mutta se sopi minulle. Tein jopa polttopuut ja kodin pienet remontit. Tykkäsin olla lasten kanssa ja annoin miehelle vapauden tehdä työtä. 



Mies muuttui 45 v todella kiukkuiseksi, toki hän oli aina ollut äkkipikainen ja hiukan kärttyisä. Mutta nyt alkoi raivoaminen pienistä a

Meillä mies aloitti suhteen loppuaikoina kännissä raivoamisen pää punaisena, uhkailun ja nyrkin heristelyn. Heitin ulos pikavauhtia ennen kuin tulee turpaan. Niin monta vastaavaa tarinaa olin lukenut, joissa asiat etenevät tietyssä järjestyksessä, kun narsistimies alkaa flippaamaan esim. petettyään. Seuraavaksi olisi varmasti tullut turpiin. 

T. Eri