Miksi joku traumatisoituu ja joku toinen ei?

Puhuin hormonitasolla mitä lapsuuden traumat (varsinkin pitkittyneet) voivat aiheuttaa aikuisuudessa. Selvennän hieman käyttäytymisen tasolle. Eli näkyy aikuisen ihmissuhteissa vaikkapa vaikeutena luottaa muihin, vaikeutena pyytää ja ottaa vastaan apua, muiden miellyttämiseen ja omien tarpeiden laiminlyöntiin, suorittamiseen, ylireagointeihin, ylivirittäytymiseen, aggressiiviseen puolustautumiseen jos haavoittuvuus meinaa paljastua jne. Myös vahvuuteen voi sairastua. 

Vierailija kirjoitti:

Puhuin hormonitasolla mitä lapsuuden traumat (varsinkin pitkittyneet) voivat aiheuttaa aikuisuudessa. Selvennän hieman käyttäytymisen tasolle. Eli näkyy aikuisen ihmissuhteissa vaikkapa vaikeutena luottaa muihin, vaikeutena pyytää ja ottaa vastaan apua, muiden miellyttämiseen ja omien tarpeiden laiminlyöntiin, suorittamiseen, ylireagointeihin, ylivirittäytymiseen, aggressiiviseen puolustautumiseen jos haavoittuvuus meinaa paljastua jne. Myös vahvuuteen voi sairastua. 

Vedät edelleen mutkia suoriksi. Voi näyttäytyä noinkin, voi olla näyttäytymättä, voi näyttäytyä muillakin tavoin. Toisaalta tuollaisia asioita voi aiheuttaa muutkin asiat. Ihmisen mieli on hyvin kompleksinen ja on täysin mahdotonta sanoa mitä mikäkin suoraan aiheuttaisi. Lisäksi sekoitat hormonitason ja käyttäytymisen iloisesti keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä päättelet, että minun kokemukseni olisivat objektiivisesti vähäpätöisempiä kuin hänen?

Kyllähän jokainen objektiivisesti ajatatteleva tietää, että lapsen menettäminen on traumatisoiva elämää järisyttävä kokemus kun taas lemmikin menettäminen on ihan loogisella järjellä odotettavissa oleva tapahtuma!!! 

Ahaa eli kaikkea pitää verrata johonkin muuhun?

Ei vaan tässä ko. Keskustelussa vertailtiin ja joku toi keskusteluun OBJEKTIIVISEN tarkastelun. Haloo! SUBJEKTIIVISESTI voi kuka tahansa kokea vaikka mitä traumoja vaikka kynnen katkeamisesta, mutta objektiivisesti tarkastelemalla/vertaamalla ei voida rinnastaa lapsen ja lemmikin kuolemaa todellakaan!!

Olikohan tämäkin taipumus geeneissä. 6% traumatisoituu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuin hormonitasolla mitä lapsuuden traumat (varsinkin pitkittyneet) voivat aiheuttaa aikuisuudessa. Selvennän hieman käyttäytymisen tasolle. Eli näkyy aikuisen ihmissuhteissa vaikkapa vaikeutena luottaa muihin, vaikeutena pyytää ja ottaa vastaan apua, muiden miellyttämiseen ja omien tarpeiden laiminlyöntiin, suorittamiseen, ylireagointeihin, ylivirittäytymiseen, aggressiiviseen puolustautumiseen jos haavoittuvuus meinaa paljastua jne. Myös vahvuuteen voi sairastua. 

Vedät edelleen mutkia suoriksi. Voi näyttäytyä noinkin, voi olla näyttäytymättä, voi näyttäytyä muillakin tavoin. Toisaalta tuollaisia asioita voi aiheuttaa muutkin asiat. Ihmisen mieli on hyvin kompleksinen ja on täysin mahdotonta sanoa mitä mikäkin suoraan aiheuttaisi. Lisäksi sekoitat hormonitason ja käyttäytymisen iloisesti keskenään.

Jos et tuon vertaa ymmärrä niin mitäpä tässä jää sanottavaa. Katso nyt edes se Tedtalk. 

https://tieku.fi/ihminen/geenitutkimus-traumaperainen-stressihairio-voi…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuin hormonitasolla mitä lapsuuden traumat (varsinkin pitkittyneet) voivat aiheuttaa aikuisuudessa. Selvennän hieman käyttäytymisen tasolle. Eli näkyy aikuisen ihmissuhteissa vaikkapa vaikeutena luottaa muihin, vaikeutena pyytää ja ottaa vastaan apua, muiden miellyttämiseen ja omien tarpeiden laiminlyöntiin, suorittamiseen, ylireagointeihin, ylivirittäytymiseen, aggressiiviseen puolustautumiseen jos haavoittuvuus meinaa paljastua jne. Myös vahvuuteen voi sairastua. 

Vedät edelleen mutkia suoriksi. Voi näyttäytyä noinkin, voi olla näyttäytymättä, voi näyttäytyä muillakin tavoin. Toisaalta tuollaisia asioita voi aiheuttaa muutkin asiat. Ihmisen mieli on hyvin kompleksinen ja on täysin mahdotonta sanoa mitä mikäkin suoraan aiheuttaisi. Lisäksi sekoitat hormonitason ja käyttäytymisen iloisesti keskenään.

Jos et tuon vertaa ymmärrä niin mitäpä tässä jää sanottavaa. Katso nyt edes se Tedtalk. 

Mulla on vähän enemmän tietoa tästä asiasta kuin yksi TedTalk. :)

Erilainen älykkyys. Osa ei muista mitään sekuntia pidempään tai oikein kun muistot vääristyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä päättelet, että minun kokemukseni olisivat objektiivisesti vähäpätöisempiä kuin hänen?

Kyllähän jokainen objektiivisesti ajatatteleva tietää, että lapsen menettäminen on traumatisoiva elämää järisyttävä kokemus kun taas lemmikin menettäminen on ihan loogisella järjellä odotettavissa oleva tapahtuma!!! 

Ahaa eli kaikkea pitää verrata johonkin muuhun?

Ei vaan tässä ko. Keskustelussa vertailtiin ja joku toi keskusteluun OBJEKTIIVISEN tarkastelun. Haloo! SUBJEKTIIVISESTI voi kuka tahansa kokea vaikka mitä traumoja vaikka kynnen katkeamisesta, mutta objektiivisesti tarkastelemalla/vertaamalla ei voida rinnastaa lapsen ja lemmikin kuolemaa todellakaan!!

 

Kaikki kokemukset on subjektiivisia. Eri ihmisten, erilaisia, täysin erilaisista lähtökohdista kokemia vaikeuksia ei ole mitään ideaa tarkastella objektiivisesti kokemusten kannalta, koska se on mahdotonta.

Niin fyysisen kuin psyykkisen kivun kokemisessa on osittain kyse myös tulkinnasta eli siitä, millaisia kognitiivisia malleja sovellamme eri tilanteissa. Esimerkiksi synnytys on ollut vuosituhansia monille naisille hengenvaarallinen ja kivulias kokemus, mutta kovin moni ei vertaisi synnytyskipua kidutukseen, vaikka se olisi verrattavissa siihen jossain määrin kivun asteen näkökulmasta. Kivun kokemukseenkin vaikuttaa itsessään se, miten herkkä ihminen on tiedostamaan kipua ja miten hän sitä tulkitsee. Pelkkä kudosvaurio ei itsessään välttämättä kerro, kokeeko ihminen kroonista kipua ja kuinka voimakasta se on. Se miten hallittavaa ja ennustettavaa kipu tai henkinen kärsimys on, sitä vähemmän se todennäköisesti traumatisoi. Kyse on nähdäkseni siis  osittain myös kulttuurisista tulkinnoista ja saaduista sosiaalisista malleista. Myös erot ihmisen temperamenteissa ja varhaislapsuudessa saatu hoiva ja turva muokkaavat stressinsäätelyjärjestelmiä voimakkaasti. 

Vierailija kirjoitti:

Erilainen älykkyys. Osa ei muista mitään sekuntia pidempään tai oikein kun muistot vääristyvät.

Miksi teillä on joku ihme tarve leimata trauman kokeneita ihmisiä tyhmiksi tai miksi milloinkin? Ihan kuka tahansa voi traumatisoitua. On todella onnekas ihminen, joka elää sen noin 80 vuotta eikä koskaan traumatisoidu mistään. 

Jos koirani kuolisi, niin miksi ihmeessä minun pitäisi vertailla sitä siihen että joltakulta jossain on ehkä kuollut lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuin hormonitasolla mitä lapsuuden traumat (varsinkin pitkittyneet) voivat aiheuttaa aikuisuudessa. Selvennän hieman käyttäytymisen tasolle. Eli näkyy aikuisen ihmissuhteissa vaikkapa vaikeutena luottaa muihin, vaikeutena pyytää ja ottaa vastaan apua, muiden miellyttämiseen ja omien tarpeiden laiminlyöntiin, suorittamiseen, ylireagointeihin, ylivirittäytymiseen, aggressiiviseen puolustautumiseen jos haavoittuvuus meinaa paljastua jne. Myös vahvuuteen voi sairastua. 

Vedät edelleen mutkia suoriksi. Voi näyttäytyä noinkin, voi olla näyttäytymättä, voi näyttäytyä muillakin tavoin. Toisaalta tuollaisia asioita voi aiheuttaa muutkin asiat. Ihmisen mieli on hyvin kompleksinen ja on täysin mahdotonta sanoa mitä mikäkin suoraan aiheuttaisi. Lisäksi sekoitat hormonitason ja käyttäytymisen iloisesti keskenään.

Minusta kirjoittaja vastaa mitä esimerkiksi voi traumalapsuus aiheuttaa vastauksena alkuperäiseen pohdintaan miksi toiset traumatisoituu ja toiset ei. Ja tiedoksesi, että hormonit vaikuttaa suoraan käyttäytymiseen.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuin hormonitasolla mitä lapsuuden traumat (varsinkin pitkittyneet) voivat aiheuttaa aikuisuudessa. Selvennän hieman käyttäytymisen tasolle. Eli näkyy aikuisen ihmissuhteissa vaikkapa vaikeutena luottaa muihin, vaikeutena pyytää ja ottaa vastaan apua, muiden miellyttämiseen ja omien tarpeiden laiminlyöntiin, suorittamiseen, ylireagointeihin, ylivirittäytymiseen, aggressiiviseen puolustautumiseen jos haavoittuvuus meinaa paljastua jne. Myös vahvuuteen voi sairastua. 

Vedät edelleen mutkia suoriksi. Voi näyttäytyä noinkin, voi olla näyttäytymättä, voi näyttäytyä muillakin tavoin. Toisaalta tuollaisia asioita voi aiheuttaa muutkin asiat. Ihmisen mieli on hyvin kompleksinen ja on täysin mahdotonta sanoa mitä mikäkin suoraan aiheuttaisi. Lisäksi sekoitat hormonitason ja käyttäytymisen iloisesti keskenään.

Minusta kirjoittaja vastaa mitä esimerkiksi voi traumalapsuus aiheuttaa vastauksena alkuperäiseen pohdintaan miksi toiset traumatisoituu ja toiset ei. Ja tiedoksesi, että hormonit vaikuttaa suoraan käyttäytymiseen.

Hormonit vaikuttaa ihmisessä oikeastaan kaikkeen. Silti ei voida sanoa, että jos lapsuudessa tapahtuu näin, hormonit toimii noin ja siitä seuraa tällainen käytös, kuten aiempi kivenkovaa väitti. 

Vierailija kirjoitti:

Joillakin vain on liian herkkä luonne. Kuten minulla.

Ei pidä paikkaansa. Vastuu on trauman aiheuttajalla, ongelma on hänen; terve, normaali ja tasapainoinen ihminen ei aiheuta toisille vahinkoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin vain on liian herkkä luonne. Kuten minulla.

Ei pidä paikkaansa. Vastuu on trauman aiheuttajalla, ongelma on hänen; terve, normaali ja tasapainoinen ihminen ei aiheuta toisille vahinkoa. 

Traumoilla ei ole aina tiettyä ihmistä aiheuttajana. Ei ole läheskään aina syyllisiä. Syyllisten etsiminen ei myöskään ole hedelmällinen lähtökohta toipumista ajatellen.

Eri asema voi vaikuttaa. Esimerkiksi jos toinen lapsi eristaytyy omaan huoneeseensa pelamaan ja toinen lapsi murehtii koko illan että missä alkoholistivanhempi on, jälkimmäisestä kasvaa se ahdistuneempi aikuisena.

Mulla on vähän enemmän tietoa tästä asiasta kuin yksi TedTalk. :)

Sorry, ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Yksi traumatisoitumisen ihan tunnettu muoto on kovettuminen, vahvuuden ja kovuuden korostaminen, heikkouden vihaaminen, vaikeuksien ja epänormaalien kokemusten kuten toksisen tunneympäristön merkityksen vähättely, pehmeille arvoille ja herkille "heikoille" ihmisille naureskelu. 

Kyllä se haava tihkuu ja vuotaa tässäkin tapauksessa tavalla tai toisella, vaikka sitä ei halua myöntää eikä huomata. Oma häpeä ja kipu työnnetään itsestä pois muihin ihmisiin. Lopulta koskaan ei ole kovin hyvä olla ja onni kiertää ohi, mutta kuka sitä tarvitsee, kun on niin kova tyyppi, että pärjää itte. Ehkä alko maistuu tai työnarkomania on vienyt mennessään. Saattaa olla selittämättömiä fyysisiä vaivoja ja pitkän päälle sairauksia ja oudosti elämässä tulee kerta toisensa jälkeen vastaan erilaisia konflikteja ja ihmissuhdeongelmia, joissa vika on aina niissä muissa.

Totta, hyvä kommentti! Tuollaisia ihmisiä on ehkä paljonkin tässä maassa... Koen, ettei herkkyytensä kieltävä, kätkevä "kovanaama" ole aidosti hyväitsetuntoinen, vaikka saattaa kuvitella olevansa tai luulla ulospäin näyttävänsä.

Tuli jostakin mieleen vielä Tuntemattoman Lehto ja Riitaoja, joista jälkimmäinen on se "lällykkä", joka saa ensimmäisen raivon partaalle, koska ilmentää niitä inhimillisiä tuntemuksia (pelko, sodassa, ilmeisesti enemmistön kokema tunne ainakin ajoittain), joita ensimmäinen ei koskaan sallisi itselleen. Lehtohan on juuri tuollainen traumatisoitunut, kovettunut henkilö. Omalla laillaan lahjakaskin, muttei henkilö, josta ikinä sanottaisi että hän on henkisesti niin kypsä ihminen kun on kokenut niin kovia 😖 Jotkuthan ovat heikkoja kovuuttaan, lopulta liian yksipuolisia kompleksisuuttaan.

Vierailija kirjoitti:

Eri asema voi vaikuttaa. Esimerkiksi jos toinen lapsi eristaytyy omaan huoneeseensa pelamaan ja toinen lapsi murehtii koko illan että missä alkoholistivanhempi on, jälkimmäisestä kasvaa se ahdistuneempi aikuisena.

Herranjestas mitä kyökkipsykologiaa. Ei todellakaan asiat ole näin mustavalkoisia!