Kerrotko muille että sinulla on erityislapsi

Jokainen lapsi on erityinen.

Vierailija kirjoitti:

Sanon suoraan, että jos kuulisin, että joku kertoilee laajemmin, että lapsensa on erityislapsi, yhdistäisin asian elämänhallinnaltaan heikkoon lähiömammaan, joka käy sossun luukulla tatskoineen ja pissistoppeineen. Että sellainen mielikuva. Ei tipu säälipisteitä.

Tämä osoittaa, ettet tiedä neurokirjon ilmiöistä yhtään mitään. Itse työskentelen tutkijana, ja lapsellani on ADHD. Hän valmistui juuri yliopistosta, on koulutustaan vastaavassa työssä ja pärjää hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä olen sanonut, että minulla on vammainen lapsi, ja lapsi tarvitsee liikkumisen apuvälineenä pyörätuolia. On tuo sana erityislapsi voinut välillä lipsahtaa, mutta koen sanaa vammainen käyttäessä ihmiset suhtautuivat asiaan vähän paremmin ja kysyttiin, että millaista lapsen tarvitsemaa apu käytännössä on. Pääsiassa fyysisissä toiminnoissa, muuten kävi peruskoulua kuten muutkin sisaruksensa ja jatkoi lukioon saaden L:n paperit. Opiskeli sosiaalityötä pääaineena yliopistossa. 

 

Lisään vielä, että silmään on pistänyt se, että jopa sydän- tai syöpäsairaasta lapsestakin puhutaan välillä erityislapsena. Olen käyttänyt omasta liikuntavammaisesta lapsesta vähemmän sanaa erityislapsi, koska ihmisten oletus voi olla silloin, että ai onko se häirikkö tai tyhmä. Sanassa vammainen ei ole mitään

Naapurissa asuu perhe, jossa on kehitysvammainen lapsi. Lapsemme ovat ottaneet hänetkin mukaan ja huomioineet tämän lapsen, kun ei osaa kaikkia ikätasoisia asioita itsensä huolehtimisen suhteen eikä heille sana "kehitysvamma" ole nostanut niskavilloja pystyyn. Lapset ovat ymmärtäneet, että hän ei välttämättä kaikkia asioita opi kuten muut, mutta ei tietysti omat lapsenikaan mitään superihmisiä ole, että osaavat kaiken ja tietävät kaikesta kaiken. Sama jos kyseessä olisi ollut adhd tai autisti, olisin suoraan sanonut että adhd tai autisti. Ei nimi miestä pahenna...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon suoraan, että jos kuulisin, että joku kertoilee laajemmin, että lapsensa on erityislapsi, yhdistäisin asian elämänhallinnaltaan heikkoon lähiömammaan, joka käy sossun luukulla tatskoineen ja pissistoppeineen. Että sellainen mielikuva. Ei tipu säälipisteitä.

Tämä osoittaa, ettet tiedä neurokirjon ilmiöistä yhtään mitään. Itse työskentelen tutkijana, ja lapsellani on ADHD. Hän valmistui juuri yliopistosta, on koulutustaan vastaavassa työssä ja pärjää hyvin. 

Mielikuvat istuvat tiukassa.Miksi kertoa erityisyydestä kellekään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon suoraan, että jos kuulisin, että joku kertoilee laajemmin, että lapsensa on erityislapsi, yhdistäisin asian elämänhallinnaltaan heikkoon lähiömammaan, joka käy sossun luukulla tatskoineen ja pissistoppeineen. Että sellainen mielikuva. Ei tipu säälipisteitä.

Tämä osoittaa, ettet tiedä neurokirjon ilmiöistä yhtään mitään. Itse työskentelen tutkijana, ja lapsellani on ADHD. Hän valmistui juuri yliopistosta, on koulutustaan vastaavassa työssä ja pärjää hyvin. 

Mielikuvat istuvat tiukassa.Miksi kertoa erityisyydestä kellekään?

Juuri siksi, että väärät mielikuvat vähitellen korvautuisivat oikealla tutkitulla tiedolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon suoraan, että jos kuulisin, että joku kertoilee laajemmin, että lapsensa on erityislapsi, yhdistäisin asian elämänhallinnaltaan heikkoon lähiömammaan, joka käy sossun luukulla tatskoineen ja pissistoppeineen. Että sellainen mielikuva. Ei tipu säälipisteitä.

Tämä osoittaa, ettet tiedä neurokirjon ilmiöistä yhtään mitään. Itse työskentelen tutkijana, ja lapsellani on ADHD. Hän valmistui juuri yliopistosta, on koulutustaan vastaavassa työssä ja pärjää hyvin. 

Mielikuvat istuvat tiukassa.Miksi kertoa erityisyydestä kellekään?

Juuri siksi, että väärät mielikuvat vähitellen korvautuisivat oikealla tutkitulla tiedolla. 

Uhraat lapsesi tavoitteen takia?!?

Olen kertonut lapseni oppimisvaikeuksista mutta en niiden juurisyystä (= kromosomivirhe). Siis jos on jostain sellaisesta ollut puhe muutenkin, en mitenkään aktiivisesti ole tuonut asiaa esille. Lapseni kertokoon koko tarinan aikanaan niille joille haluaa. Edes koulussa eivät tiedä. En luota opettajienkaan asenteisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on ADHD ja olen kyllä kertonut siitä läheisille työkavereille ja muillekin läheisille ihmisille. Lapsi itse on myös ollut asiassa avoin. En ole kokenut kielteistä, vaan ymmärtäväistä ja kannustavaa suhtautumista. 

Kiva juttu mutta et olekaan jakanut tietoa laajemmin vaan oot rajannut luotetuille.Naiset voi saada vertaistukea tai ymmärrystä mut miesten maailma on eri.Toi kannustus on aina vähän hankala.Edessä ollaan kannustavia mut takana päin muuta.

Kyllä niissä miehissäkin on isejä, joilla voi olla itselläänkin se adhd-lapsi. Tai muuten vaan erityisiä. Eräskin MIES kertoi että lapsensa ei mene kouluun kun on peliongelmainen ja valvoo kaikki yöt ja se on perheessä tosi raskasta.

Juu ja ei. Ehkä lähimmille työkavereille saatan mainita yhden nepsydiagnoosin ADD, joka hänellä on. En todellakaan kaikkia diagnooseja.

Työhaastattelutilanteessa en todellakaan mainitsisi. Kukaan ei halua työntekijää, joka kuljettaa lasta terapioissa.

Yleensä ottaen töissä ei kannata jakaa henkilökohtaisia asioita kuin yleisellä tasolla.ja nuo asiat koskevat lastani, ei minua. Eli niitä ei ole syytä jakaa pitkin kyliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon suoraan, että jos kuulisin, että joku kertoilee laajemmin, että lapsensa on erityislapsi, yhdistäisin asian elämänhallinnaltaan heikkoon lähiömammaan, joka käy sossun luukulla tatskoineen ja pissistoppeineen. Että sellainen mielikuva. Ei tipu säälipisteitä.

Tämä osoittaa, ettet tiedä neurokirjon ilmiöistä yhtään mitään. Itse työskentelen tutkijana, ja lapsellani on ADHD. Hän valmistui juuri yliopistosta, on koulutustaan vastaavassa työssä ja pärjää hyvin. 

Mielikuvat istuvat tiukassa.Miksi kertoa erityisyydestä kellekään?

Minä olen kertonut lapsen kaverin äidille/isälle silloin, kun lapsi menee koulun jälkeen kaverilleen. Olen kertonut että tällä on adhd, ettei oikein osaa näitä-ja-näitä asioita. Ei esim kuule ohjeita ollenkaan jos keskittyy tekemään jotain.

Avoimuus on parempi kuin se, että heittää ns hankalan lapsen kaverikylään ja sitten siellä ollaankin ihmeissään, kun miten tuo yksi ei tule välipalalle vaikka pyydetään tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on ADHD ja olen kyllä kertonut siitä läheisille työkavereille ja muillekin läheisille ihmisille. Lapsi itse on myös ollut asiassa avoin. En ole kokenut kielteistä, vaan ymmärtäväistä ja kannustavaa suhtautumista. 

Kiva juttu mutta et olekaan jakanut tietoa laajemmin vaan oot rajannut luotetuille.Naiset voi saada vertaistukea tai ymmärrystä mut miesten maailma on eri.Toi kannustus on aina vähän hankala.Edessä ollaan kannustavia mut takana päin muuta.

Kyllä niissä miehissäkin on isejä, joilla voi olla itselläänkin se adhd-lapsi. Tai muuten vaan erityisiä. Eräskin MIES kertoi että lapsensa ei mene kouluun kun on peliongelmainen ja valvoo kaikki yöt ja se on perheessä tosi raskasta.

En osaa kuvitella miestä joka kertoilisi jostain erityislapsikuviosta,on ehkä muutenkin naismainen.Peliongelman ymmärrän jotenkin paremmin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mun työpaikalla kukaan edes tiedä, että mulla on lapsia. Ja tietysti olettavat, että mulla ei sellaisia ole, kun en niistä jauha jatkuvalla syötöllä. Lapseni terveysasiat ovat hänen yksityisasioitaan enkä niistä huutele ympäriinsä.

En minäkään enää tuota usko, viimeistään vuosilomien suunnittelun kohdalla se tulee ilmi. Kuka on lomalla koulujen syysloman aikaan ja hiihtoloman aikaan jne.

Lapsiperheellinen joutuu ne lomansa suunnittelemaan lasten ehdoilla (kun lapset ovat pieniä koululaisia). Vai ovatko sinun lapset jo lentäneet pesästä? 

Eipä sitä ole kukaan vielä tähän mennessä kysellyt, että miksi haluan pitää talviloman viikolla 8 tai syysloman viikolla 42. 

 

Ei tuollaista työpaikkaa olekaan, että joku saa aina tietyssä kohtaa lomatoiveensa läpi, eikä kukaan kysy mitään. Älä nyt viitsi. Et taida olla työelämään vielä ehtinytkään. 8-) Hyvää koulupäivää huomiselle! 

En sanonutkaan, että toiveet menee läpi, mutta koskaan ei kysytä, että miksi olet merkannut lomatoiveesi juuri tälle viikolle. Ihan jo senkin takia, että mun työpaikassa ei millään tavalla suosita perheellisiä vaan jokainen on toiveineen samalla viivalla eikä tarvitse perustella.

Ja olen vähän hämmentynyt siitä, että sitä pidetään provoiluna, että joku ei puhu työpaikalla yksityiselämästään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon suoraan, että jos kuulisin, että joku kertoilee laajemmin, että lapsensa on erityislapsi, yhdistäisin asian elämänhallinnaltaan heikkoon lähiömammaan, joka käy sossun luukulla tatskoineen ja pissistoppeineen. Että sellainen mielikuva. Ei tipu säälipisteitä.

Tämä osoittaa, ettet tiedä neurokirjon ilmiöistä yhtään mitään. Itse työskentelen tutkijana, ja lapsellani on ADHD. Hän valmistui juuri yliopistosta, on koulutustaan vastaavassa työssä ja pärjää hyvin. 

Mielikuvat istuvat tiukassa.Miksi kertoa erityisyydestä kellekään?

Juuri siksi, että väärät mielikuvat vähitellen korvautuisivat oikealla tutkitulla tiedolla. 

Uhraat lapsesi tavoitteen takia?!?

Lapseni on menestynyt erittäin hyvin. Hän on myös itse ollut aina varsin avoin diagnoosistaan. Hänellä on aina ollut paljon ystäviä. Nykyään hän on jo työelämässä ja menestyy sielläkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on ADHD ja olen kyllä kertonut siitä läheisille työkavereille ja muillekin läheisille ihmisille. Lapsi itse on myös ollut asiassa avoin. En ole kokenut kielteistä, vaan ymmärtäväistä ja kannustavaa suhtautumista. 

Kiva juttu mutta et olekaan jakanut tietoa laajemmin vaan oot rajannut luotetuille.Naiset voi saada vertaistukea tai ymmärrystä mut miesten maailma on eri.Toi kannustus on aina vähän hankala.Edessä ollaan kannustavia mut takana päin muuta.

Kyllä niissä miehissäkin on isejä, joilla voi olla itselläänkin se adhd-lapsi. Tai muuten vaan erityisiä. Eräskin MIES kertoi että lapsensa ei mene kouluun kun on peliongelmainen ja valvoo kaikki yöt ja se on perheessä tosi raskasta.

En osaa kuvitella miestä joka kertoilisi jostain erityislapsikuviosta,on ehkä muutenkin naismainen.Peliongelman ymmärrän jotenkin paremmin

Taitaa ongelma olla sinulla. 

Tämä mies on tatuoitu kaappi. Varsin naismainen juu. Missä todellisuudessa elät, kun luulet ettei miehet puhu koskaan lapsistaan? Sinulla tai kaveripiirilläsi ei vielä ole kellään lapsia, te olette 15-kesäisiä?

Vierailija kirjoitti:

Ja olen vähän hämmentynyt siitä, että sitä pidetään provoiluna, että joku ei puhu työpaikalla yksityiselämästään. 

Mä haluaisin tietää sen työpaikan, jossa ollaan noin vähän tekemisissä työkavereiden kanssa, että voi piilottaa jopa sen että onko perhettä. Yleensä perheelliset joutuu esim olemaan sairaan lapsen takia tai opettajapalaverin vuoksi pois töistä, ainakin joskus. 

Kuulostaa uskomattomalta. Ehkä joku 99% etätyötä tekevä onnistuu tässä. Tai siivoaja, joka siivoaa kohteensa aina  yksin ja tapaa esimiehen kerran vuodessa? 

Itse olen ollut aina miesvaltaisilla työpaikoilla, joilla vietetään isommat synttärit kahvihuoneessa, pikkujouluja, milloin mitäkin kekkereitä, tyhy-päiviä, ja ihan vaan jauhetaan paskaa jos on aikaa. Työpaikka jossa oppii tuntemaan ne muut. Silloin töihin on kiva mennä kun siellä on hyviä tyyppejä, joiden kanssa viihtyy. 

Nämä jotka ei kerro itsestään esim ikää tai lasten olemassaoloa, vaikuttavat jotenkin sosiaalisesti rajautuneilta. Mistä he ovat edes saaneet töitä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja olen vähän hämmentynyt siitä, että sitä pidetään provoiluna, että joku ei puhu työpaikalla yksityiselämästään. 

Mä haluaisin tietää sen työpaikan, jossa ollaan noin vähän tekemisissä työkavereiden kanssa, että voi piilottaa jopa sen että onko perhettä. Yleensä perheelliset joutuu esim olemaan sairaan lapsen takia tai opettajapalaverin vuoksi pois töistä, ainakin joskus. 

Kuulostaa uskomattomalta. Ehkä joku 99% etätyötä tekevä onnistuu tässä. Tai siivoaja, joka siivoaa kohteensa aina  yksin ja tapaa esimiehen kerran vuodessa? 

Itse olen ollut aina miesvaltaisilla työpaikoilla, joilla vietetään isommat synttärit kahvihuoneessa, pikkujouluja, milloin mitäkin kekkereitä, tyhy-päiviä, ja ihan vaan jauhetaan paskaa jos on aikaa. Työpaikka jossa oppii tuntemaan ne muut. Silloin töihin on kiva mennä kun siellä on hyviä tyyppe

En tee etätöitä enkä ole siivooja. Olen tekemisissä useiden ihmisten kanssa päivittäin. Nykyisessä työpaikassa olen ollut 7 vuotta enkä tuona aikana ole kertaakaan jäänyt kotiin hoitamaan sairasta lasta, vaan ovat menneet mummolaan, isälleen tai jääneet kotiin. Ja vaikka olisinkin, niin eihän sitä kollegoille kukaan kerro miksi olen poissa. En nyt ihan ymmärrä mitä haet tällä kuulustelulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja olen vähän hämmentynyt siitä, että sitä pidetään provoiluna, että joku ei puhu työpaikalla yksityiselämästään. 

Mä haluaisin tietää sen työpaikan, jossa ollaan noin vähän tekemisissä työkavereiden kanssa, että voi piilottaa jopa sen että onko perhettä. Yleensä perheelliset joutuu esim olemaan sairaan lapsen takia tai opettajapalaverin vuoksi pois töistä, ainakin joskus. 

Kuulostaa uskomattomalta. Ehkä joku 99% etätyötä tekevä onnistuu tässä. Tai siivoaja, joka siivoaa kohteensa aina  yksin ja tapaa esimiehen kerran vuodessa? 

Itse olen ollut aina miesvaltaisilla työpaikoilla, joilla vietetään isommat synttärit kahvihuoneessa, pikkujouluja, milloin mitäkin kekkereitä, tyhy-päiviä, ja ihan vaan jauhetaan paskaa jos on aikaa. Työpaikka jossa oppii tuntemaan ne muut. Silloin

En tee etätöitä enkä ole siivooja. Olen tekemisissä useiden ihmisten kanssa päivittäin. Nykyisessä työpaikassa olen ollut 7 vuotta enkä tuona aikana ole kertaakaan jäänyt kotiin hoitamaan sairasta lasta, vaan ovat menneet mummolaan, isälleen tai jääneet kotiin. Ja vaikka olisinkin, niin eihän sitä kollegoille kukaan kerro miksi olen poissa. En nyt ihan ymmärrä mitä haet tällä kuulustelulla.

"En nyt ihan ymmärrä mitä haet tällä kuulustelulla."

Kyllä sen tuossa ekalla rivillä ilmaisin ihan selvästi: mä haluaisin tietää sen työpaikan jossa ollaan noin vähän tekemisissä työkavereiden kanssa. 

Haen ehkä myös sitä, että kauanko jaksat kierrellä ja kaarrella. On päivänselvää että juttu on keksitty. Et selvästi tiedä, miten paljon lasten pelkkä olemassaolo sitoo aikuista ja kyllä se työpaikalla näkyy tavalla tai toisella. Vaikka niistä lapsista ei ääneen puhuisi. 

Lapset vaatii vanhempien poissaoloa myös esim vasu-keskusteluiden (päiväkoti) tai oppimiskeskusteluiden (koulu) tai terveystarkastusten (muistaakseni ala-asteella kaksi, joihin molemmat vanhemmat pitäisi tulla mukaan. Lisäksi hammashoitolakäynnit, lääkärikäynnit. Teillä isä siis hoitaa nämä kaikki joka ikinen vuosi yksin, et ole koskaan ollut töistä pois lasten takia, tämä harvinaisen selvä (jekutus). 

Mites raskaus ja äitiysloma, oliko ne tässä vai edellisessä työpaikassa? Niitäkään ei tietenkään kukaan huomannut? Eihän sitä tietenkään kukaan kollegoille kerro, miksi maha kasvaa ja sitten jää pois vuodeksi, ei tietenkään.