Mitä pettäjä tuntee kun jää kiinni sivusuhteesta eikä olisi halunnut erota puolisostaan/rikkoa kotia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syytä naista hyvä ihminen. Häntä on turha miettiä. Sun miehesi on ihan itse valinnut tiensä, hän on järkevä aikuinen joka on tehnyt päätökset pettää. Unohda se nainen, miehesi on yksin syyllinen. 

mene terapiaan, jotta saat apua. Katkeruus on paha vaiva jos se tarttuu. Sun pitää päästä jatkamaan elämääsi.

Sen verran mä syytän sitä toista naista että hän tiesi puolisoni olevan pitkässä liitossa. Nainen oli jo eronnut, hänellä useita lyhyitä suhteita, ei mitään pidempää. Systemaattisesti alkoi mieheni piirittäminen eikä mieheni uskonut kun sanoin mistä on kyse. Oli tietenkin imarreltu ja huumaantunutkin nuoren naisen huomiosta, sitten jossain vaiheessa se oli lipsahtanut suhteeksi. Joo ja ymmärrän että tarvitaan kaksi noihin puuhiin ja mies oli heikko. 

Terapiaa olen ajatellut, ehkä saisin sieltä työkaluja ja objektiivisia näkökan

AP kuules eronneet naiset ne vasta alemmuuskompleksisia ja heikkoja ovatkin. Ainut oikea syyllinen tässä on miehesi joka varta vasten on piirittänyt tätä naista ja ties mitä vaaleita sille naiselle uskotellut, että saa hänet kakkosmuijaksi. . Naisten pitäisi pitää pää kylmänä näiden miesten kanssa.. vaikeaa varmasti. Ja kukas tietää ettet itsekin ole joskus pettänyt tai haaveillut siitä ainakin, kun 25 vuotta on melko pitkä aika. Mielestäni turha edes erota noin pitkän ajan jälkeen paitsi jos mies nyt oikeasti aikoo lähteä, mitä he harvemmin koskaan tekevät. Miehille kuitenkin raha on seksiäkin tärkeämpi asia. 

Kiitos ajatuksista. Tämä on kuitenkin aika osuvaa, edellinen viestijä on sitä mieltä, että asioita olisi pitänyt tehdä enemmän yhdessä eikä naisen rakentaa arkea yksin. Pari viestiä sitä ennen neuvottiin aivan päinvastaisesti: tee yksin äläkä vaivaa miestä, ettet ole Justiina tai Super Nanny. Mies käyköön yksin metsällä. Moni on taas sanonut, että ap on liian kiltti: kiltit vaimot saavat huonot miehet. 

Tämä oli juurikin pointtini aiemmin: olen kyllästynyt siihen ajatukseen, että meidän pitäisi olla jotenkin erilaisia, enemmän tai vähemmän, jotta miellyttäisimme miehiä. Esittää huoletonta. Voin luvata omalta osaltani, etten ollut mikään raivoava Justiina, mutten myöskään uuvuttanut itseäni yötä myötä laittaen hampaat irvessä yksin joulua. Olin jotain siltä väliltä ja silti lusikat menivät jakoon. Löytyi rento lapseton nainen. 

Ne tuntemani pitkät parisuhteet, jotka ovat kantaneet aidosti pitkään, ovat olleet niitä, joissa on menty todella nuorina yhteen ja kasvettu symbioottisesti yhdessä. On ollut myös yhteisiä harrastuksia, jotka eivät ole päättyneet lasten syntymiseen vaan niitä on harrastettu myös perheenä. Lapset ovat olleet yhteinen projekti, perhe-elämää on arvostettu. Siis juuri sellaista elämää, jonka osa miehistä kokisi "vankilana".  Jos toinen haluaa lähteä, hän lähtee.

Eron jälkeen on ollut vapauttavaa olla vain oma itsensä. Samalla itsestäkin on tullut kummasti myös rennompi. 

Eron jälkeen on ollut vapauttavaa olla vain oma itsensä. Samalla itsestäkin on tullut kummasti myös rennompi. 

Olen nyt esittänyt asiani huonosti, joten yritän uudelleen. En toivo, että olisin jotenkin tehnyt itsestäni erilaisen tai teeskennellyt olevani huoleton.

Toivon, että olisin ollut huolettomampi ja rennompi. Enemmän oma itseni. Nimittäin jos minä jotain teeskentelin, se oli se joulua hössäävä vaimomatskuinen nainen, verrattuna huolettomaan, rentoon kaveriini. Minä otin ihan itse suorittaakseni sen roolin, että olen nimenomaan erilainen, minun kanssa lapsille tulee ihana koti, jossa on mahtavat perinteet.

Toivon, että olisin uskaltanut enemmän kyseenalaistaa rooliani tyttöystävänä, äitinä ja vaimona itselleni. Toivon, että olisin enemmän keskustellut siitä miehen kanssa, sillä hänen kantansa oikeastaan selvisi kunnolla oikeasti (vai kuuntelinko minä vasta sitten) eron jälkeen.

Itselleni on kuitenkin positiivista, että olen tunnistanut myös omassa toiminnassani jotain eroon johtanutta. On helpottavakin ajatus, että en ole vain "turhan päiten" jätetty uhri, vaan minullakin oli osuutta asiaan. Ja nythän voin jatkaa kasvua, mihin suuntaan se viekin. Toivon, että oppini on ollutkin olla yhä enemmän vain oma itseni.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ajatuksista. Tämä on kuitenkin aika osuvaa, edellinen viestijä on sitä mieltä, että asioita olisi pitänyt tehdä enemmän yhdessä eikä naisen rakentaa arkea yksin. Pari viestiä sitä ennen neuvottiin aivan päinvastaisesti: tee yksin äläkä vaivaa miestä, ettet ole Justiina tai Super Nanny. Mies käyköön yksin metsällä. Moni on taas sanonut, että ap on liian kiltti: kiltit vaimot saavat huonot miehet. 

Tämä oli juurikin pointtini aiemmin: olen kyllästynyt siihen ajatukseen, että meidän pitäisi olla jotenkin erilaisia, enemmän tai vähemmän, jotta miellyttäisimme miehiä. Esittää huoletonta. Voin luvata omalta osaltani, etten ollut mikään raivoava Justiina, mutten myöskään uuvuttanut itseäni yötä myötä laittaen hampaat irvessä yksin joulua. Olin jotain siltä väliltä ja silti lusikat menivät jakoon. Löytyi rento lapseton nainen. 

Ne tuntemani pitkät parisuhteet, jotka ovat kantaneet aidosti pitkään, o

Nyt ymmärsit väärin. Ei ole kyse siitä että pitää uhrautua ja laittaa kaikki yksin tai muuten on mean mommy. Ei. Vaan pitää ymmärtää, että jos toiselle suhteen osapuolelle se joulu ei merkitse oikein mitään -ei kiinnosta onko jouluiset verhot, ei ole mitään merkitystä sillä onko joulupöydässä kaikki perinteiset murkinat jne niin silloin se toinen osapuoli toteuttaa sinun toiveitasi jos osallistuu valmisteluihin. Jos hän vapaaehtoisesti auttaa, niin silloinhan tilanne on mitä parhain. Mutta jos ei, niin kuinka toimit? Vaaditko nalkuttamalla ja räyhäämällä osallistumista, tai pilaatko toistenkin tunnelman osoittamalla että sinä olet taas kaiken tehnyt yksin? Ehkä voisi keskustella mikä olisi se puolison tapa osallistua. Hoitaa pihalla valmistelut? Viedä lapset pois jaloista johonkin? Kinkun paisto? Varmaan jotain löytyy sillekin joka ei niin perusta juhlavalmisteluista, tai viimeisen päälle valmistellusta juhlasta.

Kerron esimerkin: minua ei kiinnosta se minkälaisella laitteella musiikkia kuunnellaan kun kuunnellaan. Miestä ei kiinnosta maljakot, sohvatyynyt tai kynttilät. Joten, hän hankkii musiikkilaitteet, en osallistu, mutta toki hyödynnän kun ne tuossa ovat. Minä hankin sisustussälää, mutten odota että mieheni osallistuu kustannuksiin tai niiden asetteluun. Viihtyisä asunto on minun harrastukseni.

Ymmärrän täysin tuon ajatuksen parisuhteen ja perhe-elämän suorittamisesta. Nuorena solmimassani suhteessa elettiin projektista toiseen, koska pitää. Yhteys katosi, elämästä tuli stressaavaa ja toisen syyttely oli säännöllistä. Erosimme omasta halustani, vaikka itse olin sen keskinäisen kunnioituksen ja lämmön tappamiseen luultavasti jopa enemmän syyllinen kuin kumppanini.

Ne tuntemani pitkät parisuhteet, jotka ovat kantaneet aidosti pitkään, ovat olleet niitä, joissa on menty todella nuorina yhteen ja kasvettu symbioottisesti yhdessä. On ollut myös yhteisiä harrastuksia, jotka eivät ole päättyneet lasten syntymiseen vaan niitä on harrastettu myös perheenä. Lapset ovat olleet yhteinen projekti, perhe-elämää on arvostettu. Siis juuri sellaista elämää, jonka osa miehistä kokisi "vankilana".  Jos toinen haluaa lähteä, hän lähtee.

Eron jälkeen on ollut vapauttavaa olla vain oma itsensä. Samalla itsestäkin on tullut kummasti myös rennompi. 

Musta taas oman kokemukseni just kyse on siitä, että molemmat on pysynyt näissä suhteissa omana itsenään, ei alkanut symbioosiin tai teeskentelemään mitään. Harrastukset ja muutkin tuntuu olevan sivuseikka, jolloin on, joillain ei. Joillain myös on lapsia, toisilla ei.

SIksihän ne ei ole tarvinneet eroa kumpikaan, mies eikä nainen, kun ei tarvitse erota saadakseen olla oma itsensä ja rennompi.

Musta taas oman kokemukseni just kyse on siitä, että molemmat on pysynyt näissä suhteissa omana itsenään, ei alkanut symbioosiin tai teeskentelemään mitään. Harrastukset ja muutkin tuntuu olevan sivuseikka, jolloin on, joillain ei. Joillain myös on lapsia, toisilla ei.

SIksihän ne ei ole tarvinneet eroa kumpikaan, mies eikä nainen, kun ei tarvitse erota saadakseen olla oma itsensä ja rennompi.

Tämä on pointti, jota itsekin hain, boldattuna olennainen. Eihän se niin ollut, että minä en olisi ollut ns. normisti nuori, jota kiinnostaa baariin lähteminen jne. Vaan oli niin, että minun mielestä en osoita olevani, enkä ole, sitä vaimomatskua, jos jatkan elämääni samalla tavalla kuin ennen tätä "vakavaa" suhdetta. Jotenkin kamalasti piti todistaa sitä tosissaan olemista ja oikealla tavalla olemista niin itselle kuin ympäristölle. Ja oli aika tarkat speksit, mitä se hyvä perhe-elämä tulee olemaan ja lasten perinteet.

Hyvä pointti tuokin, että niissä pidemmissä suhteissa ja etenkin tässä yhdessä, jota olen lähemmin seurannut, tuntuu olevan, että ei sillä ole niin väliä, mitä päätetään (harrastetaanko jotain yhdessä, tuleeko lapsia jne) kunhan ne päätökset ovat molemmille ok, eli kumpikin saa olla ja elää omanlaisesti.

Vaikea selittää, toivottavasti joku ymmärtää.

Ap, sun on ihan turha syyttää itseäsi miehen pettämisestä.

Luultavasti hän olisi pettänyt ihan erilaistakin vaimoa. Syy on hänessä ja hänen persoonallisuudessaan, ei siinä millainen sinä olet ollut. Luultavasti hänen arvomaailmassaan alfa-miehellä on kotona kunnon vaimo ja siinä sivussa pikku seikkailut.



Toki toisenlainen vaimo olisi ehkä ollut vähän vähemmän sinisilmäinen ja kyseenalaistanut noita Ruka-reissuja eri tavalla. Mutta näitä on nyt enää turha pohtia. Ja olisiko siitäkään ollut muita seurauksia kuin enemmän riitoja.



Joka tapauksessa olet kasvattanut lapset ulos maailmalle ja nyt on aika pohtia muutakin elämää kuin perheenäidin.



Vaikka mies saisi pakon edessä puserrettua jonkun anteeksipyynnön ja palaisitte yhteen, mikään ei enää olisi samaa kuin ennen. Sun entinen kaunis perhekupla on jo puhjennut, etkä luultavasti pystyisi enää suhtautumaan mieheen entisellä huolettomuudella. 



Sen jälkeen kun lapset lähteneet maailmalle, pariskunnan on löydettävä itsensä uudelleen ja mietittävä miksi ollaan vielä yhdessä. Haluaisitko itsekään vanheta miehesi rinnalla jos hän vain jatkaisi samanlaista elämää kuin tähän asti?

Vierailija kirjoitti:

Mä rakastin niin paljon, se ei vaan riittänyt. Nyt yritän kuolettaa parhaani mukaan ne tunteet.

 

Voi olla, että olet rakastanut enemmän sitä kaunisteltua mielikuvaa miehestä kuin todellista ihmistä. Se todellinen ihminen luultavammin paljastui tässä pettämisessä ja sen paljastumisessa.

Jotenkin ei vaan voi välttyä mielikuvalta, että teillä ei kovin syvällinen henkinen yhteys ollutkaan. Miehesi hyviksi puoliksi mainitset pihatyöt ja autoista huolehtimisen.

Joo, onhan sitä siinäkin, mutta vaikuttaa oikeasti aika pinnalliselta. Mistä te keskustelitte jos kodinhoito ja lasten asiat lasketaan pois? Kuinka hyvin hän oikeasti tunsi sua ihmisenä sun sisäistä maailmaa muuta kuin vaimona ja äitinä ja kodinhoitajana?

 

 

Voi myös olla, että tuossa rakastaa enemmän sitä kuvaa itsestään hyvänä perheenäitinä ja vaimona kuin sitä miestä. Vaikka kuva luodaan sillä, että huomioi niitä miehen tarpeita ja lasten tarpeita ja hoitaa kotia, niin kyse voi silti olla siitä, että rakentaa omaa identiteettiään.

Itse olen riitaisen kodin kasvatti ja minulla oli nuorena aikuisena vaikeuksia löytää kestävää parisuhdetta. Löysin kyllä poikaystäkandidaatteja, mutta tulin jätetyksi aina muutaman kuukauden jälkeen. Se oli minulle todella rankkaa, ihan kohtuuttoman rankkaa suhteiden lyhyeen kestoon nähden.

Sitten tajusin, että enhän minä niitä suhteita ehkä siinä ihan niin paljon surrut. Minulla vaan oli semmoinen identiteetti, että nainen on aina jonkun joku. Jonkun tytär, jonkun tyttöystävä, jonkun vaimo, jonkun äiti. Ja minä kun en ollut vaimo enkä äiti, ja aikuistuessa en halunnut olla ikuisesti pelkkä tytär - niin, minähän vaihdoin identiteettiä sen mukaan, kenen tyttöystäväksi yritin itseni sovittaa. Ihan kamalaa. 

Lopetin sen poikaystävän etsimisen ja keskityin kehittämään omaa minuutta, siis ryhdyin päättäväisesti oman elämäni päähenkilöksi. Se onnistui sitten hyvin, ja sen jälkeen löytyi yllättävän helposti hyvä parisuhdekin (minusta muuten tuli juuri tuollainen nainen, joka ei rakenna perinteitä eikä siivoa, jos voi lähteä mukaan juhlimaan). Ja kun minusta tuli aikanaan äiti, järkytyin ihan oikeasti siitä, miten ympäristö hukkasi minun identiteettini ja lakkasi käyttämästä etunimeäni - tiedättehän ilmiön, jossa nainen on Siirin äiti tai Eeliksen äiti, eikä kukaan mieti, että tuolta tulee Johanna.

Tämä on ehkä asia, jota aloittajan kannattaa nyt työstää. Ettei ole Antin vaimo tai Ellan äiti vaan Johanna. Avainkysymys on, kuka se Johanna on, mistä hän tykkää? Mitä Johanna haluaa joulupöytään? 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä me keskusteltiin, ainakin minä toin aivan kaiken esiin maan ja taivaan väliltä. Mies on aina ollut pidättyväisempi, sekä mulle että muille. Jotenkin herää epäily jostain tunnevammastakin.

Kuulostaa siltä, että sinä olet tekemiselläsi ja puhumisellasi kannatellut teidän parisuhdetta ja mies on kulkenut mukana mykkänä vapaamatkustajana.

Miten ihmeessä olette selvittäneet kaikki perhe-elämässä ja lasten kanssa väistämättä esiin tulevat arjen ongelmat? Arvatenkin sinä olet niissä se aktiivinen osapuoli ja mieheltä ei edes odotettu mitään panosta. Miten ihmeessä olet jaksanut vetää moista kivirekeä?

Itsekin olen ollut naimisissa 24 vuotta, mutta täytyy sanoa, että en olisi kestänyt päivääkään puhumattoman jörrikän kanssa. Mikään ulkonäkö tai menestys ei mulle koskaan olisi korvannut puheyhteyttä ja molemminpuolista kiinnostusta toisen sielunelämään.



Tämä ero voi olla myös sulle iso kasvun paikka. Voi ehkä oppia myös toisenlaisen parisuhdemallin, joka perustuu vastavuoroisuuteen.

Mä todella olen tainnut olla se kannatteleva osapuoli ja toden totta, olen hoitanut kaikki lasten asiat. Joskus vastahakoisesti mies osallistui johonkin, mutta kun lapset kasvoivat murrosikään ja yli, ei enää osallistunut mihinkään. Mä hoidin yksin lasten muutotkin. Siis minkälaista se onkaan kuulkaa ollut?!!!!

Kuinka oikeaan osuitkaan, mä näköjään todellakin tarvitsen teitä kertomaan mulle kuinka sokea olinkaan! Mutta kuten sanottua, en mä tiennyt muunlaisesta. Ihanaa kun edes te kerrotte mulle että on olemassa toisenlaisiakin parisuhteita. Mutta rakastin mä silti.  

Kivireki, sitähän mä taisin vetää, kuvaava sana....Ja nyt kun ajattelen jälkeenpäin niin mies oli todella ailahtelevainen ja aivan kuin hänessä olisi kaksi persoonaa. Toinen sellainen ihana jörrikkä, halinalle ja toinen outo bilehile, jälkimmäistä mä en tuntenut enkä siitä minästä pitänyt. Jörrikkä ei olisi pettäjän tielle lähtenyt, mutta bilehile oli vietävissä. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä minkälainen pettymys kuvion paljastuminen oli tälle useita vuosia järjestelmällisesti salasuhdetta ylläpitäneelle varatulle miehelle? 

Tätä mäkin aloituksessani kyselen. Mitähän mies ajatteli/ajattelee? Oliko järkyttynyt, helpottunut.....? Yhtään ei ole mitään sanonut. Mielestäni olisin rehellisiä tuntemuksia ja ajatuksia ansainnut. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

^ Mutta ei kai niitä perinteitä, joulua ja kotia rakenneta miehen takia vaan niiden lasten takia, hyvänen aika! Kyseessä on näiden samojen miesten, jotka ei sitä efforttia arvosta, jälkikasvun paras. Kyllä, se oli isku vasten kasvoja, kun tajusin, ettei toinen arvosta näiden merkitystä. Lapset kuitenkin arvostivat ja arvostavat, ja se on pääasia. Itsekin pidän jouluisasta kodista.

Tällaisille miehille on lähes mahdotonta olla madonna ja h*ora samaan aikaan. Haluan uskoa, että kypsä mies kykenee näkemään vaimossaan molemmat puolet eikä äitiys ole miinus. Ehkä se mies joutaakin sitten mennä, jos on mennäkseen. Tosi mielelläni laitan joulua yksin minulle ja lapsille ilman paineita siitä, että tämäkin pitäisi osata laittaa silleen puolihuomaamattoman rennosti ilman että toinen kokee olevansa vankilassa. 

Ikääntymisessä on se hieno puoli, että jossain vaiheessa sitä vaan menettää kiinnostuksen siihen, minkälainen pitäisi n

Mun mies kyllä rakasti kaikkea sitä kivaa mitä laitoin kodissa. Tein kattauksia, laitoin joulut ja juhannukset viimeisen päälle, samoin pääsiäiset jne. Menut mietin tarkasti ja suunnittelin reippaasti etukäteen mitä syödään milloinkin. Tiedän että hänelle tulee vaikea, musta ja pimeä joulu ilman minua. Hän kuitenkin tottui siihen että koti oli yltäkylläisesti koristeltu ja valaistu jouluisin ja tein hyvät ruoat. No, sitä saa mitä tilaa.

Laitan joulun tänä vuonna toisaalle ja lapsetkin pääsevät siitä nauttimaan luokseni, samoin kaikki ne muutkin ihmiset jotka ovat joulua aina kanssamme viettäneet. Katsotaan sitten jouluna mikä on tilanne miehen suhteen, haluaako tulla/haluanko edes häntä silloin nähdä. Voi olla että on liian aikaista yhteiselle joululle, en tiedä. 

Mies on täyttämässä pyöreitä ja olin suunnittelemassa hänelle ainutlaatuista reissua ulkomaille. Suunniteltu oli jo missä syötäisiin, mitä tehtäisiin jne. Tämäkin suunnitelma romuttui, mies viettäkööt pyöreitään sitten miten ja missä tahtoo. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap,

Mitä enemmän kirjoitat, sitä tutummalta kuulostaa. Ehkä se on tosiaan niin, että kun olet kuullut yhden pettämistarinan, olet kuullut ne kaikki. Ihan kuin olisi jokin pettäjäjättäjän ABC-kirja: mitä teet ja mitä sanot. 

Kannattaa lukea Bruce Fisherin Jälleenrakennus-kirja, se on alan klassikko. Siinä kuvaillaan tämä eroajaryhmä rinnastaen heidät murrosikäisiin tai uhmaikäisiin: mutku mä haluun! Toimivat yhtäkkiä todella epäloogisesti kiukutellen puolisoilleen kuin äidilleen, löytävät maagisen yhteyden kodin ulkopuolelta ja kyseenalaistavat kaiken maasta taivaaseen,  mukaan lukien avioliiton instituutiona. Kaikessa epäloogisuudessaan toimivat kuitenkin saman  kaavan mukaisesti toistaen samat fraasit ja siten tavallaan loogisesti. Popcornit esiin, kun show alkaa.

Voi olla, että kun aikaa kuluu ja saat enemmän perspektiiviä, niin huomaat ex:n olleen itsekeskeinen jo suhteenne aikana. Usein menestyminen ty

Kiitos tästä! Pitäisi kyllä hommata tuo kirja! Olen sitä aiemminkin jo googlaillut. Onko tuo eroajaryhmä siis kuten mieheni vai kaikki eroajat kuten minäkin?

Ja kyllähän mies todella on ollut itsekeskeinen! Olen tiennyt sen aina, mutta nyt kun olen lukenut teidän kommenttejanne ja saanut häneen etäisyyttä, huomaankin yhtäkkiä että hänhän on ollut äärimmäisen itsekeskeinen! Jos Wikipediassa olisi itsekeskeisen ihmisen kuva, siinä olisi hänen kuvansa. Sen verran hän totesi että jos mä en olisi niin kiltti ja hyväntahtoinen, olisi suhteemme kaatunut varmasti jo ajat sitten. Niinpä, mä kannattelin ja hän taisi tuossa itsekin myöntää paskamaisuutensa....

Elämä kantaa, näin se on. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mutta ei kai niitä perinteitä, joulua ja kotia rakenneta miehen takia vaan niiden lasten takia, hyvänen aika!

Siinäpä se onkin. Vasta oikeastaan eron jälkeen asioita käsitellessäni ymmärsin, että minä aloitin sen perhe-elämän rakentamisen jo seurusteluaikana ja aikana, jolloin asuttiin yhdessä ennen lapsia. 

Jo silloin aloin rakentamaan niitä meidän perheen tulevia perinteitä, hössäsin joulua ja emännöin suvun juhannusjuhlia. Valmistauduin oikein urakalla rouvanpäiviin ja nipotin vähän kaikesta.

Muistan aivan halveksineeni tuota pariskuntaa, mistä kerroin, tai oikeammin hävettää sanoa, sitä naista. Miten hän saattoi jättää perjantaisiivouksen tuosta vain kesken ja lähteä baariin, kun mies sieltä soittaa, että on siellä työkaverien kanssa? Tuollaistahan tekee vain alkoholistit! Ja kertoo siitä vielä ihan iloisesti kuin jokapäiväisestä asiasta illanvietossa.

Nyt ajattelen, että heidän k

Kuulostaapa tutulta. Mäkin hössäsin/hössään ja nipotin/nipotan kaikesta mikä liittyy kotiin....siivous, juhlat jne...Kai halusin niin kovasti olla täydellinen vaimo ja äiti. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP kuules eronneet naiset ne vasta alemmuuskompleksisia ja heikkoja ovatkin. Ainut oikea syyllinen tässä on miehesi joka varta vasten on piirittänyt tätä naista ja ties mitä vaaleita sille naiselle uskotellut, että saa hänet kakkosmuijaksi. . Naisten pitäisi pitää pää kylmänä näiden miesten kanssa.. vaikeaa varmasti. Ja kukas tietää ettet itsekin ole joskus pettänyt tai haaveillut siitä ainakin, kun 25 vuotta on melko pitkä aika. Mielestäni turha edes erota noin pitkän ajan jälkeen paitsi jos mies nyt oikeasti aikoo lähteä, mitä he harvemmin koskaan tekevät. Miehille kuitenkin raha on seksiäkin tärkeämpi asia. 

Se olin minä joka lähdin. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^ Mutta ei kai niitä perinteitä, joulua ja kotia rakenneta miehen takia vaan niiden lasten takia, hyvänen aika! Kyseessä on näiden samojen miesten, jotka ei sitä efforttia arvosta, jälkikasvun paras. Kyllä, se oli isku vasten kasvoja, kun tajusin, ettei toinen arvosta näiden merkitystä. Lapset kuitenkin arvostivat ja arvostavat, ja se on pääasia. Itsekin pidän jouluisasta kodista.

Tällaisille miehille on lähes mahdotonta olla madonna ja h*ora samaan aikaan. Haluan uskoa, että kypsä mies kykenee näkemään vaimossaan molemmat puolet eikä äitiys ole miinus. Ehkä se mies joutaakin sitten mennä, jos on mennäkseen. Tosi mielelläni laitan joulua yksin minulle ja lapsille ilman paineita siitä, että tämäkin pitäisi osata laittaa silleen puolihuomaamattoman rennosti ilman että toinen kokee olevansa vankilassa. 

Ikääntymisessä on se hieno puoli, että jossain vaiheessa sitä vaan mene

edelliseen kommenttii: mun on vaikeaa saada kiinni siitä tai pukea sanoiksi mikä tuossa nyt tarkalleen ottaen häiritsee.. jotenkin luettelet paljon ulkoisia tekoja ja sellaista näennäisesti muiden vuoksi ja eteen touhuttua vaivannäköä niin kuin se "oikeuttaisi" johonkin, ainakin kestävään liittoon. Tulee mieleen vähän jotkut eronneet miehet, jotka selittää kuinka he kaiken teki rakensi talon ja polttopuut teki ja töissä kävi ja palkkaakin toi kotiin, niin eihän toinen voi haluta erota kaiken tämän uurastuksen jälkeen. Parisuhteessa ei kuitenkaan ole kyse siitä kaikesta. Elämässä, elinympäristössä, ajanvietossa, siinä on kyse noista asioista, mutta parisuhteessa ei. Siis se että joku kiteyttää panoksensa parisuhteessa runsaaseen juhlavalaistukseen ja koristeluun, se häiritsee. Mies on selkeästi ajatellut, että voi elää ilman noita juhlia ja matkoja, mutta ei voi elää parisuhteessa aloittajan kanssa.

Totta on että eron yksi pohdinnan aihe on kaikesta tuosta tuommoisesta taloudellisesta ja vaivannäöllisestä synergiaedusta luopuminen ja se voi tehdä kipeää. Yksi syy monien joukossa miksi eropäätöstä on vaikeaa tehdä ja sitten tulee monen vaiheiltua kaikenlaisissa kaksoiselämissä ym.

Vierailija kirjoitti:

Eron jälkeen on ollut vapauttavaa olla vain oma itsensä. Samalla itsestäkin on tullut kummasti myös rennompi. 

Olen nyt esittänyt asiani huonosti, joten yritän uudelleen. En toivo, että olisin jotenkin tehnyt itsestäni erilaisen tai teeskennellyt olevani huoleton.

Toivon, että olisin ollut huolettomampi ja rennompi. Enemmän oma itseni. Nimittäin jos minä jotain teeskentelin, se oli se joulua hössäävä vaimomatskuinen nainen, verrattuna huolettomaan, rentoon kaveriini. Minä otin ihan itse suorittaakseni sen roolin, että olen nimenomaan erilainen, minun kanssa lapsille tulee ihana koti, jossa on mahtavat perinteet.

Toivon, että olisin uskaltanut enemmän kyseenalaistaa rooliani tyttöystävänä, äitinä ja vaimona itselleni. Toivon, että olisin enemmän keskustellut siitä miehen kanssa, sillä hänen kantansa oikeastaan selvisi kunnolla oikeasti (vai kuuntelinko minä vasta sitten) eron jälkeen.

Tsemppiä sulle! 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, sun on ihan turha syyttää itseäsi miehen pettämisestä.

Luultavasti hän olisi pettänyt ihan erilaistakin vaimoa. Syy on hänessä ja hänen persoonallisuudessaan, ei siinä millainen sinä olet ollut. Luultavasti hänen arvomaailmassaan alfa-miehellä on kotona kunnon vaimo ja siinä sivussa pikku seikkailut.



Toki toisenlainen vaimo olisi ehkä ollut vähän vähemmän sinisilmäinen ja kyseenalaistanut noita Ruka-reissuja eri tavalla. Mutta näitä on nyt enää turha pohtia. Ja olisiko siitäkään ollut muita seurauksia kuin enemmän riitoja.



Joka tapauksessa olet kasvattanut lapset ulos maailmalle ja nyt on aika pohtia muutakin elämää kuin perheenäidin.



Vaikka mies saisi pakon edessä puserrettua jonkun anteeksipyynnön ja palaisitte yhteen, mikään ei enää olisi samaa kuin ennen. Sun entinen kaunis perhekupla on jo puhjennut, etkä luultavasti pystyisi enää suhtautumaan mieheen entisellä huolettomuudella

Kiitos kommentista! 

Kyllähän mä aina epäilin (ja niistä riideltiin välillä) Levi- ja Ruka-reissuja ja vihasin niitä koko sydämestäni, mutta mies: "Ei tästä tule mitään jos et luota!!!" Ja alfamies hän toden totta on, juurikin. 

Ja ISO JOS me palattaisiin vielä joskus yhteen niin mikäänhän ei voisi jatkua kuten ennen, miehen olisi tehtävä suuri työ itsensä kanssa ja sitouduttava vain minuun. Kohdeltava minua paremmin, ottaa pää pois omasta hanuristaan jne. 

Ap

Toki toisenlainen vaimo olisi ehkä ollut vähän vähemmän sinisilmäinen ja kyseenalaistanut noita Ruka-reissuja eri tavalla. Mutta näitä on nyt enää turha pohtia. Ja olisiko siitäkään ollut muita seurauksia kuin enemmän riitoja.

Tästä olen silleen erimieltä, kun itse teen Rukan ja Tahkon reissuja ilman suksia. Tämä siksi, että jotkut on työreissuja ja on ollut kaverien kanssakin reissuja, mutta mä en hiihdä enkä laskettele. Se homma ei vaan yhtään kiinnosta.

Sen sijaan haluan olla mukana työreissuissa tietenkin sekä kaverien kanssa kaikessa muussa, saunomisessa, paljuilussa, syömisessä, juttelussa, viinin ottamisessa jne. Ja kertaakaan en ole itse, eikä kukaan muukaan mun tietääkseni näissä reissuissa ketään pettänyt. Sinkuilla on saattanut olla säpinää.

Eli en siis laita tuotakaan apn piikkiin, eli että olisi voinut epäillä. Ei hyvässä suhteessa ole tarpeen, eikä kai ole tarpeen lähteä siitäkään, että levillä kaikki pettää. Tai itse ajattelen, että eihän se voi olla suhteessa ajattelun alkupiste.

Jörrikkä ja bilehile on varmaan toinen puoli tuosta perinteisestä kotikasvatuksesta, jossa nainen on aina jonkun joku. Oma mieheni on enimmäkseen, nykyään lähes aina, tosi mukava ja minun seurassani juhliessaankin hyvin sympaattisella tavalla hyvä seuramies. Mutta tiettyjen miesten seurassa hänestä tulee aivan toisenlainen. Silloin ikään kuin oletetaan suorilta, että vaimo on kotona ja nalkuttava nipo, joka haluaa _kieltää_ kaiken hauskanpidon. Ja sitten sanotaan, että lähdetään yksille oluille, ja jotenkin poikamaisesti keppostellen karataankin radalle ja vedetään hirveät kännit.

Tuollaiselta reissulta mies on esimerkiksi tullut kotiin aamuyöstä niin jurrissa, että oli kaatunut pihalla, lyönyt otsansa kukkaruukkuun ja sammunut eteisen lattialle. Onneksi heräsin ennen lapsia ja sain luututtua verilammikon lattialta ja hätistettyä miehen sänkyyn potemaan krapulaansa. Ehkä olen kumminkin onnekas, kun mieheni tulee kotiin noilta reissuilta, vaikka sitten umpijurrissa. Voisihan se tosiaan lähteä vieraisiin ja hankkia resistentin tippurin.

Miehellä on tosi sovinistinen kotikasvatus, anoppilan meininki on täysin toksista. Vain miehet ovat jotain, ja pitkät miehet varsinkin. Naisilla ei ole sukua lainkaan, puhutaan vain mieslinjan suvusta. Ja appihan ei edes perunoita keitä. Ehkä se juhlimaan karkailevan miehen malli jotenkin liittyy tähän, en tiedä. Toisaalta ilmiö liittyy vain ihan tiettyjen kavereiden seuraan.

*Ja ISO JOS me palattaisiin vielä joskus yhteen niin mikäänhän ei voisi jatkua kuten ennen, miehen olisi tehtävä suuri työ itsensä kanssa ja sitouduttava vain minuun. Kohdeltava minua paremmin, ottaa pää pois omasta hanuristaan jne. *

 

Lainaustoiminto temppuaa taas, mutta juurikin tämä. Itse olen aikoinani kuunnellut juurikin tuota paskanjauhua luottamuksesta, huonosta itsetunnosta, tarpeesta vapauteen ja myös siitä, kuin tällaiset asiat pitäisi vain ohittaa olankohautuksella. Joo ei. Kyseinen pellehermanni ei tosin ollut minkään sortin alfa, vaan säälittävä kokovartalokyrpä joka projisoi omaa rumuuttaan, sieluttomuuttaan ja moraalittomuuttaan sekä itsetunnottomuuttaan minuun.