Miksi lapsia pitää tehdä, jos niistä on niin paljon vaivaa?

Kaikki jotka ei elä missään vaaleanpunaisessa hattarassa, tietää että lapset on raskaita. Sen takia ei ole tarvetta niitä tehdä. Mutta nämä "vauvat on niin ihania" - lässyttäjät vääntää niitä peräjälkeen ja sitten valitetaan ettei jakseta. Voivoi, tervetuloa valintojen maailmaan.

Minulla homma kaatuisi siihen, etten saisi enää asua yksin. Joku aikuinen lehtolapsi, jonka kanssa voisi käydä kaljalla ja jutella elämästä pari kertaa vuodessa voisi olla ihan jees.

Tosin parempihan ihmisen olisi olla syntymättä, joten hyvä etten ole tuollaista kenellekään aiheuttanut. Aborttien pitäisi olla pakollisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin paljon tekemisissä lasten kanssa ennen kuin sain omani. Ajattelin että kyllä tulen jaksamaan hyvin vaikka ei se helppoa ole. Kyllä todellisuus lapsen kanssa silti on uuvuttanut minut. Ei mikään yksittäinen asia vaan se kokonaisuus, kun ikinä ei ole lepotaukoa. Lapseni on aina ollut vähäuninen ja niitä omia hetkiä palautumiseen ei ole ikinä juurikaan ollut. Lapsi nyt 4v ja tuntuu että vauhti ja vaatimustaso vaan kiihtyy vuosi vuodelta enkä ole siitä vauva-ajastakaan vielä päässyt toipumaan :D 

Missäs puoliso on joka hoitaa puolet jotta saat välillä lepotaukoja? Entäs isovanhemmat tai muut sukulaiset?

Nykyään ei todellakaan voi luottaa siihen, et

 

Miksi suhde ei voisi olla läheinen ilman, että isovanhemmat hoitavat lapsia? Minä ainakin olen edelleen aikuisena läheinen isovanhempieni kanssa, jotka eivät ole ikinä hoitaneet minua, vaan lapsena vietimme lomat yhdessä mökillä tai mummolassa niin, että vanhemmat olivat mukana.

Tietysti suhde voi olla läheinen, vaikka lastenlasta ei hoitaisi, mutta kyllä se auttaa. Läheinen suhde isovanhempiin edellyttää minusta sitä, että niitä isovanhempia tavataan riittävän paljon. Voidaan tavata lyhyitä aikoja kerrallaan usein tai pitempiä aikoja kerrallaan harvemmin tai miten nyt vain isovanhemmille ja lapsen vanhemmille parhaiten sopii. Mutta aivan varmasti suhteesta ei tule kovin läheistä, jos isovanhempia tapaa lastenlastaan vain 2-3 kertaa vuodessa muutaman tunnin kerrallaan.

Minusta vastuu tapaamisten järjestämisestä on aika paljon isovanhempien vastuulla, jos lastenlapsia halutaan tavata, sillä lapsiperheen vanhemmilla on usein niin kiire (työt, lasten hoito, lasten harrastukset, pakolliset vapaa-ajan menot, kuten kauppa, kodinhoito, jne), että pelkkä isovanhempien tapaaminen helposti unohtuu tai sitä ei jakseta järjestää etenkään, jos pitäisi lähteä vähänkään kauemmas. Jo tunnin matka suuntaansa tekee tapaamisesta arkisin aika vaikeaa. Jos sen sijaan hyväkuntoinen isovanhempi matkustaa tapaamaan lapsenlastaan, perheen aikaa säästyy. Isovanhemmilla on usein enemmän vapaa-aikaa tai ainakin parempi mahdollisuus päättää ajankäytöstään kuin lapsiperheellä.

Koen niin, että jos isovanhemmat haluavat läheisen suhteen lapsenlapseen, heidän pitää itse olla aktiivisia. Pitää tarjoutua lapsenvahdiksi tai pitää edes itse vierailla lapsenlapsen kotona, sillä jos jää odottamaan, että lapsenlapsen perhe päättää tulee tapaamaan isovanhempia, tapaamiset jäävät helposti harvinaisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat tuoneet elämääni syvemmän merkityksen. Ennen lapsia elämä oli pinnallista vaikka oli hyvä työ ja muuta. Lapset tuovat elämään paljon iloa, seuraa ja haasteita. Lasten kautta tutustuu uusiin ihmisiin, sukulaissuhteet säilyvät paremmin lasten kautta. Jossain vaiheessa, kun sinulle tulee ikää lisää, huomaat että tulevaisuutesi on lapsissa eikä enää sinussa.

Vaikka lasten kanssa joudut lujille, tiedät että olet elänyt täysillä. Ilman lapsia, et tule koskaan kokemaan, kuinka paljon saat itsestäsi irti. Voit luulla niin, mutta olet väärässä.

Lapsien syntyminen muuttaa myös sinua ja löydät itsestäsi uusia piirteitä, jotka ovat olleet piilossa ennen lapsien syntymää. Lapsien johdosta, olen kokenut paljon enemmän eri tunteita ääripäästä toiseen. Suurinta iloa ja suuttumusta. Lapset opettavat myös tunteiden säätelyä ja opettaa sinua oikeasti käyttäytymään vas

Ja ajatelkaa, miten ihminen pääsisi työstämään vanhemmuuden myötä esiin tulleita käytösmallejaan ja tunteitaan jos olisimme yhteiskuntana enemmän voimavara, kuin vaatimusten loputon kuoro?

Jos useammalla vanhemmalla olisi tukiverkkoja, useampi voisi paremmin. 

Mutta ei. 

Yksin on pärjättävä ja mitäs läksit. 

Olen usein miettinyt, että rakastaako vanhempi todella lastaan jos pystyy katsomaan ja kuuntelemaan tämän väsymystä tekemättä itse asialle mitään?

Esimerkkinä: isovanhempi käy kahvilla lapsiperheessä. Istuu alas pöytään ja odottaa että saa kahvin eteensä. Katselee vierestä, kun vanhempi lapsi sylissä kattaa pöydän.

Kertoo ehkä omia kuulumisia, mutta ei kysy toisen. Kertoo kuinka joku sukulainen tai tutuntuttukin valmistui juuri tohtoriksi samalla kun synnytti viidettä lastaan, ja miten toinen hiihti 30km vaikka oli viimeisillään raskaana.

Ja siinä se oma lapsi on vauvansa kanssa, valvoneena. Kaipaisi ehkä kuuntelevaa korvaa, seuraa vaunulenkille. Kaipaisi ylisukupolvista hoivaa, vaikka vain henkistä. Mutta siinä se oma vanhempi istuu, katselee ikkunasta ulos mieluummin kuin omaa lastenlastaan ja lähtee menoihinsa nopeammin kuin se oma lapsi ehtii oman kahvinsa juoda. 

Eikä siinä mitään. Saa se oma elämä olla tärkein, ja pitääkin olla. Mutta millainen ihminen sanoo omalle lapselleen, että itse olet hommaan ryhtynyt? 

EI  OLE. Siis ihania.

Ei tää mun mielestä kovin raskasta ole. Olen kyllä aika puuhakas ihminen, niin samallahan tässä lapset hoitaa. 

Kavereilleni on hankalia lapsia, joita häpeävät. Lapsien hankkiminen on itsekästä, ja pelko yksin jäämisestä painaa. Ihmisiä on jo liikaa. Selitän aina lapsettomuuteen tylysti faktoilla, ja porukka hiljenee.

En ole ikinä pitänyt lapsista ja silti olen niitä kolme halunnut ja siis saanutkin. Omat lapset tuntuvat olevan joltain toiselta planeetalta, kuin muut lapset. He ovat aina olleet helppoja, iloisia ja järkeviä. Nyt ovat jo teinejä, joten voiton puolella ollaan. Eikä tämä ole minun harhaa, vaan positiivista palautetta tulee koulusta, harrastuksista ja ihan mistä vaan. Yksi lapsista sai nyt keväällä stipendin (ainoan koko koulussa) hyvänä esimerkkinä olemisesta. 

Lapset voivat olla rasittavia ja suurin osa onkin, mutta ei ihan kaikki.

Jaa a

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh...nykysuomessa en kyllä ihan hevillä lähtis ketään hedelmöittämään.

Joku sinutkin on hedelmöittänyt, eikä se nykysuomi silloin ollut yhtään parempi paikka.

No tuohon et oikeasti usko itsekään. Hiomattavasti vakaampi oli Suomi ennen. Suomi kehittyi monia sukupolvia  aina eteenpäin. Työpaikkoja riitti ja käsite vakituinen työ oli kestävällå pohjalla. Jopa 90 luvun lamaa ei voi verrata nykyiseen kun silloin kyse oli muutaman vuoden notkahduksesta, mistä alkoi taas talouden nousukiito ja it buumi nokioineen.

Ei ollut sillon eläkepommia vaan luotto tulevaan. Nyt on edessä matemaattisesti vaikeat ajat kun työväestö pienenee ja eläkeläisten ja muiden hoidettavien määrä kasvaa. Palkasta menee yhä enemmän julkisten menojen kattamiseen ja oma eläke on vain korvamerkittyä. Mikään ei takaa korvamerkittyjen eläkkeiden saatavuutta jos työväestön ja työpaikkojen määrä ei tästä nouse.

Varsinkin kun lapsilta ei voi ennakkoon kysyä haluavatko ne syntyä tänne ja elää kituuttaa täällä.

Siksi ei haluttukaan enempää kun jaksetaan ja pystytään hyvin hoitamaan ja kasvattamaan. Näin on hyvä. 

Seksi on kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva ymmärtää miten raskasta lasten kanssa todellisuudessa on. Eikä tätä puolta tuoda todellakaan realistisesti esiin. Ihmisiä vaan kannustetaan tekemään lapsia ja uskotellaan että se on kivaa ja antoisaa elämää kun perheessä on lapsia...

Ei kaikki viihdy työelämässäkään, mutta silti useimmat tuhlaa siellä suurimman osan terveestä elämästään ja kaikki uskottelee että työnteko on hyväksi?

Yhteiskunta ei pyöri ilman työntekoa, joten se on eri asia.

Yhteiskunta kuolee ilman lapsia. Mutta sen lisäksi lapset ovat biologinen tarve. Itse ainakin koin että lapsia on ihan pakko saada ja monta, muuten jää elämä elämättä. Välillä oli ihan helvetillisen raskasta. Mutta nyt kun ne ovat isoja, en kadu hetkeäkään. He ovat se sosiaalinen verkostoni, johon voin luottaa. t. viiden äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva ymmärtää miten raskasta lasten kanssa todellisuudessa on. Eikä tätä puolta tuoda todellakaan realistisesti esiin. Ihmisiä vaan kannustetaan tekemään lapsia ja uskotellaan että se on kivaa ja antoisaa elämää kun perheessä on lapsia...

Ei kaikki viihdy työelämässäkään, mutta silti useimmat tuhlaa siellä suurimman osan terveestä elämästään ja kaikki uskottelee että työnteko on hyväksi?

Yhteiskunta ei pyöri ilman työntekoa, joten se on eri asia.

Yhteiskunta ei myöskään pyöri, jos tänne ei tehdä yhtään lisää lapsia. 

Minä valitan siksi, että kun lapset syntyivät, niin mieskin heittäytyi vauvaksi. Mitään ei älyä tehdä oma-aloitteisesti, makaa sohvalla ja selaa nettiä. Töissä kyllä käy kuten minäkin. 

Jokainen kokee asiat eri tavoin ja jokaisella myös erilaiset lapset. Toisilla helpommat, toisilla taas vaativammat. Toiset hoitavat lapsensa yksin, toiset saavat paljon apua esimerkiksi isovanhemmilta.

Toisilla kasvatukseen panostetaan enemmän. Ollaan paljon yhdessä ja oikeasti läsnä, touhutaan yhdessä. Opetetaan niitä tunnetaitoja ja sitä mikä on oikein ja mikä vääriin. Ollaan perillä lasten elämästä ja kiinnostuksen kohteista. Kuljetellaan harrastuksiin ym. Toisilla taas lapset kasvaa siinä sivussa. 

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat tuoneet elämääni syvemmän merkityksen. Ennen lapsia elämä oli pinnallista vaikka oli hyvä työ ja muuta. Lapset tuovat elämään paljon iloa, seuraa ja haasteita. Lasten kautta tutustuu uusiin ihmisiin, sukulaissuhteet säilyvät paremmin lasten kautta. Jossain vaiheessa, kun sinulle tulee ikää lisää, huomaat että tulevaisuutesi on lapsissa eikä enää sinussa.

Vaikka lasten kanssa joudut lujille, tiedät että olet elänyt täysillä. Ilman lapsia, et tule koskaan kokemaan, kuinka paljon saat itsestäsi irti. Voit luulla niin, mutta olet väärässä.

Lapsien syntyminen muuttaa myös sinua ja löydät itsestäsi uusia piirteitä, jotka ovat olleet piilossa ennen lapsien syntymää. Lapsien johdosta, olen kokenut paljon enemmän eri tunteita ääripäästä toiseen. Suurinta iloa ja suuttumusta. Lapset opettavat myös tunteiden säätelyä ja opettaa sinua oikeasti käyttäytymään vastuullisesti ja aikuismaisesti. Joskus lapset auttava

Millaista porukkaa täällä oikein on? Tämä on saanut 45 alapeukkua ja vain 20 yläpeukkua...

Hyvä aihe aloittajalta. Pitäisi itsekin muistaa sanoa ystäville ja kavereille ääneen myös niitä lapsiperhearjen hyviä hetkiä ja ihania juttuja. Helposti tulee vain valitettua jostain, jos on vaikka nukkunut monta yötä huonosti tai on huolissaan jostain lapsen asiasta. Koitan jatkossa valittaa vähemmän, sanoa positiivisia asioita lasten kanssa elämisestä ja miettiä keiltä voi saada vertaistukea mieltä painavin asioihin.