-O- Simpukat avautuu - HELMET syntyy -O-

Elikkäs mullahan ei ollut ainoatakaan supistusta ollut ennen kuin vasta yöllä 20.2 kello 2 tunsin sitten ensimmäisen. Heräsin siihen ja sitten niitä alkoi tulla 30 min välein. Päivällä kello 15.00 aikoihin rupesin pitämään oikein kirjaa supistuksista ja huomasin, että nämähän tulevat säännöllisesti noin 5-13 min välein, mutta eivät olleet kamalan kipeitä. Illalla kuuden aikaan kipristeli jo ikävästi, mutta huulta purren päätimme vielä odottaa, meiltä kun on tuohon sairaalalle 5 min ajomatka. En halunnut tulla lähetetyksi kotiin takaisin. Ilta kympiltä soitin saikulle ja käskivät vaan minun mennä suihkuun vaikka supparit olivat jo tosi kipeitä ja 5 min välein. Suihku ei auttanut ollenkaan. Sitten en enää kestänyt kun supparit olivat niin kipeitä ja kello 1.40 yöllä (21.2) kirjauduttiin äitiyspoliklinikalle sisään.



Mentiin synnytyssaliin ja olin vasta 2 cm auki. Seuraava tunti vierähti kun ottivat supistuskäyrää ja sydänäänikäyrää. Tuskat oli kamalat kun eivät antaneet lievitystä. Sitten onneksi sain jonkin kipupiikin ja puolitoista tuntia olin kyljelläni, supparit hieman lievemmin tuntuivat. Lähetin miehen syömään eväitään ja kätilö oli omilla reissuillaan. Kivunlievitys ei enää auttanut ja horjuin vessaan minne meinasin pyörtyä. Soitin kelloa ja kätilö saapui. Mies tuli myös heti viivana takaisin, oli arvannut että minä se kelloa soittelen. Olo oli niin kamala että oksentelin.. Sitten kätilö totesi, että nyt taitaa tarvita puudutuksen. Olin jo 5cm auki ja minulta puhkaistiin kalvot. Nopeasti sain parakervikaalipuudutuksen ja vauvalle laitettiin anturi päähän. Sydänäänet olivat todella hyvät koko synnytyksen ajan. Puudutus tehosi vain oikealle puolelle ja paikalle pyydettiin anestesialääkäri (Mies tuli paikalle ja totesi minulle hymyillen, että " meinasinkin viime viikolla kysyä milloin pääsen piikittämään sinua, mutten kehdannut pelotella" ja sitten tunnistin miehen. Olimme juuri edeltävällä viikolla mieheni kanssa tutustuneet häneen ja hänen vaimoonsa coffee housen avajaisissa), joka laittoi epiduraalin. Ja sitten kivut katosivat. Tunsin supparit, mutta en kipeänä -ihanaa!



Epiduraalin jälkeen sain levätä hetken. Olin jo täysin auki, paitsi pienet " reunat" olivat vielä jäljellä. Sain ponnistella kevyesti supistusten aikana ja pian vauva oli jo ihan alhaalla. Mieheni piti kätilön apuna toista jalkaani aitio paikalla ja totesi, että " pää näkyy jo, ompas pitkät ruskeat hiukset" . Olin kokonaan auki, ei enää mitään " tiellä" . Sitten aloitin ponnistamisen ihan tosissaan. Juuri kun tuntui etten enää jaksa niin pää tuli ulos ja hetki siitä koko pieni-suuri ihme oli maailmassa. Napanuora ei ollut kaulan ympärillä ja pikkumies rääkäisi kimakasti ensimmäisen kommenttinsa :) Miehen kanssa itkettiin ja naurettiin. Mieheni kysyi multa miten voin ja miltei taju kankaalla onnesta totesin " hyvä meininkiii" kun minua ommeltiin (pienen leikkauksin joutui tekemään). Sitten siinä oltiin kolmestaan ja ihmeteltiin toisiamme. Multa meni noin litra verta ja hemoglobiini oli 80 niin olo oli tosi huojuva, mutta illalla olin jo kunnossa, eivätkä tikitkään olleen kovin kipeät, saatoin istua ihan mukavasti. (Kaikesta kivusta ja tuskasta huolimatta kiusallisinta synnytyksessä oli todella kova närästys ja oksentelu vähän väliä.)



Meidän Ukko painoi syntyessään 4040g ja oli 53cm pitkä, hattu oli 34 cm. Synnytyksestä jäi hyvät muistot, joten jos luoja suo, olen vielä joku päivä samassa tilanteessa uudestaan.. Meillä on toiveissa useampikin lapsi :)



Synnytyksen kestoksi merkattiin reilut 18h, kun säännöllisiä supistuksiä oli niin kauan. Ponnistusvaiheen kestoksi oli merkattu 1h 18 min, mutta siinä oli mukana se " huilaustauko" noin 30 min ja kevyet ponnistelut. Itse rytäkkä ei kestänyt varmaan kuin 15 min.. Sen pituinen se tarina :)

Torstaina 15.2. tuli klo 15 eka hiukan kipeähkö supistus, mutta parin tunnin aikana niitä ei tullut kuin muutama. Klo 17.30 supistelut alkoivat säännöllisinä, 10min välein kipeähkö supistus (ei siis mitään hirmu kipeitä, mut erottui kivuttomista). Klo 18.30 veimme muksut mummolle ja klo 19.30 olimme synnärillä, 4cm auki. Vieläkään supistukset ei mitään hirveitä - ilman irvistyksiä menivät ohi. Sain sovitusti antibioottiannoksen suoraan suoneen (streptokokki b -bakteeria vastaan). Pikku hiljaa supistukset muuttuivat kipeämmiksi, kätilö ehdotti aquarakkuloita ja ilokaasua, mutta en halunnut kokeilla. Klo 22 pyysin kohdunkaulanpuudutuksen, jonka olin hyväksi todennut kahdessa aiemmassa synnytyksessä. Ennen puudutuksen laittoa piti kalvot puhkaista, vettä tuli ja tuli.. Harmikseni puudutus ei nyt tällä kertaa tepsinytkään - supistusten väli tosin hieman piteni, mutta sitten tulikin jo kova paineen tunne ja ponnistuksen tarve. Olin 10cm auki, ja sain luvan ponnistaa. En ole koko elämäni aikana tuntenut niin suurta kipua - puudutuksella ei mitään vaikutusta, joten luomusti mentiin. Päätin kuitenkin kivuista huolimatta tehdä työtä käskettyä, pianhan kaikki olisi ohi (kätilö opasti hyvin milloin ponnistaa, milloin " huokaista" ). Poika syntyi klo 22.40, synnytyksen kesto (säännöllisten supistusten alkamisesta) 5h10min, ponnistusvaihe 5min, ja istukka tulikin kuin itsellään 5min kuluuttua. 2 tikillä selvisin, välilihaa ei leikattu. Mahtavat peräpukamat ovat nyt raskausajasta/synnytyksestä muistona.. Kotiin pääsimme jo 17.2., pojan ollessa 6h vajaa 2vrk vanha. Rinnanpäät ovat rikki (kuten edellisten imetystenkin alussa), ja imetys melko tuskaa, mutta maitoa tulee hyvin ja kokemuksesta tiedän, että kyllä nämä tissitkin kohta alkaa kestää ja imetys luonaa paremmin. =)



Niin, ja pojan mitat siis 3860g ja 50,5cm, pipo 34,5cm. (Terkka kävi eilen punnitsemassa pojan ja painoa jo 3,9kg, joten vauhdilla kasvaa.)



Minni & [color=teal]Mulperi [/color]1vk

Vielä kun näissä endorfiinihöyryissä (tai missä lie hormonipöhinöissä) olen ylienerginen, niin päätin heti tulla kertomaan oman kokemukseni.



Tiistai-aamuna kun heräilin, niin huomasin, että pöksyihin tulee muutama ruskeahko tippa. Mutta kun muita oireita ei ollut, päätin ottaa ja lähteä kampaajalle tukkaa laittamaan kuosiin. Ja hyvä niin, koska pääsi edustavana synnyttämään ;) Muutamia supistuksia tunsin ja hieman oli ed.pääkin kipeänä, mutta ei mitään muuta. Tulin kotiin ja kävimme vielä pulkkailemassa esikoisen kanssa ulkona ja nautimme auringon paisteesta. Ja sitten päikkäreille. Kun niiltä heräilin tunsin muutaman erilaisen supistuksen ja sitten 16:00 jälkeen aloin kiinnittämään niihin huomiota, sillä ottivat hieman selkään. En kuitenkaan ollut vielä yhtään varma kun välit olivat 5-20min. 17:30 maissa niitä alkoi kuitenkin tulla hieman tiheämmin ja kovempinakin. Päätimme siis, että esikoinen viedään hoitoon ja menemme illalla käymään Kättärillä jos eivät laannu (vaikka vuoto olikin loppunut) sillä ajattelin, että jos pääsisin edes sisätutkimukseen, niin lähtisi etenemään. 19.30 lähdimme kotoa ja melko pian sen jälkeen supistukset alkoivatkin tulla jo 5min välein ja puhallutti jo ihan kivasti.



Kättärillä olimme 20:15 ja hyvä niin sillä jo ennen yhdeksää tunsin todella tarvetta lämpöpussiin. Olinkin silloin jo 5cm auki eli tiesin ettei kotiin tarvitse palata ;) Kaasun sain käyttööni puoli kymmenen maissa ja pyysin samalla myös peräruiskeen.Huh, se oli pienoinen virhe, sillä kivut olivat aika tainnuttavat siellä pytyllä istuessani.Niinpä päätin ottaa spinaalipuudutteen jo senkin takia, että arvioivat ponnistamisen olevan tulossa ennen puolta yötä ja tiesin sen helpottavan sitä kipua. Epiduraalin olin saanut esikoisen kanssa ja se vei ponnistuksesta tunnon sekä pitkitti sitä liikaa joten sitä en halunnut. Niinpä sitten 22:30 sain spinaalin ja pääsin vähän hengähtämään vaikkei koko tunto supistuksesta lähtenytkään.Mutta kaasua välillä niin sillä selvisin. N.puoli kahdeltatoista pyysin, että katsovat kohdunsuun tilanteen ja siellä olikin enää pieni kieleke jäljellä.Niinpä mukava kätilöni opasti minua aavistuksen ponnistamaan jolloin se katosi ja sitten vaan odottelin hiukan ponnistamisen tarvetta. Sitä ei kuitenkaan heti tullut, mutta koska voimia oli ja supistukset tuntuivat päätin aloittaa ponnistamisen 23.40 ja siitä 13min tyttö oli ulkona.Ja täytyy sanoa, että ilman minkäänlaista kipua. Se oli suunnaton helpotus eli spinaali oli nappiosuma minulle! Mitään ei tarvinnut leikata eikä repeämiä tullut eli selvisin todella helpolla vaikka neidin mitat siis 4185g ja 53cm. Mutta esikoinen oli avannut tietä liki 4kg olemuksellaan, niin kyllähän sen huomaa ;)



Kotiuduimme jo eilen ja nyt on saatu ensimmäinen yökin hieman nukuttua.Maito on alkanut nousta, joten tässä pääsee jo ihanaan vauva-aikaan kunnolla mukaan.



Kyllä ne niin ihania pikku-palleroita ovat, että. Itku on herkässä ja tunteet pinnassa (onnen siis) ja hellyys kaikkia ja kaikkea kohtaan on suunnaton.Ihanaa!!



Tsemppiä kaikille Helminauhalaisille synnytykseen ja vauva-arkeen ja kiitokset mahtavasta seurasta odotusaikana!!



Nähdään vauvapuolella!

Kaksosnainen ja rinsessa 2,5vrk

Tässä siis kertomusta ihanan poikavauvamme syntymästä. Vauva syntyi rv39+3 20.2.2007.



Illalla puoli kymmenen aikaan alkoi tuntua supistuksia, jotka tuntuivat jo mukavasti selässä. Supistukset tulivat n. 15 min välein säännöllisinä. Illan mittaan ne muuttuivat niin kipeiksi, että sain jo puuskutella ja nojailla seinään. Yritin vielä mennä nukkumaan, kun ajattelin että en jaksa synnyttää jos en ole yhtään nukkunut. Eipä siinä tosiaan saanut nukuttua, kun synnytys pyöri mielessä ja supistukset sattuivat.



Vasta puoli kolmelta yöllä supistusten väli lyheni n.6-12 minuuttiin. Soitimme lapsenvahdin paikalle ja minä lähdin lämpimään suihkuun, joka helpotti kipua tosi hyvin. Puoli viideltä tuli lapsenvahti ja me lähdimme ajamaan sairaalaan.



Klo 5.30 olimme sairaalassa ja pääsin suoraan saliin. Tulimme sisään tosi kiireisellä hetkellä, kun viereisten salien synnyttäjille laitettiin juuri epiduraalia, joten odottelimme kätilöä jonkin aikaa. Hieman ennen kuutta katsottiin kohdunsuun tilanne, joka oli vasta 3cm auki. Olin tosi pettynyt ja ajattelin, että edessä on varmaan taas samanlainen pitkä maratoni kuin esikoisen kanssa. Minut laitettiin käyrälle ja jäimme mieheni kanssa molemmat torkkumaan sairaalan sängylle. Itsekin aina ehdin torkahtaa supistusten välissä, sillä niiden väli oli yli 10min. Supistuksen tullessa mieheni heräsi hieromaan mun selkää. Supistukset olivat kuitenkin tosi kipeitä ja päätin, että kun kätilö tulee takaisin, niin pyydän epiduraalin tai spinaalin.



Seitsemän aikaan kätilö katsoi taas kohdunsuun tilanteen ja se olikin yllättäen jo 5cm auki ja mulle alkoi tulla tosi kipeitä supistuksia muutaman minuutin välein. Päädyimmekin sitten kätilön suosituksesta pcb-puudutukseen, koska se helpottaa niin nopeasti. Ihan ensi hätään ehdin saada myös akuneulat selkään ja nekin jo helpottivat kipua mukavasti. Lääkäri tuli laittamaan kohdunsuun puudutuksen saman tien ja kipu loppui siihen. Seuraava supistus tuntui vain aavistuksen verran. Ihanaa!!!



Jatkoimme siis mieheni kanssa unia siinä sairaalasängyllä. Itse havahduin supistuksen tullessa sen verran, että tarkkailin vauvan sydänkäyrää. Kipua ei tuntunut juuri lainkaan. Tunnin kuluttua hieman ennen kahdeksaa alkoivat supistukset tuntua takapuolella ja herättelin juuri miestäni, kun lääkäri tuli katsomaan mikä meillä on tilanne. Yllätys oli valtava kun olinkin jo täysin auki. Hetki piti odotella, että vauva ehtii vielä kääntyä oikeaan asentoon. Ponnistamisen tarve tuli seuraavalla supistuksella ja parin supistuksen ajan piti läähättää ja pidätellä. Sitten siirryinkin jakkaralle ponnistamaan.



Vauvan pää tuli puoliksi ulos jo ensimmäisellä ponnistuksella, mutta juuttui sitten siihen kymmeneksi minuutiksi. Venytys oli tosi kamala ja rohkeus meinasi loppua. Ehdin jo sanoa kätilölle, että työnnä se äkkiä takaisin sisään ;) Kumma juttu kun kätilö ei totellut...



Kätilö hautoi välilihaa hauteilla ja tsemppasi aivan ihanasti. Kertoi vain rauhallisella äänellä, että vauva kyllä mahtuu tulemaan ja supistusten välissä voin rentoutua ja sitten taas rohkeasti ponnistaa. Lopulta uskalsin ponnistaa tarpeeksi ja sain ensin pään ulos ja seuraavalla supistuksella syntyi koko poika klo8.24. Kipu loppui siihen ja tunne oli tosi upea.



Pojan mitat olivat 3930g ja 53cm. Synnytys laskettiin alkaneeksi klo 02.30 eli synnytyksen kokonaiskesto 5h 54min, josta ponnistusvaihe 12min. Kaikki sujui vauhdikkaasti, mutta pääsin mielestäni helpolla tällä kertaa. Maito on jo noussut mukavasti ja vauva voi oikein hyvin.



t. onnellinen Tuiskuliina ja Kustivauva 4pv

Keskiviikkoa vasten yöllä 21.2. puoli kahden maissa alkoivat supistukset. Niitä tuli säännöllisen epäsäännöllisesti, voimakkaampia ja heikompia eikä uni tullut silmään. Luin kirjaa pari tuntia ja aloin pelätä, että on pakko lähteä vielä ennen aamua kohti sairaalaa. En millään halunnut sitä, koska silloin olisin joko joutunut lähtemään yksin taksilla tai appivanhemmat olisi pitänyt hälyttää ammaamaan. Päätin heittäytyä oikein lötköksi ja rauhalliseksi, yrittää nukkua ja " olla välittämättä" supistuksista. Temppu tepsi ja supistukset pysyivät rauhallisina. Pysyin sängyssä siihen saakka, kun mies sai isommat lapset kouluun/hoitoon, kello oli vähän yli kahdeksan ja kampesin itseni sängystä ylös. Supistukset alkoivat heti voimistua, tulivat 8-15 minuutin välein. Soitin sairaalaan että alan kohta tulla sinnepäin ja he kaivoivat mappini esiin. Sairaalaan saavuttiin tasan kymmeneltä ja minä ilmoitin heti, että haluan epiduraalin heti kun se on mahdollista.



Ensin otettiin puoli tuntia käyrää. Sydänäänet olivat mainiot, mutta suppareiden välit vielä vähän heittelivät, tuntuivat vähän rauhoittuvan, kun pötköttelin rauhassa. Olin auki väljästi kahdelle sormelle ja kohdunsuu oli vielä aika takana. Kätilöt sanoivat, että epiduraalin saa sitten, kun synnytys on varmasti kunnolla käynnissä, ettei enää pysähdy.



Yhdentoista jälkeen kävin vielä syömässä - ruokahalua ei juuri ollut, mutta " uitin" pari pottua alas. Sitten alkoi supistaa tosissaan. 15 metrin matka ruokailutilasta huoneeseen vei 5 min., olin aina parin askeleen välistä ihan kippurassa huohottamassa. Otettiin vielä vähän käyrää ja kätilö tutki uudelleen 12 jälkeen. En ollut avautunut juuri enempää, mutta suu oli jo selvästi edempänä. Kätilö totesi, että tutkitaan tunnin kuluttua uudelleen. Yhden maissa kävi jo tosi kipeää. Olin 3-4 cm auki ja kohdunsuu oli jo ihan edessä, lähdettiin saliin, hengittelin ilokaasua ja anestesialääkäri tilattiin. Huomasin iloiseksi yllätykseksi, että ilokaasusta oli apua, kahdella aiemmalla kerralla olen pitänyt sitä ihan huuhaana. Sinällään en kyllä tykännyt ilokaasusta, että en tykkää olla humalassakaan. Typerä olo, kun tajuaa höpöttävänsä juttuja, joita ei selvinpäin selittäisi.



Anestesialääkärin alkaessa laittaa puudutusta radiosta tuli klo 14 aikamerkki. Epiduraalin laitto oli hankalaa, lääkäri sai sen vasta kolmanteen nikamaväliin ja kanyylinkin laittaminen tökki, kun kaikki oli valmista, kello oli jo 14.50. Tällä kertaa epiduraali ei toiminut yhtä hyvin kuin kahdella edellisellä kerralla. Kivuista meni kyllä pahin kärki, mutta en " päässyt pilvenlongalle" kuten ennen, käytin edelleen myös ilokaasua.



Kätilö laittoi vauvalle pinnin päähän ja siinähän puhkesivat kalvot samalla, lapsivettä lörisi kunnioitettava määrä ja väri oli kuulemma kaunis. Epiduraalin ja kalvojen puhkaisun myötä supistukset alkoivat voimistua tosissaan. Kätilö totesi minun olevan 6-7 cm auki antoi kutsunapin kouraan, sanoi käyvänsä toisessa salissa ja kehotti soittamaan kelloa, jos alkaa tapahtua. Hän oli ollut salista pois vasta 1-2 min, kun tuli kova supistus, minä roikuin miehen paidassa ja nyyhkytin, että " miks epiduraali ei auta" . Samalla tuli AIVAN JÄRKYTTÄVÄ ponnistamisen tarve ja mies soitti kelloa. Kätilö tuli ja mies sanoi " se taitaa tulla nyt" . Mies auttoi minut puoli-istuvaan asentoon, kätilö tarkisti tilanteen, antoi luvan ponnistaa ja opasti minua oikeaan suuntaan. Ponnistusvaihe kesti 13 min ja tyttö oli valmis 15.53 - ei tikin tikkiä! Oltiin miehen kanssa aivan ihmeissään, molemmilla oli ollut ihan poikaolo. Mutta nyt meillä onkin tasaparit - " isot" pojat ja pienet tytöt!



Tyttö sai 9 pistettä (napanuora oli kuin joulunaru paketin ympärillä ja väri vähän sinersi, ei pahasti - rääkäisy kuului heti) ja pääsi peiton alle nauttimaan tissiä noin ½ tunniksi, sitten punnittavaksi, kylpyyn ja kapaloon. 3300 g, pituutta ½ metriä. Neiti väänsi ekat kakat jo peiton alle. Minä kävin suihkussa ja kätilö toi kalakeittoa, shamppanjat ja juhlakahvit. Olo oli kertakaikkiaan mainio. Siinä nautiskeltuamme mies saattoi minut ja tytön huoneeseemme ja lähti puoli kuuden jälkeen kotiinpäin isompien lasten luokse.



Isoveljet ja -sisko kävivät meitä katsomassa torstaina. Lapset odottivat jonossa siskonhoitovuoroaan ja olivat aivan innoissaan. Isi sai tytön viimeisenä syliin ja pian 3 vuotta täyttävä isosisko toi hyvin tomerasti isille tyynyn vauvaa tukemaan, kun heidänkin oli pitänyt ottaa tyyny tueksi (isä ei ilmeisesti ole yhtään luotettavampi).

Mies haki meidät kotiin pe-iltapäivällä ja aloitti isyyslomansa. Ekat pari yötä olivat aika levottomia, kun tyttö otti tosissaan velvoitteen stimuloida äidin tissit meijerituotantoon, olin pe ja la aika naatti ja tirsojen tarpeessa. Viime yö oli jo paljon parempi.



On ollut hauska huomata, kuinka tottunut vauva on jo valmiiksi meidän perheen ääniin. Sisarusten mekastus ei häiritse päiväunia millään lailla ja pienen terrierimme ilohaukkukaan ei saa tyttöä säpsähtämään. Hieno homma!



Aurinkoisin pakkasterveisin,

onnellinen ONNANNAA

Mua ei ollut supistellut raskausaikana kuin pari kertaa aivan kivuttomasti. Illalla klo 24.05 (kun viikkoja oli kasassa 40+1) herasin varttitunnin unien jälkeen aika voimakkaaseen supistukseen.



Seuraavat kaksi tulivat n. 9-10 min. välein. Vähän hätääntyneenä soitin sairaalaan, josta sanottiin ettei kiirettä mutta voi tulla näytille. No, sairaalaan 10 min. matka joten aattelin ettei sittenkään lähetä vielä, jos vaikka turhaa.



Supistukset jatkuivat kovempina, mutta välit eivät lyhentyneet, ja sitäpaitsi ne eivät laantuneet juuri lain, vaan tuntui että kipu jatkui tosi kovana siinä välissäkin. Lähdettiin siis näytille.



Sairaalassa pääsin mittalaitteeseen, ja sitten kätilö häippäsi johonkin puoleksi tunniksi. Supistusten väli vain tiheni, mutta ketään ei näkynyt. Huusin jo miehelle että hakee jonkun äkkiä, tahdoin kipulääkettä!



Kun kätilö viimein tuli ja teki pikaisen sisätutkimuksen, olinkin jo täydet 10 cm auki - n. 2, 5 h päästä ekasta supistuksesta. Kipulääkettä oli siis myöhäistä antaa... Ponnistusvaihe kesti 25 min, ja pieni poika syntyi klo 3.30. Senttejä 50 ja painoa 2900 g. Ihana!

Minulla irtosi verijuovainen limatulppa kahden aikoihin, jonka jälkeen nukuin todella levottomasti. Olin vihdoin saanut ensimmäisen synnytystä ennakoivan merkkini, ainuttakaan supistusta en ollut vielä tuntenut ja odotin jännittyneenä seurasivatko ne pian perässä. Esikoisen kohdalla limatulpan irtoamisesta ei mennyt kauaa lapsiveden

menoon, joten odotin että pian jotain tapahtuisi ja toisaalta yritin varautua siihen, että mitään ei tapahtuisi.



Aamulla tunsin muutaman supistuksen, mutta ne olivat lähes kivuttomia, täysin epäsäännöllisiä ja lopahtivat lopulta

parin tunnin jälkeen. Klo 15.30 supistukset alkoivat uudestaan, tällä kertaa ne todella tuntuivat ja tulivat heti 5min välein.

Klo 16 menivät lapsivedet ja sen jälkeen tuli niin voimakas supistus, että tiesin että nyt on kiire. Esikoinen vietiin naapuriin hoitoon klo 16.15 ja sairaalassa olimme 16.25. Heti sisään päästyäni huuhdahdin kätilölle, että tämä lapsi syntyy nyt heti ja minut vietiin vauhdilla synnytyssaliin, jossa sainkin heti luvan ponnistaa. Muutaman ponnistuksen jälkeen syntyi pieni poikamme klo 16.30 painaen 3550g, pituutta oli 51cm. Päänympärys oli 36cm. Poika kiitti avusta pissaamalla kätilön päälle =)



Olin heti hyvässä kunnossa synnytyksen jälkeen. Kolme tikkiä ommeltiin pintahaavaan, mutta pystyin heti istumaan normaalisti.

Kaikki tapahtui todella vauhdikkaasti ja synnytyksen kokonaiskestoksi merkittiin 1h 4min: avautumisvaihe 55min, ponnistusvaihe 5min ja jälkeiset syntyivät 4min päästä.

Kätilöt sanoivat, että tervetuloa uudelleen, mutta seuraavalla kerralla voisit hieman aikaisemmin tulla paikalle. Nyt tuli tosiaan niin kiire, että omat vaattenikin saatiin riisuttua vasta synnytyksen jälkeen. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja nyt totuttelen pyörittämään arkea kahden lapsen äitinä. 3½-vuotias esikoistyttö pitää kyllä huolen siitä, että liikaa ei tule levättyä =)

Tässä tämä meidänkin synnytyskertomus.



Epäsäännöllisiä supistuksia oli ollut pari yötä, kun päätimme lähteä laitokselle näyttäytymään. Olivat siis aina yöllä säännöllisiä, mutta päivällä lopahtivat. Olin kättärillä aamulla 2.3. muutaman tunnin käyrissä sillä seurauksella, että supistukset taas loppuivat kokonaan ja päätin että parempi lähteä kotiin.



Vietettiin sitten miehen kanssa koko päivä ostoksilla ja käytiin ulkona syömässäkin. Ja päätettiin antaa esikoisen olla hoidossa, jos vaikka jotain pian tapahtuisi. Koko päivän supisteli, mutta ei kovin kipeästi.



Illalla sitten katsottiin vielä leffa ja päätin vähän nukkua sohvalla ja mies teki jotakin tietokoneella. Kun sitten 22.30 heräsin tosi kovaan supistukseen ja heti perään tuli toinen. Kävin vessassa ja vatsa oli aivan sekaisin. Supistusten väli oli 2-5 minuuttia. Mies haki auton ja lähdettiin saman tien kättärille. Kävely oli jo aika vaikeaa. Kättärillä olimme klo 23.30.



Kättärillä pääsin keinutuoliin istumaan ja sain ilokaasua. Se vähän helpotti, mutta sitten supistukset alkoivat tulemaan alle minuutin välein ja puolen tunnin päästä olin ihan poikki. Klo 00.00 pyysin epiduraalin ja sain sen 00.30 ja se toi helpotuksen. Yllättävää oli, että tunsin supistukset kipeästi, mutta kestivät paljon vähemmän ja kipu oli siedettävä. Lisäksi tunsin myös jalat ( olin jotenkin kuvitellut, että se puuduttaisi koko alakropan ja siksi en olisi sitä hevillä tahtonut ottaa ).



Sanoin miehelle, että nyt voi käydä kahvilla, tuskin tässä ihan heti mitään tapahtuu. Mies lähti ja kätilötuli sanomaan, että painaisin heti hälytysnappia, jos alkaa tuntua painon tunnetta alapäässä. Heti kun kätilö oli lähtenyt alkoi painon tunne.. Kätilö tuli tarkastamaan tilanteen ja olin täysin auki ja kaikki reunat kadonneet. Hän lähti kiireesti hakemaan miestäni kahvihuoneesta, josta tämä oli kadonnut jonnekin. Sanoin, että nyt on pakko ponnistaa oli miestä tai ei. Samalla mieheni onneksi tulikin huoneeseen. Ponnistin muutaman kerran ja päätuli näkyviin. Sitten kätilö pyysi ponnistamaan vaikkei olisi supistusta ja tein työtä käskettyä. 2 minuutissa oli ponnistusvaihe ohi ja maailman ihanin pieni mies sylissä!! Pikkuisella oli napanuora kaulan ympäri ja siksi oli pyydetty ponnistamaan ilman supistuksia. Onneksi syntyi niin nopeasti, että ei edes happikaappia tarvittu. Pisteet olivat 9/10. Syntymäaika oli 1.28 eli synnytys kesti kokonaiset 3 tuntia ja ponnistus siis 2 minuuttia.



Itse selvisin lähes vaurioitta, pari naarmua ja kaksi tikkiä. Suihkuun pääsin heti, kun olin ensin imettänyt pikkuisen joka osasi heti syödä.

Suihkun jälkeen syötiin taas ja osastolla vielä kolmannen kerran. Sama ruokahalu on jatkunut siitä asti : )



Syntymämitat oli paino 4315g pituus 52 cm ja pipo 36 cm.



Nyt ollaan kotona ja opetellaan elämään 4 henkisenä perheenä. Isoveli on ottanut pikkuveikan tosi hyvin vastaan. Tietysti pientä mustasukkaisuutta on mutta sehän kuuluu asiaan.



Pirriäinen ja pikkuveikka 2 vko

eli syntyi rv:lla 40+4 lauantaina 3.3.07



pirriäinen

Meille syntyi 8.2.2007 pieni tyttövauva.



Keskiviikkona 7.2.2007 menin kontrolliin sairaalaan korkean verenpaineen vuoksi. Mukanani sairaalaan tuli mieheni sisko, kun itsellä ei ollut autoa käytössä ja tulkkaus avuksi oma Hollantini kun ei ole välttämättä vielä paras mahdollinen.



Päästyämme sairaalaan odottelimme odotushuoneessa joka oli tupaten täynnä ihmisiä. Huomasin että työvuorossa oli mieslääkäri ja nuorempi nainen. Naista en ollut aiemmin nähnyt, mutta tiesin että Helmikuussa aloittaa työt suomalainen kätilö Marjo. Kuulin hänen sanovan nimensä ja tiesin 99 % että hän on se. Hän kutsui minut nimellä sisään ja sanoin päivää. Yllättynyt ilme oli hänen kasvoilla =)



Vaihdoimme kuulumisia ja mittasimme verenpaineen kolmeen kertaan paine oli noussut maanantaisesta 105/150 ja hän totesi että minun tulee jäädä samantien sairaalaan. Hän antoi ohjeita ja sanoi tulevansa aamulla katsomaan minua osastolle. Soitin mieheni töistä kotiin. Ja miehen sisko lähti hakemaan sairaalakassia kotoa.



Olo sairaalassa oli hyvä. Aamulla minulla oli ollut hiukan päänsärkyä mutta muuten voin hyvin. Vauvasta otettiin sydänfilmiä, minusta veri- ja pissakokeita. Pissan arvot olivat hyvät, mutta veressä oli jotain häikkää. Maksassa oli kuulemma jotain vikaa.



Minut majoitettiin huoneeseen jossa oli kolme muuta naista. Yksi hollantilainen ja kaksi turkkilaista. Huoneessa oli myös lyhyen aikaa kolmas turkkilainen, mutta hÄnet siirrettiin hyvin pian tuloni jälkeen synnyttämään.



Aamulla ei suomalaista kätilöä näkynyt ja ajattelin että hän on unohtanut tai sitten on vaan kova kiire. Mielessäni olin pikkasen harmissani =(



Mieheni tuli aamusta takaisin sairaalaan ja ylilääkäri teki kierroksen luokseni ja totesi että huonojen veriarvojen yms. takia synnytystä aletaan käynnistämään iltapäivällä geelin avulla. Hoitoa jatketaan tarvittaessa seuraavana päivänä aamulla ja illalla. Lääkäri lopuksi kysyi minulta että tajusinko että joudun tänään mahdollisesti synnyttämään. Mieheni vastasi että kyllä hän ymmärsi.



Mieheni halusi lähteä kotiin siivomaan paikkoja jotta kaikki olisi ok kun vauva tulee. Sovittiin että soitan kun geelin laitto tapahtuu niin hän tulee takaisin. n. 11.00 aikaan naislääkäri tuli harjoittelijan kanssa ja sanoi että haluavat laittaa geelin. Soitin miehelleni joka oli juuri ehtinyt kotiin että takaisin, sanoi että tulee kun alkaa tapahtua, koska geelin toimivuudesta ei ollut varmuutta.Tunti pitäisi olla rauhassa geelin laiton jälkeen ja sanoin haluavani käydä vessassa ennen sitä. He tulivatkin takaisin 11.45 jolloin geeli laitettiin sisään.



2 min päästä kirvelyä ja kuumotusta alapäässä. Sitten alkoivat kivut n. 5 min päästä. Puolen tunnin päästä tuli jo niin huono olo että oksensin 3 kertaa. Hoitajat siivoilivat sotkujani ja mieheni tuli takaisin ja 12.45 olin jo siirretty synnytyssaliin. Hoitajat kyselivät oliko äitini synnytys yhtä nopea. En tiennyt.



Salissa otettiin käyrää ja supistukset ei olleet vielä kovin tehokkaat ja olin vasta n.2 cm auki. Makasin sängyllä 15.00 asti. Pyysin puudutteita ja kipulääkkeitä mutta ei irronnut. Supistukset eivät ole vielä niin kamalia hoitajan mielestä, vielä ei anneta. Kahden aikaan kätilö tuli käymään ja sanoi että jos synnytän tänään klo 15.00-11.00 välillä niin saan suomalaisen kätilön Marjon. ;-)



Sitten pääsin kylpyyn ja siellä viihdyinkin 15.00-18.00. Marjo tuli heti minua moikkaamaan ja sanoi joutuneensa iltavuoroon työkaverin sairastumisen vuoksi.



18.00 aikaan siirryin takaisin vuoteeseen ja pyysin lääkettä olin noin 5 cm auki. Marjo sanoi neuvottelevansa asiasta toisen lääkärin kanssa. Lupa irtosi epiduraaliin pikien keskutelujen jälkeen. Kun epiduraalia alettiin laittamaan Marjo katsoi paikat ja olinkin jo 8-9 cm auki ja kaikki kipulääkkeet voikin unohtaa. Ruinasin puudutetta tai jotain sillä haaveissani ei todellakaan ollut synnyttää ilman mitäán. Marjo meinasi että lapsi voi tulla jo tunnin sisään. Lähetti minut lämpimään suihkuun ja sanoi että kyllä mä pystyn synnyttämään ilman mitäán.



Puoli tuntia suihkussa auttoi. Mieheni suihkutteli minua. Ja takaisin huoneeseen, minulla oli silloin 21.00 aikaan jo kova tarve ponnistaa. En saanut lupaa ponnistaa ja tuskissani hengittelin mieheni ja avustajan avustuksella.



Ruinasin läákettä ja sainkin jonkin puudutteen jalkaan joka rentouttaa. Rentoutusta odotellessa kivut vaan jatkuivat. Sitten Marjo huomasi että supistukset tulevat liian tiheästi ja lyhyinä. Lisäilokseni annettiin lääke joka lisää supistuksia. Minä vastustin asiaa, mutta ei auttanut. Totesivat vaan että ilman sitä en jaksa ponnistaa.



Hoitajat laittelivat paikkoja kuntoon ja mieheni lähti hakemaan autosta vauvan vaatteet.



Kivut kovenivat ja pyysin hollantilaiselta lupaa ponnistaa. Ei irronnut lupaa. Sitten tuli Marjo takaisin huoneeseen ja pyysin häneltä uudelleen lupaa. Hän katsoi paikat ja sanoi että olen täysin auki ja yksi reuna vielä on mutta voin alkaa ponnistamaan hänen ohjeiden mukaan.



Ponnistusvaihe kesti 18 minuuttia. Ja teki kipeää, mutta jollain lailla helpotti. Vauva syntyi 22.33. Eli juuri ennen Marjon vuoron päättymistä. Isä leikkasi napanuoran.



Istukkani ei tunnin sisään vauvan tulosta irronnut vaan jouduin 23.30 polille ja leikattavaksi. Heräsin n 1.00 maissa ja pääsimme yksityishuoneeseen ottamaan mieheni vanhemmat vastaan. Soitin sieltä myös omille vanhemmilleni Suomeen.



Pieni neito painoi 2635 g ja pituutta 49 cm. Pisteet 9/10. Kätilö totesi vauvan olevan onnellinen koska oli niin hiljaa.



Pääsimme lauantaina kotiin sairaalasta. Vieläkin olen kiitollinen tuosta onnesta joka sattui kohdallemme saada suomalainen kätilö. Nieti on jo varsinainen suomi neito päáttäessään syntyä samana paivänä kun ensilumi satoi maahan.

Perjantaina olisi aamulla ollut äitipolin kontrolli 8.00 ja mahdollisest käynnistys.



Torstaina oli viikkoja kasassa 41+2 eli ihan riittämiin jo. Otin kummipojan (3kk) hoitoon ja hänen äitinsä kanssa oli juttua jos poika saisi päivän aikana vähän vauhtia tuohon masuasukkiin. Ei kuitenkaan koko päivänä/iltana mitään. Nukkumaan yritin mennä 22, mutta tunnin pyörimisen jälkeen nousin ylös miehen kanssa. Menin nukkumaan hieman myöhemmin ja sain nukuttua pari tuntia, kun taas heräsin. Ehdin olla jonkun aikaa hereillä kun totesin miehelle, että käyn vessassa ja menen takaisin nukkumaan vielä.



Vessassa sitten ihmettelin, että olipas housut oudon märät. Samaan aikaan kun nousin ylös pytyltä niin vedet menivät. Kello oli 3.50. Ja sitä tuli paljon!! Menin siinä sitten käymään suihkussa pariinkin kertaan ja odottelin josko veden määrä hieman vähenisi. Synnärille soitin 4.50 ja siellä sanottiin, että ihan rauhassa voidaan lähteä tulemaan. Mitään kiirettä ei ole niin kauan kun itse pystyy olemaan. Supistukset alkoivat noin 5.30, ja kipeytyivät koko ajan. Kello oli suunnilleen 5.45 kun päätimme lähteä (synnärille autolla vajaan 10 minuutin matka). Huonolla tuurilla kuitenkin auto ei lähtenyt käymään: akku tyhjä. Yritimme soittaa miehen äidille, muttta ei vastannut. Ajattelin jo, että pitää ambulanssilla tai taksilla lähteä. 6.30 kuitenkin lähti linkka keskussairaalalle ja päätimme mennä sillä :P Kyllä varmaan ihmiset ihmettelivät tuskaista olemustani.. Ja tais siinä linkan penkkikin hieman kastua..



7.00 olimme sitten synnärillä ja vessassa käynnin sekä vaatteiden vaihdon jälkeen pääsin suoraan käyrälle. Sopivasti vielä vuoronvaihdon aikaan. Jonkun aikaa siinä sitten istuttuani alko supistukset käydä tosi kipeiks etten pysyny enää paikallani. 8.00 synnytyssaliin keinutuoliin kaurapussin kanssa ja sain ilokaasua (50%). Siitä ei kyllä ollut mitään apua. 8.52 sain epiduraalin ja kaikki kivut hävis seuraavan supistuksen jälkeen.



Siinä sitten aikani makailin ja välillä tutkittiin ja vaihdettiin kylkiasentoa. Kaurapussiakin lämmiteltiin muutamaan kertaan. Saatiin vielä tuplakätilöt, niin läsnä oli jompikumpi melkein koko ajan. Jossakin vaiheessa vauvalta katos käyrästä sydänäänet eikä supistuksiakaan näkynyt niin sitä sitten ihmeteltiin. Vauvalle laitettiin pinni päähän ja itse sain oksitosiinia supistuksia vahvistamaan. Hoitajan mielestä sitä oli kyl niin vähän annettu että omat supistukset riitti vallan hyvin. Ilmeisesti jokin laitevika.



Jonkun ajan päästä katetroitiin kun en itse astialle pystynyt. Vähän ajan päästä siitä tuli kamala ponnistamisen tarve. Eikä lupaa herunut. Oltiin just tutkittu 6-7 cm auki. Olo kävi jo sitten tukalaks ja he säätivät epipumppua, meinasivat antaa lisää. Toinen kätilöistä päätti tutkia ja olin auki 9 cm. Vauvan pää näky jo hieman. Käskettiin konttausasentoon, joka helpotti kyllä hieman oloa. Epiduraali lopetettiin 12.55. Sen jälkeen menin takaisin selinmakuulle ja totesin, että se tulee nyt. Kätilö ei kuitenkaan antanut lupaa ponnistaa, koska joutui vielä avittamaan sitä senttiä auki. Käskin ottaa sormet pois kun sattu niin p**keleesti supistuksen aikana ja toinen kätilöistä käski vain rauhoittua.



13.00 sain vihdoinkin luvan ponnistaa. Isäkin nousi siinä vaiheessa ylös tuolista ja pitämään kädestä kiinni. Neljännellä ponnistuksella ja epparin leikkauksella tyttö syntyi kello 13.10 ja kaikki kivut katos saman tien. Napanuora oli vain 43 senttiä pitkä joten jouduin hieman aikaa odottaa että sain tytön rinnalle. Oli siinä äidillä ja isälläkin herkkä hetki ;) Tyttö osasi imeä heti rintaa ja sitten oli mittaukset ja punnitukset ja me saimme kahvit. Parin tunnin päästä sain luvan mennä suihkuun ja sitten osastolle.



Aluksi olimme toisen äidin kanssa samassa huoneessa ja siinä sitten ilmoitimme tekstiviestillä tutuille ja sukulaisille tytön syntymästä. Oli siinä aamun aikana jo ihmeteltykin kun ei mitään oltu vastattu ja kun se poliaika piti olla. Kello 16 kävelin jo itse miehen kanssa syömään. Illalla pääsimme perhehuoneeseen. Isä oli läsnä 24h/vrk ja kotiin pääsimme tiistaina.



On tässäkin kerrottavaa ruskeahiuksiselle tytöllemme aikanaan..



<3 onnelliset vanhemmat

Josko minäkin viimein kirjoittelisin tämän tarinani tänne :)



Eli minullahan oli suunniteltu sektio aika varattuna perjantaille 16.2. Koska meillä oli matkaa sairaalaan yli 100 kilsaa lääkäri halusi minun tulevan sairaalaan jo torstaina 15.2. Torstaina otettiin verikoe ja anestesia lääkäri ja synnytyslääkäri kävivät minua jututtamassa. Meille oli perhehuone varattuna ja ukkonikin siis sai olla luonani. Torstaina siis saimme viellä kuljeskella kaupungilla ja tehdä viimehetken ostoksia. Pieni haikeus ja pelko täytti mielen kun viimistä päivää mahapallona vaapuin.



Alun perin leikkaus piti tehdä klo7 aamulla, mutta leikkausalin henkilökunta oli jossain kokouksessa joten aika siirtyi klo 9.00:ksi. Aamulla ennen seitsemää herättivät, laittoivat katetrin ja ajelivat karvoja. Huh kuinka tylsä se höylä. Sitten vaan odoteltiin kasvavan paniikin vallassa. Kahdeksalta minut vietiin synnytys osastolle odottelemaan ja siinä sitten isännän kanssa sekavissa tunnelmissa istuskelimme leikkaussalin ulkopuolella ja odotimme sisäänpääsyä. Hieman ennen yhdeksää päästiin sitten leikkuusaliin ja antoivat spinaalipuudutuksen.



Leikkaus alkoi ja isäntä istui siinä minun pääni vieressä silitteli tukkaa ja jutteli mukavia. Seuraili pikkuisen sydänääniä monitorista. Edellisestä leikkauksesta oli jäänyt kovasti kiinnikkeitä ja kauhea saksien napsuna vain kuului sermin toiselta puolelta. HuH! 9.31 pikkuinen näki sitten ensi kerran päivän valon ja parkaisi sen kunniaksi oikein kunnolla. Siinä sitä oltiin tippalinssissä sekä ukko että minä. Isä lähti sitten kätilön kanssa vauvaa mittailemaan ja pesemään ja minua alettiin kursia kasaan. Anestesi lääkäri kysyi haluanko nukutuksen, mutta kieltäydyin. Lopulta otin sitten hieman rauhoittavaa kun meinasi tulla pahaolo. Anestesia hoitaja hieroi päätäni ja jutteli mukavia. Kätilö kävi näyttämässä millaisen prinsessan olin maailmaan saanut ja muistan ajatelleeni että onpas se pieni ja suloinen.



Kun lääkäri oli saanut minut ommeltua kasaan (kesti kauemmin kuin normaalisti vanhojen kiinnikkeiden takia) minut kärrättiin yhteen synnärin valvontahuoneista ja siellä olimmekin jonkin aikaakin , koska pikkumuorin sokeri arvoja jouduttiin tarkkailemaan. Olivat liian alhaiset. Siinä sitä sitten maattiin minä omassa sängyssäni, pikkumuori pleksi paljussa ja isäntä hyöri onnellisena ympärillä. Koitin kättä kurkottaa että olisin vauvaan ylettynyt koskemaan, mutta puudutus oli viellä sen verta kovin päällä että yritykseksi jäi. Vettä kärtin heti juotavaksi koska oli ihan kamala jano. Mitään ei ollut saanut juoda klo 24.00 jälkeen edeltävänä yönä. Ihanaa kun viimein sai pieniä tippoja vettä.



Sitten meidät siirrettiin osastolle ja omaan perhehuoneeseen jossa sain viimein vauva syliini. En malttanut edes nukkua kun halusin vaan miehen kanssa ihmetellä tuota pientä ihmettä. Sokerikin oli vauvalla viimein noussut ja söi ihan hyvin niin enää ei sitä sitten tarvinnut stressata. Kuitenkin eka päivä sitä tarkkailtiin.



Viiden aikaan iltapäivällä oli jo tuskainen olo kun makasin sängyssä ja aloin hoitajilta kysellä koska saisin katetrin pois. Se tuntui tosi ilkeästi koko ajan. Lupasivat illalla tutkia tilannetta että jaksaisinko jo silloin itse kävellä vessaan. Pyysin hoitajaa tuomaan pyörätuolin ja nousin siihen istumaan. Sitten sitä rullailtiin alakerran kanttiiniin kahville. Meidän synnärillä ei kahvia tarjottu. Pyörätuolin kanssa hieman aikaa sompailtuani kyselin hoitajilta voisinko kokeilla jo nousta seisomaan. Yleensähän leikkauspotilaat nousee vasta seuraavana aamuna. Hoitajat antoivat luvan, jos vain siltä tuntuu mutta varovasti. No seitsemän jälkeen sitten nousin varovasti seisomaan ja kävelemään. Sain siis sen kurjan katetrinkin pois.



Hoitajat olivat hieman ihmeissään kanssani että kuinka mie noin reipas olen. Yksinkertainen selitys. Olo oli hyvä ja halu sairaalasta pois ja tiesin että mitä nopeammin olen liikkeellä, sitä nopeampaa paraneminen ja nopeasti pääsee pois. Lauantaina sitten mieheni lähti kotiopäin (elukat pitää kuitenki hoitaa ja varpajaisia viettää) ja minä jäin sairaalaan yksin. Siis minä inhoan niitä paikkoja. Hirmu paniikki iski heti ja vauvan kiulua työnnellen kuljeskelin käytävillä. Vauva nukkui ja söi hirmu hyvin ja itsellä oli olo jo ihan vallan hyvä. Ihan panadolilla ja buranalla itseäni lääkitsin. Yö olikin ihan kamala. Minä en osaa sairaalassa nukkua ollenkaan ja olo oli todella ankea, halu kotiin kova ja ukkoakin ikävä. Juttelin yökön kanssa ja yökkö sanoi että jos mielestäni olin hyvässä kunnossa niin hän voi laittaa meidät lääkäreiden kiertolistaan.



Sunnuntaina siis lastenlääkäri ja gynegologi tutkivat minut ja vauvan ja saatiin kotiinlähtö lupa. Eli ollin sitten sairaalassa tasan kolme päivää. Hoitajat vielä lähtöä tehdessä naureskelivat minulle että kyllä sinä sitkeä sissi olet :) Kiitin heitä ja niin sitä lähdettiin kotiin. Kotona sujui heti alusta alkaen kaikki hienosti, ja ensimmäistä kertaa ties kuin pitkään aikaan nukuin kuin pikku vauva ilman mitään väliherätyksiä. Mieheni hoisi vauvaa ensimmäisen yön :)



Tälläinen sairaala tarina minulla

Kiitos KAKS, hyvä henkilökunta ja erittäin ymmärtäväinen, tämmöisen kipu/sairaalapelkoisen suhteen :)



Emppu-mamma ja prinsessa

Illalla oli tavarat valmiiksi pakattuna ja oltiin valmiina käymään nukkumaan ja aamulla " virkeänä" sitten lähtemään

kohti kätilöopistoa synnytyksen käynnistykseen. Kuitenkin kun yritin vetää peittoa korville, rupesi ensimmäiset

kipeemmät supistukset riivaamaan. Oikein peläistyin ja ajattelin et voi ei, jos nyt jouduttaisiin sitten keskellä yötä

kuitenkin lähtemään laitokselle kun kaikki oli nyt etukäteen suunniteltu. No lähtöä ei kuitenkaan tullut, tuloksena

ainoastaan huonosti nukutut yöunet ja aamulla irtosi sitten sitä kuuluisaa limatulppaa!!



Lähdettiin siis kuitenkin suunnitelmien mukaisesti kohti kättäriä, mies vei ensin minut ja kiikutti sitten lapset hoitoon. Mä pääsinkin samointein

sänkyyn makoilemaan ja kuuntelemaan vauvan sydänääniä...klo 10.00 tuli lääkäri sitten tutkimaan tilanteen ja

koska paikat olivat aika epäkypsät, toisin sanoen vain hieman raollaan oli kohdunsuu, niin päätettiin tuo synnystys käynnistää

tuollaisella 1/4 murusella cytotecia, joka laitettiin siis kohdunsuulle. Vielä tunnin verran piti tuossa käyrällä makoilla, jotta lääke

ei valuisi pois. Lähdettiin sitten vielä alakerran kahvioon käymään miehen kanssa kahvilla.



Supistukset rupesivat tuntumaan koko ajan vähän kipeämmiltä, mutta tulivat kuitenkin aika harvaan, n.15 minuutin välein. Makoilin sängyllä ja odottelin lääkkeen vaikuttamista. Aika kului lehtiä selatessa ja pian supistuksetkin sitten rupesivat olemaan sitä luokkaa että jotakin kivunlievitystä olisi ollut kiva saada, kyyneleet rupesivat jo valumaan silmistä, sen verran sattui ja pian kuvailinkin jo miehelle supistuksia " tuntuu kun joku sirkkelillä sahaisi minua poikki" ja kello oli 13.30 kun supistukset tulivat noin 6 minuutin välein ja olivat siis jo todella kipeitä.



Klo 14.00 lääkäri tulikin sitten jo katsomaan että onko lääkkeillä ollut mitään tehoa. Ensimmäinen pelkoni oli, että lääkäri toteaa että kohdunusuulla ei ole tapahtunut juuri mitään, mutta turhaan pelkäsin. Kohdun suu oli auki 5 cm ja siis pääsimme synnytyssalin puolelle.



Siellä tarrauduin samantien ilokaasuun ja hetken päästä kun supistukset tulivat jo 3 minuutin välein niin kätilö lähti tilaamaan anestesialääkäriä paikalle. Seuraava pelkoni olikin että jos en enää ehtisi puudutusta saamaan kun ensimmäiset sentitkin olivat kadonneet aika nopsasti, no luojalle kiitos olin vasta 7 cm auki ja sain n.klo 15.30 spinaali-puudutuksen ja kalvot puhkaistiin. Puudutuksen laittaminen ei sattunut yhtään ja puudutus auttoi heti enkä tuntenut sen jälkeen mitään kipua!! IHANAA... kunnes alkoi tuntua sitten vähän sellaista ponnistamisen tarvetta. Vauva olikin jo laskeutunut tosi alas ja olin auki täydet 10 cm, joten sain luvan alkaa pikkuhiljaa ponnistelemaan. Jonkun aikaa siinä varovasti ähistelin, jonka jälkeen vauvan sydänäänet rupesivat vähän laskemaan aina supistusten tullessa ja kätilö totesi että olisi hyvä saada nyt vauva pikaisesti maailmaan. Alettiin siis ponnistaa jo ihan kunnolla. Sänky nostettiin puoli-istuvaan asentoon ja sitten ponnistettiin. Homma tuntui ilkeältä, mutta ei varsinaisesti sattunut. 9 minuutin ponnistuksella saatiin tyttö-vauva klo 17.24 maailmaan.



Pahin hetki taisi olla taas kun lapsivesi oli jälleen (kuten aikaisemmissakin synnytyksissä) vihreän-ruskeaa niin vauvan hengitystiet ja vatsa oli imettävä puhtaaksi heti kun pää oli syntynyt. Piti siis pidätellä jonkin aikaa vaikka olisin jo halunnut ponnistaa vauvan kokonaan ulos, no se aika tuntui äärettömän pitkältä, mutta kylläpä se äkkiä sitten helpotti kun sai vauvan kokonaan ulos. En saanut tyttöä heti rinnalle, koska napanuora oli niin lyhyt että hyvä kun ulos saakka riitti! Tyttö sai vain 7 pistettä syntyessään ja 8 pistettä 5 minuutin jälkeen. Istukka tuli muutamassa minuutissa ulos ja Itselleni sain muutaman tikin, joiden laittaminen ei kyllä tuntunut kovinkaan mukavalta.



Synnytys oli siis kaikin puolin tosi hieno kokemus jälleen kerran. Tekeehän se kipeää, mutta tulos on sen arvoista!!! Tyttö on valloittanut meidän perheemme ihan totaalisesti, on hän vaan niin lumoava =)



T.kolomonen " viimeinen helmikuinen"



Niin ja tyttö siis syntyi rv 42+1 ja

painoi 3855 g ja 53 cm pituutta, pipo oli 35 cm

(painoarvio oli ultran mukaan rv 41+4 3800g)

Enpäs olekaan tytön syntymän jälkeen näillä sivuilla vieraillut, mutta vihdoin ilmoitan että tyttö syntyi siis 10.3. viikot 41+5



synnytys oli lähes luomu, nopea ja raju. alkoi lapsiveden menolla kotona, mutta lopulta suppareita vauhditettiin oksitosiinilla vihertävän veden takia. ilokaasu auttoi aluksi ihan hyvin, mutta lopulta pyysin kohdunkaulanpuudutteen, josta menikin vajaa tunti kun neiti oli ulkona. ponnistusvaiheessa meinasi loppua usko ja toivo, eikä kyllä mikään ihme - vauvalla oli kokoa lähes 5 kg!!



Arki on lähtenyt sujumaan hyvin, vauva on täydellisen ihana.



loviisa

ja koko teidän perheelle prinsessan syntymän johdosta!



Olenkin käynyt kurkkimassa tätä pinoa ja odottanut, milloin sinun uutiset kuullaan!



Mukavaa vauva-arkea!



T: Tuula ja Muru 3 vko 4 päivää

Laskettu aikani oli 9.2 ja ei ollut mitään tuntemuksia että neiti alkoi tehdä tuloaan, kun kello ylitti kymmenellä minuutilla puolen yön niin lapsivedet meni. Olimme sairaalassa noin puolen tunnin kuluttua veden menosta, supistukset alkoivat noin klo 3.00 jolloin kohdunsuu oli auki n.3cm sain aquarakkuloita hieman helpottamaan kipua. Aamulla klo 9.00 aikoihin supistukset oli jo niin rajut että kätilö tutki kohdunsuun tilanteen uudestaan, oli 8cm auki ja niin lähdettiin synnytyshuoneeseen ilokaasua hengittelemään, muuta kivunlievitystä en saanut koska kohdunsuu oli jo niin paljon auki enkä aikaisemmin sitä pyytänyt koska kestin kivut ilman. Varttia vaille kaksitoista sitten alettiin ponistamaan. Alaselkääni sattui ihan mielettömästi koko tunnin ponnistusvaiheen ajan joka ei tuottanut tulosta, tyttö oli menossa koko ajan symfus luun suuntaan joten jouduttiin ottamaan imukuppi. Sitten ei mennyt kuin viisi minuuttia ja neiti oli maailmassa.Kyllä unohtui kaikki kivut kun sai prinsessan syliin.



Paino 3900g

Pituus 50cm



Eilen neiti sai kasteessa nimen Jasmiina Ellen Julia

Malttamattomina me " jakaantumattomat" helmikset odottelemme tarinoita..

Eli meidän synnytys päätettiin käynnistää suuren kokoarvion vuoksi jo viikolla 38+6 eli perjantaina 26.1.07.



Aamulla lähdimme ajoissa kohti prenan polia, johon minut kirjattiin sisään yhtäaikaa kahden muun äidin kanssa. Klo 9 sain ensimmäisen käynnistystabletin (puolikkaan) suun kautta. Supistuksia alkoi tulemaan lähes välittömästi, mutta eivät kuitenkaan olleet kovin pahoja. Näillä kahdella muulla äidillä ei tapahtunut mitään tableteista huolimatta.

Käynnistystabletteja annettiin neljän tunnin välein neljä kertaa päivässä. Minulla alkoi iltaa kohden supistukset kovenemaan ja jäinkin sitten ilman tuota viimeistä puolikasta kun supisteli niin tiuhaan ja kovasti. Illalla kätilö tutki tilannetta kohdunsuulla ja mitään ei ollut tapahtunut! Sain sitten yöksi kipulääkettä piikillä reiteen ja nukahtamistabletin. Tuo pistos reiteen tekikin sitten niin kipeää, että supistukset eivät enää juurikaan tuntuneet. Tosin tuo kipulääke teki koko jalan niin kipeäksi ettei nukkumisesta tullut oikein mitään.



Lauantai oli sitten välipäivä, jolloin käynnistyslääkkeitä ei annettu. Aamulla saimme tietää, että yksi meistä perjantaina käynnistykseen tulleista olikin jo synnyttänyt yön aikana. Sanotaan, että käynnistyksistä 1/3 lähtee käyntiin ensimmäisellä yrityksellä ja tässä huomattiin, että paikkansa pitää nuo tilastot. :)



Sunnuntaina käynnistelyä jatkettiin heti kuudelta aamulla. Edelleen puolikas tabletti kerrallaan suun kautta. Eivätpä auttaneet lääkkeet tänäänkään, ei edes tullut kunnon supistuksia.



Maanantai (välipäivä) meni potiessa migreeniä. Satunnaisia supistuksia.



Tiistaina käynnistystabletti päätettiin laittaa kohdunsuulle vauhdittamaan tilannetta. Aamupalalla vielä valittelin kun ei tunnu tuolla tabletilla olevan mitään vaikutusta. Puoli kymmenen maissa oli lääkärien kierto ja silloin lääkäri päätti tarkistaa tilanteen. Oli aikas iso yllätys itsellenikin, että olinkin auki jo 4cm ja kanava oli melkein kokonaan hävinnyt! Lääkäri totesi ettei enää anneta käynnistyslääkkeita vaan seuraavaksi puhkaistaan kalvot salissa. Salit olivat kuitenkin kaikki tuolloin vielä varattuja joten jäin sitten prenalle odottelemaan salin vapautumista. Miehen käskin käydä syömässä ja tulemaan paikalle.



Yhdentoista maissa alkoivat supistukset olla säännöllisiä, väliä n. 5min. Hieman olivat kipeitäkin, mutta pystyin vielä hyvin olemaan ilman kivunlievitystä. Ainoastaan lämmitetty kaurapussi oli helpottamassa kovimman kivun yli. Istuskelin sellaisen valtavan jumppapallon päällä kun mies saapui prenalle. Ensimmäinen kysymys oli: ' Täytyykö kaikkien istua ensin tuollaisen päälle ennen saliin menoa?' ;)

Puoli kahdentoista aikoihin kävi kätilö kysymässä, että haluanko syödä ensin vai menenkö suoraan saliin. Siinä hieman ihmeissäni totesin, että voisihan sitä syödäkin vaikkei ollut yhtään nälkäkään. Jäimme sitten odottelemaan ruuan saapumista osastolle. Olisiko ollut jotain varttia ja muutamaa supistusta myöhemmin kun totesin miehelleni ettei tässä enää mitään syödä vaan mennään sinne saliin. Mies sitten kävi asian kätilölle kertomassa ja lähdimme vessan kautta saliin. Olin vielä ihan hyvässä kunnossa (supistukset eivät mitenkään ylivoimaisen kipeitä) ja kävin vielä tutuiksi tulleille kanssasisarille huikkimassa, että lähtö oli nyt.



Klo 12 olimme salissa ja lääkäri puhkaisi kalvot. Jättivät sitten meidät ilokaasun kanssa odottamaan tilanteen etenemistä. Välittömästi kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset kovenivat rajusti ja minä olin ihan taju kankaalla ilokaasun hengittelystä. Kolme supistusta kärvistelin ilokaasun voimalla kunnes tilasin jo puudutetta. Kätilö mietti spinaalin ja epiduraalin välillä, mutta päätyi sitten pyynnöstäni epiduraaliin kun edellinen synnytykseni oli kestänyt niin kauan. Tässä vaiheessa oli lähes koko ajan tajuttomana, kuulin vain äänet synnytyssalista. Supistukset tulivat n. 3min välein ja ilokaasusta ei juurikaan ollut apua vaikka sitä koko ajan hengittelinkin. Muistan vain höpöttäneeni miehelleni kuinka olo on kuin 90-luvun diskossa (meillä oli radio päällä huoneessa), pää sekaisin, vauvan sydämensyke muuttui päässäni bassojytkeeksi ja salin lampuista kuuluva särinä teknobiitiksi. :)



Seuraava selkeämpi muistikuva minulla on kun kohdunsuun tilanne tarksitettiin puoli kolmen aikoihin (6cm auki) ja mies lähetettiin kanttiiniin kahville. Minä olin ihan autuaana epiduraalin vaikutuksessa ja jossain vaiheessa jopa vaadin päästä vessaankin. Kätilö ei olisi minua sinne päästänyt, mutta kun totesin etten voi keskittyä jos en saa rakkoa tyhjäksi irrottelivat minut sitten koneista ja pääsin hotelli helpotukseen. :) Pian miehen lähdön jälkeen alkoi epiduraalin vaikutus lakata ja supistukset tuntuivat taas kovempina. Kätilö tarjoutui lisäämään puudutetta, mutta totesin, että pärjään kyllä vielä ilokaasun ja heikentyvän puudutuksen turvin. Seuraava supistus olikin jo sitten niin kova, että muutin mieleni ja kätilö lisäsi puudutetta. Samassa supistukset alkoivat tuntua todella kovilta ja ikään kuin polttivat synnytyskanavaa.

Kello oli tällöin kolme ja kätilöillä oli vuoron vaihto. Minä olin ihan taju kankaalla taas ilokaasusta ja vääntelehdin pöydällä kivusta kun kätilöt selittivät tilannetta toisilleen. Yksi heistä sitten päätti vielä tarkistaa kohdunsuun tilanteen ja totesi minun olevan täysin auki ja vauvan olevan tulossa. Menin ihan paniikkiin, eihän se vielä voi syntyä kun emme ole olleet salissa kuin muutaman tunnin. Huusin ja paruin etten millään pysty ponnistamaan, että vauva on liian iso ja sattuu aivan perkeleesti. Joku tajusi napata minulta ilokaasun pois ja kun höyryt pikkuhiljaa haihtuivat päästäni ja samalla lisätty epiduraali alkoi vaikuttaa, olin ihan rauhallinen. Kätilö antoi vielä kohdunkaulan puudutteen ja sitten sainkin alkaa ponnistamaan.

Mies oli saapunut takaisin saliin juurikin tuolloin kolmelta kun olin ihan paniikissa. Ihmeen rauhallinen hän kuitenkin oli koko ponnistusvaiheen ja seisoi vierelläni. Ei pyörtynyt vaikka sitä oli kovasti pelännytkin. Ja näki myös sinne alapäähän vaikka olin ajatellut hänen itsensä kannalta, että voi olla parempi kun ei sinne vilkuile. Mutta eipä tuosta jäänyt mitään traumoja hänelle. :)



Ponnistaminen sujui hyvin vaikka minusta se tuntui vaikealta kun puudutukset olivat niin tehokkaita. Siis oikean suunnan löytäminen ja supistusten tunteminen tuotti hieman hankaluuksia, mutta koska itse olin niin rauhallinen tilanteessa niin maltoin sitten yrittää kunnolla. Välistä muistan kyllä kivahtaneeni kätilölle, joka koko ajan hoki että ' ponnista, ponnista' että ' perkele, minähän ponnistan koko ajan!' Välistä meinasin jo nukahtaakin kun odotin seuraavaa supistusta. :) Ponnistusvaihe kesti kaikkiaan puolisen tuntia ja tyttö syntyi klo 15.30. Itse olen tyytyväinen synnytykseen ja etenkin siihen että sain itse ponnistaa vauvan loppuun saakka ulos. Esikoisen kanssa kun kätilö päätti vauvan kiskoa itse kainaloista heti kun pystyi vaikkei minulla ollut supistua ja se sattui kovasti. Nyt en siis tuntenut juuri ollenkaan kipua. Välilihakin säilyi ehjänä, en siis saanut yhtäkään tikkiä. :)



Heti kun vauva oli ulkona olisin voinut nukahtaa saman tien. Väsymys kuitenkin katosi ja olin hetken päästä ihan kun en olisi synnyttänytkään. Kävelin itse osastolle ja kun vauva nukkui päätin mennä suihkuunkin. Hoitajat hieman kummastelivat, että olenko todellakin se juuri tullut uusi äiti kun vein lasta hoitohuoneeseen suihkun ajaksi. :)



Loppuillan olimme sitten keskenämme kun minulla ei ollut vierustoveria huoneessa. Yöksi vein lapsen kuitenkin hoitajille, sillä olin pari viimeistä yötä enimmäkseen valvonut joten halusin nukkua kunnolla. Ja olihan se lapsikin kuulemma nukkunut kunnolla koko yön, kerran käyttivät syömässä ja aamulla toivat sitten kuudelta takaisin äidin hoitoon ja syömään. :)



Sairaalassa olimme sen kolme vuorokautta (mikä seinäjoella minimi) ja nyt olemme kotiutuneet hyvin. :)



Niin juu, ja ne vauvan mitat: Eli siis tyttö painoi 3900g ja oli 52cm pitkä. :)



-frog2

Illalla mennessäni nukkumaan, en tiennyt yöllä lähteväni synnyttämään. Heräsin närästykseen klo. 03.20, ja kumarruin ottamaan lattialta laukustani lääkettä. Silloin tunsin että vedet menivät.

Koska esikoisen synnytys oli ollut vauhdikas, vain 6h soitin heti vanhemmilleni jotka tulivat hoitamaan esikoista. Sairaalaan lähdimme noin 4 aikaan, jolloin supistelikin jo säännöllisesti. Yhtään supistusta ei minulla ollut ollutkaan koko raskausaikana.



Sairaalassa makasin noin 15 minuuttia käyrällä, jonka jälkeen sanoin kätilölle että pakko päästä liikkumaan, en voi maata enää. Kätilö tutki siinä vaiheessa ja olin auennut 4cm. Siirryimme suoraan synnytyssaliin.



Salissa kävelin ympyrää, ja hengittelin supistuksen tullessa saamieni ohjeiden mukaan. Kyselin jakkarasta, ja kerran sitä vilkaistuani päätin, että se ei ole minun juttuni. Näytti mahdottoman epämukavalta. Klo.05.45 olin auennut 10 cm, ja sain luvan ponnistaa, mutta kuten ensimmäisessäkin synnytyksessä minulla ei ollut lainkaan ponnistustarvetta. Vauva onneksi voi koko ajan hyvin, ja sydänäänet olivat vahvoja. Silloin sain käteeni tipan, joka lisäisi ponnistustarvetta. Tosin siitä ei kovin paljon hyötyä ollut, sillä lopussa supistukset olivat heikkoja. Kätilöt tsemppasivat mahtavasti, ja antoivat minulle uskoa että kyllä se sieltä syntyy. Sain kuitenkin 35 minuutin työn jälkeen lapsen ponnistettua tähän maailmaan. Pienen pojan joka painoi 3470g ja oli 49 cm pitkä. Syntymäaika klo.06.20, tasan 3h lapsivesien menosta. Mitään kivunlievitystä ei taaskaan ehditty edes harkitsemaan, ilokaasua en halunnut.



Repeämät olivat taaskin luokkaa 2, mutta omasta mielestäni paljon vähäisempiä kuin ensimmäisellä kerralla. Tikkejäkin tuli paljon

vähemmän, eikä episiotomiaa leikattu.



Aamulla kätilöille tuli kiire sillä toisessa salissa alkoi tapahtua, sainkin luvan mennä suihkuun vain jos mieheni pysyisi visusti huoneessa vointiani tarkkaillen. Suihkun jälkeen kuulin seuraavan synnyttäjän karjaisut ja hysteerisen itkun, jolloin purskahdin itsekin ensimmäistä kertaa itkuun. Ne hormonit...Kyseisen synnyttäjänkin synnytys meni hyvin, kuten jälkeempäin häneltä kuulin vaikka hieman pelottavalta se itku mielestäni oli kuulostanutkin:P



Kotiin päästiin jo kahden päivän sairaalassaolon jälkeen, mutta jouduttiin vauvan keltaisuuden takia vielä neljäntenä päivänä yöksi lastenosastolle palaamaan. Keltaisuus meni valohoidolla ohi ja vauva voi nyt hyvin.

Minea 80

Eli synnytin viikoilla 38+4