Mitä pettäjä tuntee kun jää kiinni sivusuhteesta eikä olisi halunnut erota puolisostaan/rikkoa kotia?

Anteeksi, luin vain pari ensimmäistä sivua. Olen pahoillani että kirjoitan tuon vuodatuksen siitä miten pettäminen ei koske petettyä, minun olisi pitänyt lukea ensin koko siihenastisen ketju.

 

Jos miehesi tosiaan heittäytyy kiinni jäämisen jälkeen mykäksi ja on sinua kohtaan vihamielinen ja ynseä, ikään kuin sinä olisit loukannut häntä eikä päinvastoin, niin se kyllä totisesti jo menee liian pitkälle.

 

Elokuvissa pettämisestä kiinni jäänyt mies on katuvainen ja selittelee ja hyvittelee, vaimo on de joko raivoaa tai pitää mykkäkoulua. Mutta oikeassa elämässä se ei läheskään aina mene niin. Oikeassa elämässä pettäjä ensin pettää ja sitten rankaisee petettyä mököttämisellä tai nälvimistä. Mies on vaimolleen vihainen siitä että on itse käyttäytynyt tavalla joka ei sovi siihen hienon mieheen kuvaan jonka hän on luonut itsestään. Nilkkimäistä ja raukkamaista semmoinen, erittäin epämiehekästä ettei ota vastuuta siitä mitä teki eikä suostu puhumaan!!!!

Vierailija kirjoitti:

Kaiken tuon ylläolevan koin suhteessani toteutuvan, mutta ei se miehelle riittänyt. Yhteiset 30 vuotta ja ikäkriisi ja mies halusi kokea uuden parisuhteen. Seksielämän puutteen takia mies ei lähtenyt. Uskon, että sitä kipinää toiset hakee.

Tässä kyllä avainkysymys on, että tunteen tulee olla molemminpuolinen. Ei se riitä, että toinen tuntee niin, jos toinen ei. Ja se, joka lähtee, ei ilmiselvästi ole niin tuntenut tai ainakaan antanut sille arvoa.

Nainen monesti tekee parisuhteessa tunnetyön: ymmärtää, joustaa ja antaa anteeksi. (Jopa ehdottaa avointa suhdetta kuten ap, vaikka ei sitä itse haluaisi).

Siitä ehkä syntyy hänelle vaikutelma, että rakkautta on ollut. Moni nainen ei edes uskalla kysyä itseltään olenko saanut samanlaista ymmärtävää, anteeksiantavaa rakkautta vastavuoroisesti mieheltä.



Ap on esimerkki tästä: ei halua kertoa lapsille eron syytä, että lasten välit isään eivät pila

Erittäin hyvä kirjoitus ja totta joka sana. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei halua pettää, silloin ei lähde mihinkään leikkeihin mukaan vaan torppaa leikit heti alussa. Voi myös miettiä minne kavereiden kanssa menee ja minne ei. Kaverien kanssa ei kannata lähteä Leville, koska siellä on suuri todennäköisyys joutua näihin leikkeihin mukaan ja voi joutua miettimään mikä se moraali olikaan, kun vastakkainen sukupuoli kiehnaa vieressä ja tarjoaa parastaan.

Vastuu on aina pettäjällä, ei kolmannella osapuolella. Vahingossa ei voi pettää. 

Tämä mies kulki kyllä Levit ja Rukat miesporukassa ilman suksia...Pääsinpä ainakin niistä eroon, inhosin sydämeni pohjasta näitä reissuja! Älkää miehet menkö Leville miesporukoissa ilman suksia jos välitätte perheestänne. 

Ja kyllä, lujempiluontoinen mies olisi torpannut leikit heti alkuunsa. Niin valitettavaa että lähti leikkiin mukaan. :( 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jokaisella on oikeus onneen, vaikka se tarkoittaisi pitkää eroprosessia."

Onpa jotenkin niin nykyajan yksilöpuhetta. Kääntöpuolena sille omalle onnelle voi olla (ex-)puolison ja lasten monen vuoden onnettomuus, suru, masennus, taloudelliset haasteet ja siitä aiheutuva stressi, ja muu oireilu. Jos on pieniä lapsia, niin uusperhehaasteet. Sydänsuruun voi myös ihan oikeasti kuolla. Pahoittelen vähän pitkälle vietyä esimerkkiä, mutta siinä vaakalaudalla on myös muidenkin elämät. Kyllä, jokainen on lopulta vastuussa vain itsestään,  mutta me voidaan hyvin ja huonosti suhteessa muihin ihmisiin. Ikävästi loppuneet parisuhteet voivat jättää toiseen elämänmittaisen jäljet ja traumat. Kunpa näitä punnittaisiin etukäteen ihan todella, eikä toisteltaisi vain sitä "ketään ei voi omistaa" tai "kaikilla on oikeus onneen"-mantraa, jota pettäjiltä niin usein kuulee. 

Täydellises

Määrittele kulissiperhe? Mutta kyllä, tutkittu on ja kulissiperhe on lapsille parempi kuin eroperhe. Ero on lähtökohtaisesti parempi vain silloin, kun perheessä on väkivaltaa, mielenterveysongelmaa tai päihteitä. Muissa tapauksissa lapset hyötyvät juurikin siitä turvallisesta ja tylsästä perhearjesta, jonka niin monet pettäjät kokevat kulissina. 

Lapsia ei kiinnosta mitä vanhempien sängyssä tapahtuu ja onko sitä kipinää vai ei, itse asiassa sen kipinä näkeminen ällöttää. Vielä enemmän se kipinä ahdistaa vanhemman ja uuden kumppanin välillä.

Olen itse ollut tällainen eronuori ja edelleen muistan sen ahdistuksen: rakastunut vanhempi leijui ilmassa ja oletti meidän lasten innostuvan uudesta kumppanista ja tämän lapsista, kun toinen vanhempi kärsi yksinäisyydestä ja masennuksesta. Tämä rakastunut vanhempi toisteli, että lasten on hyvä nähdä tervettä psrisuhdemallia. Meidän lasten silmissä molemmat vanhemmat olivat eron jälkeen pitkään "sekaisin". Rakastuminenhan on hormonaalinen häiriötila.

Muistuttaisin vielä, että on eroja ja on eroja. Jos lasten etua ajatellaan, ei erota yllättäen tai kolmannen osapuolen takia. Yhdessä suunniteltu ero on ihan eri asia lastenkin näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä sivusta seurannut entisen ystäväni miesten nielemistä ja voin ihan rehellisesti sanoa, että niissä tapauksissa syy oli naisen, melkoinen vamppi. Jostain syystä nautti siitä, kun sai rikkoa avioliittoja, ihan sairasta. Ilmeisesti seksuaalisesti melkoinen tapaus ja sillä laittoi miesten päät sekaisin. Toki oli sellaisiakin miehiä, jotka eivät menneet lankaan ja heitä kyllä arvostan. Mutta vähän sellaiset vässykät lensivät lankaan. Tämä vamppi ei kauaa yhtä miestä katsonut. Siinä sitten vässykät istuivat vuokraluukuissan ihmeissään miten tässä näin kävi, perhe ja avioliitto romuna. Yhtään en heitä kyllä sääli.

Saas nähdä miten miehen käy vamppinsa kanssa....Vieläkö on yhtä hehkeää ja ihanaa kuin mun selän takana oli....Yhtään en tiedä heidän tilanteestaan, mutta varma olen ettei kakkoselle ole kerrottu totuutta siitä mikä johti meidän eroon ja millaiset välit meillä oli puolison kanssa. Luultavasti on hänellekin valehdeltu tyyliin "olemme eron partaalla, ei meillä ole seksiä jne..."

Sanoin miehelle että olisi kaikkia kohtaan reilua kertoa mikä ajoi meidät eroon. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Oliko eka kerta sängyssä kun narahti? Itse yrittäisin antaa anteeksi - ajan ja terapian ja yhteisen muutoksenhalun kanssa- jos "vain" yksi kerta ja toinen aidosti katuu. Jos systemaattisempaa niin sitten ei varmaan onnistuisi. 

Päässä voi pyöriä mitä vaan, luulen et jos terve eikä mikään psykop. niin katumusta ja häpeää. Harmi ettei miehesi avaudu yhtään.

Niinpä. Mä yhä haluaisin tietää mitä hänen päässään liikkuu. Mitä siellä liikkuu tällä hetkellä kun ollaan erossa. Ikävöikö, onko tyytyväinen, katuuko....? Yhtään en tiedä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

733 jatkaa .....

Minusta jos mies ajattelee, että "ei kerro totuutta" että ei tuntuisi niin pahalta, niin se on pelkkää pelkuruutta, munattomuutta ja äärettömän itsekästä.

Omassa tapauksessani mies roikotti minua yli 10 kk tilanteessa, jossa lupaili yhteistä tulevaisuutta, teki tikusta asiaa, tuli ovesta sisään yllättäen yms. Elin toivossa rakkauteni takia kun en tiennyt toisesta naisesta. Riuhtaisin lopulta itseni irti kun tajusin, että miehen käytös ja teot eivät kohtaa ja tajusin, että en toivu ikinä jos annan tilanteen jatkua.

Jonkinlaisessa toivossa mäkin yhä elän. Että saataisiin puhuttua asioista, että saisin tietää enemmän miehen ajatuksia. Tällä hetkellä mulla on sellainen tilanne että aivan yllättävistä paikoista elämään olisi tunkemassa miehiä! Mutta kun ei kiinnosta, kiinnostaakohan enää koskaan? Kolme miestä olisi kiinnostuneita minusta, yksi lähettelee jopa kyllästymiseen saakka viestejä tyyliin: "Oletko sinä nyt se vaikeasti tavoiteltava nainen?" Yksi on lääkäri ja kaksi yrittäjää. Sitten mulla oli se yksi *eksikerta ja hänestä voisin ottaa FWB-kaverin ja voi olla että sellainen hänestä muodostuukin. Tunteita en voi hänelle antaa ja hän tietää sen, ystävyys meillä on ollut jo aivan nuoresta. 

Oletteko te pystyneet pian eron jälkeen mihinkään uuteen? Mä taidan vielä olla niin kiinni exässä ja rikottu, että en vaan pysty. Rakastinhan häntä äärettömän lujaa 25 vuotta elämästäni, vaikea sitä yhtäkkiä on lopettaa. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Oot ap kova muija, kun lähdit! Respect! Liian moni jää soutamaan ja huopaamaan pariterapioihun ja hukkaamaan vuosia. 

Kiitos, mutta välillä tuntuu kaikkea muuta kuin kovalta. Pariterapiaan olisin lähtenyt jos mies olisi suostunut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jokaisella on oikeus onneen, vaikka se tarkoittaisi pitkää eroprosessia."

Onpa jotenkin niin nykyajan yksilöpuhetta. Kääntöpuolena sille omalle onnelle voi olla (ex-)puolison ja lasten monen vuoden onnettomuus, suru, masennus, taloudelliset haasteet ja siitä aiheutuva stressi, ja muu oireilu. Jos on pieniä lapsia, niin uusperhehaasteet. Sydänsuruun voi myös ihan oikeasti kuolla. Pahoittelen vähän pitkälle vietyä esimerkkiä, mutta siinä vaakalaudalla on myös muidenkin elämät. Kyllä, jokainen on lopulta vastuussa vain itsestään,  mutta me voidaan hyvin ja huonosti suhteessa muihin ihmisiin. Ikävästi loppuneet parisuhteet voivat jättää toiseen elämänmittaisen jäljet ja traumat. Kunpa näitä punnittaisiin etukäteen ihan todella, eikä toisteltaisi vain sitä "ketään ei voi omistaa" tai "kaikilla on oikeus onneen"-mantraa, jota pettäji

Hyvä kirjoitus 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen sitä mieltä, että pettäminen sinällään voisi antaa anteeksi. Jopa se avoin suhde voisi olla mahdollista. Mutta se edellyttäisi tosiaan sitä että toinenkin olisi valmis asian eteen jotain tekemään. Mahdotonta antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin, jos toinen ei halua edes yrittää.

Juuri näin! Ongelmana meillä miehen käytös kiinni jäämisen jälkeen. Hän muuttui täysin vieraaksi. Käytös oli vierasta. Mutta nyt kun ollaan soiteltu ja viestitelty, käyttäytyy aika tavallisesti. Toki sanallakaan ei sivua tapahtuneita edelleenkään. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Noh voin antaa pettäjän näkökulman.

Petin, koska halusin. Ei kukaan pakottanut. Rakastin kumppaniani ja tiesin, että teen väärin. Toivoin, että kestäisin jotenkin sen syyllisyyden ja häpeän, jota tunsin enkä ikinä aikonut kertoa kumppanille, koska hän oli tilanteeseen viaton enkä halunnut hänen kärsivän. Tiesin tekeväni väärin ja että kumppani jättäisi jos tietäisi, mutta olin itsekäs. Halusin sekä pitää monogamisen suhteen että saada salarakkaan ja sitä selittää ainoastaan oma itsekkyyteni.

En olisi ikinä kelpuuttanut salarakastani kumppanikseni ja tiesin, että jos jään kiinni niin jään tyhjän päälle ja menetän oikean rakkauteni. Salarakkaaksi sopi hyvin sellainen löyhän moraalin omaava henkilö, jolla oli jotain tunteita minua kohtaan. Hän ei todellakaan ollut mitään kumppanimatskua vaan huonoitsetuntoinen henkilö, joka ei välittänyt että olen varattu. Hän ehkä jopa halusi varatun, koska ei uskaltanut pääs

Kiitos tästä! Kiksejä miehenikin varmasti haki koska pitkä ja tasainen parisuhde. Asiat liian hyvin kotona.

Ap

"Tämä mies kulki kyllä Levit ja Rukat miesporukassa ilman suksia...Ap"

Ei jumakauta, huh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne muuta voikaan tehdä. Ymmärrän ap:n tarpeen saada vastauksia. Siksi juurin tulin kertomaan oman tarinani pettäjän näkökulmasta.  

Ja kiitän sinua siitä että tulit! 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tiedän pari tapausta, joissa nuorina suhteen solmineista miehet ovat vaan yksinkertaisesti halunneet tietää, miltä seksi tuntuisi jonkun toisen kanssa. Sitten on kiltisti kipitetty takaisin oman puolison luo. Tunnen myös sarjapettäjiä, jotka sattuvat työskentelemään ympäristössä, jossa on paljon nuoria naisia "tarjolla". Eli kai se on itsetunnon pönkitystä ja kelvatuksi tuntemista.

Niin kai, mutta ihmettelen miehen tarvetta siihen kun ihailua ja rakkautta sai kotonakin! Ja minäkin olisin voinut pussailla häntä kesätapahtumassa jos hän olisi pyytänyt mukaansa minut eikä kakkosta. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen ja tavallaan ymmärrän tuon. Minua siis petettiin ja ero siitä tuli. Ero tuli kuukausia jatkuneiden valheiden takia ei varsinaisesti sen takia, että kettu kävi kolossa. Olisin pystynyt elää jonkun yksittäisen hairahduksen kanssa, en olisi 30 vuotta kestänyttä parisuhdetta siihen katkaissut. Olin itse tyytyväinen suhteeseen ja vilkkaaseen seksielämään.

Kuitenkin nyt olen 1,5 vuotta ollut uuden miehen kanssa ja onhan se seksielämä mahtavaa, kaikki kutkutukset mahanpohjassa, se että tulee kuulluksi ja nähdyksi, toinen on erinlailla Sinusta kiinnostunut jne. 

Tavallaan se ihana arki, jota itse arvostin kovin voi olla ikäkriisin keskellä pirun tylsää ja kuten eksäni sanoi, että ei enää tiennyt mitä elämältään tahtoi. 30 vuotta on pitkä aika, siinä kasvetaan yhdessä, mutta myös omien kriisien keskellä. Yhdessä olo vaatii myös tahtoa olla toisen kanssa.

Ja en hyväksy pettämistä edelleenkään, suhteessa kuitenkin ollaan vapaaehtoisesti ja asioista pitää pystyä puhumaan suoraan kumppanille. 

Mä en kaipaa noita kutkutuksia mahanpohjassa, mutta ilmeisesti mies kaipasi. Ja kuten tuossa kuvailit, niin ihana arki voi olla ikäkriisin keskellä pirun tylsää. Mä rakastin meidän toimivaa arkea, mutta ilmeisesti arki ei miehelle riittänyt.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Aina puhutaan siitä miten tärkeää seksi on parisuhteessa, mutta itse olen kyllä aika eri mieltä.



Kun nyt katson onnellisesti pitkään yhdessä olleita pareja (oma suhteeni mukaan lukien) pitäisin henkistä yhteyttä paljon tärkeämpänä.



Se, että sulla on kumppaniisi syvä tunneyhteys, ystävyys ja kyky selvittää puhumalla eteen tulevat ongelmat on lopulta paljon tärkeämpää. Ja se, että tunnet kumppanisi taustan, lapsuuden, syvimmät traumat ja haaveet jne. Ja tämä nähdäkseni puuttuu useimmista eroon päätyneistä suhteista.

Ap puhuu siitä miten olivat miehensä kanssa parhaimmat ystävät, mutta samalla kertoo, että mies ei juuri puhu mitään, eikä kerro tunteistaan. Sellainenko on paras ystävä?

Muutenkin välittyy kuva parista, joiden henkinen yhteys aika heiveröinen, ap vain miettii, että uusi nainen on mitätön hiirulainen häneen verrattuna. Miehestä taas välittyy kuva itsekkäästä, ulkoisesti

Hei, kiitos tästä! Meillä oli kumppanin kanssa syvä yhteys, tunsin hänen lapsuuden traumansa, tunsin hänen edesmenneet vanhempansa, perin hänen äitinsä salaisia reseptejä...näitä kukaan ei enää voi hänelle tarjota. Kyllä mä koin että olimme toistemme parhaat ystävät, mutta jotain tapahtui kun kakkonen tuli kuvioihin ja mies jäi kiinni. Nyt hän on umpinainen kuin simpukka! Ja totta, mä koen että nainen on mitätön hiirulainen koska hän on sitä! Osuit oikeaan kuvaillessasi miestä, hän on itsekäs ja menestynyt tyyppi, sekä urheilussa aikoinaan että myös työelämässä. Aina tottunut saamaan ihailua joka paikassa menestyksen ja ulkonäön vuoksi. Seksi ei toki ollut suhteemme kantava voima, mutta hyvä liima. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Lainaus "Se, että sulla on kumppaniisi syvä tunneyhteys, ystävyys ja kyky selvittää puhumalla eteen tulevat ongelmat on lopulta paljon tärkeämpää. Ja se, että tunnet kumppanisi taustan, lapsuuden, syvimmät traumat ja haaveet jne. Ja tämä nähdäkseni puuttuu useimmista eroon päätyneistä suhteista"

Kaiken tuon ylläolevan koin suhteessani toteutuvan, mutta ei se miehelle riittänyt. Yhteiset 30 vuotta ja ikäkriisi ja mies halusi kokea uuden parisuhteen. Seksielämän puutteen takia mies ei lähtenyt. Uskon, että sitä kipinää toiset hakee.

Meillekin varmasti kävi näin, valitettavasti. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, seksi ei ole ratkaisevaa pitkissä suhteissa. Itse asiassa on tutkittu, että pettäjillä on keskimääräistä jopa enemmän seksiä kotona! Harvoin siis ainakaan miehiä ajaa seksin puute pettämään, vaikka kuinka luulisi. Seksi on vähän sellaista, että kun sitä saa, sitä tekee mieli lisää. Vastaavasti seksittömyyteen jopa tottuu.

Mitä tulee ulkonäköön, on itse asiassa tutkittu myös sitä, että kauniit naiset tulevat useammin ikävästi petetyiksi ja jätetyksi kuin naiset keskimäärin. Tämä luultavasti siitä syystä, että kaunis ulkonäkö vetää puoleensa miehet, joille se kaunis ulkonäkö on se juttu. Vaikka nainen kuinka rakastaisi, niin toisen pohjimmaisista motiiveista ei voi tietää. Eli sekään ei pidä paikkaansa, että sinun petettäisiin ruman ulkonäön takia.

Samalla kuitenkin sanon, että aina se luja ystävyys ja henkinen yhteys ei sekään riitä. Ihan oikeasti ei riitä. Kun ikä- ja identiteettikriisi osuu kohdalle tarpeeksi kovana, niin kaikki tuollainen voi hetkessä menettää merkityksensä. Ja se jos mikä, sattuu. Tämä on lopulta myös ihan tuuripeliä.

Seksin puute ei taatusti ajanut miestä pettämään. Pitkä, tasainen, onnellinen parisuhde oli varmasti hänen mielestään tylsää ja puuduttavaa ja kun tilaisuus sattui kohdalle, se teki hänestä varkaan. Ja lisäksi tuo ikä-/identiteettikriisi vielä päälle ja KOVANA. Huomasin että ikäänsä hän kyllä kriiseili, ajattelin että jo senkin vuoksi että minä olen häntä nuorempi. Vaikka ainahan hän mielestään on ollut kuolematon, kuolemasta ei saanut koskaan puhua. Ikäkriisin keskellä häntä lisäksi kohtasi pienen ajan sisällä monta suurta ja kipeää menetystä lähipiirissä, koskaan ei käsitellyt näitäkään vaan työnsi kaiken ikään kuin sielujensa syövereihin. Paljon ei läheisiä ihmisiä jäänyt kun minäkin lähdin ja samalla menetti myös minun sukulaiseni jotka eivät hyväksy hänen tekojaan, myöskään sisarensa ei hyväksy sitä mitä mies teki.

Olen miettinyt miten turhauttavaa että jonkun pikkupimperon takia joku on valmis uhraamaan näin valtavasti!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä olennaista on kysyä, että kuinka todennäköisesti kenelläkään säilyy se kipinä yli pyykkivuorten ja pikkulapsiajan? Tai yli 20 vuotta? Tavallaan koko vertailu on tosi epäreilu. Tottakai se kipinä on uutuudenviehätyksessä ja lapsivapaa-arjessa helpompi saavuttaa.

Onko kipinä todellakin tärkeämpää kuin yhteiset vuodet, perhe, kumppanuus, ystävyys? No, joillekin on ja joillekin se kipinän kaipuu voi tulla yllättäenkin. Biologiaahan se on.

Näköjään se sitten on, mulle ei. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

"Jokaisella on oikeus onneen, vaikka se tarkoittaisi pitkää eroprosessia."

Onpa jotenkin niin nykyajan yksilöpuhetta. Kääntöpuolena sille omalle onnelle voi olla (ex-)puolison ja lasten monen vuoden onnettomuus, suru, masennus, taloudelliset haasteet ja siitä aiheutuva stressi, ja muu oireilu. Jos on pieniä lapsia, niin uusperhehaasteet. Sydänsuruun voi myös ihan oikeasti kuolla. Pahoittelen vähän pitkälle vietyä esimerkkiä, mutta siinä vaakalaudalla on myös muidenkin elämät. Kyllä, jokainen on lopulta vastuussa vain itsestään,  mutta me voidaan hyvin ja huonosti suhteessa muihin ihmisiin. Ikävästi loppuneet parisuhteet voivat jättää toiseen elämänmittaisen jäljet ja traumat. Kunpa näitä punnittaisiin etukäteen ihan todella, eikä toisteltaisi vain sitä "ketään ei voi omistaa" tai "kaikilla on oikeus onneen"-mantraa, jota pettäjiltä niin usein kuulee. 

Täydellisessä maailmassa eron jälkeen kaikki osapuolet ovat l

Eipä niitä realiteettejä siinä vaiheessa tule mietittyä kun jalkoväli vie ihmistä enemmän kuin järki. Valitettavasti. 

Ap