Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuu että tuttava ei yhtään sure isänsä kuolemaa
01.07.2024 |
Hänen isänsä kuoli pari viikkoa sitten yllättäen eikä ollut kuin kuusikymppinen. Tämä tuttava kuitenkin elää kuin mitään ei olisi tapahtunut, elää ihan tavallista elämää, viettää kesälomaa, käy tapahtumissa ja muuta, päivittää jopa someaan. Kyseinen tuttava on nuori aikuinen. Eikö tuossa tilanteessa yleensä hiljennytä ja olla enemmän kotona?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä myöskään ymmärrä miten jo noin 30+ ihmiset suhtautuu vanhempiensa kuolemaan niin kasuaalisti. Jos on siis hyvät välit olleet. Monet miettii etukäteen perinnönjakoja ja talojen raivausta niin kuin ei mitään.
Vaikka se on vaikeaa, niitä on ihan järkevää miettiä jopa yhdessä vanhempien kanssa. Perintöasiat ovat usein sotkuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut että vainajan poismeno ei ole kirpaissut kovin paljon jos siitä huomiohurrataan someen.
Ehkä isä ei ollut kovin mukava persoona?
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut että vainajan poismeno ei ole kirpaissut kovin paljon jos siitä huomiohurrataan someen.
Mistä sinä sen voit tietää?
Siskoni kuoli äkillisesti nuorena. Toinen siskoni teki aiheesta postauksen someen, missä useimmat tutut ja esimerkiksi kaverit sai tiedon asiasta. Se oli helpompaa kuin tiedottaa asiasta erikseen jokaiselle, kymmenille ihmisille.
En minäkään surrut äitini kuolemaa, vaan olin helpottunut. Tosin hänellä oli pitkä sairaus, jonka näin läheltä. Yhden päivän olin poissa töistä, koska oli tietysti hoidettavia asioita yms.
En myöskään käsitä miten jotkut jaksavat surra iäkkäiden vanhempiensa kuolemia jotain vuosikymmeniä. Tunnen tämmöisiä. On normaalia, että vanhukset kuolee. Jokaisen vanhemmat kuolee.
Aloituksen tapaukseen saattaa myös liittyä jotain, mitä ap ei tiedä. Ehkä se ei ole ollut kovin hyvä isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut että vainajan poismeno ei ole kirpaissut kovin paljon jos siitä huomiohurrataan someen.
Mistä sinä sen voit tietää?
Siskoni kuoli äkillisesti nuorena. Toinen siskoni teki aiheesta postauksen someen, missä useimmat tutut ja esimerkiksi kaverit sai tiedon asiasta. Se oli helpompaa kuin tiedottaa asiasta erikseen jokaiselle, kymmenille ihmisille.
Mitä turhaa suremaan, kuoppaan vaan ja Tinderistä uutta isiä hakemaan.
Minäkin luulin alakouluikäisenä, että äitinsä syyslomalla menettänyt luokkakaveri tulisi kouluun jossain resuisissa vaatteissa itkien ja muutenkin erilaisena. Tulikin uudet lomalla ostetut vaatteet päällä ja oli päällisin puolin normaali. Silloin tajusin ettei kuoleman kohtaaminen välttämättä näy minään viikkokausia sängyn pohjalla itkemisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset suhtautuvat kuolemaan eri tavoilla, itselläni on neutraali suhtautuminen kuolemaan enkä pelkää omaa kuolemaani. Tottakai varsinkin lähimpien sukulaisten poismeno surettaa, muttei se suru ole mitään sellaista ylitsepursuavaa surua, jonka takia ei voisi jatkaa elämää... pikemminkin kuoleman tuleminen lähelle muistuttaa, että pitää elää ja arvostaa omaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään surrut äitini kuolemaa, vaan olin helpottunut. Tosin hänellä oli pitkä sairaus, jonka näin läheltä. Yhden päivän olin poissa töistä, koska oli tietysti hoidettavia asioita yms.
En myöskään käsitä miten jotkut jaksavat surra iäkkäiden vanhempiensa kuolemia jotain vuosikymmeniä. Tunnen tämmöisiä. On normaalia, että vanhukset kuolee. Jokaisen vanhemmat kuolee.
Aloituksen tapaukseen saattaa myös liittyä jotain, mitä ap ei tiedä. Ehkä se ei ole ollut kovin hyvä isä.
On sekin normaalia että joskus lapset kuolee. Silti niitäkin surraan vuosikymmeniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidin kuolema on aina kovempi paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä myöskään ymmärrä miten jo noin 30+ ihmiset suhtautuu vanhempiensa kuolemaan niin kasuaalisti. Jos on siis hyvät välit olleet. Monet miettii etukäteen perinnönjakoja ja talojen raivausta niin kuin ei mitään.
Vaikka se on vaikeaa, niitä on ihan järkevää miettiä jopa yhdessä vanhempien kanssa. Perintöasiat ovat usein sotkuisia.
Täälläkin on kaikesta sovittu vielä elävän vanhemman kanssa, osaa suhtautua asioihin oikein. Hän on kertonut mitä haluaa hänelle tehtävän poismenon jälkeen ja ketä kutsutaan hautajaisiin jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä myöskään ymmärrä miten jo noin 30+ ihmiset suhtautuu vanhempiensa kuolemaan niin kasuaalisti. Jos on siis hyvät välit olleet. Monet miettii etukäteen perinnönjakoja ja talojen raivausta niin kuin ei mitään.
Vaikka se on vaikeaa, niitä on ihan järkevää miettiä jopa yhdessä vanhempien kanssa. Perintöasiat ovat usein sotkuisia.
Täälläkin on kaikesta sovittu vielä elävän vanhemman kanssa, osaa suhtautua asioihin oikein. Hän on kertonut mitä haluaa hänelle tehtävän poismenon jälkeen ja ketä kutsutaan hautajaisiin jne.
Ootko keskustellut samat asiat puolisosi ja lastesi kanssa, mikäli heitä on? Voihan nekin kuolla milloin vain.
Miten hänen pitäisi surra? Vollottaa teatraalisesti aina tutyuja tavatessaan ja olla ihan hajalla? Tuntuu, että sureminenkin pitäisi olla.joki performanssi nykyään.
Ei ihmiset ennenkään jääneet sängyn pohjalle nyyhkimään vaan arki piti hoitaa. Ja toisaalta arjen töissä kiinni pysyminen todennäköisesti auttaa siinä surutyössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi olla tosissasi?
Muistan, kun ystäväni teki idsemurhan kun olin nuori, ja yksi toinen silloinen ystäväni (joka ei tuntenut tuota kuollutta) syyllisti, että en sure tarpeeksi ja olenko ihan terve kun en edes itke jne :D
No, itkin kyllä yksin kotona ja hautajaisissa romahdin ihan kunnolla, mutta joidenkin mielestä pitäisi ilmeisesti kulkea tuolla ympäriinsä itkemässä ja näyttävästi sureksimassa?
Isän menetys on tietty vielä isompi juttu, mutta usein nuoret varsinkin haluaa pysyä liikkeessä ja ystävien ympäröimänä, vaikka olisi miten läheinen ihminen kuollut. Jos jää vain kotiin itkemään, niin olo vain pahenee. Illalla ehtii itkeä, kun tulee menoista kotiin.
Itseäni kuvottaa ihmiset, jotka hakevat huomiota läheisen kuolemaan liittyen ja mässäilevät sillä esim. suomessa.
Jokainen suree erilailla. Ehkäpä normaali eläminen ja meneminen on hänen keinonsa kestää surua, jos ei menisi ja tekisi saattaisi lamaantua täysin. Tai sitten hänellä ja isällään ei ollut läheiset välit. Asia ei kuitenkaan sinulle kuulu pätkääkään ja olet tosi omituinen kun mietit sitä somessa.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään surrut äitini kuolemaa, vaan olin helpottunut. Tosin hänellä oli pitkä sairaus, jonka näin läheltä. Yhden päivän olin poissa töistä, koska oli tietysti hoidettavia asioita yms.
En myöskään käsitä miten jotkut jaksavat surra iäkkäiden vanhempiensa kuolemia jotain vuosikymmeniä. Tunnen tämmöisiä. On normaalia, että vanhukset kuolee. Jokaisen vanhemmat kuolee.
Aloituksen tapaukseen saattaa myös liittyä jotain, mitä ap ei tiedä. Ehkä se ei ole ollut kovin hyvä isä.
Vaikka olisi ollut miten hyvä isä, niin nuori voi nimenomaan haluta olla menossa ja ystäviensä keskellä kannateltuna.
Vierailija kirjoitti:
Et voi olla tosissasi?
Muistan, kun ystäväni teki idsemurhan kun olin nuori, ja yksi toinen silloinen ystäväni (joka ei tuntenut tuota kuollutta) syyllisti, että en sure tarpeeksi ja olenko ihan terve kun en edes itke jne :D
No, itkin kyllä yksin kotona ja hautajaisissa romahdin ihan kunnolla, mutta joidenkin mielestä pitäisi ilmeisesti kulkea tuolla ympäriinsä itkemässä ja näyttävästi sureksimassa?
Isän menetys on tietty vielä isompi juttu, mutta usein nuoret varsinkin haluaa pysyä liikkeessä ja ystävien ympäröimänä, vaikka olisi miten läheinen ihminen kuollut. Jos jää vain kotiin itkemään, niin olo vain pahenee. Illalla ehtii itkeä, kun tulee menoista kotiin.
Tästä tuli vielä mieleen, että toinen muisto nuilta ajoilta:
yhtäkkiä tuolla kuolleeella ystävälläni oli paljon ystäviä jotka muistelivat häntä somessa, vaikka näitä ihmisiä ei näkynyt silloin kun hän eli.. me läheiset taas ei tehty someen kukaan mitään postausta
Alue: Aihe vapaa
Surin yhden illan, se oli siinä. Poismeno oli kaikille paras vaihtoehto, paranemisesta ei ollut toivoakaan ja eläminen ei ollut ihmisarvoista enää. Ja kyllä, oli läheinen henkilö.