Nykyajan vanhemmuus on raskaampaa, koska vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet

Toki on hyvä, että sanoitetaan tunteita ja mietitään aikuisina omaa käytöstä, että miten se vaikuttaa lapseen, mutta välillä tuntuu, että menee vähän yli. Parisuhdetta on hoidettava, että lapsi saa rakastavan mallin kotoa, mutta kuitenkin lapsen tarpeet on aina asetettava etusijalle. Erota pitää, jos parisuhde ei ole yhtä rakkautta, jotta lapsi ei saa traumoja siitä, että vanhemmat eivät rakasta toisiaan, mutta ero on tehtävä sivistyneesti, jotta ei tule traumoja. Viikko-viikko systeemi paras, jotta lapset näkee molempia vanhempiaan ja kaikilla on hyvä mieli. Harrastuksia lapsella pitää olla, jotta kasvaa tasapainoiseksi, mutta vanhemmat ei saa siirtää omia harrastuksiaan lapselle, mutta yhdessä pitää kuitenkin viettää aikaa.

Välillä tuntuu, että teit niin tai näin, niin aina menee päin persettä. Viimeistään teini-iässä lapsesi kertovat sinulle että pieleen meni.

Raskasta nykyään verrattuna omaan lapsuuteeni:

- koulut on valtavia ja niihin on pitkä matka

- terveydenhuolto ei toimi

- hammashuolto ei toimi

- ennen koulun hammashoitola oli koulun pihassa ja lapsi kävi siellä yksin tai luokan kanssa, nyt vanhemman pitää olla mukana vielä yläkoululaisenkin kanssa ja se hammaslääkäri on jättikeskuksess,a joka ei ole koulun, kodin eikä työpaikan lähelläkään ja aika on aina keskellä päivää

- päivähoito ja koulu täynnä poikkeuspäiviä, joiden organisointi on työlästä

- päivähoito ja koulu osallistaa koko ajan eli äiti käy koulua koko ajan

- Wilma-viestien vyöry, ennen opettaja hoiti tiedottamisen, nyt sekin on äidillä

- turvattomuus lisääntynyt huomattavasti

- lapsi ei saisi olla yksin ennen kuin täyttää 12...

- jatkuva negatiivinen mollaus joka puolella - ja kyttäys

- media syyllistää vanhempia koko ajan ja jos ei syyllistä, neuvoo

- lapsille pitää olla intensiivisesti läsnä

Tässä nyt alkuun mieleen tulevat

Omat lapseni ovat syntyneet 1986 ja 1991. Allekirjoitan pitkälti aloittajan kirjoituksen. Joku kirjoitti, että ysärillä oli tarkka lista, mitä raskaana ollessa sai syödä. Mä en tuollaista listaa muista vaan muistan varsin lyhyen listan, mitä ei raskaana ollessa saanut syödä (esim graavi lohi). Mutta oli kyllä niin, että jos vanhemmilla oli allergiaa ja epäiltiin, että lapsikin sen saisi, niin sittenhän niin raskausajalle kuin imetysajallekin olit osi tarkka lista, joss aoli kielletty käytännmöllisesti kaikki, mikä saattaisi aiheuttaa allergiaa. Siskoni joutui ysärillä tuota listaa noudattamaan (hänen esikoisensa oli varsin allerginen), mutta minä en, koska mun eiskoisellani ei ollut mitään allergioita. 

Noin muuten aiheeseen sanoisin, että nykyisin tuntuu ihmisten elämä olevan yhä enemmän suorittamista. Ihan kaikessa. Töissä pitää suorittaa ja vapaa-ajalla pitää suorittaa. Kodin pitää olla vimpan päälle, ruuan terveellisintä mahdollista, oma ulkonäkö pitää olla tiptop kunnossa ja viimeistään kuukausi synnytyksen jälkeen pitää näyttää siltä kuin ei olisi koskaan raskaanal ollutkaan. Ihmissuhteissa pitää suorittaa, harrastuksissa pitää suorittaa jne.

En osaa tarkkaan sano, missä vaiheessa eräänlainen lasten kilpavarustelu alkoi. Koski niin lasten leluja, harrastuksia, vaatteita, synttärijuhlia kuin kaikkea muutakin. Muistan omista lapsistani - varsinkin esikoisesta - että neljästi vuodessa tuli Anttilan ja Elloksen kuvastot ja niistä sitten tilattiin lapselle aina kauteen sopivat vaatteet, jos ei tarvittavia ollut tullut sukulaisilta tai kavereilta kierrätettynä. Ja tästä seurasi, että lapsilla oli hyvän samanlaisia vaatteita. Joskus piti päiväkodille saapuaessa hetken aikaa katsoa, kuka samanlaiseen toppapukuun pukeutuneista lapsista olikaan se oma tenava. Jotkut saattoivat ostaa kalliimpia ja laadukkaampia vaatteita (esim Rukan vaatteet), mutta se merkki vaatteessa ei ollut mikään itseisarvo kasvavalle lapselle. Naistenlehtiä kyllä luetttiin, mutta vain harva halusi apinoida niin kodin sisustuksesta kuin jonkun julkkiksen ulkonäöstäkään kaiken. Nyt Tiina Tavalliset esittelevät viimeisen päälle stailattuja kotejaan ja ulkonäköään somessa ja luovat omalla tavallaan paineita pienten lasten vanhemmille, joiden kodit ja kroppa ei näytä samalta. Aiemmin, jos ja kun ruokaa piti laittaa ja pyykkikori pursusi, ei se pyykkikori haitannut mitään vaan ruuanlaitto perhelle oli sillä hetkellä se tärkein juttu. Mä muistan kasarilta neuvolan terveydenhoitajan sanat koskien väsymistä: kannattaa mennä sieltä, missä aita on matalin. Tarkoitti tällä, että ei tartte kodin olla tiptop ja einekset voi lämmittää mikrossa. 

Vierailija kirjoitti:

Raskasta nykyään verrattuna omaan lapsuuteeni:

- koulut on valtavia ja niihin on pitkä matka

- terveydenhuolto ei toimi

- hammashuolto ei toimi

- ennen koulun hammashoitola oli koulun pihassa ja lapsi kävi siellä yksin tai luokan kanssa, nyt vanhemman pitää olla mukana vielä yläkoululaisenkin kanssa ja se hammaslääkäri on jättikeskuksess,a joka ei ole koulun, kodin eikä työpaikan lähelläkään ja aika on aina keskellä päivää

- päivähoito ja koulu täynnä poikkeuspäiviä, joiden organisointi on työlästä

- päivähoito ja koulu osallistaa koko ajan eli äiti käy koulua koko ajan

- Wilma-viestien vyöry, ennen opettaja hoiti tiedottamisen, nyt sekin on äidillä

- turvattomuus lisääntynyt huomattavasti

- lapsi ei saisi olla yksin ennen kuin täyttää 12...

- jatkuva negatiivinen mollaus joka puolella - ja kyttäys

- media syyllistää vanhempia k

Nämä muutokset minäkin allekirjoitan ja yksikään niistä ei liity varsinaiseen lastenkasvatukseen. Kaikesta on tehty jotenkin todella hankalaa nykyvanhemmille. Ihmeellistä säätämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma tulkintani on, että vanhemmuus on raskasta monelle, koska sisimmässään ei oikeasti haluta elää lapsiperhe-elämää. Haluttaisiin ihan muita asioita, mutta lapsiperhe edelleen perustetaan, koska niin "kuuluu" tehdä.

 

Varmasti tämäkin on syy. Toisaalta taas vaikka sinällään haluttaisiin lapsiperhe-elämää, on välillä aika suuret paineet olla kuten ennen lasta, ettei ole tyhmä ja mammautunut. Ajatellaan, ettei lapsi saisi muuttaa mitään. Oikeasti se muuttaa melkein kaiken, ja helpointa olisi, jos myös ympäristö ymmärtäisi sen ja antaisi sille tilaa.

Tätä usein mietin, että ketkä eivät ihmisten anna olla vanhempia? Työnantajat? Kuka? Näin sivusta seuraajana tuntuu, että maailma on täynnä vanhemmuus- ja lapsipuhetta. Yhteiskunta on edelleen haastava lapsettomia kohtaan. Kuka on laps

Mulle tulee tästä heti mieleen esimerkkinä se, että sitä pidetään jotenkin kauhean epäkohteliaana ja kauheana, jos lapsiperheellinen ihminen puhuu lapsistaan. Totta kai liika on liikaa, ja on monia todella hyviä syitä jättää lapsen vaippajutut tai raivokohtaukset puimatta työpaikan kahvipöydässä eikä voi olettaa, että kaikkia lapsen asiat kiinnostaisivat. Mutta oikeasti, kiinnostaako meitä aina työkaverin koiran kuulumiset, kodin lähellä tehtävän tietyön eteneminen tai ihana loma Mallorcalla? Ei. Jostain syystä silti lapsista, jotka kuitenkin lähes aina ovat ne vanhempiensa kaikista tärkeimmät asiat, on tullut sellainen puheenaihe, johon ei saisi puolella sanallakaan viitata olematta epäkohtelias. 

Vähän samaan menee mielestäni se, että sekä äitienpäivä että isänpäivä pitää nykyään pehmitellä ihan jokaisen päiväksi, ettei lapsettomille tulisi paha mieli. 

Täällä on paljon puhuttu vaatteista, mutta kun katselen ympärilleni meidän keskiluokkaisen pientaloalueen leikkipuistossa, niin ihan samanlaisia H&M:n leggingsejä, Ryhmä Hau -puseroita ja voikukkatahraisia huppareita siellä on kaikilla. Hyvin poikkeuksellista vaikuttaisi olevan myös lapseni päiväkotiryhmässä, että joku lapsi olisi puettu joka ainoa päivä päästä varpaisiin merkkivaatteisiin stailaten. Ja toisaalta, jos on, niin se on todennäköisesti vanhemmille mieluisa juttu eikä kuormittavaa. Mutta etenkin päiväkoti-ikäiset lapset pukeutuvat kyllä ihan miten sattuu, eikä vanhempia tunnu haittaavan, jos collegehousujen polvessa on pieni reikä tai kesämekossa bolognesetahroja. 

Työnantajat suhtautuvat lähtökohtaisesti erittäin negatiivisesti vanhemmuuteen eli siitä on tullut sosiaalisesti hyväksyttyä. Minullekin pomo nalkutti, miten mniun pitää ennakoida paremmin lapseni astmakohtaukset. Samaten äitiysvapaasta mussutettiin valtavasti ja minulle soiteltiin työasioista jatkuvasti ja sen jälkeen työtehtäviä pyrittiin muokkaamaan huonommiksi jatkuvasti. Tuntui vainolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma tulkintani on, että vanhemmuus on raskasta monelle, koska sisimmässään ei oikeasti haluta elää lapsiperhe-elämää. Haluttaisiin ihan muita asioita, mutta lapsiperhe edelleen perustetaan, koska niin "kuuluu" tehdä.

 

Varmasti tämäkin on syy. Toisaalta taas vaikka sinällään haluttaisiin lapsiperhe-elämää, on välillä aika suuret paineet olla kuten ennen lasta, ettei ole tyhmä ja mammautunut. Ajatellaan, ettei lapsi saisi muuttaa mitään. Oikeasti se muuttaa melkein kaiken, ja helpointa olisi, jos myös ympäristö ymmärtäisi sen ja antaisi sille tilaa.

Sepä se, nykyään sekin on väärin jos äiti on "vain äiti", eli panostaa lapsiinsa eikä omaan ulkonäköön, uraan, kavereihin, harrastuksiin jne. 

Toki tällaisilta paineilta aika hyvin välttyy jos ei ole ollenkaan somessa, lue iltapäivä - tai aikakauslehtiä tai niitten nettisivuja, keskustelufoorumeista puhumattakaan. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Omat lapseni ovat syntyneet 1986 ja 1991. Allekirjoitan pitkälti aloittajan kirjoituksen. Joku kirjoitti, että ysärillä oli tarkka lista, mitä raskaana ollessa sai syödä. Mä en tuollaista listaa muista vaan muistan varsin lyhyen listan, mitä ei raskaana ollessa saanut syödä (esim graavi lohi). Mutta oli kyllä niin, että jos vanhemmilla oli allergiaa ja epäiltiin, että lapsikin sen saisi, niin sittenhän niin raskausajalle kuin imetysajallekin olit osi tarkka lista, joss aoli kielletty käytännmöllisesti kaikki, mikä saattaisi aiheuttaa allergiaa. Siskoni joutui ysärillä tuota listaa noudattamaan (hänen esikoisensa oli varsin allerginen), mutta minä en, koska mun eiskoisellani ei ollut mitään allergioita. 

Noin muuten aiheeseen sanoisin, että nykyisin tuntuu ihmisten elämä olevan yhä enemmän suorittamista. Ihan kaikessa. Töissä pitää suorittaa ja vapaa-ajalla pitää suorittaa. Kodin pitää olla vimpan päälle, ruuan terveellisintä mahd

Minä en allekirjoita aloittajan kirjoitusta, mutta nykyajan suorittamisen allekirjoitan. Omat lapseni syntyivät 90-luvulla ja silloin jo oltiin tarkkoja rintaruokinnasta, varhaisesta vuorovaikutuksesta, isien ja lapsen suhteesta jne. Tuollaiset asiat eivät ole mielestäni muuttuneet, mutta tuntuu kuin ilmapiiri lasten kasvatuksessa olisi muuttunut. Nykyisin ollaan todella tarkkoja siitä, miltä kaikki näyttää ulospäin. Ihan kuin pelättäisiin jatkuvasti muilta tulevaa tuomitsemista. Ennen kulmia kohoteltiin jos lapsi kulki rikkinäisissä vaatteissa, nyt koko vanhemmuus lynkataan somessa, jos vanhempi valitsee "väärän" vaipamerkin. Perheet joutuvat liiallisen arvostelun alaisiksi somen myötä, kun tuntemattomat pääsevät kurkistamaan (ja arvostelemaan) liian läheltä toisten elämää. Syntyy epärealistisia odotuksia ja suorituspaineita, kun muiden elämä näyttää täydelliseltä. Täydellisyyden jahtaaminen käy työstä vanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Omat lapseni ovat syntyneet 1986 ja 1991. Allekirjoitan pitkälti aloittajan kirjoituksen. Joku kirjoitti, että ysärillä oli tarkka lista, mitä raskaana ollessa sai syödä. Mä en tuollaista listaa muista vaan muistan varsin lyhyen listan, mitä ei raskaana ollessa saanut syödä (esim graavi lohi). Mutta oli kyllä niin, että jos vanhemmilla oli allergiaa ja epäiltiin, että lapsikin sen saisi, niin sittenhän niin raskausajalle kuin imetysajallekin olit osi tarkka lista, joss aoli kielletty käytännmöllisesti kaikki, mikä saattaisi aiheuttaa allergiaa. Siskoni joutui ysärillä tuota listaa noudattamaan (hänen esikoisensa oli varsin allerginen), mutta minä en, koska mun eiskoisellani ei ollut mitään allergioita. 

Noin muuten aiheeseen sanoisin, että nykyisin tuntuu ihmisten elämä olevan yhä enemmän suorittamista. Ihan kaikessa. Töissä pitää suorittaa ja vapaa-ajalla pitää suo

Uusi lastensuojelulaki tuli 2008. Siinä lasun kynsiin joutumiseen riittää ilmoittajan subjektiivinen huoli. Tämä aiheuttaa sen, että vnahemmuuden pitää näyttää mahdollisimman normien mukaiselta, että se huoli ei jossakussa herää.

Vierailija kirjoitti:

Ne kritisoivat "kyllä mekin ennen pärjättiin itse" isovanhemmat eivät käsitä, että tuolloin vanhemmuuden vaatimukset olivat paljon pienemmät. Riitti, kun naperolla oli puhtaat vaatteet ja ruokaa. 

Tämä. Isovanhemmat vertaavat oman aikansa tilanteeseen, eivätkä ymmärrä nykyajan vaatimuksia. Onhan myös isovanhempien ikäluokkaa kohtaan vaatimukset nousseet. Ennen iäkkäämpänä sai elää rennosti, nykyään on kauhistus jos joku mummoutuu nuorena. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Omat lapseni ovat syntyneet 1986 ja 1991. Allekirjoitan pitkälti aloittajan kirjoituksen. Joku kirjoitti, että ysärillä oli tarkka lista, mitä raskaana ollessa sai syödä. Mä en tuollaista listaa muista vaan muistan varsin lyhyen listan, mitä ei raskaana ollessa saanut syödä (esim graavi lohi). Mutta oli kyllä niin, että jos vanhemmilla oli allergiaa ja epäiltiin, että lapsikin sen saisi, niin sittenhän niin raskausajalle kuin imetysajallekin olit osi tarkka lista, joss aoli kielletty käytännmöllisesti kaikki, mikä saattaisi aiheuttaa allergiaa. Siskoni joutui ysärillä tuota listaa noudattamaan (hänen esikoisensa oli varsin allerginen), mutta minä en, koska mun eiskoisellani ei ollut mitään allergioita. 

Noin muuten aiheeseen sanoisin, että nykyisin tuntuu ihmisten elämä olevan yhä enemmän suorittamista. Ihan kaikessa. Töissä pitää suorittaa ja vapaa-ajalla pitää suorittaa. Kodin pitää olla vimpan päälle, ruuan terveellisintä mahd

Kyllä itse ajattelisin että tämä muutos ja kilpavarustelu on lisääntynyt samaa tahtia internetin yleistymisen myötä. Tieto lisää tuskaa ja netissä kaikki maailman tieto on parin klikkauksen päässä. Ja nykyään se kulkee jokaisella taskussa mukana. Ja somessa voi pitää yllä täydellisen elämän kulissia jakamalla tarkkaan valittuja otoksia, ja sitten toiset näkee ne ja miettii miksei oma elämä ole tuommoista. 

Vierailija kirjoitti:

Ne kritisoivat "kyllä mekin ennen pärjättiin itse" isovanhemmat eivät käsitä, että tuolloin vanhemmuuden vaatimukset olivat paljon pienemmät. Riitti, kun naperolla oli puhtaat vaatteet ja ruokaa. 

Ennen lapsia kasvatettiin sanoin, teoin ja rakkaudella, ei niin kuin nykyään, lapsi tuntuu olevan sivuseikka ja some pääasia.

Mun lapset ovat syntyneet 2005 ja 2009. Itse olen -83. 

Minä huomaan suurimman eron oman lapsuuden ja tämän hetken välillä siinä, että minun lapsuudessa asiat ja vanhemmuus oli hyvää, jos sen onnistui saada näyttämään ulospäin hyvältä. Nyt vanhemmat kantavat aitoa painetta siitä, pystyvätkö he korjaamaan omassa vanhemmuudessaan edellisten sukupolvien virheet ja neutralisoimaan omat heikkoutensa ja puutteensa niin, että mikään taakka ei periytyisi lapselle. 

Uskon, että tuo on aidosti iso arvo nykyvanhemmille, mutta siihen luodaan kyllä paineetkin. Terkkarit ja kuraattorit soittavat kotiin ja kertovat heti, jos tarkastuksissa tai kouluarjessa on havaittu mitään huolta. Vanhempien todella odotetaan puuttuvan ja korjaavan, jos lapsella ei ole kavereita, vaikuttaa alakuloiselta, on ylivilkas, kaveritaidoissa puutteita... Eikä me osata, kun kukaan ei ole opettanut, mutta suurin osa meistä yrittää epätoivoisesti. 

Ja toki on harrastuskulttuuri, lasten somemaailma, kaverisynttäreiden kilpavarustelu ja kaikki tuo. Mutta minusta suurin juttu on se, että me yritetään tehdä epätoivoisesti vanhemmuuden psyykkisellä tasolla se, mihin mikään aikaisempi sukupolvi ei pystynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten vielä vanhemmilla oli paljon enemmän aikaakin, kun ei mennyt somessa notkumiseen aikaa.

Äidit ja isät lukivat sanoma- ja aikakauslehtiä tai rupattelivat lankapuhelimessa. Eli sai sen ajan silloinkin kulumaan muuten kuin lapsen kanssa.

Lehtiä ei luettu jatkuvasti, eikä kellään ollut varaa notkua puhelimessa koko hereillä oloaikaa. Nykyihmiselle, myös niille pienten lasten vanhemmille älypuhelin on liimautunut käteen. Ei voi edes verrata somen ja älyhärpäkkeen viemää aikaa johonkin sanomalehtien lukuun ja satunnaisiin puhelusoittoihin ennen.

Riippuu ihmisestä. Oli 90-luvullakin niitä, jotka lukivat lehtiä ja kirjoja jatkuvasti. Eikä kaikilla nykyäänkään ole mitään älypuhelinta, tai jos onkin, käyttävät sitä vain pak

Ja televisio oli todellinen aikasyöppö monilla. Muistan miten joittenkin kavereiden kotona se tv oli päällä koko ajan ja vanhemmat katseli sitä. Eikä saanut häiritä jos oli joku tärkeä ohjelma menossa. Yhden kaverin isää en ikinä nähnyt muualla kuin tv:n ääressä tai jääkaapilla, ja töissä koska oli poliisi ja kävi koululla pitämässä liikennekasvatusta. 

Nykyään vaan valitetaan kaikesta ja vanhemmat ovat itsekkäämpiä. Ja kaikki pitää saada heti. Aika menee salilla ja shoppaillessa kaikkea päätöntä, ja loppuaika somessa.

 

ja mikään ei estä toimimasta rennommin.

Säälittää lapset ja koirat, kun supersuorittajaäiti samalla juoksee lenkin ja lapset kärryssä istuvat apaattisina ja koiraparka juoksee kakkaa pidätellen vieressä surullisena ja äiti samalla soittaa kuulumiset ympäri maailmaa saadakseen kehuja ja ihmettelyä, miten kykenee tuohon kaikkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne kritisoivat "kyllä mekin ennen pärjättiin itse" isovanhemmat eivät käsitä, että tuolloin vanhemmuuden vaatimukset olivat paljon pienemmät. Riitti, kun naperolla oli puhtaat vaatteet ja ruokaa. 

Ennen lapsia kasvatettiin sanoin, teoin ja rakkaudella, ei niin kuin nykyään, lapsi tuntuu olevan sivuseikka ja some pääasia.

Ilmeisesti et pahemmin tunne nykyajan lapsiperheitä, vaan käsityksesi perustuu vain someen? Mikään muu ei selitä tuollaista aivopierua. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Omat lapseni ovat syntyneet 1986 ja 1991. Allekirjoitan pitkälti aloittajan kirjoituksen. Joku kirjoitti, että ysärillä oli tarkka lista, mitä raskaana ollessa sai syödä. Mä en tuollaista listaa muista vaan muistan varsin lyhyen listan, mitä ei raskaana ollessa saanut syödä (esim graavi lohi). Mutta oli kyllä niin, että jos vanhemmilla oli allergiaa ja epäiltiin, että lapsikin sen saisi, niin sittenhän niin raskausajalle kuin imetysajallekin olit osi tarkka lista, joss aoli kielletty käytännmöllisesti kaikki, mikä saattaisi aiheuttaa allergiaa. Siskoni joutui ysärillä tuota listaa noudattamaan (hänen esikoisensa oli varsin allerginen), mutta minä en, koska mun eiskoisellani ei ollut mitään allergioita. 

Noin muuten aiheeseen sanoisin, että nykyisin tuntuu ihmisten elämä olevan yhä enemmän suorittamista. Ihan kaikessa. Töissä pitää suorittaa ja vapaa-ajalla pitää suo

Minä olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Ehkä vauvojen suhteen on ysärillä saattanut olla jo tarkempaa, mutta pienten lasten kanssa ei. Sekin on hyvä muistaa, että ysärillä aika moni on kasvanut erilaisessa ympäristössä kuin nykyään. Tuolloin vielä merkittävästi isompi osa ihmisistä asui pikkupaikkakunnilla ja maaseudulla. Tottakai asiat muuttuvat hitaammin tuollaisissa paikoissa kuin Helsingissä tai muilla isoilla paikkakunnilla.

Nykyisin arvostelu on mielestäni jopa vielä kovempaa kuin kuvailemasi. Väärän vaippamerkin sijaan syyllistetään siitäkin, jos lapsi ei heti opi kuivaksi "kyllä meidän lapset ysärillä oppivat kuiviksi jo yhden vuoden iässä, nykyään pari-kolmevuotiaatkin kulkevat vielä vaipoissa". Kritiikkiä sataa siitäkin, jos lapsi esimerkiksi nirsoilee ruoan suhteen. Ihanko todella ne ysärilapset söivät kiltisti kaikki ruoat? Vähän epäilen. Kaikki paineet eivät tule somesta, vaan ihan kasvokkain. Yksi kritiikin paikka on neuvola, toinen päiväkoti ja kolmanneksi ne äidit, joiden omat lapset eivät pitkään aikaan ole olleet pieniä. Aika kultaa muistot. Minulla naispuolinen pomo töissä kritisoi, kun joudun jäämään sairaan lapsen kanssa kotiin. Hänellä on teinit, niin on jo unohtanut, miksi en voi ottaa sairasta parivuotiasta mukaan töihin (kun itsekseenkään häntä ei voi kotiin jättää).

Höpö höpö. Kun vanhemmat ovat aikuisia ja epäitsekkäitä, lapsista kasvaa täysipäisiä aikuisia ilman sen kummempaa kasvattamista. Minulla on neljä lasta, jotka tulivat täysi-ikäisiksi 2020-luvulla. Tasapainoinen, ehjä perhe ja siihen lisäksi turha sometus pois, muuta ei tarvita. No niin, nyt niitä alapeukkuja, kun kerroin totuuden ja minulla on vielä käytännön  näyttöä tästä.

Aina joku jaksaa näissä keskusteluissa hokea, että vanhemmat itse luovat paineet trendivaatteista, harrastuksista ja muusta. Eivät luo. Kyllä meillä ainakin päiväkodista tulee se ohjeistus, että lapsilla tulee olla sitä, tätä ja tuota vaatetta. Paras on, että mieluiten pitäisi olla yksi kurapuku ja kumpparisetti päiväkodissa ja toinen kotona, jotta ne eivät unohdu päiväkodista. 

Harrastuksetkin ovat merkittävästi muuttuneet. Omassa lapsuudessani 90- ja 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä harrastukset olivat rentoja. Joku kerran viikossa kokkikerho/kuvataidekoulu/liikuntakerho tms, johon lapsi saattoi mennä itse pyörällä. Nykyisin iso osa harrastuksista on todella tavoitteellista jo pienestä asti, treenit on monta kertaa viikossa ja kisoja yms riittää viikonloppuisin. Harrastuksetkin siis haukkaavat enemmän aikaa.

Oma lapsi on vielä pieni, mutta kyllä minä hänet mieluummin harrastamaan vien, kun annan luuhata ilman järkevää tekemistä jossain kauppakeskuksessa. Ne harrastukset pitävät lapsen/nuoren poissa monenlaisesta pahanteosta, kun saa järkevää tekemistä ja kaverisuhteita sitä kautta.