Miksi vanhemmat ei kiellä pikkulapsia tarpeeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos on tarpeeksi tehokkaat rangaistukset niin lapsi ei uskalla uhmata koko aikaa, ja siten ei myöskään tarvitse hokea sitä eitä."

Näistä tehokkaasti rangaistuista lapsista on kasvanut mielenterveysongelmaisia aikuisia. Siksi nykyään pyritään kasvattamaan lapset toisella tavalla.

Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet samaa tahtia kuin mitä kasvatus on liberalisoitunut.

Tutkimustulokset ovat eri mieltä. Lapsena koettu kurittaminen voi aikuisiällä näkyä henkisenä pahoinvointina tai aggressiivisena ja väkivaltaisena käytöksenä. Kuritusväkivaltaa kokenut hyvin todennäköisesti käyttää sitä myös omiin lapsiinsa ja Lastensuojelun keskusliiton mukaan vielä 2020-luvulla jopa neljäsosa 4.-5.-luokkalaisista on kokenut väkivaltaa vanhempiensa taholta.

Jos toi pitäisi paikkansa niin silloin fyysinen kuritus ei olisi vähentynyt. Meitä milleniaaleja kuritettiin ihan kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyoppaiden mukaan lapsia ei saa kieltää ollenkaan vaan kaikki pitää sanoittaa positiivisen kautta. Jos lapsi heittää tuolin pehmukkeita niin ei saa sanoa älä heitä niitä vaan pitää ohjata lapsi mukavampiin puuhiin.

Positiivisesta kasvatuksesta näköjään vouhkaavat eniten ne, jotka eivät ole siihen perehtyneet. Lasta ei ohjata mukavampiin puuhiin, vaan sanotaan, että pehmuste kuuluu tuolin päälle, laita se takaisin. Siinä ei todellakaan ole kyse siitä, että yritettäisiin koko ajan miellyttää lasta ja tehdä hänen elämänsä mukavaksi.

niin. Mites kun koulussa tulee ekan kerran se sana ei vastaan?

Positiivisessa kasvatuksessakin käytetään sanaa "ei" silloin kun se on tarpeen.

Lapsi haluaa juosta vilkasliikenteiselle tielle. Sitä ei saa kieltää. Siitä ei saa pitää kiinni. Sä voit vain yrittää sanoittaa sen tunteita.

Vasta oli lööpeissä se varhaiskasvattaja, joka teki virheen ja esti lasta juoksemasta autotielle, sai syytteet. Olisi pitänyt antaa juosta sinne ja sitten lepertää jäännöksille niitä tunteita.

Miksi ei voi toimia tilanteen mukaan? Vaarallisessa tilanteessa huolehditaan ensin henki ja fyysinen terveys, henkistä puolta hoidetaan sitten rauhallisemmassa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi haluaa juosta vilkasliikenteiselle tielle. Sitä ei saa kieltää. Siitä ei saa pitää kiinni. Sä voit vain yrittää sanoittaa sen tunteita.

 

Vasta oli lööpeissä se varhaiskasvattaja, joka teki virheen ja esti lasta juoksemasta autotielle, sai syytteet. Olisi pitänyt antaa juosta sinne ja sitten lepertää jäännöksille niitä tunteita.

 

Miksi ei voi toimia tilanteen mukaan? Vaarallisessa tilanteessa huolehditaan ensin henki ja fyysinen terveys, henkistä puolta hoidetaan sitten rauhallisemmassa tilanteessa.

Kukaanhan ei ole kieltänyt sitä, että estää lasta juoksemasta auton alle. Se vaan ei tapahdu lyömällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi haluaa juosta vilkasliikenteiselle tielle. Sitä ei saa kieltää. Siitä ei saa pitää kiinni. Sä voit vain yrittää sanoittaa sen tunteita.

 

Vasta oli lööpeissä se varhaiskasvattaja, joka teki virheen ja esti lasta juoksemasta autotielle, sai syytteet. Olisi pitänyt antaa juosta sinne ja sitten lepertää jäännöksille niitä tunteita.

 

Miksi ei voi toimia tilanteen mukaan? Vaarallisessa tilanteessa huolehditaan ensin henki ja fyysinen terveys, henkistä puolta hoidetaan sitten rauhallisemmassa tilanteessa.

Kukaanhan ei ole kieltänyt sitä, että estää lasta juoksemasta auton alle. Se vaan ei tapahdu lyömällä. 

Vanha päivähoitolaki vielä salli lapsen fyysisen rajoittamisen kuten kiinnipidon. Varhaiskasvatuslaki ei sitä sen sijaan enää salli. Lasten oikeuksia vahvistetaan askel askeleelta.

Suurin osa kasvattaa lapsiaan hyvin. Ne loput eivät osaa, jaksa tai viitsi. Tai halua, jos heillä ei älykkyys tai rakkaus lapseen päätä pakota.

Osa on niin miellyttämisen haluisia että menee lapsen edun edelle 

Meidän perheessä ei uskota kieltämiseen. Meidän Vilja-Aurinko oppii itse mitä haluaa, miten sen saa ja mikä kannattaa. Se on niin reipas ja määrää jo koko lastentarhaa ja muita aikuisia.

Asenne on kasvatusasioissa muuttunut jokaisen sukupolven myötä. Isovanhempien ikäiset ja jotkut todella sairaat yksilöt nykyäänkin ajattelevat, että esim. lapsen itku on normaalia ja kuuluu asiaan. Enää ei saa remmistä, mutta emotionaailnen väkivalta sallitaan

Mitä empaattisemmaksi ihmiset kehittyvät - ja empatiakyvyn kehittyminen vaatii siis tietysti väkivallatonta kasvatusta - samaistumiskyky pienen vauvan tai lapsen tarpeisiin ja kehitystasoon kehittyy myös. Aikuinen ymmärtää, miten hämmentävä maailma on kaikkine näkymättömine sääntöineen, joista seuraa vain jonkun vihaa, kun itse asia ei ole vaarallinen tai vahingollinen

Lisäksi ymmärretään, että lapsi ei ole täällä enää vaan "opettelemassa aikuisten tavoille" ja saa elää kuin lapsi 5% ajasta, vaan että lapsi elää ihan koko ajan, ja ansaitsee ihmisarvoisen elämän lapsenakin

Vierailija kirjoitti:

Asenne on kasvatusasioissa muuttunut jokaisen sukupolven myötä. Isovanhempien ikäiset ja jotkut todella sairaat yksilöt nykyäänkin ajattelevat, että esim. lapsen itku on normaalia ja kuuluu asiaan. Enää ei saa remmistä, mutta emotionaailnen väkivalta sallitaan

Mitä empaattisemmaksi ihmiset kehittyvät - ja empatiakyvyn kehittyminen vaatii siis tietysti väkivallatonta kasvatusta - samaistumiskyky pienen vauvan tai lapsen tarpeisiin ja kehitystasoon kehittyy myös. Aikuinen ymmärtää, miten hämmentävä maailma on kaikkine näkymättömine sääntöineen, joista seuraa vain jonkun vihaa, kun itse asia ei ole vaarallinen tai vahingollinen

Lisäksi ymmärretään, että lapsi ei ole täällä enää vaan "opettelemassa aikuisten tavoille" ja saa elää kuin lapsi 5% ajasta, vaan että lapsi elää ihan koko ajan, ja ansaitsee ihmisarvoisen elämän lapsenakin

Empaattinen ihminen ymmärtää että lapsi tarvitsee selkeät rajat ja loogiset seuraukset, vastuuta kantavan vanhemman. Lapselle on ahdistavaa olla se joka päättää ja määrää. Empaattinen ihminen ehkä kokee rajojen asettamisen aiheuttavan välillä pahaa mieltä mutta asettaa niitä silti, vaikka saisi vihat niskaansa 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos on tarpeeksi tehokkaat rangaistukset niin lapsi ei uskalla uhmata koko aikaa, ja siten ei myöskään tarvitse hokea sitä eitä."

Näistä tehokkaasti rangaistuista lapsista on kasvanut mielenterveysongelmaisia aikuisia. Siksi nykyään pyritään kasvattamaan lapset toisella tavalla.

Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet samaa tahtia kuin mitä kasvatus on liberalisoitunut.

Myös kulttuurillinen hyväksyntä ja vaatimus että lapsella on isä on myös hitaasti hävinnyt.

Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet kahdesta syystä: diagnooseja sekä hoitomuotoja on kirjaimellisesti alettu tehtailemaan ja myymään enemmän, ja niillä saa tiettyjä etuja ja vapauksia mitä ei muuten saisi, esim. "en minä ole kusipää vaan adhd"

Minäkään en usko ydinperhemalliin. Nisäkäskoirailla ei ole monillakaan lajeilla juuri tekemistä poikastensa kanssa. On outo kuvitelma, että vaikka miehet ovat haitallisia hyvinvoinnilleni ja läheisteni hyvinvoinnille, he olisivat yhtäkkiä hyväksi lapsille. Sinkkumiesten jutut "kurista", väkivaltapelit, pornot, suhteissa elävien seksiaddiktiot, päihdeongelmat, jne.

Suomen lakiin on kirjattu pykälät fyysisestä koskemattomuudesta ja kotirauhasta. Juuri tuli Tiktokissa vastaan Länsi-Suomen poliisin mainos, että henkisestäkin väkivallasta voi nykyään tehdä rikosilmoituksen. Toteutuvatko naisen ja lapsen perusoikeudet - oikeus koskemattomuuteen, kotirauhaan ja rauhassa elämiseen, yhdenkään miehen kanssa?

Olen ollut perhepäivähoitajana. Omia lapsia ei ole. Työ oli raskasta, koska suurin osa lapsille puhuttavista asioista on 85% pelkkää kieltämistä, neuvomista ja hengenpelastusta. Lapset tosin oppivat myös vauhdilla ja aina kesälomasta seuraavana kesälomakauteen lapsilla oli monia taitoja. Kun he palasivat aloitettiin taas opit alusta. Niin kuin se, ettei huudeta joka paikassa tai syödään nätisti tai ei kiivetä penkeille kenkien kanssa. En moiti vanhempia, jotka ovat tietysti väsyneitä työvuoden jälkeen. Minä vain ihmettelin sitä, että muutamassa viikossa ne opit unohtuivat. Kyse ei ollut lasten tyhmyydestä, vaan ristiriidasta mikä olisi oikein. Tottakai lapsi luottaa eniten vanhempiinsa, joten oma työni oli pitkälti turhaa. Minulle vain oli tärkeää saada päivä sujumaan useamman lapsen kanssa ja miksi säännöt oli laadittava. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiantuntijat (kuten myös neuvola, perheneuvola ja lastensuojelu) suosittelevat positiivista kasvatusta. Lapsen kieltäminen on negatiivisuutta eli se ei ole kasvatusmenetelmänä ok. Negatiivisuus lyö kiilaa vanhemman ja lapsen väliin, ja tuottaa lapselle negatiivista minäkuvaa.

Ei elämä ole aina pelkkää positiivisuutta. On väärin opettaa lapselle, että mitään negatiivista ei ole.

Aivan niin. Eräs tietämäni 5-vuotias ei voi olla päiväkodissa, kun siellä muut eivät ihastelekaan häntä ja anna hänen tehdä mitä lystää. Vanhemmat kasvattavat häntä positiivisesti. Häntä kehutaan, mitään ei kielletä, mitään pettymyksiä ei tuoteta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenne on kasvatusasioissa muuttunut jokaisen sukupolven myötä. Isovanhempien ikäiset ja jotkut todella sairaat yksilöt nykyäänkin ajattelevat, että esim. lapsen itku on normaalia ja kuuluu asiaan. Enää ei saa remmistä, mutta emotionaailnen väkivalta sallitaan

Mitä empaattisemmaksi ihmiset kehittyvät - ja empatiakyvyn kehittyminen vaatii siis tietysti väkivallatonta kasvatusta - samaistumiskyky pienen vauvan tai lapsen tarpeisiin ja kehitystasoon kehittyy myös. Aikuinen ymmärtää, miten hämmentävä maailma on kaikkine näkymättömine sääntöineen, joista seuraa vain jonkun vihaa, kun itse asia ei ole vaarallinen tai vahingollinen

Lisäksi ymmärretään, että lapsi ei ole täällä enää vaan "opettelemassa aikuisten tavoille" ja saa elää kuin lapsi 5% ajasta, vaan että lapsi elää ihan koko ajan, ja ansaitsee ihmisarvoisen elämän lapsenakin

Empaattinen ihmi

Sairas kuvitelma, että kukaan "tarvitsisi" määräilyä. Kuulostaa enemmänkin siltä, että sinä tarvitset jonkun, jota kyykyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenne on kasvatusasioissa muuttunut jokaisen sukupolven myötä. Isovanhempien ikäiset ja jotkut todella sairaat yksilöt nykyäänkin ajattelevat, että esim. lapsen itku on normaalia ja kuuluu asiaan. Enää ei saa remmistä, mutta emotionaailnen väkivalta sallitaan

Mitä empaattisemmaksi ihmiset kehittyvät - ja empatiakyvyn kehittyminen vaatii siis tietysti väkivallatonta kasvatusta - samaistumiskyky pienen vauvan tai lapsen tarpeisiin ja kehitystasoon kehittyy myös. Aikuinen ymmärtää, miten hämmentävä maailma on kaikkine näkymättömine sääntöineen, joista seuraa vain jonkun vihaa, kun itse asia ei ole vaarallinen tai vahingollinen

Lisäksi ymmärretään, että lapsi ei ole täällä enää vaan "opettelemassa aikuisten tavoille" ja saa elää kuin lapsi 5% ajasta, vaan että lapsi elää ihan koko ajan, ja ansaitsee ihmisarvoisen elämän

Sairas kuvitelma, että kukaan "tarvitsisi" määräilyä. Kuulostaa enemmänkin siltä, että sinä tarvitset jonkun, jota kyykyttää.

Toivottavasti näin vastuuttomalla ei ole lapsia 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut perhepäivähoitajana. Omia lapsia ei ole. Työ oli raskasta, koska suurin osa lapsille puhuttavista asioista on 85% pelkkää kieltämistä, neuvomista ja hengenpelastusta. Lapset tosin oppivat myös vauhdilla ja aina kesälomasta seuraavana kesälomakauteen lapsilla oli monia taitoja. Kun he palasivat aloitettiin taas opit alusta. Niin kuin se, ettei huudeta joka paikassa tai syödään nätisti tai ei kiivetä penkeille kenkien kanssa. En moiti vanhempia, jotka ovat tietysti väsyneitä työvuoden jälkeen. Minä vain ihmettelin sitä, että muutamassa viikossa ne opit unohtuivat. Kyse ei ollut lasten tyhmyydestä, vaan ristiriidasta mikä olisi oikein. Tottakai lapsi luottaa eniten vanhempiinsa, joten oma työni oli pitkälti turhaa. Minulle vain oli tärkeää saada päivä sujumaan useamman lapsen kanssa ja miksi säännöt oli laadittava. 

 

Tämä järjestelmä, että pakotetaan vanhemmat orjatöihin ja laitetaan lapset toisten kasvatettaviksi, on lapsille todella hämmentävä ja haitallinen. Luonnollisissa olosuhteissa lapsilla on äiti, ja viime kädessä perheen pää on yleensä mies, joka "vahvistaa" äidin auktoriteetin. Lapsi oppii uskomaan hyvällä äitiä, ettei joudu isän käsittelyyn

Ajattelepa, jos ja kun sopeutuminen päiväkotiin on noin haastavaa, niin mitä vuoroviikkovanhemmuus tekee lapselle? Tällä lapsella on 3 eri kotia ja 3 eri säännöt, ja hän on jatkuva riitakapula eri kasvattajien mielipiteissä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenne on kasvatusasioissa muuttunut jokaisen sukupolven myötä. Isovanhempien ikäiset ja jotkut todella sairaat yksilöt nykyäänkin ajattelevat, että esim. lapsen itku on normaalia ja kuuluu asiaan. Enää ei saa remmistä, mutta emotionaailnen väkivalta sallitaan

Mitä empaattisemmaksi ihmiset kehittyvät - ja empatiakyvyn kehittyminen vaatii siis tietysti väkivallatonta kasvatusta - samaistumiskyky pienen vauvan tai lapsen tarpeisiin ja kehitystasoon kehittyy myös. Aikuinen ymmärtää, miten hämmentävä maailma on kaikkine näkymättömine sääntöineen, joista seuraa vain jonkun vihaa, kun itse asia ei ole vaarallinen tai vahingollinen

Lisäksi ymmärretään, että lapsi ei ole täällä enää vaan "opettelemassa aikuisten tavoille" ja saa elää kuin lapsi 5% ajasta, vaan että lapsi elää ihan koko ajan, ja ansaitsee ihmisarvoisen elämän lapsenakin

Empaattinen ihminen ymmärtää että lapsi tarvitsee selkeät rajat ja loogiset seuraukset, vastuuta kantavan vanhemman. Lapselle on ahdistavaa olla se joka päättää ja määrää. Empaattinen ihminen ehkä kokee rajojen asettamisen aiheuttavan välillä pahaa mieltä mutta asettaa niitä silti, vaikka saisi vihat niskaansa 

Tämä on muuten totta. Muistan miten lapsena oli ahdistavaa, kun äiti vaati meitä lapsia päättämää mm. mitä kaupasta ostetaan. Joku sellainen "tänään saat perjantain kunniaksi valita mikä pitsa tilataan" olisi ollut kiva, kun on selkeät vaihtoehdot ja raamit aikuisen ohjaamana.

Oikeastaan näin aikuisenakin vielä kaipaan vanhemmiltani johtajuutta tietyissä tilanteissa. Heillä ei ole halua kantaa vastuuta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenne on kasvatusasioissa muuttunut jokaisen sukupolven myötä. Isovanhempien ikäiset ja jotkut todella sairaat yksilöt nykyäänkin ajattelevat, että esim. lapsen itku on normaalia ja kuuluu asiaan. Enää ei saa remmistä, mutta emotionaailnen väkivalta sallitaan

Mitä empaattisemmaksi ihmiset kehittyvät - ja empatiakyvyn kehittyminen vaatii siis tietysti väkivallatonta kasvatusta - samaistumiskyky pienen vauvan tai lapsen tarpeisiin ja kehitystasoon kehittyy myös. Aikuinen ymmärtää, miten hämmentävä maailma on kaikkine näkymättömine sääntöineen, joista seuraa vain jonkun vihaa, kun itse asia ei ole vaarallinen tai vahingollinen

Lisäksi ymmärretään, että lapsi ei ole täällä enää vaan "opettelemassa aikuisten tavoille" ja saa elää kuin lapsi 5% ajasta, vaan että lapsi elää

Jaa väkivallattomuus vastuutonta? Minäkin toivon, että nämä "kurilla" kasvattajat siirrettäisiin omaan valtioonsa omien lakiensa piiriin, esimerkiksi Itä-Suomeen metsästäjien tonteille. Samalla voitaisiin purkaa raiskauslainsäädäntö ja kaikki, mikä suojaa naista. Siinähän sitten elätte taas fyysisesti vahvempien dominanssissa, niinkuin itse kohtelet lasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiantuntijat (kuten myös neuvola, perheneuvola ja lastensuojelu) suosittelevat positiivista kasvatusta. Lapsen kieltäminen on negatiivisuutta eli se ei ole kasvatusmenetelmänä ok. Negatiivisuus lyö kiilaa vanhemman ja lapsen väliin, ja tuottaa lapselle negatiivista minäkuvaa.

Ei elämä ole aina pelkkää positiivisuutta. On väärin opettaa lapselle, että mitään negatiivista ei ole.

Aivan niin. Eräs tietämäni 5-vuotias ei voi olla päiväkodissa, kun siellä muut eivät ihastelekaan häntä ja anna hänen tehdä mitä lystää. Vanhemmat kasvattavat häntä positiivisesti. Häntä kehutaan, mitään ei kielletä, mitään pettymyksiä ei tuoteta. 

Onhan se karseaa joutua rakastavien vanhempien hoivasta pesanttien väkivallan kohteeksi päiväkotiin. Vähän sama kun kävisi lääkärissä nykyään. Paikalliselta poppamieheltäkin saa parempaa "hoitoa", kuin isokokoisilta, ilkeiltä sairaanhoitajilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut perhepäivähoitajana. Omia lapsia ei ole. Työ oli raskasta, koska suurin osa lapsille puhuttavista asioista on 85% pelkkää kieltämistä, neuvomista ja hengenpelastusta. Lapset tosin oppivat myös vauhdilla ja aina kesälomasta seuraavana kesälomakauteen lapsilla oli monia taitoja. Kun he palasivat aloitettiin taas opit alusta. Niin kuin se, ettei huudeta joka paikassa tai syödään nätisti tai ei kiivetä penkeille kenkien kanssa. En moiti vanhempia, jotka ovat tietysti väsyneitä työvuoden jälkeen. Minä vain ihmettelin sitä, että muutamassa viikossa ne opit unohtuivat. Kyse ei ollut lasten tyhmyydestä, vaan ristiriidasta mikä olisi oikein. Tottakai lapsi luottaa eniten vanhempiinsa, joten oma työni oli pitkälti turhaa. Minulle vain oli tärkeää saada päivä sujumaan useamman lapsen kanssa ja miksi säännöt oli laadittava. 

 

Tämä järjestelmä, että pakotetaan vanhemmat orjatöihin ja laitetaan lapset toisten kasvatettaviksi, on lapsille todella hämmentävä ja haitallinen. Luonnollisissa olosuhteissa lapsilla on äiti, ja viime kädessä perheen pää on yleensä mies, joka "vahvistaa" äidin auktoriteetin. Lapsi oppii uskomaan hyvällä äitiä, ettei joudu isän käsittelyyn

Ajattelepa, jos ja kun sopeutuminen päiväkotiin on noin haastavaa, niin mitä vuoroviikkovanhemmuus tekee lapselle? Tällä lapsella on 3 eri kotia ja 3 eri säännöt, ja hän on jatkuva riitakapula eri kasvattajien mielipiteissä

Aika moni valitsee mieluummin kevyempänä ne "orjatyöt" kuin kaavailemasi 50-luvun mallin. Onko isän käsittely jotain avuttoman lapsen hakkaamista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenne on kasvatusasioissa muuttunut jokaisen sukupolven myötä. Isovanhempien ikäiset ja jotkut todella sairaat yksilöt nykyäänkin ajattelevat, että esim. lapsen itku on normaalia ja kuuluu asiaan. Enää ei saa remmistä, mutta emotionaailnen väkivalta sallitaan

Mitä empaattisemmaksi ihmiset kehittyvät - ja empatiakyvyn kehittyminen vaatii siis tietysti väkivallatonta kasvatusta - samaistumiskyky pienen vauvan tai lapsen tarpeisiin ja kehitystasoon kehittyy myös. Aikuinen ymmärtää, miten hämmentävä maailma on kaikkine näkymättömine sääntöineen, joista seuraa vain jonkun vihaa, kun itse asia ei ole vaarallinen tai vahingollinen

Lisäksi ymmärretään, että lapsi ei ole täällä enää vaan "opettelemassa aikuisten tavoille" ja saa e

Jaa väkivallattomuus vastuutonta? Minäkin toivon, että nämä "kurilla" kasvattajat siirrettäisiin omaan valtioonsa omien lakiensa piiriin, esimerkiksi Itä-Suomeen metsästäjien tonteille. Samalla voitaisiin purkaa raiskauslainsäädäntö ja kaikki, mikä suojaa naista. Siinähän sitten elätte taas fyysisesti vahvempien dominanssissa, niinkuin itse kohtelet lasta

En nyt ihan ymmärrä miten väkivalta liittyy siihen että lapsi tarvitsee aikuisen päättämään?