Olisitko itse halunnu mennä lapsena kahden kodin väliä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikot on itsekkäitä aikuisia varten. Saa sekä säästää että syödä kakun.

Miten niin ? Olisin ihan hyvin voinut asua kahdessa osoitteessa, lapsena. Minä en todellakaan usko että tuo on lapsille ongelma. 

Miksi lapsena? Mikset aikuisena? Olisitko valmis muuttamaan joka toinen viikko toiseen kotiin niin, ettei sinulla ole mitään valinnanvapautta asiassa?

aikuiset päättää miten toimitaan, lapsella on 2 kotia jos vioikko ja viikko systeemi, toisaalta myös vl isä tai äiti ja keskellä viikkoa tavataan. taas jos ollaan kiliometrien päässä niin harvemmin lapsi näkee toista vanheempaansa. Lapsista ei erota vaan kumppanista ja mielellään sovussa. 

Miksei aikuiset itse siis voi muuttaa pois viikottain? Jos se kerta on niin helppoa ja mukavaa?

Olen niin onnellinen, että vanhempani erosivat. Olisin halunnut asua isän luona, mutta isä oli usein työmatkoilla. Vanhempien ero on yksi lapsuuteni parhaita asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikot on itsekkäitä aikuisia varten. Saa sekä säästää että syödä kakun.

 

Miten järjestäisit asiat niin että molemmat vanhemmat hoitaisivat lapsia tasapuolisesti?

Tätä kannattaa miettiä ennen kun niitä lapsia tekee.

Minä olisin varmaan pitänyt enemmän kahdesta talosta kuin vuoroviikkosysteemistä. Omasta tutusta kodista olisi tullut taistelutanner ja ilmapiiri olisi ollut kylmä kun aina toinen valittaa kuinka se toinen on tehnyt sitä ja tätä. Olisi ollut helpompi sopeutua ihan uuteen kotiin, jossa on ko. vanhemman säännöt. Paljon selkeämpää minun vanhempieni tilanteessa, kun eivät tulleet ollenkaan toimeen keskenään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikot on itsekkäitä aikuisia varten. Saa sekä säästää että syödä kakun.

Miten niin ? Olisin ihan hyvin voinut asua kahdessa osoitteessa, lapsena. Minä en todellakaan usko että tuo on lapsille ongelma. 

Niin  mutta asuitko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on ap. sinun mielipide? Miksi sinä kysyt tuota?

Miksi ap ei saisi kysyä? 

Kielsinkö kysymästä? 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ei vuoroviikkoa. Selkeä yksi koti oltava, josta sitten mennään kouluun ja se on se oma turvallinen, pysyvä koti. Toisen vanhemman luona sitten kylässä sillon tällöin.

En ikinä aikuisena haluaisi kahta kotia, viikon välein vaihtaa paikkaa. Ei kiitos. 

Aikuiset on itsekkäitä, haluavat sopivasti omaa aikaa, joka toinen viikko lepoa. 

 

Lapset on hankittu yhdessä joten tasapuolisesti heidät myös hoidetaan.

Niin. Silloin ei erota ellei ole päihteiden käytön ongelmaa tai muuta selvää syytä.

Tykkäsin. Musta oli ihana kun vanhemmat eros eikä ollu enää noloa kutsua kavereita yöks kun kukaan ei enää riidelly öisin. Mun vanhemmat asu vielä eri kaupungeissa ja oli ihana nähdä kavereita molemmista kaupungeista. Lisäks sain enemmän kaksinkeskeistä aikaa vanhempien kanssa. 

Iteki erosin lasten isästä kun lapset oli ala-asteella. Me asutaan kuitenkin aika lähekkäin ja meillä ei ollut riitoja sillonkaan kun asuttiin vielä yhdessä, eikä sen jälkeen. Vietetään myös edelleen välillä aikaa koko perheen voimin ja usein myös lasten isäpuoli on mukana. Kun kerrottiin erosta lapsille niiden eka reaktio oli, että jes ne saa uuden oman huoneen. Molemmissa kodeissa tekee vähän eri juttuja ja molemmat saa nyt enemmän yhteistä aikaa vanhempien kanssa kun vanhemmat jaksaa viettää aikaa paremmin kun lapset ei oo kokoajan siinä. Molemmille on myös varmasti tullut hyvä olo siitä, kun isä tai äiti on aina odottanut kovasti milloin nähdään taas. Tosin meillä lapset saa käydä myös toisen vanhemman viikolla toisen vanhemman luona. Isä ja äitiviikot on joustavia. Esim nyt mulla on lapset vaikka on isäviikko, koska ens viikolla ne lähtee Kreikkaan isänsä kanssa ja on vielä mun viikolla siellä. 

Paljon riippuu mun mielestä siitä millainen kodin ilmapiiri oli ennen eroa ja millainen se on eron jälkeen. Varmasti on huonojakin puolia, mutta riippuu niin paljon tilanteesta onko 2 kotia hyvä vai huono juttu. Sääliks mulla käy niitä lapsia joiden vanhemmat on yhdessä vaan lasten takia ja kodin ilmapiiri on kamala.

Ei tuokaan yhtäkkiä vaan mystisesti jostain tupsahda, että kodin ilmapiiri on kamala ja vanhemmat vaan tappelee. 

Sehän on aivan perusjuttuja, ettei lasten kuullen/nähden aleta setvimään mitään aikuisten asioita, ja on aikuisten vastuulla pitää huoli siitä, että kodin ilmapiiri on hyvä. 

Näillä jotka tappelee alvariinsa ja kodin ilmapiiri huono, puuttuu täysin se aikuisen vastuu mihin pitäisi automaattisesti sitoutua kun perhettä perustetaan. Ei se mene niin, että jonain vastuuttomina ajopuina ajelehditaan ja sitten ollaan että hups, meillä onkin huono ilmapiiri täällä. Se on merkki vastuuttomuudesta, itsekkyydestä ja huonosta vanhemmuudesta, jos meininki on päästetty siihen pisteeseen. 

Monet kertovat, että olivat onnellisia kun vanhemmat erosivat. Ymmärrän, jos vanhemmat riitelivät koko ajan... Itse en kuitenkaan tällaista muista. Ero tuli minulle todella yllätyksenä, mutta yritin suhtautua siihen "kypsästi" (9-vuotiaana). Näin aikuisena ymmärrän syyn olleen, ettei vanhemmat vain kokeneet intohimoa toisiaan kohtaan. Mutta he tulivat silti hyvin toimeen. Ei ollut väkivaltaisuutta, ei päihdeongelmia... Mitä sitten? Ei vain napannut?

Kyseenalaistan tuota eroa edelleen ja olen kateellinen ystävilleni, jotka saivat asua ehjässä perheessä. Lapsuuteni oli mukavaa niin kauan kunnes vanhemmat erosivat, sitten tuli äidin uudet miehet (murrosikäisenä olin aina ahdistunut esimerkiksi suihkuun menemisestä, koska siellä ei ollut lukkoja ja äidin mies kävi kyseisessä tilassa vessassa jne.). Isän uusi nainen oli todennäköisesti huumeriippuvainen, tai vähintään alkoholisti. Eivät onneksi olleet yhdessä kauaa.

Vierailija kirjoitti:

Tykkäsin. Musta oli ihana kun vanhemmat eros eikä ollu enää noloa kutsua kavereita yöks kun kukaan ei enää riidelly öisin. Mun vanhemmat asu vielä eri kaupungeissa ja oli ihana nähdä kavereita molemmista kaupungeista. Lisäks sain enemmän kaksinkeskeistä aikaa vanhempien kanssa. 

Iteki erosin lasten isästä kun lapset oli ala-asteella. Me asutaan kuitenkin aika lähekkäin ja meillä ei ollut riitoja sillonkaan kun asuttiin vielä yhdessä, eikä sen jälkeen. Vietetään myös edelleen välillä aikaa koko perheen voimin ja usein myös lasten isäpuoli on mukana. Kun kerrottiin erosta lapsille niiden eka reaktio oli, että jes ne saa uuden oman huoneen. Molemmissa kodeissa tekee vähän eri juttuja ja molemmat saa nyt enemmän yhteistä aikaa vanhempien kanssa kun vanhemmat jaksaa viettää aikaa paremmin kun lapset ei oo kokoajan siinä. Molemmille on myös varmasti tullut hyvä olo siitä, kun isä tai äiti on aina odottanut kovasti milloin nähdää

Miksi te edes erositte, jos kaikki oli niin ihanaa? Äläkä petä itseäsi, ne sun lapset eivät sulle kerro todellisia tunteitaan eroon liittyen, lapsi haluaa miellyttää vanhempaansa.

En missään tapauksessa. Halusin olla omassa kodissani, en äidin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Monet kertovat, että olivat onnellisia kun vanhemmat erosivat. Ymmärrän, jos vanhemmat riitelivät koko ajan... Itse en kuitenkaan tällaista muista. Ero tuli minulle todella yllätyksenä, mutta yritin suhtautua siihen "kypsästi" (9-vuotiaana). Näin aikuisena ymmärrän syyn olleen, ettei vanhemmat vain kokeneet intohimoa toisiaan kohtaan. Mutta he tulivat silti hyvin toimeen. Ei ollut väkivaltaisuutta, ei päihdeongelmia... Mitä sitten? Ei vain napannut?

Kyseenalaistan tuota eroa edelleen ja olen kateellinen ystävilleni, jotka saivat asua ehjässä perheessä. Lapsuuteni oli mukavaa niin kauan kunnes vanhemmat erosivat, sitten tuli äidin uudet miehet (murrosikäisenä olin aina ahdistunut esimerkiksi suihkuun menemisestä, koska siellä ei ollut lukkoja ja äidin mies kävi kyseisessä tilassa vessassa jne.). Isän uusi nainen oli todennäköisesti huumeriippuvainen, tai vähintään alkoholisti. Eivät onneksi olleet yhdessä kauaa.

Et olisi koskaan saanut sitä mitä kavereillasi oli, koska kavereidesi perheet ja varsinkin vanhempien välit olivat hyvät. Vanhempasi jotka olisivat jääneet yhteen olisivat todennäköisesti olleet kuin minun: jatkuva kylmä ja tunteeton ilmapiiri. Jatkuvaa stressiä. Kenellekkään ei osoitettu minkäänlaisia tunteita, ei edes lapsille. Itselle muotutuu täysin vääristynyt kuva parisuhteesta. 

Kodin huono ilmapiiri on seurausta itsekkyydestä, vastuuttomuudesta ja huonosta vanhemmuudesta. 

Harvemmin ihmiset pariutuu ja perustaa sitä perhettä huonolla ilmapiirillä.. siitä ei vaan sitten pidetä huolta. 

Sarjaeroaja ja sarjapettäjä se vasta antaakin todella vääristyneen mallin lapsilleen.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuokaan yhtäkkiä vaan mystisesti jostain tupsahda, että kodin ilmapiiri on kamala ja vanhemmat vaan tappelee. 

Sehän on aivan perusjuttuja, ettei lasten kuullen/nähden aleta setvimään mitään aikuisten asioita, ja on aikuisten vastuulla pitää huoli siitä, että kodin ilmapiiri on hyvä. 

Näillä jotka tappelee alvariinsa ja kodin ilmapiiri huono, puuttuu täysin se aikuisen vastuu mihin pitäisi automaattisesti sitoutua kun perhettä perustetaan. Ei se mene niin, että jonain vastuuttomina ajopuina ajelehditaan ja sitten ollaan että hups, meillä onkin huono ilmapiiri täällä. Se on merkki vastuuttomuudesta, itsekkyydestä ja huonosta vanhemmuudesta, jos meininki on päästetty siihen pisteeseen. 

Monella on vanhemmuus täysin hukassa. Ei ihme että lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntyy koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Et olisi koskaan saanut sitä mitä kavereillasi oli, koska kavereidesi perheet ja varsinkin vanhempien välit olivat hyvät. Vanhempasi jotka olisivat jääneet yhteen olisivat todennäköisesti olleet kuin minun: jatkuva kylmä ja tunteeton ilmapiiri. Jatkuvaa stressiä. Kenellekkään ei osoitettu minkäänlaisia tunteita, ei edes lapsille. Itselle muotutuu täysin vääristynyt kuva parisuhteesta.

Minä en kyllä kokenut asiaa noin. Sain paljon rakkautta. Isällä toki oli vaikeuksia näyttää tunteitaan, mutta niin on kaikilla suomalaisilla miehillä. Itsekin olen samanlainen, minulla on diagnosoitu Asperger ja epäilen isälläni samaa. Se on vain persoonallisuus. En koskaan kuullut heidän riitelevän, mutta äitini uuden miesystävien kanssa tätä kuulin jatkuvasti. Onko sellainen sitten sitä paljon kehutttua tunteiden näyttämistä? Melkein menetin äitini, kun hänen narsistimiehensä oli tappaa hänet. Oli aluksi hyvin hurmaava, kunnes totuus paljastui Onneksi pääsimme eroon hänestä. Isä ja äiti nyt eläkkeellä ja tulevat edelleen hyvin toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Minä en kyllä kokenut asiaa noin. Sain paljon rakkautta. Isällä toki oli vaikeuksia näyttää tunteitaan, mutta niin on kaikilla suomalaisilla miehillä. Itsekin olen samanlainen, minulla on diagnosoitu Asperger ja epäilen isälläni samaa. Se on vain persoonallisuus. En koskaan kuullut heidän riitelevän, mutta äitini uuden miesystävien kanssa tätä kuulin jatkuvasti. Onko sellainen sitten sitä paljon kehutttua tunteiden näyttämistä? Melkein menetin äitini, kun hänen narsistimiehensä oli tappaa hänet. Oli aluksi hyvin hurmaava, kunnes totuus paljastui Onneksi pääsimme eroon hänestä. Isä ja äiti nyt eläkkeellä ja tulevat edelleen hyvin toimeen.

Et nyt ymmärrä tuota lukemaasi. En tiedä johtuuko tuosta aspergeristasi. Mutta sinun vanhempasi erosivat ennen kuin se muuttui pahaksi heidän välillä, eihän ne muuten olisi eronneet. Kuvittelet että kaikki olisi pysynyt hyvänä, mutta jos kaikki olisi ollut hyvää niin eivät ne olisi eronneet. Ja ei, ei se riitely ole sitä tunteiden näyttämistä. 

Ja jos kummatkin vanhempasi valitsivat noin huonot kumppanit, niin kyllä siellä on ollut todella vakavia ongelmia heidän itsensä sisällä kuin heidän parisuhteessa. He tulevat todennäköisesti toimeen, koska eivät enää ole yhdessä. 

Olisin ollut onnellinen, jos minulla olisi ollut isä joka haluaa nähdä. Vaikka sitten joka toisen viikon. Mutta näin häntä vain pari kertaa vuodessa. Joi itsensä hengiltä kun olin 20v. 

Omat lapset on vuoroviikoin, ex näin vaati. Ei siinä oikein vastaan voinut laittaa, käräjille olisi joutunut ja varmaan ne olisi samaan päätynyt. Näillä menty 5v, nuorempi täyttää 12 ja saisivat itse päättää. Mutta toistaiseksi näin ainakin haluavat jatkaa. Enemmän he täällä viihtyy, mutta haluavat myös isää nähdä. En sitten tiedä mikä olisi hyvä kompromissi. Joka toinen viikonloppu olisi aika vähän. Asutaan ihan lähekkäin, niin samat ympyrät kuitenkin pysyy kokoajan. 

Ja noin periaatteessa voisin itse vaihtaa asuntoa joka toinen viikko, mutta en haluaisi asua samassa asunnossa kuin ex, vaikka ei niissä yhtäaikaa asuttaisikaan. Iso syy eroon oli exän kontrollointi, joten ei se vaan toimisi. 

Vierailija kirjoitti:

Kodin huono ilmapiiri on seurausta itsekkyydestä, vastuuttomuudesta ja huonosta vanhemmuudesta. 

Harvemmin ihmiset pariutuu ja perustaa sitä perhettä huonolla ilmapiirillä.. siitä ei vaan sitten pidetä huolta. 

Meillä oli kireä ilmapiiri. Minä, esikoinen, olin itsekäs kuulemma.