Miniä ei näy suvussa mitenkään

Vierailija kirjoitti:

Menin tyttikseni kanssa naimisiin -78, 21v vanhana. Muutama vuosi asuimme kotipaikkakunnalla lapsettomina. Isäni oli uusissa naimissa mutta äitipuoleni kanssa eivät käyneet meillä kylässä mutta me kyllä heidän luona kaupungissa ja mökillä jonne meitä ei kutsuttu yökylään. Vaimoni vanhempien kanssa kyläiltiin puolin ja toisin. 

Muutimme toiseen kaupunkiin parempien töiden perässä, matkaa entiseen kotikaupunkiin runsaat 400 km. Vaimoni viikottain soitteli vanhemmilleen ja minä isälleni, kun kesä ja mökkiaika niin aina kyläreissuilla yövyimme vaimoni vanhempien luona. Kun olimme kolmissakymmenissä meille tuli vauva. Vauva hoidettiin ilman sukulaisapua, ja kun välimatkaa oli niin kukaan ei yrittänyt neuvoa, tuputtaa ohjeita, tulla tutkimaan meidän kaappien sisältöä tms.  Emme olleet kenenkään kanssa riidoissa mutta viihdyimme hyvin omissa oloissamme. Niin ruuhkavuodet ja työvuodet meni ja olemme eläkkeellä. Oma poikamme perheineen asuu naapurikunnassa ja heidän luona käymme kerran viikossa / kahdessa viikossa. Huomenna viemme heille simaa, tippaleivät ja pojanpojalle vappupallon. Elämä on, hyvä näin!

Ei ole mitään tyttiksiä. Muukin aivan soopaa, hyih häpiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekeskeisyys valitettavasti lisääntynyt.Pitäisi ajatella muita,eikä vain itseään.Totta kai ihmetyttää,mikäli lapsen puoliso ei halua osallistua yhteisiin tapaamisiin,en pitäisi itsekään tuollaisesta tapauksesta.

Miksi anoppi sitten ajattelee itsekkäästi vain itseään? Olisi hyvä osata ajatella myös miniää.

Meillä tilanne muuttui, kun todella ryhdyin toimimaan noin eli ajattelen myös miniää. Enää häntä ei kutsuta mihinkään suvun tapaamisiin, ei isoäidin synttäreille tai serkun häihin. Miniä saa olla ihan rauhassa juuri sellainen kuin on, puolison suku ei millään tavalla vaadi häntä osallistumaan tai olemaan mukana. Ei ole enää mitään kamalia kesämökinsiivoustalkoita keväällä (tai talkoot on, mutta miniä ei ole enää kesällä mökillä) eikä pönötysjuhlia sisarusten kesken. On vain rentoa oloa ja tuttuja, kivoja ihmisiä yhdessä ilman, että joudutaan miettimään, mikä vika meissä on, kun se yksi ei halunnut tulla mukaan.

Just, just. Kohteliaisiin tapoihin kuuluu esittää kutsu tapaamisiin. Vain egoisti-idiootit loukkaantuvat siitä, jos joku ei vastaa kutsuun myöntävästi. Kiusaaja-anopit menevät asteen pidemmälle ja jättävät poikansa puolison ilman kutsua. Vähän kyllä ihmetyttää, miten sinä kutsut tai jätät kutsumatta ihmisiä muiden juhliin. Eikös isoäidit ja serkut lähetä ihan itse kutsunsa. 

Viimeinen lause paljastaa, että kaltaisiasi ihmisiä on oikeasti olemassa. Olen tavannut elämäni aikana pari pahasta alemmuuskompleksista kärsivää ihmistä, jotka miettivät joka hetki, mitä muut mahdollisesti heistä ajattelevat ja tekevät kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta omia sairaita tulkintojaan. Syytetään, että nämä omaan pirtaan sopimattomat ovat ylpeitä, ylemmyydentuntoisia tai olevinaan parempia. Raskasta on elää kaltaistesi ihmisten vaikutuspiirissä, jotka tulkitsevat kaikki asiat negatiivisesti itseään kohtaan suunnatuiksi loukkauksiksi.

Mietin että onko suomalaisista aika iso osa nk. intorverttejä, enemmän kuin muualla maailmassa.? itselläni on kaikkiin ex-anoppeihin (3) 2 vielä hengissäkin , iästä huolimatta ollut aina todella läheiset ja lämpimät suhteet. Ehkä sillä mentaliteetilla että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Kahdesti olen leskeytynyt, ikävä kyllä ja kerran eroonut. Kahdella kertaa on anoppi todennut että ei me olla avioerottu, tietääkseni vain poikani oli naimisissa kanssasi. Vanhan , viisaan ihmisen kommentteja. No sen olen oppinut pitkän elämän varrella itsekin että meitä on niin moneen junaan, itse en viihdy kovin mykkien ihmisten seuraassa, mutta minulle on käynyt hyvin että anopit ovat aina olleet saman henkisiä kuin itsekin. 

Tämä on osa kaiken yhteisöllisen hajottamisen projektia, joka on meneillään. Ei suku ja perhe merkkaa enää mitään, ihmisillä on omat kuvitteelliset some-"yhteisönsä", joita ne todella luulee oikeiksi yhteisöiksi. Ihmiskunnan kuolinkouristuksia täällä lännessä.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan yleisiä tuntuvat olevan ongelmat anoppien ja miniöiden välillä. Ap:lle pisteet siitä, että selkeästi haluaisi miniäänsä hyvän suhteen ja on valmis ottamaan miniän avosylin vastaan. Itsellä vähän toisin päin. Anoppi oli aluksi lämmin, ainakin näennäisesti, mutta nykyään hänelle on kehittynyt jokin päähän pinttymä siitä, että hän saa määritellä kuka oikeasti kuuluu perheeseen ja kuka ei. Ulkopuolelle jättöä, toisten miniöiden suosimista ja toisista selän takana puhumista.

Ulkopuolelle jättökin (johon myös pari suosikkiminiää osallistuu) tapahtuu niin salakavalasti, että siihen on vaikea puuttua. Jätetään kutsumatta yksi tai kaksi henkilöä (ne ei-suosikkiminiät) johonkin, mihin suvun muut naiset osallistuvat. Ei oteta mukaan keskusteluihin tai ylipäätään oteta mitään kontaktia oma-aloitteisesti, vaikka istuttaisiin nenät vastakkain samassa pöydässä. Jos yritän puhua jollekin, saan osaksi lyhyitä vastauksia ja joskus jopa haukottelua tai aiheen vaihtamista kesken keskustelun. Mies on sisarustensa kesken jokin mustalammas ja ainaisen pilkan kohteena, joten liekö asemani on siitä syystä ollut määriteltynä jo ennen kuin tulin edes mukaan kuvioihin. Väsyttävä tilanne kertakaikkiaan, ja asianosaiset eivät edes tajua, että pilaavat tällä eriarvoistavalla käytöksellä vähitellen suhteensa poikaansa/veljeensä.

Kuinka montaa poikaa oikeen tällä anopilla on? Oletteko lestoja?

Tulihan se sieltä. Pelkäät, ettet näe lapsenlapsia tarpeeksi aikanaan. Älä ajattele liian pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän anoppi on koko ajan kohta 20 vuotta manipuloinnut lapsenlapsiaan ja meitä ja puhu koko ajan meistä omana perheenään ja kuinka "me" sitä ja tätä. Sotkeentuu joka asiaan, esim. jos verhot vaihdan ikkunaan tulee viikon sisällä ottamaan ne alas koska ovat "liian pliisut" ja ripustaa omat tilalle jne. Nyt kun olen tietoisesti ottanut etäisyyttä niin syyttää minua että käännään "hänen" lapset (siis minun lapseni) häntä vastaan ja muuta. Joitain ihmisiä ei vaan kerta kaikkiaan jaksa ja niiden kanssa ei pärjää millään.

Kuulostaa kyllä ihan järjenvastaiselta.  En ole ikinä törmännyt mihinkään tuollaiseen.  Että anoppi tai kukaan muukaan olisi mennyt toisen kotiin ja vaihtanut verhot.  Tai mitään vastaavaa.

Olisin kyllä ihan pöllämystynyt, jos minulle olisi kukaan tehnyt noin. 

 

Heh, meillä myös anoppi alkoi heti laitella verhoja uudessa asunnossani. Siis oikeasti oli minun omistama asunto.

Anoppiketjuissa haetaan vertaistukea. Ei ne ole mitään tutkimuksia.

 

Ei tulisi ikinä mieleenikään anoppina mennä sisustamaan miniän kotia. Varmasti osaa itse mieleisensä verhot valita. En tiedä minkälaiset verhot heillä on, vai onko verhoja ollenkaan. 

Heh, meillä myös anoppi alkoi heti laitella verhoja uudessa asunnossani. Siis oikeasti oli minun omistama asunto.

Tulet huomaamaan, että noin ihmissuhdekyvytön nainen on kasvattanut törpön miehen. Ikävä sulle sitten aikanaan.

Vierailija kirjoitti:

Eipä kukaan muu tiedä niitä syitä.

Masennus, ahdistuneisuus, traumatausta... Tai ei vain pidä ihmisistä.

Juuri niin. Itsellä burn Out käynnissä ja yritän vain selvitä päivistä.

Vierailija kirjoitti:

Minun appivanhempani yrittävät koko ajan teettää meillä omia asioitaan.

Selvityttää sotkujaan ja hoitaa heidän puolestaan. Tai ns auttaa kälyjä eli lykkäävät ne ikityöttömät nurkissa notkuvat meille ns työnhakuun.

Aina on jotain. Veroasiaa. Lääkeasiaa. Pankkiasiaa. Vastoin neuvoja vuokrattu asunto onkin homeessa. Koko ajan.

 

Kyllä he taitavat vero-, lääke- ja pankkiasioissa apua tarvita. On ne nykypäivänä vaikeita vanhemmalle väelle hoitaa, kun kaikki on muuttunut. Tottakai puolisosi auttaa vanhempiaan? Auta sinäkin?

Kyläily on kurjaa. Joutuu luopumaan kännykästä pitkäksi aikaa.

Itteä harmitti kun ent. naisystävän sisarukset ei tykänneet hänestä (siis siitä naisystävästä), koska hän oli elänyt aika vauhdikkaan nuoruusajan. Aina kun olin niiden seurassa, ne kertoi ikäviä juttuja ja yritti saada minut ymmärtämään että hän on huono nainen. Vaikka oli hyvä. "Appiukon" kanssa oltiin hyvää pataa ja "anoppi" palvoi sankarinaan, mutta välttelin kaikkia tilaisuuksia missä joutui niiden sisarusten kanssa tekemisiin. Ei me tosin kyläilty niilläkään, ne kävi meillä vaan ei koskaan yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi myös olla, että poikasi ei halua tuoda avopuolisoaan mukanaan teille. Ehkä hänestä vietitte liikaa aikaa edellisen tyttöystävän kanssa. 



On myös pieniä asioita, jotka häiritsevät. Itse olen mennyt jo naimisiin mieheni kanssa monta vuotta sitten. Yhä anopin seinällä on A4 kokoinen valokuva miehestä ja tämän exästä. Minusta ja miehestäni ei ole kuvia esillä. Joten ymmärrettävästi itseäni ei oikein enää kiinnosta yrittää luoda suhteita anoppiin. Tekee tuolla kuvajutulla selväksi, että entinen oli parempi. 

Ehkä hänelle olikin mieluisampi miniä se toinen. Ei siitä voi hänelle olla vihainen.

Ja silloin anopinkaan ei tarvitse ihmetellä, jos ei enää pojan perhettä nä

Mutta jos niillä on edelleen hyvät välit, sillä anopilla ja ex-miniällä.  Luulisi olevan, kun vielä sen kuvaakin seinällään pitää.  Ei mikään laki estä anoppia tapaamasta entistä miniäänsä, jos molemmat sitä haluaa.  Tiedan minä sellaisia tapauksia.

 

On minullakin joskus ikävä entistä avoanoppiani, vaikkei aina ollut helppoa, muttei tulisi mieleenkään ottaa yhteyttä ja kavereita - vaikka tekisikin mieli. Se olisi epäsopivaa.