minkälaista miestä sinä kasvatat?

Hyvä aihe.. Olen myöskin lukenut/kuullut monien äitien valittelevan samaisista asioista miehiensä suhteen.

En ole asiantuntuja mutta uskon lapsen kuitenkin oppivan parhaiten mallia ottamalla ja luulen että poikalapsen suurin esikuva on oma isä (jos siis asuvat samassa taloudessa tai on muuten isällään säännöllisesti). Vaikeahan se on kasvattaa jos puhuu ja yrittää opettaa tiettyjä arvoja ja tapoja mutta kuitenkin sitten toinen vanhemmista käyttäytyy päinvastoin. Siinä menee lapsi ihan sekaisin mitä tehdä. Lapsi ei varmaankaan sisäistä sanontaa että älä tee niinkuin minä(isä) teen(tekee) vaan tee niinkuin sanon.

Tuli vain mieleeni, että ymmärtäisiköhän miehesi paremmin asian laidan jos selittäisit hänelle asiaa juuri tuosta poikalapsi näkökulmasta..?? Ymmärtääkö hän lainkaan, että toimii väärin vai tietääkö käyttäytyvän itsekkäästi mutta ei vain halua muuttaa käytöstään ja toteaa -olen mitä olen..? Jos vastaus on jälkimmäinen niin voihan olla, että ei ole ajatellut asiaa lapsenne tulevaisuuden käyttäytymisen kannalta tai olenkaan lapsenne kannalta.

En nyt tuota itse kasvatus asiaa osaa auttaa.. Tässä oli vain joitain ajatuksiani kirjoituksesi pohjalta..

-NeJa- :)

esimerkin voimalla hyväksi mieheksi. :) Tai toivon, koska eihän aina hyvä kotikasvatus ja esimerkki edes riitä.



Meillä on hyvin tasa-- arvoinen perhe- elämä. Ollut aina. Jo ennen lasta.

Lapsen myötä asiat ei ole ainakaan menneet huonompaan suuntaan.



Olemme olleet vuorotellen kotivanhempana, eli molemmat ottavat vuorollaan vastuun kodista ja lapsesta toisen ollessa töissä ja/ tai opiskelemassa.



Nytkin on tilanne se, että minä olen työssä, samoin mies + lisäksi hän opiskelee. Emme kuitenkaan halua vielä viedä poikaa hoitoon ( hän vielä alle 2 v .), joten vuorotellen toinen on poissa ja toinen kotona hoitamassa kotia ja poikaa. Hyvin toimii. :)



Itseasiassa minun tuttavapiirissäni taitaa olla vähemmistössä ne perheet joissa koti ja lapsen/ lastenhoito on naisen vastuulla. Enemmän tiedän perheitä joissa esim. molemmat ovat vuorollaan hoitovapaalla jne.

Meillä rahat ja tilit ovat yhteisiä eli ei tule siitäkään ongelmaa, kun kaikki yhteistä. Tuntuu luontevalta näin koska olemme naimisissa ja on lapsikin.

Mutta siis tosi hyvä kysymys tuo..



Voihan se olla, että lapsi oppii mallista isältään, millaista " miehenä oleminen" on ja alkaa käyttäytyä isona samalla tavalla.



Toisaalta ihminen on kuitenkin (tunne)älykäs olento, joten voipi myös olla että lapsi katsoo, että " isi tekee noin ja äitiä harmittaa kauheasti ja äiti on vihainen, isona en siis tee ainakaan noin" . Tai siis itselläni on ainakin vanhempien liitosta kertyneitä niin positiivisia kuin negatiivisiakin muistikuvia, joista negatiivisia pyrin ja olen pyrkinyt välttämään omissa parisuhteissani, ja positiivisia toistamaan (esim. keitän vaimolle aamuisin kahvit, koska isä teki niin äidille ja se oli minusta hienoa, kun taas pyrin välttämään myöhästelyä, joka on isäni suuri synti ja josta olimme molemmat äitini kanssa hänelle aina vihaisia kun olin pieni..).



Olisiko yksi ratkaisu, jos/kun miehen käytöstä nyt siis ei vain pysty muuttamaan, se, että tuot lapsellesi esiin sen, miten paljon sinua hänen isänsä käytös välillä ärsyttää. En nyt tarkoita että ryhtyisit miestä lapselle haukkumaan, vaan vain sitä, että näyttäisit tunteesi kun mies ei tee asioita tai priorisoi omat menonsa.. Tätä kautta lapsi saattaa nähdä, miten paljon hallaa sellainen käytös tekee, ja jos muuten kasvatatte hänestä toisten tunteita kunnioittavan ihmisen niin tämä puoli saattaa sisältyä siihen..



Mulla on se toinen ongelma sitten: kuinka kasvattaa tyttö, joka ei ota annettuna sitä että naisen tehtävä on hoitaa kaikki kotityöt ja antaa miehen (tai naispuolisen tulevan kumppanin) määrätä perheen tahdin...

Eli siis joskus lapsi oppii juuri sen aikuisen/miehen/naisen mallin mita nakee kotona, mutta joskus oppii juuri sen etta tata mallia pitaa valttaa. Esimerkkina jalkimmaisesta seka oma isani etta mieheni, joiden kummankin kotona aiti (eli siis mummini ja anoppini) ovat tehneet KAIKEN mita tulee kotitoihin (joskus jopa estamalla miestaan tekemasta esim. ruokaa, nain anoppini tapauksessa...). Oma isani on puolestaan aina kokannut meidan ruokamme, osallistunut lastehoitoon, ja olipa han meilla vuoden " aupairinakin" vuorotteluvapaalla esikoisen ollessa pieni ja hoiti hanta kokopaivatoimisesti. Siivousta han ei kylla tee, mutta se onkin aitini spesialiteetti. Meilla kotona myos oma mieheni tekee " kaiken" (pienia poikkeuksia lukuunottamatta) ruuan (ja hyvin tekeekin, kuten myos isani on armoitettu kokki), mina puolestani olen erikoistunut pyykinpesuun ja vaatehuoltoon (siivouksen meilla tekee siivooja koska olemme molemmat kokopaivaisesti tyoelamassa). Meidan poikamme toivon tietysti olevan enemman sita koulukuntaa joka seuraa vanhempiensa mallia.

Voi kun tietäisikin miten kasvatetaan perhe-elämään osallistuva mies. Meillä mieheni on melko ihana siinä, tosin pientä parannettavaa on silti, mutta niin minussakin. Toivon oman poikamme osalta että esimerkki auttaa, mutta toisaalta oma mieheni on onneksi aivan erilainen kuin täysin kelvoton isänsä. Eli hänellä ei esimerkki ole ainakaan vaikuttanut.



Jotenkin olettaisin että sillä on merkitystä mitä pojalle opettaa ja mitä vaatii kotona. Se että on huomioitava muutkin perheessä ja osallistuttava perheen toimintaan. Tätä meillä ainakin yritän. Mutta kyllä meidän 8v poika tuntuu olevan vielä aika kaukana tavoitteista. Itse olen joskus miettinyt että miten suomalaisesta pojasta kasvatetaan lyömätön mies- väkivalta kun tuntuu olevan myös yllättävän yleistä.



Toisaalta pojan kasvattamista perhettään ajattelevaksi " riittävän kiltiksi" mieheksi, yritän vastaavasti opettaa tyttöjä " ei liian kilteiksi" . -Aika ristiriita.

Onneksi oma mieheni osallistuu kotitöihin eikä vietä poikamieselämää, mutta varmaankin pitkälti oman vaateliaisuuteni johdosta. Minulle ei tulisi kuuloonkaan katsella tyyppiä, jonka ajatusmaailmassa pätevät miesten ja naisten hommat ja joka pitää itseään jonain kodin kuninkaana, jonka ei tarvitse eväänsä hetkauttaa kotitöiden eteen. Tai että hänellä on joku etuoikeus liehua omissa menoissaan kaiket vapaa-ajat. Mitä ihmettä sellaisella miehellä/isällä muu perhe tekisi, jota näkisi kerran viikossa ja silloinkin röhnöttämässä sohvalla ja vaatimassa palvelua? Olen aina ollut selvillä mielipiteistäni näissä, ja mieheni olisi saanut kenkää jo aikoina joina hän oli vasta poikaystäväasteella, mikäli olisi ollut taipuvainen sovinistisuuteen ja hän tietää sen myös.



Ehkä jotkut sitten päätyvät yhteen sovinistiherrojen kanssa pikarakastumisen huumassa tms., itseäni myös nimittäin ihmetyttää miksi asia muodostuu naisille ongelmaksi siinä vaiheessa kun lapsia jo on, ts. miksi lapsia kuitenkin tehdään yhdessä.



Omien lasteni suhteen pyrin sekä tasa-arvoiseen kasvatukseen ja roolimallien antamiseen, että välttämään turhaa sukupuolten korostamista ja erityisesti tytön tai pojan muottiin painavaa kasvatusta. Nämä ovat itselleni itsestäänselvyyksiä. Kumpikin sukupuoli on yhtä arvokas, ja jokainen lapsi on ensisijaisesti oma persoonansa, eikä sukupuolensa edustaja. On vaikea kuvitella, että tältä pohjalta kasvatettu poika keksisi isompana, että tytöt ovat huonompia ja vähempiarvoisia, ja että kotityöt eivät kuulu hänelle. Mutta sangen paljon näkee edelleenkin perheitä, joissa pojat ovat vain poikia, joita ei myöskään ohjata pehmeämpien leikkien ja " naisten juttujen" pariin. Lähtien nyt siitä leikkikeittiöjutusta, joka oli taannoin taaperopalstalla...

tuo miksi niitä lapsia sitten yhdessä tehdään.. Mutta tutkimusten mukaan ennen lapsen saamista kotityöt jakautuvat tasaise*mmin* sukupuolten välille, vasta ensimmäisen lapsen syntymän (ja sitä seuraavan kotiäitiyden) myötä ne kasautuvat naisille, ja siinä kasaumassa pysyvät vaikka nainen palaisikin työelämään.



Eli on mahdollista, että ennen lapsen syntymää asia ei todellisuudessa edes ole niin suuri ongelma, että sen takia jäisi lapset tekemättä.. Ja vielä enemmän mahdollista, ettei ongelman todellinen laajuus paljastu naisille ennen kotiäitiyden päättymistä, mihin voi siis mennä viisikin vuotta, jos lapsia tehdään useampi putkeen...

...eli kyllä meilläkin mieheni osallistui paljon enemmän kotitöihin ennen lapsia. Ruokaa tuli laitettua yhdessä ja vapaa-aikana keksittiin yhteistä tekemistä. Ehkä on niin, että lasten myötä elämä hieman " vaikeutuu" ja ei miehen ole enää niin helppoa (miellyttävää) lähteä yhdessä viettämään vapaa-aikaa.



Kiva kuitenkin viesteistä lukea, että erilaisiakin miehiä on. En minäkään ole vielä toivoani menettänyt. Uskon nimittäin, että kun lapset hieman kasvavat ja asiat omalta osaltaan " helpottuvat" saan miestäni enemmän mukaan yhteiseen toimintaan. Ja sillä välin yritän itse kannustaa niin tyttöäni kuin poikaanikin kaikenlaiseen tekemiseen kotona. Hyvä huomio tuli myöskin zel:tä , että on ehkä hyvä näyttää ja kertoakin, jos puoliso pännii. Ettei tule vaan yksin synkisteltyä ja lapset ihmettelevät mikä on. Tätä yritän muistaa toteuttaa useammin. Juuri tuli viikonloppuna (jonka vietin jälleen " yksinhuoltajana" ) todettua tyttärelleni (2,5v), että äitiä harmittaa ja surettaa kovasti, kun isi on niin paljon poissa kotoa ja tytär siihen vastasi että " niin, ei ole kivaa" .

kasvaa aikuisuuteen nähden kaksi miehen mallia. Tai oikeastaan ei edes näe toista miehenmallia, eli bio-isäänsä, kuin kerran -kaksi vuodessa. Tästä mallista oppii mielestäni sen, minkälainen isän ei pidä olla. Mun aviomies taas näyttää sitä mallia minkä toivon pojan ottavan: osallistuu lastenhoitoon (meillä yhteinen 2-vuotias, ja toinen syntyy kohta), osallistuu kodinhoitoon (siivous, tiskaus, pyykkäys, ruuanlaitto, kaupassakäynti), osallistuu pojan harrastuksiin hyvinkin aktiivisesti.

Oma mieheni on valovuosien päässä omassa isästään, eli lapsuudenkodissa oppi kantapään kautta mitä esim. päihdeongelma tekee perheelle :-(

Elveera ym olitte sitä mieltä että lapselle tai lapsen kuullen pitäisi sanoa että äitiä harmittaa kun isä ei tee sitä ja sitä. Minun lapsuuden kodissa isä osallistuu aika paljon kotitöihin, mutta silti äitini jaksaa aina vaan nalkuttaa (tehnyt sitä niin kauan kuin muistan) siitä että joku on tekemättä ja tee nyt sitä ja sitä. Ja mieluummin nyt heti. Ja tuo on väärin tehty, se pitäisi tehnä näin jne. Minusta se on ollut todella epämiellyttävää kuunnella kun isääni " haukutaan" kun hän kuitenkin tekee jotakin ja mielestäni äitini on liian vaativa. Ja vielä nykyisinkin kun olen jo aikuinen äitini marisee minulle kahden kesken ollessa kaikesta mitä tulee eteen, esim " taas on tuo pöytä pyyhitty aivan huonosti, kun tuossa reunalla on vielä yksi muru" . Tosi rasittavaa henkisesti minulle! Ja meillä kylässä ollessa olen kieltänyt sellaiset puheet kokonaan, verukkeena: kun on lapsetkin kuuntelemassa. Olenkin aikuisiällä alkanut pitää isäni puolta ja esim vähätellyt sen huonosti tekemiä juttuja tms. Eli sanomalla: eihän tuo suuri synti ole tms. Tai sanon suoraan että älä aina jaksa valittaa isästä mulle. Se saa tietenkin äitini kiehumaan, mutta en haluisi oikeesti enää kuunnella isäni parjausta. Minusta on kyllä tällaisen kasvatuksen saaneena kasvanut ahkera ja tarkka tyyppi, mutta voi olla että olen perusluonteeltani muutenkin sellainen kotitöissä kun olen kaikessa muussakin mitä teen. Itse en vaadi mieheltä niin paljoa kuin äitini vaatisi.

" suurinta rakkautta lasta kohtaan, on opettaa lasta olemaan itse itselleen äitinä/isänä" .



En muista kasvatuskirjan nimeä, mutta artikkelin nimi oli " Perheessämme on vapaamatkustaja" . Ideana siis ottaa mukaan lapsi mukaan kotitöihin ikänsä edellyttämällä tasolla, jotta oppii osallistumaan astianpesuun, ruuanlaittoon, pyykinpesuun etc. ja osaa tehdä ne rutiinilla kun koittaa aika muuttaa pois vanhempien luota.



Tekstissä oli hyviä esimerkkejä, miten vanhemmat itse ovat lepsuja tyyliin " niko-petteri on pelannut jääkiekkoa harkoissa 2h, en mitenskään voi vaatia poikapoloa viemään roskista ulos tai voitelemaan omaa leipäänsä..."

othello-2:

" suurinta rakkautta lasta kohtaan, on opettaa lasta olemaan itse itselleen äitinä/isänä" .

En muista kasvatuskirjan nimeä, mutta artikkelin nimi oli " Perheessämme on vapaamatkustaja" . Ideana siis ottaa mukaan lapsi mukaan kotitöihin ikänsä edellyttämällä tasolla, jotta oppii osallistumaan astianpesuun, ruuanlaittoon, pyykinpesuun etc. ja osaa tehdä ne rutiinilla kun koittaa aika muuttaa pois vanhempien luota.

Tekstissä oli hyviä esimerkkejä, miten vanhemmat itse ovat lepsuja tyyliin " niko-petteri on pelannut jääkiekkoa harkoissa 2h, en mitenskään voi vaatia poikapoloa viemään roskista ulos tai voitelemaan omaa leipäänsä..."

miehen voi myös ottaa mukaan aikuisten elämään kotona, ja huolehtimaan aikuisten töstä.

mä olen aikoinani työskennellyt pitkään kodinhoitajana, enimmäkseen iäkkäiden ihmisten kotona. kamala katsella, kun vaimon sairastuttua peruuttamattomasti ei aikuinen mies osaa tehdä hölkäsen pölähtävää oman ruokansa tai kodin siisteyden eteen. myös vaimon vaippojen vaihdon oppiminen vaati suuria ponnistuksia 3 lapsen isältä, joka ei eläissään ollut vaihtanut ainuttakaan vaippaa.

isän esimerkki olisi minusta joka tapauksessa hyvä oppi myös pojalle.