Onko muita, joille ajatus ns. tavallisesta elämästä tuntuu kauhealta?

Vierailija kirjoitti:

Elämänhallinta pielessä?

Eikö elämänhallinta ole silloin juuri erittäin hyvässä mallissa jos pystyy elämään sellaista elämää, josta nauttii oli se sitten puutarhanhoitoa tai benjihyppelyä.

Titanicissa Rosella oli vähän tuollainen kokemus. Yritti sitten ensin vaihtaa miestä ja sitten loi itselleen uuden elämän Amerikassa.

Nii. Elättekö omaa elämäänne vai jonkun toisen?

Kyllä, kannattaa lukea!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämänhallinta pielessä?

 

Eikö elämänhallinta ole silloin juuri erittäin hyvässä mallissa jos pystyy elämään sellaista elämää, josta nauttii oli se sitten puutarhanhoitoa tai benjihyppelyä.

 

Kyllä.

Nautitaan.

Tunnistan itseni täysin. Olen aina kaivannut vaihtelua. Myös parisuhteessa. Olin kyllä lasteni isän kanssa 15 vuotta ja syyt päättää parisuhde olivat kyllä vakavia. Mutta en tiedä jaksaisinko enää kenenkään kanssa noin kauan tai hän mua. En ole mitään helppoa elämää elänyt haihattelija, mutta ehkä mulla on saavutettu hyvä perusturva kovalla työllä ja on varaa olla vaihtelunhaluinen.

Rakasta, kärsi ja unhoita, se on määräys kohtalon...

Kaivakaa nyt se mielikuvitus elämäänne!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap! Taidat olla selvä yksityisyrittäjä - niin minäkin luonteeltani. 

Itse asiassa olen. Juuri sen tuoman vapauden vuoksi. Plussaa myös se, että työni tekemiseen tarvitsen vain läppärin, joten voin periaatteessa työskennellä mistä päin maailmaa tahansa. Ammatinvalinnassani tuo vapaus tehdä asiat oman mielen mukaan ja elää muutakin elämää olivat yksi tärkeimpiä tekijöitä.

T. AP

Se mitä en ymmärrä, on miten ihminen jolla on puoliso ja lapsia yhdistää oman vapauden ja silti takaa rutiinit lapsille? Ei liikkuva läppärielämä onnistu kouluikäisten kanssa samalla tavalla kuin yksin, kahden aikuisen tai alle kouluikäisten kanssa. Jatkuva s

 

Lapset ovat sopeutuvaisia. Itse reissasin isäni työn vuoksi 12 elämäni ensimmäistä vuotta ympäri maailma ja mulle jäi aivan ihania muistoja.

Mahdollisesti, mutta olisi itsekästä laittaa lapset aina vain sopeutumaan. Eikä etäkoulu myöskään ole yhtä hyvää opetusta kuin oikea koulu. Siinäkin vanhemman itsekkyys menee jopa lapsen koulutuksen edelle. En vain itse ole tuollainen vanhempi. Pakottavista syistä minunkin lapsillani on ollut suuria mullistuksia elämässä, joten en halua lisätä niiden määrää tarpeettomasti. Ehkä sitten kun lapset muuttaa pois kotoa. 

Olen päihde- ja mielenterveysongelmaisena elänyt hyvinkin boheemia ja rutiinitonta elämää, ja vanhemmiten kyllä paremmalta tuntuu nämä työelämä- ja parisuhderutiinit mökkilomineen. Joku tylsä jumpassa käyminen tuntuu normaalilta ja turvalliselta. Kuormitun helposti, minkä takia liika virike vain väsyttää.

Kokoomuskausi edustaa pahuutta.                                                                                                                                     ib

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo olisi ihanaa elämää. 

Sama. En voi ymmärtää epäkiitollisia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä haluaa vakityön, kumppanin, ehkä lapsia, pari ystävää, oman kodin, kesämökin, etelänloman kerran vuodessa jne. Nämä jäävät monilta pelkiksi haaveiksi. Ja aloittaja ei selvästi ole kokenut elämässä tarpeeksi surua ja kipua ymmärtääkseen että elämä heittää kyllä ihan jokaiselle kierrepalloja, myös niille ihan tavallisille Virtasille.

No itse näen asian hieman eri tavalla. Se, että haluan kokea erilaisia elämyksiä kumppanini ja perheeni kanssa, ei tarkoita, että en olisi kiitollinen heistä tai nykyisestä elämästäni. Päinvastoin, se johtuu siitä, että arvostan heitä niin paljon, että haluan jakaa kanssaan vielä enemmän upeita asioita ja kokemuksia, joita maailma voi tarjota. Halu

Taidat olla aika nuori? Näin kuusikymppisen näkökulmasta katsoen maailmassa ei ole enää kovin paljon uutta ja ihmeellistä, jota ei olisi jo kokenut tai nähnyt. Niitä kokemuksia ei ole tarvinnut erityisemmin etsiä, ne ovat tulleet vastaan ihan tavallisen elämän lomassa. Liikaa ei kannata yrittää.

Se on vähän sellainen urbaanilegenda tuo, että lapset aina sopeutuu. Asuimme melko pitkään ulkomailla, mutta palasimme Suomeen koska toinen lapsista tarvitsi tukiopetusta dysleksiaan suomenkielellä (joka on hänen äidinkielensä). Varmasti olisi jotenkin sopeutunut sielläkin elämään, mutta en tiedä olisiko koskaan oppinut kunnolla lukemaan.

Vierailija kirjoitti:

Rutiinit tuovat turvallisuuden tunnetta ja se on yksi ihmisen perustarpeista. 

Matkustelen paljon enkä koe oloani koskaan turvattomaksi. Rutiinia tuovat esimerkiksi meditointi, terveellinen ruokavalio ja liikuntaharrastus. Näitä voin ylläpitää missä tahansa päin maailmaa. Rakkaat ihmiset joko matkustavat kanssani tai olen heihin säännöllisesti yhteydessä viestittelemällä ja videopuheluilla. Voin kyllä matkustaa yksinkin ihan mielelläni. Ainoa haittapuoli matkustelussa on se, että en voi pitää lemmikkiä ja aikaerot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rutiinit tuovat turvallisuuden tunnetta ja se on yksi ihmisen perustarpeista. 

 

Matkustelen paljon enkä koe oloani koskaan turvattomaksi. Rutiinia tuovat esimerkiksi meditointi, terveellinen ruokavalio ja liikuntaharrastus. Näitä voin ylläpitää missä tahansa päin maailmaa. Rakkaat ihmiset joko matkustavat kanssani tai olen heihin säännöllisesti yhteydessä viestittelemällä ja videopuheluilla. Voin kyllä matkustaa yksinkin ihan mielelläni. Ainoa haittapuoli matkustelussa on se, että en voi pitää lemmikkiä ja aikaerot.

 

Ja ympäristöhaitat joita aiheutat lentämällä

Ollen usein ajatellut miten paljon on apn kaltaisia ja sitten niitä, jotka mahdollistavat nämä arjen halveksijoiden seikkailut. 

Aina löytyy joku joka etsii mummolle hoitopaikan, lohduttaa siskoa keskenmenossa, veljeä avioeron syövereissä, etsii narkkariserkkua pitkin kyliä kun apn kaltaiset seikkailevat maailmalla, toki kaikilla seikkailijoilla ei  ole oikeasti varaa elää niinkuin haluaa vaan he marisevat arjen tylsyyttä, sitten on meitä joka haluaisi arjen olevan tylsää. 

Nuorena tavallinen elämä ja 8-16 työ oli ahdistava ajatus. Näin yli nelikymppisenä asuntovelkaisena perheenäitinä olen vuosien myötä alkanut arvostaa rutiinien tuomaa turvaa ja lepoa ja on se vakituinen palkkakin aika kiva juttu Mökkiä, omakotitaloa tai koiraa meille ei edelleenkään tule, mutta vähän olen tässä vuosien varrella pehmennyt. Autokin hankittiin.

Vierailija kirjoitti:

Ollen usein ajatellut miten paljon on apn kaltaisia ja sitten niitä, jotka mahdollistavat nämä arjen halveksijoiden seikkailut. 

Aina löytyy joku joka etsii mummolle hoitopaikan, lohduttaa siskoa keskenmenossa, veljeä avioeron syövereissä, etsii narkkariserkkua pitkin kyliä kun apn kaltaiset seikkailevat maailmalla, toki kaikilla seikkailijoilla ei  ole oikeasti varaa elää niinkuin haluaa vaan he marisevat arjen tylsyyttä, sitten on meitä joka haluaisi arjen olevan tylsää. 

Nyt oli kyllä marttyyrin puhetta 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo olisi ihanaa elämää. 

Sama. En voi ymmärtää epäkiitollisia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä haluaa vakityön, kumppanin, ehkä lapsia, pari ystävää, oman kodin, kesämökin, etelänloman kerran vuodessa jne. Nämä jäävät monilta pelkiksi haaveiksi. Ja aloittaja ei selvästi ole kokenut elämässä tarpeeksi surua ja kipua ymmärtääkseen että elämä heittää kyllä ihan jokaiselle kierrepalloja, myös niille ihan tavallisille Virtasille.

No itse näen asian hieman eri tavalla. Se, että haluan kokea erilaisia elämyksiä kumppanini ja perheeni kanssa, ei tarkoita, että en olisi kiitollinen heistä tai nykyisestä elämästäni. Päinvastoin, se johtuu siitä, että arvostan heitä niin paljon, että haluan jakaa kanssaan vielä enemmän upeita as

Aina kannattaa yrittää, eikä muumioitua. IHMISET ON ERILAISIA, hölmö.