Jos nuori oirehtii, syy on vanhemmissa

Vierailija kirjoitti:

Terkkuja nuorten mielenterveyspalveluista. Meillä on asiakkaana nuoria, joiden vanhemmilla on vaikeuksia tarvita lapselleen psyykkisesti turvallinen ja perustarpeet täyttävä kasvuympäristö. Perinteisten päihdeongelmien ja raivaroinnin lisäksi tämä voi olla esim. tunnekylmyyttä, vaativuutta, puhumattomuutta tai epävakautta. Sanoisin kuitenkin että asiakkaista vähemmistö (ei pieni vähemmistö mutta vähemmistö) on sellaista, jolla oireilu on yhdistettävissä ensisijaisesti kotioloihin ja vanhempien/vanhemman tarjoamaan hoivaan. Suurimmalla osalla oireilu liittyy muuhun, esim. kouluympäristön kuormittavuuteen, muihin kun vanhempien vallassa oleviin traumaattisiin kokemuksiin, hoitanattomiim nepsy-haasteisiin tai suhteeseen ei-kotona-asuvaan vanhempaan. 

Välillä ihmettelen näitä kommentteja, joista tulee vaikutelma, että tunnekylmyys, puhumattomuus yms olisivat jotenkin tämän päivän asioita. Kyllä nämä ovat vaivanneet jo aikaisempia sukupolvia ja kiintymyssuhteet ovat olleet aivan pielessä. Erona on se, että nykyvanhempia vaaditaan katkaisemaan tämä sukupolvelta toiselta siirtyneet traumat. Itse olin itsetuhoinen ja masentunut teini 2000-luvun alussa ja olin nuorisopsykiatrian asiakkuudessa. Sen sijaan, että vanhempia olisi otettu työskentelyyn mukaan, kaikki tapaamiset keskittyivät minun "korjaamiseen". Taustalla oli juuri noita kaikkia ja lisäksi kuritusväkivaltaa alle kouluikäisenä. Näistä asioista ei kysytty koskaan enkä niitä osannut tuoda esille. Vanhempiani tavattiin kerran, jossa todettiin, että voi voi kun teidän lapsi nyt on tällainen. Sain myös lääkityksen, jonka avulla jaksoin 18-vuotiaaksi asti kotona. Tiedän, että vanhemmillani on ollut vaikeaa ja heillä on varmasti syynsä toimia tietyllä tavalla, mutta silti he eivät tehneet asialle mitään, vaan siirsivät traumansa ja keinottomuutensa omalle lapselleen, jonka on PAKKO katkaista tämä kierre.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se syy aina löydy kotoa. Näin se vain on ja tämä on fakta.

kotoa kuitenkin tulee ne eväät miten kestetään elämän vastoinkäymisiä.

Tässä on totta toinen puoli, ja siltikin tässä ketjussa ja ihan yleisestikin keskustelun tasolla laitetaan "huono koti", ja "huonot vanhemmat" vastuullisiksi siihen, että jollain mieli ei ole vakaa. 

Joillakin voi todella sairaat kotiolot tämän aiheuttaakin. Mutta päinvastoin kuin tämäkin ketju antaa ymmärtää, niin suuremman resilienssin tason on usein saavuttaneet ne, joilla kotiolot ei ihan helppoja ole ollut. "Hyvistä kodeista" ja "hyvien vanhempien" lapsista yhä useammalla on olematon resilienssi. Pienimpiäkään pettymyksiä ei siedetä, vaan mieli "sairastuu". Ja silti peräänkuulutetaan vanhemmilta loputonta keskustelemista ja jälkikasvun ymmärtämistä. Nykyisin jopa lasujen uhalla. Ja mielen sairauden ongelmat on räjähtäneet ylenmääräisestä ymmärtämisestä epidemiatasolle.

"Lapsi, jota aina kannetaan, ei koskaan opi kävelemään."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkimuksen mukaan oli koululuokkia, joissa oli ahdistusta, ja luokkia joissa ei ainuttakaan ahdistunutta. Tulkittiin, että samaistuminen tovereihin vaikutti. 

Oman tyttäreni luokan tytöistä 85 % on tai on ollut mielenterveyshoidon piirissä. Enkä nyt tarkoita jotain kuraattorilla pistäytymistä vaan ihan hoitoa vaativaa tilannetta. Itseään vahingoittavia tai vahingoittaneita on ainakin 40 %. Kyse on alakoululaisista. 

Oma lapseni kuuluu myöskin oireilevien joukkoon, ja olen varmasti tehnyt virheitä, mutta en kyllä osaa ajatella että olisin yksin omalla toiminnallani aiheuttanut lapsen oirehdintaa, kun ongelmat ovat syntyneet paljolti kaverisuhteissa ja esim. viiltelyä ovat kaverit oikein markkinoineet, ja luokan sisäinen "huumori" on sellaista että kehotetaan tappamaan itsensä koska on turha ja vammainen ihminen.

Onhan tämä surullista. Ollaan nyt huhtikuusta

Erikoista miten tyttäresi on tuollaisia kavereita hommannut. Mitä mieltä isä on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen ihminen on yksilö ja jokainen tilanne on täysin yksilöllinen.

Joo mutta puhuttiin yleisesti. Esim. sodassa ei kaikki traumatisoituneet mutta kaikki tietää että se on stressaava ympäristö ja lisää riskiä.

Jos ei sodassa traumatisoidu, ihmisessä on jotain kummallista. Luulisi olevan luonnollinen reaktio, että psyyke kärsii, kun kaverit räjähtävät palasiksi ympärillä. Tietenkin jos ei joudu sellaisiin paikkoihin, se on eri juttu.

 

Kuten mainittiin se on yksilöllistä millainen kynnys on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa. Varmaan tottakin. Toisaalta ihmisten herkkyys asioille vaihtelee ja herkät ihmiset myös kokevat mielenterveysongelmia. Itse olen kiltti perfektionisti. Stressaannun helpolla, suhtaudun kriittisesti itseeni, vaadin itseltäni täydellisyyttä. Minulla tahtoo olla taipumusta ahdistua. Lapsuuteni oli hyvä ja perheeni ehjä. Myös omat lapset on kriittisiä itseään kohtaan. En tiedä onko tämä minulta opittu tapa vai luonteenpiirre. Olen ollut mielestäni hyvä, läsnäoleva ja kannustava äiti. Meillä puhutaan ja jaetaan asioita. Mutta silti kummallakin itseluottamus huono. 

 

Perfektionismi syntyy ehdollistetulla rakkaudella. Lisäksi perfektionismi ei ole sairaus.

-perfektionisti ja narsistin lapsi.

Minun vanhemmat eivät ole narsisteja. He kannustivat minua ja virheistä ei moitit

Niin... Minulla on myös sisar joka on kultalapsi eikä näe että äiti on narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oirehdin kyllä aikanaan, eikä syy ollut vanhemmissa vaan koulukiusaamisessa.

Jos on hyvä koti niin osaa suhtautua kiusaamiseen kypsästi.

Ei lapsi ole kypsä.

Ei moni aikuinenkaan. Kuitenkin kasvatuksen tavoite on juuri tehdä kypsä yksilö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terkkuja nuorten mielenterveyspalveluista. Meillä on asiakkaana nuoria, joiden vanhemmilla on vaikeuksia tarvita lapselleen psyykkisesti turvallinen ja perustarpeet täyttävä kasvuympäristö. Perinteisten päihdeongelmien ja raivaroinnin lisäksi tämä voi olla esim. tunnekylmyyttä, vaativuutta, puhumattomuutta tai epävakautta. Sanoisin kuitenkin että asiakkaista vähemmistö (ei pieni vähemmistö mutta vähemmistö) on sellaista, jolla oireilu on yhdistettävissä ensisijaisesti kotioloihin ja vanhempien/vanhemman tarjoamaan hoivaan. Suurimmalla osalla oireilu liittyy muuhun, esim. kouluympäristön kuormittavuuteen, muihin kun vanhempien vallassa oleviin traumaattisiin kokemuksiin, hoitanattomiim nepsy-haasteisiin tai suhteeseen ei-kotona-asuvaan vanhempaan. 

 

Välillä ihmettelen näitä kommentteja, joista tulee vaikutelma, että tunnekylmyys, puhumattomuus

suomessa julkisen puolen psykiatria kuluu sellaiseen koulukuntaan että ei pohdita syy ja seuraus suhteita. Olen myös ollut terapiassa 15 vuotta elämästäni eikä koskaan kyseenalaistettu millaiset kotiolot minulla oli.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimuksen mukaan oli koululuokkia, joissa oli ahdistusta, ja luokkia joissa ei ainuttakaan ahdistunutta. Tulkittiin, että samaistuminen tovereihin vaikutti. 

Olisi kannattanut tutkia myös, paljonko näissä luokissa on koulukiusaamista ja opettajien työuupusta vs. aitoa sitoutumista työhönsä. Sen sijaan päättivät soveltaa vanhaa löydöstä, että nuorilla on suuri tarve samaistua ja kuulua joukkoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oirehdin kyllä aikanaan, eikä syy ollut vanhemmissa vaan koulukiusaamisessa.

Jos on hyvä koti niin osaa suhtautua kiusaamiseen kypsästi.

Et selvästi ole ainakaan itse joutunut kärsimään koulukiusaamisesta. Veikkaan, että olet itse kiusaaja (provoilija).

Vierailija kirjoitti:

Terkkuja nuorten mielenterveyspalveluista. Meillä on asiakkaana nuoria, joiden vanhemmilla on vaikeuksia tarvita lapselleen psyykkisesti turvallinen ja perustarpeet täyttävä kasvuympäristö. Perinteisten päihdeongelmien ja raivaroinnin lisäksi tämä voi olla esim. tunnekylmyyttä, vaativuutta, puhumattomuutta tai epävakautta. Sanoisin kuitenkin että asiakkaista vähemmistö (ei pieni vähemmistö mutta vähemmistö) on sellaista, jolla oireilu on yhdistettävissä ensisijaisesti kotioloihin ja vanhempien/vanhemman tarjoamaan hoivaan. Suurimmalla osalla oireilu liittyy muuhun, esim. kouluympäristön kuormittavuuteen, muihin kun vanhempien vallassa oleviin traumaattisiin kokemuksiin, hoitanattomiim nepsy-haasteisiin tai suhteeseen ei-kotona-asuvaan vanhempaan. 

Tämä kuulostaa siltä, että kirjoittaja on oikeasti ammattilainen. 

Ei todellakaan ole vanhempien vika, jos koulussa kiusataan niin, että pelottaa mennä sinne. Opettajien mielestähän vika on vanhemmissa, lue äidissä. 

Vuosikausien eristäminen, perättömien juttujen levittely, väkivalta ja omaisuuden tuhoaminen ei kiva koulussa ole kiusaamista. Se on kiusoittelua! Kiusatussahan se vika on, kun oireilee oloaan.

Tämän kohtelun jälkeen ei ole ihme, jos masentuu lopullisesti. Ei aikuinenkaan kestä mitä tahansa, saati lapsi tai nuori. 

Koululla, opettajilla ja kaikella muulla on iso vaikutus nuoren elämään.Mielestäni koulujen tulisi olla paljon avoimempia paikkoja, nöin saataisiin myös oppilaan oikeusturvaa nostettua.

Jos reksi on diktaattori, opet pelkää häntä niin maikat voi patoutumiaan purkaa oppilaisiin.

Pitäkee vanhemmat lasten puolesta ääntä tärkeissä asioissa.

Niin moni ope on kärynny valehtelusta.

Vierailija kirjoitti:

Koululla, opettajilla ja kaikella muulla on iso vaikutus nuoren elämään.Mielestäni koulujen tulisi olla paljon avoimempia paikkoja, nöin saataisiin myös oppilaan oikeusturvaa nostettua.

Jos reksi on diktaattori, opet pelkää häntä niin maikat voi patoutumiaan purkaa oppilaisiin.

Pitäkee vanhemmat lasten puolesta ääntä tärkeissä asioissa.

Niin moni ope on kärynny valehtelusta.

 

Kaikki opettajat ei voi tai uskalla puuttua kiusaamiseen. Se pahin kiusaaja kun voi olla jonkun silmäätekevän jälkeläinen, tai rehtorin  ystävän lapsi. Näillä on vapaus tehdä mitä tahansa.

Pari edellistä kirjoittajaa kirjoittavat rohkeasti ja totta. Sosiaaliviranomaisten pitäisi tutkia yhtä tarkkaan myös oireilevan lapsen kasvuympäristö koulussa kuin kodeissa nykyään tutkivat (vaatisi lakimuutoksen). Opettajien pitäisi ymmärtää, että kyllä opettajan työhön pitää kuulua myös elämään opettaminen, joka on jopa paljon tärkeämpää kuin vaikka jakokulman  opettaminen. Opettajilta pitää myös uskaltaa vaatia työhön sitoutumista ja ehdottomasti myös arvostaa heitä.

Voi olla huonot kotiolot, mutta ei kaikilla, voi olla koulukiusattu, toisilla voi olla esimerkiksi perinnöllinen riski mielenterveys ongelmiin ja ystävät vaikuttaa myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oirehdin kyllä aikanaan, eikä syy ollut vanhemmissa vaan koulukiusaamisessa.

Jos on hyvä koti niin osaa suhtautua kiusaamiseen kypsästi.

Et selvästi ole ainakaan itse joutunut kärsimään koulukiusaamisesta. Veikkaan, että olet itse kiusaaja (provoilija).

Ja luulit väärin. Olin koulukiusatttu. Puhuin siitä opettajille ja kotona. Kiusaaminen loppui. Sanoivat että harvoin nuori käyttäytyy niin kypsästi että uskaltaa asiasta puhua.

Vierailija kirjoitti:

Pari edellistä kirjoittajaa kirjoittavat rohkeasti ja totta. Sosiaaliviranomaisten pitäisi tutkia yhtä tarkkaan myös oireilevan lapsen kasvuympäristö koulussa kuin kodeissa nykyään tutkivat (vaatisi lakimuutoksen). Opettajien pitäisi ymmärtää, että kyllä opettajan työhön pitää kuulua myös elämään opettaminen, joka on jopa paljon tärkeämpää kuin vaikka jakokulman  opettaminen. Opettajilta pitää myös uskaltaa vaatia työhön sitoutumista ja ehdottomasti myös arvostaa heitä.

Koulun tehtävä on opettaa tai tarkemmin numeroida yksilöt jotta saadaan luokkaeroa. Kodin tehtävä on kasvattaa.

Vierailija kirjoitti:

En usko. Ei ihmiset - vanhemmat -  ole koskaan olleet tämän tervejärkisempiä. Minun ikäluokkaame sai selkään vyöllä ja puhumattomuus kukoisti. Yms. Yms.

Nuorten oireilun syy on monisyisempi, se kertoo yhteiskunnasta enemmän kuin itse vanhemmista.

Amen, tämä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terkkuja nuorten mielenterveyspalveluista. Meillä on asiakkaana nuoria, joiden vanhemmilla on vaikeuksia tarvita lapselleen psyykkisesti turvallinen ja perustarpeet täyttävä kasvuympäristö. Perinteisten päihdeongelmien ja raivaroinnin lisäksi tämä voi olla esim. tunnekylmyyttä, vaativuutta, puhumattomuutta tai epävakautta. Sanoisin kuitenkin että asiakkaista vähemmistö (ei pieni vähemmistö mutta vähemmistö) on sellaista, jolla oireilu on yhdistettävissä ensisijaisesti kotioloihin ja vanhempien/vanhemman tarjoamaan hoivaan. Suurimmalla osalla oireilu liittyy muuhun, esim. kouluympäristön kuormittavuuteen, muihin kun vanhempien vallassa oleviin traumaattisiin kokemuksiin, hoitanattomiim nepsy-haasteisiin tai suhteeseen ei-kotona-asuvaan vanhempaan. 

 

Välillä ihmettelen näitä kommentteja, joista tulee vaikutelma, että tunnekylmyys, puhumattomuus

Pahoittelen huonoa muotoilua: "perinteisellä" tarkoitin sitä, että tällaisen toiminnan ihmiset ovat jo hyvän aikaa tunnistaneet ja hyväksyneet vahingoittavaksi, kun taas esim. lapsen tunneilmaisuun vastaamatta jättämistä osa pitää edelleen ihan vain "kasvattamisena", osa hoksaa sen haitallisuutta. En tarkoittanut, että toiminta tai sen vahingollisuus olisi uutta. 

"Erikoista miten tyttäresi on tuollaisia kavereita hommannut. Mitä mieltä isä on?"

Puhuin nyt siis luokkakavereista, joita lapsi ei ole erityisemmin itselleen "hommannut" vaan ne on hänelle yhteisöksi osoitettu hänen ollessaan 9v. Toki on joitain kavereita myös koulun ulkopuolelta, mutta osa lapsen tärkeimmistä kavereista on luokasta, miten useimmilla alakoululaisilla. Kuten huomaat, ei siellä niitä umpiterveitä kovin runsaasti ollut tarjolla (ja sellaisiakin onneksi lapseni kaveriporukkaan kuuluu).

Veikkaan että yrität isä-kysymykselläsi vihjata että ehkäpä lapsella ei ole (tiiviisti elämässään) isää mikä olisi johtanut hänen haasteisiinsa, mutta siitä ei ole kyse. Isäkään tuskin on sitä mieltä että lapsi olisi "hommannut tuollaisia kavereita" mutta on toki huolestunut ja suruissaan lapsen ja ylipäätään luokan tilanteesta, ja toivoo (edellyttää) lasten viettävän sen verran aikaa meilläkin että tunnetaan kaverit ja tiedetään vähän mikä on porukassa puhututtaa.