Mitä pettäjä tuntee kun jää kiinni sivusuhteesta eikä olisi halunnut erota puolisostaan/rikkoa kotia?

Ap, samantyyppisestä tilanteesta kokemusta täälläkin. Jos olet facebookissa niin suosittelen lämpimästi Eroryhmä-nimistä ryhmää siellä vertaistueksi.

Ja jos teillä ei ole avioehtoa, äkkiä ero vireille ennen kuin mies ehtii piilotella omaisuutta ellei ole jo ehtinytkin!

Vierailija kirjoitti:

Nämä kahta naista yhtä aikaa pyörittävät, ovat pohjimmiltaan säälittäviä pikkupilejä. 

Syödä kakku ja säästää se, sekä rikkoa ihmisten luottamus häikäilemättömästi kertoo aika kaameaa tarinaa ihmisen syvimmästä olemuksesta. Karmaa odotellessa.

Mä katson kohta että mitä kaikkea olette kommentoineet, mutta nyt kuulin että kakkonen lapsensa kanssa oli tullut oitis meidän perheen kotiin kun mä olin roudannut tavarani pois. Saisinko mä nyt sen vihan viimein nousemaan?! Sitä en tiedä miten usein siellä on ollut, mutta törkeetä kummaltakin, mieheltä ja kakkoselta. Melkein kuin tanssisivat mun haudalla! No mutta mitäpä muutakaan näiltä puupäiltä voisi odottaa?!

Huh, huh. Ja vielä lapsikin mukana. En kyllä ihmettele yhtään, että nykylapsilla on mielenterveysongelmia. Lapsi raahataan äidin pettämiskumppanin kotiin heti kun vaimo muuttanut pois. Ei taida nyt olla kaikki muumit laaksossa miehelläsi sen enempää kuin tällä uudella naisella. 



Vähän kyllä vaikuttaa, että kyseessä ei ole ollut ihan pelkkä tapailusuhde ennen paljastumistaan. Tosin mihinkään mitä miehesi sanoo ei voine luottaa tässäkään asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen jostain syystä valtavaa sympatiaa, olen siis myös petetty ja eronnut (28 vuotta oltiin yhdessä). 

Totta kyllä tuo viiden- ja kuudenkympin osuminen, mutta ei mikään kriisi oikeuta moiseen toimintaan.

Minulla mies (ex) oli juuri täyttänyt 49 vuotta kun kaikki alkoi. Niin, moni asia jota kirjoitat oli samaa = kiukku, puhumattomuus, kotona oli s#ksiäkin, mies sanoi minulle "että vika ei ollut minussa" jne.

Olen nyt 51 vuotias nainen ja tapasin ihanan 58 vuotiaan miehen, olemme kohta 1,5 vuotta olleet yhdessä. Puheyhteys on parasta, vasta uuden miehen myötä olen tajunnut kuinka paljon helpompaa on kun toinenkin puhuu. No, ihanaa on tämä kutkutuskin mahanpohjassa.

En olisi eron jälkeen kuvitellut ikinä, että pääsen erosta eteenpäin. Niin ja minä en ole saanut ikinä lisätietoja, en edes tiedä kuinka kauan suhde oli kestänyt jne. Olisin halunnut tietää totuuden.

Kiitos kun kävit kommentoimassa. Kuulostaapa tämäkin tutulta. Miksi ne ovat niin usein miehiä jotka kriiseilevät?

Ihanaa että löysit uuden ihanan ihmisen rinnallesi, tällaisen ryöpytyksen ja tunnemyrskyn jälkeen aivan mielettömän hienoa!

Ja sä pääsit erosta eteenpäin, kyllä mäkin pääsen. Olen jo ottanut monia harppauksia eteenpäin. Otan kolme eteen ja välillä yhden taakse, mutta niin kai se menee.

Kivaa syksyä sinulle!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi miksi et vastaa näihin "kerro aikuisille lapsille totuus" -kehotuksiin? Edelleenkö haluat suojella miest'? Hän ei ansaitse sitä, mutta lapsesi ansaitsevat totuuden.

Tästä olen eri mieltä. Aikuiset ihmiset osaavat kysyä, jos jotain tahtovat tietää. Jos minulta kysyttäisiin, vastaisin, että asiaan liittyi kolmas osapuoli. Se saisi riittää, koska enhän kysele aikuisten lapsieni seksielämästä minäkään.

Ymmärrän, että ap ei halua sotkeentua aikuisten lasten suhteeseen isäänsä. Se nimenomaan ei ole hänen velvollisuutensa enää. Ei hyvässä, ei pahassa.

Mä olen niin monesti vastannut keskustelussa tähän kysymykseen, mutta vastaan taas. Mä en halua kertoa todellista syytä erollemme koska tiedän tasan tarkkaan etteivät lapset haluaisi olla enää missään tekemisissä isänsä kanssa. Ja mä en henkisesti jaksa että olisin täysin ainoa vanhempi heille. Tällä hetkellä edes jkv saavat apua isältäänkin kun on joku hätä, en mä osaa kaikessa auttaa heitä. Ja isä tulee tällä hetkellä kuitenkin syntymäpäivillä käymään, mä en halua riistää näitä keneltäkään kun jo muutoinkin isällä ja lapsilla on turhan hauras side. Jos lapset kuulevat asioiden oikean laidan jostain, olkoon sitten niin.

Ap

Katumusta ja häpeää kai.

Itselläni 20v parisuhde päättyi kun mies rakastui toiseen. Asia ei ollutkaan sitten niin yksinkertainen. Tunnusti pettämisen kun suhdetta oli jatkunut jo useita kuukausia. Yritettiin vielä, koska itse menin aivan panikkiin enkä halunnut erota. Viimeinen puolivuotta olikin sitten aivan kamalaa. Suhde jatkui ja suljin siltä silmäni, kunnes kohtasin ahdistukseni kanssa pohjan eikä ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin ero. Mies ei varsinaisesti eroa ehdottanut ja itse jouduin edistämään asioita.

Mies muutti uuden vanhan rakkaansa luo, mutta ei ollutkaan onnellinen. Eron lopullisuus kai iski. Yritti lämmitellä välejä, mutta itse olin ollut niin rikki että ero oli todella helpottava kokemus. Enkä enää halunnut miestä takaisin.

Mies meni ihan silminnähden sekaisin uudesta rakkaasta. Muuttui ihmisenä ihan täysin.  Sikäli en ihmettele näitä ketkä uuden rakkauden huumassa tekevät jotain radikaalia. Sen verran hurjaa katsottavaa se oli. 

Kun aikaa kului ja pystyttiin olemaan taas väleissä huomasin hänen olevan taas enemmän oma itsensä. Nykyisin ollaan hyvissä väleissä. 

Tuosta lapsille kertomisesta. Jos et kerro, ex voi kertoa oman versionsa. Ei ole tavatonta, että siinä uhriudutaan ja esitetäänkin petettyä. Siis ihan oikeasti. 

Tässä lueskellut näitä hyviä kirjoituksia.. Mutta, yksi asia mikä on ymmärtämättä.

En ota kantaa sinänsä vieraissa pyörimiseen, syitä on varmaan yhtä paljon kuin tekijöitä. Mutta tähän mennessä ei yksikään ole tuonut esille ymmärrystä siitä miten manifestoituu syyllisyydentunto. Paskamainen käytös sen jälkeen kun jää kiinni ei ole välttämättä merkki ylimielisyydestä tai välinpitämättömyydestä, vaan syyllisyydestä, joka on tunteista vastenmielisin. Myöntyä ei tarvitse tai tarjota synninpäästöä, mitä pettäjä epäilemättä odottaa. Jotain oljenkortta jolla selittää oma asemansa kun jää housut kintuissa kiinni. Mutta omaa itseään varten, kannattaisi yrittää asettua toisen asemaan. Ymmärtää se häpeä kun on elänyt jotain haavemaailmaa, jossa omilla touhuilla ei ole niin suuresti merkitystä, tai niihin on tosi hyvä syy, ja sitten huomata, että toisen järkytys ja viha ei anna minkäänlaista sijaa selityksille tai lievennyksille. Nöyrä ihminen pystyy ottamaan sen halveksunnan ja surun vastaan ja ottamaan vastuun. Mutta todella harva ihminen on riittävän vahva itsetunnossaan että pystyy tuohon nöyryyteen. Sitten toimitaan niin kuin lapsi joka jää kiinni näpistyksestä: suututaan sille joka narautti ja suuttui. Se EI kerro siitä, ettei välitä toisen tyrmistyksestä ja surusta. Se kertoo usein siitä että säikähtää sitä tuhoa minkä aikaan sai. Älkää siis ajatelko että te olette pettäjälle yhdentekeviä, tuo kiukuttelu kertoo päinvastaisesta tunteesta. 

Ja perään disclamer: on niin paatuneita ihmisiä, joihin tuo edellä ei päde. Mutta ei se puskista tule, kyllä se on nostanut ruman päänsä jo aiemmin.

t. pettäjä

Vierailija kirjoitti:

Tässä lueskellut näitä hyviä kirjoituksia.. Mutta, yksi asia mikä on ymmärtämättä.

En ota kantaa sinänsä vieraissa pyörimiseen, syitä on varmaan yhtä paljon kuin tekijöitä. Mutta tähän mennessä ei yksikään ole tuonut esille ymmärrystä siitä miten manifestoituu syyllisyydentunto. Paskamainen käytös sen jälkeen kun jää kiinni ei ole välttämättä merkki ylimielisyydestä tai välinpitämättömyydestä, vaan syyllisyydestä, joka on tunteista vastenmielisin. Myöntyä ei tarvitse tai tarjota synninpäästöä, mitä pettäjä epäilemättä odottaa. Jotain oljenkortta jolla selittää oma asemansa kun jää housut kintuissa kiinni. Mutta omaa itseään varten, kannattaisi yrittää asettua toisen asemaan. Ymmärtää se häpeä kun on elänyt jotain haavemaailmaa, jossa omilla touhuilla ei ole niin suuresti merkitystä, tai niihin on tosi hyvä syy, ja sitten huomata, että toisen järkytys ja viha ei anna minkäänlaista sijaa selityksille ta

Lisään edelliseen, ettei tuo ymmärtäminen tarkoita sitä, että petturille pitäisi antaa uusi mahdollisuus. Ei ainakaan oletusarvoisesti pidä, sillä tuo peli kertoo sen asteen tunnepuolen ja kommunikaation ongelmista, ettei niitä pettämisen ruotimisella ja anteeksiannolla selvitetä. Itse en olisi aikoinaan myöntynyt jatkamaan jos olisin tiennyt exäni pettämisestä. Enkä varsinkaan exäni asemassa olisi suostunut jatkamaan itseni kanssa oman sivusuhteeni päätteeksi. Molempien kohdalla pettäminen oli oire ongelmasta joka ei ollut korjattavissa.

Jatkan, jos pettäjä pystyy sulle tarjoamaan loogisen selityksen ja ottamaan vastaan oman vastuunsa, oikein kuin aikuinen, niin hän on kirjautunut suhteestanne jo ulos. Hän on tehnyt erotyön jo, pettämisen paljastuminen on vain väline saada prosessi päätökseen. Sori mutta näin se on. Jos pystyy tunteensa ottamaan irti tilanteesta ja korvaamaan järjellä niin järki on se päällimmäinen, ei tunne. Tunteet on kuolleet jo, ja järkeily tehty valmiiksi.

Mutta tähän mennessä ei yksikään ole tuonut esille ymmärrystä siitä miten manifestoituu syyllisyydentunto. 

Otettu esille moneen otteeseen, että häpeäänsä huutaa ja kiukkuaan, kun jäi kiinni. Mutta en oikein käsitä, miksi pitäisi tuoda esille ymmärrystä sille, että kuusikymppinen ihminen käyttäytyy kuin lapsi karkkinäpistyksen jälkeen?

Sehän se pointti juuri on. Jos toinen elää vuosikymmenestä toiseen kuin kolmivuotias mä haluun-tahtojensa mukaan, ei siinä toisten ymmärrykset muuta kuin pahentaa käytöstä. Kunnon potku persuksille ja tärsky liian suurille luuloille sekä tkorvatillikka egolle tarpeeksi varhaisessa vaiheessa voisi tehota. Ei enää pappaiässä, kun on jo yli 12 v keritty naisia omassa tuttavaporukassakin kierrättämään.

Siinä vain se ongelma, että nämä täten toimivat eivät mene lähelläkään niitä ihmisiä, jotka heille näitä erittäin tarpeellisia toimia toisivat. Ei, he hakevat ylikilttejä, alistuvia, miellyttäjiä.

Eivätkä nuo ihmiset ole tälle karkkikavaltajalle todellakaan yhden tekeviä, vaan päinvastoin tuikitärkeitä. Ilman heidän panostaan, tukeaan, pönkitystä ja rakkauden vaalimista nämä keppostelijat ovat aivan pulassa. Jolleivat sitten vastoin kaikkea todennäköisyyttä aidosti osaa kääntää katsetta itseensä.

Oletan, että ihan samanlainen pönkittäjä se on tämä kakkonenkin, joka suostuu kulkemaan ukkomiehen matkassa ja pinkomaan tämän taloon ennen kuin käräjäoikeus on edes avioeroa myöntänyt. Jos vielä on paperit sisässäkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei Ap

Keskusteltiin syistä, jotka tapahtuneeseen johti ja osa syistä nousi meidän parisuhteesta, mutta suurin syy oli mies. Hän myöntää, että siinä tilanteessa oli keskenkasvuinen ja itsekäs kusipää eikä osannut/halunnut/uskaltanut kohdata itseään, ongelmiaan tai meidän parisuhteessa olevia haasteita. Ja tämän näen yhteiseksi sinun tapauksessasi.

Aluksi syyttelin asiasta itseäni ja kritisoin omaa toimintaani. Mietin mitä olin tehnyt väärin tai miksi en ollut aiemmin tajunnut asiaa. Häpesin, että minua oli kohdeltu niin. 

Lopulta tajusin, että tässä ei ollut kyse minusta. Toki olen toinen osapuoli meidän parisuhteessa ja olen tehnyt asioita, joissa olisin voinut toimia paremmin, mutta en ole vastuussa miehen teosta. Kyseessä ei ole minun huonouteni, ulkonäköni tai mikään minussa oleva ominaisuus. Toisaalta teon syy ei myöskään ollut toinen nainen. Kyseessä ei

Jos minä muuttaisin asumaan miehen luo, joka on juuri eronnut ja vaimo lähtenyt siitä asunnosta, niin hitto soikoon, minä vaatisin VÄLITTÖMÄSTI uuden sängyn ostamista!

En viettäisi YHTÄÄN yötä samassa sängyssä, missä mies on exänsä kanssa piehtaroinut.  Mies saisi lähteä sänky kaupoille saman tien 

Ylipäänsä en muuttaisi heidän yhteiseen asuntoonsa muutenkaan.  Niin kauan asuttaisiin erillään, kunnes saataisiin hommattua uusi yhteinen asunto.  Minusta on jotenkin noloa muuttaa toisen naisen jäljille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alaluokan ihmisille on tyypillistä kytkeä toisiinsa

a) seksi ja rakkaus. Kullin uittamista vieraassa römpsässä ei osata nähdä sinä mitä se oikeasti on. Eli juuri vain elinten hinkkaamista. Aivan suotta ylidramatisoida pientä sivusäätöä; ja

b) rakkaus ja avioliitto. Ylemmissä sosioekonomisissa kerroksissa on tapana nähdä avioliitto ennemminkin sopimuksena yhteiselämästä, siitä että muodostetaan yhteinen kotiTALOUS. Tähän liittyy myös molempien suvut, ja erityisesti yhteiset lapset. Se jos toisen naama alkaakin kyllästyttää, tai ei enää tunne perhosia vatsassa, ei ole mikään syy rikkoa perhettä.  

Jaa. Mä olen varmaan sitten alaluokan ihminen, 

Niin olet. Kaikki kirjoituksessasi vahvistaa tämän.

Pettäjät ovat paariaa. Jumalan hylkäämää varjokansaa jotka ovat valinneet pimeyden polut ja saastaiset salaisuudet jo tällä puolen. Mikään, ei mikään pelasta heitä tuholta.

Vierailija kirjoitti:

Pettäjät ovat paariaa. Jumalan hylkäämää varjokansaa jotka ovat valinneet pimeyden polut ja saastaiset salaisuudet jo tällä puolen. Mikään, ei mikään pelasta heitä tuholta.

Paholaisen sikiöitä, pahuuden manifestoitumaa.

Vierailija kirjoitti:

Mutta tähän mennessä ei yksikään ole tuonut esille ymmärrystä siitä miten manifestoituu syyllisyydentunto. 

Otettu esille moneen otteeseen, että häpeäänsä huutaa ja kiukkuaan, kun jäi kiinni. Mutta en oikein käsitä, miksi pitäisi tuoda esille ymmärrystä sille, että kuusikymppinen ihminen käyttäytyy kuin lapsi karkkinäpistyksen jälkeen?

Sehän se pointti juuri on. Jos toinen elää vuosikymmenestä toiseen kuin kolmivuotias mä haluun-tahtojensa mukaan, ei siinä toisten ymmärrykset muuta kuin pahentaa käytöstä. Kunnon potku persuksille ja tärsky liian suurille luuloille sekä tkorvatillikka egolle tarpeeksi varhaisessa vaiheessa voisi tehota. Ei enää pappaiässä, kun on jo yli 12 v keritty naisia omassa tuttavaporukassakin kierrättämään.

Siinä vain se ongelma, että nämä täten toimivat eivät mene lähelläkään niitä ihmisiä, jotka heille näitä erittäin tarpeellisia toimia toisivat. Ei, he hak

Joo minä ymmärrän tuon erovihan kyllä ja se on tuikitarpeellinen että saa todennäköisesti seuraavan eron itse käsiteltyä. Ei se ymmärrys olekaa sitä toista varten. Se on itseä varten. Ettet ajattele että olit niin yhdentekevä, tai jopa vastenmielinen, ettei se petturi pysty edes osoittamaan katumusta vaan räyhää niin kuin häntä olisi loukattu. Niin ei, vaan hän räyhää koska ei kykene ottamaan vastaan seurauksia siitä että itse loukkasi. MOnesti tulee vastaan juuri tuo väärinymmärrys, että pettämisen jälkeen röyhkeä käytös osottaisi ettei välitä. Kun se osoittaa juuri päinvastaista. Jos ottaa sen aikuismaisesti ja tyynesti vastaan sen petetyn raivon, niin silloin on tehnyt toisen puolesta jo sen päätöksen: sinua sattuu, tiesin että sattuu ja silti tein mitä tein, erotyö on tehty jo, nyt on sinun hetkesi alkaa työstää sitä. Aikuismainen käytös tuossa tilanteessa osoittaa vain sen, ettei seuraukset pelota koska ne oli laskelmoitu jo. Se on laskelmoitua pettämistä. Siinä toisen järkytys ei ole yllätys, sen tiedettiin jo tulevan ja se on valinta. Enkä sano että sillä on lopputuleman kannalta merkitystä muuten kuin että itse ymmärrät, ettei sinua kohtaan oltu välinpitämättömiä, vaan sinun tunnereaktiollasi on suuri merkitys. En tiedä olisiko eron hetkellä helpompaa ajatella ettei tuo yhtään välitä. Ehkä. Mutta pitkässä juoksussa olisiko kuitenkin parempi tietää olleensa loppuun saakka aika hemmetin merkityksellinen, tuntuisiko kaikki silloin vähemmän valheelle ja yhteinen elämä ei menettäisi valheen myötä merkitystään (?)

Vierailija kirjoitti:

"kerronpa tähän tapauksen vuosien takaa. Olimme parin ystävän kanssa aika vastattain eronneet kaikki tällaisista ydinperheidylleistä ja teimme reissun erääseen laskettelukeskukseen. Sieltä löytyi nopeasti seuraksi miesporukka, jotka olivat kotoisen toisesta kaupungista, meille siis ennalta täysin vieraita. Kaikki naimisissa tai pitkässä parisuhteessa. Jokainen miehistä halusi seksiä. Yhden kanssa juttelin pidempäänkin, hän oli hyvin pitkässä parisuhteessa, ei lapsia, aktiivinen näyttelykoiraharrastus. Hauska mies, tuli vähän käsitys, että aika varakas ja olisiko nuorempana ollut sitten vähän nörtti. Nautti selvästi naisten huomiosta, josta päättelin, että ehkä vientiä oli nyt vasta aikuisena. Mitään pahaa hän ei puhunut vaimostaan, mutta kaverinsa naljailivat että on tossun alla. Yöllä hän sai pehmiteltyä minut sänkyyn, ei mitään, ihan kivaa. Seuraavana päivänä käytiin porukassa vielä syömässä, mutta kyseessä ei tosiaan ollut mik

915: en ihan täysin ymmärrä tätä kommenttia. Oletatko siis että tuntisin itseni jotenkin tärkeäksi kun menin varatun ihmisen sänkyyn? No en. Ei mulle ollut mitään väliä mitä hän minusta ajattelee, eikä jostain tekstiviestistä käynyt mielessäkään, että hän virittelisi jotain salasuhdetta. Enkä tiedä olinko ensimmäinen tai viimeinen, enkä ajattele sitä ollenkaan. Tuolla ihmisellä tai hänen avioliitollaan ei ole mulle mitään merkitystä, ihan vieras ihminen. En sano että vaimonsa tekisi mitään väärin, en tiedä tekikö mies edes mitään väärin, en tiedä heidän suhteestaan yhtään mitään. Kunhan vaan toin esille, että ihminen voi käydä vieraissa, ilmeisen suunnitelmallisesti, vaikka arvostaisi vaimoaan ainakin puheissa, olisi kotona tosi kiltti kumppani, ja kaikki ulkoinen liiton ympärillä olisi tosi komeaa. en edes tiedä onko tämän miehen suhteen ulkopuolisilla seikkailuilla myönteinen vai kielteinen vaikutus kotiin, mutta yhdessä ovat näköjään kymmenen vuotta myöhemmin yhä ja hyvältä somen perusteella näyttää.

Niin ei, vaan hän räyhää koska ei kykene ottamaan vastaan seurauksia siitä että itse loukkasi. MOnesti tulee vastaan juuri tuo väärinymmärrys, että pettämisen jälkeen röyhkeä käytös osottaisi ettei välitä. Kun se osoittaa juuri päinvastaista. 

Puhut nyt vain itsestäsi, ei kaikilla reaktiot tarkoita samaa, tietenkään. Suurimmalla osalla röyhkeä käytös ja räyhääminen tulee selkärangasta tyyliin hyökkäys on paras puolustus.  Suhtatuvat näin aina, kun ovat tehneet jotain kyseenalaista.

Lisäksi vaikka röyhkeä käytös onkin ongelmallista, se ei ole niin ongelmallista kuin mitä tässäkin (ja monessa muussa) tapauksessa on tehty, eli puhumattomaksi heittäytyminen. Se, että ei suostuta vastaamaan edes kysymykseen, mitä hvettiä täällä tapahtuu.

Itseä varten nimenomaan ei kannata alkaa miettimään, että tuon toisen huono käytös tarkoittaa, että hän välittää minusta niin suuresti! Se on sitä toisen huonojen, joskus jopa vahingollisten, tekojen ja tapojen poisselittämistä, joka aina kääntyy itseä vastaan.

Sanot tuossa, että kohteliasuutena ja rakkauden tekona pitäisi ottaa se, että minulle huudetaan ja ollaan röyhkeitä pettämisen jälkeen. EI näin. Vaan haetaan ihmisiä, jotka pystyvät muuhunkin, kuten aitoon välittämiseen ja sen osoittamiseen

Wow, siis wow. Kuvailit niin hyvin mun ex:n arvomaailmaa ja ajatusmaailmaa. Meidän suhteesta puhuttiin loppua kohden bisnestermein osoittamaan, että tyyliin huono investointi. Kyse oli myös siitä, etten tuonut enää lisäarvoa hänen elämäänsä. Se tuntui aidosti siltä, että sain potkut ilman kirjallista varoitusta. Tai että olin ollut koko suhteen tietämättäni koeajalla. Ero osui juuri siihen aikaan, kun uralliset satsaukset alkoivat poikimaan ja meni kovaa.

Yksin hän ei jäänyt.

Tulin vielä kommentoimaan, että sinä väistit luodin, kuten itsekin tein. Kerron, miksi tiedän😊

Olin ex-miehen kanssa vähän yli neljä vuotta, joista n 3,5 asuttiin yhdessä. Alku oli aivan ihanaa, hän vei jalat altani, oli hyvännäköinen, fiksu, hauska, seksuaalinen vetovoima ja yhteensopivuus käsittämätön, matkusteltiin ja pidettiin hausaa. Alussa myös kunnianhimo viehätti, sillä suhtaudun itsekin työhöni intohimolla ja vakavasti. Yhdessä asuminen meni hyvin, hän tosin alkoi olemaan yhä enemmän töissä/työmatkoilla, mutta se oli luonnollista, sillä rakensihan hän uraansa. Mulla oli kaikki hyvin myös, työ, jota rakastan, paljon kavereita, kiva harrastus.

Sitten jokin muuttui. Hän alkoi puhumaan naimisiin menosta ja lapsista samaan syssyyn. Minä toppuuttelin, sanoin, että voidaan me naimisiin mennä, mutta lapsia en vielä tähän tee, jethän sä ole edes koskaan kotona, kauheasti matkapäiviä ja duunipäivätkin viistoista tuntisia. Hän että oothan sä kotona. Juuei. Samaan aikaan alkoi olla vikaa joissakin mun kavereissa. Heitä yhdisti duunarihommat. Aloin höristämään korviani ja mitä huomasinkaan. Epäkiinnostavia puheenaiheita: mun pikkunäppärä työ, harrastus, kaveripiiri, sukulaisten kuulumiset. Kiinnostavia puheenaiheita: hänen työnsä ja kiemurat siellä. Lopulta oltiin tilanteessa, jossa kaikki pyöri hänen työnsä ympärillä, koko almanakka, häntä sai odotella, teki ohareita, stressikiukutteli, odotti palveluja, ohitti yhä useammin puheet joo joo oo nyt jo hiljaa tästä. Tämä kaikki samanaikaisesti kun olisi pitänyt mennä kiireellä naimisiin ja alkaa lasten laittoon.

Laskin minäkin pari numeroa yhteen ja tulin tulokseen, että nyt ollaan uralla vaiheessa, jossa vakiinnutaan ja hommataan perhe taustalle. Ulkonäöllisesti tiesin vallan hyvin sopivani siihen hommaan, siis edustusvaimoksi.

Muutamaan otteeseen yritin asiasta puhua, mihin suuntaan suhteemme on kehittymässä ja että se suunta ei mua viehätä. Summana näistä keskusteluista ja riidoista sain kuulla olevani hysteerisen huomionkipeä ja moni olisi onnellinen, kun mies panostaa tulevaisuuteen. Sanoin, että hän panostaa omaan, ei minun tulevaisuuteni ja koen olevani vain palanen sitä suunnitelmaa. Olin kuulemma itsekäs, strategiakyvytön, lyhytjänteinen ja naiivi. Totesin, että tämä on tässä, ennen kuin tuhlataan toistemme elämää yhtään enempää. Meillä on niin eri tavoitteet elämässä, että tätä ei kannata jatkaa. Sain minäkin kuulla, että tämäkö on kiitos investoinnista.

Ei hänkään kuitenkaan yksin jäänyt. Alle vuoden meidän suhteen jälkeen  hän oli jo naimisissa minua 6 v nuoremman naisen kanssa. Oli oppinut näemmä, että ei kannata odotella, vaan kotiuttaa sijoitus mahd. nopeasti. Viimeinen kerta, kun olen hänet nähnyt, oli, kun törmättiin eräässä vähän sivulla olevassa ravintolassa. Hän sanoi vaivautuneen moin, eikä esitellyt seuralaistaan. Sen verran minäkin tiedän, että vaimo se ei ollut.

Jos aikajana olisi erilainen, ajattelisin apn perineen mun exän!

Vierailija kirjoitti:

Wow, siis wow. Kuvailit niin hyvin mun ex:n arvomaailmaa ja ajatusmaailmaa. Meidän suhteesta puhuttiin loppua kohden bisnestermein osoittamaan, että tyyliin huono investointi. Kyse oli myös siitä, etten tuonut enää lisäarvoa hänen elämäänsä. Se tuntui aidosti siltä, että sain potkut ilman kirjallista varoitusta. Tai että olin ollut koko suhteen tietämättäni koeajalla. Ero osui juuri siihen aikaan, kun uralliset satsaukset alkoivat poikimaan ja meni kovaa.

Yksin hän ei jäänyt.

Tulin vielä kommentoimaan, että sinä väistit luodin, kuten itsekin tein. Kerron, miksi tiedän😊

Olin ex-miehen kanssa vähän yli neljä vuotta, joista n 3,5 asuttiin yhdessä. Alku oli aivan ihanaa, hän vei jalat altani, oli hyvännäköinen, fiksu, hauska, seksuaalinen vetovoima ja yhteensopivuus käsittämätön, matkusteltiin ja pidettiin hausaa. Alussa myös kunnianhimo viehätti, sillä suhtaudun itsekin työhöni intohimolla ja

Olipa harvinaisen hauskasti kirjotettu :-).