Lue keskustelun säännöt.
Kerrotko muille että sinulla on erityislapsi
15.08.2024 |
Minulle erityislapsi on yhtä rakas ja hyvä kuin normaalikin enkä ole koskaan peitellyt sitä.En sano diagnoosia jotta kukaan ei tunnista.Hämmästyin kun sain tietää ihmisten asenteista erityislapsiin.Työpaikalla oli puhuttu onko minullakin vikaa päässä kun on erityislapsi.Työpaikkani on keskisuuri kaupallisen alan toimija.Onko muilla tällaista kokemusta ?
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
jos on hyvä ja vakaa perhe pystytään heti alkuunsa puuttumaan näihin neurohommiin ja tekemään hyvät olisuhteet.jos on jo lopulta jossain erityisopetuksessa tuskin on kovin hyvä tausta himassa.siksi tarvitaan valtion tukea että huonoille perheille lisää tukia
Meillä on ollut erityisopetuksessa koulun alkaessa ja myöhemmin on siirtynyt normaaliin opetukseen ja kirjoittanut ylioppilaaksikin. Lukio-opinnoissa ainoa helpotus on ollut pidennetty koeaika. Suurin osa samasta syystä erityisopetuksessa olleista on siirtynyt ihan normaaleihin luokkiin opiskelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään en, mutta tietyssä iässä kerroin, jos olin lapsen kanssa liikkeellä. Oli helpointa kertoa diagnoosi kuin selitellä silloin selkeästi havaittava tietyn asian kehitysviive. Kovalla vuosien kuntoutuksella tuo viive saatiin hoidettua. Täysin tuntemattomille en diagnoosia yleensä kertonut ja annoin heidän komenttiensa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Lähinnä ne olivat sitä, että kuinka joku serkun kummin kaimakin oli ihan itsekseen tuosta vaan päässyt tuosta havaitusta viiveestä eroon. Enpä viitsinyt ääneen kommentoida, että diagnoosi on saatu, eikä katoa itsekseen ilman mitään kovaa työtä, puhumattakaan mitä sen eteen oli jo tehty. Tutuille kyllä kerroin.
Kukaan lasta ajatteleva ei puhu asiasta, somemammat ovat luku sikseen.He haluavat huomiota hinnalla millä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni ovat vahvasti ADD-tyyppisiä, eli enemmänkin hyvin rauhallisia kuin äänessä tai koskaan häiritsemässä ketään. Esikoinen sai diagnoosin vasta, on juuri 17v, nuorempi 11v ei välttämättä hyötyisi diagnoosista koska on kasvanut koko ikänsä asiaa ymmärtävän vanhemman kanssa ja saanut tukea, rauhaa ja kannustusta. Hän toki hyötyisi pienemmistä kouluryhmistä jne, mutta tilannetta tuntevana en usko että näin hyvin käyttäytyvä ja ihan ok tasolla koulussa pärjäävä saisi mitään pienryhmäpaikkaa. Ne menevät niille lapsille joiden kotona on koodatut turvalukot ovissa etteivät he karkaa ja jotka saavat aggressiivisia kohtauksia jne.
Minusta tämä on oikein, esikoinen on pärjännyt koulussa ihan hyvin (vahvat aineet 9-10 ja ne muutamat heikot 5-6, kertoo autistisesta puolesta ja siitä ettei pärjää ellei aihe ole itselle tosi tärkeä). Nuorempi on samanluonteinen vaikka koulu toki eri vaiheessa kuin isommalla ja ADD-piirteiden
Hyvin kirjoitettu.
Tuosta vielä, että ,miten näitä lapsia kasvatetaan. Lapsi on muutakin kuin adhd tai ei-adhd. Lapsen persoonallisuus ja temperamentti määrää tosi paljon, kuinka vaikea häntä on kasvattaa.
Meillä on kaksi adhd-lasta, joista toinen on add-tyyppinen. Adhd-lapsella on tulinen temperamentti, nollasta sataan räjähtävä. Ja add-lapsi taas on rauhallinen luonteeltaan, mukautuva ja pohdiskeleva.
Näistä varmasti arvaa, kumpi on ollut helpompi kasvattaa. Toinen näistä lapsista käyttäytyy kuten kuuluu, opettajien lempilapsi. Ja toinen sitten ... ei ole.
Ja ihan samat ihmiset kasvattamassa. Tuon tulistuvan adhd:n kanssa tuntuu ettei toimi kertakaikkiaan mikään, ja kas kun olen itsekin kasvatusalan ammattilainen, on kyllä pääsy viimeisimpään tietoon, tukeen ja ohjaukseen. Eikä sittenkään.
Mutta ymmärrän aika hyvin (ja varmaan olen sortunut itsekin siihen) että joskus näyttää ettei tuota lasta kasvateta ollenkaan. Kun on tilanne, josta tietää ettei mikään mitä sanoo, ei mene nyt perille kun lapsi jumittaa asiassa X. Silloin ulkopuoliselle varmasti näyttää ettei toi vanhempi edes viitsi kasvattaa.
Ja toisaalta sille lapsen tohellukselle voi osin sokeutua. Se lapsen kaaos on itselle niin normaalia ja toisille taas se on jotain ihan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Olen kertonut avoimesti, jos lapset tulevat puheeksi. Osalla on erikoisia käsityksiä mm älykkyydestä. Osa luulee, että lapsi on vajaaälyinen ja siitä ei ole kyse. Lapsellamme on neurokirjon häiriö, joka on tavallinen nykyään.
Sinullakin on erikoinen käsitys jos käytät sanaa vajaaälyinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mun työpaikalla kukaan edes tiedä, että mulla on lapsia. Ja tietysti olettavat, että mulla ei sellaisia ole, kun en niistä jauha jatkuvalla syötöllä. Lapseni terveysasiat ovat hänen yksityisasioitaan enkä niistä huutele ympäriinsä.
Vierailija kirjoitti:
jos on hyvä ja vakaa perhe pystytään heti alkuunsa puuttumaan näihin neurohommiin ja tekemään hyvät olisuhteet.jos on jo lopulta jossain erityisopetuksessa tuskin on kovin hyvä tausta himassa.siksi tarvitaan valtion tukea että huonoille perheille lisää tukia
Johan nyt. Millä selität että huostaanotetulla vauvalla, joka siis asuu ihan mukavassa (sijais)perheessä jonne saatavilla kaikki apu, se vauva silti diagnosoidaan kouluiän kynnyksellä ADHD ja päätyy erityisluokkaan / pienryhmään?
Ei se kasvuympäristö tai perheolosuhteet ole tässä se pointti, kun on kyse perinnöllisestä asiasta.
Vielä vähemmän erityisluokkaan joutuminen kertoo lapsen senhetkisestä kodista tai olosuhteista. Aikamoisia oletuksia sinulla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mun työpaikalla kukaan edes tiedä, että mulla on lapsia. Ja tietysti olettavat, että mulla ei sellaisia ole, kun en niistä jauha jatkuvalla syötöllä. Lapseni terveysasiat ovat hänen yksityisasioitaan enkä niistä huutele ympäriinsä.
Mielenkiinnosta, missä olet töissä, ettei työkavereiden kanssa koskaan vaihdeta kuulumisia? Itse jopa miesvaltaisella alalla ainoana naisena tiesin kellä on lapsia, kellä ei, kyllä ihmiset kahvipöydässä perheistään juttelee. Yleensä.
Paitsi sinun työpaikassasi ilmeisesti?
Olen kertonut eikä kukaan missään ole ihmetellyt tai suhtautunut oudosti. Olen näin viestittänyt lapselle, että hänessä ei ole mitään vikaa. Isompana on itse kertonut kavereille. Teki youtube videonkin jossa kertoi asiasta. Hän tietää, että kyseessä on ominaisuus eikä vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityislapsen erityisyys näkyy kylläulkopuolelle kertomattakin. Tosin kun se erityisyys nimetään , niin auttaa se fiksuja ihmisiä ymmärtämään paremmin, että mistä on kyse ja on näin helpompaa lapselle itselleenkin. Ei se erityisyys mihinkään katoa kasvun myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mun työpaikalla kukaan edes tiedä, että mulla on lapsia. Ja tietysti olettavat, että mulla ei sellaisia ole, kun en niistä jauha jatkuvalla syötöllä. Lapseni terveysasiat ovat hänen yksityisasioitaan enkä niistä huutele ympäriinsä.
Mielenkiinnosta, missä olet töissä, ettei työkavereiden kanssa koskaan vaihdeta kuulumisia? Itse jopa miesvaltaisella alalla ainoana naisena tiesin kellä on lapsia, kellä ei, kyllä ihmiset kahvipöydässä perheistään juttelee. Yleensä.
Paitsi sinun työpaikassasi ilmeisesti?
Noo, sanoisin et harvemmin kukaan puhuu erityislapsestaan vaik lapsista puhutaan.Ei sitä kerrota,miks kerrottas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos on hyvä ja vakaa perhe pystytään heti alkuunsa puuttumaan näihin neurohommiin ja tekemään hyvät olisuhteet.jos on jo lopulta jossain erityisopetuksessa tuskin on kovin hyvä tausta himassa.siksi tarvitaan valtion tukea että huonoille perheille lisää tukia
Johan nyt. Millä selität että huostaanotetulla vauvalla, joka siis asuu ihan mukavassa (sijais)perheessä jonne saatavilla kaikki apu, se vauva silti diagnosoidaan kouluiän kynnyksellä ADHD ja päätyy erityisluokkaan / pienryhmään?
Ei se kasvuympäristö tai perheolosuhteet ole tässä se pointti, kun on kyse perinnöllisestä asiasta.
Vielä vähemmän erityisluokkaan joutuminen kertoo lapsen senhetkisestä kodista tai olosuhteista. Aikamoisia oletuksia sinulla!
Johtuu raskausajan alkosta ym sekoilusta
Vierailija kirjoitti:
Olen kertonut eikä kukaan missään ole ihmetellyt tai suhtautunut oudosti. Olen näin viestittänyt lapselle, että hänessä ei ole mitään vikaa. Isompana on itse kertonut kavereille. Teki youtube videonkin jossa kertoi asiasta. Hän tietää, että kyseessä on ominaisuus eikä vika.
Vähän riippuu,ehkä et tiedä kaikkea selän takana pärpätystä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ääh, ei voisi vähempää kiinnostaa kenenkään lapset. Oli ne hiutaleita tai mitä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mun työpaikalla kukaan edes tiedä, että mulla on lapsia. Ja tietysti olettavat, että mulla ei sellaisia ole, kun en niistä jauha jatkuvalla syötöllä. Lapseni terveysasiat ovat hänen yksityisasioitaan enkä niistä huutele ympäriinsä.
Mielenkiinnosta, missä olet töissä, ettei työkavereiden kanssa koskaan vaihdeta kuulumisia? Itse jopa miesvaltaisella alalla ainoana naisena tiesin kellä on lapsia, kellä ei, kyllä ihmiset kahvipöydässä perheistään juttelee. Yleensä.
Paitsi sinun työpaikassasi ilmeisesti?
Noo, sanoisin et harvemmin kukaan puhuu erityislapsestaan vaik lapsista puhutaan.Ei sitä kerrota,miks kerrottas!
Noo, toi yksi tuossa sanoi ettei työkaverit tiedä onko hänellä lapsia ylipäätään. Kyllä nyt yleensä sellaiset asiat tuttaville tulee ennemmin tai myöhemmin ilmi, perheolosuhteet, naimisissa vai ei, lemmikkejä vai ei, jne. Ehkä on olemassa työpaikkoja, joissa ihmiset ei puhu mistään yksityiselämästään. Ei edes sitä perinteistä "mitäs aiot lomalla tehdä". Kyllä jo siinä tulisi ilmi, onko kertojalla lapsia.
Tai ehkä kukaan ei tältä yhdeltä kysy mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mun työpaikalla kukaan edes tiedä, että mulla on lapsia. Ja tietysti olettavat, että mulla ei sellaisia ole, kun en niistä jauha jatkuvalla syötöllä. Lapseni terveysasiat ovat hänen yksityisasioitaan enkä niistä huutele ympäriinsä.
Mielenkiinnosta, missä olet töissä, ettei työkavereiden kanssa koskaan vaihdeta kuulumisia? Itse jopa miesvaltaisella alalla ainoana naisena tiesin kellä on lapsia, kellä ei, kyllä ihmiset kahvipöydässä perheistään juttelee. Yleensä.
Paitsi sinun työpaikassasi ilmeisesti?
"kyllä ihmiset kahvipöydässä perheistään juttelee"
Tässäpä se vastaus onkin. Muut kertovat yksityisasioistaan ja minä kuuntelen. Muihin puheenaiheisiin kyllä osallistun, mutta omia asioitani en kerro. Kukaan ei tiedä mun perhetilanteesta, asuinpaikasta, iästä, koulutuksesta tai työhistoriasta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos on hyvä ja vakaa perhe pystytään heti alkuunsa puuttumaan näihin neurohommiin ja tekemään hyvät olisuhteet.jos on jo lopulta jossain erityisopetuksessa tuskin on kovin hyvä tausta himassa.siksi tarvitaan valtion tukea että huonoille perheille lisää tukia
Johan nyt. Millä selität että huostaanotetulla vauvalla, joka siis asuu ihan mukavassa (sijais)perheessä jonne saatavilla kaikki apu, se vauva silti diagnosoidaan kouluiän kynnyksellä ADHD ja päätyy erityisluokkaan / pienryhmään?
Ei se kasvuympäristö tai perheolosuhteet ole tässä se pointti, kun on kyse perinnöllisestä asiasta.
Vielä vähemmän erityisluokkaan joutuminen kertoo lapsen senhetkisestä kodista tai olosuhteista. Aikamoisia oletuksia sinulla!
Johtuu raskausajan alkosta ym sekoilusta
Ei, kyllä nepsyjutut on perinnöllisiä. FAS sen sijaan johtuu alkosta, mutta sen näkee lapsen kasvonpiirteistäkin. Toisin kuin nepsyyden.
Tulikohan yllätyksenä että erityispiirteitä on satoja ja niillä eri syntymekanismit.
Tuleeko erityislapsista aikuisina erityisopettajia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mun työpaikalla kukaan edes tiedä, että mulla on lapsia. Ja tietysti olettavat, että mulla ei sellaisia ole, kun en niistä jauha jatkuvalla syötöllä. Lapseni terveysasiat ovat hänen yksityisasioitaan enkä niistä huutele ympäriinsä.
Mielenkiinnosta, missä olet töissä, ettei työkavereiden kanssa koskaan vaihdeta kuulumisia? Itse jopa miesvaltaisella alalla ainoana naisena tiesin kellä on lapsia, kellä ei, kyllä ihmiset kahvipöydässä perheistään juttelee. Yleensä.
Paitsi sinun työpaikassasi ilmeisesti?
"kyllä ihmiset kahvipöydässä perheistään juttelee"
Tässäpä se vastaus onkin. Muut kertovat yksityisasioistaan ja minä kuuntelen. Muihin puheenaiheisiin kyllä osallistun, mutta omia asioitani en kerro. Kukaan ei tiedä mun perhetilanteesta, asuinpaikasta, iästä, k
Kukaan ei kysy sinulta koskaan mitään? Vai jos kysytään niin kieltäydyt vastaamasta, olet silloinkin hiljaa?
Ihan todella erikoista. Ja olen itse varsin hiljainen, enkä aloita keskusteluita, mutta kyllä minultakin sentään joskus kysytään, että mitä kuuluu, tai mitä teit lomalla.
Rivarissamme Espoossa asui autistinen poika. Koko perhettä epäiltiin oudoksi. Kaikkea katsottiin autismilinssin läpi. Vanhempienkin ei toivotut tekemiset kuten talkoiden väliin jättäminen, olivat muka periytyvän aivovamman syytä. Näin 10 vuotta sitten.