Mitä pettäjä tuntee kun jää kiinni sivusuhteesta eikä olisi halunnut erota puolisostaan/rikkoa kotia?

Sainpahan kerrankin nuorta ja tiukkaa, se kait se tavallisin tuntemus.

Miehenkin tarpeet muuttuu iän mukana samalla kun persoonallisuuskin kehittyy. Itsensä uhraava kodinhengetär on sopinut nuoruuden uran rakentamisvaiheeseen ja pikkulapsiarkeen. Ilmeisesti sitä kipinää on haettu muualta jo silloin. Tuollaiseenkin dynamiikkaan kuitenkin kyllästyy, ihan samalla tavalla kuin naisetkin kyllästyvät liian kilttiin mieheen. Nyt miehellä on taas mahdollisuus löytää itsensä uudelleen, itsenäisenä ihmisenä, samoin kuin tietysti ap:lla. Nämä kriisit kuuluvat elämään, ne kannattaa vain hyväksyä, eikä jäädä loputtomasti ihmettelemään, mitä se toinen ajattelee tai kokee. Tällaisissa mietteissä rypeminen kertoo vain siitä, ettei ap kykene henkiseen itsenäisyyteen vaan elää edelleen miehensä kautta. 

Vierailija kirjoitti:

Miehenkin tarpeet muuttuu iän mukana samalla kun persoonallisuuskin kehittyy. Itsensä uhraava kodinhengetär on sopinut nuoruuden uran rakentamisvaiheeseen ja pikkulapsiarkeen. Ilmeisesti sitä kipinää on haettu muualta jo silloin. Tuollaiseenkin dynamiikkaan kuitenkin kyllästyy, ihan samalla tavalla kuin naisetkin kyllästyvät liian kilttiin mieheen. Nyt miehellä on taas mahdollisuus löytää itsensä uudelleen, itsenäisenä ihmisenä, samoin kuin tietysti ap:lla. Nämä kriisit kuuluvat elämään, ne kannattaa vain hyväksyä, eikä jäädä loputtomasti ihmettelemään, mitä se toinen ajattelee tai kokee. Tällaisissa mietteissä rypeminen kertoo vain siitä, ettei ap kykene henkiseen itsenäisyyteen vaan elää edelleen miehensä kautta. 

Kai mä sitten edelleen vähän elän kun yli puolet elämästäni olen hänen kaikenlaisista tarpeistaan huolehtinut. Mutta kai se pikkuhiljaa hälvenee, nyt kuitenkin erosta vielä todella lyhyt aika, varsinkin kun vertaa suhteen pituuteen. Heinäkuussa eropäätös, sitten vielä kuukausi saman katon alla, samassa sängyssä. Mä en oikein ymmärrä miksi niin moni odottaa että mä olisin jo täysin omillani, ilman tunteita mieheen? Miten irti voisi päästä muka näin nopeaan, ei onnistu multa ainakaan. Mutta kyllä mä tiedän että sekin päivä koittaa, niin ovat mua viisaammat sanoneet. Mä rakastin niin paljon, se ei vaan riittänyt. Nyt yritän kuolettaa parhaani mukaan ne tunteet.

Ap

Mä rakastin niin paljon, se ei vaan riittänyt. Nyt yritän kuolettaa parhaani mukaan ne tunteet.

Voi olla, että olet rakastanut enemmän sitä kaunisteltua mielikuvaa miehestä kuin todellista ihmistä. Se todellinen ihminen luultavammin paljastui tässä pettämisessä ja sen paljastumisessa.

Jotenkin ei vaan voi välttyä mielikuvalta, että teillä ei kovin syvällinen henkinen yhteys ollutkaan. Miehesi hyviksi puoliksi mainitset pihatyöt ja autoista huolehtimisen.

Joo, onhan sitä siinäkin, mutta vaikuttaa oikeasti aika pinnalliselta. Mistä te keskustelitte jos kodinhoito ja lasten asiat lasketaan pois? Kuinka hyvin hän oikeasti tunsi sua ihmisenä sun sisäistä maailmaa muuta kuin vaimona ja äitinä ja kodinhoitajana?

Vierailija kirjoitti:

Mä rakastin niin paljon, se ei vaan riittänyt. Nyt yritän kuolettaa parhaani mukaan ne tunteet.

 

Voi olla, että olet rakastanut enemmän sitä kaunisteltua mielikuvaa miehestä kuin todellista ihmistä. Se todellinen ihminen luultavammin paljastui tässä pettämisessä ja sen paljastumisessa.

Jotenkin ei vaan voi välttyä mielikuvalta, että teillä ei kovin syvällinen henkinen yhteys ollutkaan. Miehesi hyviksi puoliksi mainitset pihatyöt ja autoista huolehtimisen.

Joo, onhan sitä siinäkin, mutta vaikuttaa oikeasti aika pinnalliselta. Mistä te keskustelitte jos kodinhoito ja lasten asiat lasketaan pois? Kuinka hyvin hän oikeasti tunsi sua ihmisenä sun sisäistä maailmaa muuta kuin vaimona ja äitinä ja kodinhoitajana?

Niin, voihan se näinkin olla että rakastin mielikuvaa, mutta rakastin kuitenkin ja olin sydän täysillä suhteessamme. Otin tosissani papin kysymyksen: "Tahdotko rakastaa myötä- ja vastamäessä?" Lupasin näin tehdä, vastasin "tahdon". 

Siis olihan miehessä nyt muutakin hyvää kuin pihatyöt ja autoista huolehtiminen, ne mainitsin kotitöistä. 

Kyllä me keskusteltiin, ainakin minä toin aivan kaiken esiin maan ja taivaan väliltä. Mies on aina ollut pidättyväisempi, sekä mulle että muille. Jotenkin herää epäily jostain tunnevammastakin.

Ap

"Ne rakkaudenosoitukset kuuluu ihastumisvaiheeseen eikä meillä muutenkaan hirveästi halailla ystäviä saati työkavereita. Meillä ei myöskään naista nosteta jalustalle määräänsä enempää (kehuin, kukin yms.) eikä naiset vastaavasti ihaile miehiään. Suomalaiset naiset ovat aina käyneet töissä ja hoitaneet kodin, olleet korostetun vahvoja ja pärjääviä."

Anteeksi mutta minusta tämä on vähän surullinen näkemys. Näinkö sen sitten ihan ehdottomasti pitää olla?

Tarkoittaako pärjääminen ja vahvuus väkisin sitä, ettei kumppaniaan saa ihailla ja hänelle osoittaa kuinka tärkeä hän on? Ja jokaisen sukupolven tätä näkemystä jatkaa eteenpäin, koska "kuuluu kulttuuriin"? Ja kun mietitään niitä Suomessa niin yleisiä eroja, niin mikä on syy ja mikä seuraus -jatkuuko epätyydyttävien parisuhteiden jatkumo kun ei sitä hellyyden ja hoivaamisen osoittamista jo lapsuuden perheessä haluta millään tapaa priorisoida, koska "ei kuulu kulttuuriin"?

Minusta meillä on vallalla myös hieman toksinen feminiinisyys, jossa toisen hoivaaminen ja lämmön osoittaminen nähdään jotenkin epätasa-arvoisena, jopa submissiivisena. Pärjäävä ja vahva nainen ei niin tee. Nainen avaa itse ovensa, kohteliaat ja huolehtivat miehet on lipeviä teeskentelijöitä..

Niin minäkin nuorena luulin, luulin että perheen ydintehtävä on ostaa ja huolehtia omakotitalosta ja lemmikeistä ja kasvattaa lapsista pärjääviä ja monitaitoisia aikuisia. Nyt ymmärrän, ettei perheellä ole mitään tehtävää. Perhe vaan on. Sen kasassa pitää liima, jota rakkaudeksi kutsutaan. Ja se rakkaus ei vähene jakamalla vaan lisääntyy. Niin klisheiseltä kuin tuo kuulostaakin kyynisestä suomalaisesta.

Ap, älä välitä. Suomessa on jotenkin tosi kummallinen ihmiskäsitys: ei saisi olla riippuvainen kenestäkään. Pitäisi heti päästä yli erosta tai on tyyliin läheisriippuvainen. Ei ihmisen psykologia kuitenkaan toimi niin. Tottakai kiintymyssuhteen rikkoutuminen ja sen tietoinen päättäminen vie aikaa. Jos ei veisi, ei mitään kiintymyssuhdetta olisikaan! Se että suhun sattuu, on merkki siitä että olet terve ja normaalisti reagoiva. 

Jos lukee englanninkielistä erokirjallisuutta, niin aika tyypillisesti niissä mainitaan, että avioerosta toipuminen vie keskimäärin jopa seitsemän vuotta! Kyllähän se on puolison kuoleman ohella isoin elämänmuutos: siinä menee herkästi uusiksi kaikki. Ehkä enemmänkin kuin puolison kuollessa.

Jostain syystä Suomen mediassa toitotetaan vaan sitä 1-2 vuotta ja jos ei ole syyskuussa irti heinäkuussa tapahtuneesta erosta, elät mukamaa liikaa miehelle. Höpö höpö. Tämä kertoo jotain myös suomalaisesta yhteiskunnasta.

Nyt siirrät fokusta enemmän itseesi ja tulevaan, rakennat tulevaisuutta pala kerrallaan.  Nykyisyyttä ei voi kuitenkaan ymmärtää ymmärtämättä historiaa ja se koskee myös meitä ihmisiä. Suhteesta suhteeseen hyppäävät usein skippaavat tämän osion, mutta ehkä sä voisit tosiaan käydä sen eroseminaarin? Varmasti on totta, että irrottautuminen on työlästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä rakastin niin paljon, se ei vaan riittänyt. Nyt yritän kuolettaa parhaani mukaan ne tunteet.

 

Voi olla, että olet rakastanut enemmän sitä kaunisteltua mielikuvaa miehestä kuin todellista ihmistä. Se todellinen ihminen luultavammin paljastui tässä pettämisessä ja sen paljastumisessa.

Jotenkin ei vaan voi välttyä mielikuvalta, että teillä ei kovin syvällinen henkinen yhteys ollutkaan. Miehesi hyviksi puoliksi mainitset pihatyöt ja autoista huolehtimisen.

Joo, onhan sitä siinäkin, mutta vaikuttaa oikeasti aika pinnalliselta. Mistä te keskustelitte jos kodinhoito ja lasten asiat lasketaan pois? Kuinka hyvin hän oikeasti tunsi sua ihmisenä sun sisäistä maailmaa muuta kuin vaimona ja äitinä ja kodinhoitajana?

 

Niin, voihan se näinkin olla että rakastin mielikuvaa, mutta rakastin kuitenkin ja oli

Sanoit papin edessä, että tahdot rakastaa myös vastamäessä. Mikäs tämä nyt sitten on, ellei vastamäki?

Vierailija kirjoitti:

Ap, älä välitä. Suomessa on jotenkin tosi kummallinen ihmiskäsitys: ei saisi olla riippuvainen kenestäkään. Pitäisi heti päästä yli erosta tai on tyyliin läheisriippuvainen. Ei ihmisen psykologia kuitenkaan toimi niin. Tottakai kiintymyssuhteen rikkoutuminen ja sen tietoinen päättäminen vie aikaa. Jos ei veisi, ei mitään kiintymyssuhdetta olisikaan! Se että suhun sattuu, on merkki siitä että olet terve ja normaalisti reagoiva. 

Jos lukee englanninkielistä erokirjallisuutta, niin aika tyypillisesti niissä mainitaan, että avioerosta toipuminen vie keskimäärin jopa seitsemän vuotta! Kyllähän se on puolison kuoleman ohella isoin elämänmuutos: siinä menee herkästi uusiksi kaikki. Ehkä enemmänkin kuin puolison kuollessa.

Jostain syystä Suomen mediassa toitotetaan vaan sitä 1-2 vuotta ja jos ei ole syyskuussa irti heinäkuussa tapahtuneesta erosta, elät mukamaa liikaa miehelle. Höpö höpö. Tämä kertoo jotain myös suomalai

Kiitos ihana ymmärtävästä kommentistasi!

Kyllähän mä koko ajan siirrän fokusta enemmän itseeni, hitaasti mutta varmasti. Välillä meinaa itku tulla kun hämmästelen että miten ihmeessä tässä näin pääsi käymään? Miksi mä asun yksin vieraassa ympäristössä enkä omassa kodissani? 

Mä harkitsen sitä eroryhmää kyllä. :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoit papin edessä, että tahdot rakastaa myös vastamäessä. Mikäs tämä nyt sitten on, ellei vastamäki?

Liian hankala vastamäki yksin kiipeämiseen. Yhdessä puolison kanssa olisin kiivennyt.

Ap

Kyllä me keskusteltiin, ainakin minä toin aivan kaiken esiin maan ja taivaan väliltä. Mies on aina ollut pidättyväisempi, sekä mulle että muille. Jotenkin herää epäily jostain tunnevammastakin.

Kuulostaa siltä, että sinä olet tekemiselläsi ja puhumisellasi kannatellut teidän parisuhdetta ja mies on kulkenut mukana mykkänä vapaamatkustajana.

Miten ihmeessä olette selvittäneet kaikki perhe-elämässä ja lasten kanssa väistämättä esiin tulevat arjen ongelmat? Arvatenkin sinä olet niissä se aktiivinen osapuoli ja mieheltä ei edes odotettu mitään panosta. Miten ihmeessä olet jaksanut vetää moista kivirekeä?

Itsekin olen ollut naimisissa 24 vuotta, mutta täytyy sanoa, että en olisi kestänyt päivääkään puhumattoman jörrikän kanssa. Mikään ulkonäkö tai menestys ei mulle koskaan olisi korvannut puheyhteyttä ja molemminpuolista kiinnostusta toisen sielunelämään.



Tämä ero voi olla myös sulle iso kasvun paikka. Voi ehkä oppia myös toisenlaisen parisuhdemallin, joka perustuu vastavuoroisuuteen.

Minun ex n hoito tuli raskaaksi. En ollut aluksi kiinnostunut miehestä yhtään. Asuin asuntolassa ja kaikki puhui siinä on kunnon mies, itse tykkäsin 20 vuotiaana enemmänkin niistä jännämiehistä.

Mentiin treffeille, toisille ja asttelin no voihan tätä harkita. Ihastuin vasta ehkä kk päästä,

sitten rakastuin ihan kypällä. Pari v asuttiin yhdessä ja mies sai siirron ja muutettiin uuteen ympäristöön. Mentiin legendaarisesti uutena vuotena kihloihin. Naapurissa asui 17 v tyttö, jota kävi panemassa samana iltana. Mies sanoi ei muista mitään, mutta siitä alkoi salasuhde. 

Vappuna oltiin naapurissa ja tyttö tuli pöydän ääreen tiukka mekkonpäällä ja sanoi hänellä on uutisia.

Minulle kävi hyvin. Naapurin mies, tuleva vaari, järjesti minulle siirron ja miesystävä sitten meni naimisiin, täytti just 18 v. Olemme samalla työnantajalla edelleen, ollaan koko ajan oltu ja mies jäi sinne pikkupitäjään ja ei pääse sieltä pois.

Vaimo ei ole ikinä mennyt töihin, heillä oli, viimeksi kun kuulin, 3 lasta ja miehellä on omat seikkailut.

ex sanoo jos voisi kääntää kelloa taaksepäin, tekisi niin. Sanoi hän oli heikko, kun nuori tyttö halusi häntä. Mies kävi ennen muuttoa läksiäisissä panemassa myös hänen parhaimpien ystäviensä , 2 kpl tyttöystäviä, 3 kimppa. Heidän miehet olivat sammuneet ja minä olin poissa. Toinen tuli raskaaksi ja siinä meni ystävyydet poikki ja 1 lapsi on ilman isää

Vierailija kirjoitti:

Minun ex n hoito tuli raskaaksi. En ollut aluksi kiinnostunut miehestä yhtään. Asuin asuntolassa ja kaikki puhui siinä on kunnon mies, itse tykkäsin 20 vuotiaana enemmänkin niistä jännämiehistä.

Mentiin treffeille, toisille ja asttelin no voihan tätä harkita. Ihastuin vasta ehkä kk päästä,

sitten rakastuin ihan kypällä. Pari v asuttiin yhdessä ja mies sai siirron ja muutettiin uuteen ympäristöön. Mentiin legendaarisesti uutena vuotena kihloihin. Naapurissa asui 17 v tyttö, jota kävi panemassa samana iltana. Mies sanoi ei muista mitään, mutta siitä alkoi salasuhde. 

Vappuna oltiin naapurissa ja tyttö tuli pöydän ääreen tiukka mekkonpäällä ja sanoi hänellä on uutisia.

Minulle kävi hyvin. Naapurin mies, tuleva vaari, järjesti minulle siirron ja miesystävä sitten meni naimisiin, täytti just 18 v. Olemme samalla työnantajalla edelleen, ollaan koko ajan oltu ja mies jäi sinne pikkupitäjään ja ei pää

Joku teinisekoilu on vähän eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syytä naista hyvä ihminen. Häntä on turha miettiä. Sun miehesi on ihan itse valinnut tiensä, hän on järkevä aikuinen joka on tehnyt päätökset pettää. Unohda se nainen, miehesi on yksin syyllinen. 

mene terapiaan, jotta saat apua. Katkeruus on paha vaiva jos se tarttuu. Sun pitää päästä jatkamaan elämääsi.

Voihan naistakin syyttää, mikäli on tiennyt miehen ukkomieheksi! Tosin normaali nainen ei ukkomiehiin koske, eli nainen ei ole mieleltään terve ja on alapäänsä vietävissä, kuten tämä ukkokin.

Todella paljon on myös sellaisia naisia, jotka ovat itse naimisissa ja etsivät jopa tarkoituksella seuraa toisista varatuista - kiinnijäämisriski on näin pienempi.

Lähipiirissäni oli tällainen nainen, josta kukaan ei olisi uskonut, että hän kehtaa ylläpitää useiden vuo

Entä minkälainen pettymys kuvion paljastuminen oli tälle useita vuosia järjestelmällisesti salasuhdetta ylläpitäneelle varatulle miehelle? 

Ikävä kyllä nämä ovat asioita, joita miehet harvemmin arvostavat kuin naiset. Ei heitä kiinnosta tietyllä tavalla perinteet samoin kuin naisia. Naiset oikeasti käyttävät kamalasti energiaa suhteen rakentamiseen. Siihen kuuluu jouluperinteet ja äitien salaiset reseptit.

Jäin tätä miettimään. Kuulumme kaveripiiriin, jossa ollaan tunnettu pitkään ja oltu monet pitkissä suhteissa. Muistan nuorempana vähän naureskelin yhdelle parille, jossa naista ei kiinnostanut niin pätkääkään mitkään suvun juhannusjuhlien järjestäminen tms. Muistan, miten ajattelin, että kuinka häntä ei yhtään kiinnosta rakentaa yhteisiä perinteitä ja vahvistaa perheyhteyttä. Muistan joulun, jolloin heillä ei ollut mitään laitettuna, söivät kaksi päivää tapaksia ja joivat punaviiniä. Säälin miestä kovasti!

Hän sanoi, että ei miestäkään kiinnosta. Mä ajattelin, että ei tietenkään, sehän onkin naisen ja kodinhengen kunniatehtävä!

No, nyt on kulunut lähes neljäkymmentä vuotta ja vain he ovat enää yhdessä. Heillä on kaikki nämä vuodet säilynyt suhteen jännite ja semmoinen kevyt flirtti. Omien monien riitojen ja lopulta eron kautta ymmärsin, miehelle voi se rakennettu suhde perinteineen oikeasti olla vankila. Nainen on kyllä onnellinen ja hän kokee, että kaikki on ihanasti. 

Nyt toivon, että olisin joskus hellittänyt siitä täydellisyyden rakentamisesta:-(

Onko otsikko nyt ihan synkassa sisällön kanssa? Mieshän halusi erota.

^ Mutta ei kai niitä perinteitä, joulua ja kotia rakenneta miehen takia vaan niiden lasten takia, hyvänen aika! Kyseessä on näiden samojen miesten, jotka ei sitä efforttia arvosta, jälkikasvun paras. Kyllä, se oli isku vasten kasvoja, kun tajusin, ettei toinen arvosta näiden merkitystä. Lapset kuitenkin arvostivat ja arvostavat, ja se on pääasia. Itsekin pidän jouluisasta kodista.

Tällaisille miehille on lähes mahdotonta olla madonna ja h*ora samaan aikaan. Haluan uskoa, että kypsä mies kykenee näkemään vaimossaan molemmat puolet eikä äitiys ole miinus. Ehkä se mies joutaakin sitten mennä, jos on mennäkseen. Tosi mielelläni laitan joulua yksin minulle ja lapsille ilman paineita siitä, että tämäkin pitäisi osata laittaa silleen puolihuomaamattoman rennosti ilman että toinen kokee olevansa vankilassa. 

Ikääntymisessä on se hieno puoli, että jossain vaiheessa sitä vaan menettää kiinnostuksen siihen, minkälainen pitäisi naisena olla, että kelpaa miehelle tai ettei mies jätä. Whatever.

Vierailija kirjoitti:

^ Mutta ei kai niitä perinteitä, joulua ja kotia rakenneta miehen takia vaan niiden lasten takia, hyvänen aika! Kyseessä on näiden samojen miesten, jotka ei sitä efforttia arvosta, jälkikasvun paras. Kyllä, se oli isku vasten kasvoja, kun tajusin, ettei toinen arvosta näiden merkitystä. Lapset kuitenkin arvostivat ja arvostavat, ja se on pääasia. Itsekin pidän jouluisasta kodista.

Tällaisille miehille on lähes mahdotonta olla madonna ja h*ora samaan aikaan. Haluan uskoa, että kypsä mies kykenee näkemään vaimossaan molemmat puolet eikä äitiys ole miinus. Ehkä se mies joutaakin sitten mennä, jos on mennäkseen. Tosi mielelläni laitan joulua yksin minulle ja lapsille ilman paineita siitä, että tämäkin pitäisi osata laittaa silleen puolihuomaamattoman rennosti ilman että toinen kokee olevansa vankilassa. 

Ikääntymisessä on se hieno puoli, että jossain vaiheessa sitä vaan menettää kiinnostuksen siihen, minkälainen pitäisi n

Jotain itse oivaltanut tässä neljänkympin päälle ja yksi eroon päättynyt perhesysteemi takana. Nainen saa varmaan mieluusti laittaa sitä kotia ja niitä perinteitä, kunhan se ei velvoita sitä miestä mihinkään. Kunhan ei riidellä, stressata, äyskitä määräyksiä, martyroida, kehitetä hirmu odotuksia ja sitten syyllistetä kun ne ei toteudu. Ymmärrän, väärältähän se tuntuu: lasten jouluilo, yhteinen viihtyisä koti.. miksei toinen arvosta sen vertaa että leikkisi mukana kiinnostunutta. Asian voi kääntää näin: miehillä on niitä omia projektejaan kuten joku auton tai moottorikelkan laitto. Onko monestikin tullut kiiteltyä miestä tai osallistuttua superkiinnostuneena auton valintaan ja renkaiden vertailuun? Kuitenkin mukava on sillä valmiilla kärryllä ajella. Sama koskee jääkaappiin tuotua riistaa tai kalaa, ja niin edelleen. Rankasti sukupuolitettuna tämä edellä, mutta jokainen varmaan tunnistaa parisuhteestaan jotain minkä odottaa olevan yhteinen projekti vaikka se on oman mielenkiinnon kohde, ja toisaalta jotain mitä kumppani höyryää mikä ei itseä voisi vähempää kiinnostaa.

Eli en niinkään näe että kyse on madonna ja h* ilmiöstä, vaan ennemmin kuka haluaa n*ssia mean mommya, supernannya tai justiinaa.

Ap,

Mitä enemmän kirjoitat, sitä tutummalta kuulostaa. Ehkä se on tosiaan niin, että kun olet kuullut yhden pettämistarinan, olet kuullut ne kaikki. Ihan kuin olisi jokin pettäjäjättäjän ABC-kirja: mitä teet ja mitä sanot. 

Kannattaa lukea Bruce Fisherin Jälleenrakennus-kirja, se on alan klassikko. Siinä kuvaillaan tämä eroajaryhmä rinnastaen heidät murrosikäisiin tai uhmaikäisiin: mutku mä haluun! Toimivat yhtäkkiä todella epäloogisesti kiukutellen puolisoilleen kuin äidilleen, löytävät maagisen yhteyden kodin ulkopuolelta ja kyseenalaistavat kaiken maasta taivaaseen,  mukaan lukien avioliiton instituutiona. Kaikessa epäloogisuudessaan toimivat kuitenkin saman  kaavan mukaisesti toistaen samat fraasit ja siten tavallaan loogisesti. Popcornit esiin, kun show alkaa.

Voi olla, että kun aikaa kuluu ja saat enemmän perspektiiviä, niin huomaat ex:n olleen itsekeskeinen jo suhteenne aikana. Usein menestyminen työelämässä ja urheilussa edellyttää tiettyä röyhkeyttä ja itsekkyyttä, ja se näkyy myös perhe-elämän valinnoissa. Toisaalta tällaisen henkilön kanssa ei perhe-elämästä tulisi yhtään mitään, ellei toinen osapuoli joustaisi. Se olisi kaatunut omaan mahdottomuuteensa jo aikoja sitten! Älä siis syytä itseäsi liiallisesta kiltteydestä.

Näin tämä nyt vain meni. :/ Elämä kuitenkin kantaa.

Mutta ei kai niitä perinteitä, joulua ja kotia rakenneta miehen takia vaan niiden lasten takia, hyvänen aika!

Siinäpä se onkin. Vasta oikeastaan eron jälkeen asioita käsitellessäni ymmärsin, että minä aloitin sen perhe-elämän rakentamisen jo seurusteluaikana ja aikana, jolloin asuttiin yhdessä ennen lapsia. 

Jo silloin aloin rakentamaan niitä meidän perheen tulevia perinteitä, hössäsin joulua ja emännöin suvun juhannusjuhlia. Valmistauduin oikein urakalla rouvanpäiviin ja nipotin vähän kaikesta.

Muistan aivan halveksineeni tuota pariskuntaa, mistä kerroin, tai oikeammin hävettää sanoa, sitä naista. Miten hän saattoi jättää perjantaisiivouksen tuosta vain kesken ja lähteä baariin, kun mies sieltä soittaa, että on siellä työkaverien kanssa? Tuollaistahan tekee vain alkoholistit! Ja kertoo siitä vielä ihan iloisesti kuin jokapäiväisestä asiasta illanvietossa.

Nyt ajattelen, että heidän kepeä suhde rakennettiin jo silloin ja toivon, että olisin ollut spontaanimpi oman miehen kanssa lähtemään ja tekemään. Minä jäin omasta halusta monesta jutusta pois, kun kotona tai puutarhassa tai mökillä tai missä nyt minun mielestä oli tärkeämpää tekemistä. Tuo nainen taas itsestään selvästi odotti, että menot mennään yhdessä ja tekemättä olevat työt sitten tehdään yhdessä myös. Nyt kysyn itseltäni, miksi ihmeessä minä yleensä katsoin, että ne työt ovat minun ja minun piti niitä yksin jäädä tekemään??

He olivat kyllä lasten kanssa yhtä vapaamielisiä, lapset saivat päättää, mitkä perinteet ovat kivoja. Ei siis mitään että äiti päättää, mitä sortteja joulupöydässä on ja ne siihen tulee vaikka itkun kanssa. Esimerkiksi alkoivat viettää joulun ulkomailla kun lapset olivat kouluikäisiä. Se oli lasten toivomus, siihen osui pitkä loma koulusta. Minä en aikanaan ymmärtänyt tätä yhtään, vaikka nainen tosiaan kertoi, että tämä on koko perheen yhteinen toive. Kotona heillä ei ollut edes kuusta!

No, he ovat yhdessä, lapset isoja ja minä olen eronnut.