Irtisanominen muutosneuvotteluissa teki minusta paarian.
Olin työskennellyt yrityksessä yli 20 vuotta, ja sinä aikana syntyi vahvat siteet moniin työkavereihin. Sitten yritykseemme tuli uusi, nuori johtaja, ja muutosneuvotteluissa minut irtisanottiin yhdessä muutaman muun yli 50-vuotiaan työntekijän kanssa. Kaikki työkaverit unohtivat minut välittömästi, lukuun ottamatta yhtä erityisen hyvää ystävääni. Nykyään keskustelen hänen kanssaan enää vain pari kertaa vuodessa puhelimessa, noin 30 minuutin ajan, ja silloinkin keskustelun aloite tulee minulta. Yrityksessä kukaan ei kuulemma puhu minusta enää mitään. Työni on jaettu muille, eikä nimeäni löydy enää laatimistani dokumenteista.
Irtisanominen tuli minulle täytenä yllätyksenä. Uudella johtajalla ei ollut minkäänlaista kokemusta osaamisestani, joten olin hänelle helppo valinta heittää pois. On turha kuvitella, että "tiimihenki" tai "lojaalisuus" olisivat todellisuudessa olemassa. Työpaikalla kukaan ei lopulta välitä muusta kuin omasta edustaan.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että niille nuorille uraputkijohtajillekin tulee vielä elämässä yllätyksiä. Nyt ovat johdossa ja päättämässä muiden elämästä, mutta hekin ovat vastuussa ylöspäin ja irtisanottavissa helpommin, kuin työntekijä.
Voi olla elämässä sovittelemista, jos on ansainnut yli 7000€/kk ja työt loppuu. Ansiosidonnaistakin on lyhennetty.
Oma kokemukseni on, että niitä bomereitahan ei enää niinkään ole johtoasemissa vaan nämä 80-luvun Dingo nuoret. Aa että niillä on noussut tuo johtajuus niin päähän.
Generation x on kyllä tuonut työelämään inhottavan kulttuurin, missä työntekijöitä vain nöyryytetään ihan vain because I can. Onko paljon vaadittu, että kohdeltaisiin ihmisenä, eikä annettaisi teennäistä toivoa ja sitten nöyryytettäisiin oikein kunnolla. Sitten näillä "johtajilla" on omat klikkinsä ja piirinsä työpaikoilla ja kaikenlaista touhutätiä suunnittelee sitä sun tätä muka kivaa. Melkein kuin olisi jossain Stephen Kingin kauhuelokuvassa. Mutta Kingin leffoja katsomalla ne onkin kasvaneet nuoruutensa.
Vierailija kirjoitti:
Hieman ihmetyttää, miten ap tietää ettei hänen nimensä ole enää hänen entisen työnantajansa dokumenteissa. Eihän ap:lla pitäisi olla niihin enää mitään pääsyä. (Ja tietenkin dokumentit omistaa joku, joka on tällä hetkellä firman palkkalistoilla)
Minulla on siellä vielä ystävä, jonka kanssa juttelen muutaman kerran vuodessa. Hänen kanssaan tein pitkään saman tyyppisiä töitä. Hän kertoi, että mun tehtävät on annettu toiselle (jo firmassa olleelle). Samoin kuvat tiimipäivästä kahvihuoneen seinällä, jossa olin vilkuttamassa muiden seassa on siivottu pois ja tilalla on uusia ilmoituksia. Ei minua mitkään dokumentit haittaa, hyvä jos vielä jollekin kelpaa. Ihmisiä lähinnä kaipaan sieltä.

Olen pahoillani. Tuollainen, että on ollut useamman vuoden jossakin työyhteisössä ja yhtäkkiä joutuukin pois voi olla kyllä traumatisoivaakin. Kaikkea jaksamista. :( Itse suhteudun nykyiseen työmaailmaan aika kyynisesti. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Koko ajan kannattaa olla varasuunnitelma tms. valmiina.
Työkavereihin ei kannata kiintyä liikaa. Ne ovat kuitenkin lopulta sinun kilpailijoitasi. Jotkut hullut menevät jopa naimisiin työkaverinsa kanssa. Erossa menee sitten parisuhde ja työpaikka kerralla paskaksi.
Näin me kaikki olemme erilaisia. Aina olen pitänyt työ- ja yksityiselämän erossa toisistaan. Yhdestä työpaikasta (25 v samassa paikassa) YT seurauksena, mutta ihan iloisena. Avoimin mielin uutta kohti. En ole missään tekemissä heidän kanssaan, ei ollut sellaisia tunnesiteitä. Sitten opiskelinkin uuden ammatin 50 + v. Työllistyin hyvin. Nyt jäin TK eläkkeelle. En oleta, että minua muisteltiin päivää enempää siellä. En ole korvaamaton.
Mutta työtoverisi ei saisi kertoa sinulle työpaikan asioita. Tätä vähän ihmettelen.
Muutoin toivotan tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No yritys menee eteenpäin muutosneuvotteluiden jälkeen. Sinulla on melko suuret luulot jos kuvittelet, että sinua muisteltaisiin siellä kynttilä palaen kuvasi vierellä.
Mene sinäkin eteenpäin ja etsi uusi työ.
En ole ap, mutta kokeneen työntekijän lähtö vie mukanaan paljon osaamista. Ja se on ihan rahanarvoista tietoa.
Itse olen ollut 20v samassa työpaikassa ja tehnyt 80% heidän hallinnon ohjelmistoistaan ja taulukoistaan (eivät tiedä tätä) ja nyt edellisissä yt:ssä laittoivat minut ulos. Tänään oli vika päivä ja kuuntelin, kun esimies kysyi työntekijöiltä, että onko kukaan tehnyt vielä elokuun uusia tilastokaavakkeita valmiiksi? Niitä siis noin 30 erilaista ja niiden tekemiseen vaatii tietoa/taitoa ketä muilla ei ole. Itse olen ne myös siis ohjelmoinut ja tehnyt eli jos joku joka osaa luoda vanhan pohjalta uudet kaavat niin eivät ymmärrä niiden koodia :D Huomenna heillä tulee yllätys, kun ei ole uusia pohjia ja eivät käytännössä saa töitä tehtyä :D Olisipa kärpäsenä katossa.
Vierailija kirjoitti:
Näin me kaikki olemme erilaisia. Aina olen pitänyt työ- ja yksityiselämän erossa toisistaan. Yhdestä työpaikasta (25 v samassa paikassa) YT seurauksena, mutta ihan iloisena. Avoimin mielin uutta kohti. En ole missään tekemissä heidän kanssaan, ei ollut sellaisia tunnesiteitä. Sitten opiskelinkin uuden ammatin 50 + v. Työllistyin hyvin. Nyt jäin TK eläkkeelle. En oleta, että minua muisteltiin päivää enempää siellä. En ole korvaamaton.
Mutta työtoverisi ei saisi kertoa sinulle työpaikan asioita. Tätä vähän ihmettelen.
Muutoin toivotan tsemppiä.
Miksi ei saisi muka kertoa työpaikan asioita. Kyse tuskin on mistään salaisen agentin työstä.

No sehän on ihan perusasia, minkä kaikki tietää. Ei tulisi mieleenikään kertoa entiselle työkaverille työpaikan asioita. Mutta saat toki tehdä niin, jos haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin me kaikki olemme erilaisia. Aina olen pitänyt työ- ja yksityiselämän erossa toisistaan. Yhdestä työpaikasta (25 v samassa paikassa) YT seurauksena, mutta ihan iloisena. Avoimin mielin uutta kohti. En ole missään tekemissä heidän kanssaan, ei ollut sellaisia tunnesiteitä. Sitten opiskelinkin uuden ammatin 50 + v. Työllistyin hyvin. Nyt jäin TK eläkkeelle. En oleta, että minua muisteltiin päivää enempää siellä. En ole korvaamaton.
Mutta työtoverisi ei saisi kertoa sinulle työpaikan asioita. Tätä vähän ihmettelen.
Muutoin toivotan tsemppiä.
Miksi ei saisi muka kertoa työpaikan asioita. Kyse tuskin on mistään salaisen agentin työstä.
No sehän on ihan perusasia, minkä kaikki tietää. Ei tulisi mieleenikään kertoa entiselle työkaverille työpaikan asioita. Mutta
No ei ne mitään salaisia ole. Pirkko lopetti ja sai töitä muualta. Veli-Pekka on edelleen esimiehenä. Noin. EI ole vaarallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No yritys menee eteenpäin muutosneuvotteluiden jälkeen. Sinulla on melko suuret luulot jos kuvittelet, että sinua muisteltaisiin siellä kynttilä palaen kuvasi vierellä.
Mene sinäkin eteenpäin ja etsi uusi työ.
En ole ap, mutta kokeneen työntekijän lähtö vie mukanaan paljon osaamista. Ja se on ihan rahanarvoista tietoa.
Itse olen ollut 20v samassa työpaikassa ja tehnyt 80% heidän hallinnon ohjelmistoistaan ja taulukoistaan (eivät tiedä tätä) ja nyt edellisissä yt:ssä laittoivat minut ulos. Tänään oli vika päivä ja kuuntelin, kun esimies kysyi työntekijöiltä, että onko kukaan tehnyt vielä elokuun uusia tilastokaavakkeita valmiiksi? Niitä siis noin 30 erilaista ja niiden tekemiseen vaatii tietoa/taitoa ketä muilla ei ole. Itse olen ne myös siis ohjelmoinut ja tehnyt eli jos joku joka o
Olipa "ihana" lukea tämä. Itsellä on hiukan vastaavanlainen tilanne. Esimies ei nähnyt osaamilleseni arvoa. Tilalleni palkattiin uusi, lähes 30 vuotta nuorempi henkilö. Minut siirrettiin toisaalle. Irtisanominen oli lähellä. Nyt uusi henkilö on pulassa, koska hän ei ole koskaan tehnyt sitä työtä, jota minä tein. Onneksi uusi esimieheni on laittanut selkeät rajat, joten pysyn erossa vanhan tiimini ongelmista. Seuraan sivusta mielenkiinolla.
Vierailija kirjoitti:
Yritykset eivät ole lojaaleja työntekijöille, mitä tahansa sitten johto väittääkin.
Työkaverit eivät ole ystäviä, miltä tahansa suhde tuntuukin.
Kukaan ei välitä kohtalostasi työpaikoilla.
Ei kannata olla naivi.
Lojaaliusvelvoite on vain työntekijällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No yritys menee eteenpäin muutosneuvotteluiden jälkeen. Sinulla on melko suuret luulot jos kuvittelet, että sinua muisteltaisiin siellä kynttilä palaen kuvasi vierellä.
Mene sinäkin eteenpäin ja etsi uusi työ.
En ole ap, mutta kokeneen työntekijän lähtö vie mukanaan paljon osaamista. Ja se on ihan rahanarvoista tietoa.
Itse olen ollut 20v samassa työpaikassa ja tehnyt 80% heidän hallinnon ohjelmistoistaan ja taulukoistaan (eivät tiedä tätä) ja nyt edellisissä yt:ssä laittoivat minut ulos. Tänään oli vika päivä ja kuuntelin, kun esimies kysyi työntekijöiltä, että onko kukaan tehnyt vielä elokuun uusia tilastokaavakkeita valmiiksi? Niitä siis noin 30 erilaista ja niiden tekemiseen vaatii tietoa/taitoa ketä muilla ei ole. Itse olen ne myös siis ohjelmoinut ja tehnyt eli jos joku joka o
Aivan kuin minun tarinani. Jos tarjoavat sinulle paluuta, unohda koko juttu. Haluavat vain imeä loputkin mehut.
Itselle tarjottiin neljäksi kuukaudeksi töitä, en tosiaan edes harkinnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No yritys menee eteenpäin muutosneuvotteluiden jälkeen. Sinulla on melko suuret luulot jos kuvittelet, että sinua muisteltaisiin siellä kynttilä palaen kuvasi vierellä.
Mene sinäkin eteenpäin ja etsi uusi työ.
En ole ap, mutta kokeneen työntekijän lähtö vie mukanaan paljon osaamista. Ja se on ihan rahanarvoista tietoa.
Itse olen ollut 20v samassa työpaikassa ja tehnyt 80% heidän hallinnon ohjelmistoistaan ja taulukoistaan (eivät tiedä tätä) ja nyt edellisissä yt:ssä laittoivat minut ulos. Tänään oli vika päivä ja kuuntelin, kun esimies kysyi työntekijöiltä, että onko kukaan tehnyt vielä elokuun uusia tilastokaavakkeita valmiiksi? Niitä siis noin 30 erilaista ja niiden tekemiseen vaatii tietoa/taitoa ketä muilla ei ole. Itse olen ne myös siis ohjelmoinut ja tehnyt eli jos joku joka o
Toivottavasti firma menee konkurssiin! Ärsyttää kaikenlainen syrjintä ja syrjinnästä johtuvat potkut yms. Jos meritokratia/ahkeruus ei auta firmassa, niin sellaista firmaa ei maailma tarvitse!
Täällä on ilkeitä ihmisiä, ja pärjäämisen yli-ihmiskulttuuri jyllää. Kyllä ihmistä haittaa ja harmittaa asiat, ja niistä saa kertoa.
Harvemmin työkaverit ovat oikeita ystäviä. Itse lopetin 26 vuotta jatkuneen työuran pari vuotta sitten 53-vuotiaana. Sain ison perinnön, joten en halunnut enää olla nykyisessä yrityskulttuurisss mukana. Vähän aikaa kuulemma minua paneteltiin ratkaisustani entisessä työpaikassani, sitten se jäi. Yksi oikea ystävä sieltä on jäänyt kuitenkin, ollaan tunnettu yli 20 vuotta, ja olen tämän lapsen kummi ym. Muuten ei yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurppa sai kenkää!! Enemmän pitäisi saneerata, että firmat saadaan kannattavaksi. Mummot pois haisemasta konttorilta ja dynaamista osaamista tilalle! Raha ratkaisee. Mummo voi kutoa vaikka sukkaa tai tehdä itsarin, niin säästyy yhteiskunnan varoja :-)
Aloitetaan sun äidistä ja isästä.
Minäkään en ymmärrä, miten sukkaa kutomalla säästyy yhteiskunnan varoja. Voisiko ehdottaja tarkentaa?
Paree pitää työelämä ja yksityiselämä erillään. Siksi myös työkavereitten paneminen ei ole järkevää. Säästyy isoilta sotkuilta kun on aika nostaa kytkintä.
Työkaverit on vähän harmaata aluetta ystävyyden suhteen. Kyllä, heidän kanssaan vietetään aikaa tyypillisesti kahdeksan tuntia vuorokaudessa viitenä päivänä viikossa eli kyseessä on sinänsä merkittävä ihmissuhde. Monessa parisuhteessa saati sitten kaverisuhteessa ei ole niin paljoa yhdessäoloa arkisin. En kuitenkaan ikinä ole työkavereiden kanssa esim viikonloppuisin tai lomilla jutellut mitään, vaikka hyvin after workeillakin on viihdytty työpäivän jälkeen.
Työnhaku kannattaa aina aloittaa heti, kun muutosneuvotteluista tulee julkinen tiedote henkilöstölle. Se on ihan fakta, ettei kukaan ole turvassa, vaikka olisi firmassa ainut alansa edustaja saati sitten uusin tai vanhin kasvo työporukassaa. Ikävää, että irtisanoutuminen on jo tapahtunut ja tulee aukko ansioluetteloon. Kokeneena työntekijänä uskon kyllä, että osaat tilanteen avata työnhakuvaiheessa. Yritys on esim voinut muuttaa omaa liikestrategiaa aivan erilaiseksi kuin mitä sinun tekemäsi työ on ollut, jolloin työpanoksellesi ei ole nähty tarvetta. Ei se irtisanominen tai lomautus henkilökohtainen, vain sinuun kohdistunut, toimenpide ikinä ole.
Vierailija kirjoitti:
Arvatkaas onko muuten helppoa hakea töitä irtisanottuna? Kuka suosittelisi irtisanottua?
Tätähän muuten ei ole pakko missään kohtaa "mainostaa". Itselleni on käynyt tämä ikävä tapahtuma kerran, se vielä hoidettiin äärimmäisen inhottavasti firman puolelta - mutta koska sitä ei rekryissä mitenkään erityisesti kyselty, en siitä juuri maininnutkaan. Sanoin vain, että haluan vaihtaa mielekkäämpään työhön, jos jotain kysyttiin.
Tuo "työkavereiden" kaikkoaminen on kyllä täysin tosi juttu. Kyllähän se vähän harmittaa itseänikin, etenkin muutaman hyvän sellaisen kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei saisi muka kertoa työpaikan asioita. Kyse tuskin on mistään salaisen agentin työstä.
Aika monessa työpaikassa on käytössä NDA eli salassapitovelvollisuus, mikä koskee aivan kaikkea ja vähän sen päälle. Teoriassa firmaan jäänyt juorulirkuttelija voidaan todeta tätä rikkoneeksi, ja pahimmillaan irtisanoa hänetkin.
Nuo työpaikkojan whatsapp -ryhmät on saatanasta. Jakaako ne siellä työpaikan asioita vai vain jotain omia vapaa-ajan juttuja? Ole iloinen että sinut on sieltä potkastu pois, eikä tarvitse miettiä, että kehtaanko nyt jättäytyä ulos ryhmästä.