Muita jotka ei ole koskaan saanut kumppanikseen sitä ihmistä, johon oli todella rakastunut?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kyllä aina ajatellut että valtaosa ei "saisi" ketä eniten rakastanut/ ihastunut, vaan että se on enemmän semmosta hömppäromanttinenelokuva -kamaa ja oikeat suhteet on enemmän semmosia missä ei ehkä niin palavasti olla yhtäaikaa rakastuneita vaan enemmän kasvetaan yhteen kun annetaan suhteelle mahdollisuus.

Olen samalla kannalla. Sitä paitsi, millä se ihastumisen taso mitataan? Korviaan myöten ihastuminen esikoulussa siihen yhteen Teroon? Tero leikki mieluummin puuha- Peteä tai transformersia. Yläasteellakin Teroa vilkuilin, paitsi että muutti toiseen kouluun kun oltiin seiskalla. Myöhemmin Tero meni armeijaan ja jäi sopimussotilaaksi, löysi työpaikkakunnaltaan naisen ja elävät kuulemma avoliitossa. H- tin lehmä! Vei minulta Teron, vaikka oli minulle varattu! Minä löysin sen ensin! En enää löydä ketään johon voisin yhtä palavasti rakastua kuin Teroon silloin eskarissa! Yhyy, elämäni on pilalla!

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohiksena. En ole koskaan rakastunut miehen komeuteen, pituuteen ja muihin ulkoisiin asioihin, vaan sen ihmisen luonteeseen. Kukaan näistä miehistä ei ole ollut pitkä eikä perinteisellä tavalla komea tai edustanut jotakin tiettyä hienoa asemaa. Ulkonäkö on kuitenkin miellyttänyt minua ja muut asiat ja kokonaisuus on vaikuttanut sopivalta minulle. Mielestäni nämä avaruuskirurgilaatikkoleukakalsarimalli -puheet ovat niin tympäiseviä ja perättömiä. En jaksaisi ikinä kiinnostua tuollaisesta. Tärkeintä on mielestäni keskusteluyhteys, yhteinen arvomaailma ja fyysinen vetovoima. Tällä tavalla minulle on kolahtanut vain kaksi miestä koskaan, ja toinen heistä on nykyinen mieheni. 

Liirum laarum. Jolloti jolloti. Puhut ristiin. Kerrot kuinka et ole koskaan rakastunut ulkonäköön vaan luonteeseen. Kuitenkin toisessa kohtaa kerrot kuinka fyysinen vetovoima on tärkeä tekijä, ja kuinka ulkonäkö on miellyttänyt sinua. Vaikka sinulle olisi tullut vastaan mies jonka luonne olisi täydellisen 10+ niin jos riittävää ulkonäköä ja tätä kautta fyysistä vetovoimaa ei olisi ollut niin pariutumatta olisi jäänyt.

Kaksi tärkeintä on: Fyysinen vetovoima, riittävä ulkonäkö. Hyvä luonne plussaa, mutta tarvittaessa siitä voidaan joustaa jos kaksi ensimmäistä on hyvällä mallilla.

nostooo

En haluaisi mitään muuta niin paljon kuin kokea aivan mielettömän rakkauden molemmin puolin. 

Olen niin rakastunut yhteen mieheen, mutta olen jo naimisissa. En tule koskaan saamaan tuota uutta rakkauttani itselle, sillä hänen tunteet ovat viileämmät vaikka niitäkin on. Hänkin varattu. Tällä mennään, onneksi on hyvä mies minulla kuitenkin.  Mutta ei ole joka päivä helppoa.

N

Taitaa olla useimmilla noin. Joko kompromissi toiselle tai sitten molemmille. Ja näkyy tilastoissa.

En silti väitä, etteikö noissa suhteissa olisi paljon hyvääkin ja varmasti paljon koettua, mikä oli sen arvoista. Niin ainakin itsellä.

No sori vaan mutta aika tyhmä saa olla että tuhlaa elämänsä tuollaiseen. Vain koska toinen oli niin sinnikäs?!!

Vierailija kirjoitti:

Mä sain sen miehen avioliittoon, johon olin umpirakastunut. Mutta hän ei ollutkaan umpirakastunut muhun näköjään. Ja niin se avioliitto päättyi siihen, että mies petti ja jätti. Avioliitto kesti kuiteski yli 15 vuotta.

Ootko siis varma, että tunne olisi ollut molemminpuolinen, jos olisit saanut elämäsi suuren rakkauden?

Nimittäin voinpa kertoa ihan kokemuksesta, että on aivan kammottavaa olla miehen kanssa avioliitossa, josta aavistat, että vain tyytyi suhun, kun ei saanut jotain toista. Se tunne on jotain aivan jäätävää. 

Mies ei ollut alussakaan sinuun rakastunut?

Kävi itsellä vähän hullusti kun rakastuin parhaaseen kaveriini joka on hetero (itse olen bi). No, ei siinä mitään, en tietenkään koskaan olettanutkaan että se rakastuminen mihinkään johtaisi, enkä ole siitä kyllä hänelle kertonutkaan koska haluan säilyttää ystävyytemme. C'est la vie.

Olen ollut ihastunut monasti, mutta vain rakastunut vaimooni

M42