Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ahdistaa olla tekemisissä äitini kanssa, kun hän tartuttaa katastrofiajattelunsa minuun
19.08.2024 |
Mitä tahansa kerron kuulumisistani, niin hän alkaa mistä tahansa arkisesta ja neutraalista asiasta vouhottaa kamalia katastrofiajatuksia. Jos vaikka kerron, että kävin eilen sienessä ja siellä oli hyttysiä, niin alkaa ahdistunut vuodatus, miten minun täytyy nyt huolella tarkkailla onko tullut puremia kun hyttyset voi Suomessakin levittää jotain tauteja ja sitten tulee oireineen lista mitä tauteja. Tai jos mainitsen nukkuneeni liian vähän viime yönä, niin saan kuulla monta katastrofiskenaariota siitä mihin kamalaan ja jopa hengenvaaralliseen huonosti nukutut yöt saattaa johtaa. Lista on loputon. Pikku haava muuttuu hetkessä hengenvaaralliseksi verenmyrkytysvaaraksi jne. Ja saan perääni vielä viestejä missä tulee lisää kamalia katastrofiskenaarioita, linkkejä joihinkin amerikkalaisiin artikkeleihin missä joku oli kuollut pieneen haavaan jne. Sinänsä äitini ei aivan päästään keksi näitä asioita, sillä onhan mahdollista, että vaikkapa haavasta voi joskus tulla verenmyrkytys. Mutta todennäköisyys on siihen aivan äärimmäisen äärimmäisen pieni. No, silti huomaan miten hän onnistuu tuolla pelottelemaan ja saamaan minut ahdistumaan, vaikka kuinka yrittäisin ajatella järkevästi. Ollaan tästä asiasta riideltykin monta kertaa, hän ei suostu ymmärtämään kantaani vaan sanoo vain tarkoittavansa hyvää ja yrittävänsä auttaa. Joudun pian katkaisemaan kaiken yhteydenpidon ja estämään hänen viestit, kun ahdistaa niin paljon aika kun olemme tekemisissä niin kuulla monta skenaariota siitä mitä kamalaa ja hengenvaarallista onkaan taas jostain mitättömästä pikkujustusta seuraamassa (minulle). Neuvokaa mitä tälle voi tehdä?
Kommentit (444)
Kuuntelet äitisi juttuja etkä kerro joka asiasta, pikku naarmusta tai näkemästäsi hyttysestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi Vauva-palsta tulee valoisaa ajattelua ja luottamusta elämään.
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelet äitisi juttuja etkä kerro joka asiasta, pikku naarmusta tai näkemästäsi hyttysestä.
En kerrokaan. Vaan mitä tahansa kerron hänelle, mukavaakin asiaa, niin hän nappaa siitä jonkun pienen yksityiskohdan, josta kehittää jonkun katastrofin ja juuttuu vuodattamaan ja kauhistelemaan sitä. Esim. jos kerron käyneeni sienessä. Hän kysyy oliko hyttysiä. Vastaan eipä juuri. Hän sanoo siihen, että metsässä on aina kuitenkin punkkeja, niitä ei yleensä edes huomaa. Minä kommentoin, että ei ollut punkkeja ja oli saappaat jalassa. Sitten hän alkaa selostamaan miten nymfi-punkkeja ei kunnolla edes näe ja listaa kaikki mahdolliset punkkitaudit ja miten niitä oireita ei edes välttämättä ajoissa huomaa ennen kuin on jossain jo joku hengenvaarallinen tulehdus ja aina ei tule sitä punaista laajenevaa rengasta vaan voi olla joku pieni punoitus vain jossain eikä näy punkkia ja miten nyt on tärkeää ainakin kuukausi tarkkailla tarkkaan jokaikistä pientä punoitusta jne. Ja sitten lähettää perään linkkejä uutisiin missä joku oli saanut aivokuumeen eikä ollut huomannut saaneensa punkkia. Jne. Ymmärrätte tilanteen? Ja koska olen lapsesta saakka kuullut tätä samaa, niin se tarttuu minuun niin, että alkaa ahdistamaan. Ei hänelle voi puhua mistään ilman että hän kehittäisi siihen jonkun kauhuskenaarion. Ap
Ylisuojelecat vanhemmat ovat vahingollisia lapselle. Mutta mitäpä sille voi tehdä. En osaa sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikesta ei kannata puhua, siitä tavallisestakaan. Kai sinä nyt jo tiedät, mitkä aiheet saavat tuota aikaan. Loput puheet suodat toisesta korvasta ulos.
Rasittavaa voi olla, mutta mitä niitä välejä katkomaan. Äitini on vähän samantapainen. Pitää vain yrittää hyväksyä ettei se asia siitä enää muutu.
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta ei kannata puhua, siitä tavallisestakaan. Kai sinä nyt jo tiedät, mitkä aiheet saavat tuota aikaan. Loput puheet suodat toisesta korvasta ulos.
Rasittavaa voi olla, mutta mitä niitä välejä katkomaan. Äitini on vähän samantapainen. Pitää vain yrittää hyväksyä ettei se asia siitä enää muutu.
Kun kaikki aiheet saa aikaan. Jopa maailmanpolitiikka, kunnanvaltuuston päätökset, ruokakaupassa käynti jne. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ylisuojelecat vanhemmat ovat vahingollisia lapselle. Mutta mitäpä sille voi tehdä. En osaa sanoa.
Minusta aloituksessa kuvattu tapaus ja ns. ylisuojeleva ei kyllä ole sama asia. Aloituksess on kyse jostain muusta.
Minulla on ihan samanlainen äiti, joten todellakin ymmärrän mitä tarkoitat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelet äitisi juttuja etkä kerro joka asiasta, pikku naarmusta tai näkemästäsi hyttysestä.
En kerrokaan. Vaan mitä tahansa kerron hänelle, mukavaakin asiaa, niin hän nappaa siitä jonkun pienen yksityiskohdan, josta kehittää jonkun katastrofin ja juuttuu vuodattamaan ja kauhistelemaan sitä. Esim. jos kerron käyneeni sienessä. Hän kysyy oliko hyttysiä. Vastaan eipä juuri. Hän sanoo siihen, että metsässä on aina kuitenkin punkkeja, niitä ei yleensä edes huomaa. Minä kommentoin, että ei ollut punkkeja ja oli saappaat jalassa. Sitten hän alkaa selostamaan miten nymfi-punkkeja ei kunnolla edes näe ja listaa kaikki mahdolliset punkkitaudit ja miten niitä oireita ei edes välttämättä ajoissa huomaa ennen kuin on jossain jo joku hengenvaarallinen tulehdus ja aina ei tule sitä punaista laajenevaa rengasta vaan voi olla joku pieni punoitus vain jossain eikä näy punkkia ja miten ny
Tuollaiselle ihmiselle ei voi puhua mistään mitä on tehnyt, piste. Eikä oikeastaan mistään, mitä suunnittelee tekevänsä.
Keskusteluaiheiden pitää toisin sanoen pysyä silloisessa nykyhetkessä. Eli tyyliin: onpa aurinkoinen sää, oletko vaihtanut verhot ja mitä Salkkareissa tapahtui. Sellaisista keskustelunaiheita tuolla tavalla nyrjähtänyt persoona jopa selviytyy. Ja sen luokse voi kävellä pää kainalossa ja se todennäköisesti hoitaa sut kuntoon kuin Lemminkäisen äiti konsanaan.
Mutta kaikissa muissa asioissa se vaan hajottaa sua, kuten olet itsekin huomannut. Jätä se, päästä irti, itsenäisty. Muu ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta ei kannata puhua, siitä tavallisestakaan. Kai sinä nyt jo tiedät, mitkä aiheet saavat tuota aikaan. Loput puheet suodat toisesta korvasta ulos.
Rasittavaa voi olla, mutta mitä niitä välejä katkomaan. Äitini on vähän samantapainen. Pitää vain yrittää hyväksyä ettei se asia siitä enää muutu.
Jatkan tähän vielä, että koska olen pienestä lapsesta saakka kasvanut tähän, niin en osaa sillä tavalla suodattaa noita puheita, vaan ne katastrofiajatukset tarttuu minuun. Itse en sellaisia itsekseni onneksi kehitä, mutta äitini puheet tarttuu ja alan sitten pelkäämään mahdollisia punoituksia ihossa (ref. se punkki) ym. Miten siis estää tuo tarttuminen? Olen korkeasti koulutettu järkevä ihminen, eli osaan kyllä ajatella asiat järkevästi itse ja tarvittaessa hankkia tietoa millainen vaara missäkin asiassa oikeasti on olemassa, mutta se voimakas ahdistunut tunne äitini puheiden seurauksena on silti se, jota en osaa estää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa, että äitisi on ns. hassahtanut. Jotenkin jos saisi lääkärille ja sieltä tuohon troppeja (onko vaikeat vaihdevuosioireet, hassahtanut persoonallisuus).
Jos aikuiselta ihmiseltä pyytää useasti, että lopettaisi häiritsevän ja pahalta tuntuvan käytösmallin ja tämä ei suostu lopettamaan niin silloin on tarkoituskin aiheuttaa kurjaa mieltä. Minä katkaisisin välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme kitisijoitä nämä lapsityttäret. Eikö sitä voi suoraan sanoa, että ei halua kuunnella katastrofipuhetta. Että puhutaan jostain kivasta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa, että äitisi on ns. hassahtanut. Jotenkin jos saisi lääkärille ja sieltä tuohon troppeja (onko vaikeat vaihdevuosioireet, hassahtanut persoonallisuus).
Hän on ollut aina tuollainen, siis jo kun olin pieni. Olen nyt 35. Ja hän on korkeasti koulutettu (väitellyt omalla alallaan ja arvostetussa työssä). Ei siis mikään hupsahtanut mummo tai vajaaälyinen onneton ja yksinäinen polo. Ap
Oma äitini oli tuollainen, tartutti oman ahdistuksensa samalla minuun. Lopulta en voinut, enkä halunnut kertoa murheitakaan, sillä koin että olen velvollinen suojelemaan häntä. Jouduin siis itse selvittämään ilman läheisen empatiaa ongelmani, pääsin vähemmällä. Siskoni on samaa sorttia siten, että tarttuu johonkin sivulauseeseen ja kehittää siitä ison jutun. Nuhainen äänikin minulla, muuttuu hänen mielestään joksikin, miksi minun olisi viisasta käydä lääkärissä.
Täällä kanssa tuoĺlainen äiti. Kaikelle mitä minä teen, siis juuri ihan tavallisellekin, maalaillaan kagastrofilopputulos. PLUS samalla rinnalla seikkailee loputtomasti muut henkilöhahmot yleensä eräs sukulainen, jonka tavallisiakin juttuja glorifioidaan loputtomasti.
Kommunikointi kuormittaa
Vierailija kirjoitti:
Ihme kitisijoitä nämä lapsityttäret. Eikö sitä voi suoraan sanoa, että ei halua kuunnella katastrofipuhetta. Että puhutaan jostain kivasta.
Luuletko etten olisi sanonut, lukuisia kertoja? Johan jo kirjoitin, että olemme jopa riidelleet aiheesta useamman kerran. Tuo käytösmalli istuu hänessä niin syvässä, ettei hän taida edes ymmärtää mitä tarkoitan kun pyydän lopettamaan. Ja kerron miten ahdistavaa se on. Hänhän vain tarkoittaa hyvää (omasta mielestään). Ap
Hänellä on hyvin paljon pelkoa sisällään, ei varmaan elä kauan noila hermoilla. Se kuormittaa kehoa niin paljon. Pian olet vapaa.
Alue: Aihe vapaa
Äidit ja tyttäret, osa 8264193.