Mikä minussa on vikana, kun en koskaan hyödy ammattiavusta mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kenenkään ulkopuolisen on sanoa, että kuule nyt, jottu meni näin ja sun osuutesi oli tämä. Kaikki ovat sinun kertomuksen ja tulkinnan varassa, eli katsovat sun silmälaseilla väritettyä tapahtumakuvausta.

Sä voit itse reflektoida omaa osuttasi ja terapian avulla pohtia eri näkökulmia, mutta mitään faktaa et tule saamaan esille, varsinkaan kuulematta muiden osallisten kertomuksia. 

Se on juuri näin. Ei ole tarkoitus pohtia, miksi joku toinen teki jotakin, vaan miten sen on kokenut. Mitä tunteita herättää jne. Pitää kehittää itselle narratiivi, miten kokenut sen ja miten elää sen kanssa. Esim. lapsena koettu kaltoinkohtelu: ei auta se, että pohtii miksi vaan miten se on vaikuttanut minuun, miten olen selvinnyt ja miten jatkaa eteen päin. Ei se auta vaikka "tietäisi" miksi joku teki jotakin, kun seuraukset ovat se pointti. Miksi joku - ajattelumalli jumittaa vain ja on turhaa. Noin suuressa kaaressa olen itse esim. ymmärtänyt ihan ilman terapiaa, että äitini oli traumatisoitunut itse lapsena sodasta johtuen. Terapiassa sitten tunnetasolla olen päässyt käsittelemään asioita ja omaa rooliani eli miten vaikuttanut omaan rooliini ja miten siitä kasvaa pois jne.

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä rakennusalanammattilaiselta saanut aina hyvät neuvot, jotka ovat auttaneet eteen päin.

Monesti saa kyllä ihan pa@kaneuvoja myös! Eli kannattaa kyllä kysyä useammalta mielipide ja ottaa itse myös selvää asiasta. Eroa on silläkin rakennatko uutta vai korjaat vanhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kenenkään ulkopuolisen on sanoa, että kuule nyt, jottu meni näin ja sun osuutesi oli tämä. Kaikki ovat sinun kertomuksen ja tulkinnan varassa, eli katsovat sun silmälaseilla väritettyä tapahtumakuvausta.

Sä voit itse reflektoida omaa osuttasi ja terapian avulla pohtia eri näkökulmia, mutta mitään faktaa et tule saamaan esille, varsinkaan kuulematta muiden osallisten kertomuksia. 

Se on juuri näin. Ei ole tarkoitus pohtia, miksi joku toinen teki jotakin, vaan miten sen on kokenut. Mitä tunteita herättää jne. Pitää kehittää itselle narratiivi, miten kokenut sen ja miten elää sen kanssa. Esim. lapsena koettu kaltoinkohtelu: ei auta se, että pohtii miksi vaan miten se on vaikuttanut minuun, miten olen selvinnyt ja miten jatkaa eteen päin. Ei se auta vaikka "tietäisi" miksi joku teki jotakin, kun seuraukset ovat se pointti. Miksi joku - ajattelum

Omasta kokemuksesta voin todeta, että tuosta "miksi jotain tapahtui"-ajatusten toistumisesta pääsee parhaiten eroon ajan kanssa. Tilalle tulee ajan saatossa kaikenlaisia muita, silloisessa elämäntilanteessa ajankohtaisempia asioita eikä mieli jaksa silloin enää pyörittää samoja ajatuksia kuin aiemmin. Toki tuo ei mustavalkoista. Välillä mieli pyörittää edelleen luuppina samoja vanhoja asioita, erityisesti silloin, jos käy jotain uutta ikävää elämässä, mutta usein aiempaa harvemmin eikä yhtä pitkäkestoisesti kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kenenkään ulkopuolisen on sanoa, että kuule nyt, jottu meni näin ja sun osuutesi oli tämä. Kaikki ovat sinun kertomuksen ja tulkinnan varassa, eli katsovat sun silmälaseilla väritettyä tapahtumakuvausta.

Sä voit itse reflektoida omaa osuttasi ja terapian avulla pohtia eri näkökulmia, mutta mitään faktaa et tule saamaan esille, varsinkaan kuulematta muiden osallisten kertomuksia. 

Se on juuri näin. Ei ole tarkoitus pohtia, miksi joku toinen teki jotakin, vaan miten sen on kokenut. Mitä tunteita herättää jne. Pitää kehittää itselle narratiivi, miten kokenut sen ja miten elää sen kanssa. Esim. lapsena koettu kaltoinkohtelu: ei auta se, että pohtii miksi vaan miten se on vaikuttanut minuun, miten olen selvinnyt ja miten jatkaa eteen päin. Ei se auta vaikka "tietäisi" miksi joku teki jotakin, ku

Kannattaa yrittää olla itselleen armollinen, jos aikojen päästäkin ajautuu taas johonkin tuttuun ajatusluuppiin. Se auttaa käsittelemään traumaattisia kokemuksia, vaikka onkin kuormittavaa.

Siksi koska sinun on itse tehtävä se työ. Terapeutti vain ohjaa sinua löytämään omat sinulle sopivat ratkaisut. 

Olet varmaan fiksumpi kun paskaa låssyttävät, kaikkeen uskovat ja ehkä et hyväksy apuja mitä ei ole kysytty sulta itseltäsi tai sisältävät ällöjä rikoksia.

Et voi sietää myöskään vastenmielisiä ihmisiä, jotka toteuttavat niitä. 

Ehkä siksi että moni hieno "ammattiapu" on vajaamielisten toteuttamaa kyttäystä, vakoilua ja keskenään puhumista suu vaahdossa jonkun asioista. Ei tiedetä mikä on totta ja mikä ei, eikä edes välitetä ottaa selvää.  Muutama ällä pervotikos siihen mukaan vielä niin johan on ammattiapu huipussaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kenenkään ulkopuolisen on sanoa, että kuule nyt, jottu meni näin ja sun osuutesi oli tämä. Kaikki ovat sinun kertomuksen ja tulkinnan varassa, eli katsovat sun silmälaseilla väritettyä tapahtumakuvausta.

Sä voit itse reflektoida omaa osuttasi ja terapian avulla pohtia eri näkökulmia, mutta mitään faktaa et tule saamaan esille, varsinkaan kuulematta muiden osallisten kertomuksia. 

Se on juuri näin. Ei ole tarkoitus pohtia, miksi joku toinen teki jotakin, vaan miten sen on kokenut. Mitä tunteita herättää jne. Pitää kehittää itselle narratiivi, miten kokenut sen ja miten elää sen kanssa. Esim. lapsena koettu kaltoinkohtelu: ei auta se, että pohtii miksi vaan miten se on vaikuttanut minuun, miten olen selvinnyt ja miten jatkaa eteen päin. Ei se auta vaikka "tietäisi" miksi joku teki jotakin, kun seuraukset ovat se pointti. Miksi joku - ajattelum

Ei se kaikissa tapauksissa ihan noin ole. Esimerkiksi jos tietäisit mistä tässä minun tapauksessani on kyse, niin tuskin sanoisit noin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kenenkään ulkopuolisen on sanoa, että kuule nyt, jottu meni näin ja sun osuutesi oli tämä. Kaikki ovat sinun kertomuksen ja tulkinnan varassa, eli katsovat sun silmälaseilla väritettyä tapahtumakuvausta.

Sä voit itse reflektoida omaa osuttasi ja terapian avulla pohtia eri näkökulmia, mutta mitään faktaa et tule saamaan esille, varsinkaan kuulematta muiden osallisten kertomuksia. 

Tälle palstalle kun kirjoittaa, niin täällä kyllä tiedetään aina, miten juttu meni ja miten asiat ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kenenkään ulkopuolisen on sanoa, että kuule nyt, jottu meni näin ja sun osuutesi oli tämä. Kaikki ovat sinun kertomuksen ja tulkinnan varassa, eli katsovat sun silmälaseilla väritettyä tapahtumakuvausta.

Sä voit itse reflektoida omaa osuttasi ja terapian avulla pohtia eri näkökulmia, mutta mitään faktaa et tule saamaan esille, varsinkaan kuulematta muiden osallisten kertomuksia. 

Se on juuri näin. Ei ole tarkoitus pohtia, miksi joku toinen teki jotakin, vaan miten sen on kokenut. Mitä tunteita herättää jne. Pitää kehittää itselle narratiivi, miten kokenut sen ja miten elää sen kanssa. Esim. lapsena koettu kaltoinkohtelu: ei auta se, että pohtii miksi vaan miten se on vaikuttanut minuun, miten olen selvinnyt ja miten jatkaa eteen päin. Ei se auta vaikka "tietäisi" miksi joku teki jotakin, ku

Ei se kaikissa tapauksissa ihan noin ole. Esimerkiksi jos tietäisit mistä tässä minun tapauksessani on kyse, niin tuskin sanoisit noin.

Ap

Miksi sä ylipäätään teet mitään tällaisia aloituksia tänne ja kyselet ympäripyöreitä kysymyksiä, joihin kukaan, ei kukaan, täällä voi antaa vastausta. Ja sitten kuittaat saamasi vastaukset tuollaisella tokaisulla? Mietihän nyt vähän. Mikset ole ottanut asiaa terapiassa puheeksi?

Ap taitaa olla ihan vääränlaisen terapiasuuntauksen tarpeessa. Mieti millaista apua toivot terapeutilta ihan konkreettisesti, mihin ja millaiseen ongelmaan, minkälaista työskentelytapaa, ota selvää eri suuntauksista, mikä olisi omiin toiveisiisi ja tarpeisiisi osuvaa. Mieti millaisia ne aiemmat ovat olleet, mikä niissä ei ole toiminut ja hylkää ne suuntaukset.

Jos tällä hetkellä on hoitosuhde meneillään, niin ehdottomasti pitäisi ottaa nuo asiat puheeksi. Ihmettelen suuresti, jos et ole sitä jo tehnyt. Ja jos terapeutin vaihto on mielessä, niin voisi sen nykyisen kanssa yhdessä reflektoida terapiakokemuksiasi ja pohtia näitä vaihtoehtoja. 

Olen käynyt kolmen vuoden psykoterapian ja lyhyemmän kognitiivisen käyttäytymisterapian. Terapeutti ei pysty ratkaisemaan sun ongelmia vaan yrittää auttaa sua muuttamaan ajatteluasi ja asenteitasi sellaisiksi, että saat uusia näkökulmia asioihin ja pystyt itse ratkaisemaan ongelmasi. On ihan väärin ajatella, että terapeutti ratkaisee ongelmat. Terapeutti ei ole kuin putkimies joka tulee korjaamaan valuvan hanan. Enemmänkin hän voi näyttää sinulle, minne olet hukannut työkalusi tai miten voit hankkia uuden, ja kertoa sinulle miten sitä työkalua käytetään. Mutta korjaaminen on tehtävä itse.

Miksi sä ylipäätään teet mitään tällaisia aloituksia tänne ja kyselet ympäripyöreitä kysymyksiä, joihin kukaan, ei kukaan, täällä voi antaa vastausta. Ja sitten kuittaat saamasi vastaukset tuollaisella tokaisulla? Mietihän nyt vähän. Mikset ole ottanut asiaa terapiassa puheeksi?

 

Eri. Ehkä ap juuri siksi laittoi aloituksen, että saa kommenttien kautta uusia näkökulmia asioidensa miettimiseen. Tämä nyt ei ole läheskään hulluimmasta päästä aloituksia vrt. täällä ikuisesti roikkuvia älyvapaisiin aloituksiin. Saahan tänne aloituksia laitella.

 

Ap:n ongelma on, että hakee ratkaisuja vääriin kysymyksiin. Ei ne muut ihmiset ja heidän vaikuttimisensa kuulu terapeutille. Muut ihmiset eivät ole terapeutin asiakkaita, vaan ap itse. Ap on myös valinnut väärän terapiamuodon itselleen. Toivottavasti kela ei maksa näin hukkaan menevää terapiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ap taitaa olla ihan vääränlaisen terapiasuuntauksen tarpeessa. Mieti millaista apua toivot terapeutilta ihan konkreettisesti, mihin ja millaiseen ongelmaan, minkälaista työskentelytapaa, ota selvää eri suuntauksista, mikä olisi omiin toiveisiisi ja tarpeisiisi osuvaa. Mieti millaisia ne aiemmat ovat olleet, mikä niissä ei ole toiminut ja hylkää ne suuntaukset.

Jos tällä hetkellä on hoitosuhde meneillään, niin ehdottomasti pitäisi ottaa nuo asiat puheeksi. Ihmettelen suuresti, jos et ole sitä jo tehnyt. Ja jos terapeutin vaihto on mielessä, niin voisi sen nykyisen kanssa yhdessä reflektoida terapiakokemuksiasi ja pohtia näitä vaihtoehtoja. 

Itse aikoinani vaihdoin terapeuttia ja päätin kertoa uudelle terapeutille heti ensimmäiseksi, mihin asioihin olin tyytymätön edellisessä terapeutissani. Esim. tuomitsevat kommentit jne... Näin ajattelin ehkäistä samat ongelmat uudessa terapiasuhteessa.

Noista asioista puhuin siis ensimmäisellä tapaamisella. Toisella kerralla sitten yritin mennä itse asiaan. Puhuminen uudelle ihmiselle siitä oli aluksi vaikeaa, mutta sain sentään jotain sanotuksi. Kerroin, että olen pohtinut, pitäisikö mennä poliisiasemalle puhumaan yhdestä asiasta. Vastaukseksi sain vain hiljaisuuden, terapeutti istui tuppisuuna. Lopulta hän sanoi, että minun pitää vain päättää, menenkö puhumaan sinne vai enkö. En siis ollut saanut kerrotuksi, mistä asiasta olin ajatellut poliisille puhua, eikä hän kysynyt. Lopuksi terapeutti lähti pois huoneesta vähän ennen vastaanottoajan loppua ja jätti minut sinne hämmentyneenä pukemaan takkia päälleni.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n ongelma on, että hakee ratkaisuja vääriin kysymyksiin. Ei ne muut ihmiset ja heidän vaikuttimisensa kuulu terapeutille. Muut ihmiset eivät ole terapeutin asiakkaita, vaan ap itse. Ap on myös valinnut väärän terapiamuodon itselleen. Toivottavasti kela ei maksa näin hukkaan menevää terapiaa. 

 

Ei kukaan elä tyhjiössä, vaan elämään ja ihmissuhteisiin kuuluvat myös muut ihmiset.

Terapiasta hyötyy vain, jos on kykyä itsereflektioon ja omien ajatus- ja toimintatapojen muuttamiseen. Jos vain etsii syitä muista ja uhriutuu, ei terapia hyödytä mitään. 

Mulla on traumatausta ja olen sitä kaikkea hyvin paljon itsekseni pohtinut. Pääsin tuettuun terapiaan vasta kolmekymppisenä, eikä siitä ollut mitään hyötyä. Terapeuttia oli kehuttu paljon, mutta minulle hän ei ollut se oikea. 

Olen kilttinä ihmisenä kuvitellut koko ikäni muiden tietävän paremmin. Olevan fiksumpia. Terapeutinkin kohdalla sisäinen ääni kuiski, ettei tuosta ole sulle avuksi, mutta enpä kuunnellut. Olisi pitänyt, meni ne vuodet hukkaan. 

En olettanut hänen antavan valmiita ratkaisuja, mutta tuntui että olin häntä paremmin perillä vähän kaikesta. Sain korjata mm. termejä...terapian jälkeen olin tuuliajolla ja vakuuttunut siitä, että olen jotenkin vajaa. Pakkohan minun oli olla! Kävin mm. neurologisissa palikkatesteissä, ja testautin päälle älykkyyteni kahdella eri menetelmällä. 

Lopputulos oli, että minussa ei ole mitään vikaa. Olen hieman keskivertoa älykkäämpi, traumaattisten kokemusteni takia äärimmäisen neuroottinen sekä helposti itseni loppuun polttava. Tunnollinen, tarkka, liiankin analyyttinen itseäni kohtaan. 

Kirjoitin tämän, koska samaistuin aloitusviestiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö keskustelun tavoitteena ole se, että asiakas löytäisi uusia näkökulmia. Eli terapeutin tehtävä on kysyä sellaisia kysymyksiä, että asiakas alkaa ajattelemaan toisella tavalla. Tämähän ei tapahdu hetkessä, vaan kyse prosessista.

Eli kysynys kuuluu: oletko niin jääräpäinen, ettet suostu kääntämään ajatuksiasi?

Eivät ne yleensä kysele paljon. En muista onko tämä nykyinen kysynyt mitään.

Ap

No siinä tapauksessa yksi mahdollisuus on, ettet anna hänelle suunvuoroa. Toinen mahdollisuus on, että hänellä on psykodynaaminen/-psykoanalytttinen viitekehys, ja voisit vaihtaa kognitiiviseen.

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapian tehosta ei ole mitään tieteellistä näyttöä.

Mistäs tämän keksit? Näyttöä on paljonkin, vaikutus nähty jopa aivokuvissa.