Muita jotka ei ole koskaan saanut kumppanikseen sitä ihmistä, johon oli todella rakastunut?

Vierailija kirjoitti:

Voi hitto en tiedä edes mitä sanoa vaikka olenkin inceli

Sano vaikka "ohhoh! Ai naisellekin voi käydä näin!"

Vierailija kirjoitti:

Kysymys naisille:

Mistä johtuu että lähes aina kun nainen kuvailee hyvän luonteen omaavaa miestä niin samalla mainitaan myös että juuri häntä kohtaan ei tunneta seksuaalista halua?

Liittyykö tämä siihen että nainen voi tuntea seksuaalista halua vain ns. pahapoikiin eli tuollaisiin Porvoon poliisia mpujien kaltaisiin tyyppeihin?

Sitä kuulee tosi usein että naiset tuntee seksuaalista halua juuri niihin joiden luonne ei muuten ole yhteensopiva.

Naiset on traumatisoituneita ja seksuaalinen halua vain tarkoittaa sitä, että tämä kyseinen henkilö aktivoi jonkun varhaislapsuuden hylkäämistrauman joka tuntuu virheellisesti kehossa rakastumisen, viehättymisen tunteina tai mitä niitä tunteita nyt onkin. Henkilö tulkitsee tarpeen miellyttää ja fiksaation rakkaudeksi, vaikka tämä on vain hylkäämiskokemuksen uudelleen elämistä. Se on sitä kun on perhosia vatsassa ja hermosto menee ylettömään jännitystilaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ihmiseen voi rakastua jos ei seurustele sen kanssa. Pidit jotain komeaa miestä täydellisenä ja kuvittelit että olit rakastunut mutta olit rakastunut sen ulkonäköön. Et voi tuntea miestä jos sen kanssa ei seurustele, sen luonne voi olla vaikka kuinka kamala myöhemmin- Rakastumiseen voi mennä 2 vuottakin.

Aika monet sairaat häiriintyneet stalkerit kuvittelevat olevansa "rakastuneita" naiseen. Samalla kun eivät tunne kohdetta edes sitä vähää, että ymmärtäisivät heidän halveksivan sairaita, häiriintyneitä stalkereita.

Joo ei se naistenkaan ulkomuodon tiirailu mitään "rakkautta" ole.

Kaksi kertaa oon ollut rakastunut, enkä saanut kumpaakaan. Muutama suhde ilman rakastumista, eroon päättyivät. Oon yksin. N37

Minä koin elämäni rakkauden parikymppisenä. En saanut häntä. Siitä on jo yli 20 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että alle 100 000€ tienaavilla rumiluksilla se on useinmiten tasan tätä. Ennen oli painetta pariutua, jos ei halunnut elämää luostarissa tai peräkammarissa, mutta nykyisin kun nuo uhat ovat väistyneet niin paine pariutumiseen on vähentynyt.

Älkää suotta alapeukuttako kuulun myös itse köyhien rumilusten sarjaan.

No ei ihme olet köyhä, kun käytät sanaa "useinmiten"? Lähdetään äidinkielen alkeista liikkeelle. Mieti nyt ihan kunnolla tuota sanaa, että mikähän siinä on vialla. 

Sain, mutta halusi erota.

Vasta nyt lähes 15 vuoden jälkeen olen alkanut ymmärtää, että jotain muuttui viimeisenä päivänä lopullisesti. Halusi puhua, mutta itse en kyennyt muuhun kuin puremaan hammasta ja laskemaan minuutteja lähtöön. Jokin osa minussa sulkeutui eikä ole sen jälkeen avautunut juurikaan. 

Joitakin vuosia sitten vanhempani lipsautti, että oli ollut yhteydessä ennen naimisiin menoaan, kun ei kuulema tiennyt, miten muuten saada minuun yhteys, ja vanhempani oli luvannut kertoa minulle. Pakkasin tavarani ja lähdin kotiin. Välit vanhempaani ovat viilenneet siinä määrin, että ei voi edes väleistä puhua. 

Kaikki kunnioitukseni toista osapuolta kohtaan loppui myös. En tiedä, mitä kuvitteli tullessaan vielä viimeiseksi päiväksi, vaikka kerroin sen olevan huono idea, koska kaikki oli käsitelty. En tiedä, mitä kuvitteli vielä vuosienkin jälkeen ottaessani vanhempaani yhteyttä saati kuvitellessaan, että jotain tapahtuu, kun vanhempani kertoo minulle. Olin viimeisenä päivänä hiljaa. En vastannut yhteydenottoihin. En ottanut yhteyttä. En tiedä, miten paljon selvemmin voi sanoa, että ei ole enää mitään sanottavaa hänelle. Halusi erota ja erottiin.

Ennen kuin vanhempani pudotti tuon, olin harkinnut, että jonain päivänä puhuisin jollekulle aiheesta. Nyt tiedän, että en voi, koska en tiedä, ketkä kaikki ovat olleet yhteydessä tuon toisen osapuolen kanssa. Minulla on epäilykseni, koska aina silloin tällöin tulee et ole ollut onnellinen aikoihin kommenttia, johon nykyään voin vastata hyvällä omallatunnolla tunnolla, että nykyinen suhde on elämäni paras (15 vuoteen). Tässä on nimittäin ajoittain jopa häivähdys rakkautta, joka tosin tekee minut usein enemmän surulliseksi kuin onnelliseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Luin järkyttyneenä tätä ketjua. Miksi ihmiset ovat tyytyneet? Eihän siitä tule onni, että tyytyy johonkin mikä ei ole suurta rakkautta. Itse olen pitänyt tätä tärkeimpänä asiana elämässä. Sitä kautta olen opastanut omiakin lapsia, että menkää sen mukaan mitä sydän sanoo. Ja mielellään vielä niin, että odotatte, että olette edelleen sitä samaa mieltä. Näin on ainakin minulla onnistunut. 

Nuoruuden rakkaus oli ihanaa 16-22- vuotiaana. Sitten huomasin sen hiipuvan. Löysin pian uuden, elämäni rakkauden. Katseltiin toisiamme 10 vuotta ennenkuin olimme molemmat aivan varmoja, että tunne kestää. Nyt takana on yhteiseloa 34 vuotta ja elämme elämämme parasta aikaa. Ei mikään ole niin tärkeä tunne kuin oikea rakkaus molemmin puolin. Se auttaa elämän murheissa kaikkeen. 

Avainsana onkin "oikea rakkaus molemmin puolin". Niinhän minäkin tein kuten sinä, eli etsin täydellistä rakkautta. Sellaista, johon rakastuisin päätä pahkaa. Kädenlämpöiset viritykset hylkäsin heti. Keskityin liikaa omiin tunteisiini, kriteerinä oli, että MINÄ hullaannun.

Kelpuutin kumppaniksi siis vain sellaisen miehen, joka vei jalat alta kerta rysäyksellä ja oma rakkauden tunteeni vain kesti ja kesti, olin vain huumaantunut ja hullaantunut. Miehessä ei ollut mitään vikaa, ei ärsyttävää, ei mitään, mitä olisi pitänyt muuttaa tai että olisi toivonut jonkin nyanssin olevan toisin. Olin itse niin rakkauden huumassa, että en tajunnut, ettei mies ollut niin huumassa kuin minä. Olin aivan sokaistunut. 

Ota huomioon, että se toinen osapuoli voi siis tyytyä sinuun eikä ikinä kerro sitä, että tyytyi sinuun, kun ei jotain toista saanutkaan. Koska jos tuollaisen menisi paljastamaan, niin siinähän se suhde sitten olisi. Ja onhan sen toisen kiva paistatella siinä jalustalla, kun se toinen niin rakastaa.

Pidemmän päälle, siis vuosikymmenten jälkeen, kyllä selviää sitten kaikki totuudet. 

Sanoisin, että on todella harvinaista löytää kumppani siten, että molemmat hullaantuvat ja rakastuvat aidosti ja yhtä huumaavasti. Aina se miltei menee niin, että toinen rakastaa enemmän ja toinen vähän niinkuin tyytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin järkyttyneenä tätä ketjua. Miksi ihmiset ovat tyytyneet? Eihän siitä tule onni, että tyytyy johonkin mikä ei ole suurta rakkautta. Itse olen pitänyt tätä tärkeimpänä asiana elämässä. Sitä kautta olen opastanut omiakin lapsia, että menkää sen mukaan mitä sydän sanoo. Ja mielellään vielä niin, että odotatte, että olette edelleen sitä samaa mieltä. Näin on ainakin minulla onnistunut. 

Nuoruuden rakkaus oli ihanaa 16-22- vuotiaana. Sitten huomasin sen hiipuvan. Löysin pian uuden, elämäni rakkauden. Katseltiin toisiamme 10 vuotta ennenkuin olimme molemmat aivan varmoja, että tunne kestää. Nyt takana on yhteiseloa 34 vuotta ja elämme elämämme parasta aikaa. Ei mikään ole niin tärkeä tunne kuin oikea rakkaus molemmin puolin. Se auttaa elämän murheissa kaikkeen. 

Avainsana onkin "oikea rakkaus molemmin puolin". Niinhän minäkin tein kuten sinä

Kiitos rehellisyydestä. Tasoteoria ja naisten hypergamia on tuolle se selitys.

Naiset yleisesti ottaen ovat mielummin yksin jos eivät löydä itseään parempitasoisempaa miestä.

Olen useasti tyytynyt siihen joka nyt on kiinnostustaan tuonut ilmi. Olen myös sitkeällä yrityksellä ja kaverin avustuksella saanut sen johon somessa ihastuin, ja rakastuin sitten älyttömästi. Se oli virhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin järkyttyneenä tätä ketjua. Miksi ihmiset ovat tyytyneet? Eihän siitä tule onni, että tyytyy johonkin mikä ei ole suurta rakkautta. Itse olen pitänyt tätä tärkeimpänä asiana elämässä. Sitä kautta olen opastanut omiakin lapsia, että menkää sen mukaan mitä sydän sanoo. Ja mielellään vielä niin, että odotatte, että olette edelleen sitä samaa mieltä. Näin on ainakin minulla onnistunut. 

Nuoruuden rakkaus oli ihanaa 16-22- vuotiaana. Sitten huomasin sen hiipuvan. Löysin pian uuden, elämäni rakkauden. Katseltiin toisiamme 10 vuotta ennenkuin olimme molemmat aivan varmoja, että tunne kestää. Nyt takana on yhteiseloa 34 vuotta ja elämme elämämme parasta aikaa. Ei mikään ole niin tärkeä tunne kuin oikea rakkaus molemmin puolin. Se auttaa elämän murheissa kaikkeen. 

Avainsana onkin "oikea rakkaus

Höpö höpö, naiset yleisesti ottaen tyytyy mieheen, joka on jossain määrin hyvä. Naisten suusta kuulee näitä, "mulla on hyvä mies, se ei lyö/se käy töissä/se ei petä/se ei oo päihdeongelmallinen/se osallistuu myös kotitöihin.." jne. Vertauskuvallisesti ei valita sitä miestä joka saa nauramaan, vaan se joka ei aiheuta itkua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin järkyttyneenä tätä ketjua. Miksi ihmiset ovat tyytyneet? Eihän siitä tule onni, että tyytyy johonkin mikä ei ole suurta rakkautta. Itse olen pitänyt tätä tärkeimpänä asiana elämässä. Sitä kautta olen opastanut omiakin lapsia, että menkää sen mukaan mitä sydän sanoo. Ja mielellään vielä niin, että odotatte, että olette edelleen sitä samaa mieltä. Näin on ainakin minulla onnistunut. 

Nuoruuden rakkaus oli ihanaa 16-22- vuotiaana. Sitten huomasin sen hiipuvan. Löysin pian uuden, elämäni rakkauden. Katseltiin toisiamme 10 vuotta ennenkuin olimme molemmat aivan varmoja, että tunne kestää. Nyt takana on yhteiseloa 34 vuotta ja elämme elämämme parasta aikaa. Ei mikään ole niin tärkeä tunne kuin oikea rakkaus molemmin puolin. Se auttaa elämän murheissa kaikkeen. 

Avainsana onkin "oikea rakkaus

Kuule, kun se menee niin että taso määräytyy sen mukaan millaisen ihmisen saa sitoutettua. Eli on mahdotonta saada yli oman tasonsa mukaista kumppania, tämä on tieteellinen teoria.

Se on totta että harvoin molemmat rakastuvat vahvasti yhtä aikaa, mutta kuka sellaisessa suhteessa elää, ei ikinä enää tyytyisi mihinkään vähempään. 

En ole ikinä saanut sitä miestä jonka olisin halunnut.

Uskon että iso osa parisuhteista on sellaisia, joissa toinen tai molemmat on tyytyneet. Kaverikin on ollut 20 v avoliitossa miehen kanssa, jolla kesti 10 vuotta sanoa että rakastaa, eikä vieläkään suostu naimisiin, mutta kaveri elelee omissa pilvilinnoissaan eikä suostu myöntämään, että häneen on jossain määrin tyydytty, koska mies on kaikin puolin parempaa tasoa etenkin nyt keski-ikäisenä. 

Ensin sitä tutustuu ihmiseen ja sitten kenties rakastuu. En ymmärrä miten se menisi jotenkin niin, että ensin halutaan jotain vierasta ihmistä ihan kauheasti, ja sitten katsotaan että "saadaanko se" eli siis haluaako se toinen myös sut. Ensin jutellaan ja puolin ja toisin tutustutaan niin hyvin, että tulee ihastuminen ja myöhemmin sitten rakastuminen. Ja se ettei ole kemiaa molemmilla näkyy tietysti jo siinä tutustumisvaiheessa, ja siinä kohtaa se jolla ei mitään kipinää syty, sanoo irti koko homman, ennenkuin se toinen ehtii oikein rakastua.

Mulla on ollut elämässäni tasan kaksi miestä joihin olen rakastunut. Ensimmäisen kanssa olin noin 8 vuotta, ja häntäkin rakastin vähän liikaakin, ja hänkin varmasti rakasti minua, mutta rakasti alkoholia enemmän. Toisen kanssa olen ollut puolet elämästäni eli noin neljännesvuosisadan ja rakastan häntä edelleen, ja tiedän että hänkin rakastaa minua, kaikista elämän tuomista vastoinkäymisistä huolimatta. Kumpikaan meistä ei ole mitenkään tyytynyt, ei meillä kummallakaan ollut mitään pakkoa alkaa seurustelemaan tai mennä naimisiin. Me juteltiin monta kuukautta ja sitten kun alettiin tapailla, tuli rakkauden tunteet, ja se on pysynyt. Kumpikin tietää, että jos rakkaus loppuu, niin voi vapaasti lähteä, ja ettei kumpikaan halua olla yhdessä jos toinen ei rakasta enää.

Eiköhän meitä oo aika monta.

Kahdesti olen tuon kokenut. Toisesta en ole vieläkään päässyt yli. Joskus menee viikkoja, etten koskaan ajattele häntä, mutta joskus ei tosiaankaan mene.

Oma ongelmani on aina ollut, että kun/jos rakastun hulluna, niin nostan ihmisen sellaiselle jalustalle, että pelkkä näkeminenkin saa minut lähinnä sekoamaan. En uskaltaisi ikinä alkaa suhteeseen sellaisen tunteen vallassa. Valitettavasti on siis helpompi alkaa suhteeseen henkilön kanssa,  joka on tyyliin "vain joku jotenkin sopiva".  No selväähän se on, että nämä suhteet ei kanna mihinkään ja elämä on onnetonta. Lopulta sitä on sitten yksin, kun ei jaksa enää sinnitellä.  Olen siis surkea luuseri, koska olen pelännyt, että en riitä, kun olen itse todella rakastunut. 

No en saanut ihastustani, tosin en edes yrittänyt. Tiesin ettei  edes kannata yrittää ja myöhemmin tajusin  myös sen etten sellaisessa suhteessa olisi ollit mitenkään onnellinen. 

Tilalle sain tasapainoisen ja hyvän suhteen ihmisen kanssa kenestä välitän todella paljon, hän ei vienyt jalat alta mutta on turvallinen ja hyvä ihminen ja se on minulle tärkeämpää.

Vierailija kirjoitti:

Sama mutta en ole "tyytynyt" kehenkään. Tulos siis se että olen jäänyt yksin.

 

N47

sama täällä

Lisää kokemuksia