Miksi joku traumatisoituu ja joku toinen ei?

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti huomautan, että pliis älkää referoiko muitten artikkeleita, vaan kertokaa omia mielipiteitä, näin keskustelua on myös kivempi lukea. Referointi on vain äaliöille ja muka fiksuilla "akateemisille" joilla ei ole osaamista tai rohkeutta muodostaa omia mielipiteitä

Jos joku on valmiiksi sanonut asian täydellisesti, sitä on turha lähteä kikkailemaan; lainaus on kannanottoni, se edustaa MINUNKIN mielipidettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti huomautan, että pliis älkää referoiko muitten artikkeleita, vaan kertokaa omia mielipiteitä, näin keskustelua on myös kivempi lukea. Referointi on vain äaliöille ja muka fiksuilla "akateemisille" joilla ei ole osaamista tai rohkeutta muodostaa omia mielipiteitä

Jos joku on valmiiksi sanonut asian täydellisesti, sitä on turha lähteä kikkailemaan; lainaus on kannanottoni, se edustaa MINUNKIN mielipidettä.

Nonni, tossa tuli jo hyvä ilmaus, mukavaa luettavaa. Jatka samaan malliin👍👌

Vaikka jokainen ihminen kehittyy eri olosuhteissa (myös sisarukset), jokainen jossain määrin traumatisoituu; siitä pidetään huolta jo synnytyslaitoksilla. Miten trauma lapsuudessa muotoutuu ja sitten aikuisena ilmenee, on toinen asia. Pointti on, että trauma on normaalia eikä sen takia tarvitse kysyä, mitä aloituksessa on kysytty.

Tunnen ihmisiä jotka kivenkovaan väittävät selvinneensä "rankasta lapsuudesta", omaavansa resilienssiä, mutta samalla he vähättelee muiden kokemuksia, he vertaavat kaikkien muiden elämänkokemuksia omiin kokemuksiinsa, eivät tunne empatiaa muiden vastoinkäymisiä kohtaan ja etsivät heikkouksia kaikista muista paitsi itsestään.

Esimerkiksi kaverini menetti teini-ikäisenä vanhempansa ja edelleen vuosikymmenien jälkeen hän ottaa sen oman kokemuksensa esiin aina jos jollain toisella on joku vastoinkäyminen ja alkaa selittää, miten toisen pitäisi selvitä tästä asiasta, kun hänkin kerran selvisi vanhempansa menetyksestä ja miten hän oli niin nuori sillin, mutta niin hän siitä vana selvisi. Hän siis käyt omaa kokemustaan läpi muiden kokemusten kautta uudelleen ja uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmät traumatisoituu. Viisaat osaa kääntää voimavaraksi. 

Miten käännetään voimavaraksi pienenä lapsena koettu väkivalta, mikä on vaikuttanut kehitykseen?

Ite ainakin hakkasin omat hakkaajani, ja en oo miettiny asiaa sen jälkeen enkä antanut kenenkään muunkaan pahoinpidellä sen jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisiä jotka kivenkovaan väittävät selvinneensä "rankasta lapsuudesta", omaavansa resilienssiä, mutta samalla he vähättelee muiden kokemuksia, he vertaavat kaikkien muiden elämänkokemuksia omiin kokemuksiinsa, eivät tunne empatiaa muiden vastoinkäymisiä kohtaan ja etsivät heikkouksia kaikista muista paitsi itsestään.

Esimerkiksi kaverini menetti teini-ikäisenä vanhempansa ja edelleen vuosikymmenien jälkeen hän ottaa sen oman kokemuksensa esiin aina jos jollain toisella on joku vastoinkäyminen ja alkaa selittää, miten toisen pitäisi selvitä tästä asiasta, kun hänkin kerran selvisi vanhempansa menetyksestä ja miten hän oli niin nuori sillin, mutta niin hän siitä vana selvisi. Hän siis käyt omaa kokemustaan läpi muiden kokemusten kautta uudelleen ja uudelleen.

Vanhempien menettäminen on kauheinta mitä lapselle voi tapahtua. Huomaa ette ole menettänyt koskaan ketään vaan asunut mukavasti äidin ja isin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisiä jotka kivenkovaan väittävät selvinneensä "rankasta lapsuudesta", omaavansa resilienssiä, mutta samalla he vähättelee muiden kokemuksia, he vertaavat kaikkien muiden elämänkokemuksia omiin kokemuksiinsa, eivät tunne empatiaa muiden vastoinkäymisiä kohtaan ja etsivät heikkouksia kaikista muista paitsi itsestään.

Esimerkiksi kaverini menetti teini-ikäisenä vanhempansa ja edelleen vuosikymmenien jälkeen hän ottaa sen oman kokemuksensa esiin aina jos jollain toisella on joku vastoinkäyminen ja alkaa selittää, miten toisen pitäisi selvitä tästä asiasta, kun hänkin kerran selvisi vanhempansa menetyksestä ja miten hän oli niin nuori sillin, mutta niin hän siitä vana selvisi. Hän siis käyt omaa kokemustaan läpi muiden kokemusten kautta uudelleen ja uudelleen.

Niin. Tai sitten hän yrittää tsempata sinua ja muita kertomalla, että hänkin on kokenut kovia ja päässyt yli siitä. Ehkä sinäkin voit päästä yli omistasi, jotka ovat vähäpätöisempiä kuin hänen kokemukset. Ihan objektiivisesti siis. Subjektiivisestihan voit kokea omasi pahempana, mutta sitä kai ap ihmetteleekin. Miten jolleki vaikka lemmikkikoiran kuolema voi aiheuttaa pahemman trauman kuin toiselle lapsen menettäminen.

Vertaistuki ryhmässä näen viikottain näitä ressukoita, joilla ei ole käytännössä mitään ongelmia ja tulevat sinne itkemään ja voivottelemaan omaa kohtaloaan. Vieressä istuu ihmisiä joilla silmät pyörii huoneesta ulos kun tämmönen avaa suunsa. 

Kokemus on aina henkilökohtainen, mutta jotain rajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisiä jotka kivenkovaan väittävät selvinneensä "rankasta lapsuudesta", omaavansa resilienssiä, mutta samalla he vähättelee muiden kokemuksia, he vertaavat kaikkien muiden elämänkokemuksia omiin kokemuksiinsa, eivät tunne empatiaa muiden vastoinkäymisiä kohtaan ja etsivät heikkouksia kaikista muista paitsi itsestään.

Esimerkiksi kaverini menetti teini-ikäisenä vanhempansa ja edelleen vuosikymmenien jälkeen hän ottaa sen oman kokemuksensa esiin aina jos jollain toisella on joku vastoinkäyminen ja alkaa selittää, miten toisen pitäisi selvitä tästä asiasta, kun hänkin kerran selvisi vanhempansa menetyksestä ja miten hän oli niin nuori sillin, mutta niin hän siitä vana selvisi. Hän siis käyt omaa kokemustaan läpi muiden kokemusten kautta uudelleen ja uudelleen.

Niin. Tai sitten hän yrittää tsempata sinua ja muita kertomalla, että hänkin on kokenut kovia ja päässyt yli siitä. Ehkä sinäkin voit päästä yli omistasi, jotka ovat vähäpätöisempiä kuin hänen kokemukset. Ihan objektiivisesti siis. Subjektiivisestihan voit kokea omasi pahempana, mutta sitä kai ap ihmetteleekin. Miten jolleki vaikka lemmikkikoiran kuolema voi aiheuttaa pahemman trauman kuin toiselle lapsen menettäminen.

Mistä päättelet, että minun kokemukseni olisivat objektiivisesti vähäpätöisempiä kuin hänen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisiä jotka kivenkovaan väittävät selvinneensä "rankasta lapsuudesta", omaavansa resilienssiä, mutta samalla he vähättelee muiden kokemuksia, he vertaavat kaikkien muiden elämänkokemuksia omiin kokemuksiinsa, eivät tunne empatiaa muiden vastoinkäymisiä kohtaan ja etsivät heikkouksia kaikista muista paitsi itsestään.

Esimerkiksi kaverini menetti teini-ikäisenä vanhempansa ja edelleen vuosikymmenien jälkeen hän ottaa sen oman kokemuksensa esiin aina jos jollain toisella on joku vastoinkäyminen ja alkaa selittää, miten toisen pitäisi selvitä tästä asiasta, kun hänkin kerran selvisi vanhempansa menetyksestä ja miten hän oli niin nuori sillin, mutta niin hän siitä vana selvisi. Hän siis käyt omaa kokemustaan läpi muiden kokemusten kautta uudelleen ja uudelleen.

Niin. Tai sitten hän yrittää tsempata sinua ja muita kertomalla, että hänkin on kokenut kovia

Ei tuo ole mitään ylipääsemistä kun kokee jatkuvasti tarvetta vertailla omia kokemuksia muiden kokemuksiin ja nostaa omat kokemukset yläpuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vertaistuki ryhmässä näen viikottain näitä ressukoita, joilla ei ole käytännössä mitään ongelmia ja tulevat sinne itkemään ja voivottelemaan omaa kohtaloaan. Vieressä istuu ihmisiä joilla silmät pyörii huoneesta ulos kun tämmönen avaa suunsa. 

Kokemus on aina henkilökohtainen, mutta jotain rajaa.

Mikä on sen vertaistukiryhmän aihe?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisiä jotka kivenkovaan väittävät selvinneensä "rankasta lapsuudesta", omaavansa resilienssiä, mutta samalla he vähättelee muiden kokemuksia, he vertaavat kaikkien muiden elämänkokemuksia omiin kokemuksiinsa, eivät tunne empatiaa muiden vastoinkäymisiä kohtaan ja etsivät heikkouksia kaikista muista paitsi itsestään.

Esimerkiksi kaverini menetti teini-ikäisenä vanhempansa ja edelleen vuosikymmenien jälkeen hän ottaa sen oman kokemuksensa esiin aina jos jollain toisella on joku vastoinkäyminen ja alkaa selittää, miten toisen pitäisi selvitä tästä asiasta, kun hänkin kerran selvisi vanhempansa menetyksestä ja miten hän oli niin nuori sillin, mutta niin hän siitä vana selvisi. Hän siis käyt omaa kokemustaan läpi muiden kokemusten kautta uudelleen ja uudelleen.

Niin. Tai sitten hän yrittää tsempata sinua ja muita kertomalla, että hänkin on kokenut kovia

Ei tuo ole mitään tsemppaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksilöt nyt ovat erilaisia. Toinen voi olla herkempi, toisella taas ola parempi resilienssi.

Näin. Ja resilienssiinhän vaikuttaa elämän varrella koetut asiat sekä luonteenpiirteet. Lapsuushan meitä ohjaa paljon vielä aikuisena. Turvallisen ja lasta tukevan lapsuuden elänyt voi selvitä vaikka mistä, kun turvattomammin kasvanut ei selviä yhdestä vastoinkäymisestä. Suuret vastoinkäymiset eivät myöskään kasvata, kuten joskus sanotaan vaan heikentävät resilienssiä. En nyt toki puhu pienistä, normaaleista vastoinkäymisistä vaan sellaisista, joista ihmisen on vaikea selviytyä.

Höpö höpö. Liian helppo lapsuus ja kaatuu ekaan vastoinkäymiseen. Me joilla oli kovaa, emme edes hätkähdä.

Tutkimusten mukaan aivan just päinvastoin.

Mikä tutkimus? Kiinnostaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Joillakin vain on liian herkkä luonne. Kuten minulla.

Ei ole olemassa mitään "liian herkkää luonnetta". Ihmiset reagoi eri asioihin eri tavalla. Koko elämä ja fyysinen senhetkinen tila vaikuttaa siihen, miten traumatapahtumaan reagoi ja miten vahvasti se jää mieleen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisiä jotka kivenkovaan väittävät selvinneensä "rankasta lapsuudesta", omaavansa resilienssiä, mutta samalla he vähättelee muiden kokemuksia, he vertaavat kaikkien muiden elämänkokemuksia omiin kokemuksiinsa, eivät tunne empatiaa muiden vastoinkäymisiä kohtaan ja etsivät heikkouksia kaikista muista paitsi itsestään.

Esimerkiksi kaverini menetti teini-ikäisenä vanhempansa ja edelleen vuosikymmenien jälkeen hän ottaa sen oman kokemuksensa esiin aina jos jollain toisella on joku vastoinkäyminen ja alkaa selittää, miten toisen pitäisi selvitä tästä asiasta, kun hänkin kerran selvisi vanhempansa menetyksestä ja miten hän oli niin nuori sillin, mutta niin hän siitä vana selvisi. Hän siis käyt omaa kokemustaan läpi muiden kokemusten kautta uudelleen ja uudelleen.

Niin. Tai sitten hän yrittää tsempata sinua ja muita kertomalla, että hänkin on kokenut kovia

Tai sitten hänellä ei ole kykyä vaan kuunnella ja tuntea empatiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisiä jotka kivenkovaan väittävät selvinneensä "rankasta lapsuudesta", omaavansa resilienssiä, mutta samalla he vähättelee muiden kokemuksia, he vertaavat kaikkien muiden elämänkokemuksia omiin kokemuksiinsa, eivät tunne empatiaa muiden vastoinkäymisiä kohtaan ja etsivät heikkouksia kaikista muista paitsi itsestään.

Esimerkiksi kaverini menetti teini-ikäisenä vanhempansa ja edelleen vuosikymmenien jälkeen hän ottaa sen oman kokemuksensa esiin aina jos jollain toisella on joku vastoinkäyminen ja alkaa selittää, miten toisen pitäisi selvitä tästä asiasta, kun hänkin kerran selvisi vanhempansa menetyksestä ja miten hän oli niin nuori sillin, mutta niin hän siitä vana selvisi. Hän siis käyt omaa kokemustaan läpi muiden kokemusten kautta uudelleen ja uudelleen.

Vanhempien menettäminen on kauheinta mitä lapselle voi tapahtua. Huomaa ette ole menettänyt kosk

Onpas hyvinvoivaa tekstiä, oikein niin.

Luulen että kysymys on  ihmistyypistä ja temperamentista.

Itse olen ns kovinkin herkkä ja empaattinen. Mutta elämä on näyttänyt että loppujen lopuksi olen aika vahva henkisesti. Minua eivät ole yllättäen hetkauttaneet monetkaan asiat, työpaikkakiusaaminen, lapsuuden henkinen ja seksuaalinen väkivalta, vanhemman menehtyminen nuorena, avioero..

Itsekin ihmettelen miten näin hyvin porskutan vain eteenpäin. Minulla on erikoinen, yltiöpositiivinen ja reipas asenne ja tuntuu usein että kerta kaikkiaan unohdan tielleni tulleet vastoinkäymiset. 

Voi olla että tämä on  jotain torjuntaa ja jossain vaiheessa hajoan lopullisesti, mutta en siitä murehdi. Olen lukenut että esim sodan läpikäyneillä voi olla samanlainen yllättävän positiivinen elämänasenne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisiä jotka kivenkovaan väittävät selvinneensä "rankasta lapsuudesta", omaavansa resilienssiä, mutta samalla he vähättelee muiden kokemuksia, he vertaavat kaikkien muiden elämänkokemuksia omiin kokemuksiinsa, eivät tunne empatiaa muiden vastoinkäymisiä kohtaan ja etsivät heikkouksia kaikista muista paitsi itsestään.

Esimerkiksi kaverini menetti teini-ikäisenä vanhempansa ja edelleen vuosikymmenien jälkeen hän ottaa sen oman kokemuksensa esiin aina jos jollain toisella on joku vastoinkäyminen ja alkaa selittää, miten toisen pitäisi selvitä tästä asiasta, kun hänkin kerran selvisi vanhempansa menetyksestä ja miten hän oli niin nuori sillin, mutta niin hän siitä vana selvisi. Hän siis käyt omaa kokemustaan läpi muiden kokemusten kautta uudelleen ja uudelleen.

Niin. Tai sitten hän yrittää tsempata sinua ja muita kertomalla, että hänkin on kokenut kovia ja päässyt yli siitä. Ehkä sinäkin voit päästä yli omistasi, jotka ovat vähäpätöisempiä kuin hänen kokemukset. Ihan objektiivisesti siis. Subjektiivisestihan voit kokea omasi pahempana, mutta sitä kai ap ihmetteleekin. Miten jolleki vaikka lemmikkikoiran kuolema voi aiheuttaa pahemman trauman kuin toiselle lapsen menettäminen.

Ei tsemppaaminen ole sitä että vertaillaan ja oman kokemuksen varjolla vähätellään ystävien vaikeuksia vähäpätöisemmiksi. Se että joku kokee kovia, ei tee hänestä sen oikeampaa ihmistä sanomaan mitä muut saa taibei saa tuntea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksilöt nyt ovat erilaisia. Toinen voi olla herkempi, toisella taas ola parempi resilienssi.

Näin. Ja resilienssiinhän vaikuttaa elämän varrella koetut asiat sekä luonteenpiirteet. Lapsuushan meitä ohjaa paljon vielä aikuisena. Turvallisen ja lasta tukevan lapsuuden elänyt voi selvitä vaikka mistä, kun turvattomammin kasvanut ei selviä yhdestä vastoinkäymisestä. Suuret vastoinkäymiset eivät myöskään kasvata, kuten joskus sanotaan vaan heikentävät resilienssiä. En nyt toki puhu pienistä, normaaleista vastoinkäymisistä vaan sellaisista, joista ihmisen on vaikea selviytyä.

Ei se ole näin suoraviivaista. Vaikean lapsuuden kokenut ei edes odota elämältä tai toisilta ihmisiltä mitään hyvää eli on koko ajan varautunut pahimman varalle ja tottunut vastoinkäymisiin eli on oppinut selviytymään. Oman terveyden kustannuksella tietenkin, sillä varhaiset karut elämänkokemukset näkyvät sydän- ja verisuonitauti sekä muissa sairaustilastoissa sitten myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksilöt nyt ovat erilaisia. Toinen voi olla herkempi, toisella taas ola parempi resilienssi.

Näin. Ja resilienssiinhän vaikuttaa elämän varrella koetut asiat sekä luonteenpiirteet. Lapsuushan meitä ohjaa paljon vielä aikuisena. Turvallisen ja lasta tukevan lapsuuden elänyt voi selvitä vaikka mistä, kun turvattomammin kasvanut ei selviä yhdestä vastoinkäymisestä. Suuret vastoinkäymiset eivät myöskään kasvata, kuten joskus sanotaan vaan heikentävät resilienssiä. En nyt toki puhu pienistä, normaaleista vastoinkäymisistä vaan sellaisista, joista ihmisen on vaikea selviytyä.

Ei se ole näin suoraviivaista. Vaikean lapsuuden kokenut ei edes odota elämältä tai toisilta ihmisiltä mitään hyvää eli on koko ajan varautunut pahimman varalle ja tottunut vastoinkäymisiin eli on oppinut selviytymään. Oman terveyden kustannuksella tietenkin, sillä varhaiset karut elämänkokemukset näkyvät sydän- ja verisuonitauti sekä muissa sairaustilastoissa sitten myöhemmin. 

Kuvaat ihmistä, joka ei ole oppinut selviytymään, vaan elää sitä stressiä koko ajan, PTSD tai jokin muu reaktio päällä. Ei kaikki vaikean lapsuuden kokeneet suinkaan elä noin, vaikka sinä eläisit. Suurin osa elää ihan normaalia elämää vaikeankin lapsuuden jälkeen. Traumat vaikuttaa aina jollakin tavalla, mutta ei ole normaalia elää stressitilassa koko ajan, niin kuin tuossa kuvaat. Kyllä vaikeasti traumatisoitunutkin kykenee odottamaan elämältä asioita ja uskomaan tulevaan. Käpertyminen ei ole selviytymistä.