Miniä ei näy suvussa mitenkään

Mini on pieni auto.

Ei näkynyt meilläkään ensimmäiseen kolmeen vuoteen. Muutenkin poika puhui hänestä minimaalisen vähän. Tämä oli outoa, koska aiempi tyttöystävänsä oli normaali osa perheemme arkea läpi heidän seurustelunsa. Lopulta sitten selvisi, ettei kyseessä ole miniäkokelas alkujaankaan, vaan vävypoikakokelas. Voi jukolaua, että olin pojalle vihainen, että oli luullut, ettemme hyväksyisi asiaa. Meillä ei edes ole koskaan kotona ollut seksuaalivähemmistöihin negatiivista suhtautumista.

Nykyään sitten vävypoika on ihan näkyvä osa arkeamme.

Veljeni oli aikoinaan naimisissa sellaisen super-introvertin kanssa. Veljeni on varsin sosiaalinen ja avoin henkilö. Meillä oli koko suvun kanssa lämpimät välit, vaikkei nyt niin hirveän useasti mitään kekkereitä järjestettykään mutta perinteiset joulut ja pyöreät syntymäpäivät, rippijuhlat , häät ja hautajaiset  yms. Tämä "miniä" kyllä silloin tällöin nähtiin, mutta hän oli aina erittäin yrmeä, umpimielinen ja silloin harvoin kun suunsa aukaisi, sieltä tuli jotain valitusta tarjottavista, olosuhteista tai mistä millonkin. Oli myös erittäin laiska, veljeni hoiti koko huushollin, koska tällä oli aina paljon vaivoja ja joka yskähdyksestä haki saikkua . Loppuihan se sitten aikoinaan, mutta jälkeen päin olen miettinyt että kaipa ne vastakohdat sitten täydensivät toisiaan. 

Äitini oli ystävällinen ja kiltti mutta kyllä hänkin tietysti sitten luovtutti koska tuohon ihmiseen ei oikein kukaan saanut koskaan minkäänlaista yhteyttä.

Että ei se syy aina ole välttämättä niissä appivanhemmissa.

Miniä ei ehkä ole oikein sukurakas luonteeltaan. Tai sitten teissä on jotain, joka arvelluttaa tai ei miellytä häntä, jos hän kuitenkin on oman sukunsa kanssa tekemisissä.

Ei kai siinä muuta voi kuin ilmaista, että olisi kiva häntäkin tavata. Ja jos se ei tepsi, niin suhtautukaa silti hyväksyvästi häneen, älkääkä puhuko hänestä selän takana, jos hän ei edelleenkään osallistu mihinkään. Kyllä ihminen sen vaistoaa, jos hänestä puhutaan selän takana ja sellainen pilaa aina suhteen.

Miniä voi olla hyvinkin sukurakas. Mutta nythän ei ole edes kyse hänen suvustaan!

Avovaimo ei ole kenenkäään miniä. Poikanne kumppani on miniänne vasta sen jälkeen, kun heidät on vihitty avioliittoon. Sitä ennen on turha odottaa mitään näkyvyyttä suvussanne. Ihme juttuja täällä vauvapalstalla . 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän sillä ole ihan omatkin sukulaiset.

No niin kai useimmilla, mutta kieltämättä outoa, jos ovat vuosikausia yhdessä eikä oikeasti edes kohteliaisuudesta yritä yhtään vaikuttaa kiinnostuneelta kumppanin perheestä.

Aloittajan tapaus ehkä harvinaisemmasta päästä, kun miniä jättää kokonaan osallistumatta jopa juhliin. Mutta joissain tapauksissa voi myös kysyä sitä, että miksi kumppanin sukulaiset eivät ole ollenkaan kiinnostuneita lapsensa/sisaruksensa nykyisestä perheestä eli tästä miniästä, vaan suhtautuvat joko täysin välinpitämättömästi tai kuin johonkin lapsentekovälineeseen? Puhelimet ja tiet kulkevat molempiin suuntiin. Ylipäätään on hölmöä kysyä ihmiseltä miksi häntä ei näy, jos ei itsekään ole asian eteen tehnyt mitään (esim. kutsunut kylään vastavuoroisesti tai yrittänyt edes jutella ja tutustua ihmiseen yksilönä). 

Jossakin elämänvaiheessa alkoi kyllästyttää tuo, että "tiet kulkevat molempiin suuntiin", mutta silti me olimme ne, joiden velvollisuus oli aina kulkea.

Ei auttaneet kutsut, eikä ilmeisesti ilahduttanut vieraanvaraisuutemme silloin harvoin kun tie vei tänne päin. Useimmiten niin, että kelpasimme välipysäkiksi ja autoparkiksi, koska asumme lähellä lentoasemaa.

Juu, pitäkää tunkkinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän sillä ole ihan omatkin sukulaiset.

No niin kai useimmilla, mutta kieltämättä outoa, jos ovat vuosikausia yhdessä eikä oikeasti edes kohteliaisuudesta yritä yhtään vaikuttaa kiinnostuneelta kumppanin perheestä.

Aloittajan tapaus ehkä harvinaisemmasta päästä, kun miniä jättää kokonaan osallistumatta jopa juhliin. Mutta joissain tapauksissa voi myös kysyä sitä, että miksi kumppanin sukulaiset eivät ole ollenkaan kiinnostuneita lapsensa/sisaruksensa nykyisestä perheestä eli tästä miniästä, vaan suhtautuvat joko täysin välinpitämättömästi tai kuin johonkin lapsentekovälineeseen? Puhelimet ja tiet kulkevat molempiin suuntiin. Ylipäätään on hölmöä kysyä ihmiseltä miksi häntä ei näy, jos ei itsekään ole asian eteen tehnyt mitään (esim. kutsunut kylään vastavuoroisesti tai yrittänyt edes jutella ja tutustua ihmiseen yksilönä). 

Jossakin elämänvaiheessa alkoi kyllästyttää tuo, että "tiet kulkevat molempiin suuntiin", mutta silti me olimme ne, joiden velvollisuus oli aina kulkea.

Ei auttaneet kutsut, eikä ilmeisesti ilahduttanut vieraanvaraisuutemme silloin harvoin kun tie vei tänne päin. Useimmiten niin, että kelpasimme välipysäkiksi ja autoparkiksi, koska asumme lähellä lentoasemaa.

Juu, pitäkää tunkkinne.

he aistii tuon todellisen luonteenne.

Anopin ja miniän liittoutuminen on pojan pahin pelko. Joskus vaimot jopa valitaan sillä perusteella, että naisen anoppi pysyy kaukana pojan huushollista. Puoliso valitaan usein niin, että omia vanhempia vituttaa. Tai sitten toteutetaan oman vanhemman toiveita ja eletään hänen unelmaelämäänsä. Kun oma vanhempi sitten keski-ikäisenä kuolla kupsahtaa, niin palikat menevät niin sekaisin, että aikuisen lapsen avioliitto purkaantuu, kun ymmärtää, että oma ainutkertainen elämä on liian lyhyt pikkuvanhoihin kotileikkeihin, joissa riita tulee aina.

Suosittelen kyllä Miniä. Ovat hauskoja autoja ajaa. Ja erottuvat massasta

Ottakaa joku pirteän värinen niin johan erottuu. Suosittelen että suvussa pitäisi olla enemmän Minejä. BMW tekniikka on myös luotettavaa

Kysy asiaa pojaltasi, hänenhän sen pitää pitää yhteyttä sukulaisiinsa ja kutsua vanhempiaan kylään. Ei se ole miniän tehtävä.

Tunnistan tästä vähän itseäni. Tapasin avopuolisoni äitiä lähinnä viimeisinä aikoina sairaalassa, ehkä alle viisi kertaa. Avopuolisoni muu suku asuu lähistöllä, heitä olen tavannut kaksi kertaa juhlissa. Avopuolisoni pitää heihin yhteyttä ja käy kylässä ilman minua. En oikein tiedä, miten tämä näin on mennyt. Olen itse kyllä äärettömän ujo ja hiljainen introvertti. Ei ollut miehen sukua tavatessa yhteisiä puheenaiheita, vaikka molemmin puolin yritettiin. Kaikki olivat ystävällisiä, mutta sellainen syvempi yhteys puuttui. Ehkä johtui siitä, että olemme mieheni kanssa jo iäkkäämpiä ja meillä on ollut aiempia parisuhteita ja avioliittoja ja minulla lapsia, nyt jo aikuisia hekin. Sitten kun mies muutaman kerran tutustumisemme jälkeen kävi yksi kyläilemässä, niin kynnys minulla kasvoi lähteä mukaan, koska mies oli aiemmin mennyt yksin, niin miksi nyt sitten yhtäkkiä lähtisin mukaan. Kyllä tämä minua harmittaa ja nolostuttaa, mutta mieheni on se sosiaalinen osapuoli ja minä en. Me kahdestaan jotenkin täydennämme toisiamme. Ehkä arkuuteni myös johtuu siitä, että mieheni sukulaiset varmaan ihmettelevät, miten me olemme yhdessä, kun olemme niin erilaiset. Joka tapauksessa meillä sujuu hyvin ja toivottavasti keskustelun aloittaja saa tästä lohtua, että poika on luultavimmin kuitenkin onnellinen. 

Onko kutsut menneet pojan kautta vai suoraan munijalle? Poika saattanut tarkoituksella olla välittämättä kutsuja.. esim jos ei pidä että omat vanhemmat utelee asioita mitkä eivät heille kuulu. Haluaa pitää miniän etäällä.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen kyllä Miniä. Ovat hauskoja autoja ajaa. Ja erottuvat massasta

 

Ottakaa joku pirteän värinen niin johan erottuu. Suosittelen että suvussa pitäisi olla enemmän Minejä. BMW tekniikka on myös luotettavaa

Mielummin Mini kuin paskamainen miniänletukka😁

Mun miesserkku on ollut yhdessä vaimonsa kanssa n 10 vuotta ja vaimo on nähnyt anoppinsa koko tänä aikana vain muutaman kerran. Ja siis pitkä välimatka tms ei ole siihen syynä. Hän ei vaan koe tarvetta hengata anopin ja apen seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avopuoliso ei ole miniä, eikä edes teille sukua. 

Ei se lapsen aviopuolisokaan ole anopille sukua.

Tietysti on, avioliiton kautta. Vävy tai miniä.Tässä tituleerataan miniäksi, vaikka on kyse avopuolisosta. 

Ei ole. Heillä on ihan oma sukunsa. Se anopin oma lapsi on sitten anopin sukulainen.

Erikoinen sukupuu mikäli joku joskus intoutuu harrastamaan sukututkimusta . Vain äidin puoleinen sukuhaara ? 

Entä serkut , heitä ei ole mikäli miehen veljen lapsia ?  ..pääni ei riitä tähän poikkeavaan sukulaiskäsitteeseen.

 

No kun sinulla on jokin ihmee

??  En ole sanonut mitään yllämainittua , yritän vain saada selkoa kuka mikä teidän käsityksenne mukaan sukua. Ei sillä kyllä ole minulle mitään merkitystä. En ole työntämässä tai vetämässä ketään minnekään .Edelleen tosin haluaisin tietää miten teidän vanhempanne suhtautuvat ei-koskaan tapaamaansa puolisoonne .

Jotta saan osaltani päätöksen tälle jankkaukselle, joka rasittaa jo itseänikin niin :  2 satunnaista henkilöä ovat naimisissa tai siihen rinnastettavassa suhteessa. Siinä kaikki .Suku kulkee ylöspäin molempien omissa sukuhaaroissa, ei sivuille . 

Entä potentiaalinen lapsi , onko hän sukua vain vanhemmilleen. Ei isovanhemmilleen.

Jätän teidät rauhaan , emme kuitenkaan pääse yhteisymmärrykseen eikä ole tarpeellistakaan . Minulla on oma käsitykseni käytöstavoista ja yhteiselämästä , teillä omanne.  Avartavaa , positiivista- ei.

Kaikki, joilla on yhteisiä geenejä yhteisten läheisten esi-isien ja äitien kautta, ovat sukua keskenään.

Anoppi ja miniä eivät voi olla kovin läheistä sukua, koska Suomessa ei voi mennä naimisiin, mikäli on liian läheltä samoja geenejä eli ollaan sukua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän sillä ole ihan omatkin sukulaiset.

No niin kai useimmilla, mutta kieltämättä outoa, jos ovat vuosikausia yhdessä eikä oikeasti edes kohteliaisuudesta yritä yhtään vaikuttaa kiinnostuneelta kumppanin perheestä.

Aloittajan tapaus ehkä harvinaisemmasta päästä, kun miniä jättää kokonaan osallistumatta jopa juhliin. Mutta joissain tapauksissa voi myös kysyä sitä, että miksi kumppanin sukulaiset eivät ole ollenkaan kiinnostuneita lapsensa/sisaruksensa nykyisestä perheestä eli tästä miniästä, vaan suhtautuvat joko täysin välinpitämättömästi tai kuin johonkin lapsentekovälineeseen? Puhelimet ja tiet kulkevat molempiin suuntiin. Ylipäätään on hölmöä kysyä ihmiseltä miksi häntä ei näy, jos ei itsekään ole asian eteen tehnyt mitään (esim. kutsunut kylään vastavuoroisesti tai yrittänyt edes jutella ja tutustua ihmiseen yksilönä). 

Jossakin elämänvaiheessa alkoi kyllästyttää tuo, että "tiet kulkevat molempiin suuntiin", mutta silti me olimme ne, joiden velvollisuus oli aina kulkea.

Ei auttaneet kutsut, eikä ilmeisesti ilahduttanut vieraanvaraisuutemme silloin harvoin kun tie vei tänne päin. Useimmiten niin, että kelpasimme välipysäkiksi ja autoparkiksi, koska asumme lähellä lentoasemaa.

Juu, pitäkää tunkkinne.

he aistii tuon todellisen luonteenne.

Yleensä noi on ällöttäviä ihmissuhteita missä bensan hinta lasketaan ja mun miehelle sen teini-iässä valitettiin kotona syömisestä. Siitä että hän asui kotonaan ja meni jääkaapille tekemään leivän kun oli nälkä. Niin asenne oli sellainen että mitä sä tuut syömään meidän voileipiä. Sellainen kapitalistinen näkökulma että henkilön olisi pitänyt olla eräänlainen renki kotonaan. Vanhemmat ensin hankkii lapset ja pistää heidät palvelusväeksi ja ruuastakin sanotaan että pitää maksaa siitä ja olivat varakkaita jopa. 

Niin onhan se ihan saatanan sairas asetelma. Ei varmasti tarvi ihmetellä miksi hän ei vieraile lapsuuden kodissa mielellään. Sisarukset oli ihan samalaisia, että mitä toi tulee syömään meidän ruokia ja miksi se katsoo telkkaria ja oleilee kodissa. 

Minäkin taidan olla vähän etäinen miniä, vaikken sitä haluaisi olla. Syynä se ettei appivanhemmat puhu kovinkaan paljon ja keskustelunaiheet ovat tosi rajattuja arkisiin asioihin kuten naapuruston menoihin, ruokakaupan valikoimaan, pihatöihin jne. Monesti olen yrittänyt puhua syvällisempiä asioita, mutta keskustelut kohdataan usein kiusallisella hiljaisuudella. Kolmen vuoden tuntemisen jälkeen en vieläkään tunne appivanhempiani eivätkä he minua, vaikka olemme nähneet aktiivisesti koko minun ja lapsen suhteen aikana. 

Meitin miniä on ihan tööt, täällä tekee epärehellisiä peluriavauksia ja kyttää vastaako anoppi.