Valtiovarainministriö ehdottaa: vanhusten hoivamaksut määräytyvät omaisuuden arvon mukaan
Valtiovarainministeriön (VM) perjantaina esittelemästä budjettiehdotuksesta Suomen ensi vuoden talousarvioksi löytyy kohta, joka vaikuttaisi usean iäkkään pitkäaikaishoidon asiakasmaksuihin.
VM ehdottaa budjettiesityksessään, että iäkkäiden ihmisten pitkäaikaishoidosta perittäviä maksuja korotettaisiin siten, että maksuissa huomioitaisiin tulojen lisäksi myös kertynyt omaisuus.
Tällä hetkellä esimerkiksi ympärivuorokautisesta hoivasta nauttiva iäkäs ihminen maksaa asiakasmaksuja säännöllisiin tuloihinsa perustuen. Usealla eläkeläisellä nämä tulot ovat työ- ja kansaneläke sekä pääomatulot esimerkiksi yrityksistä tai metsän omistamisesta.
Mikäli tulevaisuudessa omaisuus olisi asiakasmaksuja nostava tekijä, yhä useampi maksaisi enemmän ja suuremman osan omista hoivakuluistaan.
Nykyisellään vain harva iäkäs kansalainen asuu hoivakodissa täysin omaan laskuunsa, sillä hoiva maksaa jopa tuhansia euroja kuukaudessa.
Asiakas maksaa tällä hetkellä hoivastaan enintään 85 prosenttia nettotuloistaan.
Valtiovarainministeriön laskelmissa jatkossa perittäisiin ylimääräinen sadan euron asiakasmaksu henkilöiltä, joiden varallisuus ylittää 200000 euron.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010623324.html?utm_medium=promo…
Kommentit (368)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataa tuhatta.
Miten hoito maksetaan, kun omaiset on palkattomissa työkokeiluissa.
Laitospaikka maksetaan hoitipaikan saaneen eläkkeestä ja muista tuloista. Hoitopaikkamaksu määrätään tulojen mukaan.
Hoitopaikan hinta on 5000-6000 €/kk. Eläkeläinen maksaa siitä noin tonnin, loput jää veronmaksajien tappioksi. Siksi Suomi velkaantuu.
Kuka arvioi omaisuuden arvon ja miten? Ei ole ihan yksinkertaista löytää hintaa eri alueilla oleville taloille tai metsäpalstoille. Joutuuko vanhus myymään talonsa jos 200 000 on kiinni siinä? Harvalla on pankkitilillä sen verran. Vanhukset on ikänsä raataneet että on saanut talon rakennettua niin vanhana sitten viedään maksuja varten.
Yleensä se omaisuus on talo tai mökki. Pieneläkeläiselle tekee tiukkaa löytää se lisäsatanen jos omaisuus on talo syrjäkylällä, arvo 20000 - 50000, ei se talon omistus tuo yhtään lisäkillinkiä. Kukaan ei osta kesämökiksikään jos ei ole järven rannalla. Vaikka taloa ei itse enää tarvitse ei siitä eroonkaan pääse, eikä se tuo lisätuloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä porkkana sukupolvenvaihdoksien jouduttamiseen, ja muutenkin järkevää.
Tällä hetkellä Suomen varakkain ikäluokka maksattaa historiallisen pienillä ikäluokille ensin eläkkeensä, sitten hoivamaksunsa. Kohtuutonta.
Historiallisesti varakkain ikäluokka, jos 25%:lla omaisuus on yli 200 000 e? Ja keskieläke alle 1500 e/kk!
"Nettovarallisuus suurin 6574-vuotiailla" t. Tilastokeskus
Parikymppisen aikuinen käy päivätöissä, saa käteen keskimäärin sen saman 1500 euroa ja maksaa siitä niin perheen kuin asuntolainatkin. Vanhukset ovat hemmoteltuja, eivät hädänalaisia meillä.
Vierailija kirjoitti:
Äkkiä pitää jakaa omaisuus ennakkoperintönä.
Tähänhän se menee.
Meillä on kyllä maailman merkillisin oikeistohallitus, kun se ei sitten millään tahdo, että ihmiset pääsisivät vaurastumaan. Ruotsissa poistettiin perintöverokin, kun ne ovat tajunneet että henkilökohtainen vauraus ja suvussa periytyvä ja kertyvä vauraus ovat hyviä juttuja, koska yksityinen pääoma mahdollistaa kaikenlaisen kivan yritteliäisyyden. Ja kas kuinka kansantalous kukoistaa, m-m--ongelmista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Pitääpä jakaa rahat lapsille.
Jep. Ja käteisenä.
Riika Eri-Pura on taas vauhdissa. Siinä se sitten on kylmä nainen.
Ei ole omaisuutta tai säästöjä. Ei ole vanhemmillakaan.
Ei tuokaan suunnitelma toteutunut. Asiakasmaksuja korotettiin kaikilta.
Vierailija kirjoitti:
Joo o. Seuraavaksi kommunistinen Suomi ottaa huostaansa kaikki kansalaistensa säästöt, osakkeet ja muun omaisuuden. Asunnot jaetaan uusiksi poliittisen arvon ja lasten lukumäärän mukaan.
Yksinäiset asutetaan suurperheiden paskahuusiin
Kannattaa viimeistään nyt realisoida koko omaisuus ja haihtua muualle. En usko, että kokoomuksen äänestäjäkään tiesi äänestävänsä kommunisteja
Mitä? Valtionko pitäisi elättää?
Kun rikkaita vaaditaan elättämään itsensä sen sijaan, että valtio/veronmaksajat elättäisivät, on se oikeiston mielestä kommunismia/sosialismia.
Onko ajateltu niitä kotiin jääneitä puolisoja ollenkaan? Jo nyt tekee tiukkaa, kun heidänkin tuloistaan otetaan puolison hoitoon 42,5%/kk ja tämän lisäksi hänelle jää maksettavaksi kaikki ennen yhteiset menot. Jos/kun asunto on 50%/50%, niin pitääkö kotiinsa jääneen vanhuksen myydä asunto, että saa hoitokotiin "irroitettua" rahat?
Sama tietysti, kun rikkaampi puoliso menee hoitokotiin. Pitääkö kotiin jääneen myydä koko omaisuus?
Hyvä vaan jos ihmisten omaa osuutta palveluista, hoidosta ja hoivasta aletaan lisätä, sillä moni on kuitenkin säästänyt rahaa ja hankkinut omaisuuttakin vanhuutensa varalle ja sitten, kun se vanhuus koittaa ja aletaan tarvita apua ei vanhuuden varalle hankkittua varallisuutta haluttaisikaan käyttää vaan odotetaan, että yhteiskunta kustantaa kaiken ja omat varat jäävät perintönä jälkeläisille. Ikäihmisten palvelujen, hoidon ja hoivan suhteen pitäsi varmaan ottaa käytäntöön se sama periaate kuin toimeentulotuen ja muiden tukien suhteen eli ensin syödään omat rahat ja varat ja vasta sitten anellaan yhteiskunnalta tukia.
Nyt asuu hoivakodeissa ihmiset joiden lapset olivat yksityisessä hoidossa kun ei halpaa kunnallista päivähoitoa ollut.
Molemmista päistä ikää samoja ihmisiä "sorsitaan."
Vierailija kirjoitti:
Tämmöinen päätös osaltaan köyhdyttää jo valmiiksi köyhää suomen kansaa. Viedään pienet perinnötkin pikku hiljaa valtion pohjattomaan kassaan. Tuo 200 000 euroa menee helposti jo rikki jos omistaa asunnon isommasta kaupungista. Mitä järkeä enää säästää ja käydä töissä jos vanhuudessa kupataan säästöt ja saa saman kuin semmoinen henkilö joka rälläny kaiken omaisuutensa tai ollu sossupummina ikänsä.
Tämä on tulossa hirvittävällä varmuudella. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Itse lopetin huomattavan hyväpalkkaisen työn heti kun huomasin, että säästöt ja eläke riittävät loppuiäksi. Nyt on projektina polttaa kassaa ulkomaille talvet etelän lämmössä missä rahallekin saa vastetta ja siirtää varallisuus 3-kymppisille lapsille. Pariskunta voi lahjoittaa verotta kolmelle lapselle ja puolisoilleen yhteensä 30 ke vuodessa.
Vaihtoehtoisessa todellisuudessa olisin ehkä rakennuttanut huvilan saariston tontillemme ja paahtanut vielä tuloveroja useamman satatuhatta isoon kukkaroon, pitänyt autoa, venettä jne eli maksaen roppakaupalla välillisiä veroja. Palkkiona huvila olisi sitten sosialisoitu vanhuudessa. No kansantalous häviää näillä kannustimilla. Vanhuuden heikkouden aion kohdata vähävaraisena kävi miten kävi. Vaikka maksat tuhansia euroja kuussa makaat märissä vaipoissa samoissa laitoksissa kuin muutkin. Jos olennaisesti parempaa hoitoa haluaa pitää olla 12000-18000 euroa kuussa. Herlinien hommaa.
Mun mielestä ihan oikein. Ei voi olla niin, että rikkaat ihmiset eivät maksa palveluista itse vaan työssäkäyvät veronmaksajat joutuvat maksamaan nämä palvelut, jotta rikas voi jättää enemmän perintöä lapsilleen.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Vierailija kirjoitti:
Rahat viedään mutta hoitoa ei tahdo mistään saada.
Jos tämä VM:n ehdotus menee läpi niin varakkaat vanhukset saavat sitten luxus hoitoa? Ei voi olla niin että enemmän maksava ei hyödy siitä mitään.
Lukematta kaikkia edellisiä kommentteja, vastaan itse näin.
Ihminen, joka omalla työllään ja ahkeruudellaan on kerännyt omaisuutta ja eläkkeensä, ei saa olla eriarvoinen sen kanssa, joka on ryypännyt ja rällännyt, matkustellut, elänyt yli varojensa!
Hoitomaksu kaikille sama!
Eläkeläisäänestäjät eivät yhtään kyllä tykkää tämmöisistä. Ja heitä ei saa missään nimessä nyt suututtaa. He ovat se äänestäjäjoukko, joka päättää tulevaisuudesta, vaikka omaa tulevaisuutta heillä ei enää kovin kauan ole jäljellä.
Onhan se kai vähän liian radikaali ajatus, että äänestysoikeus (ja myös oikeus olla luottamushenkilö, esim. kansanedustaja, kunnanvaltuutettu jne.) päättyisi tiettyyn ikävuoteen, esim. 70-vuotiaasta alkaen ja siitä eteenpäin ei saisi enää äänestää.
Vierailija kirjoitti:
Lukematta kaikkia edellisiä kommentteja, vastaan itse näin.
Ihminen, joka omalla työllään ja ahkeruudellaan on kerännyt omaisuutta ja eläkkeensä, ei saa olla eriarvoinen sen kanssa, joka on ryypännyt ja rällännyt, matkustellut, elänyt yli varojensa!
Hoitomaksu kaikille sama!
Tulee varmaan yllätyksenä, mutta ihmiset on kaikissa asioissa eriarvoisia. Joku syntyy rikkaaseen sukuun, joku toinen syntyy kehitysvammaisena. Joku elää terveenä koko elämänsä, joku neliraajahalvaantuu esim. 26-vuotiaana, kun rattijuoppo vähän törttöilee. Ja niin edelleen. Sekin "omalla työllään ja ahkeruudellaan omaisuuden ja eläkkeen kerännyt" voi yhtenä päivänä hassata kaiken, kun luulee, että Anne Hathaway tai Ryan Gosling on häneen rakastunut ja tilapäisesti rahavaikeuksissa.
Ja jos verrataan ahkeraan eläkkeensaajaan ja ryyppääjähampuusiin, niin mihin se hoitomaksun määrä asetetaan? Hampuusin kukkarolle sopivaksi vai ahkeran eläkeläisen kukkarolle sopivaksi? Ja millä katetaan hoitomaksun ylittävät hoitokulut, joita vääjäämättä on paljon? Kauanko niitä voidaan maksella valtionvelalla?
Huutele sinä pikkulinnunaivoillasi iskulauseita, ne sopivat kaltaisille mistään mitään ymmärtämättömille.