Miksi lapset eivät nykyään huolehdi vanhemmistaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välimatka 400 km. Työ ja perhe. Ei aikaa. 

Ei aikaa? Järjestä aikaa.

Toinen kasvatti sinut kuitenkin reilu 18v niin uskomatonta, että omille vanhemmille ei riitä aika

Eipä minun mielipidettäni kysytty kun synnyin.

Vierailija kirjoitti:

Hassua että samat ihmiset jotka täällä vetoavat pitkiin välimatkoihin tai huonoihin suhteisiin sitä etteivät voi huolehtia vanhemmistaan perustelevat lasten hankintaan sillä että lapset pitävät vanhana huolta kun ei enää itse pärjää. 

Kuka itsekäs ihminen tuollaista ajattelee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välimatka 400 km. Työ ja perhe. Ei aikaa. 

Ei aikaa? Järjestä aikaa.

Toinen kasvatti sinut kuitenkin reilu 18v niin uskomatonta, että omille vanhemmille ei riitä aika

Yksikään aikuinen lapsi ei ole vastuussa vanhemmistaan. Hän on vastuussa omista lapsistaan. Olet siis sitä mieltä että aikuisen lapsen on hylättävä oma perheensä, irtisanouduttava töistään ja muutettava 400 km päähän mammaa hoitamaan. Ei saatana miten tyhmä olet.

Nämä ovat arvovalintoja,sanot mitä sanot. Mieheni lähtee 1000km päähän kerran kuussa tai kahdessa viikoksi,jotta pääsee auttamaan sairastuneita iäkkäitä vanhempiaan. Ei ole hylkäämässä perhettään,ei ole ottamassa lopareita,vaan tekee tunteja sisään sen verran,että viikko kerr

Miten he pärjäävät väliajat?

Vierailija kirjoitti:

Niin. Mä asuin vielä 10v sitten 600km päässä vanhemmistani, muutin lähemmäs osin sen vuoksi, että halusin olla lähellä heidän viimeisinä vuosinaan. Ja hyvä niin. Toinen vanhemmistani kuoli 6 vuotta sitten; oli arvokasta saada elää lähempänä häntä nuo viimeiset vuodet. Elossa oleva vanhempani on jo hyvin iäkäs. Olen suunnitellut elämääni niin, että ainakin sen aikaa, kun hän elää, asun täällä päin. Sen jälkeen ehkä kiinnostaisi hakeutua esim. ulkomaille töihin (nuorempana olen ollut), mutta nyt elämä on täällä. Mulle vanhemmat siis on osa omaa elämää, olen huomioinut heidät valintoja tehdessäni.

Eli uhraat elämääsi ja ootat kuolemaa, sit voit toteuttaa haaveesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välimatka 400 km. Työ ja perhe. Ei aikaa. 

Ei aikaa? Järjestä aikaa.

Toinen kasvatti sinut kuitenkin reilu 18v niin uskomatonta, että omille vanhemmille ei riitä aika

Yksikään aikuinen lapsi ei ole vastuussa vanhemmistaan. Hän on vastuussa omista lapsistaan. Olet siis sitä mieltä että aikuisen lapsen on hylättävä oma perheensä, irtisanouduttava töistään ja muutettava 400 km päähän mammaa hoitamaan. Ei saatana miten tyhmä olet.

Nämä ovat arvovalintoja,sanot mitä sanot. Mieheni lähtee 1000km päähän kerran kuussa tai kahdessa viikoksi,jotta pääsee auttamaan sairastuneita iäkkäitä vanhempiaan. Ei ole hylkäämässä perhettään,ei ole ottamassa lopareita,vaan tekee tunteja sisään sen verran,että viikko kerr

Miksei miehesi vanhemmat ajattele yhtään poikansa jaksamista vaan vaativat häntä kulkemaan tuollaisen matkan joka kuukausi? He voisivat ihan hyvin muuttaa teidän naapurustoon, joten voisitte käydä auttamassa heitä päivittäin.

Nyt eletään itsekkyyden ja hedonismin aikaa. Ihminen etsii nautintoa ja hyvää mieltä itsensä ulkopuolelta, eikä sellaiseen elämään kuulu toisista huolehtiminen. Sehän on raskasta ja rasittavaa, ja täynnä ikäviä velvollisuuksia ja se kuormittaa herkkää mieltä liikaa. Ihanaa jos saataisiin eutanasialaki voimaan, siinähän on mahdollisuus. 

Jos vanhemmat hoitavat omia vanhempiaan kuka hoitaa heidän lapsensa?

Vierailija kirjoitti:

Niin. Mä asuin vielä 10v sitten 600km päässä vanhemmistani, muutin lähemmäs osin sen vuoksi, että halusin olla lähellä heidän viimeisinä vuosinaan. Ja hyvä niin. Toinen vanhemmistani kuoli 6 vuotta sitten; oli arvokasta saada elää lähempänä häntä nuo viimeiset vuodet. Elossa oleva vanhempani on jo hyvin iäkäs. Olen suunnitellut elämääni niin, että ainakin sen aikaa, kun hän elää, asun täällä päin. Sen jälkeen ehkä kiinnostaisi hakeutua esim. ulkomaille töihin (nuorempana olen ollut), mutta nyt elämä on täällä. Mulle vanhemmat siis on osa omaa elämää, olen huomioinut heidät valintoja tehdessäni.

Ymmärrän sua hyvin,. Mun vanhemmat tekivät jo neljännesvuosisata sitten sen päätöksen, että HE muuttivat samaan taloyhtiöön kuin missä heidän molemmat tyttärensä jo asuivat. 

Kun olin kasarilla kotisairaanhoidossa ja sitten vanhainkodissa sairaanhoitajana, mä päätin silloin, että niin kauan, kun mussa henki pihisee, mun vanhemmat ei laitoshoitoon joudu. Tosin silloin en vielä tiennyt, että vain muutamaa vuotta myöhemmin tulen sairastumaan hitaasti etenevään nivelreumaan ja 20 vuotta myöhemmin aika nopeasti etenevään moninivelrikkoon. Enkä tiennyt sitäkään, että vanhempani tulevat elämään lähes 100-vuotiaiksi. Molempien vanhempieni toive on ollut saada olla kotona loppuun asti ja siihen olen kaikesta huolimatta pyrkinyt. Mun vanhemmilla vaan - ja erityisesti isälläni - oli sellainen kummallinen käsitys, että mä olen edelleen se terve 27v tytär, joka pystyy hoitamaan heidät. Mulla on muitakin sairauksia - yksi niistä oli vähällä viedä mun hengen jo 2012 - ja viime talvena oli pakko kysyä isältäni ihan suoraan: kumman haluat haudata ensi, vaimosi vai tyttäresi. Koska isän toiminta oli silloin sellaista, että mua lääkäri kielsi enää osallistumasta äidin hoitamiseen. Reumalääkityksenkin jouduin lopettamaan yli vuosi sitten sen vuoksi, että se olisi edellyttänyt verikokeissa käyntejä yms ja koska mä en voinut äidin tilanteen takia poistua 100 metriä kauemmas kodistani, niin oli pakko lopettaa reumalääkitys. 

Mä todellakin toivon, ettei isä mene yhtä sekaisin kuin mitä äiti oli. Koska ihan mielelläni teen sen, mitä pystyn, jotta isäkin saisi olla kotona loppuun asti. Onneksi isäni nyt suhtautuu paljon paremmin ulkopuoliseen apuun kuin mitä oli äidin aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Mä asuin vielä 10v sitten 600km päässä vanhemmistani, muutin lähemmäs osin sen vuoksi, että halusin olla lähellä heidän viimeisinä vuosinaan. Ja hyvä niin. Toinen vanhemmistani kuoli 6 vuotta sitten; oli arvokasta saada elää lähempänä häntä nuo viimeiset vuodet. Elossa oleva vanhempani on jo hyvin iäkäs. Olen suunnitellut elämääni niin, että ainakin sen aikaa, kun hän elää, asun täällä päin. Sen jälkeen ehkä kiinnostaisi hakeutua esim. ulkomaille töihin (nuorempana olen ollut), mutta nyt elämä on täällä. Mulle vanhemmat siis on osa omaa elämää, olen huomioinut heidät valintoja tehdessäni.

 

Eli uhraat elämääsi ja ootat kuolemaa, sit voit toteuttaa haaveesi?

En, ei mun elämä ole pysähdyksissä. On hyvä työ, ystäviä, harrastuksia, iso talo ja puutarha, parisuhde. Ja lähellä asuva vanhempi, jota autan. Ihan tässä omaa elämääni elän ja jos joskus on raskasta, sekin on mun elämää eikä kenenkään toisen.

Se, että on tulevaisuuden haaveita toisenlaisesta elämästä, ei tarkoita sitä, että tällä hetkellä ei haluaisi olla tässä. Mä nimenomaan haluan olla läheisteni rinnalla ja tukena heidän viimeisinä vuosinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö ole ap työelämässä vaan lorvit kotona?

Oletko tyhmä? Jos hän on omaishoitaja, hän säästää yhteiskunnalle ihan hitosti rahaa.

 

Mitä tässä sitten omaishoitaja tarkoittaneekaan. Jos kyseessä on hieman jähmeästi liikkuva vanhus, jolla ei ole dementiaa, yhteiskunta säästäisi paljon, jos ap olisi palkkatöissä ja kotihoito kävisi pari kertaa viikossa vanhuksen luona.

Ihan toinen asia on, jos kyseessä on väkivaltainen dementikko.

Peräkammarinpoika serkkuni kutsuu itseään nykyään omaishoitajaksi, vaikka asuu vanhan äitinsä nurkissa ja äiti hoitaa niin kauppareissut kuin kotityöt. Ilmeisesti tämä mahdollisen sairaskohtauksen sattuessa avun paikalle soittaminen tekee hänestä omaishoitajan, vaikkei sairaskohtauksia ole ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö ole ap työelämässä vaan lorvit kotona?

Oletko tyhmä? Jos hän on omaishoitaja, hän säästää yhteiskunnalle ihan hitosti rahaa.

 

Mitä tässä sitten omaishoitaja tarkoittaneekaan. Jos kyseessä on hieman jähmeästi liikkuva vanhus, jolla ei ole dementiaa, yhteiskunta säästäisi paljon, jos ap olisi palkkatöissä ja kotihoito kävisi pari kertaa viikossa vanhuksen luona.

Ihan toinen asia on, jos kyseessä on väkivaltainen dementikko.

Peräkammarinpoika serkkuni kutsuu itseään nykyään omaishoitajaksi, vaikka asuu vanhan äitinsä nurkissa ja äiti hoitaa niin kauppareissut kuin kotityöt. Ilmeisesti tämä mahdollisen sairaskohtauksen sattuessa avun paikalle soittaminen tekee hänestä omaishoitajan, vaikkei sairaskohtauksia ole ollut.

Omaishoitaja on henkilö, jolla on hyvinvointialueen kanssa kirjallinen sopimus omaishoitajuudesta. Omaishoitajalle maksetaan omaishoidontukea ja omaishoitajan tehtäviin kuuluu sopimuksessa määritellyt asiat. Mun isäni (yli 90v rollaattorilla liikkuva vanhus) oli äidin omaishoitaja ja luonnollisestikaan häneltä ei edellytetty samoja asioita kuin olisi edellytetty, jos esimerkiksi minä olisin ollut äidin omaishoitaja. Ihminen voi kutsua itseään ihan miksi vain haluaa, mutta omaishoitajuus on ihan juridinen juttu eikä mikään "musta tuntuu, että olen" -juttu. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Mä asuin vielä 10v sitten 600km päässä vanhemmistani, muutin lähemmäs osin sen vuoksi, että halusin olla lähellä heidän viimeisinä vuosinaan. Ja hyvä niin. Toinen vanhemmistani kuoli 6 vuotta sitten; oli arvokasta saada elää lähempänä häntä nuo viimeiset vuodet. Elossa oleva vanhempani on jo hyvin iäkäs. Olen suunnitellut elämääni niin, että ainakin sen aikaa, kun hän elää, asun täällä päin. Sen jälkeen ehkä kiinnostaisi hakeutua esim. ulkomaille töihin (nuorempana olen ollut), mutta nyt elämä on täällä. Mulle vanhemmat siis on osa omaa elämää, olen huomioinut heidät valintoja tehdessäni.

Ymmärrän sua hyvin,. Mun vanhemmat tekivät jo neljännesvuosisata sitten sen päätöksen, että HE muuttivat samaan taloyhtiöön kuin missä heidän molemmat tyttärensä jo asuivat. 

Kun olin kasarilla kotisairaanhoidossa ja sitten vanha

Näinhän se on. Koskaanhan ei tiedä, saako itse elää terveenä tai toisaalta kuinka pitkään oma vanhempi elää.Aina on mahdollista, että minä kuolen ennen vanhempaani. Sun kohdalla ymmärrän myös täysin, että itsesi vuoksi olet joutunut rajaamaan sitä, minkä verran vanhempiasi olet auttanut.

Jo edesmenneen vanhempani sairastaessa jouduin myös vetämään rajoja heille ja kannustamaan omaishoitajana toiminutta toista vanhempaani pitämään huolta omasta jaksamisestaan (aina ei tiennyt, kummasta olisi pitänyt olla enemmän huolissaan), Nyt on sitten se tilanne, että tuo elossa oleva ikäihminen asuu yksin ja on ikäisekseen hyvässä kunnossa ja pärjää melko vähällä avulla. 

Vanhempani ei ollut sen ihanteellisempi ihminen kuin muutkaan, mutta tietysti hoidin kaiken minkä pystyin. Kysymys ei ollutkaan siitä, minkälainen hän oli, vaan siitä, minkälainen ihminen itse halusin olla. 

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhemmat hoitavat omia vanhempiaan kuka hoitaa heidän lapsensa?

Muu lähipiiri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eläkekusetuksen vuoksi. Riittää hoidoksi se raha minkä joudun heille tyel-maksuja maksamaan.

Ootsä koskaan tullut ajatelleeksi, mitä kivaa aäkin saat eläkeläisten maksamilla verovaroilla. Mäkin maksan veroja 30 prosenttia eläkkeestäni joka kuukausi. Mikä on sun veroprosenttisi? Olin lisäksi mukana siinä ikäpolvessa, joka rakensi sulle tämän hyvinvointihimmelin kaikkine tukineen. Aäkin saat opintotukea, vaikka mä opiskelin lainalla. Ynnä muuta kivaa.

Oletko tyhmä? Sulle annetaan vaan vähemmän rahaa tilille, et maksa veroja, koska et tienaakaan mitään. Ansaitsemattomia tuloja nauttiva laiskottelija on mukamas rakentanut koko maan. HV!

Olet rohmunnut, jos olet eläkettä anonut. Ja olet anonut, koska rohmuat joka kk toisten taskuilla. Loinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhemmat hoitavat omia vanhempiaan kuka hoitaa heidän lapsensa?

Muu lähipiiri.

Mikä lähipiiri?

Nro 232: "Näinhän se on. Koskaanhan ei tiedä, saako itse elää terveenä tai toisaalta kuinka pitkään oma vanhempi elää.Aina on mahdollista, että minä kuolen ennen vanhempaani. Sun kohdalla ymmärrän myös täysin, että itsesi vuoksi olet joutunut rajaamaan sitä, minkä verran vanhempiasi olet auttanut.

Jo edesmenneen vanhempani sairastaessa jouduin myös vetämään rajoja heille ja kannustamaan omaishoitajana toiminutta toista vanhempaani pitämään huolta omasta jaksamisestaan (aina ei tiennyt, kummasta olisi pitänyt olla enemmän huolissaan), Nyt on sitten se tilanne, että tuo elossa oleva ikäihminen asuu yksin ja on ikäisekseen hyvässä kunnossa ja pärjää melko vähällä avulla."

Jos joku ulkopuolinen olisi nähnyt mun vanhemmat yhdessä, olisivat takuulla veikanneet, että äiti on isän omaishoitaja eikä päinvastoin. Äidillä kun ei ollut mitään muuta vikaa kuin muistisairaus. Jalat toimivat vikkelämmin kuin mulla itselläni. Vielä vuosi sitten äiti saattoi puhua "ihan järkeviä", jos keskustelu sujui tuttuun tapaan eikä kukaan esittänyt mitään sellaista, jota varten olisi pitänyt muistaa jotain. Ja itsekin vähän yllätyin, miten pitkään isä onnistui salaamaan meiltä muilta äidin todellisen tilanteen. 

Mä just muutama päåivä sitten juttelin puhelimessa siskoni kanssa ja sanoi, että ei varmaan saisi olla iloinen äidin kuolemasta. Mutta mun isänikin on taas saanut elämänsä takaisin. Olihan se isällekin aika raskasta olla kotinsa vanki 1,5 vuoden ajan. Ei päässyt lääkäriin eikä minnekään ilman, että joku tuli vahtimaan äitiä. Ketään ei halunnut enää kutsua kotiinsa kahvillekaan, kun äiti pissaili pitkin lattioita ja välillä ulosti housuunkin. Puolentoista vuoden "painajaisen" jälkeen isä soittelee mulle ja kertoo, mitä ruokaa on laittanut, missä on käynyt jne. Vaikka tollasella ysivitosella ei enää olekaan kauheasti ystäviä ja kavereita elossa, niin isä on saanut takaisin ne, jotka vielä on. Olen iloinen isän puolesta, kun nyt se voi taas rollailla taksiin ja lähteä kauppakeskukseen, parturiin, silmälääkäriin ja ihan minne vaan haluaa. 

En tosiaankaan pysäytä omaa elämää jonkin vanhuksen vuoksi, joka kuvittelee olevansa maailman keskipiste. Ostakoon palveluita, jos sellaisia tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välimatka 400 km. Työ ja perhe. Ei aikaa. 

Ei aikaa? Järjestä aikaa.

Toinen kasvatti sinut kuitenkin reilu 18v niin uskomatonta, että omille vanhemmille ei riitä aika

Olipa kohtuutonta, kukaan ei tuohon pysty, ei ajan kai matkakustannusten takia.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välimatka selittää monilla. 

Jos välimatkaa ei ole, niin ei kyllä mikään selitä, sillä aikaa ihmisillä on. Se on vain priorisoinnista kiinni mihin sen käyttää. Vaikka olisi työt ja lapset, niin aikaa on silti ruhtinaallisesti, kun vaan osaa käyttää sitä eikä esim. jumita tuntikausia päivässä ruutujen äärellä tai sähellä jotain turhaa. 

Riippuu kyllä ihan siitä vanhuksesta. Mä aloin yli vuosi sitten tekemään vain 3-päiväistä työviikkoa, mutta mun muistisairas äitini ei kuitenkaan ymmärtänyt karkailla vain mun vapaapäivinäni. 

Miksi muistisairasta äitiä ei hommattu hoitokotiin, josta ei pääse karkailemaan ja jossa ammattitaitoiset ihmiset hoitavat?