Mitä pettäjä tuntee kun jää kiinni sivusuhteesta eikä olisi halunnut erota puolisostaan/rikkoa kotia?

"Kylmästi ilmoitin, että ei kiinnosta ja että minuun ei tarvitse enempää olla yhteydessä. Ei kiinnosta heidän väliset sutinat. Mieheni on suoraan sanonut, että seksuaalisesti en riitä hänelle. Olenkin sanonut, että käyköön sitten purkamassa paineitaan muualla  mutta minä en halua tietää missä. 

Kirjoitin tämän vain siksi, ettei toinen nainen tai ulkopuolinen voi tietää minkälaisia järjestelyjä aviopuolisoilla on, eikä " Totuuden torveksi " ryhtyminen välttämättä tee muuta kun kapsahtaa omaan nilkkaan."

Jospa se miehesi olisi ollut totuuden torvena sille hyväksikäyttämälleen naiselle, niin olisi nainen osannut kieltäytyä olemasta liittonne ylläpitäjä seksin tuottajana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tuo jonka mies jäi kiinni seksin ostamisesta. En meinaa enää ikinä alkaa parisuhteeseen, kyllä mua on petetty liian monta kertaa. En pysty luottamaan miehiin ollenkaan enkä haaveile uudesta rakkaudesta. Odotan kuitenkin innolla uutta elämää yksin. Elin myös avioliitossani täysin perheelle. Tavallaan unohdin itseni. Nyt meinaan elää itselleni, matkustella, hemmotella itseäni ja pitää juhlia ystävilleni. Olen surullinen tottakai, mutta selviän tästä. Ollaan yhdessä miehen kanssa itketty, halattu ja puhuttu. On tehnyt hyvää se että ollaan käsitelty tätä yhdessä ja mieheni on antanut selityksiä asioille ja puhunut eikä ole ollut tuppisuuna. Mutta yhteistä elämää meillä ei tule enää olemaan. 

Multa puuttuu tuo asioiden käsittely -vaihe kokonaan. Se rassaa, mutta en mä sille toisaalta mitään mahda. Ei toista voi pakottaa. Hän on tyypiltään jo sellainen ettei oikein osaa tunteistaan puhua, varsinkaan NÄIN hankalista. 

Tsemppiä sulle uuden rakentamiseen! Kuulostaa hyvältä että olet noin innoissasi ja odottavalla kantilla. Yritän saada saman draivin itselleni. Välillä se on jo tuloillaan kovasti, mutta välillä sitten otetaan takapakkia. Huoks mitä tunteiden seilaamista tämä välillä onkaan. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tuo jonka mies jäi kiinni seksin ostamisesta. En meinaa enää ikinä alkaa parisuhteeseen, kyllä mua on petetty liian monta kertaa. En pysty luottamaan miehiin ollenkaan enkä haaveile uudesta rakkaudesta. Odotan kuitenkin innolla uutta elämää yksin. Elin myös avioliitossani täysin perheelle. Tavallaan unohdin itseni. Nyt meinaan elää itselleni, matkustella, hemmotella itseäni ja pitää juhlia ystävilleni. Olen surullinen tottakai, mutta selviän tästä. Ollaan yhdessä miehen kanssa itketty, halattu ja puhuttu. On tehnyt hyvää se että ollaan käsitelty tätä yhdessä ja mieheni on antanut selityksiä asioille ja puhunut eikä ole ollut tuppisuuna. Mutta yhteistä elämää meillä ei tule enää olemaan. 

Multa puuttuu tuo asioiden käsittely -vaihe kokonaan. Se rassaa, mutta en mä sille toisaalta mitään mahda

Ei kannata tuudittautua ajatukseen, että saisit mieheltä jotain vastauksia. Mainitsit miehen olevan yritysjohtaja. Niiden joukossa on huima määrä narsisteja. Kannattaa lukea narsismista ja alkaa työstämään eroa ihan itseksesi, ilman miehen harjoittamaa mahdollista kaasuvalotusta tai syyn siirtämistä sinun harteillesi. 

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te muut kaiken tällaisen kuran kokeneet naiset pystyneet enää rakastumaan, rakastamaan, luottamaan? Mulla aika vahvana sellainen tunne että en enää pystyisi noista mihinkään. Rakastuin, rakastin ja luotin puolisooni ja sitten hän täysin sumeilematta rikkoi kaiken sen pieniksi palasiksi ja niitä sirpaleita nyt sitten tässä keräillään. Kivoja miehiä on mua lähestynyt, mutta kun en tunne yhtään mitään. Miten teillä muilla?

Ap

En ole pystynyt. Olen pysytellyt sinkkuna viitisen vuotta. Elämään on tullut paljon hyvää uutta sisältöä ja nautin elämästäni, mutta rakkauden suhteen olen kyynistynyt. Olen ehkä itsekin alkanut miettiä asiaa liikaa hyötysuhteen kannalta. Olen siinä iässä, että minun ikäisilläni ja vanhemmillakin miehillä on vielä aika nuoria lapsia. Käytin niin paljon energiaa meidän perheyksikköön, etten halua tehdä sitä enää missään uusperhekuviossa, jossa satsaus on vieläkin epävarmempi. Olen keskittynyt itseeni ja omiin lapsiini. 

Deittailu on aivan oma maailmansa keski-ikäisenä ja siinä jos missä menettää uskonsa parisuhteisiin. Aika monet tuntuu hakevan "helppoa" suhdetta. Itse olen vähän all tai nothing-tyyppinen ihminen, niin olen antanut olla. En enää oikein usko siihen "all", enkä jaksa säätöjä. Jäljellä on jäänyt "nothing" ja oma elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata tuudittautua ajatukseen, että saisit mieheltä jotain vastauksia. Mainitsit miehen olevan yritysjohtaja. Niiden joukossa on huima määrä narsisteja. Kannattaa lukea narsismista ja alkaa työstämään eroa ihan itseksesi, ilman miehen harjoittamaa mahdollista kaasuvalotusta tai syyn siirtämistä sinun harteillesi. 

Se oli joku muu kuin minä joka mainitsi puolisonsa olevan yritysjohtaja. Toki munkin puoliso, tai no ex, on toimitusjohtajan asemassa, menestynyt työssään ja aikoinaan urheilun saralla. Narsistisia piirteitä, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, hänellä tosiaan on. 

Enkä tuudittaudukaan siihen että saisin mitään vastauksia, olisinhan niitä jo saanut.

Ap

Mulla on nyt tosi epäsuosittu mielipide, mutta sanon sen kuitenkin. Hieman ihmettelen siis sitä, että miten voi nainen olla onnellinen liitossa, jossa selkeästi eletään kahta eri elämää? Nainen lasten kanssa kotia laittaen ja mies maailmalla töitä tehden?

Ymmärrän, että tulee aikoja, jolloin työ vaatii enemmän, mutta tarkoitankin tätä, että se on ihan hyväksytty normi. Miten siinä ei väistämättä, aina, ihan pakosti käy niin, että hän, jolla on enemmän virikkeitä siellä maailmalla sieltä myös jotain löytää?

Kun meillä tuli lasten laitto ajankohtaisesti, ihan paperilla laskettiin, miten tulee hoitaminen tapahtumaan. Ne ruuhkavuodet oli kyllä sellaisia, että kukaan ei ostellut ja sytytellyt tuikkuja, hyvä, kun selvittiin arjen askareista. Mutta yhdessä selvitiin. Jos mies olisi jättänyt mut siihen yksin, en todellakaan olisi kuvitellut olevani onnellinen ja ajatellut, että tää on ok!

Ja sitten kun lapset lähtee kotoa, kuka se vieras ukko on, joka sinne tulee päsmäämään tai toisaalta, kuka se vieras nainen on, joka siellä itselleen laittamassa, oman mielen mukaan kalustamassa kodissa asuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole pystynyt. Olen pysytellyt sinkkuna viitisen vuotta. Elämään on tullut paljon hyvää uutta sisältöä ja nautin elämästäni, mutta rakkauden suhteen olen kyynistynyt. Olen ehkä itsekin alkanut miettiä asiaa liikaa hyötysuhteen kannalta. Olen siinä iässä, että minun ikäisilläni ja vanhemmillakin miehillä on vielä aika nuoria lapsia. Käytin niin paljon energiaa meidän perheyksikköön, etten halua tehdä sitä enää missään uusperhekuviossa, jossa satsaus on vieläkin epävarmempi. Olen keskittynyt itseeni ja omiin lapsiini. 

Deittailu on aivan oma maailmansa keski-ikäisenä ja siinä jos missä menettää uskonsa parisuhteisiin. Aika monet tuntuu hakevan "helppoa" suhdetta. Itse olen vähän all tai nothing-tyyppinen ihminen, niin olen antanut olla. En enää oikein usko siihen "all", enkä jaksa säätöjä. Jäljellä on jäänyt "nothing" ja oma elämä.

Joo ei mitään uusperhejuttuja nyt ainakaan, en jaksaisi. Ja hassua kun tosiaan ei oikein edes osaa deittailla ja minäkin olen vuosikymmenet elänyt siinä luulossa ettei mun milloinkaan tarvikaan. Mutta s eksiä mä kaipaan! Mahdollisuus olisi fwb-suhteeseen sen ihmisen kanssa jonka kanssa jo kerran tässä tie sänkyyn saakka veikin. Mutta mies empii kun pelkää rakastuvansa eikä mulla ole hänelle tunteita nyt antaa, pelkkää s eksiä ja tietenkin ystävyyttä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Multa puuttuu tuo asioiden käsittely -vaihe kokonaan. Se rassaa, mutta en mä sille toisaalta mitään mahda

Kun erosin aikanani lapseni isästä, joka myös petti härskisti, ei hän koskaan myöntänyt mitään. Senkin pettämisen sain selville omin salapoliisi-keinoin. Eroa ei käsitelty ja lapseni isä kiisti jyrkästi kaiken ja jopa salarakas yritti saada minut uskomaan ettei mitään ole. Minulla oli kuitenkin mustaa valkoisella heidän suhteestaan. Silloin oli nuorempi ja ero tuntui kyllä maailman lopulta ja siinä kesti muutama vuosi toipua, mutta niin vain selvisin, oli pakko. Juoksin aktiivisesti pitkiä juoksulenkkejä sillon, se auttoi surussa. Nyt olen jo niin kyynistynyt ettei maailmani enää niin pahasti horjahda raiteiltaan uskottomuuden tultua esiin. Elämä on lyhyt, mutta minulla on toivon mukaan vielä monia hyviä vuosia edessä ja uskon että sinullakin on  ap. Ole armollinen itsellesi, tulee se aika kun huomaat ettet enää niin paljon käsittele näitä asioita ja tunnet iloa siitä. Tiedän sen kokemuksesta.

Olen itse nyt vaiheessa, jossa huomaan olevani kahden lapsen yh, vaikka mies kuvioissa mukana muka onkin. Olen paljon miettinyt tuota, että jonkun asian täytyy muuttua aivan nyt. En halua olla lasten kasvettua jamassa, jossa mut jätetään kylmästi tai petetään koko ajan selän takana. 

Kiitos tästä ketjusta, avaa silmiä, että jos toimia meinaan nyt on aika nostaa kissa pöydälle. Varmaan tässä on sekin, että kirjoittelijoina taitaa olla aika hyväosaisten perheiden vaimoja, eli ehkä muutakin apua on ollut saatavilla, ainakin siivousta tms. Meillä ei ole, joten oikeasti tuntuu, että olen uhraamassa koko elämääni tässä.

Niin ei taida kannattaa antaa tapahtua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Kun erosin aikanani lapseni isästä, joka myös petti härskisti, ei hän koskaan myöntänyt mitään. Senkin pettämisen sain selville omin salapoliisi-keinoin. Eroa ei käsitelty ja lapseni isä kiisti jyrkästi kaiken ja jopa salarakas yritti saada minut uskomaan ettei mitään ole. Minulla oli kuitenkin mustaa valkoisella heidän suhteestaan. Silloin oli nuorempi ja ero tuntui kyllä maailman lopulta ja siinä kesti muutama vuosi toipua, mutta niin vain selvisin, oli pakko. Juoksin aktiivisesti pitkiä juoksulenkkejä sillon, se auttoi surussa. Nyt olen jo niin kyynistynyt ettei maailmani enää niin pahasti horjahda raiteiltaan uskottomuuden tultua esiin. Elämä on lyhyt, mutta minulla on toivon mukaan vielä monia hyviä vuosia edessä ja uskon että sinullakin on  ap. Ole armollinen itsellesi, tulee se aika kun huomaat ettet enää niin paljon käsittele näitä asioita ja tunnet iloa siitä. Tiedän sen kokemuksesta.

Periaatteessa munkaan maailma ei sinänsä uskottomuuden takia horjahtanut raiteiltaan, mutta se miten törkeällä tavalla mies oli toiminut + ettei suostunut yhtään asiaa mun kanssa käymään läpi. Jos asia olisi kunnolla käyty läpi ja mies olisi tullut vastaan, meidän liittomme olisi voitu vielä pelastaa. Mutta mies oikeastaan teki päätöksen liiton loppumisesta tuolla käytöksellään. En mä yksin voinut mitään pelastaa.

Kiitos, niin ne viisaammat ovat kertoneet että kyllä se tästä helpottaa. Luotan siihen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nyt vaiheessa, jossa huomaan olevani kahden lapsen yh, vaikka mies kuvioissa mukana muka onkin. Olen paljon miettinyt tuota, että jonkun asian täytyy muuttua aivan nyt. En halua olla lasten kasvettua jamassa, jossa mut jätetään kylmästi tai petetään koko ajan selän takana. 

Kiitos tästä ketjusta, avaa silmiä, että jos toimia meinaan nyt on aika nostaa kissa pöydälle. Varmaan tässä on sekin, että kirjoittelijoina taitaa olla aika hyväosaisten perheiden vaimoja, eli ehkä muutakin apua on ollut saatavilla, ainakin siivousta tms. Meillä ei ole, joten oikeasti tuntuu, että olen uhraamassa koko elämääni tässä.

Niin ei taida kannattaa antaa tapahtua?

Tää ketju on kyllä mahtava. Ja joo, hyväosaisen perheen vaimo mäkin olin, mutta ei meillä silti mitään kotiapuja koskaan ollut, minä siivosin ja huolehdin kodista mielelläni. 

Sulle sanoisin vain että kyllä se kissa kannattaa nostaa pöydälle, vielä on varmasti paljonkin tehtävissä. Mikään ei voi muuttua jos ei asioista keskustella.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nyt vaiheessa, jossa huomaan olevani kahden lapsen yh, vaikka mies kuvioissa mukana muka onkin. Olen paljon miettinyt tuota, että jonkun asian täytyy muuttua aivan nyt. En halua olla lasten kasvettua jamassa, jossa mut jätetään kylmästi tai petetään koko ajan selän takana. 

Kiitos tästä ketjusta, avaa silmiä, että jos toimia meinaan nyt on aika nostaa kissa pöydälle. Varmaan tässä on sekin, että kirjoittelijoina taitaa olla aika hyväosaisten perheiden vaimoja, eli ehkä muutakin apua on ollut saatavilla, ainakin siivousta tms. Meillä ei ole, joten oikeasti tuntuu, että olen uhraamassa koko elämääni tässä.

Niin ei taida kannattaa antaa tapahtua?

Olen tuo kenen mies jäi kiinni seksin ostamisesta. Olemme kyllä ihan hyvin toimeentulevia, mutta emme todellakaan mitään rikkaita. Meillä ei ole käynyt siivoajia tms. Sanoinkin miehelleni että jos ei oteta huomioon tätä hänen rinnakkaismaailmaa, jossa hän kirjoitteli muille naisille ja osti seksiä tuttavaltaan, hän oli täydellinen aviomies. Hän hoiti oman roolinsa miehenä hyvin, ei mitään moitittavaa siinä. Hän kävi kaupassa ja teki ruuat koska tykkäsi siitä enemmän kuin minä. minä siivosin ja pyykkäsin ja huolehdin kodista jne. Teimme asioita yhdessä ja meillä oli seksiä, hellyyttä ja huumoria ja vapaus tehdä omia juttuja ilman mustasukkaisuutta. Kun puhuimme tästä pettämisestä, sanoin etten ikinä tule käsittämään tuota miesten valtavaa seksuaaliviettiä jossa ollaan valmiita uhraamaan vaikka ihan kaikki seksin vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tuo kenen mies jäi kiinni seksin ostamisesta. Olemme kyllä ihan hyvin toimeentulevia, mutta emme todellakaan mitään rikkaita. Meillä ei ole käynyt siivoajia tms. Sanoinkin miehelleni että jos ei oteta huomioon tätä hänen rinnakkaismaailmaa, jossa hän kirjoitteli muille naisille ja osti seksiä tuttavaltaan, hän oli täydellinen aviomies. Hän hoiti oman roolinsa miehenä hyvin, ei mitään moitittavaa siinä. Hän kävi kaupassa ja teki ruuat koska tykkäsi siitä enemmän kuin minä. minä siivosin ja pyykkäsin ja huolehdin kodista jne. Teimme asioita yhdessä ja meillä oli seksiä, hellyyttä ja huumoria ja vapaus tehdä omia juttuja ilman mustasukkaisuutta. Kun puhuimme tästä pettämisestä, sanoin etten ikinä tule käsittämään tuota miesten valtavaa seksuaaliviettiä jossa ollaan valmiita uhraamaan vaikka ihan kaikki seksin vuoksi. 

Nimenomaan, ihan kaikki! Silloinkin kun sitä on kotona saatavissa mielinmäärin!

En jaksa käsittää. 

Ap

"Deittailu on aivan oma maailmansa keski-ikäisenä ja siinä jos missä menettää uskonsa parisuhteisiin. Aika monet tuntuu hakevan "helppoa" suhdetta. Itse olen vähän all tai nothing-tyyppinen ihminen, niin olen antanut olla. En enää oikein usko siihen "all", enkä jaksa säätöjä. Jäljellä on jäänyt "nothing" ja oma elämä."

:D

 

upupup

Täytyy olla todella turha ihminen, joka ensin perustaa perheen jonkun kanssa ja yhtäkkiä voikin ottaa ihan vieraan ihmisen päsmäröimään kotiinsa. Siitä on saanut alkunsa ne paha äitipuoli sadutkin.

Kaffebulla kirjoitti:

Ehkä hän on jo pitempään kaivannut muutosta, ja se tuli nyt tällaisessa muodossa. Aika moni kyllästyy liitossaan, vaikka kaikki olisi ihan hyvin. Voihan se olla hyväkin, että hänkin joutuu nyt oikeasti miettimään, mitä haluaa elämältään.

Olisi varmaan ollut hyvä miettiä ennen pettämistä. 

Pettäjä ei tunne mitään. Ketään kohtaan. Ei menneitä eikä niitä tuleviakaan kohtaan.

Ei tunne mitään.

- PETTÄJÄ

Vaimon kannattaa pitää mies onnellisena, eikä ajaa miestään paremman naisen syliin.

Vierailija kirjoitti:

Pettäjä ei tunne mitään. Ketään kohtaan. Ei menneitä eikä niitä tuleviakaan kohtaan.

Ei tunne mitään.

- PETTÄJÄ

Onnea vaan kovasti ex-mieheni tulevat naiset, sikäli mikäli saa ketään kanssaan pysymään kun opetin hänet niin hyvälle! Tokihan hän olettaa saman jatkuvan uusissa tulevissakin suhteissaan. Kuten joku tuolla jo mainitsikin, mun korkkarit on vaikea täyttää, kaikesta huolimatta. 

Ap