Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuu että tuttava ei yhtään sure isänsä kuolemaa
01.07.2024 |
Hänen isänsä kuoli pari viikkoa sitten yllättäen eikä ollut kuin kuusikymppinen. Tämä tuttava kuitenkin elää kuin mitään ei olisi tapahtunut, elää ihan tavallista elämää, viettää kesälomaa, käy tapahtumissa ja muuta, päivittää jopa someaan. Kyseinen tuttava on nuori aikuinen. Eikö tuossa tilanteessa yleensä hiljennytä ja olla enemmän kotona?
Kommentit (82)
Herranjestas. Anna toisen surra miten haluaa. Ihme meininkiä kun surrakkin pitää tietyllä tavalla. Hanki elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuohon välttämättä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Voi olla niin tai näin.
Itselläni isä kuoli ollessani 7v., eikä se oikeastaan muuttanut elämääni. Ystävälleni taas väkivaltaisen ja päihdeongelmaisen isänsä kuolema ystävän ollessa ala-asteikäinen taas varmasti oli jonkinlainen helpotus.
Ap; menetin muutama kuukausi sitten rakkaan äitini. Kuvittelin, että romahdan täysin enkä pysty mihinkään. Mutta pakko on ollut pystyä, työpaikan vaihtokin osui tähän saumaan. Pyysin lykkäystä aloitukseen, jotta saimme käytännön asiat kuten hautajaiset hoidettua. Olen yrittänyt elää ns. normaalia elämää, osallistunut juhliin ja tavallisiin tapahtumiin. Ihmisten seura auttaa. Samoin puhuminen ystävien ja läheisten kanssa. Ajattelen äitiä koko ajan ja käsittelen asiaa. Älä siis suotta tuomitse meitä surevia, ei se suru mihinkään ole kadonnut, vaikka hymyilisimme kuvissa iloisissa merkeissä.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuohon välttämättä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Voi olla niin tai näin.
Itselläni isä kuoli ollessani 7v., eikä se oikeastaan muuttanut elämääni. Ystävälleni taas väkivaltaisen ja päihdeongelmaisen isänsä kuolema ystävän ollessa ala-asteikäinen taas varmasti oli jonkinlainen helpotus.
Lapselle läheisten kuolemat on yleensä helpompia muutenkin.
Kun mun muistisairas isä kuoli yllättäen sydänkohtaukseen, tunsin huojennusta ja jatkoin elämääni mahdollisimman normaalisti. Ajattelin, että parempi lähteä noin kuin kitua hoivakodissa. Olin varmasti myös shokissa. Sitten pikku hiljaa kuukausien saatossa tulivat itku ja masennus. Suurinta tuskaa tunsin siitä, minkälaisia hänen viimeiset elinvuotensa olivat. Näkyi lähinnä persoonallisuuden muutoksina, aivan lopussa unohti minkä ikäinen olen. Olin siitäkin surullinen, kuinka etäinen ja vihainen hän oli viimeisinä vuosinaan. Lapsuudessani oli niin ihana ja huolehtivainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisko kuoli vuosia sitten, olin itse 23v. Katsoin joskus siltä ajalta otettuja kuvia, noin muutaman viikon sisällä siskon kuolemasta, vietän aikaan läheisteni kanssa, poseeraan keinussa ja puussa istuen, vietän aikaa siskon lasten kanssa, olen uimassa, olen matkalla, kahlaan meressä... Ihan normaalia elämää, kaikissa kuvissa hymyilen. En silti usko etten olisi surrut silloinkin. Se suru vaan on sellainen asia, mikä ei välttämättä joka hetki näy ulkopuolisille.
On sokissa. Hoitaa asioita, jotka on pakko hoitaa läheisen kuoltua. Suree omalla tavallaan sitten kun ehtii ja jaksaa.
Haista sinä ap erittäin iso pee. Sinä varmaan möyhäsit myös sukkahousupakosta hautajaisissa jokunen viikko sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo oot tollo. Mistä päin maata, Porvoosta vai Pietarista, ap?
Mistä sinä häntä nyt epäilet sitten?
Jostain persoonallisuushäiriöstä vai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuohon välttämättä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Voi olla niin tai näin.
Itselläni isä kuoli ollessani 7v., eikä se oikeastaan muuttanut elämääni. Ystävälleni taas väkivaltaisen ja päihdeongelmaisen isänsä kuolema ystävän ollessa ala-asteikäinen taas varmasti oli jonkinlainen helpotus.
Lapselle läheisten kuolemat on yleensä helpompia muutenkin.
Typerä väite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuohon välttämättä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Voi olla niin tai näin.
Itselläni isä kuoli ollessani 7v., eikä se oikeastaan muuttanut elämääni. Ystävälleni taas väkivaltaisen ja päihdeongelmaisen isänsä kuolema ystävän ollessa ala-asteikäinen taas varmasti oli jonkinlainen helpotus.
Lapselle läheisten kuolemat on yleensä helpompia muutenkin.
Typerä väite.
Eikä ole. Lapsella on aina elämässään muitakin hänestä välittäviä ihmisiä, toisin kuin monilla aikuisilla. Lapsilla myös elämä on yleensä kivaa ja mielenkiintoista ja jännittävää ja täynnä kaikkea, vaikka yksi läheinen siitä poistuisi, toisin kuin monilla aikuisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän yrittää pitää elämänsä mahdollisimman normaalina surun keskellä. Kesälomat ja tapahtumakäynnit on suunniteltu jo kuukausia sitten ja nytkö tämän menetyksen vuoksi ne pitäisi sinun mielestäsi laittaa jäihin? Lisäksi menee hetki ennenkuin asia resonoi sisäisesti, henkilö voi olla shokkitilassa ja automatisoinut oman toimintansa. Et voi tietää mitä hän tuntee sisällään.
Millainen ihminen kyttää muiden ihmisten surua? 😑
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole mikään pakko kertoa kuolemasta työpaikalla tai somessa kenellekään. Helpommalla pääsee, kun ei aleta "suhtautumaan".
Se on hänen tapansa surra eli tosennäköisesti hän koittaa pitää itsensä kiireellisenä, keskittyä kivoihin asioihin. Kyseessä voi olla jonkin sortin suojautimismekanismi tai on kieltämisvaihe päällä.
Se varsinainen suruvaihe tulla sitten, kun elämä rauhoittuu eikä ole niin paljon tekemistä. Ja voi tulla aika rankkanakin sitten. Mutta jokainen käsittelee asiat omalla tavallaan. Eikä se kerro yhtään siitä, kuinka paljon se asia koskettaa tai kuinka tärkeä ko. ihminen on ollut.
Itse ehkä olisin enemmän huolissani kuin pöyristynyt. Koska se jatkuva itsensä kiireellisenä pitäminen pitkittää asian käsitelyä.
Koska kyseessä on vain sinun tuttusi, niin jättäisin hänen asiat nyt hänen itsensä hoidettavaksi ja oman surunsa itsensä käsiteltäväksi hänen omalla tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Se on hänen tapansa surra eli tosennäköisesti hän koittaa pitää itsensä kiireellisenä, keskittyä kivoihin asioihin. Kyseessä voi olla jonkin sortin suojautimismekanismi tai on kieltämisvaihe päällä.
Se varsinainen suruvaihe tulla sitten, kun elämä rauhoittuu eikä ole niin paljon tekemistä. Ja voi tulla aika rankkanakin sitten. Mutta jokainen käsittelee asiat omalla tavallaan. Eikä se kerro yhtään siitä, kuinka paljon se asia koskettaa tai kuinka tärkeä ko. ihminen on ollut.
Itse ehkä olisin enemmän huolissani kuin pöyristynyt. Koska se jatkuva itsensä kiireellisenä pitäminen pitkittää asian käsitelyä.
Koska kyseessä on vain sinun tuttusi, niin jättäisin hänen asiat nyt hänen itsensä hoidettavaksi ja oman surunsa itsensä käsiteltäväksi hänen omalla tavallaan.
Siis käsiteltäväksi itsensä ja omien läheistensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Se on hänen tapansa surra eli tosennäköisesti hän koittaa pitää itsensä kiireellisenä, keskittyä kivoihin asioihin. Kyseessä voi olla jonkin sortin suojautimismekanismi tai on kieltämisvaihe päällä.
Se varsinainen suruvaihe tulla sitten, kun elämä rauhoittuu eikä ole niin paljon tekemistä. Ja voi tulla aika rankkanakin sitten. Mutta jokainen käsittelee asiat omalla tavallaan. Eikä se kerro yhtään siitä, kuinka paljon se asia koskettaa tai kuinka tärkeä ko. ihminen on ollut.
Itse ehkä olisin enemmän huolissani kuin pöyristynyt. Koska se jatkuva itsensä kiireellisenä pitäminen pitkittää asian käsitelyä.
Koska kyseessä on vain sinun tuttusi, niin jättäisin hänen asiat nyt hänen itsensä hoidettavaksi ja oman surunsa itsensä käsiteltäväksi hänen omalla tavallaan.
Ei tähän ole mitään yleispätevää ohjetta. En olisi huolissani siitä että joku ehkä pitää itsensä kiireisenä, eihän sitä voi tietää muut kuin hän itse. Voihan olla, että hänellä on ihan muut syyt.
Suruun ja siihen miten läheisensä menettänyt käyttäytyy liittyy niin monta muuttujaa että ihan turha yrittää niistä tulkita.
Itseäni aina peloteltiin että ai sä et sure kun sä teet sitä ja tätä, kyllä se suruvaihe sieltä tulee sullekin. Sitä odotellessa, aikaa tapahtumasta vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hänen tapansa surra eli tosennäköisesti hän koittaa pitää itsensä kiireellisenä, keskittyä kivoihin asioihin. Kyseessä voi olla jonkin sortin suojautimismekanismi tai on kieltämisvaihe päällä.
Se varsinainen suruvaihe tulla sitten, kun elämä rauhoittuu eikä ole niin paljon tekemistä. Ja voi tulla aika rankkanakin sitten. Mutta jokainen käsittelee asiat omalla tavallaan. Eikä se kerro yhtään siitä, kuinka paljon se asia koskettaa tai kuinka tärkeä ko. ihminen on ollut.
Itse ehkä olisin enemmän huolissani kuin pöyristynyt. Koska se jatkuva itsensä kiireellisenä pitäminen pitkittää asian käsitelyä.
Koska kyseessä on vain sinun tuttusi, niin jättäisin hänen asiat nyt hänen itsensä hoidettavaksi ja oman surunsa itsensä käsiteltäväksi hänen omalla tavallaan.
Ei tähän ole mitään yleispätevää ohjetta. En olisi
Tarkoitinkin, että enemmin olisin huolissani kuin pöyristyisin, ja sillä tarkoitin, että se, että joku jatkaa elämäänsä näennäisesti normaalisti, ei tarkoita, että ei surisi tai välittäisi.
Ehkä herättelynä aloittajalle, että jollekin se "hauskan pitäminen" on enemmän suojautumiskeino kuin merkki välinpitämättömyydestä. Jollekin se voi toimia ihan terveenäkin vaihtoehtona, jollekin taas asian väistämisenä.
Mutta missään tapauksessa kenenkään ulkopuolisen "tutun" ei pitäisi arvostella kenenkään tapaa surra.
Itse varmaan purkaisin kaiken suruni aluksi siihen tekemiseen ja suorittamiseen, koska niin toimin yleisestikin vaikeissa elämäntilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuohon välttämättä ole mitään yhtä tiettyä syytä. Voi olla niin tai näin.
Itselläni isä kuoli ollessani 7v., eikä se oikeastaan muuttanut elämääni. Ystävälleni taas väkivaltaisen ja päihdeongelmaisen isänsä kuolema ystävän ollessa ala-asteikäinen taas varmasti oli jonkinlainen helpotus.
Lapselle läheisten kuolemat on yleensä helpompia muutenkin.
Typerä väite.
Eikä ole. Lapsella on aina elämässään muitakin hänestä välittäviä ihmisiä, toisin kuin monilla aikuisilla. Lapsilla myös elämä on yleensä kivaa ja mielenkiintoista ja jännittävää ja täynnä kaikkea, vaikka yksi läheinen siitä poistuisi, toisin kuin monilla aikuisilla.
Oho. Väität siis ettei äidin tai isän kuolema tunnu lapsesta miltään!
Alue: Aihe vapaa
Shokki vaihe=/ mieli ei tahdo ymmärtää vielä asiaa. Itkukin tulee aikanaa. Ei suruun mitää kaavaa ole. Tärkein jatkaa matkaa.