Ahdistaa olla tekemisissä äitini kanssa, kun hän tartuttaa katastrofiajattelunsa minuun

Vierailija kirjoitti:

Jep, ja sitten kun sen syyllisyyden vielä ottaa omille harteilleen, minä ainakin. Siinä mulla olisi paljon petrattavaa. Mielessäni ajattelen, että anteeksi äiti, kun nukuin tuplavuoron jälkeen. Sairasta. 

Vastasin tuossa yllä sulle. Päädyin lopulta itse siihen, että me ei äidin kanssa olla etänä kontaktissa. Puhutaan sitten se mikä puhutaan, kun käyn kylässä. On välillä yrittänyt siirtää näitä asettamiani rajoja sanomalla, että "voisin laittaa sulle sähköpostissa sen ja sen", mutta olen näistä kieltäytynyt, tai jos on kysymättä laittanut jotain, niin sanon vaan, etten ole saanut mitään.

Alunperinkin koko raja asetettiin hänen uhriutumisensa kautta, kun sanoin, että minua ahdistaa se, että on pakko vastata ja että hän maalailee piruja seinille tai haastaa riitaa, jos en halua jutella. Tiuskaisi sitten, että "no sovitaanko niin, että minä en soita sinulle OLLENKAAN?". Ei odottanut, että vastaisin, että sovitaan niin. On senkin jälkeen koittanut jonkun kerran soittaa aluksi, mutta ne menevät estettyihin puheluihin.

Alunperin koin tästä syyllisyyttä ja ahdistusta, että mitä siitä seuraa lopulta, kun äiti ei pääse lankoja pitkin kontrolloimaan. Alun jälkeen rauhotuin, ja elämänlaatuni on tuon muutoksen jäljiltä parantunut todella paljon. Vihdoin tuntuu siltä, että saan elää omaa elämääni ja ahdistus on lieventynyt todella paljon.



Oletko sattunut lukemaan narsistisista äideistä mitään? Itse en alunperin ajatellut, että äitini olisi narsisti, mutta esimerkiksi redditin raisedbynarcissists-osiossa monet ovat kokeneet samoja asioita kuin minä (ei täysin, eivätkä kokemani asiat aina ole yhtä ilmiselviä tai selkeästi pahoinpiteleviä, kuin tuolla olevien ihmisten kokemukset). Mun äidillä ei ole mitään virallista narsismidiagnoosia, mutta joku on selkeästi pielessä. Pankkitilien kontrollointia pitkälle aikuisuuteen, uravalintojen ja yliopiston kontrollointia, syyllistämistä, kun en kertonut kaikkea mitä hän halusi tietää yms. Rajattomuutta, minun näkemistä hänen itsensä jatkeena.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Siis aikuiset lapset

Et missään vaiheessa sanonut lasten olevan aikuisia. Mitä sitten mussutat? Totta kai sinulla on oikeus unohtaa puhelin kotiin ja olla hetki tavoittamattomissa. Sama pätee aikuisiin lapsiin, heitäkään ei aina tavoita ja se on ihan ookoo.

Olet ilmeisesti tartuttanut katastrofiajattelun ja ylihuolehtimisen lapsiisi? Vaadit, että lasten pitää vastata aina, mutta uhriudut täällä siitä, että "äidillä ei ole sitä oikeutta" ja unohtelet puhelimesi kotiin, vaikka itse samassa tilanteessa soittaisit poliisit, kun aikuinen lapsesi ei hetkeen vastaa puhelimeen, eikä ole juuri äsken ollut Whatsappissa? Teidän perheestä puuttuu normaali itsenäistyminen ja terveet rajat. Otan osaa, etenkin lastesi elämänlaadun puolesta.

Huvitatte minua. On teillä aikaa työikäisillä ihmisillä.  Hyvä kun teidän perheessä ei kanneta huolta toisistaan.

Vain narsistiäidit soittelevat lapsilleen. En siis ole narsisti koska en koskaan soita. Jos on asiaa laitan viestin.

Vierailija kirjoitti:

Huvitatte minua. On teillä aikaa työikäisillä ihmisillä.  Hyvä kun teidän perheessä ei kanneta huolta toisistaan.

Joo, ei ole tarvetta kytätä toisia aikuisia. Normaalia toisesta välittämistä meillä kyllä on, mutta ei tuollaista kontrollointia ja hyysäämistä. Siihen sitä aikaa vasta menisikin, ja välit perheenjäseniin.

Muistakaa, lapsenne tekevät teistä diagnooseja kun muuttavat kotoa. Jos soitatte, paha, jos ette soita, paha.  Elisen päivää joku nelikymppinen valitti kun äitinsä ei välitö puhua hänen perhehuolistaan ja työasioistaan. Olisi kaivannut äidin apua.

Olkaapas iloisia, äitinne selvästi haluavat teidän parastanne, vaikka se on teistä kiusaannuttavaa. Minun äitini ei ikinä sano edes että olehan varovainen siellä metsässä. Ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vain narsistiäidit soittelevat lapsilleen. En siis ole narsisti koska en koskaan soita. Jos on asiaa laitan viestin.

Se narsku älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Niin , juoppo juo kun sataa taikka paistaa, on työtä tai ei ole,  aina löytyy syy.

Sama sopii  äiteihin, onpa äiti niin tai näin, äiti on väärinpäin. Ei osaa olla tyttärelle mieliksi. Sama kuin juopon puoliso, aina löytyy puolisossa syy juoda, aina se jotenkin väärinpäin.

Oisko tytär tullut äitiinsä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa, lapsenne tekevät teistä diagnooseja kun muuttavat kotoa. Jos soitatte, paha, jos ette soita, paha.  Elisen päivää joku nelikymppinen valitti kun äitinsä ei välitö puhua hänen perhehuolistaan ja työasioistaan. Olisi kaivannut äidin apua.

Etkö sä juuri painottanut sitä, että "pitää huolehtia perheenjäsenistä"? Mutta nyt sanot, että on väärin, kun aikuinen lapsi toivoo että hänen äitinsä välittäisi hänen asioistaan. Koita nyt päättää.

Tosin kyllä tiedän, että sulle ""huolehtiminen"" on naruista vetelyä ja kyttäämistä, eikä sitä, että oikeasti olisi lapsensa tukena. Sellaista se on teille, joilla ei ole normaalin ihmisen empatiaa ja tunnetaitoja. Vain omat tarpeet ja tunteet merkkaa narskulle mitään, ja paha olo on helppo kaataa oman lapsen niskaan, joka on vauvaikäisestä asti joutunut olemaan se kypsempi osapuoli.

Kuules, mun pitäis nyt tehdä jotain, matto tuossa puissa mutta viihdytätte minua. En malta kun jutut kiertää samma kehää.  On teillä pahat äidit ja vielä kaikki muutkin äidirt

Vierailija kirjoitti:

Niin , juoppo juo kun sataa taikka paistaa, on työtä tai ei ole,  aina löytyy syy.

Sama sopii  äiteihin, onpa äiti niin tai näin, äiti on väärinpäin. Ei osaa olla tyttärelle mieliksi. Sama kuin juopon puoliso, aina löytyy puolisossa syy juoda, aina se jotenkin väärinpäin.

Oisko tytär tullut äitiinsä?

Eivät kaikki äidit suinkaan ole tällaisia, kuin tässä ketjussa on huonoja, itsekkäitä, kontrolloivia äitejä kuvattu. Monet äidit onnistuvat oikein hyvin hyväksymään lapsensa aikuistumisen ja itsenäistymisen ja ovat tästä onnellisia. Tällaiseen äitiin pystyy pitämään yhteyttä, normaaleja riitoja ja konflikteja voi olla, mutta ne pystytään jotenkin ratkomaan yhdessä.

Narskuäiti taas sekoaa, kun lapsella on oikeus päättää omasta elämästään. Vika on aina lapsessa, äiti tekee kaiken oikein, eikä hänen tekemisistään saa valittaa tai muutenkaan puhua muuta kuin positiivisessa valossa. Asiat on pakko hyväkstä siten kun narskuäiti ne näkee, itse hän ei tunnista lastaan yksilöksi jolla on omat halut ja tarpeet.

Vierailija kirjoitti:

Kuules, mun pitäis nyt tehdä jotain, matto tuossa puissa mutta viihdytätte minua. En malta kun jutut kiertää samma kehää.  On teillä pahat äidit ja vielä kaikki muutkin äidirt

 

Aivan vapaasti, ole hyvä.

Haha, mun äitini on aikalailla tollainen, ja mun siskoni kans :D Ja joo, minuunkin tarttuu se pelko ja ahdistus eli tiedän miltä tuo tuntuu. On tosi kiva kun vaikkapa kertoo niille että oon lähdössä kavereiden kanssa mökille, ja reaktio siihen on että "onkohan tuo järkevää, SIELLÄ ON HIRVIÄ OSAAKO KUSKI AJAA SATAAKO VETTÄ/LUNTA/RÄNTÄÄ/KISSOJA TIE ON LIUKAS ONKO RENKAAT KATOTTU MITEN KAUKANA SAIRAALA JÄRVEEN HUKKUU SAUNA PALAA".

Mutta mulla on itelläni ollu jo vuosia mottona että "pelkoa päin", koska ilman tuota mä olisin sulkeutunu kotiini kuten siskoni on käytännössä tehnyt. Muhun on siis tartutettu esimerkiksi just tää autoilun pelko ja tekee oikeesti todella vaikeeta lähtee minnekään reissuun ja onkin jääny joitakin väliin esim. talvella kun en ole vaan uskaltanut lähteä kun pelottaa että kuolen matkalle.

Tilastojen lukeminen on toisaalta auttanu mua paljon. On siis todennäköisintä että kuolee siihen että oma keho vaan pettää tavalla tai toisella kuin siihen, että joku kohdistaisi väkivaltaa tai sattuisi tapaturma. Eli mun oma keho on vaarallisempi kuin toinen ihminen tai vaikkapa se auto. Eli sama se on tehdä niitä "vaarallisia" asioita kun omalle sohvallekin voi vaan kuolla kupsahtaa.

Oon vannonu että jos lapsia saan niin hymyssä suin vaan katon kun tulee päälleen alas puusta ja laitan tekemään uudestaan jos jalat ja kädet toimii ettei tule tällasta sekopäätä kun mitä me ollaan :D

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö, ensimmäistä kertaa muutamia päiviä sitten ajattelin, että voiko äiti olla jonkinlainen narsisti tms. persoonallisuushäiriöinen. Minäkin olen asettanut tiukempia rajoja kommunikoinnin suhteen, joten hän käy kyttäämässä pihallani. Oikeasti!

Olen muutenkin huomannut, että kaikenlainen rajojen asettaminen on vain bensaa liekkeihin. Esim. jos olen sanonut, että en ole tavoitettavissa kahteen päivään, pidän miniloman ja suljen puhelimeni, hurjistuu hullunmylly ihan uskomattomiin sfääreihin. 

 

En ole mikään lääkäri, joten en tietysti pysty diagnosoimaan mitään, mutta voin kyllä sanoa ettei tuollainen toiminta ole normaalia tai tervettä. Kun kirjoitit siitä, miten paljon ahdisti ja itketti kun äidille oli "pakko" soittaa, mietin vain omaa menneisyyttäni kun olin ihan samassa tilanteessa.

Tuo pihalla kyttääminen kuulostaa ihan kauhealta. On jo tarpeeksi kamalaa tuntea pahaa oloa puhelimen takia, mutta se, että toinen tulee pihalle jos ei saa haluamaansa on aivan sairasta. Itse varmaan pitäisin verhoja aina kiinni ja ahdistuisin, viettäisin mahdollisimman vähän aikaa kotona tuossa tilanteessa. Tai oikeastaan vain muuttaisin pois enkä kertoisi uutta osoitetta, en pystyisi elämään tuollaisen kanssa.

Ja tuo, ettei rajojen asettamista hyväksytä on myös hyvin tuttua. Jos englanti taittuu, niin suosittelen tuota redditiä ja psykoterapia auttoi ainakin itseäni näkemään asiat rehellisesti ja vähentämään omaa syyllisyyttä ja ahdistusta äidin osalta.

Minusta ap:n kuvaamat esimerkit viestiketjun alussa ovat tavanomaista jutustelua. En näe siinä mitään poikkeavaa saati katastrofiajattelua. En itse koe tuollaista hyväntahtoista rupattelua ahdistavana. Päinvastoin. Tykkään kuunnella vanhusten juttuja. Ihmiset puhuvat toisinaan ajatuksiaan ääneen.Itsekin teen joskus niin. Jotkut jaarittelevat. Kertovat asiat ja tarinat pikkutarkasti. Ei se minua haittaa tai edes häiritse. Vanhuus tuomyös kokemusta ja viisautta. Elämä on opettanut ennakoimaan. Ei ne vanhusten varoitukset ja muistutukset useinkaan ihan aiheettomia ole.  

Ei nämä uusavuttomat kynnysmatot mitään rajoja osaa laittaa toksisille vanhemmilleen. Alistuvat vaan turhaan paskaan ujouttaan ja saamattomuuttaan. Pääsevät sitten uhriutumaan ja valittamaan asiasta, vaikka yhdellä keskustelulla tosiaan voisi ratkaista nämä ongelmat helposti. 

Vierailija kirjoitti:

Haha, mun äitini on aikalailla tollainen, ja mun siskoni kans :D Ja joo, minuunkin tarttuu se pelko ja ahdistus eli tiedän miltä tuo tuntuu. On tosi kiva kun vaikkapa kertoo niille että oon lähdössä kavereiden kanssa mökille, ja reaktio siihen on että "onkohan tuo järkevää, SIELLÄ ON HIRVIÄ OSAAKO KUSKI AJAA SATAAKO VETTÄ/LUNTA/RÄNTÄÄ/KISSOJA TIE ON LIUKAS ONKO RENKAAT KATOTTU MITEN KAUKANA SAIRAALA JÄRVEEN HUKKUU SAUNA PALAA".

Mutta mulla on itelläni ollu jo vuosia mottona että "pelkoa päin", koska ilman tuota mä olisin sulkeutunu kotiini kuten siskoni on käytännössä tehnyt. Muhun on siis tartutettu esimerkiksi just tää autoilun pelko ja tekee oikeesti todella vaikeeta lähtee minnekään reissuun ja onkin jääny joitakin väliin esim. talvella kun en ole vaan uskaltanut lähteä kun pelottaa että kuolen matkalle.

Tilastojen lukeminen on toisaalta auttanu mua paljon. On siis todennäköisintä että kuolee siihen että oma keho vaa

Mut niin, piti neuvoa. Se ahdistus mikä mulle tulee äidin/siskon katastrofiajattelusta, se on vaan reaktio. Tunne. Se ei perustu mihinkään oikeeseen, joten sitä voi opetella sietämään, kun tietää että sen tunteen takana ei ole mitään todellista uhkaa. Tekee siitä huolimatta vaikka olo olisi kuinka paha. Sille ei pidä antaa periksi. Menee ajatuksella että "no, kuolenpahan sitten tähän". Johonkin sitä jokainen kuolee ja se todennäköisesti on tilanteessa joka ei ole tullut edes mieleen. Joten sama mennä ja tehdä vaikka ahdistaa.

Mikä oli mulle ehkä tärkeintä niin oli se, että mä opin sietämään sen toisen huolestumista ja ahdistusta. Että mä ymmärsin että ei ole minun asiani tyynnytellä sitä toista tai jättää vaikka menemättä reissuun sen takia, ettei toinen olis ahdistunu. Sittenpähän on huolissaan ja on nukkumatta yöt, ei häntäkään kiinnosta minun tunteeni kun sitä huolipaskaa työntää mun niskaan ja tartuttaa sen muhunkin :D

Ja loppujen lopuksi ei siitä ollut mitään hyötyä että mä syytin vaikkapa äitiä siitä että mä skippasin reissun sen pelottelun takia. Mä olen aikuinen ihminen ja mun tunteet on mun omalla vastuulla, pelonkin tunteet. Jossain vaiheessa itsekin raivosin asiasta äidille kun ärsytti niin paljon.

Olen myös nykyään aika tarkka siitä että mitä kerron ja mitä en. Huolia noille ei voi kertoa kun joudun lohduttamaan niitä mun omista murheista. On vaikeeta kun perheenjäsenillä ei oo alkeellisiakaan tunnetaitoja :D

Mummini tarkasti yli 60-vuotiaalta tädiltäni, onko hänellä villahousut. :D

Ääretöntä rakkautta, oletan. 

Äitini kertoi, kun olin murrosikäinen, että hiusten jäätyminen tarkoittaa, että parikymppisenä hiukset putoavat. Odotin päivää suurella jännityksellä, mutta hiukseni pysyivät päässä. 

N

Mun äiti on katastrofiajattelustaan huolimatta ihan hyvää tarkoittava, eikä ole koskaan kritisoinut elämänvalintojani tms. Tuntuu ihan aidosti pitävän minusta, mutta välillä mietin, ettei hän oikeastaan edes tunne mua, kun ei jotenkin erota, että olemme eri ihmiset ylipäätään.

Jos äitini ei pidä jostain ruuasta, niin minäkään en pidä ja sillä sipuli, vaikka olisin miljoona kertaa sanonut sen olevan lempiruokaani. Näitä esimerkkejä olisi lukuisia ja mikään määrä vastaan väittämistä ei käännä hänen päätään. 

Joten aina kun äitini kertoo mistä pidän ja mistä en pidä, vastaan vaan "niinpä". Pääsee helpommalla. 

Onko muiden äideillä tällaista ja mistä tuo johtuu? 

Vierailija kirjoitti:

Siis ME ÄIDIT ja monet isätkin ollaan just tuollaisia, ÄÄRETTÖMÄN RASITTAVAI. Sanon tuon ihan tosissani, enkä kettuillen. Tunnistan itsessäni samaa, vaikka yritän aina pitää turpajarrut päällä,mutta taatusti syyllstyn just tuollaiseen, mistä ap teki aloituksen.

olen yrittänyt lohdutta häntä viime vuosina sillä, että kun olen vielä niin vireä, luen paljon ( luulen tietäväni ), mutta kun pitäisi pitää suu supussa ja olla kuin nuoret . Olen yli seitenkymppinen energinen ja terve.

Tämä oikku varmaan hiipuu, kun muisti hataroituu tai tulee jotain sairauksia tms kremppoja ja katse kääntyy itseeni. Ymmärrän valtavan hyvin lastani ja lapsenlastani, kun joutuu joskus minua kuuntelemaan ( entäs ne viestitykset!!!!. Hallitsen nääs nämä digitaidot erinomaisesti VIELÄ.

ISOT ON MEILLÄ MURHEET😂

Niinpä niin ,ja teistä lapsista ,jotka tänne kirjoitatte ärsyttävästä äidistänne, teistä ei ikinä tule samanlaisia. Vain teidän äitinne on se yksi äiti maailmassa,joka voi olla noin ärsyttävä.

Tunnustan, kun lapset menevät ilman minua mökille kertaan pellin laittamiset, jättäkää rakoa ettei tule häkää. Olen lapsesta asti puljannut puulämmityksen kanssa, lapset vasta kun ostimme vanhan mökin. Ja harvoin siellä ovat.  Samoin kertaan tuhka-astian ja paikan, mihin se viedään kansi päällä jos otetaan lämmintä tuhkaa. 

Se voi ärsyttää heitä mutta aikuisille sattuu näitä häkävahinkoja, oliko niin että jotkut kertakäyttögrillillä grillasivat teltassa ja kuolivat häkään.

Ja aikuiset ihmiset polttavat tuhkalla ( ja kynttilöillä)  talojaan ja parvekkeitaan.

Äitini oli hermoillut hoksaanko lähteä sairaalaan, kun synnytys alkaa. Minulla oli siinä vaiheessa elämää jo yksi synnytys takana.