Miksi vanhemmat ei kiellä pikkulapsia tarpeeksi?

Mä oon aina peristellut lapsilleni. Ei sitä tarvitse monisanaisesti tehdä. Jo vauvoille selitin esim sen, että rokotus sattuu. Ihan sama, mitä joku ulkopuolinen siitä ajattelee.

Päiväkodista ja koulusta ei ole koskaan tullut negatiivista palautetta (lapset ovat nyt 10 ja 13), eli kai siitä jotain hyötyäkin on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kiellät ihan pientä lasta huutamasta? Tai siis joo, voit kieltää toki, mutta ei siitä hyötyä ole.

Pieninkin ymmärtää enemmän kuon äkkipäätä luulee. Vanhempien ilmeet, eleet, seuraus huutamisesta, sanallinen kielto menee kyllä nopeasti perille, jos keskittyy lapseen eikä kännykkään ja pitää huolen, että on itse aktiivisesti läsnä tilanteessa niin kauan kuin se kestää. Ei on ei, ja se sanotaan lapselle rauhallisesti, lyhyesti eikä liikaa höpöttäen. Aivan pieni lapsi otetaan syliin tai viedään muualle ja ollaan siellä hänen kanssaan tilannetta halliten. Lapsi oppii, että huudolla ja kiukuttelulla on seurauksia eikä tahtoa voi aina saada perille.

Se, että lapsi oppii, ettei huudolla saa motään ja huutamisen kieltäminen on 2 eri asiaa. Pieni lapsi ei vielä hallitse tunteenilmaisuaan, vaan

Lapsi vielä hakee vuorovaikutus taitoja. Mitä hänen huudosta seuraa on tärkein asia joka vaikuttaa lapsen  minä kuvan kehitykseen.

Asiantuntijat (kuten myös neuvola, perheneuvola ja lastensuojelu) suosittelevat positiivista kasvatusta. Lapsen kieltäminen on negatiivisuutta eli se ei ole kasvatusmenetelmänä ok. Negatiivisuus lyö kiilaa vanhemman ja lapsen väliin, ja tuottaa lapselle negatiivista minäkuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Nykyoppaiden mukaan lapsia ei saa kieltää ollenkaan vaan kaikki pitää sanoittaa positiivisen kautta. Jos lapsi heittää tuolin pehmukkeita niin ei saa sanoa älä heitä niitä vaan pitää ohjata lapsi mukavampiin puuhiin.

Lapsen höpläyttäminen on iki vanha kikka eli viedään huomio muualle.

Voihan sitä yrittää kieltää, mutta milläs pakotat lapsen tottelemaan? Lastenoikeudet takaavat lapselle koskemattomuuden, ja oikeuksien rikkominen on herkästi lasun paikka.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon aina peristellut lapsilleni. Ei sitä tarvitse monisanaisesti tehdä. Jo vauvoille selitin esim sen, että rokotus sattuu. Ihan sama, mitä joku ulkopuolinen siitä ajattelee.

 

Päiväkodista ja koulusta ei ole koskaan tullut negatiivista palautetta (lapset ovat nyt 10 ja 13), eli kai siitä jotain hyötyäkin on ollut.

Jatkan vielä: lapsilleni on luettu paljon ja keskusteltu kirjoista. Se todella kehittää lapsen ymmärrystä erilaisista tilanteista, syistä ja seurauksista.

Vierailija kirjoitti:

Asiantuntijat (kuten myös neuvola, perheneuvola ja lastensuojelu) suosittelevat positiivista kasvatusta. Lapsen kieltäminen on negatiivisuutta eli se ei ole kasvatusmenetelmänä ok. Negatiivisuus lyö kiilaa vanhemman ja lapsen väliin, ja tuottaa lapselle negatiivista minäkuvaa.

Tänä päivänä yhä useampi nuori voi huonosti ja mielenterveys ongelmat on kasvaneet. Lisäksi on näköalattomuuttaa ja rikollisuutta. Totta kai ongelma on yhteiskunnallinen eli kyse on elämänarvoista niin kotona kuin kodin ulkopuolella eli näissä ideologisissa asiantuntijoissa.

Meillä on kulttuurissa tapana heittää toimivat asiat romukoppaan koska "täytyy mennä eteenpäin" eli olemme liberalistinen yhteiskunta.

Vierailija kirjoitti:

Asiantuntijat (kuten myös neuvola, perheneuvola ja lastensuojelu) suosittelevat positiivista kasvatusta. Lapsen kieltäminen on negatiivisuutta eli se ei ole kasvatusmenetelmänä ok. Negatiivisuus lyö kiilaa vanhemman ja lapsen väliin, ja tuottaa lapselle negatiivista minäkuvaa.

Nämä samat asiantuntija aikoinaan kannatti vapaata kasvatusta. Seurauksena aikuisia jotka pelaa pleikkaa ja kaivaa munia päivät pitkät ja miettii 40 vuotiaana mikä minusta tulee isona ja iso nippu tutkintoja pöydällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kiellät ihan pientä lasta huutamasta? Tai siis joo, voit kieltää toki, mutta ei siitä hyötyä ole.

Joo ei varmasti sitä lopeta mutta voi perustella miksi se huutokiukku on nyt aivan turhaa. Ap

Hei ap! Kysy äidiltäsi. Tuskin sinäkään olet mikään enkeli lapsena ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kiellät ihan pientä lasta huutamasta? Tai siis joo, voit kieltää toki, mutta ei siitä hyötyä ole.

Joo ei varmasti sitä lopeta mutta voi perustella miksi se huutokiukku on nyt aivan turhaa. Ap

Hei ap! Kysy äidiltäsi. Tuskin sinäkään olet mikään enkeli lapsena ollut.

Itseasiassa ovat sanoneet että olin helppo lapsi. Toki kuri oli kova eikä varmasti saanut tehdä mitä lystää, huonosta käytöksestä tuli joku rangaistus esimerkiksi ruuan tiputtaminen ruokapöydästä niin joutui jäähylle seisomaan johonkin samantien ja ruokailu päättyi siihen. Nykylapsille vaan sanotaan "nyttt" ja ruokailu (ja ruoan tiputtaminen) jatkuu. Ap

Vierailija kirjoitti:

Asiantuntijat (kuten myös neuvola, perheneuvola ja lastensuojelu) suosittelevat positiivista kasvatusta. Lapsen kieltäminen on negatiivisuutta eli se ei ole kasvatusmenetelmänä ok. Negatiivisuus lyö kiilaa vanhemman ja lapsen väliin, ja tuottaa lapselle negatiivista minäkuvaa.

Ei elämä ole aina pelkkää positiivisuutta. On väärin opettaa lapselle, että mitään negatiivista ei ole.

Laiskuutta se on. Sitä laiskuutta tympii katsella, kun jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, että sen laiskuuden seuraukset tulevat muiden kannettavaksi ja maksettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kiellät ihan pientä lasta huutamasta? Tai siis joo, voit kieltää toki, mutta ei siitä hyötyä ole.

Pieninkin ymmärtää enemmän kuon äkkipäätä luulee. Vanhempien ilmeet, eleet, seuraus huutamisesta, sanallinen kielto menee kyllä nopeasti perille, jos keskittyy lapseen eikä kännykkään ja pitää huolen, että on itse aktiivisesti läsnä tilanteessa niin kauan kuin se kestää. Ei on ei, ja se sanotaan lapselle rauhallisesti, lyhyesti eikä liikaa höpöttäen. Aivan pieni lapsi otetaan syliin tai viedään muualle ja ollaan siellä hänen kanssaan tilannetta halliten. Lapsi oppii, että huudolla ja kiukuttelulla on seurauksia eikä tahtoa voi aina saada perille.

Ei uhmaikäistä kiinnosta mikään kielto, hän tekee yleensä juuri päinvastoin. Ihan jokainen lapsi tulee huutamaan lapsena, se on kehitysvaihe, joka poistuu lasten kasvaessa.

Muistan että olin/oltiin aina tosi huolissaan mitä muut ajattelee meidän lasten käytöksestä/ meidän vanhemmuudesta kun meidän lapset oli pieniä. Se ihan oikeasti rajoitti myös sosiaalista elämää ja kuormitti parisuhdetta, kun eihän ne pienet lapset aina mallikkaasti käyttäydy vaikka kuinka opettais ja kieltäis asioita. Halusin olla hyvä äiti ja halusin että lapset on hyvin kasvatettuja. 

 

Nyt kun olen lähempänä neljääkymmentä ja lapset alkaa olla teinejä, mietin vaan että kuinka turhaa se kaikki stressaaminen olikaan! Pienistä lapsista lähtee ääntä eikä ne ole näkymättömiä tai hajuttomia tai siistejä. En tietenkään antaisi kävellä kengillä toisten sohvilla tms älytöntä, mutta kyllä sen huomaa näin varttuneempana vanhempana, että etenkin lapsettomilla on usein aika kohtuuttomat vaatimukset ja jopa harhaiset kuvitelmat pikkulapsien kanssa elämisestä 😂 Toisaalta sama käy monelle kenen lapset lentää pesästä; aika kultaa muistot ja aletaan glorifioida omien lasten käytöstä ja omaa kasvatustapaa. 

 

Vanhempana täytyy valita taistelunsa. Ei sitä lasta oikeasti voi koko ajan kaikessa kieltää ja ohjailla. Siinä saa itse burn outin kun lähtee vanhemmuutta suorittamaan. Itse ihailen nuoria vanhempia, jotka osaa ottaa rennosti ja puuttuvat tilanteisiin sitten kun sille ihan oikeasti on joku syy (oikea syy ei ole se, että joku kireäpöksy saattaa tästä nyt ärsyyntyä). 

Koska sitten lapsesta tulee ainut joka käyttäytyy hyvin ja joutuu niiden huonostikäyttäytyvien kynnysmatoksi.  Mitä järkeä on olla hyväkäytöksinen maailmassa, jossa muut vaan perseilee ? 

Vierailija kirjoitti:

Muistan että olin/oltiin aina tosi huolissaan mitä muut ajattelee meidän lasten käytöksestä/ meidän vanhemmuudesta kun meidän lapset oli pieniä. Se ihan oikeasti rajoitti myös sosiaalista elämää ja kuormitti parisuhdetta, kun eihän ne pienet lapset aina mallikkaasti käyttäydy vaikka kuinka opettais ja kieltäis asioita. Halusin olla hyvä äiti ja halusin että lapset on hyvin kasvatettuja. 

 

Nyt kun olen lähempänä neljääkymmentä ja lapset alkaa olla teinejä, mietin vaan että kuinka turhaa se kaikki stressaaminen olikaan! Pienistä lapsista lähtee ääntä eikä ne ole näkymättömiä tai hajuttomia tai siistejä. En tietenkään antaisi kävellä kengillä toisten sohvilla tms älytöntä, mutta kyllä sen huomaa näin varttuneempana vanhempana, että etenkin lapsettomilla on usein aika kohtuuttomat vaatimukset ja jopa harhaiset kuvitelmat pikkulapsien kanssa elämisestä 😂 Toisaalta sama käy monelle kenen lapset lentää pe

Tää. 

Sitäpaitsi jos lapsille kokoajan huutaa ei, ei ei ei, se menettää merkityksensä. Lisäksi sekin luo omat ongelmansa jos lastaan kohtelee kuin koiraa. 

Mun mielestä ap kuulostaa siltä että sulla on tosiaan ollut lapsena vähän liiankin kova kuri, joka on varmasti vaikuttanut sun itsetuntoon negatiivisesti. Siksi kun on myös vaikeaa sietää sitä, jos näet jossain lapsen joka on sun mielestä rajaton, vaikka lapsi tekisi melko normaaleja asioita mitä lapset nyt tuppaa tekemään. Näet siinä lapsessa ikäänkuin itsesi lapsena ja mietit vain rangaitsemista. Et osaa esim miettiä että lapsi tutkii ja opettelee maailmaa tavallaan ja antaa asian olla, koska itse et ole lapsena varmaan juurikaan saanut tehdä niin kovan kurin vuoksi. 

 

Ja sanon tämän ihan rakkaudella, koska mulla oli myös kova kuri lapsena ja jouduin ihan tosissaan työstämään noita asioita, kun tulin itse vanhemmaksi. Ei ole normaalia esim. seisottaa pientä lasta jäähyllä, koska hän pudotti ruokaa pöydältä. Vauvoille tuo on täysin normaalia,  pienelle taaperollekin vielä jossain määrin. Leikki-ikäiseltä voi sitten vaatia että jos ei syö vaan heittää ruokaa lattialle niin syöminen loppuu siihen ja kerätään ruuat rauhallisesti mutta päättäväisesti pois. Mitään jäähyllä seisottamista ei tarvita. 

Vierailija kirjoitti:

Kommenttini jonoutettiin moderointia varten. Kokeilen vastata toisin sanoin, vaikka en ymmärrä, mitä vikaa oli  edellisessä.

Se on niin kamalannoloa kieltää kokoajan ja hokea älä ei saa.

Lasta voi komentaa kieltämisen sijaan ohjeistamalla:

- älä seiso tuolilla -> istu tuolilla

- ei saa huutaa -> puhu hiljempaa

- älä juokse -> kävele

Vierailija kirjoitti:

Nykyoppaiden mukaan lapsia ei saa kieltää ollenkaan vaan kaikki pitää sanoittaa positiivisen kautta. Jos lapsi heittää tuolin pehmukkeita niin ei saa sanoa älä heitä niitä vaan pitää ohjata lapsi mukavampiin puuhiin.

Positiivisesta kasvatuksesta näköjään vouhkaavat eniten ne, jotka eivät ole siihen perehtyneet. Lasta ei ohjata mukavampiin puuhiin, vaan sanotaan, että pehmuste kuuluu tuolin päälle, laita se takaisin. Siinä ei todellakaan ole kyse siitä, että yritettäisiin koko ajan miellyttää lasta ja tehdä hänen elämänsä mukavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan että olin/oltiin aina tosi huolissaan mitä muut ajattelee meidän lasten käytöksestä/ meidän vanhemmuudesta kun meidän lapset oli pieniä. Se ihan oikeasti rajoitti myös sosiaalista elämää ja kuormitti parisuhdetta, kun eihän ne pienet lapset aina mallikkaasti käyttäydy vaikka kuinka opettais ja kieltäis asioita. Halusin olla hyvä äiti ja halusin että lapset on hyvin kasvatettuja. 

 

Nyt kun olen lähempänä neljääkymmentä ja lapset alkaa olla teinejä, mietin vaan että kuinka turhaa se kaikki stressaaminen olikaan! Pienistä lapsista lähtee ääntä eikä ne ole näkymättömiä tai hajuttomia tai siistejä. En tietenkään antaisi kävellä kengillä toisten sohvilla tms älytöntä, mutta kyllä sen huomaa näin varttuneempana vanhempana, että etenkin lapsettomilla on usein aika kohtuuttomat vaatimukset ja jopa harhaiset kuvitelmat pikkulapsien kanssa elämisestä 😂

Sitäpaitsi jos lapsille kokoajan huutaa ei, ei ei ei, se menettää merkityksensä. Lisäksi sekin luo omat ongelmansa jos lastaan kohtelee kuin koiraa. 

Jos on tarpeeksi tehokkaat rangaistukset niin lapsi ei uskalla uhmata koko aikaa, ja siten ei myöskään tarvitse hokea sitä eitä.