Miksi lapsia pitää tehdä, jos niistä on niin paljon vaivaa?

Itsellä on jäänyt lapset tekemättä koska en ole ihminen joka jaksaisi olla 24/7 vastuussa ja hoitamassa lapsia. En vaikka ois puoliso mukana ja läheisverkostoa. Se on kuitenkin ne ekat useammat vuodet intensiivistä ja olet vähintään henkisesti kuitenkin kiinni siinä vaikka saisitki muutaman tunnin tai päivän sillon tällön itsellesi. Täällä on kommentoitu sitä että jos perhe ei sovi itselle niin sama ajatus, se oman elämän vaan täytyy muuttua sellaiseksi että nyt ollaan yhdessä ja arki ja lomat ollaan yhdessä. Lapsi haluaa mukaan suihkuun ja vessaankin. Osa taipuu siihen muutokseen paremmin kuin toiset. Itse en ehkä taipuisi vaikka uskon että rakastaisinkin lapsiani. Rakkaus ei kuitenkaan tarkoita aina sitä että nauttii niiden rakkaimpiensa seurasta ja tätä ois ehkä syytä korostaa ihmisille. Rakkaus varmasti vaikuttaa ja saa venymään mutta ei tee asioista välttämättä helppoa ja kivaa. Ja se että ei nauti perhe-elämästä voi olla aika isosti pois sitten omasta tai lapsen hyvinvoinnista jos se on sitä että vanhempaa vituttaa ja kuormittaa. Oletko siis valmis muuttumaan ja joustamaan ja luopumaan yksityisyydestäsi ja omasta ajasta? 

Hormonit käski ja kohtu ulvoi täytettä.

Eihän tässä jälkiviisaasti mitään älyä ollut koko hommassa.

Vauvat on ihania. Sitä vaan tulee sellainen fiilis, että olisi kiva saada vauva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin paljon tekemisissä lasten kanssa ennen kuin sain omani. Ajattelin että kyllä tulen jaksamaan hyvin vaikka ei se helppoa ole. Kyllä todellisuus lapsen kanssa silti on uuvuttanut minut. Ei mikään yksittäinen asia vaan se kokonaisuus, kun ikinä ei ole lepotaukoa. Lapseni on aina ollut vähäuninen ja niitä omia hetkiä palautumiseen ei ole ikinä juurikaan ollut. Lapsi nyt 4v ja tuntuu että vauhti ja vaatimustaso vaan kiihtyy vuosi vuodelta enkä ole siitä vauva-ajastakaan vielä päässyt toipumaan :D 

Missäs puoliso on joka hoitaa puolet jotta saat välillä lepotaukoja? Entäs isovanhemmat tai muut sukulaiset?

Nykyään ei todellakaan voi luottaa siihen, että isovanhemmat tai muut sukulaiset auttaisivat yhtään mitenkään tai ainakaan siten, ettei siitä "

 

Eihän nyt kenenkään pidä odottaa edes, että kyllä isovanhemmat auttavat. Ollaan väärillä urilla sen odotuksen kanssa. Kaikki jotka lapsia hankkivat ovat itse hoitovastuussa. Itse asuttu  niin kaukana isovanhemmista ettei olis ollut mahdollistakaan isovanhempien apu. 

Aika harva taitaa laskea sen varaan, että isovanhemmat auttavat. Mutta jos isovanhemmat eivät halua olla avuksi, sitten ei myöskään pidä olettaa, että lapsenlapset ovat läheisiä. Jos isovanhempia tavataan lähinnä sukujuhlissa tai käydään satunnaisesti kyläilemässä, isovanhemmista ei tule ollenkaan samalla tavalla läheisiä kuin jos isovanhemmat tulevat hoitamaan pariksi päiväksi tai lapset viedään isovanhemmille hoitoon viikonlopuksi tai jopa viikoksi (isovanhemmat ovat itse tarjonneet hoitoapua). On ollut todella iso apu, että isovanhemmat ovat tarjoutuneet olemaan lapsenvahteina, kun pari kertaa on ollut tilanne, jossa molemmat vanhemmat ovat olleet tahoillaan työmatkalla. Arvostan myös sitä, että isovanhemmat ehdottivat, että he voivat hoitaa lapsia viikon, jos haluamme mennä ihan kahdestaan lomamatkalle, kun olimme olleet naimisissa 10 vuotta.

Yhteisöllisyyttä minäkin kaipaisin monissa asioissa. Itsellä on ollut onni kasvaa isossa suvussa missä on ollut molemmat isovanhemmat ja toisen vanhemman useampi sisarus mukana elämässä. Äitiyslomalla äitini pakkasi minut ja myöhemmin myös sisarukseni mukaan ja meni kyläilemään siskoilleen tai äidilleen missä sai itse aikuista seuraa ja vauvanhoitoapua. Hän puolestaan auttoi siskojaan silloin kun ei itsellä ollut pieniä. Tavallaan elettiin yhteisöllisesti mutta kuitenkin omissa kodeissa. Itse uskon että sellainen malli voisi olla hyvä, kyllä vanhemmat hyötyisivät muiden aikuisten tuesta ja saisivat myös vertaistukea.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun sanotaan, että vanhemmuuden rima on korkeammalla nykyisin ja että nykyisin on raskaampaa, pitää ottaa huomioon, että omien vanhempienne aikaan olitte lapsia. Ette pääse millään oikeasti vanhempienne pään sisään ja kokemaan oikeasti, kuinka raskasta heillä olikaan. 

Väittäisin, että yhtä raskasta oli heilläkin. 

Ei välttämättä ollut yhtä raskasta. Silloin paljon useammalla oli lapsia. Asuttiin useammin lähellä sukua ja saatiin tarvittaessa lapsenhoitoapua sisaruksilta ja isovanhemmilta ja kavereiltakin. Lapset kulkivat harrastuksiin itsenäisemmin (vanhempien ei tarvinnut olla autokuskeina) ja ylipäätään lapsilla oli vähemmän järjestettyä harrastustoimintaa. Nykyään vanhemmilla on vähemmän sisaruksia ja isovanhemmat asuvat usein kaukana tai ovat niin vanhoja, ettei heistä enää ole hoitoavuksi.

Minulla tulee olemaan 50-vuotiaana eka- ja nelosluokkaiset.

Ja oletko vanhempi vai isovanhempi? Ennen olisi voinut veikata kumpaa vain (ehkä hieman todennäköisemmin isovanhempaa), mutta nykyään olet todennäköisesti vanhempi, etkä isovanhempi. Minulla oli 50-vuotiaana nelos- ja tokaluokkalaiset (+ pari vanhempaa lasta).

Eihän ihminen ole minkään arvoinen jos ei siitä mitään hyötyä ole. Itse en ole suostunut lastenhoitajaksi, jotenka en ole kenellekkään lapsiperheelliselle rakas ja läheinen. 😂

Puolisolleni ja vanhemmilleni olen tärkeä, sen riittäen, eikä heidän tarvi minua hyväksikäyttää vaatien jotain mitä en halua tehdä ja päinvastoin en ole hyväksikäyttäjä joka arvottaa sen mukaan ihmisiä rakkaaksi kuinka paljon hyötyä saa.

Vierailija kirjoitti:

Mä tulin mummu ksi 46-vuotiaana, kun oma kuopukswni oli 14-vuotias.

Ja on meitä muitakin nykyäänkin ja yhtä lailla ennen oli vanhoja synnyttäjiä esim. oma mummuni sai kuopuksensa 45-vuotiaana. Ja vanhoina mummoksi tulleita ja jo kuolleitakin, kun ennen kuiltiin nuorempina.

Kaupungistuminen alkoi Suomessa 1960-luvulla eli jo silloin isovanhemmat jäi maaseudulle, kun muutettiin töiden perässä kaupunkeihin ja Ruotsiin. Tukiverkot oli silloinkin kaukana.

 

Pari tilastofaktaa:

Vuonna 2022 ensisynnyttäjien keski-ikä oli 29.6 vuotta. Kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 31.2 vuotta. Yli 45-vuotiaille syntyi yhteensä 187 lasta. Muistetaan vielä, että nykyään naisilla on keskimäärin alle 1.5 lasta.

Jos nykymalli jatkuu, voisi karkeasti laskeskella, että isoäideiksi tullaan keskimäärin 64.2 vuoden isässä ja isoisäksi varmaan vuotta tai paria vanhempina. Tosin moni jää tahallaan tai tahattomasti lapsettomaksi ja vielä useampi ei koskaan pääse tai joudu isovanhemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Eihän ihminen ole minkään arvoinen jos ei siitä mitään hyötyä ole. Itse en ole suostunut lastenhoitajaksi, jotenka en ole kenellekkään lapsiperheelliselle rakas ja läheinen. 😂

Puolisolleni ja vanhemmilleni olen tärkeä, sen riittäen, eikä heidän tarvi minua hyväksikäyttää vaatien jotain mitä en halua tehdä ja päinvastoin en ole hyväksikäyttäjä joka arvottaa sen mukaan ihmisiä rakkaaksi kuinka paljon hyötyä saa.

Jos viittaa minun tekstiini, enpä minäkään arvottanut isovanhempia lastenhoitoavun saamisen tai saamattomuuden perusteella. Totesin vain, että lapsilleni ne isovanhemmat ovat paljon läheisempiä, joiden luona on vietetty enemmän aikaa ja se ajan viettäminen on monesti ollut juuri sitä hoidossa olemista, vaikka mukana on paljon ihan tavallisia kyläilyjäkin.

Christiiina kirjoitti:

Vauvat on ihania. Sitä vaan tulee sellainen fiilis, että olisi kiva saada vauva.

Vauvat on hirveitä. Huutavia, aluksi täysin ilmeettömiä ennenkuin oppivat esim. hymyilemään, haisevia (puklua, paskaa...). En tajua mitä niin ihanaa näette vauvoissa! Ja sanon tämän itse äitinä! Joka vuosi kiitollisempana lapsen kasvamisesta ja kehityksestä.

No älä. Se on ihan älytön asia. Lasten teolla ei ole järjen kanssa mitään tekemistä. Itsellekin iski joku lisääntymisvietti hedelmällisimmässä iässä ja tein kaksi lasta. Nyt kun miettii niin ei olis ainakaan kahta kannattanut, jos yhtään. 

Vähän sama kun elonjäämisvietti on ihmisellä ihmeen vahva. Täällä ruokitaan vaikka kaikki on turhaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin paljon tekemisissä lasten kanssa ennen kuin sain omani. Ajattelin että kyllä tulen jaksamaan hyvin vaikka ei se helppoa ole. Kyllä todellisuus lapsen kanssa silti on uuvuttanut minut. Ei mikään yksittäinen asia vaan se kokonaisuus, kun ikinä ei ole lepotaukoa. Lapseni on aina ollut vähäuninen ja niitä omia hetkiä palautumiseen ei ole ikinä juurikaan ollut. Lapsi nyt 4v ja tuntuu että vauhti ja vaatimustaso vaan kiihtyy vuosi vuodelta enkä ole siitä vauva-ajastakaan vielä päässyt toipumaan :D 

Missäs puoliso on joka hoitaa puolet jotta saat välillä lepotaukoja? Entäs isovanhemmat tai muut sukulaiset?

Nykyään ei todellakaan voi luottaa siihen, että isovanhemmat tai muut sukulaiset auttaisivat yht

Miksi suhde ei voisi olla läheinen ilman, että isovanhemmat hoitavat lapsia? Minä ainakin olen edelleen aikuisena läheinen isovanhempieni kanssa, jotka eivät ole ikinä hoitaneet minua, vaan lapsena vietimme lomat yhdessä mökillä tai mummolassa niin, että vanhemmat olivat mukana.

Lapsi on projekti, johon sitoudutaan täysillä noin pariksi kymmeneksi vuotta. Etukäteen ei voi tietää tuleeko projekti olemaan helppo vai äärimmäisen raskas.

Jotta lapsia vielä tämän valinnanvapauden ja sitoutumattomuuden aikakautena vielä syntyisi, yhteiskunnan pitää alkaa ottaa koppia:

Päivähoito-oikeus myös vanhempien vapaapäiville ja lomille tarvittaessa. Päiväkodit aukeamaan aikaisemmin ja menemään kiinni myöhemmin eli klo 5.30-18.

Kuormittuneille lapsiperheille siivoukseen ja lasten hoitoon palveluseteleitä. 

Kesäsiirtolatoimintaa takaisin. 

Huonounisille lapsille unikoulutoimintaa. 

Vanhempien osa-aika työtä helpotettava kuten Ruotsissa. Ei sielläkään pienten lasten vanhemmat paina pitkää päivää.

Asuntolainat Ruotsin malliin, jotta pikkulapsivuosina asuntolainanlyhennykset ei kuormita taloutta. Lyhennysvapaaoikeus halutessa vaikka 15 vuoteen asti.

Vuokralla-asuvien lapsiperheiden asumistukia voisi myös nostaa.

Varmaan näillä toimilla lapsiperheiden ahdinko lievenisi. 

Vierailija kirjoitti:

Harva ymmärtää miten raskasta lasten kanssa todellisuudessa on. Eikä tätä puolta tuoda todellakaan realistisesti esiin. Ihmisiä vaan kannustetaan tekemään lapsia ja uskotellaan että se on kivaa ja antoisaa elämää kun perheessä on lapsia...

Noin seon ja kun katsoo miten nykyää poljetaan perheellisiä kaikessa, niin en ihmettele yhtän, kun karttelee omaa perhettä. Toki, niin ei saa olla, että yhteiskunta maksais koko touhun, mutta kun ne viimeisetkin rippeet tuloista on viety jne, niin en ihmettele,että syntyvyys laskee jne. Tohon päälle totaali yyhoot, niin ei ihme. että ovat kaupassa lähes nukkumassa. Minä olen totaali yyhoo. Jos ei olisi omaisi kahta veljeäni mielellään ottamassa lastani hoitoon, niin olisin varmaan tappanut itteni. Menin hienon miehen kanssa aikoinaan naimisiin ja hän lähti toisen matkaan. Kaikki jäi mulle. Ei ollut niin hieno mies. Onneksi minulla on kaksi veljeä ketkä ottaa aina lapsen hoitoon ja monesti molemmat veljet vie lastani kaikkialle. HEillä ei ole lapsia. Kolmistaan touhavat ja sanovat, että ei hätää.. Voi olla lapsi, vaikka viikon hoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat tuoneet elämääni syvemmän merkityksen. Ennen lapsia elämä oli pinnallista vaikka oli hyvä työ ja muuta. Lapset tuovat elämään paljon iloa, seuraa ja haasteita. Lasten kautta tutustuu uusiin ihmisiin, sukulaissuhteet säilyvät paremmin lasten kautta. Jossain vaiheessa, kun sinulle tulee ikää lisää, huomaat että tulevaisuutesi on lapsissa eikä enää sinussa.

Vaikka lasten kanssa joudut lujille, tiedät että olet elänyt täysillä. Ilman lapsia, et tule koskaan kokemaan, kuinka paljon saat itsestäsi irti. Voit luulla niin, mutta olet väärässä.

Lapsien syntyminen muuttaa myös sinua ja löydät itsestäsi uusia piirteitä, jotka ovat olleet piilossa ennen lapsien syntymää. Lapsien johdosta, olen kokenut paljon enemmän eri tunteita ääripäästä toiseen. Suurinta iloa ja suuttumusta. Lapset opettavat myös tunteiden säätelyä ja opettaa sinua oikeasti käyttäytymään vastuullisesti ja aikuismaisesti. Joskus lapset auttava

Nyt oksensin hieman suuhuni

Vierailija kirjoitti:

Huh...nykysuomessa en kyllä ihan hevillä lähtis ketään hedelmöittämään.

Joku sinutkin on hedelmöittänyt, eikä se nykysuomi silloin ollut yhtään parempi paikka.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on jäänyt lapset tekemättä koska en ole ihminen joka jaksaisi olla 24/7 vastuussa ja hoitamassa lapsia. En vaikka ois puoliso mukana ja läheisverkostoa. Se on kuitenkin ne ekat useammat vuodet intensiivistä ja olet vähintään henkisesti kuitenkin kiinni siinä vaikka saisitki muutaman tunnin tai päivän sillon tällön itsellesi. Täällä on kommentoitu sitä että jos perhe ei sovi itselle niin sama ajatus, se oman elämän vaan täytyy muuttua sellaiseksi että nyt ollaan yhdessä ja arki ja lomat ollaan yhdessä. Lapsi haluaa mukaan suihkuun ja vessaankin. Osa taipuu siihen muutokseen paremmin kuin toiset. Itse en ehkä taipuisi vaikka uskon että rakastaisinkin lapsiani. Rakkaus ei kuitenkaan tarkoita aina sitä että nauttii niiden rakkaimpiensa seurasta ja tätä ois ehkä syytä korostaa ihmisille. Rakkaus varmasti vaikuttaa ja saa venymään mutta ei tee asioista välttämättä helppoa ja kivaa. Ja se että ei nauti perhe-elämästä voi olla aika isosti

Kysy äidiltäsi.

Lapsista on työtä, mutta ne tuo sisältöä.

Jos elämässä ei olis mitään tekemistä, miksi täällä pitäis ylipäänsä olla?

incel kokous?

Vierailija kirjoitti:

Harva ymmärtää miten raskasta lasten kanssa todellisuudessa on. Eikä tätä puolta tuoda todellakaan realistisesti esiin. Ihmisiä vaan kannustetaan tekemään lapsia ja uskotellaan että se on kivaa ja antoisaa elämää kun perheessä on lapsia...

Minusta tämä on kääntynyt melkeinpä toisinpäin. Koko ajan valitetaan miten rankkaa on, ja varmaan usein onkin, mutta harvoin puhutaan siitä miten paljon merkitystä ja iloa elämään lapsista voi saada. Tällaista pidetään kulissien ylläpitolässytyksenä ja vain valittaminen on aitoa ja rehellistä. En ihmettele ollenkaan, että lapsia saadaan koko ajan vähemmän. Myös vaatimukset ovat kasvaneet. Entisajan normaalista elämästä napsahtaa lasu tai vähintään kuiskutellaan selän takana. Toki onkin hyvä, että esim. väkivaltaan puututaan, mutta osa vaatimuksista on ihan ylimitoitettuja. Joo, osa "vaatimuksista" on ihan omassa päässä luotuja ihannekuvia ja niitä voisi karsia, mutta osa on kyllä sellaisia, että niistä kärsii. Lehdissä asiantuntijat itkevät miten lapset syrjäytyvät ilman uusinta puhelinmallia (olen oikeasti lukenut tällaisen jutun) ja valistetaan miten OIKEALLA tavalla auttaa lasta siinä ja tässä tunneasiassa. Itsetuntoa koetellaan koko ajan. Ennen riitti olla jotensakin tavallinen täyspäinen aikuinen. Mutta tosiaan itselleni lapset ovat antaneet todella paljon merkityksellisyyden tunnetta ja ihan silkkaa elämisen iloa.