Lue keskustelun säännöt.
Puolison passiivisuus vituttaa, mutta en haluaisi rikkoa lapsilta perhettä
11.08.2024 |
Otsikossa tulikin. En suoranaisesti etsi neuvoja vaan enemmän vertaistukea, kun pää meinaa räjähtää päivittäin. Pahoittelen jo ennakkoon pitkää tarinaa.
Meillä on kaksi alle nelivuotiasta ja olemme naimisissa. Puolisostani on tullut etenkin parin viime vuoden aikana todella passiivinen isä ja kumppani, sanoisin että on minulle kolmas lapsi ellei lapset olisi oikeasti paljon miestä helpompia tässä kuviossa.
Vielä ennen lasten syntymää meillä oli hyvä työnjako ja mies oli oikeinkin aikaansaavan oloinen. Tuolloin kulut maksettiin 50-50, ja kotityöt hoitui samalla tavalla ilman että asioista koskaan riideltiin. Ainakin tuntui, että molemmat oli tyytyväisiä ja jälkikäteen voin myöntää, että aika itsevarmalla otteella lähdin perheen perustamiseen ajatellen, että ollaan ihan huipputiimi.
No, kaikki alkoi mennä alamäkeen ollessani raskaana toisesta lapsestamme. Mieheltä tippui ns. hanskat kädestä. Ei osallistunut lastenhoitoon, ei laittanut enää ruokaa ja jos autoon tarvitsi vaihtaa renkaat, käski menemään rengasliikkeeseen. Laitoin silloin aika paljon asioita tilanteen piikkiin, mies oli yllättäen päättänyt vaihtaa työpaikkaa ja esikoinen oli vielä melko pieni, joten ajattelin kyseessä olevan vain väliaikainen väsymys.
Nyt meillä on tosiaan kaksi pientä, ja koko ruljanssi on minun vastuullani ruohonleikkuuta lukuunottamatta. Käyn kaupassa ja kokkaan, hoidan lasten asiat, siivoan ja pyykkään, tilaan taloon nuohoojan ja vien itse auton huoltoon/katsastukseen/renkaanvaihtoon jne. Mies lähinnä harrastaa omiaan, istuu illat kännykällä ja tekee ison numeron siitä, jos näin kesäaikaan vapauttaa minut ruuanlaitosta grillaamalla. Käymme molemmat töissä ja maksamme yhä kaiken sentilleen puoliksi, tämä on aina ollut puolisolleni hyvin tärkeää. Työnjakoasioista puhuminen saa puolestaan miehen räjähtämään täysin, enkä jaksa sitä huutoa ja riehumista.
Olisin varmaan muuten jo lähtenyt, mutta olen aina ajatellut ydinperheen olevan lasten kannalta paras vaihtoehto. Jos olen ihan rehellinen, tiedän myös että mies haluaisi erossa viikko-viikko -järjestelyn, ja rehellisesti pelottaa, miten lapsista isäviikoilla pidettäisiin huolta. Olen ollut pari kertaa päivän-parin työmatkoilla, ja niiden aikana koti on aina ehtinyt kaaokseksi ja ovat kuulemma käyneet lasten kanssa syömässä mäkkärin autokaistalla Tulee sellainen olo väkisinkin, että eroamalla pilaisin lasten elämän.
Onko joku jäänyt vastaavaan tilanteeseen ja opetellut elämään katkeruuden kanssa?
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Ap:n miehellä on uusi suhde. Uuden rakkauden huumassa unohtuu vaimo ja lapset. Järki lentää ikkunasta ns pihalle.
Ei todellakaan tarvi miehellä olla uutta suhdetta että ryhtyy vapaamatkustajaksi. Tämä on miehille todella tyypillistä että varsinkin kun lapset on tehty heitetään hanskat tiskiin ja nainen saa hoitaa kaiken epämiellyttävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kokemuksesta voin sanoa että ei se siittä muutu ellei miehesi itse halua muuttua.
Minä kuuntelin aikoinaan kaikki maailman selityksen työstressistä masennukseen, käytiin perheneuvolat, siis ihan kaikki. Mutta koska toinen ei halua muuttua niin eihän siinä auta mikään.
Liian monta vuotta hukkasin. Ymmärrän että lapset arveluttaa, että miten pärjäävät mutta joko se mies hoitaa lapset omalla viikollaan tai sitten asumiskuvio järjestyy muuten. Ja usko pois, oma olosi paranee 99% kun pääset mies-lapsesta eroon!
Eli ukaasi pöytään, joko meno muuttuu tai sitten eroatte. Omasta erosta jo 15 v mutta oli elämäni paras päätös, se pakotti miehen yrittämään hoitaa kuvio itse lasten kanssa. Meillä se ei onnistunut mutta sillehän minä en voinut mitään, vastuu hänellä.
Miksi valehtelet, että maksatte kaiken puoliksi, kun miehesi maksaa todellisuudessa paljon enemmän?
Vierailija kirjoitti:
Ap, kokemuksesta voin sanoa että ei se siittä muutu ellei miehesi itse halua muuttua.
Minä kuuntelin aikoinaan kaikki maailman selityksen työstressistä masennukseen, käytiin perheneuvolat, siis ihan kaikki. Mutta koska toinen ei halua muuttua niin eihän siinä auta mikään.
Liian monta vuotta hukkasin. Ymmärrän että lapset arveluttaa, että miten pärjäävät mutta joko se mies hoitaa lapset omalla viikollaan tai sitten asumiskuvio järjestyy muuten. Ja usko pois, oma olosi paranee 99% kun pääset mies-lapsesta eroon!
Eli ukaasi pöytään, joko meno muuttuu tai sitten eroatte. Omasta erosta jo 15 v mutta oli elämäni paras päätös, se pakotti miehen yrittämään hoitaa kuvio itse lasten kanssa. Meillä se ei onnistunut mutta sillehän minä en voinut mitään, vastuu hänellä.
Täysin järjetöntä vaatia toista muuttumaan. Muuttuisitko itse, jos joku vaatisi? Olisiko kohtuullisen kuuloinen vaatimus?
Meillä mies oli tuollainen, tottui siihen kun hoitovapaalla tein kotityöt ja ruoka oli valmiina kun saapui kotiin. Kun aloitin työt yksinkertaisesti lopetin tämän systeemin. Sanoin, että ruoka ei ole enää valmiina kun tulet vaan se tehdään yhdessä. Miehiin tepsii monesti myös se, mitä joku ehdotti, että sanot miehellesi että teetkö ruuan vai käytkö kaupassa? Imuroitko vai täytätkö tiskikoneen jne. Tämä toimi myös mun miehellä. Nykyään kotityöt menee n. 60/40% mikä on ihan ok. Harvassa on ne perheet, joissa mies huolehtisi metatyöt ja muut ja tekisi enemmän kotitöitä.
sanot ukolle, että nyt on tosi kyseessä ja tilanteen on muututtava. Kannattaa myös muistaa se, että teidän lapset on tosi pieniä. Eihän tyyliin 0-4vuotiaita voi mihinkään viikko-viikko systeemiin ajaa. Järki käteen! Eli isä näkisi sitten lapsia joka toinen tai joka viikonloppu ja elareita maksaisi sulle.
toisaalta tulee mieleen, että sun miehelläs saattaa olla joku ihastus jossain, kun noin hankalaksi ja lapselliseksi on alkanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysin järjetöntä vaatia toista muuttumaan. Muuttuisitko itse, jos joku vaatisi? Olisiko kohtuullisen kuuloinen vaatimus?
Siis mitä, siihenkö pitäisi tyytyä että puoliso vaan päättää että lapset ja kaikki kotityöt onkin sinun töitäsi, eikä hänen?
Älä nyt viitsi tyhmäksi heittäytyä. Yhteinen koti ja lapset, yhteiset askareet. Jos toinen jättäytyy näistä vapaamatkustajaksi ni toki kissa nostettava pyödälle.
Voi olla että miehelläsi on masennus tai joku testosteronivajaus, en siis puolustele hänen käytöstään. Tai sitten todellakin haluaa eron, mutta on niin nössö että ei halua ottaa ulkopuolisten silmissä vastuuta erosta. Helpompi perseillä ja sitten kun ero tulee, niin laittaa se sinun syyksesi. Joskus mietin että mitä miehet tekisi jos pyytäisi niiden äidin katsomaan mitä ne tekee kotona tai paremminkin kun ne ei tee mitään. Tulisikohan liikettä.
Meillä sama juttu paitsi helpompi, lapset lähteneet jo kotoa. Mies kuitenkin niin perässävedettävä, että joskus meinaan tikahtua kiukkuuni. Joskus olen pyytänyt siivoamaan vessan ja kun kolmen viikon päästä ei ole vielä tapahtunut mitään, niin tehnyt sen sitten itse (meillä kaksi vessaa, muuten en olisi kestänyt kolmea viikkoa).
Olen päätynyt siihen, että jos olen mieheltä jotain vailla, niin kirjoitan lappuun tehtävät työt, näin ei tule äänenpainoista tai ilmeistä mitään lisästressiä tai riitaa. Usein nämä tulee sitten tehtyä kuitenkin, vaikka suusanalliset pyynnöt häviävät jonnekin avaruuden äärettömyyteen. Mies käy kaupassa ja ostaa sipsipussin ja dippiä vaikka jääkaappi on tyhjä. Ihan kuin jossain hotellissa elelisi? Täysihoito muuten, herkut hankitaan. Välillä videstää ihan huolella!
Jossain vaiheessa ajattelin, että elän niin kuin asuisin yksin ja lakkasin odottamasta häneltä mitään. Silloin oli helpompi elää, ei pettynyt kun ei odotanut mitään. Tosin kyllä se suhdetta nakertaa, siitä kaunasta on vaikea päästä eroon enää.
Jos teillä on tukijoukkoja lähellä, niin pyytäisin hoitamaan lapsia - vielä parempi jos se olisi anoppi, niin näkisi millaiseksi on poikansa kasvattanut ja saattaisi saada siihen vielä jotain ryhtiä. Sen lisäksi tilaisin säännöllisen viikkosiivouksen ja laittaisin miehen maksamaan sen. Jos kitisisi, niin sanoisin että joko maksat tai sitten siivoat itse. Tämä helpottaa elämää jonkin verran.
Olet ihan oikeassa siinä, että et voi luottaa että eron jälkeen miehesi hoitaisi lapsia kunnolla omilla viikoillaan. Joutuisit edelleen tekemään kaiken metatyön ja siivoamaan miehesi jälkiä kun ei saisi edes omalla viikollaan hoidettua asioita - vaan luottaisi siihen että kyllä äiti hoitaa. Tiedän yhden tapauksen, joka laittoi lapset siivoamaan ja laittamaan ruoat omassa kotonaan eron jälkeen, sekä hoitamaan uuden muikin lapset. Lapset lopettivat käymästä työleirillä heti kun saivat itse päättää (12v?). Eli roiku löysässä hirressä ja ryhdy haaveilemaan tulevasta elämästä jonain päivänä ilman tätä kiviriippaa.
Tsemppiä ja paljon voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus? Passita mies lääkäriin.
Tämä kuvaus arjesta voisi olla minun tekstiäni. Onneksi mies ei sentään saa raivareita. Keskustelut toimivat viikon ja taas palataan vanhaan. Sain jo burniksen ja heittäydyin tekemättömäksi. Voimat vain loppuivat. Koti päätyi kaaokseen ja lapset alkoivat oireilla, kun eivät saaneet huomiota ja arjesta puuttuivat rutiinit ja turva. Jatkoin burnikseni kanssa hommia ja loppunutta kynttilää poltetaan molemmista päistä. Odotan, että lapset kasvavat ja elämä helpottuu... Muuta ei ole tehtävissä. Tsemppiä ap! Meitä on muitakin samassa jamassa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos avioliitto ja yhteiselämä ei toimi, vaan kaikki kotityöt ym. vain toisen puolison vastuulla, niin ei sitä perhe-elämää kannata lasten takia yrittää jatkaa. Ja jos mies ei välitä tuon taivaallista lapsista, nin miksi hän muka erossa edes suostuisi viikko-viikko-systeemiin? Olisi varmaan vaan ilmoinen, jos ei tarvitsisi huolehtia lapsista ollenkaan.
Ja jos kaikki menot pitää jankaa sentilleen, niin miksi ei silloin myös kotitöitä jaeta minuutin tai vähintäänkin tunnin tarkkuudella puoliksi?
Vierailija kirjoitti:
Tämä kuvaus arjesta voisi olla minun tekstiäni. Onneksi mies ei sentään saa raivareita. Keskustelut toimivat viikon ja taas palataan vanhaan. Sain jo burniksen ja heittäydyin tekemättömäksi. Voimat vain loppuivat. Koti päätyi kaaokseen ja lapset alkoivat oireilla, kun eivät saaneet huomiota ja arjesta puuttuivat rutiinit ja turva. Jatkoin burnikseni kanssa hommia ja loppunutta kynttilää poltetaan molemmista päistä. Odotan, että lapset kasvavat ja elämä helpottuu... Muuta ei ole tehtävissä. Tsemppiä ap! Meitä on muitakin samassa jamassa!
Oma valinta mutta minusta kenenkään ei kuuluisi sietää tuollaista. Mitä lapset oppii kasvaessaan tämmöisessä kodissa? Pajon parempi sitten eri osoitteet ja vanhemmat jotka jaksavat muutakin kuin polttaa kynttilää paskan puolison takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti ap:n mies ei halua vuoroviikkojärjestelmää. Silloin ap:sta tulisi lähivanhempi, ja hän pääsisi lapsista eroon vain joka toinen viikonloppu + saisi elatusmaksut.
Miehethän haluavat vuoroviikkoja vain siksi ettei heidän tarvitse maksaa lapsista mitään. Mutta vuoroasuminen on lapsille erittäin rankkaa, ja siksi olisikin rakentavampaa antaa lasten jäädä asumaan entiseen kotiin, ja vanhemmat käyvät siinä vuoroviikoin. Silloin he saisivat nähdä miten kivaa on muuttaa viikon välein.
Muuten olen sitä mieltä että juuri lasten takia kannattaa erota.
Juu ap, alle 3 vuotiaille ei todellakaan suositella vuoroviikkoa ja vuoroviikot ylipäätään toimivat vain silloin, kun vanhemmat asuvat lähekkäin (tuleva koulu) ja molemmat kantavat lapsista yhtälailla vastuuta. Suosittelisin, että yrität dokumentoida mahdollista huoltajuustaistoa silmällä pitäen nyt jonkin aikaa sen, miten työt teillä nyt jakautuvat ja miten mies mahdollisesti laiminlyö lasten- ja kodinhoidon ja sitten eroa vaan kehiin, jos mikään ei muutu. Mitä nopeammin haet eroa, sitä paremmassa asemassa olet saada lasten lähihuoltajuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti ap:n mies ei halua vuoroviikkojärjestelmää. Silloin ap:sta tulisi lähivanhempi, ja hän pääsisi lapsista eroon vain joka toinen viikonloppu + saisi elatusmaksut.
Miehethän haluavat vuoroviikkoja vain siksi ettei heidän tarvitse maksaa lapsista mitään. Mutta vuoroasuminen on lapsille erittäin rankkaa, ja siksi olisikin rakentavampaa antaa lasten jäädä asumaan entiseen kotiin, ja vanhemmat käyvät siinä vuoroviikoin. Silloin he saisivat nähdä miten kivaa on muuttaa viikon välein.
Muuten olen sitä mieltä että juuri lasten takia kannattaa erota.
Minä taas veikkaan miehen haluavan vuoroviikkoja, koska lapset ovat hänelle äärimmäisen tärkeät, vaikka ajan viettäminen lasten kanssa onkin ongelma. Hän lapsia kovasti halusi ja kaikille ulkopuoliselle niitä kovasti hehkuttaa, samoin minulle sanoo o
Eräälle ystävälleni kävi näin. Mies vinkui lasta, ja kun se tuli, ei oikein osallistunutkaan. Kaikkea pitää pyytää erikseen (menisitkö nukuttamaan, pitäisitkö sylissä niin syön), ja muutenkin menee oma mukavuus edellä. Vanhempainvapaita ei pidäkään, vaikka sovittiin. Tuli yllätyksenä meille kaikille, koska ei tosiaan ole mikään macho tyyppi ja halusi oikeasti lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täysin järjetöntä vaatia toista muuttumaan. Muuttuisitko itse, jos joku vaatisi? Olisiko kohtuullisen kuuloinen vaatimus?
Siis mitä, siihenkö pitäisi tyytyä että puoliso vaan päättää että lapset ja kaikki kotityöt onkin sinun töitäsi, eikä hänen?
Älä nyt viitsi tyhmäksi heittäytyä. Yhteinen koti ja lapset, yhteiset askareet. Jos toinen jättäytyy näistä vapaamatkustajaksi ni toki kissa nostettava pyödälle.
Minusta taas parisuhteessa sopeudutaan ja muututaan kumpikin. Ja vanhemmuus muuttaa ihmistä, joka siihen paneutuu
Eroaisin, tuollaisessa suhteessa annat lapsillesi surkean parisuhdemallin, jota he valitettavasti sitten toteuttavat omassa aikuisuudessaan, koska se on tuttua ja turvallista.
Lasten takia yhteenjääminen on mielestäni silkkaa itsekkyyttä.
Miehesi on loppuun palanut työnteosta. Burnout. On tehnyt aikanaan paljon töitä kotona ja omassa työssä. Miehellä ei ole ollut vapaa- aikaa. Kun on loppuun palanut niin ei enää jaksa vaikka pitäisi. Elämä on pelkkää selviytymistä päivästä toiseen. Ei kykene enää työntekoon kun on jo tarpeeksi uupunut.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies oli tuollainen, tottui siihen kun hoitovapaalla tein kotityöt ja ruoka oli valmiina kun saapui kotiin. Kun aloitin työt yksinkertaisesti lopetin tämän systeemin. Sanoin, että ruoka ei ole enää valmiina kun tulet vaan se tehdään yhdessä. Miehiin tepsii monesti myös se, mitä joku ehdotti, että sanot miehellesi että teetkö ruuan vai käytkö kaupassa? Imuroitko vai täytätkö tiskikoneen jne. Tämä toimi myös mun miehellä. Nykyään kotityöt menee n. 60/40% mikä on ihan ok. Harvassa on ne perheet, joissa mies huolehtisi metatyöt ja muut ja tekisi enemmän kotitöitä.
sanot ukolle, että nyt on tosi kyseessä ja tilanteen on muututtava. Kannattaa myös muistaa se, että teidän lapset on tosi pieniä. Eihän tyyliin 0-4vuotiaita voi mihinkään viikko-viikko systeemiin ajaa. Järki käteen! Eli isä näkisi sitten lapsia joka toinen tai joka viikonloppu ja elareita maksaisi sulle.
toisaalta tulee mieleen, että sun miehelläs
Olet kotona ja mies töissä. Tottakai sä hoidat kotityöt etkä odota, että toinen töistä tulleena alkaa sulle kokata. Sitä se kotiäitiys on että hoidetaan lapset ja kodin askareet.
"Olet kotona ja mies töissä. Tottakai sä hoidat kotityöt etkä odota, että toinen töistä tulleena alkaa sulle kokata. Sitä se kotiäitiys on että hoidetaan lapset ja kodin askareet. "
Kommentoija jolle vastasit käy töissä. Lainaus: "Meillä mies oli tuollainen, tottui siihen kun hoitovapaalla tein kotityöt ja ruoka oli valmiina kun saapui kotiin. Kun aloitin työt yksinkertaisesti lopetin tämän systeemin."
Minusta taas parisuhteessa sopeudutaan ja muututaan kumpikin. Ja vanhemmuus muuttaa ihmistä, joka siihen paneutuu
Kyllä, ideaalisti näin. Mutta kuten moni viestinyt, ei aina toteudu arjessa vaan vastuut jää sitten vaan toiselle. Jos puhumalla ei tuohon tule muutosta niin lapset ei ole mikään syy jäädä muuten kuolleeseen suhteeseen.
Kiinnostaa omat geenit ja status. Ei ne nyt voi hirveästi kiinnostaa jos niiden lasten eteen ei viitsi tehdä mitään.