Miniä ei näy suvussa mitenkään
Mitähän tästä pitäisi ajatella, kun poikamme avopuoliso ei näy suvussa mitenkään. Olemme yrittäneet mieheni kanssa kutsua häntä pojan mukana kylään meille, mökille, lomareissuille ja suvun juhliin, rippijuhliin, ylioppilasjuhliin ja hautajaisiin. Seurustelua on kestänyt jo monta vuotta ja vieläkään emme tunne miniää oikein mitenkään. Minua tämä miniän etäisyys tavallansa haittaa, koska olin hyvin läheinen omien appivanhempien kanssa ja haluaisin saman ystävällisyyden taata myös miniälle. Poikani kertoo välillä omia kuulumisiaan, mutta avopuolisostaan puhuu vain jos kysymme mitä hänelle kuuluu. Emme tunkeile emmekä käy heillä kylässä ilman kutsua eli mistään sellaisesta ei voi olla kysymys. En tiedä, onko heille perheenlisäystoiveita, mutta jos on, epäilen suuresti näkisinkö lapsenlapsiani ollenkaan.
Kommentit (624)
AP täällä jatkaa. Poikamme aiempi tyttöystävä näkyi elämässämme ja tuli pojan mukana aina silloin tällöin mukaan erinäisiin tapahtumiin. Minusta on ihan ymmärrettävää, että aina ei pääse tai halua tulla mukaan. Tätä uutta suhdetta on kestänyt jo seitsemän vuotta ja meillä ei vieläkään ole miniään oikein mitään suhdetta. Toivotan hänet aina lämpimästi tervetulleeksi ja juttelemme ihan normaaleista arkipäivän asioista, kun olemme harvakseltaan tavanneet. Hän vaikuttaa oikein sympaattiselta ihmiseltä, joten ihmetyttää, mistä tämä etäisyys johtuu ja mitä olemme tehneet väärin.
Kaikilla ei ole tarvetta luoda syvää suhdetta appivanhempiin. Syitä voi olla monenlaisia eikä ihmisiä lähtökohtaisesti voi tai kannata yrittää pakottaa luomaan suhteita, joita he eivät halua luoda tai ylläpitää. Ainakaan sillä tasolla, millä sinä toivoisit. Monta kertaa ja millaisissa tilanteissa sitten näette yleensä?
Semmosta se on nuorien kanssa. Eipä niitä vanhemmat sukulaiset/miehen sukulaiset kiinnosta.
Kaikki eivät ole sukurakkaita ihmisiä. Ehkä hän on niitä, joille kaveripiiri riittää.
Miksi sen sinun suvussasi jotenkin pitäisi näkyä???
Eiköhän sillä ole ihan omatkin sukulaiset.
Jos ei ole lapsiakaan tulossa, niin ehdotapa pojallesi, että hommaa nyt sen vaimon ja ryhtyy perhettä perustamaan. Ei tuommonen hengailu ole mistään kotoisin.
Eipä kukaan muu tiedä niitä syitä.
Masennus, ahdistuneisuus, traumatausta... Tai ei vain pidä ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
AP täällä jatkaa. Poikamme aiempi tyttöystävä näkyi elämässämme ja tuli pojan mukana aina silloin tällöin mukaan erinäisiin tapahtumiin. Minusta on ihan ymmärrettävää, että aina ei pääse tai halua tulla mukaan. Tätä uutta suhdetta on kestänyt jo seitsemän vuotta ja meillä ei vieläkään ole miniään oikein mitään suhdetta. Toivotan hänet aina lämpimästi tervetulleeksi ja juttelemme ihan normaaleista arkipäivän asioista, kun olemme harvakseltaan tavanneet. Hän vaikuttaa oikein sympaattiselta ihmiseltä, joten ihmetyttää, mistä tämä etäisyys johtuu ja mitä olemme tehneet väärin.
Ette todennäköisesti tee mitään muuta väärin, kuin pahoitatte mielenne turhaan. Olen ehkä itse vähän samanlainen kuin teidän miniä. Monet ihmiset pitävät minusta ja minä pidän heistä, mukaanlukien appivanhempani. Kuitenkin luonteeltani rakastan omaa rauhaa ja tilaa, ja kuormitun herkästi sosiaalisissa tilanteissa, vaikka ne olisivat kuinka mukavia. Rajat on vedettävä johonkin, jos haluaa ylläpitää parisuhdetta, ystävyyssuhteita ja omia perhesuhteita. Ei kannata todellakaan ottaa miniän käytöstä loukkauksena, olette vain erilaisia ihmisiä erilaisine tarpeineen.
Minulla ei ollut appivanhempiini mitään syvällisempää yhteyttä.
Tietysti olin peruskohtelias mutta en tosiaankaan kutsunut anoppia kylään enkä yksin käynyt heillä. Mieheni kanssa kyläiln kyllä.
Anoppi oli äärimmäisen puhelias ja kuulinkin olevani umpimielinen kun en asioitani hänelle kertonut.
Antakaa ihmisten olla mitä ovat.
Tuleeko poika kuitenkin yksin näihin tapahtumiin?
Ennen vanhaan käytiin kyllä kylässä ole pien vanhempien luona usein. Enää ei ole ketään heistä.
No kuulostaa juu oudolta. Onko olemassa myös entinen miniä, jonka poika toi suvun juhliin?? Saattaa verrata itseään tähän naiseen ja ei uskalla tulla esiin omana itsenään!
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla ei ole tarvetta luoda syvää suhdetta appivanhempiin. Syitä voi olla monenlaisia eikä ihmisiä lähtökohtaisesti voi tai kannata yrittää pakottaa luomaan suhteita, joita he eivät halua luoda tai ylläpitää. Ainakaan sillä tasolla, millä sinä toivoisit. Monta kertaa ja millaisissa tilanteissa sitten näette yleensä?
Olemme tavanneet hyvin harvoin, keskimäärin ehkä kerran vuodessa. Viimeeksi näin heidät yhdessä viime kesänä kun olivat ohikulkumatkalla. Silloin aivan sattumalta soitin pojalle ja selvisi heidän reissu, jolloin kutsuin syömään meille kotiin. Viipyivät sen tunnin ajan ja lähtivät sitten matkoihinsa. Muutkin tapaamiskerrat ovat olleet samankaltaisia ja lyhykäisiä. Rentoa ajanviettoa emme ole ehtineet vielä viettämään. En halua tungetella tai alkaa ruokapöydässä tivaamaan miniältä asioita. Aikoinaan poika toi miniän tutustumiskäynnille ja sekin oli mielestäni oikein miellyttävä ensitapaaminen.
Sen pojan kanssahan se seurustelee, eikä pojan suvun. Kaikki eivät ole sukurakkaita. Sukulaiset vain juoruavat ilkeitä selän takana, vaikka hymyilevät kasvotusten. Vähemmän juoruiltavaa, kun harvemmin näkee. Ja jos eivät edes ole naimisissa, niin nainenhan ei ole osa teidän sukuanne.
Voin kertoa vain oman näkökulmani ns appivanhempiini, etten yksinkertaisesti välitä tuntea avopuolisoni lähiomaisia edes kuuden avoliittovuoden jälkeen.
Ns appivanhempani ovat lapsirakkaita, ihmisläheisiä, järjestävät sukutapaamisia niin kuin heidän sisaruksensakin(=miehen tädit ja sedät) , ja aina on jossakin jotakin tapahtumassa. Mieheni ottaa osaa niihin, mutta ei onneksi painosta minua olemaan mukana
Olen hyvin erilainen kuin ns appivanhempani. Uskon, että on parempi pitää etäisyyttä kuin luoda liian läheiset välitä. Tunnen itseni ja millaisessa seurassa jaksan olla.
En muutenkaan välitä perinteisistä rooleista parisuhteen myötä. Olen rakastunut mieheeni, en hänen perheeseensä ja minulle on tärkeää saada elää omanlaistani elämää.
Vain jouluna teetätän anopille kukka-asetelman ja ostan ns appiukolle hyvän punaviinipullon (mieheni vinkkasi, että juuri siinä järjestyksessä), jotka käyn viemässä heille sekä vaihdan ovensuussa pari sanaa.
Miksi ihmeessä sen miniän pitäisi siellä sinun suvussasi näkyä? En nyt ymmmärrä ollenkaan.
Ja miten sinä häntä nyt kutsut jo sukulaistesikin puolesta? Eikö ne sun sukulaisesi osaa olla yhteydessä sukulaiseensa eli poikaasi, jos hänet jonnekni haluavat?
Olen itse tällainen etäinen miniä . Syitä on monia, mutta suurin syy on se, että minun ja miehen vanhemmat asuvat eri paikkakunnilla kun me. Matkaa on molempiin yli 300 km.
Harvoilla lomilla yritetään priorisoida ja nähdä omaa sukua. Ei millään ehditä ajan ja autottomuuden vuoksi ympäri Suomea sukulaisiin, niin että molemmat olisivat paikalla. Kaipaan näin 35-vuotiaana myös omaehtoista vapaa-aikaa ja lomaa.
Molempia appivanhempia ollaan kyllä toivottu kovasti vierailemaan meidän kotikaupungissa (kaksioommekin pyydämme yöksi, jos toinen pariskunnasta ei kotona). Hyvin harvakseltaan ovat hyvätuloisina eläkeläisinä käyneet
Eipä meilläkään miniä näy mitenkään. Ei halua edes tulla käymään. Poika tulee yleensä itsekseen. Muutaman kerran olen 12 vuoden aikana tavannut. Koskaan ei ole kutsuttu pojan ja miniän kotiin. Kerran kävin kutsumatta. Vastaanotto oli todella laimea, toista kertaa en mennyt. Huomaan että olemme ilmaa hänelle.