Onko muita, joille ajatus ns. tavallisesta elämästä tuntuu kauhealta?

Vierailija kirjoitti:

Kertoisiko ap jo mitä se ei-tavallinen elämä sisältää? Lähinnä käyttäisin näitä asioita inspiraationa oman elämän piristämiseen. En itsekään jaksa tasaista arkea, mutta en ole kiinnostunut mistään extreme-lajeista tai muustakaan liikunnasta, ja erilaiset ravintola / teatteri / keikka / näyttely / jne käynnit ovat mielestäni juuri sitä tavallista. Eivät arkea välttämättä, mutta tavallista. Matkailu on kivaa mutta en koe sitäkään ihmeellisenä. Enkä edes ole ranralomailija tai kanarian kävijä. 

Samaa minäkin kysyn, että onko se jotakin päihdesekoilua, vai mitä. Kun liikuntaharrastukset ja matkailu on minusta ihan normaalia elämää, saati jotkut teatterikäynnit ja vastaavat.

Vierailija kirjoitti:

En ole ap, enkä yleensä tykkää kritiikin leimaamisesta kateudeksi, mutta kyllä näissä ap:ta haukkuvissa viesteissä haiskahtaa kateus pahemman kerran. 

Mitä me kadehditaan, kun ei saada vastausta edes siihen että mitä se ei-tavallinen elämä on?

Riippuu varmaan paljon siitä millaista työtä tekee ja miten paljon siitä nauttii. Joissain töissä työpäivät vaihtelee valtavasti, pääsee liikkumaan ja tekemään vaikka mitä, on erilaisia tapahtumia joihin osallistuu jne, tai tekee kutsumustyötä, josta oikeasti nauttii vaikka se olisi rutiininomaista. Silloin ei haittaisi rutiinit jos se työkin tarjoaa jo kivoja juttuja. Mutta sitten monet työt on sitä samaa rutiinia päivästä toiseen ja sitten on ne lomat missä mennään johonkin masentavan turistiloukkuun muiden lievästi masentuneiden konttorirottien kanssa ja yritetään alkoholin avulla vähän revitellä. Sellainen olisi ihan äärettömän ankeaa. Itse elän tosi boheemia elämää, monta työpaikkaa joista kaikista tykkään ja lomaa otan kun siltä tuntuu. Rahaa ei ole valtavasti, mutta huolehdin terveydestäni ja elän tasapainoisesti, mikä on jo itsessään rikkaus. En mielelläni palaisi tuollaiseen kuvailemaasi arkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo olisi ihanaa elämää. 

Sama. En voi ymmärtää epäkiitollisia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä haluaa vakityön, kumppanin, ehkä lapsia, pari ystävää, oman kodin, kesämökin, etelänloman kerran vuodessa jne. Nämä jäävät monilta pelkiksi haaveiksi. Ja aloittaja ei selvästi ole kokenut elämässä tarpeeksi surua ja kipua ymmärtääkseen että elämä heittää kyllä ihan jokaiselle kierrepalloja, myös niille ihan tavallisille Virtasille.

No itse näen asian hieman eri tavalla. Se, että haluan kokea erilaisia elämyksiä kumppanini ja perheeni kanssa, ei tarkoita, että en olisi kiitollinen heistä tai nykyisestä elämästäni. Päinvastoin, se johtuu siitä, että arvostan heitä niin paljon, e

No huh. Olen sinua iäkkäämpi ja uskallan sanoa, että olen kokenut elämässäni keskimääräistä enemmän. Ikimaailmassa en kuitenkaan voisi sanoa, että maailmassa ei ole enää kovin paljon uutta ja ihmeellistä, jota ei olisi jo kokenut tai nähnyt. Siihen ei ihmisikä riitä. 

Minä olen vasta 55 ja silti uskallan väittää, että olen kokenut riittävästi tähän ikään mennessä. Olen opiskellut eri asteissa - olen tehnyt viittätoista eri työtä - olen matkustellu 60:ssa maassa - olen asunut usemman vuoden kolmessa maassa - olen nähnyt äärimmäistä köyhyyttä ja äärimmäistä rikkautta - olen törmännyt omiin rajoihini -  olen nähnyt ihmisen syntyvän ja kuolevan - olen kokemut henkilökohtaista tuskaa  - - -

 

En ainakaan itse osaa edes ajatella, mitä minulta on jäänyt kokematta. Yksityiskohtia tietty, mutta mitä isommassa kuvassa? Antaisitko esimerkkejä, mitä pitäisi vielä kokea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo olisi ihanaa elämää. 

Sama. En voi ymmärtää epäkiitollisia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä haluaa vakityön, kumppanin, ehkä lapsia, pari ystävää, oman kodin, kesämökin, etelänloman kerran vuodessa jne. Nämä jäävät monilta pelkiksi haaveiksi. Ja aloittaja ei selvästi ole kokenut elämässä tarpeeksi surua ja kipua ymmärtääkseen että elämä heittää kyllä ihan jokaiselle kierrepalloja, myös niille ihan tavallisille Virtasille.

No itse näen asian hieman eri tavalla. Se, että haluan kokea erilaisia elämyksiä kumppanini ja perheeni kanssa, ei tarkoita, että en olisi kiitollinen heistä tai nykyisestä elämästäni. Päinvastoin, se

 

en minäkään oikein tiedä, mitä elämässä pitäisi  kokea

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelin niin kuin ap, kun olin 15-25-vuotias. Nyt olen 55 v, ja ajattelen, että tavallinen elämä on ihaninta mitä on. Elämässä on ollut sen verran paljon draamaa, että ei kiitos sitä enää.

Se on varmaan juuri tuo, tasapaino. Sulla on ollut paljon draamaa, nyt haluat rauhaa. Mulla taas on 50 ikävuottani ollut pääosin hyvin draamatonta, vähän ankeaa, tylsää ja yksinäistä, mutta ei dramaattistakaan. Minä kaipaan nyt actionia, koska en sitä nuorempana saanut/ymmärtänyt edes haluta. Mulla tämä tasapainottaa liikaa introverttiin ja sulkeutuneeseen päähän elämää menoa, jollain muulla taas kaiken maailmalla seikkailun jälkeen ei muuta kaipaa kuin tavallista elämää ja rauhaa.

Niin ihmiset ovat erilaisia. Toiset tykkäävät tasaisesta turvallisesta elämästä, johon riittää perhe ja kotinurkat. Toiset ovat ns. levottomia sieluja, jotka eivät edes kykene pysähtymään aloilleen, diagnooseina jokin kirjainyhdistelmä. Ja sitten meitä on kaikkea siltä väliltä. Lähinnä vaikuttaa omaan napaan tuijottamiselta, jos ei pysty ymmärtämään, että kaikki eivät halua elää samalla tavalla. 

Mulla on lähinnä iän myötä tullut sellainen tunne, että kaikki on jo koettu ja nähty, mitä on haluttu, vaikka jonkun muun mielestä on elämässä vielä paljon nähtävää eläkeriennoissakin. Mukavuudenhalu voittaa vaivannäön, joka pitäisi esim. tehdä päästäkseen Jenkkeihin vaikka Yellowstoneen.

Vaikka Carl Jungin ideoihin perustuvaa MBTI-persoonallisuustyypitystä pidetään nykyään paljolti epätieteellisenä, niin itseäni se on auttanut ymmärtämään paljon miksi olen juuri kuvatunlainen tavallisessa elämässä pitkästyjä, kun taas jotkut toiset on täysin tyytyväisiä tavalliseen elämään. Meitä on erilaisia persoonallisuuksia, ja se on hieno asia. Mä satun olemaan ENFP, joka kaipaa paljon sosiaalisuutta, vaihtelua, inhoan rutiineja. Olen oppinut hyväksymään sen, että en sen takia ole parempi, enkä myöskään huonompi kuin joku, joka tykkää vähemmän vaihtelevasta elämästä.

Mulla mahdollisuus vaihteluun. Pakko palata rutiineihin. Jatkuva paikanvaihto  päivän suunnittelu, epätietoisuus tulevasta väsyttää ja saa levottomaksi. Aina pitäisi olla uutta ja uutta. Ihana olla kotona ja tietää, että seuraavat päivät on valmiita elettäviksi. Mutta jokaisen pitäisi päästä kokeilemaan, onko unelma sitä, mitä kuvittelee.

Ei nyt selvinnyt, mitä se ei-tavallinen elämä olisi.

Normaali elämä on aina kauhistuttanut, itse haluan elää vapaana ja tehdä mitä haluan.

Töissä toki oon, mutta yliopistolla, niin sitä voi tehdä miten haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on loppujen lopuksi helpoin tapa elää. Omassa suvussani on kaikenlaisia elämäntapaintiaaneja, jotka ovat yrittäneet keksiä vaihtoehtoisia elämänpolkuja. Päätyvät kaikki lopulta sen sortin köyhyyteen, jossa olet paljon pahemmin kaikkien pompoteltavana ja enemmän stressaantunut kuin tavallinen työssäkäyvä ihminen. Eli en suosittele.

 

Se on helpoin tapa, jos osaa oikeasti nauttia tuollaisesta yksinkertaisesta elämästä. Mutta osa meistä ei pysty nauttimaan vaan kaipaamme jotain, mikä saa adrenaliinin virtaamaan. Itse en tunne oikein edes eläväni jos elämä on pelkkää rutiinia.

huvipuistoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo olisi ihanaa elämää. 

Sama. En voi ymmärtää epäkiitollisia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä haluaa vakityön, kumppanin, ehkä lapsia, pari ystävää, oman kodin, kesämökin, etelänloman kerran vuodessa jne. Nämä jäävät monilta pelkiksi haaveiksi. Ja aloittaja ei selvästi ole kokenut elämässä tarpeeksi surua ja kipua ymmärtääkseen että elämä heittää kyllä ihan jokaiselle kierrepalloja, myös niille ihan tavallisille Virtasille.

No itse näen asian hieman eri tavalla. Se, että haluan kokea erilaisia elämyksiä kumppanini ja perheeni kanssa, ei tarkoita, että en olisi kiitollinen heistä tai nykyisestä elämästäni. Päinvastoin, se

Minä ymmärrän hyvin tuon tunteen, että on jo kokenut kaiken. Ymmärrän sen oman matkustuskokemukseni pohjalta. Annan esimerkkejä: olen ollut paikassa, jossa olo oli kuin aikakoneelle 1700-luvulle siirtyminen, esim taksi oli aasin vetämä lavetti. Jne. Tai Malediiveillä sain kokea äärimmäistä luksusta. Oma hovimestari, joka oli koko ajan käytettävissä vaikkakaan ei näkyvissä, ja minibaarissa viinit olivat rypäleiden mukaan. Jne. Tai olen saanut ihailla Himalajalla auringonnousua ylhäällä Annapurnan juurella. Tai olen löytänyt majatalon huoneestani kämmenen kokoisen hämähäkin ja nukkunut sen jälkeen. Kun näitä tunnekokemuksia on saanut, niin on vaikea kuvitella, mitä muuta voisin vielä kaivata matkustamisen suhteen? Kai se on sama muutenkin elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt selvinnyt, mitä se ei-tavallinen elämä olisi.

Eikös tämä ei-normaalia elämää ihannoiva listannut ketjun alkupäässä melko normaaleja juttuja näiksi ei-normaalin elämän tunnusmerkeiksi. Siinä oli huisin jännää ja eriskummallista kielten opiskelua, harrastuksia, ystävien tapaamista, baarissa roikkumusta jne. Villiä suorastaan. 

Eli taitaa olla vain omasta asenteesta kiinni, mikä on ei-normaalia kenellekin. Ja kuinka naiivi ja röyhkeä on, että kehtaa tuntea itsensä jotenkin paremmaksi ihmiseksi ja erikoisyksilöksi oman elämänvaiheensa takia. Mutta näitä lumihiutaleita on, koitetaan me normaalia elämää viettävät sietää. 

Eikös opiskelu ja harrastaminen ole suositeltavaakin kaikille, ettei sammaloidu! Mutta ei kaikki jaksa siitä ylpistyä. Elämässä tulee vaiheita, jolloin omalle harrastamiselle ei ole niin paljoa aikaa, ja sitten taas tulee aikoja, kun on. Niin se menee.

Täällä. Olen ajautunut tuon takia matkaduuniin ja se kyllä auttaa, että saa vaihtaa maisemaa monta kertaa viikossa. 

Takana on omaa sairastelua ja nyt lapsemme sairastui vakavasti. Tulevaisuus näyttää epävarmalta ja vaikealta. Saisipa elää edes viikon tavallista elämää ja suurin ongelmani olisi tavallisen elämän tylsyys ja tavallista elämää elävät ihmiset!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoisiko ap jo mitä se ei-tavallinen elämä sisältää? Lähinnä käyttäisin näitä asioita inspiraationa oman elämän piristämiseen. En itsekään jaksa tasaista arkea, mutta en ole kiinnostunut mistään extreme-lajeista tai muustakaan liikunnasta, ja erilaiset ravintola / teatteri / keikka / näyttely / jne käynnit ovat mielestäni juuri sitä tavallista. Eivät arkea välttämättä, mutta tavallista. Matkailu on kivaa mutta en koe sitäkään ihmeellisenä. Enkä edes ole ranralomailija tai kanarian kävijä. 

Samaa minäkin kysyn, että onko se jotakin päihdesekoilua, vai mitä. Kun liikuntaharrastukset ja matkailu on minusta ihan normaalia elämää, saati jotkut teatterikäynnit ja vastaavat.

Matkailu on mielestäni ns. normaalielämää jos mennään kerran tai kaksi vuodessa ulkomaille. Jos vaikka vietät yli puolet vuodesta matkustellen en kutsuisi tuota enää tavalliseksi elämäksi. Zumba ja padelointi on tavisharrastuksia, koskenlasku ja vuorikiipeily eivät. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikka Carl Jungin ideoihin perustuvaa MBTI-persoonallisuustyypitystä pidetään nykyään paljolti epätieteellisenä, niin itseäni se on auttanut ymmärtämään paljon miksi olen juuri kuvatunlainen tavallisessa elämässä pitkästyjä, kun taas jotkut toiset on täysin tyytyväisiä tavalliseen elämään. Meitä on erilaisia persoonallisuuksia, ja se on hieno asia. Mä satun olemaan ENFP, joka kaipaa paljon sosiaalisuutta, vaihtelua, inhoan rutiineja. Olen oppinut hyväksymään sen, että en sen takia ole parempi, enkä myöskään huonompi kuin joku, joka tykkää vähemmän vaihtelevasta elämästä.

Minä olen INFP joka kaipaa kovasti vaihtelua ja kokeilla uusia asioita. Mitä sosiaalisuuteen tulee en vain mene niin herkästi juttelemaan tuntemattomien kanssa kuin ekstrovertimpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on loppujen lopuksi helpoin tapa elää. Omassa suvussani on kaikenlaisia elämäntapaintiaaneja, jotka ovat yrittäneet keksiä vaihtoehtoisia elämänpolkuja. Päätyvät kaikki lopulta sen sortin köyhyyteen, jossa olet paljon pahemmin kaikkien pompoteltavana ja enemmän stressaantunut kuin tavallinen työssäkäyvä ihminen. Eli en suosittele.

 

Se on helpoin tapa, jos osaa oikeasti nauttia tuollaisesta yksinkertaisesta elämästä. Mutta osa meistä ei pysty nauttimaan vaan kaipaamme jotain, mikä saa adrenaliinin virtaamaan. Itse en tunne oikein edes eläväni jos elämä on pelkkää rutiinia.

huvipuistoon?

Huvipuisto on hyvä esimerkki jännityksestä. Festarit mielestäni toinen.