Miksi nykyään joka toista ahdistaa ihan tavalliset arkiset asiat?

Kyllä mua on ahdistanut lapsesta asti arki ja siihen kuuluvat asiat. Arki rutiineineen ja ulkopuolelta tulevat aikataulut on aina ahdistanut. Ainoastaan viikonloput ja lomat on aikaa jolloin voi oikeasti olla rennosti ja elää omien aikataulujen ja fiilisten mukaan.

Keinotekoiset makeutusaineet ja yhteiskunnan tasapäistyminen, kaikille samat oikeudet ja kaikesta loukkaannutaan.

Ihan selkeä ihmiskunnan alamäki, henkinen rappio.

Vierailija kirjoitti:

Asiat on liian hyvin. Korkea elintaso, kaikenlaista viihdettä mihin tuhlata aikaansa, ei paljoa kiinnostaisi arjen pakkopulla.

Nyt tarvitaan kunnon sota, niin ihmiset muistavat mitä se todellinen kurjuus on. Resetoidaan normaalin käsite. 

Muotoilisin tuon hiukan eri lailla. Aiemmin ihmisillä meni valtaosa ajasta, energiasta ja rahasta siihen, että sai katon pään päälle ja ruokaa pöytään, ehkä sunnuntaisin liharuokaa jopa. Nyt elintaso keskimäärin on noussut. Ihmisillä on enemmän aikaa, energiaa ja rahaa pyöriä oman navan ympärillä. Ja vaihtoehtoja siihen lukematon määrä. Eksistentiaalinen kriisihän siitä seuraa. Ja ahdistus. Etenkin jos vertaa itseään ja elämäänsä somen kiiltokuvamaailmaan.

(Tämä oli osin kieli poskessa kirjoitettu. Ei ollut tarkoitettu heille, joilla on jokin trauma tms. ja siitä johtuva ahdistus, heille toivon lykkyä pyttyyn kovasti. Muille toivon aikuiseksi kasvamista.)

No mua ahdistaa siksi että on ollut liikaa vastoinkäymisiä lapsesta asti. Olemassaolo pelottaa, kun mikä tahansa voi laukaista trauman. Sitten sitä ollaankin pari viikkoa taas sairaslomalla.

Johtuu ruokavaliosta, pehmeiden rasvojen käyttö heikentää aivoja. Pitäisi käyttää vain kovia rasvoja.

Vierailija kirjoitti:

Ei 1960-luvulla tunnettu edes sanaa "ahdistus". 

1960-luvulla syötiin hyvin vähän pehmeitä rasvoja.

Luin just jostain että nuorempia sukupolvia 10-25v ahdistaa koska heidät on kasvattanut lapsentahtinen sukupolvi vanhempia. Muistatteko kun lapsentahtisuudesta alettiin puhua ? Siihen liittyy vahvasti lapsen tunnereaktioihin reagoiminen niin, että vanhempi selittää lapselle lapsen tunteet pois , ja lapsen tunnereaktio voi lapsella itsellään jäädä vajaaksi, kokematta tai kesken. Siihen liittyy myös lapsen suojelu ikäviltä tunteilta niin, ettei niitä koe tai osaa käsitellä. 

 

sitten kun väistämättä elämässä kohtaa enemmän ja enemmän tilanteita joissa tulee myös negatiivisia tunteita, kun on kasvanut ja joutuu väistämättä eroon vanhemmasta joka on aina suojellut ja selittänyt negatiiviset tunteet pois (esim. Lapsi epäonnistuu pelissä ja sanoo olen ihan huono jalkapallossa - sen sijaan että lapsi kohtaa oman vajavaisuuden ja pettymyksen , käsittelee ja unohtaa sen, vanhempi pyrkii kieltämään tunteen höpsis olet tosi hyvä ja ihana ja taitava pelaaja! Olet paras !) . Ja meillä on kokonainen sukupolvi, joka vierastaa eikä osaa käsitellä näitä tunteita . Ja ahistaahan se kun tunnet kaikkea mitä et edes tiedä mitä se on. 

Itselleen kun sanoo joka päivä : mä olen ihan tavallinen ja keskinkertainen ihminen. Mulla on keskinkertaiset taidot ja elän tavallista elämää vikoineni päivineni. 

 

sillä helpottaa! 

Vierailija kirjoitti:

80 ja 90 luvun TV-ohjelmia katsellessa en voi välttyä ajatukselta että sen ajan normaali oli jotenkin matalammalla tasolla kuin nykyään. Ulkonäkö, pukeutuminen, älykkyys, menestyminen jne. Ennen oli jotenkin suotavaa olla ihan tavallinen pulliainen.

Näinpä. Silloin kaikkien ei tarvinnyt menestyä ja olla jotain erikoista.

Vierailija kirjoitti:

Itselleen kun sanoo joka päivä : mä olen ihan tavallinen ja keskinkertainen ihminen. Mulla on keskinkertaiset taidot ja elän tavallista elämää vikoineni päivineni. 

 

sillä helpottaa! 

Niin, tarvitaan arkeen realistisia odotuksia.

Nyt niitä odotuksia lapataan ulkopuolelta (some, työelämä, vanhemmat/vanhemmuus) niin paljon ja kasvavalla nopeudella että ei ihme että tavallista ihmistä ahdistaa.

Millaista ahdistus on? Mistä se tulee ja toisinaan myös menee. Joku kirjoitti, että lomalla ei ahdista.

Luulen, että enemmän on kyseessä pelko, pelko kyllä seuraa vaikka aamuun saakka ja saa mahtavia dimensioita.

Joissakin kielissä ei varsinaisesti ole sanaa ahdistus. Sydämestä voi ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleen kun sanoo joka päivä : mä olen ihan tavallinen ja keskinkertainen ihminen. Mulla on keskinkertaiset taidot ja elän tavallista elämää vikoineni päivineni. 

 

sillä helpottaa! 

Niin, tarvitaan arkeen realistisia odotuksia.

Nyt niitä odotuksia lapataan ulkopuolelta (some, työelämä, vanhemmat/vanhemmuus) niin paljon ja kasvavalla nopeudella että ei ihme että tavallista ihmistä ahdistaa.

Mites jos ne odotukset on myös pelkoa ja aiheuttavat ohimenevää pelkotilaa. Siitä kyllä selviää kun asia on ratkaistu. Ratkaisuun, olkoon myönteinen tai kielteinen, johtavat asiat helpottavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80 ja 90 luvun TV-ohjelmia katsellessa en voi välttyä ajatukselta että sen ajan normaali oli jotenkin matalammalla tasolla kuin nykyään. Ulkonäkö, pukeutuminen, älykkyys, menestyminen jne. Ennen oli jotenkin suotavaa olla ihan tavallinen pulliainen.

Näinpä. Silloin kaikkien ei tarvinnyt menestyä ja olla jotain erikoista.

Vähempikin riittää. Oli meillä kaikkea. muoti oli pitempään samaa, ja ehti itse valmistaa vaatteita. Harmi käsityöammatit ovat kadonneet, ne rauhoittivat mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne ennenkin ovat ahdistaneet, mutta sitä ei ole kehdattu myöntää. 

Ei oikeastaan. Monet arkiset asiat ovat muuttuneet täysin mahdottomiksi aika monelle. Jos edes juttelet jollekin, tämä "ahdistuu". Eivät osaa enää edes perusasioita. Toisaalta selittää osaltaan syntyvyyden laskuakin. Miten niitä tenavia edes voisi tulla, jos ei uskalla vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa edes keskustella.

Minusta vika on siinä, että arki digitaalistui. Ennen täytyi asiansa hoitaakseen asioida kaupan kassalla, virastoissa ja puhua vieraille ihmisille jne. Suurimmalla osalla oli edes jonkinlaiset sosiaaliset taidot, kun asiat oli pakko hoitaa olemalla muiden kanssa tekemisissä. Nykyisin on itsepalvelukassat, kaiken saa hoidettua etänä eikä kontakteja vieraiden ihmisten kanssa juuri ole. Ja kun vieraiden, erilaisten ihmisten kanssa ei olla tekemisissä, niin kynnys siihen kasvaa ja taidot siihen eivät kehity/pysy yllä.

Muistan itsekin, että arkana nuorena jännitti vaikka johonkin soittaminen, haastavampi asiakaspalvelutilanne tai virallisen asian hoitaminen. Silti nuo asiat oli pakko tehdä, vaikka se epämukavalta olisi tuntunutkin. Hiljalleen sitä oppi, että ei siihen epämukavuuden tunteeseen kuole ja oikeastaan pärjääkin.

Syynä on yksinkertaisesti Suomi!

Ahdistus on mielenterveysongelma ja useimmitenhan ne luodaan ulkopuolisten tahojen toimesta. Suomalaiseen kulttuuriin vaan kuuluu olennaisena osana se muiden kiusaaminen.

Somen aiheuttamat paineet ja kuvitelmat muiden elämästä ja ulkonäöstä. Sitten ihmiset ottaa ihan liikaa paineita ja ahdistuu maailmantilanteesta, ympäristöasioista, politiikasta jne.

Kannattaisi laittaa some kiinni a keskittyä enemmän omiin asioihin, joihin voi vaikuttaa ja jotka sopii itselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne ennenkin ovat ahdistaneet, mutta sitä ei ole kehdattu myöntää. 

Ei minua vaan ennen ahdistanut. Se alkoi siinä 2000 luvun alkuvuosina, se ahdistus.

Tämä, ennen jännitti tilanteet, mutta silti mentiin ja tehtiin  mitä piti  eikä märisty joka asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta vika on siinä, että arki digitaalistui. Ennen täytyi asiansa hoitaakseen asioida kaupan kassalla, virastoissa ja puhua vieraille ihmisille jne. Suurimmalla osalla oli edes jonkinlaiset sosiaaliset taidot, kun asiat oli pakko hoitaa olemalla muiden kanssa tekemisissä. Nykyisin on itsepalvelukassat, kaiken saa hoidettua etänä eikä kontakteja vieraiden ihmisten kanssa juuri ole. Ja kun vieraiden, erilaisten ihmisten kanssa ei olla tekemisissä, niin kynnys siihen kasvaa ja taidot siihen eivät kehity/pysy yllä.

Muistan itsekin, että arkana nuorena jännitti vaikka johonkin soittaminen, haastavampi asiakaspalvelutilanne tai virallisen asian hoitaminen. Silti nuo asiat oli pakko tehdä, vaikka se epämukavalta olisi tuntunutkin. Hiljalleen sitä oppi, että ei siihen epämukavuuden tunteeseen kuole ja oikeastaan pärjääkin.

Tämä on erittäin hyvä pointti ja varmasti yksi syy. Ihmiset ei enää keskustele ja vuorovaikuta toisten kanssa yhtä paljon kuin ennen. Olen monta kertaa ihmetellyt miksi nuoret aikusetkin ovat niin arkoja ja säikkyjä. Osansa on varmasti myös somen aiheuttamille paineilla ja kuvitelmilla muiden elämästä, vaikka kaikki sinne laittaa vain kiiltokuvia.

Se mikä on jollekulle tavallista, ei ole sitä toiselle.